Aika on merkillinen
veitikka. Aristoteleen mukaan aika ei ole sama asia kuin muutos, mutta silti
aikaa ei ole olemassa ilman muutosta. Koska nyt - hetkeen liittyy tapahtumia ennen
ja jälkeen, hän päätyy määritelmään, jonka mukaan "aika on liikkeen luku
aikaisemman ja myöhemmän mukaan". Yhteiskuntasuunnittelussa ajan mittaus
on keskeinen hyötyjen ja kustannusten parametri. Elämme kuitenkin muutosta,
sillä jopa Rakennusinsinööriliitto RIL julistaa uusimmassa ROTI:ssaan
hyötykustannussuhteen olevan menneiden talvien lumia. Olemme siis ehkä
luopumassa ajan mittaamisesta ja ajansäästöjen hinnoittelusta
kansantaloudellisena hyötymittarina.
Mikä voisi olla aikaa parempi mittari? Ja mitä olisi mitattava. Kyllä, sielun ja ruumiin hyvinvointi olisi se
periaatteessa oikea mitattava, jos näin on - tulisi keksiä hyvinvoinnille
mittari. Ilman mittaria ei voi mitata. Joku on sitä mieltä, että onnellisuus indikoi parhaalla tavalla
sitä tavoiteltua hyvinvointia. Mitataanko onnellisuutta rahalla ja elintasolla
vai mitataanko sitä rakkauden määrällä? Elintasolle ja kansantuotteelle olisi
kyllä mittari, mutta rakkaudelle sitä ei näytetä keksityn, päätellen jopa siitä
että kaikkein vahvimmin rakkauteen sitoutuvat organisaatiot ovat kautta
historian osoittautuneet hyvin riitaisiksi ja sotaisiksi. Uskovat vihollisen
murhaamisen avaavan paratiisin portit. Se ei kertone rakkauden olennaisesta
tuntemuksesta. (Et kai luullut minun nyt viittaavan yksinomaan muslimeihin?)
Jos ja kun yritämme kartoittaa polkuamme läpi
kulttuurien viidakon kohti sielun ja ruumiin hyvinvointia ja jos olemme
onnistuneet pääsemään tolkulle suhteestamme aineettomaan, suhteestamme luontoon
ja suhteestamme ihmisyyteen ja jos YMMÄRRÄMME MITÄ MERKITSEE SOSIAALINEN
TASA-ARVO olemme lähellä arvoituksen ratkaisua. Arvoituksen ongelmana on
kuitenkin se, että ratkaisun avaimia on kolme: aika, merkitykset ja raha. Rahalla
voidaan saada hyötykustannusta, merkityksistä voidaan teoriassa tehdä sopimus,
mutta mitä teemme ajan kanssa?
Makrokriisien
välivaiheen pieni suuri kriisi
”Maassamme
tapahtuva yhteiskunnallinen kehitys on mittakaavassaan kriisiluokkaa. Puoli
Suomea tyhjenee, huoltosuhde ylittää kestokyvyn, uskotaan siirtolaisuuden
pelastavan – sitä ei kuitenkaan käytännössä ole. Asuminen vaatii reformia,
tukijärjestelmät uudistamista. Palvelujärjestelmä edellyttää
haja-asutusalueiden joukkoliikennejärjestelmää, maan runkoverkko tehostettua
raideliikennettä ja järkevää logistiikkaa. Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto
vaativat ehdottomasti suurimmat resurssit. Edessä oleva kriisi on vähäisempi
kuin historiamme suuret kriisit. Se on kuitenkin tämän hetken makrokriisien
välivaiheen pieni suuri kriisi! Mitä? Onko
tuo kirjoitettu tästä päivästä? Ei, se on kirjoitettu Rakennusinsinööriliiton
70-vuotispäiville jo kymmenen vuotta sitten, mutta se tuntuu sopivan tähän
päivään. Tarkoittaako se, että aika ei tuokaan muutosta. Että muutosta ei
tapahdu. Luin kyllä tänään Hesarista, ”Kamala luonto” sarjakuvasta niin! Siihen
on uskottava.
Kamala luonto sen tietää: ”Kaikki mitä on
tapahtunut tai tapahtuu, tapahtuu jatkuvasti uudestaan.”
Suunnitelma
vai 60 sekunnin satu?
