Iseseisev Eesti!

Tulen Helsingistä Tallinnaan Viron itsenäisyyspäivän iltana – yömyöhällä. Luen Viron suurlähettilään Margus Laidren Hesariin kirjoittamaa tekstiä. Hän haaveilee yhteisestä pohjolasta. Kiintoisaa tekstiä, mutta pohjolan nykyisetkin maat ovat niin kaukana toisistaan. Virolaiset ovat kuitenkin parhaita tuttuja – jotenkin, vähän. Onnea itsenäisyyspäivänä! Liisa odottaa minua. Hänellä on ollut vivahteikas päivä. Se oli Viron itsenäisyyspäivä. Hän haluaa kertoa näkemästään. Päivä oli tehnyt vaikutuksen. Kaikki alkoi aamusella. Tai se kaikki alkoi jo iltasella kun lumiaurat ja suolausvehkeet jyräsivät tuntikaupalla Toompean mäellä puhdistaakseen kadut ja jalkakäytävät päivällä sataneesta lumesta. Katujen piti olla puhtaita kun juhlat alkoivat aamukymmeneltä Tuomiokirkossa.  Ensin paikalle marssivat ylioppilaat vihreissä lakeissaan askeleet laulun siivittäminä.  Sitten saapui kirkkokansa kengät kiiltävinä, miehet valkoisine kaulahuiveineen, naiset tyylikkäissä talvitakeissaan. Kaduilla parveili tavallista kansaa – lapset mukana. Monilla oli käsissään Viron pienoisliput. Kaikki vaikuttivat vilpittömän iloisilta. Olihan itsenäisyyspäivä. Onkohan Viron presidentti amerikkalaisuudellaan saanut tartutettua kansaan iloisuuden kun itsenäisyyttä juhlitaan. Ainakin hänen suudelmansa itsenäisyysjuhlien tanssiaisissa oli lähes ranskalaisamerikkalaisen intohimoinen. Sellaista ei olisi voinut tapahtua meidän pressanlinnan tanssiaisissa. Ei meidän vakavien juhlien ilmapiirissä.  Muuten Toompealla ei ollut näkyvissä myöskään kuokkavieraita pyörätelineitä heittelemässä.

Toomas Hendrik Ilves herättää mielipiteitä. Häntä pidetään liian vapaamielisenä. Puhuu nyt pakolaisista ja avioliittolaista myönteisesti. Hänen tuore vaimonsa on viehättävä. Pari vaikuttaa ilmeisen rakastuneelta. Intohimoinen suudelma juhlatanssiaisissa tämän todisti.

Paraati kansanhuvina

Liisan päivä kului aluksi paraatin kurkistelulla Vapauden aukion kansoitetuilta rinteiltä. Joku sanoi venäläisten naureskelleen paraatia, jossa on yksi tankki, yksi lentokone ja muutama venäläisvalmisteinen ohjus. Sanoivat jonkun kysyneen missä on Viron armeija. Joku oli siihen vastannut: ”Se kuulemma juuttui hissiin!”  No Liisa kertoo paraatia kestäneen reilusti toista tuntia. Paikalla oli runsaasti sotakalustoa. Oli myös amerikkalaisia sotilaita taisteluajoneuvoissaan. Monen harmiksi paikalla oli myös ”mustanahalisia”. Pienistä harmeista huolimatta paraati oli kuin suuri kansanjuhla, Jotenkin tuli mieleen Eläintarhanajot ennen vanhaan. Sinne mentiin joukolla, koko perheen kanssa, mitä nyt samanaikaiset äitienpäivät hieman häiritsivät Otto Brandtin ja Curt Lincolnin voittokulkua.

Paraati otettiin vastaan Vapauden aukiolla. Tämä aukio on nähnyt monenlaisia tapauksia ja paraateja. Kuvassa itse ”Isä Aurinkoinen” tarkkailee paraatia samaisella torilla seitsemisen-kymmentä vuotta sitten. Taustakuvassa juuri eilispäivä.

