Elokuvakerho
kokoontuu tavanomaiseen kuukausikokoukseensa. Eletään joulukuuta 2014.
Kokoontuminen tapahtuu Kosmoksessa. Niin on tapahtunut jo yli sata kertaa. 300
Sylvesterin leipää on syöty, Vorschmackejakin on ehkä nautittu 200 annosta. Nyt
juuri joku taisi syödä joulun kunniaksi lipeäkalaa. (Muuten taisipa vastapäätä
istuja sanoa tarkoituksella vertailleensa Savoyn aitoa Marskin vorschmackia
Kosmoksen tuotteeseen. Kosmos voitti!) Viiniä on juotu 200 litraa, ehkä vielä Calvaa
- sitäkin muutama pullollinen.
Meidän ikioman elokuvakerhomme
ensimmäinen kokous oli 11.8.1992. Kerhon elokuvat valitaan huutoäänestyksellä
Kosmoksessa, samalla tulee valituksi elokuvateatteri, ja arvostelu suoritetaan
jossain teatterin läheisyydessä sijaitsevassa pubissa. Arvostelu tapahtuu 1-5
asteikolla yhtäaikaisesti sormet pöydälle menetelmällä. Näin estetään
mahdollinen peesailu arvostelun aikana. Sihteeri kirjoittaa arvostelun
pääkohdat lipun taakse ja arkistoi ne. Nyt on arkistoituna noin sadan filmin
700 arvostelua.
Jälleen
elokuviin
On
edessä filmin valinta - niin kuin aina. Se valitaan Kosmoksen pöydässä. Sitä ei
missään tapauksessa valita minkään ”muka asiantuntevan” erityisraadin
elokuva-arvosteluihin perustuvan esityön perusteella. Se valitaan
yleiskokouksessa huutoäänestyksellä. Joskus, helpoissa tapauksissa, se
saatetaan valita käsimerkkiäänestyksellä. Vain kerran on kerhon historiassa
tapahtunut, että yksikään filmi ei ole kelvannut. Silloin on jatkettu
pöytävarausta koko illaksi. Ravintola Kosmoksessa saamme erikoispalvelun.
Aiemmin itse Katri Hepolampi oli meitä kaitsemassa. Nyt hän useimmiten on
sauhutellen tarkkailemassa meitä Stefan Lindforsin
maalaamassa muotokuvassa päätyseinällä, isänsä muotokuvan yläpuolella. Tytär,
Irina Hepolampi, tai sitten kuka tahansa kaikista Kosmoksessa töissä olevista
ystävistä, meitä huoltaa. Joskus sattuu paikalle uusi ihminen – me olemme
hänelle täysin tuntemattomia. Se melkein yllättää, sillä olemmehan näitä
istuntoja pitäneet Kosmoksessa jo 22 vuotta. Ensimmäinen istunto oli 11.8.1992.
Niin, olihan Kosmos ollut minun kotikapakkani jo 70-luvulta alkaen. Sieltä on
muistoja.
Pekka
Kettunen ja Matti Väisänen erityisinä kosmosmuistelun kohteina
Muistellaan
pari juttua: Pekka Kettunen palkattiin tuosta keskimmäisessä looshista vuonna
1998 Keravan kaupunginjohtajaksi. Hän kirjoitti firman käyntikortin taakse: suostun kaupunginjohtajaksi - ja minä jäin vaille vientijohtajaa.
Pekka sitten vuonna 2004, Jyväskylän kaupunginjohtajan virasta jäätyään, piti
esitelmää ja sanoi: ”Kivalta tuntui myös silloin, kun Libyasta oli rahaa tullut
ja Kosmoksessa maksettiin käteisellä eikä kuittiakaan otettu mukaan. Ainut
kunniamerkki, joka tähän tilaisuuteen sopii, on Kosmoksen vuosipäivän merkki,
sen kiinnitin tähän konsulenttimaailmaan hyvin sopivan samettipuvun rintaan.” (Hänellä
oli rinnassaan Kosmoksen merkki).
