Mihin rahamme kuluvat?

Kotiliesi-lehti tuli tutuksi niinä aikoina, kun lukemaan opeteltiin. Lehti sanoi olevansa Suomen kotitalousväen lehti. En ollut kotitalousväkeä, mutta lehti osui usein eteeni. Nyt taas jälleen käteeni osui kesäilona vanha Kotiliesi. Se tuoksuu lempeästi homeelta. Siinä on Turun Raunistulassa asuneen Aunen kellarin tuoksu. Tai sitten siinä on Sauvon Vintagesta periytyvä makeanhomeinen antikvariaatin lemahdus. Lehti on vuodelta 1926. Se on marraskuun toinen numero tuolta vuodelta. Lehden päätoimittajana oli Hedvig Gebhard. Lehden mottona on: ”Koti on yhteiskunnan sydän”. Tuota lehteä ryhdyin selailemaan siinä toivossa, että löytäisin jotain menneisyyden johtolankaa tulevaisuuteen. Ja eikö mitä! Lähes heti aukeaa sivu otsikolla: ”Mihin rahamme kuluvat?”

Kotiliesi numero 22 vuodelta 1926.

Lehti kertoo virallisen tilaston tutkimuksesta sarjassa ”Sosiaalisia erikoistutkimuksia”. Kyseisessä tutkimussarjassa oli ilmestynyt esitys elinkustannuksista tilinpitokaudella 1920-1921. Tutkimus perustui kodeissa pidettyihin tilikirjoihin, joihin perheen menot pitkin vuotta merkittiin. Lehti arvelee tutkimuksen tulosten herättävän mielenkiintoa käytännön ihmisten parissa.  Perheenemännät lasketaan juuri sellaisiksi ihmisiksi, sillä kulutusolot muokkautuvat paljolti juuri heidän vaikutuksestaan. Näin lehti arvelee.

Juuri tuollaisen tutkimuksen tuloksia halusin nähdä. Vuoden 1920 yhteiskunta oli täydellinen maatalousyhteiskunta. Yli 90 % asukkaista sai elantonsa maaseutuelinkeinoista. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan tutkittu maalaisväestöä. Tutkimuksen kohteena oli työläisväestö ja virkamiesväestö. Joudut nyt ajautumaan kotitalouksien kulutustilastoihin meillä ja muualla, ennen ja nyt.

Vuosina 1920-1921 ruoka ja juoma muodostivat kotitalouksien menoista suurimman osan. Työläisperheessä ruokaan meni 60 % ja virkamiesperheessä 40 % tuloista. Silloisissa rahamäärissä tämä tarkoitti 4000 markkaa ja 4600 markkaa vuodessa. Ero on melko pieni, mutta tutkimus paljastaa virkamiesperheen ostaneen samalla rahalla huomattavasti enemmän kaloreita.

Vaatetukseen käytettiin molemmissa ryhmissä 15 % tuloista. Se tarkoittaa, että työläisperhe käytti 1000 markkaa ja virkaperhe 1800 markkaa vuodessa. Asuminen, energia ja kodin kalustaminen yhteensä olivat 11–14 % kaikista menoista. Asumismenot olivat tuolloin sodan jälkeisen vuokrasäännöstelyn vuoksi hyvin alhaiset. Liikennemenot eivät noina vuosina näkyneet tilastossa. Suurin yksittäinen ero on palvelusväki. Työväestöllä ei ollut palvelijoita, mutta virkaperheillä palvelijoiden palkkaukseen kului 11% perheen kuluista.

Kotitalouksien kulurakenne on muuttunut rajusti lähes sadan vuoden kuluessa. Kuvassa on työläisperheen ja virkamies/toimihenkilöperheen kulutus lähes sadan vuoden aikaerolla. Rahanarvosta en nyt tiedä sanoa. Virallisen rahanarvolaskurin mukaan 1920-vuoden 100 markkaa vastaisi 40 euroa. Minäpä piirsin tuon kaavion olettamalla 100 markkaa 100 euron suuruiseksi.

