Eräät paikkakunnat Suomessa ovat tulleet työelämän kautta
tutuiksi. Näin kesällä niihin sattuu silloin tällöin törmäämään. Näin kävi
eilen. Olin Hangossa. Eräs ensimmäisistä liikennesuunnittelutöistäni oli Hangon
yleiskaava tai olisiko se ollut keskustasuunnitelma noin vuonna 1964. Teimme
työtä yhdessä arkkitehti Yrjö Sormusen kanssa. Yrjö oli mahtava henkilö.
Kunnioitin häntä suuresti. Hän opetti minulle paljon juuri tässä Hangon työssä.
Yrjö oli armoitettu piirtäjä. Kun kävimme keskinäistä suunnittelukeskustelua,
hän jatkuvasti piirsi ajatuksille muodon. Nuorelle insinöörille se oli uutta.
Vanhakaan insinööri ei muista tavanneensa Yrjön kaltaista visualisoijaa.
Digitalisaation myötä olemme tietysti jo lopullisesti menettäneet tällaisen
luovuutta hellästi piiskaavan työtavan. Voiko muuten piiskata hellästi? Kyllä
voi. Me kaikki vanhat olemme hellästi piiskattuja – silti osittain järjissämme.
Joskus en ole aivan varma nykyisen nuoren polven selviytymismahdollisuuksista,
kun todellisuus piiskaa ilman hellyyttä. Saattaa olla, että seurustelu eristetyssä
virtuaalimaailmassa ei valmistele elämään - tuon hellän piiskauksen tavoin.
Hangon ensimmäinen asemakaava vuodelta 1878. Ihana kartta.
Piti puhua Hangosta ja muistakin kesäkohteista. Hangon
mittakaavassa ajatukseni siirtyivät kaupunkien mittakaavaan. Olin silloin
aikanaan kehittänyt rutiinitilastoinnin kaupunkikeskustojen mitoitukseen. Sen
tarkoituksena oli palvella uuden ja ihmeellisen tulevaisuuden hahmotusta.
Erityisesti sen avulla oli tarkoitus selvittää tulevan autoajan yhteiskunnan
liikennetarpeita. Autotiheys oli kasvussa. Sen arveltiin kasvavan tulevien 30
vuoden aikana viisinkertaiseksi. Kun tuolloin oli 90 henkilöautoa 1000 asukasta
kohti, ennustettiin samaisen luvun olevan yhden sukupolven pituisen aikajakson
kuluttua 450 henkilöautoa per 1000 asukasta. Kaikki kaupungit uskoivat tuolloin
kasvuun. Oli käynnissä maaltamuuton aika. Yleinen tapa oli ennustaa kaupungin
asukasluvun kasvavan kaksinkertaiseksi. Hangon kaupungissa oli tuohon aikaan
8800 asukasta. Liikekeskustan kerrosalaksi tutkittiin noin 13000 k-m2. Tämä oli
noin 1,5 k-m2 per asukas. Muistelen
ennusteemme asukasluvun suhteen olleen 15000 asukasta. Liikekeskustan liiketilojen
määrä olisi saattanut nousta 20000 kerrosneliömetriin. Todellakaan emme siihen
aikaan kaavoittaneet markettikeskittymiä emmekä pienteollisuuskeskittymiä. Mikä
on todellisuus nyt? Kerrosalasta en tiedä, enkä saa siitä selvää, uuden
yleiskaavan teksti ei sitä kerro. Uusi yleiskaava muutaman vuoden takaa kertoo kuitenkin
nykypäivän suuret trendit.
Vanhoja karttoja
katsellessa paljastuu kartan tekijöiden äärettömän hienostunut suhde
kaupunkiin. Nykypäivän digitaalinen yleiskaavakartta on yhtä tunteeton kuin
digitoijan käsi. Siinä ei ole piirtävän ja piirtäessään harkitsevan käden
herkkyyttä eikä viivan värinää.