Toinen
legendaarinen muisto on kun Matti Väisäsen kanssa paransimme maailmaa ja
suunnittelimme Helsingin kakkoskeskusta Pasilaan. Matin piti ostaa tyttärelleen
Olgalle norsu. Niitä myytiin Stokkalla. Hän piipahti ostoksilla ja toi norsun
looshiin. Norsulle tilattiin sikari ja viiniä. Se ei kuitenkaan viihtynyt
kanssamme kiivaassa sikarisavuisessa kaupunkikeskustelussa vaan otti ja lähti kiertelemään
pöydissä. Erityisesti viehättävät naisvieraat suosivat norsua. Mutta suru tuli Matin
puseroon kun hän vei norsun tyttärelleen yön tunteina. Se haisi kammottavasti
tupakalle! Kaikki oli Kosmoksen maailmanparannuksen syytä.
Filmin
valintaan
Nyt ei
Kosmoksella ollut mitään syytä - pelkkää hyvää. Nyt siis olimme jälleen filmin
valinnassa. Kullakin kerholaisella on omia preferenssejään. Joku ehdottaa ruotsalaista ”Luokkakokousta”.
Minä en pitänyt ajatuksesta. Arvelin siellä tapahtuvan jotain ikävää. En pidä
ikävistä asioista. Haluan että elokuvasta tulee joku vaikuttava viesti. Haluan
tulla hyvälle tuulelle.
Vanhoja
muistellessa kerhon sihteeri väittää minun aiemmin sanoneen arvosteluissa
jotain tällaista: ”Ei kyllä ollut oikeaa mafiakuvausta”; ”Jos nuori mies olisi
ollut nuori nainen, olisin tykännyt”; ”Ei enää homoleffoja”; ”Ei enää
niskalaukauksia”; ”Oli kuin olisi maalattu valkoisella lateksilla seinää ja
istuttu katsomaan kun se kuivaa”; ”Halusin ulos koko ajan, vihasin sitä leffaa,
vihasin sitä naista, en olisi missään tapauksessa nainut”; ”Alkuun nukuin,
puolivälistä hienoa henkistä harhailua”; ”Pelkästään hyvää, ei tuskaa, ei tehdä
kenellekään pahaa”. (Mitään oikeita todisteita ei ole, että näin olisin sanonut,
mutta niin voi väittää). Niin, minun kaikkien aikojen suosikkifilmini oli Klaus
Härön ”Postia pappi Jaakobille” vuodelta 2009.
Nyt
sitten joku sanoo, että näytteillä olisi satiiri Hollywoodista. Hän lukee
leffaesittelyä. Kannatan välittömästi. Sana satiiri tuntuu sopivalta. Ja
tuollaisessa filmissä kukaan ei ikään kuin oikeasti petä toista. Vihaan
pettämistä. Kannatan satiiria Hollywoodista ja filmisekoilusta. Uskon
miellyttävään elokuvailtaan. En välitä kuunnella elokuvan nimeä. Eikä
näyttelijöiden, sen paremmin kuin ohjaajankaan nimi, ne eivät kiinnosta
vähääkään. Siis keppi käteen ja marssille kohti Maximia.
”Ohjaajamestari
David Cronenbergin Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut uutuus tarjoaa
kiertoajelun Hollywoodin glamouria tihkuvaan satumaailmaan – tietenkään sen
nurjempaa puolta unohtamatta. Tarinan ytimessä on yksi perhe, joka tavoittelee
tähteyttä ja toisiaan pakoillen samalla menneisyyteen haudattuja haamuja.”
Elokuva on kielletty alle 16 v, on sitten vielä nyrkkiä ja hämähäkkiä.
Maps to the Stars
Menemme
iloisina, sillä vanha alakerran klassinen Maxim on päätetty säilyttää. Yläkerta
puretaan. Tämä meidän filmimme esitetään yläkerrassa. Sen voikin purkaa.
Alakertaa ei saa purkaa. Yläkerrassa on kuitenkin aivan mainiot nojatuolit
katsojan iloksi. Nukkuminenkin on varsin hyvin mahdollista.
