CIAO, tervehdin teitä, Firenzen valloittajattaret!

On kulunut lähes kaksi viikkoa siitä kun Ateljé Tjuda Pedagogin naiset Kemiön saarelta lähtivät parin nuoren miehen (henkivartijoita ja taiteenharrastajia) saattamina kohti Firenzeä ja Arnon rantoja. Kohteena oli historiallinen hevostalli, joka nyt hevosten puutteessa oli muunnettu taiteilijoiden työpajaksi ja ateljeeksi. Muistammeko vielä Firenzen suuren tulvan vuonna 1966? Silloin vesi kohosi 11 metriä ja hautasi alleen merkittäviä rakennuksia ja suuria taideaarteita. Myös kemiöläisten taiteilijoiden tyyssija Il Bisonte joutui tuolloin tulvan kouriin. Mikä on Il Bisonte? Se on säätiö, jonka ”Residenza d’Artista”-ohjelmaa rahoittaa mm. Robert F. Kennedy Foundation. Tämän ohjelman tuella säätiö järjestää ulkomaisille taideopiskelijoille kursseja ja tarjoaa myös asumispalveluja. Tjudan ihanilla naisilla oli kysymyksessä grafiikan kaksiviikkoinen kurssi. Kursseilla oli tarjolla grafiikan käytännön opetusta sekä vierailuja suurten mestareiden alkuperäistöitä esitteleviin salaisiin kammioihin mm. Uffizin galleriassa.

Ensin faktaa rahasta

Paljonko tuollainen kurssi maksaa? Paljonko asuminen maksaa? Mitä lentoliput maksavat? Onko Firenze kallis kaupunki? Vastaukset: Il Bisonten kahden viikon kurssi maksoi 750 euroa per henkilö. Kahden viikon asuminen yhteisessä upeassa ”kotiasunnossa” maksoi 380 euroa per henkilö. Asunto oli muuten itse hankittu, eikä kuulunut kurssin järjestäjän tehtäviin. Lentoliput maksoivat 320 euroa per henkilö. Mitä sitten eläminen maksaa? Ruokakassin hinta firenzeläisessä kooperatiivikaupassa lienee noin 70 % suomalaisen kaupan hinnasta. Kauppoja on lähettyvillä, niiden saavuttamiseksi ei tarvitse omistaa henkilöautoa. Hieman yllättävää tuo hintojen kohtuullisuus. Mutta huomatkaa kuuden hengen ”ryhmäalennus”. Taidetarvikkeet maksavat vain puolet Suomen hintatasosta. Niin vielä, ravintolaillallinen kulmatrattoriassa Proseccon kera maksaa hieman runsaan kympin per henki. Trattoriassa on henki ja palvelu, sieltä ei henno lähteä kotiin ennen pikku espressoa ja lasillista paikallista grappaa. No, antaa palaa, hinta taas vähän nousi, vaikka useimmiten talo tarjoaakin tuon lähtiäisgrappan.

Asunto Arnon rannalla vaikuttaa suorastaan kuninkaalliselta. Se näkyy myös matkalaisten ensimmäisen illan tunnelmista. Muuten, sanon nyt: kaikki tässä esitettävät valokuvat ovat Ateljé Tjuda Pedagogin Tuisku Torkkelin ammattimaista työtä. Tuisku on myös tunnetulla taidollaan dokumentoinut koko Firenzen vierailun.

Ruokamaaottelu Italia-Suomi

Älkää nyt kuvitelko minun olevan epätietoinen italialaisten erityisistä mieltymyksistä. Juuri nyt tätä kirjoittaessani odotan kotiini italialaisia sukulaisia ystävineen. Heitä on 9 henkeä. Heistä kolme on aikuisia ja kuusi lasta. He saapuvat yöllä, joten minä kävin kaupassa ostamassa pikamuonat yön huikopalaa varten. Tiedän jo ennestään mitä he rakastavat. Heille ei kuulu ostaa Parman kinkkua tai Milanon meetwurstia, puhumattakaan ihanista italialaisista juustoista. Ei, heille on ostettava Lauantaimakkaraa ja Oltermannia. Ne hakkaavat italialaiset herkut. Siten on vielä ostettava Saarioisten maksalaatikkoa ja marjapuuroa. Aaah! Unohdin ostaa pikkunakit! Niistä valmistetaan kaikkien italialaisten, niin lasten kuin aikuisten suomalainen herkkukastike: käristetään pätkityt prinssinmakkarat voissa, lisätään sinappia ja kermaa, lihaliemikuutio on hyväksi, sitten maistellaan ja lisätään vielä hieman sinappia. Syödään uusien perunoiden kera.

