Aika – khronos vai kairos?

Aika on merkillinen veitikka. Aristoteleen mukaan aika ei ole sama asia kuin muutos, mutta silti aikaa ei ole olemassa ilman muutosta. Koska nyt - hetkeen liittyy tapahtumia ennen ja jälkeen, hän päätyy määritelmään, jonka mukaan "aika on liikkeen luku aikaisemman ja myöhemmän mukaan". Yhteiskuntasuunnittelussa ajan mittaus on keskeinen hyötyjen ja kustannusten parametri. Elämme kuitenkin muutosta, sillä jopa Rakennusinsinööriliitto RIL julistaa uusimmassa ROTI:ssaan hyötykustannussuhteen olevan menneiden talvien lumia. Olemme siis ehkä luopumassa ajan mittaamisesta ja ajansäästöjen hinnoittelusta kansantaloudellisena hyötymittarina.  Mikä voisi olla aikaa parempi mittari? Ja mitä olisi mitattava. Kyllä, sielun ja ruumiin hyvinvointi olisi se periaatteessa oikea mitattava, jos näin on - tulisi keksiä hyvinvoinnille mittari. Ilman mittaria ei voi mitata. Joku on sitä mieltä, että onnellisuus indikoi parhaalla tavalla sitä tavoiteltua hyvinvointia. Mitataanko onnellisuutta rahalla ja elintasolla vai mitataanko sitä rakkauden määrällä? Elintasolle ja kansantuotteelle olisi kyllä mittari, mutta rakkaudelle sitä ei näytetä keksityn, päätellen jopa siitä että kaikkein vahvimmin rakkauteen sitoutuvat organisaatiot ovat kautta historian osoittautuneet hyvin riitaisiksi ja sotaisiksi. Uskovat vihollisen murhaamisen avaavan paratiisin portit. Se ei kertone rakkauden olennaisesta tuntemuksesta. (Et kai luullut minun nyt viittaavan yksinomaan muslimeihin?)

  

Jos ja kun yritämme kartoittaa polkuamme läpi kulttuurien viidakon kohti sielun ja ruumiin hyvinvointia ja jos olemme onnistuneet pääsemään tolkulle suhteestamme aineettomaan, suhteestamme luontoon ja suhteestamme ihmisyyteen ja jos YMMÄRRÄMME MITÄ MERKITSEE SOSIAALINEN TASA-ARVO olemme lähellä arvoituksen ratkaisua. Arvoituksen ongelmana on kuitenkin se, että ratkaisun avaimia on kolme: aika, merkitykset ja raha. Rahalla voidaan saada hyötykustannusta, merkityksistä voidaan teoriassa tehdä sopimus, mutta mitä teemme ajan kanssa?

Makrokriisien välivaiheen pieni suuri kriisi

”Maassamme tapahtuva yhteiskunnallinen kehitys on mittakaavassaan kriisiluokkaa. Puoli Suomea tyhjenee, huoltosuhde ylittää kestokyvyn, uskotaan siirtolaisuuden pelastavan – sitä ei kuitenkaan käytännössä ole. Asuminen vaatii reformia, tukijärjestelmät uudistamista. Palvelujärjestelmä edellyttää haja-asutusalueiden joukkoliikennejärjestelmää, maan runkoverkko tehostettua raideliikennettä ja järkevää logistiikkaa. Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto vaativat ehdottomasti suurimmat resurssit. Edessä oleva kriisi on vähäisempi kuin historiamme suuret kriisit. Se on kuitenkin tämän hetken makrokriisien välivaiheen pieni suuri kriisi!  Mitä? Onko tuo kirjoitettu tästä päivästä? Ei, se on kirjoitettu Rakennusinsinööriliiton 70-vuotispäiville jo kymmenen vuotta sitten, mutta se tuntuu sopivan tähän päivään. Tarkoittaako se, että aika ei tuokaan muutosta. Että muutosta ei tapahdu. Luin kyllä tänään Hesarista, ”Kamala luonto” sarjakuvasta niin! Siihen on uskottava.

  

Kamala luonto sen tietää: ”Kaikki mitä on tapahtunut tai tapahtuu, tapahtuu jatkuvasti uudestaan.”

Suunnitelma vai 60 sekunnin satu?

