Sanomalehdet ja muukin media
pursuvat nykypäivänä tulevaisuutta koskevia muutoskuvia. Useimmiten ne on
kirjoitettu ikään kuin varmana totuutena. On jopa kerrottu minä vuonna tuo
kaikki illuusio toteutuu. Kun on ehtinyt tähän ikään, ryhtyy epäilemään kaikkia
sellaisia tulevaisuuksia jotka ovat lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana elettäviksi.
Nuorena sitä taas mielellään lateli tiskiin tulevaisuuksia, joiden toivoi pian
tulevan koettaviksi. Nyt en usko robottiautoihin, enkä usko tekoälyyn, enkä
usko digitalisaatioon sen paremmin kuin uskoisin kotoutumiseen, jos sillä
tarkoitetaan yhtenäiskulttuuria. Kloonattu
ihminen on minulle täysin tuntematon ja vihamielinen tulevaisuus. Uskonnot, kirkot
ja valtiot ovat yrittäneet kloonata ihmistä. Ne ovat siinä tiettyyn asteeseen
onnistuneet. Geenikloonatut sotilaat ovat varmaan olleet monen kenraalin
toiveena. Uskon tietysti, että autoissa
on paljon robotiikkaa, uskon myös, että teollinen valmistus ja karjan ruokinta,
kuten myös lypsy ovat vahvasti robotisoituja. En usko kuitenkaan
miehittämättömään tehtaaseen tai navettaan, sen paremmin kuin uskoisin
miehittämättömään moottoripyörään tai laivaan. En myöskään usko robottiin joka
sanoisi olevansa huippuluokan kokki, vaikka melkein uskon paremmin
robotisoituun diagnostiikkaan kuin ylityöllistetyn lääkärin pikaiseen
lääkemääräykseen.
Ennuste vuodelta 1967
Palaan aina Science
Journalissa vuonna 1967 esiteltyyn huipputiedemiesten laatimaan ennusteeseen. Siitähän
on nyt 50 vuotta. Vuoteen 2050, joka on nykyään tavan mukaan ennusteiden
”ohjetilanne”, sinne on puolestaan aikamatkaa vain 33 vuotta. Jos katsomme mikä
toteutui 50 vuodessa ja mikä ei sinä aikana toteutunut, saamme pikku
perspektiivin siihen mikä voisi toteutua nyt 33 vuodessa. Voisimme myös
suorittaa uudelleenarviointia asioista jotka eivät koskaan toteudu.
Kaavio kertoo, että varmoja lähinnä heti
70-luvulla toteutuvia asioita olisivat meriveden taloudellinen suolanpoisto,
syntyvyyden säännöstely, ultrakevyet rakennusmateriaalit, automaattiset
kielenkääntäjät, elimensiirrot sekä luotettavat sääennusteet. Hyvin ennustettu,
mutta asioiden toteutuminen on viivästynyt noin yhdellä sukupolvella. Hyvä
niinkin! Meidän aikaamme mennessä toteutuneiksi ennustettujen asioiden joukossa
on vain valtameren pohjan taloudellinen kaivostoiminta- öljyn poraus, joka ei
kuitenkaan ole sen laatuista laajaa hyödyntämistä mitä tiedemiehet silloin
tarkoittivat. Ehkä ”ei koskaan” –sarjassa on mielenkiintoisa ennusteita: uskotaan
ihmisiän kasvattamiseen 50-vuodella, suoraan yhteyteen aivojen ja tietokoneen
välillä, painovoiman kontrolliin ja pitkän kooman mahdollistamiin
aikamatkoihin.