Filmi
alkaa. Aivan käsittämätöntä. En ymmärrä lainkaan mistä on kysymys.
Botox-huulinen vanheneva nainen selittää. Muita ihmisiä, agentit mukaan
luettuna, pyörivät ympärillä vailla näkyvää tarkoitusta. Naiminen ja aukot ovat
alituinen puheenaihe. Mietin: olenko täällä ainoa joka ei ymmärrä mitään mistä
on kysymys? Miten voin arvostella filmiä, kun en ymmärrä pätkääkään? Ymmärtävätkö
nuo muut? Hieman stressaa!
Puolivälissä
filmiä alan kuitenkin päästä mukaan. Vanheneva
nainen havittelee filmiosaa. Hän palkkaa kotiinsa seura/palvelutytön. Havaitaan
tytön polttaneen vanhempiensa talon. Tyttö
on saanut palovammoja. Hänellä on runsas lääkeannostus. Hän on paennut
mielisairaalasta. Veli on lapsitähti.
On juuri päässyt huumeiden vieroitushoidosta. Isä on menestyvä ”TV-voimaannuttaja”. Vuosien jälkeen veli ja sisar
tapaavat. Tyttö rakastuu limusiinia
ajavaan näyttelijän planttuun. Selviää
että vanhemmat ovat sisaruksia. Veli vetää uudet huumekierrokset. Veli kuristaa kanssanäyttelijäpojan. Tytön ja hänen veljensä äiti polttaa
itsensä. Voimaannuttaja työntää vaimonsa
palavan ruumiin uima-altaaseen. Vanheneva
nainen nai autossa tytön rakastettua. Tyttö
näkee. Hän murskaa palkintopatsaalla vanhenevan naisen kallon. Kauniiksi lopuksi
tyttö ja veli vetävät sopivan annoksen droppia ja kuolevat käsi kädessä
katsellen tähtiin.
Elokuvakerho
arvostelee
Pisteitä
ropisee keskimäärin 2,1. (1+1+1+1+2+2+3+3+3+4)
-
en tykännyt yhtään, teki häijyä katsoa, mutta sitten ajattelin, että onhan se
ainutlaatuinen ja ihan kamala, 4 pistettä
-
luulin, että tulossa on hauska satiiri, mutta aika erikoista satiiria oli
-
pelotukseksi tehty elokuva sukurutsasta
-
filminä hyvä, hyviä näyttelijöitä, mutta miksi ne tekee tämmöistä painajaista?
-
ei nukuttanut yhtään (tai joitakin vähän)
-
kuvasi hyvin filmimogulien ja elokuvien maailman ihmiskuvaa ja juonittelua
-
rikkaat elää tavallaan, vaikka miten menisi, mikään ei tunnu miltään, vaikka
nurkassa ruikuttaisi, tyhmiä kakkavitsejä vaan lauotaan ja terapiassa käydään
-
maailma ympärillä on kreisi, näkyjäkin nähtiin
-
piti otteessaan
-
valheellinen, hajanainen, ei juonellista sisältöä, liikaa tavaraa
-
elokuvamaailman ja sukurutsan yhteys omituinen, miten liittyy yhteen, tuottaako
molemmat skitsofreniaa
-
ärsyttää tämmöiset järjettömät jutut, joista joku vielä maksaa, että pääsee
katsomaan
-
myötähäpeää, tunsin olevani petetty hölmö
-
Herra Jumala, mitä sekoilua, kauhea
Viisaat
arvostelevat
Kaiken
nyt nähneenä ajattelin varoittaa teitä. älkää menkö katsomaan! Mutta sittenkin
tulen uteliaaksi. Miksi tällainen on tehty? Mitä ajetaan takaa? Tämä on jotain
kuin Sodoma ja Gomorra. Finnkinon nettisivuilla tälle filmille on annettu 3 tähteä.