Il Bisonten vanhat tallit, tjudalaisten koulutuspaikka, sijaitsee vain 800 metrin päästä Ponte Vecchion sillalta. Ponte Vecchion silta on kaikkien kaupunkisiltojen äiti. Moneenko paikkaan olemme halunneet rakentaa Ponte Vecchion sillan ja tunnelman ja tapahtuman? Kertaakaan se ei ole onnistunut. On vain yksi Ponte Vecchio. Mietin vain kuinkahan paljon joku teksasilainen tai kiinalainen miljardööri on tuosta sillasta tarjonnut viedäkseen sen kotiinsa? Vanhat sillat ovat olleet kaupan. Muistatte kai että Hailuotoonkn sellaista oltiin ostamassa ja miten kävi Lontoossa? Sieltä vietiin vanha silta.

Il Bisonte Arnon rannalla

Tässä oli minun mielikuvitustani matkan maallisesta osuudesta. Nyt siirrymme taiteelliseen osuuteen. Ensimmäinen kysymys kuului: mikä on Il Bisonte? Il Bisonte on vuonna 1959 perustettu painotalo. Se on ollut monen tunnetun taiteilijan suosiossa. Bisontelaiset muistavat mainita Picasson painaneen siellä vuonna 1960 ainoat Italiassa painetut litografiansa. Marraskuussa 1966 tulva kohosi ja tuhosi merkittäviä taideaarteita. Monet taiteilijat tulivat pelastustöihin. Henry Moore oli yksi heistä. Joku saattaa muistaa, että Suomestakin pelastustöihin osallistui asiantuntijoita, kuten ystävämme Thorvald Linqvist. Hänen mittava värikokoelmansa täydentyi Firenzen väreillä. Vuonna 1983 Il Bisontesta tuli säätiö ja non-profit kulttuurikeskus, samalla avattiin Serristorin palatsin talleilla kansainvälinen painotöiden koulu. Koulun ideana on opettaa nimenomaan perinteisiä painotekniikoita. Meidän naistemme oppiaiheina olivat mm. kuivaneula, etsaus, akvatinta, sugar lift, mezzotinto, suolasyövytys ja pehmeä pohja.

  

Paikallinen nettitiedotus ja Toscanan paikallistelevisio noteerasivat kemiöläisten naisten näyttelyn laajasti ja perusteellisesti. Kaikki taitelijat mainittiin aina nimeltä. Myös kaukainen saaristolaispaikkakunta Kimito oli vahvasti esillä. Turun kaupunki lähes naapurina pääsi myös esille ansaitusti, onhan Firenze ollut Turun ystävyyskaupunki vuodesta 1992. Terveisiä ystävälleni Benito Casagrandelle Turussa, italialainen kollegasi hoiti Tjudan naiset kunniakkaalla tavalla. Suomen kunniakonsuli Firenzessä on Leonardo Ferragamo. Hän on jo vuodesta 1998 pietarsaarelaisen Nautorin pääomistaja. Nautor valmistaa Swan-veneitä ja Ferragamo niitä rakastaa. Suomiyhteyksiä siis Firenzestä löytyy.

 http://www.cultfinlandia.it/valo-la-luce-finnica-si-accende-oggi-alla-fondazione-il-bisonte-firenze-dal-4-6/

Katso myös internetistä: L'arte finlandese in mostra a Firenze con "Valo-Luce Finnica"

On käynnissä ilmeinen painolevyn kuumennus. Maestro on aloittanut opetustyön perusteista. Takana oppilaat kurkistelevat ja kokevat aivan ilmeistä alkujännitystä. Kurkistelijoina ovat Petra Kallio ja Liisa Ilveskorpi, taustamiehenä Ile Toivettula.