Meriveden
suolanpoistoa on kehitetty ja siitä
on tullut jopa kohtuullisen taloudellinen tapa tehdä juomavettä, jos halpaa
energiaa on saatavissa. Syntyvyyden
säännöstelyn keinot ovat olemassa. Kiinassa yhden lapsen politiikka on
toiminut, mutta saa nyt kritiikkiä. Poika on liikaa. Köyhä musliminainen ei
kuitenkaan saa mennä ilman aviomiestään apteekkiin, ja mies valvoo, ettei
pillereitä osteta. Automaattiset
kielenkääntäjät ovat olemassa – oletko kokeillut? Elimensiirrot ovat tulleet mahdollisiksi, mutta proteesit eivät
todellakaan toimi uusina eliminä. Säätilaennusteet
toimivat satelliittien avulla kohtuullisesti lyhyellä aikajaksolla, mutta
luotettavia sääennusteita ei tulla koskaan laatimaan. Keskeinen tiedon
taltiointi edistyy, niin myös tiedon saanti. Tiedemiehet eivät kuitenkaan ennustaneet Internetin ja Facebookin
vallankumousta. Siis oikeastaan ainoa suuri muutos joka tapahtui, siitä ei
ollut hajuakaan. Kvanttirelativiteetti ja partikkeliteoria etsivät totuutta. Suhteellisuusteoria ja kvanttiteoria etsivät toisiaan. Ei-narkoottisten huumeiden käyttö
persoonallisuusmuutoksissa on varmaankin LSD-ajan huuman jälkikaikuja. Eniten
käytetty lyhytaikaisten persoonallisuusmuutosten väline taitaakin olla
alkoholi. Sitähän suomalaiset käyttävät 10 litraa 100 % alkoholina vuodessa.
Vuoden 1967 keskikulutus oli 3 litraa. Vai onko energiajuoman ylikäyttö tätä
ennakoitua muutosta? Kontrolloitu fuusiovoima
olisi ennusteen mukaan laajassa käytössä. Fuusiovoiman tuottaminen ei
kuitenkaan ole vielä ratkennut. Primitiivistä keinotekoista elämää on pystytty luomaan dna:sta. Käytännössä
kaikki on kuitenkin alkupisteessään. Valtameren
pojan kaivostoiminta on laajaa,
mutta keskittyy vain öljyteollisuuden tarpeisiin ja uusiutumattomien
luonnonvarojen hyödyntämiseen. Synteettisen
proteiinin tuottamista ruokaa varten ei ole ratkaistu, vaikka lihaskudoksen
kasvattamista onkin tutkittu. Biokemiallinen immunisaatio bakteereja ja
viruksia vastaan on utopian asteella, rokotukset kyllä, mutta sehän on jo vanha
juttu. Geneettistä manipulointia perinnöllisten tautien torjumiseksi tutkitaan.
Geeniterapia on kuitenkin haaveen
asteella. Valtamerten taloudellinen
viljely tuottaa tällä hetkellä 15 % maailman proteiinin tarpeesta. Osuus on
kasvussa. Ostereiden viljely ja kassilohet eivät kuitenkaan ratkaise maailman ruokaongelmaa.
Ylikalastus tuhoaa villiä kalakantaa. Myöskään biokemikaaleilla ei ole onnistuttu stimuloimaan uusien orgaanien
tai elinten kasvua. Huumeet ja lääkkeet eivät ole osoittautuneet keinoiksi
kasvattaa ihmisen älykkyyttä. Suoraa elektronista
yhteyttä aivojen ja tietokoneen välillä ei myöskään ole syntynyt. Mutta
senhän oletettiinkin onnistuvan vasta vuonna 2020.
Aivojen ja tietokoneen suora yhdistäminen
näyttää olevan ennustajien suuri haave ja olettamus.
Alkaa epäilysten
vyöhyke. Mahdollisesti ei-koskaan -sarjaan
kuuluivat seuraavat ennusteet:
Osa tiedemiehistä
arveli, että ikääntyminen voitaisiin
pysäyttää jo näinä aikoina. Ihmisen elinikää arveltiin voitavan lisätä 50
vuodella. Nyt syntyvien suomalaisten tyttöjen eliniän odote on yli 83 vuotta ja
poikien yli 76 vuotta. Vuonna 1967 elinajanodote oli tytöillä 72 vuotta ja
pojilla 63 vuotta. Maailman väestöllä elinajanodote on tällä hetkellä runsaat
65 vuotta. Ystäväni Eero kertoi tavanneensa RAAD-ihmisiä ja kauhistuneensa. Hän
ei halua elää 150-vupotiaaksi. En minäkään. Kaksisuuntaisen kommunikaatioon ulkoavaruuden kanssa
piti olla alkamassa juuri tänään ja voimissaan vuonna 2025. Kommunikaatio on kuitenkin yksisuuntaista. Me
vaan lähettelemme ja kukaan ei vastaa. Toisaalta ystäväni Eero on laskenut,
että vastausviesti voisi tulla vasta 5000 vuoden päästä. Joten odottelemme. Uskottiin
myös älykkäiden eläinten käyttöön
matala-asteisessa työssä. Nyt uskomme kehitysmaaihmisten korvaavan tämän
työvajeen. Painovoimakentän modifiointi
ja painovoiman kontrolli olivat tiedemiesten haaveena vuosisadan puolivälissä.