Me annoimme 2,1. Mitä sanovat filmilehtien arvostelijagurut? Mitä ohjaaja
sanoo? Ovatko näyttelijät onnellisia?
”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit
ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes
jumalattomasti elävät.” Tuon filmin jälkeen tämäkään ei tunnu liian
pateettiselta.
Filmi
esitettiin Cannesissa tämän vuoden toukokuussa. Lähinnä Julianne Moore (vanheneva
nainen) on saanut osastaan palkintoja parhaana näyttelijättärenä.
Ohjaa David
Cronenberg sanoo näin: Se ei ole ”menevä” filmi. Filmi on hyvin pureva ja
satiirinen. Sitä oli vaikea tehdä, yritin sitä viisi vuotta sitten, mutta ei
tullut mitään, enkä ollut varma tuleeko siitä nytkään mitään. Se on tavallaan
satiiri Hollywoodista. Samaan aikaan kun se on satiirinen, se on voimakas,
tunteellinen, näkemyksellinen ja huvittava. Se on absurdi komedia viihdebisneksestä.
Hollywood on maailma, joka on kuvottava ja viettelevä samaan aikaan, ja näiden
kahden ominaisuuden yhdistelmä tekee sen niin voimakkaaksi. Päätähti Julie
Moore sanoo näin: Se ei ole pelkästään kuuluisuuskulttuuria, se on myös
kuuluisuuden jahtaamista hinnalla millä hyvänsä. Arvostelijat sanovat näin: DC:
”Tämä karmiva muotokuva Beverly Hills’in tyräyksistä on syvästi hullu, mutta
sillä on juuri riittävästi häijyä purentaa.” RC: ”Kaikki tapahtuu lääkkeillä
aikaansaadussa omassa hypertodellisuudessa, se ei ole niinkään vääntynyt unelma,
joka liittyy show bisnekseen, kuin se on sähisevä, vääntelehtivä ja herättävä
painajaisuni Hollywoodista. Cronenberg on tehnyt filmin jota et halua nähdä –
sitten nähdä, ja taas olla näkemättä.” OL: ”Filmissä ryvetään sairaan
huvittavasti skandaalinomaisessa show bisneksen perseestä olevassa
suuntauksessa.” PB: ”Kova ja äärimmäisen kauhea filmi nyky-Hollywoodista –
positiivisesti kokeellinen sadismissaan ja kuitenkin halveksittava.”
Tässä mennään. Klikkaa traileria.
Pitkään toiminut kavereiden leffakerho. Mikä olisi mukavampaa kuin mennä yhdessä leffaan ja nautiskella Kosmoksen herkkuja. Minulla ei valitettavasti ole koskaan tuollaista kerhoa ollut. Tämä kuvaamasi filmi on roskaviihdettä, jota en välittäisi katsoa. Maailmassa on paljon parempia asioita. Oli kuitenkin kiva lukea. I
VastaaPoistaKettunen Keravalle vuonna 1988, ei 1998.
VastaaPoistaKiitos tarkkanäköisyydestä
PoistaSeuraavana aamuna leffan jälkeen se tömähti mieleen ja totesin sen kuuluvan luokkaan: Kauheaa tuhlausta käyttää elämän tunteja sellaisen katsomiseen ja vielä enemmän tehdä moista.
PoistaJa kuitenkin pidin myöhemmin sov:lle pitkän monologin filmin tiimoilta. Jonkinlainen keskustelukin syntyi.
Olihan satiirisen otteen pohjalla kuitenkin vakavia aiheita: kilpailusta, sairaasta mielestä ja terapiasta, rikkaudesta (ja samalla köyhän elämän rikkaudesta), tuskaisesta onnen etsimisestä, pettymisestä, aggressiosta, kateudesta....
"Oma" elokuvani se ei tod. ollut, mutta jos katsoisin vain niitä jäisin vielä ahtaammaksi ja kaavamaisemmaksi kuin nyt.
Ja kuten olemme yli sadasti todenneet : parasta yhdessä katsomisessa ovat toisten mielipiteet ja keskustelu.
terv, ritva