Pakollinen tilastotiede
Tilastotieteestä kiinnostumattomille kehotan hyppäystä
tämän kappaleen yli. Jatkossa puhutaan jopa rakkaudesta. Mutta nyt rakkaudesta
tilastoihin: Tutkittiin siis kaupunkien liikekeskustan kokoa. Kaikista tuolloin
tutkituista kaupungeista Hangon liikekeskusta oli pienin. Lahti, Valkeakoski ja
Riihimäki olivat samaa luokkaa. Kaikki selvästi alle 2 kerrosneliömetriä per
kaupungin asukas. Yleensä kaupungeissa liikekeskustan liiketilojen kerrosala
oli reilusti 2,5 kerrosneliötä per asukas. Suurimmat luvut saatiin
Jyväskylästä. Siellä kerrosalaa oli 4,5 neliötä per asukas. No, tässähän käy
niin kuin tilastojen kanssa yleensä. Liikekeskustan koko riippuu koko
vaikutusalueen asukasluvusta - ei suinkaan keskuskaupungin asukasluvusta.
Niinpä siis voitaisiin sanoa tuon aikaisen kaupungin liikekeskustan olleen
kerrosalaltaan keskimäärin 2,0 k-m2 per kaupungin ja sen lähivaikutusalueen
asukas.
Tutkituissa
kaupungeissa liikekeskustan kerrosala jakautui oheisten kuvioiden mukaisesti. Kaupungit
ovat silloisessa suuruusjärjestyksessä. Suurimman tutkitun kaupungin eli
Tampereen asukasluku oli silloin 134000. Alempi kuva on kaikkien tutkittujen
kaupunkien keskiarvo. On lähes yllättävää miten samankaltainen jakauma
erilaisten kaupallisten ja palvelutilojen välillä vallitsi tuolloin - jo lähes
unohdetussa ajassa.
Halusin vertailla näitä vanhoja lukuja nykyiseen
tilanteeseen. Ajattelin netistä löytyvän jotain vertailukelpoisia tietoja
kaupunkikeskustojen kerrosalasta meillä ja muualla. En kuitenkaan onnistunut
tässä etsinnässä. Nykyään puhumme ystävämme Leo Kososen viitoittamana kävelykaupungista,
joukkoliikennekaupungista ja autokaupungista. Varsinainen Hanko mahtuu
kokonaisuudessaan 2 kilometrin ympyrään. Se on siis kävelykaupunkia.
Kaupunkien liikekeskustoille eli kansainvälisesti sanottuna
CBD:lle en siis löydä mitoituslukuja. Olisin halunnut havaita paljonko
entisajan kaupunkien ja tarkemmin sanottuna nuoruuden ajan kaupunkien
työpaikkatilat ovat hajonneet markettien siirryttyä moottoriteiden varsille ”kauppapuistoihin”
ja teollisuuden siirryttyä vastaavasti ”teollisuuspuistoihin”. Molemmat ilmiöt
on saatu aikaiseksi juuri minun ja Yrjö Sormusen yhteisen Hangon kaavatyön ja
nykyhetken välisenä aikana – runsaassa 50 vuodessa. Minun on pakko oikein
tuijottaa tuota Hangon karttaa 50-luvun alusta ja miettiä sitten muutosta. Kaupunkistrategit
ovat nykyään huolissaan tiiveydestä ja asukastiheydestä. Kaupunkiasumista pitää
tiivistää. Näin uskotaan syntyvän uudelleen kivijalkakauppoja. Halutaan
takaisin samaa ilmiötä, joka oli tilastollista arkipäivää juuri silloin kuin
nuo ensimmäisen kappaleen tilastoluvut saatiin lasketuksi.
Hangon mahtava
yrityspuisto sijaitsee 4 kilometrin päässä keskustasta. Ei millään pahalla,
mutta näiden yrityspuistojen suhteen luulisi voitavan pyrkiä hieman tiiviimpään
rakentamiseen. Tässä näkyy meidän maassamme yleinen ”kehä III”-ilmiö. Leo
Kososen mukaan tämä on joukkoliikennekaupunkia, mutta Hangossa bussivuorot
tälle alueelle taitavat olla harvahkot. Kuka tietää – ehkä hyvätkin?