Suunnittelija optimoi ja simuloi, uskoo muutokseen. Hän laskee vaikutuksia ja tutkii ympäristömuutoksia. Hän laatii indikaattoreita sosiaalisesta tasa-arvosta ja vaatii uusia tutkimuksia. Hänen todistusaineistonsa muuttuu yhä vaikeaselkoisemmaksi. Arvot ja raha sekoittuvat oudolla tavalla markkinatalousteorioihin. Suunnittelija on toivorikas. Hänen laskelmansa on aina saatavissa hyväksyttäviksi. Niinhän lainatkin muuttuvat saataviksi kunhan niitä tarpeeksi kauan voidaan pitää avoimina.

Jotkut pitävät luovuuden taikavoimaa suurena mahdollisuutena. Voitaisiinko tulevaisuutta siten luoda tekemällä suuri keksintö tai suuri suunnitelma? Kyllä, jotkut uskovat 60 sekunnin sadun mahdollisuuteen. Sellaiseksi ei riitä robottiauto tai edes maailman kaikkien moottoriteiden bulevardisointi. Sellainen voisi olla äkillinen maailmanrauha, tai sitten suuri sopimus kasvihuoneilmiön lannistamisesta. Tai ehkä voitaisiin keksiä maailman jäätyneiden pääomien siirtäminen kansainväliseen kehitykseen. Ja kaiken huippuna joku luova guru tai profeetta keksii miten maailman väestönkasvu pysäytetään. Kaikki tuo on mahdollista. Ihmiset voivat siitä päättää, eikä kukaan siinä prosessissa köyhdy – päinvastoin, tosin jotkut rikastuvat hitaammin.

Aika ratkaisee

Aika se tuossakin ratkaisee. Ei kuitenkaan ajan määrä tai nopeus. Aikaa emme voi myydä tai ostaa. Silti aika on ainoa hyödyke, joka ei koskaan lopu. Ajasta meillä ei ole pulaa. Ainoa asia mistä voimme itse päättää on se tapa millä käytämme meille annettua aikaa. Siis se millaista aikaa haluamme elää. Aikaa on kahta lajia. Khronos on se aika, jota mittaamme. Kiireaika, joka on rahaa. Time is money! Tulevaisuuttamme ei voi rakentaa ikuisuuteen saakka tätä aikaa käyttämällä, emmekä voi sitä edes optimoida tätä aikaa soveltamalla, saatikka että voisimme sitä pohtia vain tätä aikaa kuluttamalla. Tarvitsemme tähän toisenlaista aikaa. Se on rakkausaika kairos, jonka toivomme viipyvän. Se on aika kiireaikojen välissä. Hidas aika. Tulevaisuutemme pohdintaan onkin varattava hidasta aikaa – rakkausaikaa.

Jaakko Hämeen-Anttila näyttäisi käsittelevän kirjassaan ”Mare Nostrum”, Länsimaisen kulttuurin juurilla, Otava, 2012, ajan pysähtyneisyyttä. Hän korostaa tieteen kehityksen olleen nykäyksittäistä, ei jatkuvaa. Hän sanoo tieteen kehityksessä olleen suvantoja ja taantumusta ja uskoo sellaisen olevan mahdollista myös tulevaisuudessa. Hän kysyy ja vastaa: ”Onko kulttuurin kehittyminen jatkuvaa voimakasta nousua?  Tieteellisen tiedon määrä tuntuu kasvaneen viime aikoina lähes eksponentiaalisesti, mutta se on samalla muuttunut yhä vaikeammin hallittavaksi. Ulkopuolisesta tarkkailijasta voi tuntua, että tiede on irtautunut todellisuuden havainnoinnista ja siirtynyt suhteellisen spekulatiiviseksi ja todellisuudesta vieraantuneeksi tutkimukseksi. Teorioiden rakentaminen toisten, vielä todistamattomien teorioiden varaan tuo mieleen keskiajan skolastisen tutkimuksen. Myöskään maailmankuvaamme oleellisesti muokkaavia suuria tieteellisiä uudistuksia ei viime aikoina ole juuri tapahtunut. Ehkä hillitön tieteellinen toimeliaisuus vain peittääkin alleen sen, ettei mitään todellista suurta kehitystä ole enää tapahtumassa.”

