Illallinen ruohikolla Teemun tapaan

Rakkaan vaimoni Liisan kunniaksi tarjottiin perinteinen synttäri-illallinen. Kaikki tapahtui niin kuin tapoihin kuuluu Kemiönsaarella Talkullassa heinäkuisena iltana. Kesän vaihtelevista säistä johtuen navetan lato siivottiin sisäruokailua varten. Säätiedotusta seurattiin kiihkeästi jo paria viikkoa ennen juhlia. Juhlapäivälle oli tarjolla tarkasteluajankohdasta riippuen tihkusateita, rankkasateita, ukkoskuuroja, puolipilvistä, täyspilvistä ja täysaurinkoa. Lämpötiloja oli tarjolla haarukassa 15-21 C. Nämä ennusteet vaihtelivat päivittäin, mutta ne vaihtelivat myös aamupäiväennusteessa, iltapäiväennusteessa ja iltaennusteessa. Erityisen merkillepantavaa oli sääennusteiden kirjo operaattorista riippuen. Lopuksi oli valittava käytettävä operaattori ennusteen myönteisyyden mukaan. Toivorikkaimmaksi osoittautui itse Ilmatieteenlaitos.  Lato oli siivottu ja sisäruokailuun varauduttiin. Juhlapäivän aamuna auringon lämpö ja valo valtasivat ilmatilan. Ihme oli tapahtunut. Kaiken odotuksen jälkeen tapahtui juuri se mitä kiihkeästi toivottiin, eikä se minkä varmuudella arveltiin tulevan. Pitkä pöytä nurmikolla sai valkoiset liinat ja solakat kukkavaasit. Keittiössä kävi kiihkeä misaus. Mestarikokki Teemu oli saanut apulaisikseen siltainsinööri Antin, arkkitehtiylioppilas Matiaksen ja koululainen Eemelin. Valmistelu oli huippuunsa koordinoitu operaatio. Väki valmistautui tulevaan nautintoon makuhermojaan hersytellen.

Odottava tunnelma. Väki parveilee. Lapset juoksevat. Makuhermot sirisevät. Taivaalla matkustaa majesteettisen raskaita pilviä. Tuleeko sade? On kuitenkin lämmin. Sään haltijat päättivät armahtaa meidät. Istuimme ulkona! Tässä kuvassa odotus väreilee ilmassa.

Mutta ensin meillä oli yllätys. Tuija Kuoppamäki Westersin rivikylästä tuo meille ihanan tuulahduksen keskiajan barokkimaailmasta. Hän aloittaa laulunsa navetan parvella ja laskeutuu sieltä juhlallisen viehkeästi ladon raidalliseen valoon. Hän laulaa Henry Purcellin Music for a While, oliko siinä kappaleessa  Medusa? Drop, drop, putoilivat käärmeet medusan päästä. Suudelma – Sweater than Roses, se on hänen toinen kappaleensa. Sitten me, Italian ystävät saamme kuulla vielä kaksi laulua - Giulio Caccini: O, che felice giorno ja Amarilli, mia bella. Vain lapset, jo imeväisiän ohittaneet, ovat kyllin spontaaneja ryhtyäkseen ottamaan tanssiaskeleita laulujen tahtiin. Meillä ei ole Tuijan laulua äänitettynä, joten tässä pari linkkiä molempien säveltäjien teoksiin laulutähtinä Kathleen Battle ja Cecilia Bartolli.

Kathleen Battle: "Music for a While"

https://www.youtube.com/watch?v=4ukyYJxFDew

Cecilia Bartolli: ”Amarilli, mia bella”

https://www.youtube.com/watch?v=wL5hEhxOH6s

Felice giorno on totta, se lumosi meidät jo Tuijan laululla. olemme valmiita siirtymään ruohikolle.  Pitkä pöytä on katettu.

Illallinen ruohikolla on katettu – aloitamme

Kohotamme maljan päivän sankarittarelle! Ruokailu alkaa! Taivas huokailee raskaiden pilvien ja sinen vaihdellessa. Ei sada! Voimme keskittyä ruokailuun kesäpäivän illansuun jatkuvasti paranevissa tunnelmissa.

Perunoita ja muikunmätiä, rapeaa retiisiä ja avokadoa, porkkanaa ja kuivattua oliivia. Ensimmäinen ruokalajimme vangitsee katseet ja hetken päästä makuhermot. Tämän kesäinen ruokalaji maistuu todella kesältä. Sen kanssa nautimme alkujuomana ollutta helmeilevää Collet Champagne Brut –kuohuviiniä. Viini on kotoisin Ayn kylästä, Marnesta, Ghampagne-Ardenne maakunnasta.