Liisa ihastuu juhlista

Varsinaiset juhlat alkoivat Estoniassa. Liisa oli haltioissaan. Hän seurasi televisiosta juhlien kulkua. Juhlissa oli esillä kuvin ja sanoin maan 98-vuotinen itsenäisyys. Tulkinta on mielenkiintoinen. Oliko maa itsenäinen neuvostotasavaltana? Ei silti, noin minäkin sanoisin. Ainakin Suomen kannalta näin oli, koska Suomi ei koskaan tunnustanut kommunistisen Viron olemassaoloa. Voimassa oli vanha tunnustus helmikuulta vuonna 1920. Tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg päätti silloin Viron suurlähettilään Oskari Kallaksen erityisestä pyynnöstä tunnustaa Viron itsenäisyyden de jure ensimmäisenä valtiona maailmassa. Suomi oli mielestään tunnustanut Viron de facto jo toukokuussa 1918. Suomalaiset sanoivat: Lähettämällä Viroon diplomaattisen pysyvän edustajan Suomi "tosiasiallisesti kohtelee Viroa riippumattomana, täysivaltaisena valtiona".

Suomen diplomaattista toimintaa Virossa kuvaa hienolla tavalla ulkoministeriön julkaisema kirja Kohtu 4. Sen on kirjoittanut erittäin elävän ansiokkaasti Jussi Pekkarinen. Seuraava netistä löytynyt teksti kertoo lyhyesti eräitä asioita Suomen diplomatiasta Virossa itsenäisyyden jälkeisinä aikoina. Ei se veljeskansojen välillä niin helppoa ollut, niin kuin ei usein veljienkään kesken. Tästä linkistä löydät mielenkiintoisia faktoja Suomen edustajista Virossa itsenäisyyden jälkeisinä aikoina.

http://www.finland.ee/public/default.aspx?nodeid=40606&contentlan=1&culture=fi-FI

Juhlista piti kerrottaman. Liisa kertoi erityisesti ihastelleensa Estonia teatterissa pidetyn tilaisuuden innovatiivisuutta ja hienoa henkeä. Heijastetut kartat kertoivat Euroopan rajojen jatkuvasta liikkeestä. Se oli menneisyyttä. Heräsi ajatus: onko liike nyt pysähtynyt – ikuisuudeksi? Tilaisuuden ohjelma oli Liisan mielestä taiteellinen ja kulttuurinen elämys. Katossa ja seinillä kieppuvien kuvien lisäksi Liisa oli ihastunut hurmaavaan laulajattareen. Tekstissä vilahtelivat Viivi Luik, Deborah Vaarandi ja Lydia Koidula monen muun runoilijan ohella.

Ystäväni Peeter on taas eri mieltä. Hän kritisoi juhlien synkkää tunnelmaa. Hän sanoi laulujen olleen enemmänkin hautajaislauluja kuin syntymäpäivälauluja.  Hän sanoi konsertin ainoaksi iloiseksi tapahtumaksi Stalinin aikaisen kansantanssin. Oliko se virolaisten parasta aikaa? Itsenäisyydestä molemmat olivat varmuudella samaa mieltä, mutta sen kunniaksi pidetyn seremonian suhteen mielipiteet erosivat.

Miekkailija, Klaus Härön tekemä filmi esitettiin Viron itsenäisyyspäivänä. Olemme nähneet filmin elokuvakerhossamme. Se sai hyvin korkeat pisteet. Nyt se esitettiin Virossa, niin kuin meillä Tuntematon sotilas – itsenäisyyspäivänä. Tämä on mielenkiintoista. Siitä voi olla ylpeä. No, Härön filmit ovat aina olleet suosikkejani. Oliko se nyt Pappi Jaakoppi, joka sai elokuvakerhon parhaat pisteet aikanaan. Hyvä Härö! Hyvä eestiläiset!