Niin, sitäpä tässä ihmettelen miksi nykyään kiinnitämme
niin vähän huomiota työpaikkojen ja kauppapaikkojen leviämiseen
saavutettavuudeltaan heikoille alueille. Ei asukas pääasiassa kulje toisen
asukkaan luo. Hän kulkee pääasiassa kodin ja työpaikan ja kodin ja
asioimispaikan välillä. Kyllä hän kulkee myös päivähoitopaikan ja koulun ja
kodin välillä. Ja sitten vielä treenipaikan ja kodin välillä. Tämän vuoksi
ihmetyttää kautta maan toimiva ”kehä III”-ilmiö. Pienetkin kunnat satsaavat
uusien laajojen pienteollisuusalueiden rakentamiseen etäälle asutuskeskuksista,
tyypilliseen autokaupunkiin tai joskus parhaassa tapauksessa
joukkoliikennekaupunkiin Tällainen ilmiö näkyy myös tuossa yllä kuvatussa
Hangon yleiskaavassa. Onko muita mahdollisuuksia? Simo Järvinen kyllä saikin
aikaan monikerroksisen pienteollisuus- ja kauppatalon Olarinkadun varteen,
mutta se taitaakin olla ainoa malliksi kelpaava esimerkki.
Kyllä, uskon jonkun
protestoivan tätä ajattelua. Paluuta vanhaan. Urbaania teollisuusrakentamista.
Samaa toivotaan kaupan keskittymissä. Samaa toivoisin pienteollisuuden ja
tukkukaupan keskittymissä. Nuo Kehä kolmosen mallit ja Hangon – kuten minkä
tahansa kaupungin – nykymallit eivät ole järkevää maankäyttöä, eivät ole
järkevää rakentamista eivätkä ole järkevää kilpailua. Sen sijaan kuvat
vasemmalla kertovat vanhasta järjestä ja hieman uudemmasta järjestä – melko vanhasta
kumminkin. Missä on uusi järki?
Bulevardi
Minulle Hanko on monenlaista tunteiden ja tekemisen
maailmaa. Kerroin aluksi Yrjö Sormusen kanssa tehdystä suunnittelutyöstä vuonna
1964. Siitä on ilmiselvästi jotain jäljellä – kylläkin aivan vähän, mutta
minulle enemmän. Jäljellä ovat Bulevardin puiden ympärille sijoitetut
kivireunakivet. Niitä joku moittii kaupungin yleisöhaastattelussa. Sanoo niiden
olevan pahasta auton renkaille. Silloin aikanaan ne olivat ratkaisu
pysäköintiongelmaan. Tai Alvar Aallon sanoja käyttääkseni - samalta ajalta: ”kaupunki
sai autojen – siis koneellisten
liikennekeinojen - päätepisteen keskelle omaa organismiaan”.
Tuossa
ne näkyvät kivireunukset puiden ympärillä. Autot sitten
viistopysäköinnissä. Suuri innovaatio! Hurraa!
Rakkaus
Minun Hankooni sisältyy kyllä rakkauden draamaakin. Tuon
draaman aikaista tilannetta kuvaa kartta vuodelta 1951. Juuri silloin satoi
vettä ja tiet olivat kuraisia, mutta rakkauden liekki paloi.
Leena, minun lukioaikojen
rakastettuni oli matkustanut perheensä kanssa Hankoon lomailemaan. Perheen äiti
oli päättänyt saada hänet yhteen chileläisen insinöörikandidaatin kanssa. Muukalainen
oli mukana Hangossa. Minä olin mustasukkainen. Ajoin moottoripyörällä
vesisateessa kuraisia saviteitä pitkin Hankoon. Silloin Hanko näytti juuri tuon
kartan mukaiselta. Ennen kaupunkiin tuloa ajoin pyörän Tammisaarentien varrella
olevalle pohjoiselle hiekkarannalle, Hopeahietikolle. Pesin itseni ja pyöräni
kurasta ennen sisäänajoa kaupunkiin. Kurvailin toivorikkaana pitkin villojen
reunustamaa Appelgrenintietä ja Rantapromenadia. En löytänyt rakastettuani.