Painovoimakenttä on pitänyt pintansa. Opetus
suoralla tietokonesiirrolla aivoihin piti oleman mahdollista samoihin
aikoihin. Aikamatkat jälleen -
uskottiin pitkäkestoiseen koomaan, joka mahdollistaisi tällaiset matkat. Telepatian käyttö kommunikaatiossa oli
ennusteen kaukaisin osa.
Mutta nämä
viimemainitut ennusteen kuuluivatkin epäilevien ei-koskaan -sarjaan.
Kari Enqvist piti kiivashenkisen radiokolumnin tässä pari päivää sitten.
Hän ihmetteli urheilijoiden rekrytointiin liittyvää mediakohua ja vertasi sitä
lähes täydelliseen hiljaisuuteen, joka vallitsee suhteessa suomalaisten
tiedeihmisten saamaan julkisuuteen.
Panin tuohon taulukon, jossa on kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja
tiedemiehiä 400 vuoden takaa. Teknologia on myöhäinen ala. Nimiä löytyy vasta
1850 jälkeen. Kaikki taiteilijanimet vaikuttavat tutuilta, mutta tiedemiehissä
on vähemmän tuttuja. Enqvist taisi olla oikeassa.
Rakentajat hakevat taitoa
ja kykyä digitalisaatiosta
Oikeastaan tämä vanha ennuste on melkoisen kiinnostava.
Se todella esittää meidän elämäämme konkreettisesti liittyviä mahdollisuuksia.
Nykyennusteet ovat surkealla tavalla jämähtäneet yhteen ainoaan sanaan
”digitalisaatio”. Wikipedia sanoo tuon sanan tarkoittavan: ” Digitalisaatio
tarkoittaa digitaalisten teknologioiden yleistymistä arkielämän toiminnoissa.
Sen voidaan katsoa alkaneen 1980-luvun kotitietokoneiden käyttöönotosta.
Lisäksi yhteisöllisyyden ja kansalaisdemokratian vaikutuskanavat ovat
laajentuneet. Digitalisaatio on poistanut aikaan, tilaan, tiedonsaantiin ja
osallistumiseen liittyviä rajoituksia kansalaisten vuorovaikutuksesta
ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Digitalisaatio on monimuotoistanut
palvelutyötehtäviä. Kehityskulku on muuttanut liiketoimintamalleja ja luonut
uusia arvonlisäys- ja ansaintamahdollisuuksia.” Melkoisen hienosti ja
ihanteellisen kaupallisesti sanottu.
Mutta nyt kysyn
onko kysymyksessä sama digitalisaatio mistä rakentajat puhuvat?
Rakennuslehdessä oli artikkeli digitalisaatiosta. Siinä kysyttiin erilaisten
toimijoiden muutosprioriteetteja.
Rakennusliikkeet sanovat ykköseksi digitalisaation,
konsulttitoimistot sanovat kakkoseksi digitalisaation, tuoteteollisuus sanoo
ykköseksi digitalisaation, myös talotekniikkaurakoitsijat sanovat ykköseksi
digitalisaation. Asuntorakennuttajat ovat ainoita jotka eivät kaipaa
digitalisaatiota avukseen. Nyt ollaan siis puhumassa jostain muusta
digitalisaatiosta kuin mistä ”yhteiskunta” ja Wikipedia puhuvat. Minun
mielestäni tuo sana sotkee käsitteitä. Olen kutakuinkin varma, ettei
rakennusteollisuuden merkittävin itse tunnistettu ongelma ole
kansalaisdemokratian kehittäminen ja vuorovaikutuksen puute asiakkaiden kanssa.
Mikäli olen itsekin ollut mukana ns. vuorovaikutussuunnittelussa, epäilen ettei
suunnittelijakunnankaan suurin ongelma ole huonosti mennyt kansalaisvuorovaikutus.
Sanovat sitä NIMBYKSI.