Juhlien jälkeen alkoivat sitten tanssit. Liisa oli hieman pettynyt. Hän kuvitteli toiveikkaasti jo virolaisten tämän jättäneen väliin. Mutta todellisuus sai sitten hyvän kympin. Presidentin pusuineen. Erityisesti kymppiä tuli tyylikkyydestä pukeutumisessa. Myös paljon kauniita kansallispukuja. ”Ei yhtään ylilyöntiä!”

Presidentin puhe Presidentti Ilves piti tavan mukaan itsenäisyyspäivän puheen. Viron poliittista elämää liikuttavat tällä hetkellä pakolaiset ja samaa sukupuolta olevien avioliittolaki. Onpa kaduilla nyt nähty ensimmäiset Odinin sotilaat. Näiden henkisten kahakoiden välissä presidenttikin joutuu luovimaan. Hän lausui puheensa lopuksi seuraavat sanat:

”Me tavoittelemme Viroa, jossa oppitunteina käytetään menneisyyden onnistumisia, eikä vain kapeasti historiallista epäoikeudenmukaisuutta ja kansaa kohdanneita kärsimyksiä. Haluamme oppia siitä missä Viro on pärjännyt muita paremmin.  Innovatiivinen ja luomiskykyinen ajattelu, urhea tekeminen. Toteutuneet visiot, eikä vain visioista keskustelu.

Avoimuus tekee Viron isommaksi, ahdasmielisyys pienemmäksi. Emme ole pieniä. Me voimme tulla toimeen isoina. Me tulemme toimeen. Me kestämme. Tärkeintä on ettemme pelkää, ettemme ole kahden vaiheilla, että emme lukitse itseämme menneisyyteen.

Valinta rohkeuden ja pelon välillä, valinta suuruuden ja pienuuden välillä, valinta tulevaisuuden ja menneisyyden välillä, niistä me päätämme vain itse. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Head iseseisvuspäeva! Elagu Eesti!”

Kolme itsenäisyyden juhlaa

Virolaisten kaksi tärkeintä juhlaa ovat itsenäisyyspäivä ja juhannus. Tai oikeastaan niitä juhlia onkin neljä: Juhannus ja voitonpäivä ovat yksi kokonaisuus. Uudelleenitsenäistymisen päivä on 20. elokuuta. Varsinainen itsenäisyyspäivä on juuri nyt tänään. Itsenäisyyspäivät liittyvät usein itsenäisyyssotaan, vapaussotaan, vallankumoukseen tai sisällissotaan. Virossa juhannuksena vietettävä voitonpäivä liittyy meillä sankarina tunnettuun saksalaiseen kenraali Rudiger von der Goltziin.  Meillä kun von der Golz vapautti Helsingin punaisista, niin Virossa voitto hänen joukoistaan vapautti Viron. Golz joutui myös epäillyksi Viron vapapääministerin teloituksesta Suomessa. Vai oliko tämä vain Jaan Krossin fiktiota?

Tässä on linkki aiempaan blogiini:

http://penttimurole.blogspot.com.ee/2015/12/itsenaisyyspaiva-kaksi-puhelinsoittoa.html

Varsinainen itsenäisyyspäivä Virossa - sehän taas määrittyi, ei suinkaan Neuvostoliiton kanssa solmitun rauhan mukaan, vaan itsenäisyysjulistus oli annettu jo 23. helmikuuta 1918 Pärnun itsenäisyysmanifestin nimellä. (Manifest kõigile Eestimaa rahvastele ). Viralliseksi se tuli seuraavana päivänä ja siitä tuli Viron itsenäisyyspäivä.

Tämä koko Viron itsenäisyyteen johtanut taistelu kaikkine vaiheineen oli niin hankala hahmottaa, että oli oikein taas insinöörimalliin tehtävä asiasta aikajanakaavio- näin prosessikaavioiden kultaisena aikana.

Virolaiset siis juhlivat itsenäisyyttä ennenkuin se oli varsinaisesti saavutettu. Se ei kuitenkaan ole tavattoman ihmeellistä. Suomessa itsenäisyys julistettiin 4. joukuluuta 1917 Svinhufvudin senaatin toimesta. Mutta sisällissota/vapaussota/kapina/veljessota oli vielä käymättä. Sota käytiin  27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Suomen tulevana itsenäisyyspäivänä joulukuun 6. päivä 1917 Suomen eduskunta hyväksyi itsenäisyysesityksen, joskin hieman kitsaasti äänin 100-88. Vastaan äänestivät sosialidemokraatit, jotka halusivat neuvotella Neuvosto-Venäjän kanssa. Porvarit halusivat tehdä yksipuolisen ratkaisun. He voittivat äänestyksessä.  Virossa käytiin sama keskustelu. Osa puolueista kannatti neuvotteluja, mutta enemmistö kannatti itsenäisyyden julistusta vaikka taistellen. Viro joutui sitten aika pitkään, huomattavasti meitä kauemmin,  taistelemaan sekä saksalaisia että venäläisiä vastaan ennenkuin Tarton rauha rauhoitti tilanteen.

Manifest kõigile Eestimaa rahvastele päivättiin Tallinnassa 24. helmikuuta 1918. Päätös tehtiin maapäivillä 21.2 ja  manifesti luettiin ensimmäistä kertaa kansalle 23. helmikuuta Pärnun Endla-teatterin edustalla. Itsenäisyyspäiväksi tuli 24. helmikuuta. Siitä hieman kiisteltiin, mutta päivämäärä säilyi siitä huolimatta että manifestin päivämäärä olikin 21. helmikuuta 1918. Kuvassa Pärnun juhlijoita. Toisessa kuvassa vapautuskomitean jäsenet Konstantin Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik.

Kansa juhli Viron itsenäisyysjulistusta Pärnussa 23. helmikuuta 1917. Viron varapääministeri Juri Vilms lähti jäitä pitkin Suomeen huhtikuun lopulla. Matkalla hänet ammuttiin. Kuka hänet ampui? Joka tapauksessa hän tuolla matkalla tovereineen hävisi mystisellä tavalla. Eräät väittävät saksalaisten heidät teloittaneen. Eräät taas puhuvat ruotsalaisten vapaaehtoisten heidät teloittaneen. Valokuvassa teloittajilla on suomalaisten suojeluskuntalaisten käsivarsinauhat. Olihan tuo matka lähes yhtä ihmeellinen kuin Rudolf Hessin matka Englantiin toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Vilms taas teki tovereineen matkan Suomeen Viron itsenäisyyden syntyhetkellä – itse asiassa kuukauden verran itsenäisyysjulistuksen jälkeen.  Asiasta on kirjoitettu useita ”tutkivia” teoksia. Aihe on ollut kiitollinen mitä mielikuvituksellisimmalle fiktiolle. Faktat ovat hävinneet.

Viron ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhlintaa Tallinnassa 24. helmikuuta 1919. Se oli siis itsenäisyyden ensimmäinen vuosipäivä. Itsenäisyys oli kuitenkin suhteellista, sillä jo 25. helmikuuta eli yhtä päivää manifestin julkaisemisen jälkeen saksalaiset valtasivat Tallinnan. Vallassa oli Konstantin Pätsin III väliaikainen hallitus. Ensimmäinenn varsinainen hallitus syntyi toukokuussa 1919. Otto Strandman oli pääministerinä. Kahden seuraavan vuoden aikana hallitus vaihtui viisi kertaa.  Tuossa vaiheessa ei von der Goltzia oltu vielä voitettu. Voitto tuli vasta juhannusaattona. Bolshevikit voitettiin Narvassa sitten vuoden lopulla ja rauha tuli vasta 2. helmikuuta 1920.  Tapahtuma oli silloisella Peterin torilla eli nykyisellä Vabaduse väljakilla. Saksalainen nimi torille oli Heinätori ja komministiaikaan nimenä oli Voiton aukio. Nyt se on Vapauden aukio.

Krossin fiktio on mahtavaa luettavaa

Ihailemani Jaan Kross kirjoittaa Jüri Vilms’istä kirjassaan: Kuningasajatus. (Suomennos Juhani Salokannel, Helsinki, WSOY, 1994.)  Vilms oli Itsenäisyyden julistaneen Pelastuskomitean jäsen. Krossin romaani on ihana. Siinä on romaanin luonteeseen kuuluen fiktiota ja kuolemaantuomittujen yksinpuhelua juuri ennen kaiken loppua. Puhetta, joka muutaman minuutin päästä tapahtuvan teloituksen vuoksi taatusti jäi muistiin kirjoittamatta. Puhujina ovat Juri Vilms Töölön sokeritehtaan takapihalla – von der Golzin henkilökohtaisesti tuomitsemana. Teloituksen todistusaineistona käytetyssä valokuvassa teloittajat ovat kylläkin suomalaisia suojeluskuntalaisia. Mutta kuva onkin väärennetty ja manipuloitu. Toisena puhujana tai paremminkin mietiskelijänä oli kirjan minäkertoja – esikuvanaan saksalaisten vuonna 1942 teloittama nuori oikeustieteilijä Alexander Looring. Hän oli erehtynyt keräämään tutkimustyössään laajan aineiston Jüri Vilmsin viimeisestä matkasta jäitä pitkin Suomeen ja siellä hänelle ja hänen matkaseurueelleen koituneesta karusta kohtalosta. Kerätty tieto olisi ollut kuolemanrangaistuksen arvoista yhtälailla punaisten kuin saksalaistenkin arvomaailmassa. Olihan sen taustalla Viron itsenäisyys.

Jaan Kross kertoo virolaisuudesta enemmän kuin tuhat sanaa. Hän on unelmakirjoittaja. Montako Krossin kirjaa olet lukenut?

Lapin viisautta miehitysajan avantgardesta

Kun nyt olen Toompean mäellä ja sain Krossin kirjan toistamiseen luetuksi otan umpimähkään kirjahyllystä iltalukemiseksi mustakantisen kirjan. Mikä tuo on? Yllätys, se olikin Leonhard Lapinin “Pimeydestä valoon“, Virontaiteen avantgarde neuvostomiehityksen aikaan. Kirja on Otavan kustantama ja Jouko Vanhasen suomentama vuodelta 1996.

Esipuheessaan Leo kirjoittaa: “Kun aamulla idästä nousee kultainen sirppi ja illalla punainen vasara laskee mailleen länteen, kun unissa lyövät sielustasi korttia Marx, Engels, Stalin ja Lenin, kun Breznev korkkaa sinulle pullon pontikkaa ja Gorbatsov kaataa lasiin viinakuponkeja – sellaisesta elämästä en ole kuullut kerrottavan yhtään mitään“.

Vielä hän kirjoittaa: “Olen keskittynyt dramaattiseen miehittäjän ja avantgarden suhteeseen, jossa miehittäjä ei esiinny verisenä pyssyniekkana vaan laajempana järjestelmänä, eikä avantgarde ole ryhmä kellariboheemeja vaan taiteellista uudistumista ilmentävä prosessi.“ Siinäpä se, miehittäjän kasvot saattavat muuttua hetkittäin, mutta taustalla piilee järjestelmä, jonka takana on valta ja raha. Juuri se järjestelmä, joka tälläkin hetkellä lymyää meidän  kriisiemme taustalla. Kuvittelitko sen olevan uskonto?

Nyt ryhdyn soittelemaan Leolle ja kysyn mitä mieltä hän on tällä hetkellä. Palataan asiaan.

PS. Kehäradan taide sai Suomessa ympäristötaiteen palkinnon noin kuukausi sitten.Radan varressa on useita teoksia. Yksi niistä on  Leonhard Lapinin  Kivistön aseman fillariraitilla oleva satakunta metriä pitkä seinämaalaus. Kukaan ei tullut ilmoittaneeksi tästä palkinnosta taiteilijalle. No ilmoitetaan se tässä nyt. Ja hyvää itsenäisyyspäivää!