Jalkaan vai suoraan sydämeen?

Saatamme jotenkin pitää maailmaa hyvin yhdenmukaisena rakenteena. Ihmiset ovat samanlaisia, lapset ovat samanlaisia. He kaikki ovat yhdistelmä hyviä ja pahoja. Hyviä on paljon enemmän kuin pahoja. Mutta pahoja on riittävästi viedäkseen silloin tällöin meidän onnellisen yöunemme. Viimeksi juuri Turun pirunpoika tuotti meille kaikille pahan olon ja monelle suuren surun. Raukkamainen riiviö joka surmaa äidin lapsen viereltä. Pikkupiru joka oli huumannut itsensä joko hengellä tai aineella. Ajattelen, miksi eivät ampuneet suoraan sydämeen, miksi ampuivat reiteen? Kun hän elää joudumme hänestä kuulemaan ja hänen kuviaan katselemaan. Ei sittenkään! Taisi sittenkin olla oikein rankaista vuosien kärsimyksellä ja halveksunnalla, kuin että olisi vapauttanut henkiolennoksi luuloteltuna marttyyrina ja mielikuvituksen jumalhahmon lempipoikana. Muuttuu ainakin yksi onnen hymy pahaksi irvistykseksi. Hyödyttääkö se meitä, lievittääkö se meitä, pirunpojan pettymys?

Vierasmaalaisen näköinen

Maailman armeijoissa vallitsevan perinteen mukaan pahat teot kostetaan moninkertaisina. Yhden valloittajasankarin tai raiskaajavalloittajan surmaaminen saattoi johtaa kostona ja kurinpalautuksena koko kylän lasten ja naisten surmaamiseen. Miehet oli keritty surmata jo aiemmin tai olivat lähteneet pakoon. Kun rintamat kulkivat päinvastaiseen suuntaan, osat vaihtuivat teoissa ja tekojen sovituksissa. Erityisen oikeutettua ja sankarillista on aina ollut vääräuskoisten surmaaminen. Oli sitten usko ristiä tai puolikuuta tai oli se sitten punaista tai valkoista. Kieltämättä nytkin tuntuu siltä, että vääräuskoinen ja tummaihoinen ansaitsisi selkeästi ankaramman rangaistuksen kuin luterilainen pellavapää. Samasta teosta tietysti. Vai onko teko sama, jos tumma vierasmaalaisen näköinen surmaa perheen kunnian vuoksi oman sisarensa, sen sijaan että surmaisi oman kunniansa vuoksi vaalean luulotellun morsiamensa?

Nämä pitserioiden ja vastaanottokeskusten välillä marhailevat nuoret miehet. Heistä olemme saaneet kuulla. Se on pahan alku. Heidän elämänsä tiivistyy tekemättömyyteen, kaiken tarkoituksettomuuteen ja kalvavaan epätietoisuuteen. Kaikki haaveet ovat ulottumattomissa. Perheen yhdistäminen on suurin haave, mutta se vaikuttaa yhä epätodennäköisemmältä. Ikävä tiivistyy. On Ikävä perhettä. Äitiä ja isää, sisaruksia. Erityisesti isovanhempien ”vanhaa” viisautta. Sitä on ikävä. Ruoka ei maistu hyvältä. Niin kuin kotona. Leipä ostetaan nahkeana kaupasta. Se ei ole isoäidin leipomana suussa sulavan uunituoretta, maauunista otettua. Nivuset pakahtuvat. Kaverit ovat tietävinään. He eivät tiedä mitään. Kaikki viisastelevat ja kaikki puhuvat. Puhuvat puhumasta päästyään. Erityisesti ne puhuvat rohkeista sankareista. Jatkuva puhelinyhteys kotiin. Se ei auta. Se pahentaa ikävää. Sanovat sieltä kuinka onnellinen kuuluisi olla, kun on pois päässyt. Onni on kuitenkin kadonnut! Toive naisesta, vaimosta, se on jatkuvasti päällä. Se tuntuu nivusissa. Ne pakahtuvat. Kännnykästä pursuu jokaöistä pornoa. Peiton alla reidet kastuvat. Vaikka muuta elämää ei ole, niin tuo kirottu patukka tyrskii elinvoimaansa öin ja päivin. Kaverit vaikenevat näistä asioista. On pakko rukoilla ja pyytää anteeksi tätä pahaa elämää. Huomenna on matka jälleen samaan pitseriaan, samalla bussilla, samalle torille. Illalla on ryömittävä saman tahriintuneen peiton alle. Onneksi on kavereita. Kaikkein kammottavin ajatus olisi tutustua suomalaisiin. Tunne on heidän kanssaan yhteinen. He eivät puhu meille eivätkä tervehdi meitä. Kunnioittavatko nuo pitseriapojat ketään? Ei! Paitsi kunnioittavat niitä jotka uskaltavat. Haluaisivat itsekin olla rohkeita ja uskaltaa. Se on heidän haaveistaan ainoa mahdollinen. Siltä tuntuu. Heillä ei ole tilaisuutta muihin haaveisiin.