Suunnittelija
optimoi ja simuloi, uskoo muutokseen. Hän laskee vaikutuksia ja tutkii
ympäristömuutoksia. Hän laatii indikaattoreita sosiaalisesta tasa-arvosta ja
vaatii uusia tutkimuksia. Hänen todistusaineistonsa muuttuu yhä
vaikeaselkoisemmaksi. Arvot ja raha sekoittuvat oudolla tavalla
markkinatalousteorioihin. Suunnittelija on toivorikas. Hänen laskelmansa on
aina saatavissa hyväksyttäviksi. Niinhän lainatkin muuttuvat saataviksi kunhan
niitä tarpeeksi kauan voidaan pitää avoimina.
Jotkut pitävät
luovuuden taikavoimaa suurena mahdollisuutena. Voitaisiinko tulevaisuutta siten
luoda tekemällä suuri keksintö tai suuri suunnitelma? Kyllä, jotkut uskovat 60
sekunnin sadun mahdollisuuteen. Sellaiseksi ei riitä robottiauto tai
edes maailman kaikkien moottoriteiden bulevardisointi. Sellainen voisi olla
äkillinen maailmanrauha, tai sitten suuri sopimus kasvihuoneilmiön
lannistamisesta. Tai ehkä voitaisiin keksiä maailman jäätyneiden pääomien siirtäminen
kansainväliseen kehitykseen. Ja kaiken huippuna joku luova guru tai profeetta
keksii miten maailman väestönkasvu pysäytetään. Kaikki tuo on mahdollista.
Ihmiset voivat siitä päättää, eikä kukaan siinä prosessissa köyhdy –
päinvastoin, tosin jotkut rikastuvat hitaammin.
Aika
ratkaisee
Aika se tuossakin
ratkaisee. Ei kuitenkaan ajan määrä tai nopeus. Aikaa emme voi myydä tai ostaa.
Silti aika on ainoa hyödyke, joka ei koskaan lopu. Ajasta meillä ei ole pulaa.
Ainoa asia mistä voimme itse päättää on se tapa millä käytämme meille annettua
aikaa. Siis se millaista aikaa haluamme elää. Aikaa on kahta lajia. Khronos on
se aika, jota mittaamme. Kiireaika, joka on rahaa. Time is money! Tulevaisuuttamme
ei voi rakentaa ikuisuuteen saakka tätä aikaa käyttämällä, emmekä voi sitä edes
optimoida tätä aikaa soveltamalla, saatikka että voisimme sitä pohtia vain tätä
aikaa kuluttamalla. Tarvitsemme tähän toisenlaista aikaa. Se on rakkausaika kairos,
jonka toivomme viipyvän. Se on aika kiireaikojen välissä. Hidas aika. Tulevaisuutemme
pohdintaan onkin varattava hidasta aikaa – rakkausaikaa.
Jaakko Hämeen-Anttila
näyttäisi käsittelevän kirjassaan ”Mare Nostrum”, Länsimaisen kulttuurin
juurilla, Otava, 2012, ajan pysähtyneisyyttä. Hän korostaa tieteen kehityksen
olleen nykäyksittäistä, ei jatkuvaa. Hän sanoo tieteen kehityksessä olleen
suvantoja ja taantumusta ja uskoo sellaisen olevan mahdollista myös
tulevaisuudessa. Hän kysyy ja vastaa: ”Onko kulttuurin kehittyminen jatkuvaa
voimakasta nousua? Tieteellisen tiedon
määrä tuntuu kasvaneen viime aikoina lähes eksponentiaalisesti, mutta se on
samalla muuttunut yhä vaikeammin hallittavaksi. Ulkopuolisesta tarkkailijasta
voi tuntua, että tiede on irtautunut todellisuuden havainnoinnista ja siirtynyt
suhteellisen spekulatiiviseksi ja todellisuudesta vieraantuneeksi
tutkimukseksi. Teorioiden rakentaminen toisten, vielä todistamattomien
teorioiden varaan tuo mieleen keskiajan skolastisen tutkimuksen. Myöskään
maailmankuvaamme oleellisesti muokkaavia suuria tieteellisiä uudistuksia ei viime
aikoina ole juuri tapahtunut. Ehkä hillitön tieteellinen toimeliaisuus vain
peittääkin alleen sen, ettei mitään todellista suurta kehitystä ole enää tapahtumassa.”
Aika
arkielämässä, Suomessa ja muualla
Ilkka Niiniluoto puhuu
”Tieteessä tapahtuu 2000” -tilaisuudessa, arkielämän ajasta: ”Filosofiset
teoriat aikakokemuksesta omalta osaltaan kuvailevat ajan roolia arkielämässä.
Ihminen jäsentää omaa elämänkaartaan aikaan liittyvien termien ja kiinnekohtien
avulla. Kullakin tehtävällä, kylvämisellä ja niittämisellä, on oma aikansa.
