Hatustavetoa

Nyt olen jälleen kyllästetty niin uneen sekoittuvilla väestöennusteilla kuin masentavilla kannanotoilla ennusteiden luomien tarpeiden toteuttamisen haasteista. Niin, mistä haasteista on kysymys? No, rakentamisesta, rakentamisesta. Tämän kaiken kansainvaelluksen ja massamuuton toteutumisen edellytyksenä on rakentaminen. Asuntojen rakentaminen, työtilojen rakentaminen, koulujen rakentaminen, päiväkotien rakentaminen, vanhainkotien rakentaminen, terveyskeskusten ja sairaaloiden rakentaminen, vankiloiden rakentaminen, urheiluhallien rakentaminen ja valtaisan kauppamaailman rakentaminen, se nyt vähintään tarvitaan. Nämä vielä tarvitsevat teitä, rautateitä, raitioteitä, lentokenttiä, tunneleita, viemäreitä, vesijohtoja, kaukolämpöä, kaukokylmää, voimalaitoksia, muuntajia, puistoja, leikkikenttiä, satamia, rautatieasemia, ratapihoja ja mielettömästi parkkipaikkoja.

Suomea ja erityisesti Etelä-Suomea koskevat väestöennusteet ovat vaihdelleet. Vuonna 2002 tehdyn ennusteen mukaan Uudenmaan asukasluvun piti olla vuonna 2050 noin 1,75 milj. asukasta. Vuoden 2008 ennuste kasvatti vuoden 2050 asukasluvun Uudellamaalla 1,91 milj. asukkaaseen. Tämän hetkisen ennusteen mukaan saatetaan päätyä tasolle 2,1 miljoonaa asukasta. Kaupunkiseudut kehittyvät, varsinainen vihreä maaseutu hiljakseen tyhjenee – mutta ei kuitenkaan aivan hälyttävästi.

On tietysti täydellistä pelleilyä tehdä ennusteita sadaksi vuodeksi. Yritykset ja pörssiyhtiöt ennustavat korkeintaan pariksi vuodeksi – jos niinkään pitkälle, kunhan kvarttaaliksi. Minä nyt kuitenkin ennustan lähes sadaksi vuodeksi. Jotkut puhuvat Helsingistä tämän nykyisen kehitystrendin ratkaisijana. Kunhan nyt bulevardit jne. Helsinki ei kuitenkaan ole tässä prosessissa ratkaisijan asemassa. Marginaalissa.

Loppuuko rakentaminen?

Paljonko meidän on rakennettava tulevaisuudessa? Joskus, 15 vuotta sitten tilastokeskus arvioi Helsingin seudun ja koko Suomen väkiluvun kääntyvän laskuun. Silloin ajateltiin, ettei enää tarvitse rakentaa. Kunhan kunnossapidetään vanhaa rakennuskantaa. Nyt on tilanne jälkeen muuttunut. Nyt on maassa voimakas sisäinen muuttoliike, mutta vielä voimakkaampi on maahanmuuton aiheuttama väestön lisäys. Tilastokeskus sanoo, että vuonna 2014 74 % väestönkasvusta oli maahanmuuton aiheuttamaa. Meidän on siis rakennettava lisää rakennuskantaa sekä maahanmuuttajille, että maassamuuttajille. Maassamuuttajistakin merkittävä osa on maahanmuuttajia.

Niin, tällainen se oli se edellisen blogin tulevaisuusvisio - yläkanttiin.  Älkää hermostuko tuosta ”kanta” ja ”siirtolaiset”, kunhan nyt indikoin vaiettuja asioita. Monikulttuuriväestö tulee joka tapauksessa lisääntymään. Se lisääntyy niin, että joka kolmas uusimaalainen ja joka neljäs suomalainen ovat lisämauste meidän jo ennestäänkin monikulttuurisen slaavilaisgermaanisugrilaiseen yhteiskuntaamme. Hei, luuliko joku, että olemme jotain arjalaisiin verrattavaa ”puhdasta rotua”?

Edellisessä blogissani tein hatustavetoennusteen vuoden 2014 trendien mukaan. Siinä päädyin koko maan väestössä tasolle 7, 4 miljoonaa asukasta vuonna 2100. Tilastokeskuksen vuoden 2060 väestöennuste ekstrapoloituna tulevaisuuteen antaisi noin 6,8 miljoonaa asukasta. Nyt kun tässä hieman tarkastelen rakentamisen tarvetta, laitoin viisarin tasolle 6,8 miljoonaa. Onko rakentamisvauhtia kiihdytettävä vai voidaanko sitä hillitä? Mikä se vauhti on ollut? Tein kuvan. Se kertoo rakentamisen vauhdin kasvaneen tasosta ennen sotia. Saattanee olla niinkin, että 20-luvun ja 30-kuvun rakentamisesta tilastot ovat puutteellisia. Heti sotien jälkeen rakennettiin noin 0,6 k-m2 asukasta kohti vuodessa. 60-luvulla tahti nousi 1 kerrosneliömetriin per asukas vuodessa ja huippu saavutettiin 70- ja 80-luvuilla. Silloin rakennettiin 1,8 k.m2 vuodessa asukasta kohti. Huimaa touhua! Rakentaminen sitten romahti 90-kuvun laman seurauksena tasolle 1,2 k-m2 per asukas ja vuosi. Viimeisin lama teki vielä kuopan 2009 – tasolla.