Järjestyksessä toisena nautittava ruokalaji oli naudanliha carpaccio. Tuohan on juuri jotain mikä Italian matkoilla oli suosikkiruokani. Suussa sulavan pehmeän lihan päällä tarkkanäköinen voi havaita punasipulia, ketunleipiä ja sinapinsiemeniä, hunajasinappi antaa makuvivahteen. Juomana oli burgundilainen Laroche Chablis 1er Cru Les Vaudevey 2015.  Sanovat rypäleiden kypsyvän viileässä laaksossa, aamunaikaisessa ja iltapäivän auringossa.

Haukea, kurkkua ja vihergazpachoa oli asetettu lautaselle viettelevän kauniisti. Annos houkutteli ilta-auringon paikalle. Se houkutteli myös ihastuksen huudahduksia. Makuhermot olivat valppaina yhtä lailla lapsilla kuin vanhuksilla. Huomatkaa, meidän pöydässämme oli useita lapsia ja nuoria. Heille maistuivat samat herkut kuin vanhuksillekin. No, viinejä lukuun ottamatta! Tämän kalaherkun kanssa nautiskelimme rosé viiniä Bekaan laaksosta Libanonista, Syyrian rajalta. Chateau Musar Rosé 2014 on viinin nimi. Maison Musar sijaitsee Beirutin pohjoispuolella, mutta rypäleet kasvavat Bekaan laaksossa.

Ennen pääruokaa näimme edessämme ihanan asetelman. Lautasella oli houkuttelevasti hehkuvaa punajuurta ja retiisin lehden suojelemaa suussa sulavaa vuohenjuustoa. Annos höystettiin Burgundin maakunnasta kotoisin olevalla Maison Louis Lateurin Côte de Beaune punaviinillä. Lapset joivat raikasta lähdevettä. Voiko tämän jälkeen mikään tuntua enää miltään?

Oliko tämä sitten pääruoka, vai oliko se vaatimattomasti vain yksi päänautinnoista. Naudan sisäfilettä, kesäinen salaatti ja tryffeliperunavaahto, näin oli Teemu tämän nimennyt. Yleisessä äänestyksessä nuorten kesken tämä ruokalaji sai – jälkiruoan lisäksi – ykköspisteet.  Liha – se oli lähes uskomattoman samettisen pehmeätä ja hyvää. Salaatti ja raikas tryffeliperuna, ne täydensivät makutoiveet ja täyttivät viimeisen vapaan kolon herkuttelijan mahalaukussa. Aikuisten lisänautintona oli Viña Tondonia Reserva Tinto 2004. Riojan Reservaa on kypsytetty kolme vuotta, ja vähintään vuosi siitä tammitynnyrissä. Siitäkö sitten tuo tamminen maku?

Jälkiruokana saimme nautiskella suklaata ja mansikkaa mascarbonella ja mintunlehdillä höystettynä. Nyt päästiin lasten varsinaiseen herkkuun. Mutta eivät näyttäneet vanhatkaan lautaselle jättäneen. Viininä oli Red Leaf Vidal Icewine 2013. Emme ole yleensä makean viinin juojia, mutta tämä kanadalainen keltaisen helmeilevä viini suoraan Niagaran putouksien kohinasta kruunasi illallisen makunautinnon.

Viinit ja maut suuressa roolissa

Niin, jouduitte huomaamaan, että kokkimme oli nostanut viinit suureen rooliin. Tunnustan teille: en ole mikään viininmaistelija. Olen itse asiassa täydellinen tuohisuu. Yleensä ostan valkoviiniksi makoisaa italialaista Gewürztramineria Alppien juurelta. Punaviiniksi minulle hyvinkin kelpaa Masin Campofiorin. Saattaa kyllä olla, että viikonloppuviininä talvisaikaan tulee nautittua jokin Amarone. Niin, italialaisia ne ovat – se johtuu sukulaisuussiteistä. Jotain väriä on aina tunnustettava.

Tästä viininmaistamisesta, toisten mielestä totisinta totta, minun mielestäni jopa hieman huvittavia ovat nuo viinien makuvivahteet joita asiantuntijat suurella innolla käyttävät. Kun nyt ilkeämielisesti haluan, paljastaen tyhmyyteni, hieman noiden makuilmaisujen kanssa pelleillä, niin kysynpä teiltä, osaisitteko nyt kohdistaa kerrankin nurinpäin kaikki nämä seuraavassa kirjoittamani makuilmiöt noille äsken juoduille viineille? Ne ovat juuri niitä makuja, joita myyjä sanoo heidän viineihinsä sisältyvän. Siis tässä lista: hedelmäinen, mausteinen, kaneliomenainen, mesimarjainen, paahteinen, keltaomenainen, karhunvatukkainen, marjainen, yrttinen, kirsikkainen, viikunainen, karpaloinen, hunajameloninen, tanniininen ja tamminen. No, kun tarkemmin ajattelee, kyllä se siltä tuntuu, että kaikkia noita makuja me maistelimme. Ei kuitenkaan samasta lasista. On siis minullakin vielä vanhoilla päivillä oppimista, jotta erottaisin tuon karhunvatukkaisen kirsikkaisesta tai keltaomenaisen kaneliomenaisesta.  