Silti väliaikaista kaikki on vaan, kun ajan hammas nakertaa. Eteenpäin
virratessaan aika voi olla armas tai armoton, suosiollinen tai lahjomaton. Me
haluamme muistaa menneisyyttä ja ennakoida tulevaisuutta, olla aikaamme
edellä – mutta samalla elää kiihkeästi ajan tasalla, sormi ajan valtimolla.
Siksi meillä on kiire: on aina liian vähän aikaa, vaikka välillä odottavan aika
käykin pitkäksi ja sitä pitää viettää, kuluttaa, jopa tappaa. Aika on myös
rahaa, ostettava ja lahjoitettava hyödyke, jonka hinta tuntuu vain kasvavan
mitä lähemmäksi" reaaliaikaa" medioiden välittämä kommunikaatio
pääsee."
Lähdinkin hieman talvipäivän
viihdykkeeksi tutkimaan ajankäytön tilastoja eri maissa ja kulttuureissa. Aikaa
tutkitaan kansainvälisesti koordinoiduilla ajankäyttötutkimuksilla.
Tutkimustulokset ovat periaatteessa saman kaavan mukaan tehtyjä. Eroja on
kuitenkin ikäryhmien määrittelyssä ja osin tekemisen kuvauksissa.
Kansainvälisesti hommia hoidetaan ja koordinoidaan YK:ssa. Jos kovasti
kiinnostaa niin tästä löytyy linkki sivustoille Euroopan ja Yhdistyneiden
kansakuntien tutkimusaineistoon.
Euroopan maissa ajankäytön jakautuminen on
melkoisen vakioinen. Mielenkiintoista on havaita, että ansiotyö ja kotitaloustyö
ovat suurin piirtein samansuuruisia eli 3 tuntia vuorokaudessa per 20-74 –vuotias.
Aloitin tämän ”tieteellisen”
tutkimuksen tarkastelemalla ajankäytön muutosta ajassa. Siihen löytyy aineistoa
mm. Suomesta ja USA:sta. Kehittyvien maiden ajankäyttö olisi ollut erityisen kiinnostava
vertailukohde, mutta aineisto on hyvin vähäistä. Lapset ja nuoret olisi ollut
hyvinkin kiinnostava kohde. Tällaisen tiedon saannissa oli kuitenkin vaikeuksia
koska tutkitun väestön alaikäraja vaihteli voimakkaasti. Vain erittäin
harvoissa kohdemaissa oli tutkittu lapsia. Myös vanhukset oli useissa
tutkimuksissa jätetty ”väestön” ulkopuolelle. Näin ollen siis
tutkimustuloksissa on aina yksilöllisiä piirteitä. Mutta, koska tämä on vain
ajankulua en ota suurempia paineita, suhtaudun asiaan mentaliteetilla ”oli kiva
tietää suunnilleen”.
Suomalaisten ajankäytössä korostuu yksinolon
lisääntyminen. Ei ihmekään, sillä vanhusväestö lisääntyy ja yksinasuvia on
puolet väestöstä. Yleistä keskimääräistä tilastoa katsellessa havaitsee radion,
tv:n ja tietokoneen käytön merkittävimmäksi muutostekijäksi. Työn osuus ajasta
on hieman vähentynyt.
Suomalaisten
yksinolo on lisääntynyt
Tilastokeskuksen
ajankäyttötutkimuksen mukaan yksin oleminen on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden
aikana. Koko väestön tasolla valveillaoloajasta vietettiin yksin noin seitsemän
tuntia vuorokaudessa. Yksinolon lisääntyminen on nähtävissä sekä miehillä että
naisilla ja kaikissa ikäryhmissä. Eniten yksin viettivät aikaa 65 vuotta
täyttäneet naiset. 10–14-vuotiaat lapset olivat yksin keskimäärin 3 tuntia 53
minuuttia valveillaoloajasta. Tämä on puoli tuntia enemmän kuin 10 vuotta
sitten. Sekä tytöillä että pojilla yksin vietetyn ajan määrä on lisääntynyt
viimeisen 10 vuoden aikana.
Ajanvietto perheen kanssa on vähentynyt. Perheen kanssa oleminen on vähentynyt viimeisen
10 vuoden aikana sekä miehillä että naisilla ja lähes kaikissa ikäryhmissä. Erityisesti
naisilla ajanvietto yhdessä perheen kanssa oli vähentynyt lähes kaikissa
ikäryhmissä viimeisen.