Aika arkielämässä, Suomessa ja muualla

Ilkka Niiniluoto puhuu ”Tieteessä tapahtuu 2000” -tilaisuudessa, arkielämän ajasta: ”Filosofiset teoriat aikakokemuksesta omalta osaltaan kuvailevat ajan roolia arkielämässä. Ihminen jäsentää omaa elämänkaartaan aikaan liittyvien termien ja kiinnekohtien avulla. Kullakin tehtävällä, kylvämisellä ja niittämisellä, on oma aikansa. Silti väliaikaista kaikki on vaan, kun ajan hammas nakertaa. Eteenpäin virratessaan aika voi olla armas tai armoton, suosiollinen tai lahjomaton. Me haluamme muistaa menneisyyttä ja ennakoida tulevaisuutta, olla aikaamme edellä – mutta samalla elää kiihkeästi ajan tasalla, sormi ajan valtimolla. Siksi meillä on kiire: on aina liian vähän aikaa, vaikka välillä odottavan aika käykin pitkäksi ja sitä pitää viettää, kuluttaa, jopa tappaa. Aika on myös rahaa, ostettava ja lahjoitettava hyödyke, jonka hinta tuntuu vain kasvavan mitä lähemmäksi" reaaliaikaa" medioiden välittämä kommunikaatio pääsee."

Lähdinkin hieman talvipäivän viihdykkeeksi tutkimaan ajankäytön tilastoja eri maissa ja kulttuureissa. Aikaa tutkitaan kansainvälisesti koordinoiduilla ajankäyttötutkimuksilla. Tutkimustulokset ovat periaatteessa saman kaavan mukaan tehtyjä. Eroja on kuitenkin ikäryhmien määrittelyssä ja osin tekemisen kuvauksissa. Kansainvälisesti hommia hoidetaan ja koordinoidaan YK:ssa. Jos kovasti kiinnostaa niin tästä löytyy linkki sivustoille Euroopan ja Yhdistyneiden kansakuntien tutkimusaineistoon.

https://www.h2.scb.se/tus/tus/

http://unstats.un.org/unsd/demographic/sconcerns/tuse/

  

Euroopan maissa ajankäytön jakautuminen on melkoisen vakioinen. Mielenkiintoista on havaita, että ansiotyö ja kotitaloustyö ovat suurin piirtein samansuuruisia eli 3 tuntia vuorokaudessa per 20-74 –vuotias.

Aloitin tämän ”tieteellisen” tutkimuksen tarkastelemalla ajankäytön muutosta ajassa. Siihen löytyy aineistoa mm. Suomesta ja USA:sta. Kehittyvien maiden ajankäyttö olisi ollut erityisen kiinnostava vertailukohde, mutta aineisto on hyvin vähäistä. Lapset ja nuoret olisi ollut hyvinkin kiinnostava kohde. Tällaisen tiedon saannissa oli kuitenkin vaikeuksia koska tutkitun väestön alaikäraja vaihteli voimakkaasti. Vain erittäin harvoissa kohdemaissa oli tutkittu lapsia. Myös vanhukset oli useissa tutkimuksissa jätetty ”väestön” ulkopuolelle. Näin ollen siis tutkimustuloksissa on aina yksilöllisiä piirteitä. Mutta, koska tämä on vain ajankulua en ota suurempia paineita, suhtaudun asiaan mentaliteetilla ”oli kiva tietää suunnilleen”.

  

Suomalaisten ajankäytössä korostuu yksinolon lisääntyminen. Ei ihmekään, sillä vanhusväestö lisääntyy ja yksinasuvia on puolet väestöstä. Yleistä keskimääräistä tilastoa katsellessa havaitsee radion, tv:n ja tietokoneen käytön merkittävimmäksi muutostekijäksi. Työn osuus ajasta on hieman vähentynyt.

Suomalaisten yksinolo on lisääntynyt

Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan yksin oleminen on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Koko väestön tasolla valveillaoloajasta vietettiin yksin noin seitsemän tuntia vuorokaudessa. Yksinolon lisääntyminen on nähtävissä sekä miehillä että naisilla ja kaikissa ikäryhmissä. Eniten yksin viettivät aikaa 65 vuotta täyttäneet naiset. 10–14-vuotiaat lapset olivat yksin keskimäärin 3 tuntia 53 minuuttia valveillaoloajasta. Tämä on puoli tuntia enemmän kuin 10 vuotta sitten. Sekä tytöillä että pojilla yksin vietetyn ajan määrä on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana.

Ajanvietto perheen kanssa on vähentynyt. Perheen kanssa oleminen on vähentynyt viimeisen 10 vuoden aikana sekä miehillä että naisilla ja lähes kaikissa ikäryhmissä. Erityisesti naisilla ajanvietto yhdessä perheen kanssa oli vähentynyt lähes kaikissa ikäryhmissä viimeisen.