Ruokailun ja nautintoaineiden suhteen rahankäytössä ei ole paljon eroa. Ei myöskään vaatetuksessa. Suuri ero on asumisessa. Vuoden 1920 tilastossa sanovat kyllä säännöstelyn olleen sodan jälkeen voimassa ja siksi asuntomenot ovat vain kymmenkunta prosenttia perheen menoista. Kuvassa vihreällä merkitty liikenne ei ollut merkittävä menoerä vanhoina aikoina. Ei myöskään kulttuuri ja huvitukset. Ennen vanhaan perhe käytti 100-400 rahayksikköä matkoihin ja liikenteeseen, kun tänään siihen menee 7000-10000 rahayksikköä vuodessa.

Mitä Euroopassa kulutetaan?

Asumiseen menee kotitalouksien tuloista EU:ssa noin 25 %. Tanska on asumisen ykkönen, sillä heillä menee asumiseen, lämpöön ja valoon 30 % kotitalouksien tuloista. Suomi on kakkosena 28 % osuudella. Seuraavina ovat Ruotsi ja Ranska. Pienimmällä osuudella asumisen suhteen pärjäävät saarelaiset Maltalta ja Kyprokselta. Totta on, meidän toimistomme omakotitalo Kyproksella oli vuokraltaan varsin edullinen. Nykytilanteesta en tiedä, onhan meidän Kyproksen toimiston pidostamme jo aikaa 25 vuotta. Ooh! Ne muistot! Edullisten maiden joukkoon asumisen suhteen mahtuvat myös Viro ja Liettua.

Alkoholiin ja tupakkaan käyttävät eniten vanhat sosialistimaat, Viro kärjessä. Siinä taitaa olla osuutensa myös suomalaisten ostoksilla. No, totta puhuen Luxemburg on aivan kärjessä, heillä kotitalouden käyttävät 9,4 % näihin jaloihin tarkoituksiin. Suomi on tilastojen keskivaiheilla. Me käytämme lähes 5 % kotitalouksien menoista alkoholiin ja tupakkaan.

Ruoka on kiinnostava aihe. Mikä maa on ykköskulinaristi?  Luulisi sen olevan Ranska tai Italia. Tässä tilasto kuitenkin kertoo toisen totuuden. Mitä köyhempi maa sitä suurempi osa tuloista menee ruokaan. Romaniassa 28 % kotitalouksien tuloista menee ruokaan. Kaikki vanhat itäblokin maat ovat tilastossa kärjessä tai peränpitäjinä. kuinka vain haluamme asian ymmärtää. Ruokaan kuluu 15-20 % tuloista. Suomessa kulutamme 12 % tuloista ruokaan. Ruotsissa luku on 11 %, Ranskassa 12 % ja Italiassa 13 %. 

Ravintolapalveluita käytetään eniten Espanjassa. Siellä kotitaloudet ostavat ravintolapalveluja 14 %:lla tuloistaan. Suomessa ollaan tasolla 6 %. Kotiruoka ja ravintolapalvelut yhteensä nostavat ruoankäytön kärkeen Kreikan ja Espanjan.

EU-maiden kulutuksessa on tietysti suuria eroja. Minä kun en tässä paljoakaan tarkastele absoluuttisia kulutusmääriä, vaan katselen kulutuksen jakaumaa, havaitsen ruoan ja juoman kilpailevan tasapuolisesti asumisen ja energian kanssa. Tilastointi on yksilöllistä. Tässä EU-tilastoinnin jakaumassa ei ole eritelty virkistys ja vapaa-aikapalveluja. Kaiken kaikkiaan kuvassa esiintyy noin 80% kotitalouksien kulutuksesta. EU 28 maiden kotitaloudet käyttävät 30% tuloistaan asumiseen ja kotiin, 22% tuloistaan syömiseen ja juomiseen sekä 13% liikenteeseen. Kiinassa vastaavat luvut ovat 21%, 45% ja 5%.

Tuostapa innostuin tekemään vielä vertailun Kiinan, Intian, Venäjän ja EU:n kotitalouksien kulutuksen jakaumasta eri tarkoituksiin. Tässäkin näkyy elintason vaikutus. Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa ravinnon osuus kokonaiskulutuksesta on lähes kaksinkertainen Eurooppaan verrattuna. Asumisen osuus on taas vain puolet. Niin, on taas huomattava, etteivät nämä ole absoluuttisia lukuja vaan suhdelukuja. Eurooppalaisten kulutus on kaksin-kolmin-nelinkertainen tuossa oleviin vertailumaihin verrattuna.