Vanhemmat viettävät lastensa kanssa entistä
vähemmän aikaa
Vanhemmat,
erityisesti äidit, viettivät vähemmän aikaa alle 10–vuotiaiden lastensa kanssa
kuin 10 vuotta sitten. Alle 10–vuotiaiden lasten kanssa vietettiin aikaa noin
viisi ja puoli tuntia valveillaoloajasta, kun vielä 10 vuotta sitten vanhemmat
viettivät lastensa kanssa aikaa kuusi tuntia valveillaoloajasta. Vaikka äidit
viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin isät, he viettivät kuitenkin
lastensa kanssa vähemmän aikaa nyt kuin 10 vuotta sitten. Isät viettävät lastensa
kanssa aikaa huomattavasti enemmän viikonloppuna kuin arkipäivinä, kun taas
äideillä erot arjen ja viikonlopun välillä eivät ole yhtä suuret.
Vapaa-aikaa vietetään yhä enemmän yksin
Suomalaiset tekivät
kotitöitä keskimäärin hieman yli kolme tuntia vuorokaudessa. Yhdessä
perheenjäsenen kanssa kotitöitä tehtiin hieman yli tunti. Vapaa-ajan
viettäminen yksin on lisääntynyt. Perheenjäsenten kanssa vapaa-aikaa vietettiin
23 prosenttia vapaa-ajasta. Kymmenen vuotta sitten kolmasosa vapaa-ajasta
vietettiin perheen kanssa. Tuttavien kanssa vapaa-aikaa vietettiin keskimäärin
tunti 15 minuuttia ja yhdessä perheenjäsenten ja tuttavien kanssa hieman alle
puoli tuntia vuorokaudessa.
Hieman
kansainvälisyyttä
Seuraavassa esitän
eräitä kansainvälisiä vertailuja lähinnä tilastokuvien muodossa.
Kehittyvät maat kiinnostavat, mutta tutkimuksia
on vähän. Tässä on kuitenkin pari grafiikkaa. Pakistanin tilasto on vuodelta
2008 ja Etelä-Afrikka vuodelta 2000. Pakistanin tilastossa vertailin kaupunkilaisten ja maalaisten, sekä naisten ja miesten osallisuutta
ajankäyttöön. On mielenkiintoista havaita, että naiset ja miehet osallistuvat
työntekoon hyvin samalla tavoin, kun kotitaloustyö lasketaan työnteoksi.
Afrikkalaisten tilasto on tehty 6 vuotta apartheidin purkamisen jälkeen. Siinä
on väestö jaoteltu afrikkalaisiin, värillisiin, intialaisiin ja valkoisiin.
Työn osuus ajankäytöstä on suurempi valkoisilla ja intialaisilla. Toisaalta
lapsia on enemmän afrikkalaisilla. Kyllä, oikeassa olet – eihän näistä kuvista
ota selvää. Jos ei selviä niin klikkaa tuonne annettuihin linkkeihin niin
ryhtyy selviämään.
Vielä hieman kiinnosti tuo pakistanilaisten
vapaa-ajan käyttö. Onko miehissä ja naisissa tuossa muslimimaassa suuri ero?
Onko maaseudulla ja kaupungilla suuri ero? Nukkuminen on melkoisen vakioista
toimintaa. Maaseudun miehet osallistuvat yhteiseen kylän toimintaan
merkittävästi. Muuten maalaiset ja kaupunkilaiset, miehet ja naiset käyttävät
1200 vapaa-aikaminuuttiaan hyvin samalla tavalla. Jopa juoruilussa ollaan
samoissa minuuteissa.
Vielä vihonviimeisenä tabelina USA:n miesten ja
naisten työnjako ajankäytössä. Koko tämä harjoitustyö osoitti ihmisten olevan
arkipäivässään hyvin samanlaisia – jos sitä ajankäytöllä mitataan. Miehillä ja
naisilla on aika vakiintunut työnjako kulttuurista riippumatta. Tämä kaikki
antaa pienen fragmentin toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Ainakin meille
annettua aikaa käsittelemme samalla tavalla.
SETÄ kirjoittaa ja Mummo lumessa lukee. Mitä tekee aika? Me kulutamme aikaa ja aika kuluttaa meitä. Kohta se kuluttaa joitakin toisia.
VastaaPoistaSetä
MITÄ MERKITSEE SOSIAALINEN TASA-ARVO olemme lähellä arvoituksen ratkaisua. Arvoituksen ongelmana on kuitenkin se, että ratkaisun avaimia on kolme: aika, merkitykset ja raha. Rahalla voidaan saada hyötykustannusta, merkityksistä voidaan teoriassa tehdä sopimus, mutta mitä teemme ajan kanssa?