Algoritmit pyörivät –
sehän se juuri on digitalisaatiota
Liikenne-
ja maankäyttösuunnittelussa erilainen mallinnus on ollut käytössä jo
vuosikymmeniä. Algoritmeja on pyöritetty mennen tullen. Ongelmana ei suinkaan
ole se etteikö ostetuilla ohjelmistoilla ja pitkälle viedyllä digitalisaatiolla
pystytä numeroita pyörittämään ja niitä
graafisiksi esityksiksi muuttamaan. Ongelma on se, ettei siihen väliin saada
mahtumaan uusia ajatuksia, saatikka että vanhatkaan hyväksi havaitut olisivat
mukana sopankeitossa. Black Box pyörii ja tuloksia esitellään päätöksenteon
pohjaksi ikään kuin tieteenä - digitaaliajan huipputuotteena.
Päätöksentekijöille syötetään hyötykustannussuhde. Jos se on yli yksi kannattaa
painaa vihreätä. Liikenneministeriön ja
Anne Bernerin digitalisaatio näyttäisi olevan jotain muuta. Se ilmenee
Wikipedian selitystekstin viimeisestä lauseesta. Kysymys on arvonlisäyksestä ja
ansaintamahdollisuuksista. Digitalisaatioon ei tunnu sisältyvän etiikkaa. Se on
bisneksen ajuri. Vaikka toisaalta äskeinen selitysteksti sanoo digitalisaation
poistavan kansalaisen vuorovaikutusesteitä yhteiskunnan kanssa. Sehän on
etiikkaa! Tiedä nyt sitten, ajetaanko siinä arvonlisäystä vaiko
kansalaisten yhteyksiä ”aikaan, tilaan,
osallistumismahdollisuuksiin ja tiedonsaantiin”. Tuo olisi mahtavaa!
Hildebrands Deutsche Shokolade julkaisi vuonna
1900 postikorttisarjan, jossa kuvattiin tulevaisuutta vuonna 2000. Monet asiat
liittyivät kaupunkeihin. Liikkuvat jalkakäytävät, sääntekokone, lentolaitteet,
katettu kaupunki ja raiteilla liikkuva joukkoliikenneväline – maalla ja
vedessä. Asiat eivät ole menneet juuri noin, mutta hakaneula on säilynyt täysin
muuttumattomana. Niin siinäpä se. Digitalisaation suuri ihme ei ole poistanut
hakaneulaa, ei nuppineulaa, eikä silmäneulaa.
Ominta aluetta – mutta ei
sittenkään
Ja mitä nyt näenkään. Digitalisaation ominta aluetta on
tietysti kankaiden leikkaus erikokoisiin ja muotoisiin paloihin tulevan
käyttäjän mittojen mukaan. Mutta nyt näen ihmeen. Lattialle levitetään
värillisiä viivoja täynnä oleva puolen neliömetrin paperi. Viivat mutkittelevat
harmonisesti. Viivapaperin päälle levitetään läpinäkyvä puhdas paperi. Siihen
piirretään oman kokoisen pukukaavan mukaisen palan ääriviivat. Leikataan
paperi. Niitä mahtuu yhteen leninkiin xx kappaletta. Sitten leikataan kangasta.
Otetaan huomioon tärkeä asia: langan suunta. Sähköinen ompelukone odottaa
tarmoa täynnä, hiljaa suristen. Neuloja painaa kaasua. Kone hurahtaa meluisaan
käyntiin. Ooh! Mitä tapahtui? Kangaspalat ovat vääripäin. Sauma on purettava.
Miksi ihmeessä koneessa ei ole digitaalista varoitinta tai edessä vilkkuvaa
liikennevaloa: tarkista kankaan puoli.
Tässä on
meillä tyypillinen digitalisaation toimintakenttä. Jokaisella ihmisellä on omat
piirteensä ja pyörteensä. Nyt kun haluan ärsyttää tuota digitalisaatiota,
ärsytän sitä vaikkapa tällä kuvalla. Parikymmentä kuvaa vain vartalostasi ja
digitalisaatio leikkaisi sopivat kankaanpalat ja vielä neuloisi ne yhteen. Et,
voilà – siinä juhlamekko
Tutkitaan vielä omia ennusteita vuodelta 1970
Nyt varmaan löytyy
jotain digitalisaatiosta. Eihän voi olla totta, etten olisi nähnyt edes pientä
matkaa tulevaisuuteen. Jotain siellä pitää olla digitalisaatiosta tai
tietoyhteiskunnasta tai ties mistä. Olihan siellä jotain. Oli Faksimile.