Liikenne – se on myös ajankohtainen aihe

EU:n tilastoissa liikenne on jaoteltu kolmeen komponenttiin: ajoneuvojen hankinta, ajoneuvojen operointi ja ostetut liikennepalvelut. Näiden kuluerien suhde jakautuu siten että hankintaa kuluu 3,4 % kotitalouksien tuloista, ajamiseen 6,9 % ja ostettuihin palveluihin 2,8 %. Nyt kommunikaatioyhteiskunnassa muuhun kommunikaatioon menee 2,5 % ruokakuntien käyttömenoista. Se tuntuu pieneltä ja jopa kohtuulliselta.

Suomi ei ole liikenteen kulutuksen paha poika, sillä meillä liikenteen kokonaiskulutus on 12 % kotitalouksien tuloista, kun se Saksassa ja Norjassa on lähempänä 15 prosenttia ja EU 28 luku on 13,1 %. Ostetut liikennepalvelut eli joukkoliikenteen käyttö, taksi ja vuokratut autot ovat kotitalousmenoissa 20-25% yksityisauton käytöstä. Ystävällämme Sampo Hietasella on siis edessään suuri työmaa, kun hän kääntää nuo luvut vastakkaisiksi. Bulgariassa, Kreikassa ja Slovakiassa tämä suhde on 60%. Sitä kohti! (Tämä oli vain ilkeämielinen heitto, sinun ei kuulu ottaa sitä vakavasti.)

Kiina ja Kenia kiinnostavat

Meidän pysähtynyt maailmamme ei enää muutu. Muutos tapahtuu jossain muualla. Otin esimerkeiksi Kenian ja Kiinan. Maailmanpankin tutkimuksessa oli selvitetty tulotason vaikutusta kulutuskäytäntöön. Kehittyvissä maissa köyhin väestö kuluttaa ravintoon ja juomiin 50-70% tuloistaan. Varakkaimmalla väellä syömiseen ja juomiseen riittää hieman päälle 20% tuloista. Meillä Suomessa varakkaalla väellä ruoan ja juoman osuus taitaa olla nyt 13%. Asuminen ja kodin vaatima energia haukkaavat kenialaisten ja kiinalaisten kotitalouksien tuloista 10-15% tuloluokasta riippumatta. Meillä ollaan tasolla 26%. Liikenteen osuus on kenialaisilla varakkailla yli 20%. Kiinalaisilla se on vielä kurissa. Meillä matkat ja liikenne muodostavat 20% kotitalouksien kuluista. Kiinassa satsataan tietotekniikkaan. ICT-menojen osuus kotitalouksien menoista nousee alimmassakin tuloluokassa 6,5%:in. Varakkaimmat kiinalaiset kuluttavat  kommunikaatioon 14%. Keniassa ollaan aivan eri tasolla. Satsaus ITC-kuluihin liikkuu rajoissa 1-6%. Suomen tilastokeskuksen tilastoissa kotitalouksien kulutusmenoista tietoliikenteen osuus on 3%.

Ihmisten varallisuus vaikuttaa heidän kulutuskäyttäytymiseensä. Tämä lienee itsestään selvää. Kun on paljon varallisuutta, nousee esiin uusia tarpeita. Kiinassa matalin tulotasoryhmä käyttää ravintoon puolet tuloistaan. Keniassa luku on lähes 70%. Kiinassa tulotason kasvaessa erityisen selvästi kasvanut osuus on kommunikaatiolla (ICT). Keniassa vahvin kasvu on liikenteessä.

Maailma on jännittävä paikka. Erityisen jännittävää on maailman tilastojen selailu. Oppiiko niistä jotain? Se on seuraavan tason kysymys. Vastaus jää roikkumaan ilmaan. Varmaa on kuitenkin se, että syöminen ja juominen ovat kotitalouksien ja sitä kautta maailmantalouden ydinkysymys.