Kysyin sitten kuitenkin yksitoistavuotiaalta Antilta karhunvatukan, karpalon ja kirsikan makueroja. Ne olivat hänelle päivän selviä. Hän kuvasi yksityiskohtaisesti karhunvatukan kirpeyttä verrattuna karpaloon ja kirsikkaan. Huomasin: ehkä olinkin väärässä! Anteeksi viininmaistajat, kai te sitten todellakin erotatte näitä minulle vaikeasti löydettäviä makuelämyksiä. Luulin tätä kaikkea vain kirpeän karvaaksi kaupallisuudeksi, mutta ehkä se onkin nykymallin mukaista omenaista palvelumuotoilua – anteeksi, palvelumaistelua.

Viinivalikoima oli maanmainio. Tuossa ne kaikki ovat Teemun valokuvassa. Suurena ja jyhkeänä seisoo Collet Champagne Brut. Sillä aloitettiin. Hauen ja vihergazpachon seurana ollut libanonilainen Chateau Musar Rosé 2014 erottuu ruusuisesta väristään. Burgundilaiset Cuvée Latour 2015 -pullot, esiintyvät paririvissä laatikon päällä soinnutettuaan punajuuren ja vuohenjuuston makunautintoa. Taustalla Collet-pulloon nojailevat espanjalaiset Viña Tondonia Reservat. Tuossa kuvassa ne ovat vielä avaamattomina, mutta hetken päästä nautinnollisesti kurkkuun kaadettuina. Ystävääni Eero Valjakkaa siteeratakseni: ”Viinissä maistui Espanjan punainen maa!” Puinen laatikko kuuluu carpaccion kanssa nautitulle viinille: Laroche Chablis 1er Cru Les Vaudevey 2015. Kaikki viinit olivat herkkiä ja hienoja. Kiitos Teemu asiantuntemuksesta.

Muistoja Bekaan laaksosta ja Niagaran putoukselta

Näin jälkeenpäin noiden kaikkien viinien ajattelu ja muistelu tuntu yllättävän mielenkiintoiselta.  Erityisesti ajattelen kahta noista viineistä. Teemun tarjoama libanonilaisrosén rypäleet ovat kotoisin Bekaan laaksosta. Se liittyy muistoihini Beirutin ja Damaskoksen välisellä tiellä.  

Teemun tarjoilema Musar-viini ja muistojen Ksara-viini Beirutin ja Damaskoksen väliseltä tieltä. Kuvassa on vihreällä Bekaan laakso, jossa rypäleet kasvavat.

Ensimmäisen kerran kuljin taksilla tuon tien 70-luvulla. Sittemmin kuljimme tietä työmatkoilla Pekka Rautimon kanssa Devecon Oy:n vientihommien merkeissä. Tien varrella oli suomalaisille tuttu viinitalo nimeltään Château Ksara. Minulla oli ilo tutustua Ksaran omistajaan. Hän on nimeltään Zafer E. Chaoui. Hän oli Suomen kunniakonsuli Libanonissa. Hänen viinitarhansa Beirutin ja Damaskoksen välisen tien varrella muistan hyvin. Viinitalo on 160 vuotta vanha. Viinikellarien sanotaan periytyneen roomalaisajalta. Olen myös silloin tällöin ostellut Alkosta heidän viiniään: Château Ksara Reserve du Couvent 2014. Hieno viini ja vielä hienommat muistot libanonilaisten kanssa tehdystä yhteistyöstä – ihanista ihmisistä. Olen tuosta toivorikkauden ajasta ja toivottomuuden ajasta tehnyt myös blogin: http://penttimurole.blogspot.fi/2013/10/ (Siinä se on tuon arkistorimpsun perässä nimellä ”Arabikevät ja syksy”).

Toinen muistoja herättävä viini oli kotoisin Niagaran putouksilta. Teimme Liisan kanssa junamatkan New Yorkista Torontoon. Matkalla juna ylittää Niagara joen. Juuri silloin voi junan ikkunasta nähdä vilauksen valtaisasta putouksesta kuohuineen. Kanadalaista viiniä maistellessa saattoi kuvitella kuulevansa putouksen kohinan.

Vieraat ovat nousseet, kuka saunan lämmitykseen, kuka keittiön siivoukseen, kuka tiskaukseen, kuka lasten viihdyttämiseen, kuka pieneen lepohetkeen. Kaikilla on ihana tunne eletystä ruokahetkestä. Kiitos menee mestarikokille, mutta myös hyville syöjille. Kiitos!

(Kuva: Laura Honkasalo)