Tutuistuin tähän ihmeeseen emsimmäistä kertaa kun olin Timo Vormalan kanssa
Wienissä kansaivälisen atomienergiakomissionm päämajassa heidän
uudisrakennustaan ihmettelemässä. Telefax-sanomalehti
tai sanottaisiinko internet, olivat
alkavaa todellisuutta 90-luvun lopulla, tai oikeastaan 2000-luvun ensimmäisellä
vuosikymmenellä, eli 15-20 vuotta ennustamaani myöhemmin. Mielenkiintoinen
arvaus tuo telefax-yhteys keskustietokoneeseen. Olihan telefax eli faksimile
tullut käyttöön juuri 70-luvulla. Henkilökohtaisista tietokoneista ei ollut
vielä aavistustakaan. Telefax oli suuri mullistus. Kuvia voi lähettää koneella.
Sitä ennen lähetettiin tekstejä telexillä. Keskustietokoneeseen yhdistetyllä
faxilla oletettiin voitavan saada tietoa mm. terveyteen liittyvistä asioista.
Tekniikan välineeksi sen ei vielä arveltu soveltuvan. Olivathan telefaxin
kopiot lämpökopioituja rullaliuskoja, joissa mittakaava helposti vääristyi.
Miten
siis nyt tuota ennustetta uudistaisi? Onko jotain muuttunut 40 vuoden aikana?
Kaikista toteutuvaksi ennustetuista asioista toteutuivat oikeastaan väri-TV:n
ja videon (ja pikkuisen Skypen) lisäksi vain kansainvälinen lentoliikenne
jumboilla sekä ”TELEFAX SANOMALEHTI JA TELEFAX YHTEYS KESKUSTIETOKONEESEEN”.
Sähköautonkin piti olla osa todellisuutta jo 80-luvulla. Näin autoteollisuus
lupasi!
Luovu
käsitteestä!
Ystäväni! Luopukaa
tuosta käsitteestä ja alistakaa se välineeksi. Digitalisaation bitit eivät voi
kuvata lapsen viattomuutta, eivät rakkautta eikä vihaa. Ne eivät voi kuvata
meidän kaupunkiamme. Viisaat ovat sanoneet, että logiikan ankaruus ja
käsitteiden selkeys ei sovi kaupungin ymmärtämiseen, sillä kaupungissa
totuudesta ja valheesta syntyy kolmas elementti, joka lumoaa meidät. Ilmiö
lepää salatun päällä. Kaupunki myös valehtelee aina, etenkin kun itse Perkele
iltaisin sytyttää lyhdyt asettaakseen kaikki epätodelliseen valoon (Gogol). Miten
digitalisoisit tuon lumouksen bittimuotoon? Epätodellinen valo – sekin
kiinnostaa?
Hei Pentti.
VastaaPoistaSinun erittäin osiltaan osuva antipatiasi ditalisaatiota kohtaan on ihan OK.
Algoritmi voi olla ihan vain diagrammi lampun toiminnasta.
Tai aikaisemmin kouluissa allekkain kertomista ja jakokulmassa jakamista.
No tietenkään et kritisoinnissasi tätä tarkoittanut.
Olen kanssasi samaa mieltä, jos suunnittelijalta, insinööriltä, arkkitehdilta puuttuu tunne, niin tuloskin on huono.
Arkkitehti tarvitsee suunnitteluun mukaan oman taiteellisen tunteen ja tietämyksen, jotta historialliseen kaupunkikokonaisuuteen syntyy sopiva rakennus ja liikennesuunnittelun insinööri haluaa toimivan liikennekokonaisuuden kaupunkiin, jossa on myös huomioitu kaupungin "menneisyys" ja nykyiset vaatimukset.
Käsitykseni mukaan arkkitehti ja insinööri tämän kaltaisessa suunnittelussa toimivat yhteistyössä.
Minusta tähän ei digitalisaatio pysty.
Mutta kyllä se jo teollisuudessa on, paperitehtailla, autonosien sorvaamoissa ja vastaavissa toiminnoissa.