Tältä se näytti Hanko - tuon rakkausreissun aikaan.
Visioita ja kävelykatua
Myöhempien aikojen kiinnostavia hankokokemuksia oli kaupungingeodeetti
Jaakko Laihon aikainen Hangon visioseminaari. Siinä irrottelimme ystäväni ja
kollegani Reino Ruotsalaisen kanssa Hangon suurta tulevaisuutta. Se tapahtui
pian vuoden 2000 jälkeen. Jäikö siitä mitään villoja? On unohduksen suuri meri!
Eräs asia joka ei kuitenkaan pääse unohtumaan, se on Hangon kävelykatu.
Vuorikadulla sijaitseva kävelykatu on Suomen lyhin kävelykatu. Näin sanovat
tutkijoiden tilastot. Pituus on noin 70 metriä. Hangon yleiskaavaa edeltäneessä
haastattelututkimuksessa muutamat pitivät sitä yhtenä Hangon rumimpana
paikkana. Pääsikö se ollenkaan kauniiden paikkojen listalle. Ei tainnut päästä.
Joku sanoi kävelykatua epäonnistuneeksi siksi, ettei siitä pääse autolla läpi.
Suunnittelija
hivelee Hangon Keksin nauravaa naamaa. Lohikäärme katselee suunnittelijaa.
Pieni poika haluaa olla Pyhä Yrjö.
Minulla oli mukanani matkalla eräs, joka oli
kävelykadusta mielissään. Hän on kadun suunnittelija. Liisa ja Sirpa
suunnittelivat kadun 15 vuotta sitten. Kadun suunnitteluun sisältyi muistelun
arvoisia löytöjä. Historiallista materiaalia löytyi kaupungin varastolta,
suorastaan metsästä. Kävelykadun kompassikuviota reunustavat mahtavan leveät
graniittikivet ovat olleet nosturin kääntöpyörien juoksuratana. Myös
vesikouruna toimivat kivet ovat varastolta löytyneitä mahtikiviä. Kadulla on
myös paikallisen taideopiskelijan suunnittelema lohikäärme. Se on ihana. Sen
tietävät ainakin lohikäärmeellä ratsastavat lapset. Aikuiset heitä ahdistelevat
pois tuosta vaarallisesta leikistä. Kävelykadulla on ruusuja. Ruusut ovat Hangon
oma erikoisuus. Näetkö missään tuollaisia ruusuja? Näet niitä Hangossa
omakotitalojen pihoilla, mutta näet niitä myös kävelykadun ruusualtaassa.
Kaikki me vanhat muistamme nauravan Hangon keksin. Tuossa samaisessa graniittisessa
ruusualtaassa on kaiverrettuna nuo nauravat naamat.
Hangon kävelykadun
ihana lohikäärme on hankolaisen kirjailijan tarinaa. Lempeä lohikäärme kiehtoo
lapsia. Se kiehtoo myös kävelykadun suunnittelijaa, Kävelykadulla
on myös katukivistä muotoiltu valtava potkuri. Kaupunkien varastoilla on
ihmeellisiä aarteita. Ne eivät tule esiin itsestään. Ne on etsittävä!
Hanko ja välirauha
Setäni Matti oli rajajääkäri ja talvisodan Suomussalmen
taistelujen veteraani. Hän oli välirauhan aikaan Hangon rintamalla komentotehtävissä.
Sitten aloitettiin uusi rähinä. Sain tilaisuuden kuunnella hänen tarinoitaan. Olen
jo ne unohtanut. Suomen puolustusvoimien
uutiskatsaus 23 kuvaa kuitenkin Hangon sotatilannetta siihen saakka, kun joulukuussa
1941 kenraali Kabanov joukkoineen evakoitui Leningradiin, palatakseen sitten
kolmen vuoden päästä, syyskuussa 1944 Porkkalaa raiskaamaan. Siellä hän viipyi
vuoteen 1956. Klikkaa tuohon, filmi on mielenkiintoinen, siinä on toinen uho:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti