Marjat ja sienet – herkkujen aikaa!

Kesä on nyt siinä mallissa, että kukat ja linnunlaulu ovat lähes hävinneet, mutta sijalle ovat tulleet marjat ja sienet. Aamiaislautasella saattaa esiintyä varsinainen rautaisannos lähituotteita. Viinimarjapensaat tarjoavat mustaherukkaa ja punaisenpunaisia viinimarjoja, nyt kun ne kerrankin on saatu kunnolla suojattua linnuilta.

Tuolta tontilta mäensyrjästä poimitaan lautaselle mustikat, vadelmia on taas tuolla selän takana kallion reunassa. Tunnustus: ainoat mitkä eivät ole oikeata lähiruokaa ovat nuo ihanat keltaiset lakat. Ne saapuivat juuri Eemelin ja Antin mukana Kittilästä, itse poimittuina kyllä, Särkijärven hillasoilta, mutta lentomatka lienee tuhonnut niiden lähiruokaisuuden. Siinä ne hillaherkut nyt kuitenkin ovat täydentämässä väriskaalaa ja makuskaalaa. Kiitos vain Kuopion mummo ja vaari – eränkävijät.

Luonnonmarjoja poimitaan vuosittain lähes 60 miljoonaa kiloa. Ulkomaiset poimijat keräävät ehkä 15 milj. kg. Myyntiin menee kaikesta noin puolet ja toinen puoli poimijoiden omaan käyttöön. Keskimäärin suomalainen käyttää siten noin 10 kg marjoja vuodessa. Jotkut elintarviketieteilijät sanovat että 30 kiloa olisi hyvä ja terveellinen määrä. Marjojen vienti lienee noin 10 milj. kg. Marjoista arvellaan tulevan vientituloja noin 4 milj. euroa. Toisaalta marjoja myös tuodaan maahan. Etenkin Ruotsista tulee puolukkaa.

Mustikka ja puolukka ovat selkeästi eniten myyntiin meneviä luonnonmarjoja. Suomessa myyntiin menee marjoja vuosittain noin 20 milj. kg. Teollisuus ja kauppa ostavat tästä määrästä noin puolet. Mansikkaa viljellään ja myydään runsaasti. Suomen arvioitu mansikkasato hyvinä vuosina on 15 milj. kiloa. Mansikan määrä ylittää siten yksittäisten luonnonmarjojen myyntiluvut vaikka absoluuttisesti mustikkaa ja puolukkaa kerätäänkin enemmän. Viinimarjojen sato ei minulle selvinnyt vaikka yritin löytää satolukuja netistä. Sen kuitenkin muistan että koulupoikana Pakilassa viinimarjojen poiminta oli yksi pelätty ja vihattukin jokakesäinen velvollisuus. Mehut sitten talven mittaan kuitenkin hyvin kelpasivat.

Sieniherkut

Sienet ovat elokuun ja syksyn ilo. Meidän perheellämme on kaksi sienestyksen pettämätöntä vakiopaikkaa. Ensimmäisenä ja ykkösenä ovat Tammelan metsät Hämeessä. Toisena tarkkapiirteisenä ja rajattuna on ns. Maikin metsä Kemiönsaarella. Nämä metsät riittävät yhdelle paljon sieniä syövälle perheelle. No jos meille riittävät nuo suunnilleen 15 hehtaaria niin koko Suomen kansalle pitäisi riittää 370000 neliökilometriä.  Leikki leikkinä, eiväthän ne varsinaiset sienipaikat noin laajoja ole. Meidän sienemme löytyvät tarkoin tiedetyistä noin 30 kohteesta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on yhteensä 2 hehtaaria. Siis tosiasiassa koko Suomen kansa tarvitsisi ”sienipeltoja” noin 50000 km2.  Paljonko Suomessa on pinta-alaa? Sitä on runsas 330000 neliökilometriä. Laskelma siis näyttää että sieniä riittää kaikille.

Toivo Rautavaara, Suomen sienitieteen Grand Old Man, hän on aikanaan tutkinut sienisadon määrää Suomessa. Hän arvioi sadoksi 1 miljardista kilosta 5 miljardiin kiloon. Tuo luku on lähes uskomaton. Alimmillaan se jo tarkoittaa, että sienisatoa olisi 300 kiloa per asukas vuodessa.  Syömmekö todella noin paljon sieniä? Siis keskimäärin lähes kilon päivässä! Emme! Rautavaaran luku tarkoittanee sienisadon kokonaismäärää. Jos oletamme koko maan sienisadosta kerättävän tuon samaisen runsaan 10 % mitä marjasadosta arvellaan tulevan ihmisten käyttöön, niin sekin luku tuntuu vielä suurelta.

Turussa näyttävät tutkineen ansiokkaasti sieniviljelyä. Jos sinua sattuu oikein todella kiinnostamaan sienenkeruun nykyisyys ja sieniviljelyn mahdollisuudet klikkaa:  http://www.turkuamk.fi/media/pdf/herkkuruokaa-puusta-syotavien-lahottajasienten-vil_12.pdf

Tilastoista näemme että myyntiin tulee vuosittain 500 tonnia luonnonsieniä. Tästä määrästä herkkutattien osuus saattaa hyvänä tattivuotena olla 400 tonnia. Nehän menevät hyvällä hinnalla italialaisiin suihin. Tiedämmehän että Italiassa sienen keruu on sienenkeruupassilla rajoitettua. Kun menet vuorille sienipaikkoihin voit kerätä vain sinulle sallittuina päivinä. Me sentään voimme käyttää jokamiehen oikeutta sateella ja poudalla.

Mustat torvisinet ovat meidän perheemme sieniherkkua. Ne saadaan loistavasti kuivattua Arin tekemällä sienikuivurilla. Kuivuri on rakennettu muovitynnyristä ja kenkien kuivurista. Se on helppo itsekin tehdä. Työkaluina tarvitaan ainoastaan terävä puukko jolla leikataan pyöreät reiät tynnyrin kylkeen. Tarvikkeina tarvitaan vielä pyöreitä siivilöitä ja niiden väliin asetettavia tukirimoja. Kenkien kuivuri on hyvä siksi että lämpötila kohoaa vain 40 asteeseen. Muistammehan vanhan kansan sananlaskun: ”Siinä nahka palaa missä voi sulaa”. Sama koskee sieniä. Lämpötila ei saa nousta yli tuon 40 asteen. Jos olet onnekas ja löydät mustia torvisieniä, saat täyteen ahdetun kuivurillisen kuivattua yön yli – kunhan jaksat nousta kahden tunnin välein käynnistämään kuivurin. Tateilla ja suppilovahveroilla aikaa saattaa kulua 5-6 käynnistyksen verran.

Kenkäkuivuri maksaa 25 euroa, muovisaavi parikymppiä, siivilälevyt kympin ja puurimat euron kaksi. Koko hoito maksaa siis noin viisikymppiä ja tunti työtä päälle. Laitteeseen mahtuu kerralla kopallinen mustia torvisieniä. Tuloksena on sitten 12 tunnin kuivauksen jälkeen tällainen ihana purkillinen herkkuja.

Jos haluat todella insinöörimäisen tieteellisteknisbiologisen kuvauksen sienikuivurista klikkaa tuohon: http://www.funga.fi/teema-aiheet/sienikuivurin-rakentaminen/  Sienikuivureita saa myös ostaa kaupasta. Niitä on eri hintaisia ja eri kokoisia. Hintahaarukka vaihtelee muutamasta kympistä muutamaan sataseen. Itsetehty kaiken voittaa. (Huom! En tehnyt tuota laitetta itse, sen teki ystäväni Ari.)

Tänä kesänä olemme löytäneet vain kanttarelleja, vaaleita orakkaita ja mustia torvisieniä. Kanttarellit ja orakkaat on varovasti paisteltu nesteen poistamiseksi paistinpannulla ja pantu pakasteeseen. Mustat torvisienet on kuivattu. Joka kesän toivesienet eli herkkutatit ovat vielä löytymättä. Ja taitavat jäädäkin löytymättä. Hei! Yksi pienen pieni herkkutatti löytyi. Näyttää siltä, että olimme myöhässä juuri siitä hetkestä, jolloin Tammelan tattipaikkamme olisi antanut satoa. Löysimme nimittäin todisteeksi muutamia edesmenneitä.

Pienehköstä saaliista johtuen emme ole joutuneet ottamaan käyttöön järeämpiä kuivatuskeinoja. Yleensä olemme joutuneet turvautumaan saunaan kuivurin puhistessa täysillä. Miten laitat sienet saunaan? Jos laitat ne hienoille itse tehdyille puulavereille, ongelmana on se, että sienet kuivuessaan valuttavat nestettä ja liimautuvat puuhun. Ilma ei kulje. Perinteinen voipaperi on hyvä sienien alle, se on parempi kuin muovitettu paperi tai folio.

Me olemme mobilisoineet kuivauskäyttöön ikkunoiden hyttysverkot. Parhaaseen sieniaikaan ne ovat käyneet jo tarpeettomiksi varsinaisessa tehtävässään. Pieni puhdistus ja verkot saunaan. Sienet kuivuvat ihanan ilmavasti verkon päällä. Verkkolevyjä on helppo käsitellä ja siirrellä ylemmäksi/alemmaksi niiden keveyden vuoksi. Tämä kuva ei ole tältä vuodelta, se on kahden vuoden takaa. Ehkä taas ensi vuonna -  tätä onnen lajia?

Sienisilmä fokusoitava

Sienivuosi on vasta menollaan. Sienet taitavatkin olla ainoita asioita jotka kasvavat suhisten tässä kaunoisen ruskasyksyn odotuksessa. Nyt kun ruskaa ei vielä ole kanttarellit löytyvät hyvin ihanan sammaleisesta metsästä. Pian alkaa varsinainen suppilovahveroiden invaasio. Siis sienisilmä päälle ja metsään – vanhat ja nuoret. Toivo Rautavaaran jättimäisestä sienisadosta on vain murto-osa kerättynä.