  

Sotien jälkeen kamppailtiin köyhyyden kanssa ja rakentamistahti oli 0,6 kerrosneliötä per asukas ja vuosi. Rakentaminen oli kiivaimmillaan 70-luvulla ja 80-luvulla.  Nykyisin taso on 1 kerrosneliömetriä per asukas ja vuosi. Helppo muistaa! Asuntoja tuosta volyymistä on noin 70 %.

Kuva näyttää rakentamisen vuosivolyymiä. Heti sotien jälkeen rakennettiin 2,5 milj. kerrosneliötä vuodessa. Huippukautena 1970-1990  rakennettiin yli 8 miljoonaa kerrosneliötä vuodessa. Asunnoista 70-luvulla 40 % oli kerrostaloja. Sittemmin osuus pieneni noin 25 %:iin. Kuva kertoo sen tosiasian, että yhdyskuntarakentaminen ei ole pelkkää asuntorakentamista.

Tämä ei ole tiedettä. Mutta, jos tulevaisuuden kasvavassa Suomessa rakennettaisiin samaan tahtiin kuin viimeisen kolmen vuoden aikana niin tilanne näyttäisi tällaiselta. Vuosittain rakennettaisiin 8 miljoonaa kerrosneliötä. Se on 30 miljardin pieti. Lisäksi rakennetaan infraa. Se on ehkä noin5 miljardin pieti. Näyttää siltä että rakentajien tehtävät eivät ole päättyneet.

On muotia sanoa: hyvät ja huonot uutiset!

Rakentamisen kannalta kaikki näyttää hyvältä. Ja nyt juuri olen tulossa Rakennustiedon Forumista lähes masentuneena. Tilaisuudessa kuuntelin seuraavaa polvea. Esitelmöitsijänä oli Matti Kruus. Hän on kurssitoverin, siltasuunnittelija Jorma Kruusin poika – isänsä poika. Samaa näköä ja oloa on.  Muistuvat opiskeluajat mieleen noita kasvoja katsellessa. Hän piti hienon ja jopa tunteellisen, havahduttavan esitelmän. Hän sanoi rakentamistalouden ja rakennuttamisen ja lähes kaiken rakentamiseen liittyvän opetuksen käytännössä päättyneen. No, on sitä hieman Tampereen Teknillisessä Yliopistossa, mutta Otaniemessä se on päättynyt. Matti Kruusin tärkeänä teemana oli ihmisten yhteistyö. Hän siteerasi: ”Keskeinen ja ratkaiseva toimija organisaatiossa on syvälliset taidot ja tiedot omaava oman alansa ammattilainen, joka osaa tehdä yhteistyötä.”

Kun tässä suunnittelijana on joskus tullut moitittua rakennuttajakonsulttien asenteita ja ihmeteltyä sitä, että tilaajat lymyävät rakennuttajakonsulttiensa takana, sainkin nyt kuulla Matilta, että rakennuttajakonsultti onkin vain ja ainoastaan rakennuttajan, tilaajan, käden jatke. Hän ei voinut lainkaan ymmärtää tiedotusvälineissä esiintyneitä juttuja, joissa rakennuttaja ja rakennuttajakonsultti ovat eri mieltä. Tämä on Matin mielestä mahdoton tilanne. Hän ei kyllä lainkaan maininnut sellaista tilannetta, jossa suunnittelija on rakennuttajakonsultin kanssa eri mieltä. Voiko sellaista tapahtua?  

Robottisurffausta, tuo kadonnut surffaaja ei ole Lauri Palojärvi.

Lisää vettä rakentajan myllyyn pani vanha surffikaverini Lauri Palojärvi. No, Laurin kanssa surffaaminen kyllä rajoittui yhteen kertaan myrskyisellä merellä Lautsikan länsirannalla – masto katkesi. Sitä ennen oli kyllä käyty tepastelemassa märkäpuvuissa firman väkeä ”hurmaamassa”. Lauri oli ammattilainen ja minä harrastelija. Lauttasaaren ympärisurffauksessa olin yleensä viiden viimeisen maaliin tulleen joukossa. Lauri taas oli yleensä viiden parhaan joukossa. Ja siihen väliin mahtui suurina surffausvuosina toista tuhatta kasvoa.

Rakennusala, oletko valmiina?