Vanhemmat viettävät lastensa kanssa entistä vähemmän aikaa

Vanhemmat, erityisesti äidit, viettivät vähemmän aikaa alle 10–vuotiaiden lastensa kanssa kuin 10 vuotta sitten. Alle 10–vuotiaiden lasten kanssa vietettiin aikaa noin viisi ja puoli tuntia valveillaoloajasta, kun vielä 10 vuotta sitten vanhemmat viettivät lastensa kanssa aikaa kuusi tuntia valveillaoloajasta. Vaikka äidit viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin isät, he viettivät kuitenkin lastensa kanssa vähemmän aikaa nyt kuin 10 vuotta sitten. Isät viettävät lastensa kanssa aikaa huomattavasti enemmän viikonloppuna kuin arkipäivinä, kun taas äideillä erot arjen ja viikonlopun välillä eivät ole yhtä suuret.

Vapaa-aikaa vietetään yhä enemmän yksin

Suomalaiset tekivät kotitöitä keskimäärin hieman yli kolme tuntia vuorokaudessa. Yhdessä perheenjäsenen kanssa kotitöitä tehtiin hieman yli tunti. Vapaa-ajan viettäminen yksin on lisääntynyt. Perheenjäsenten kanssa vapaa-aikaa vietettiin 23 prosenttia vapaa-ajasta. Kymmenen vuotta sitten kolmasosa vapaa-ajasta vietettiin perheen kanssa. Tuttavien kanssa vapaa-aikaa vietettiin keskimäärin tunti 15 minuuttia ja yhdessä perheenjäsenten ja tuttavien kanssa hieman alle puoli tuntia vuorokaudessa.

Hieman kansainvälisyyttä

Seuraavassa esitän eräitä kansainvälisiä vertailuja lähinnä tilastokuvien muodossa.

  

 Kun pannaan rinnakkain USA:n ja Suomen tilasto havaitaan lähes uskomaton samankaltaisuus. Näyttää myös siltä, että jenkeissä ei mikään ole muuttunut kun on kuljettu läpi Lehman Brothers –kriisin nykypäivään.

Kehittyvät maat kiinnostavat, mutta tutkimuksia on vähän. Tässä on kuitenkin pari grafiikkaa. Pakistanin tilasto on vuodelta 2008 ja Etelä-Afrikka vuodelta 2000. Pakistanin tilastossa vertailin kaupunkilaisten ja maalaisten, sekä naisten ja miesten osallisuutta ajankäyttöön. On mielenkiintoista havaita, että naiset ja miehet osallistuvat työntekoon hyvin samalla tavoin, kun kotitaloustyö lasketaan työnteoksi. Afrikkalaisten tilasto on tehty 6 vuotta apartheidin purkamisen jälkeen. Siinä on väestö jaoteltu afrikkalaisiin, värillisiin, intialaisiin ja valkoisiin. Työn osuus ajankäytöstä on suurempi valkoisilla ja intialaisilla. Toisaalta lapsia on enemmän afrikkalaisilla. Kyllä, oikeassa olet – eihän näistä kuvista ota selvää. Jos ei selviä niin klikkaa tuonne annettuihin linkkeihin niin ryhtyy selviämään.

   

Vielä hieman kiinnosti tuo pakistanilaisten vapaa-ajan käyttö. Onko miehissä ja naisissa tuossa muslimimaassa suuri ero? Onko maaseudulla ja kaupungilla suuri ero? Nukkuminen on melkoisen vakioista toimintaa. Maaseudun miehet osallistuvat yhteiseen kylän toimintaan merkittävästi. Muuten maalaiset ja kaupunkilaiset, miehet ja naiset käyttävät 1200 vapaa-aikaminuuttiaan hyvin samalla tavalla. Jopa juoruilussa ollaan samoissa minuuteissa.

Vielä vihonviimeisenä tabelina USA:n miesten ja naisten työnjako ajankäytössä. Koko tämä harjoitustyö osoitti ihmisten olevan arkipäivässään hyvin samanlaisia – jos sitä ajankäytöllä mitataan. Miehillä ja naisilla on aika vakiintunut työnjako kulttuurista riippumatta. Tämä kaikki antaa pienen fragmentin toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Ainakin meille annettua aikaa käsittelemme samalla tavalla.