Mummo:
EI KUN ajan arkkitehtuuri. Rakenteet – merkitykset - funktiot.
Kolmas MIes:
Miten se Mummo höperehtii... ikäänkuin aika ja arkkitehtuuri olisivat rinnastettavia suureita
Mummo: ARKKITEHTUURI on suuri – ainakin meidän arkkitehtien mielestä. Tasa-arvo on pelkkää fiktiota, aikasi on jo kulunut – katso peiliin – ja merkitykset ovat siinä ettemme ymmärrä mitä mikään merkitsee. Ellei sitten raha.
Kolmas Mies: Älkää viisastelko... tieto >tiede ja taito> taide. Ajaton arkkitehtuuri. Onnellisuuden korvaa viihtyminen Unelmakodissa. Sen merkiksi: skål.
Aika kuluu viihtyessä. Pian Mummo oli siinä jamassa että hakee lumilautansa ja lähtee mäkeen ottamaan pienen kiepin. Ajan vietteeksi.
Kiitokset blogista. Sitä lukiessa jotakin napsahti ja aika lähti etenemään takaperin. Minne, siinäpä kysymys. Ihminen minne, minnekähän...? Pian se nähdään.
Mattikoo
Mummo lumessa
Voisiko kenties hiljentää vauhtia ja palauttaa mieleen, että eihän Roomaakaan päivässä rakennettu :)
VastaaPoistaPena
VastaaPoistaKiitos aika-käsitteen pohdinnasta, joka sitten kääntyi ajankäyttömme tarkasteluun. Afrikassa 1970-luvun alkupuoliskolla länsimaiset tutkijat pohdiskelivat "afrikkalaista aikakäsitystä". Esille nousi väite, että afrikkalaisten aikakäsitystä voidaan verrata ihmiseen, joka istuu junassa selkä menosuuntaan. Hänen selkänsä takana on tulevaisuus ja silmien näkökentässä on menneisyys, joka soljuu oman sekä koko laajan suvun menneisyytenä häipyen jonnekin. En ole vieläkään oikein pystynyt oivaltamaan, mihin tällä selityksellä pyrittiin. Pyrittiinkö arvioimaan kykyä suunnitella tulevaa, asettaa päämääriä ja tavoitteita, vai mistä oli kyse. Omassa paperikulttuurissamme kaikenlaisten ennusteiden ja tulevaisuusvisioiden ympäröiminä me kenties tuskastumme, mikäli joku ei välttämättä osaa laittaa papereitamme haluamaamme järjestykseen. Kiinnostavaa kaikessa tässä on se, olisimmeko uteliaita tietämään ja kokemaan mikä mahtaa olla afrikkalaisten tai aasialaisten kumppaniemme tapa pohtia tulevaisuutta. Voisiko vuorovaikutus lisätä tietoamme myös omasta "aikakäsityksestämme ja sen rajoituksista".
Ajankäytön osalta muutama kuvio on mielenkiintoinen. Voin hyvin arvioida esim. tuota 10-64 vuotiaiden suomalaisten ajankäyttöä, koska se ei enää minua koske. Ikääntyneiden ihmisten ajankäyttöön tulee varmaan lisätä kaikenlainen liikkuminen, kulttuuririennot ja urheilu sekä osittain siihen liittyvä jonottaminen terveyskeskuksissa. Lukemisenkin osuus on enemmän aikaavievää puuhaa, koska aamun lehtiin menee melkein tunti ja lukemattomia kirjoja on hyllyt täynnä. Nythän niiden lukemiseen onkin aikaa, kun ollaan eläkkeellä. Sitäpaitsi kirjastojen matineat mielenkiintoisine kirjailijoineen suorastaan innostavat lukemaan. Ennenhän ei niihin koskaan ennättänyt työn vuoksi. Unen osuus näyttää olevan yli 10 tuntia, mutta ehkä siinä onkin yhdessä kahdeksan tunnin yöuni ja kahden tunnin päiväunet. Monet ihmiset toki ovat unessa läpi koko elämänsä.
Etelä-afrikkalaisten ja pakistanilaisten ajankäyttökuvat ovat kiinnostavia. Toisin kuin suomalaisten ajankäytössä sosiaalinen ja kulttuurinen ajankäyttö on arvostettu niin, että sen osuutta jopa kuvataan. Suomalaisten kohdalla tuo on korvattu epämääräisellä "seurustelu" sarakkeella.
Olet oikeassa, näistä kaikista kuvista voi vetää ihan mitä tahansa johtopäätöksiä.
Terveisin. Kari Karanko