Asiaan! Lauri puhui johtamisesta rakentamisen viennissä ja vientiteollisuudessa. Esitys pohjautui osaksi hänen väitöskirjaansa. Lauri kaipasi pätevää johtamista mm. Juncker / Kataisen 315 Mrd. euron elvytyspakettiin. Suomalaisella johtamisella olisi sauma. Minun kommenttini: European Investment Bank on varmaan avainasemassa ja kukapa siellä on varapääjohtajana? Nyt on junasta vauhdissa hypänneillä mahdollisuus hyvitykseen. On vedettävä raa’asti kotiinpäin! Rakennusala: oletko valmis?

Palojärvi mainitsi vielä ydinvoimalaitokset ja teollisuuden jättihankkeet, pilvenpiirtäjät, kelluvat kaupungit ja Koillisväylän. Vieläpä Lauri uskoi Venäjän Karjalasta avautuviin hankkeisiin. Viheliäiseltä rakennusviennin alamäeltä saattaisivat pelastaa ”viheliäiset” hankkeet Haitissa, Sudanissa, Länsi-Afrikassa, Afganistanissa jne.

Kolmantena ja viimeisenä esitelmöi Tampereen TTY:n professori Kalle Kähkönen. Hänen iskusanansa oli MUUTOS. Muutosjohtamisen lähtökohta on huomion kiinnittäminen  oleellisiin asioihin – tolkun saaminen. Kaikki palvelee muutosta. Toimintaympäristön muutoksen ajureita ovat Hyvösen mukaan digitalisaatio, asiakaskeskeisyys ja palveluliiketoiminta, julkisen sektorin uudistuminen ja resurssiviisaus. Hän kertoi alkavasta tutkimusprosessista. Vaikutti mielenkiintoiselta, mutta en oikein saanut tolkkua.

ROTI
Nyt sattui sitten Suomen rakennusinsinööriliiton ROTI – prosessin julkistaminen. Juuri nyt. Se tapahtui Säätytalolla. Lisäksi esityksen voi katsella suorana netistä. Suoran lähetyksen katsojia näytti olevan parhaimmillaan kokonaista 46 henkeä. Esittäminen pyöri hieman liian keskeisesti Teemu Vehmaskosken ympärillä. Hänellä on kyllä hyvä esitystapa ja miellyttävä ääni, mutta karisma ja särmä puuttuvat. Lisäksi puuttuu ikään kuin tuo ”kokemus”. Se on huono asia. Se mitä Teemu sanoo, siitä ei synny tiedotusvälineisiin lööppejä eikä keskustelupalstoille dialogia. Rakennettu ympäristö on ROTI:n mukaan 74 % kansallisvarallisuudesta, 63 % investoinneista ja 41 % energian loppukäytöstä. Kuitenkaan tämä ympäristö ja siitä käytävä keskustelu ei yllä kansalliseen keskusteluun - puhumattakaan poliittisesta keskustelusta. Ei se nyt ainakaan johda murto-osaankaan keskustelusta oluen myynnistä kaupoissa. Ja siihen kaikkeen mediamyllytykseen ja tahalliseen vääristelyyn mikä tuohon asiaan liittyi.

Rakennusala on tärkeä. Se on vähintään yhtä tärkeä kuin olut. RIL:in ROTI – ohjelmalle olisi saatava vähintään murto-osa olutkeskustelun julkisuudesta. Missä ovat nykyajan Kauko Rastaat ja Tane Mäkiset? Tai ainakin ne tyypit joilla voisi olla yhteys vaikuttajiin. Se on se ainoa tapa.

RIL julkaisi asiantuntijapaneeleiden arviot rakentamisen nykytilasta. Todistukset ovat kaikilla alueilla samaa seiskan tasoa. Viisi vuotta sitten oltiin hyvin kahdeksikon tasolla. Ja nyt alaspäin mennään kuin lehmän häntä. Digitaalisuus on nykyajan mantra. ROTI:ssa digitaalisuus oli ensimmäistä kertaa arvioinnin kohteena. Siinä tuli surkea 6 ½. Palvelualustat, ohjelmat ja tietoliikenneyhteydet olivat hyvällä tolalla, mutta suurimmat puutteet olivat tiedonhallinnassa ja rajapinnoissa. ”Kokonaisuus ontuu, kansainvälisyys on avain, rakennusalan ohjelmistot ovat nyt keskittyneet suunnitteluun ja rakennuttamiseen, palvelut ovat vasta orastamassa, käytettävyys korostuu", näin.sanoi Mikko Hyytinen esitellessään digitalisaation tilaa.

Hyvää ja huonoa

Hyvää oli se, että Suomessa riittää rakentamista. Huonoa on se, että rakentajilta puuttuu koulutus. Alalta puuttuu kansainvälisyys ja vienti. Opetuksessa kansainvälisyys ärsyttää. Miksi? Niinkö se on?