Kukaan ei meitä kädestä pitäen hae, on itse mentävä

Il Bisonte säätiö järjesti suomalaisille vierailijoille viikon kestävän näyttelyn omassa galleriassaan. Näyttely sai uskomatonta julkisuutta. Sitä esiteltiin paikallisessa Toscanan televisiossa, sitä esiteltiin usealla julkisella tiedotuskanavalla internetissä. Kaikissa tiedotteissa oli mainittu Suomen eteläisessä saaristossa sijaitseva Kimiton kunta ja siellä sijaitseva Tjudan ateljee. Kaikissa tiedotteissa mainittiin idea valosta, näyttelyn pääidea. Valo, Luce Finnica. Valo Pohjolassa ja valo etelässä ja miten valo elää grafiikassa.

Näyttelyn yhteistyökumppaneina mainitaan Museo Ferragamo, Robert F. Kennedy säätiön tukema ARTIST RESIDENCY -ohjelma, taidesäätiö Villa Lena, Italian Suomen suurlähetystö, Firenzen Suomen kunniakonsulaatti ja Firenzen kaupunki. Näyttelyn esittely korostaa erilaisten kansallisten kulttuurien omaleimaisuutta ja vielä pidetyn näyttelyn ja koulutusyhteistyön kulttuureja integroivaa ilmiötä.

Hienoa kun esitteen laatija toteaa Kimiton ja Firenzen kohtaavan taiteilijoidensa myötä. Hauskaa, vaikka tuossa vertailussa liikutaankin jo absurdiuden äärirajoilla. Silti olen näistä Suomen ja Tjudan naisista varauksettoman ylpeä. Kysyn ja sanon: Tässä se on se suomalaisen näkymättömyyden dilemma. Ja tuon dilemman ratkaisu: On mentävä rohkeasti ja oma-aloitteisesti, kukaan ei meitä käy täältä Pohjolan periltä kädestä taluttamassa etelän valoon

Valo, Luce Finnica -näyttely on pian alkamassa, lentolehtisiä vilautellaan. Iloisina vilauttelijoina Petra, Sara ja Liisa.

Sukellus toiseen tapaan nähdä valo

Il Bisonte –säätiön presidentti Simone Guaita : ”He ovat ymmärtäneet, että tulo Il Bisonteen on sukellus toiseen tapaan tehdä grafiikkaa, toiseen tapaan nähdä valo. Näyttelyn joistain töistä voi nähdä, että heidän tapansa nähdä valo on erilainen kuin meillä Välimeren maissa, kuin sukellus toisenlaiseen ympäristöön ja yhteyksiin.” Aika runollista sanon minä.

Aino ja Petra sukeltamassa.

Taidenäyttelyn avajaisissa suomalaisten naisten työt saivat ansaittua kiinnostusta. Kuvasta päätellen myös tarjoilupöydän antimet houkuttelivat.

Suomen kunniakonsuli Firenzessä, Leonardo Ferragamo, Nautorin pääomistaja, vastaanotti sisarensa kanssa Tjudan naiset palatsissaan. Paikalla olivat myös Il Bisonten ja Robert F. Kennedy Foundationin edustajat ja muita Suomen ystäviä. Tunnelma kuuluu olleen välittömän juhlallinen.

Kulttuurisukelluksessa lienee kuitenkin joitain asioita, jotka ovat yhteisiä. Yksi on ilo onnistuneen suorituksen jälkeen. Vasemmalta oikealle: Aapo Arnkil, Petra Kallio, Ilari Toivettula, Aino Toivettula, Sara Ilveskorpi ja Liisa Ilveskorpi. Tässä vaiheessa ilon aiheuttajana oli näyttelyn avaaminen. Myöhemmin ilon aiheita tuli paljon lisää.

Kaihoisa yksinpuhelu

Se kaikki, mitä minä nyt tässä kirjoitan, on vain minun kuvittelemaani totuutta. Matkan kuvittelusta vapaita iloja voi tutkia Ateljé Tjuda Pedagogin FB-sivuilta. Osoite on tässä: https://www.facebook.com/ateljetjudapedagogi Katsokaa sieltä video, jossa kirkonkellot kalkattavat.

 Jos oikein arvaan, tulemme saamaan matkasta muutakin dokumentaatiota kuin tämä vaimoaan kaipaavan miehen kaihoisa yksinpuhelu. Huomenna kotona!

  

”Esine” da Tuisku Torkkeli