Viranomaisilla on toivoton tehtävä. He kysyvät itseltään ja toisiltaan mitä olisi tehtävä? Olisi poimittava neula heinäsuovasta. Olisi saatava oikea vihje potentiaalisesta tekijästä. Hänet olisi sitten saatava valvontaan. Mission impossible! Aina on rotan mentävä kolo. Olisi saatava mielekästä tai mieletöntäkin tekemistä. Työtä! Jatkuva toimettomuus on pahin asia. Jos siis yhtä yksinkertaista asiaa etsii, se on työ. Aivan, pakkotyö! Jos etsii turvapaikkaa, on tehtävä 8 tuntia päivässä työtä. Mitä tahansa. Lapiohommia. Kankaan kutomista. Kadunlakaisua. Autojen pesua. Marjan poimimista. Risujen keräämistä. Lehtien haravointia. Voimanostoa. Juoksua. Koulun penkillä istumista. Mitä tahansa tekemistä, paitsi ei tekemättömyyttä ja jatkuvaa isissomea.

Pitkäparrat uudelleenkoulutuksessa

Ajatellaan hieman maailman tapahtumia. Kysytään mitkä keinot purevat? Vankilat ovat terroristien uudelleenkoulutuslaitoksia. Amerikkalaiset perustivat Guantanamon vankilan opettaakseen pitkäparrat tavoille. Leiristä on julkaistu runsaasti aineistoa. Erityisen paljon kerrotaan kuulustelumenetelmistä ja vankien kohtelusta. Ne tarinat eivät sovellu sen paremmin kristittyyn kuin muunkaan uskonnon moraalikäsitykseen. Menetelmät eivät myöskään sovi Yhdysvaltojen perustuslakiin. No eipä tarvitsekaan sopia, sillä vankila sijaitsee Kuubassa, ei Yhdysvalloissa. Kuinka tässä onnistuttiin? Kasvoiko Afganistanin talibanaikaisesta turvallisuuspäälliköstä tai Afganistanin entisestä Pakistanin suurlähettiläästä kunnon kansalaisia? Miten kävi niiden vajaan sadan vangin, joiden oli todettu syyllistyneen varsinaisiin terroritekoihin. Kaikkiaan vankeja on ollut jonkin verran alle tuhat. Muuttuivatko he hyviksi ihmisiksi ilman vihaa, onnistuiko vankila kyllästämään heidät katumuksella ja lähimmäisenrakkaudella? Ei onnistunut! Useita vankileiriltä vapautuneita on myöhemmin tuomittu terroriteoista kotimaissaan. Osa ei halua lähteä leiriltä. Ovat saattaneet kidutettuina puhua itselleen epäsuotuisan tulevaisuuden kotimaassaan. Kysymys jäi ilmaan. Voidaanko kaikki potentiaaliset terroristit vangita ja siten suojata meidät surmanteoilta?

Guantanamon vangit uudelleenkoulutuksessa. Vaikuttaako tehokkaalta?

Palestiina ja Israel esimerkkinä

Israelilaiset ovat yrittäneet hillitä palestiinalaisten vastatoimia omaa militaristitoimintaansa vastaan vankileireillä ja muureilla. He kysyvät: kumpi oli ensin terrorismi vai miehitys? Ja vastaavat: terrorismi alkoi jo 20-luvulla. Terrorismissa on kuollut 4000 israelilaista juutalaista. Kuolleita palestiinalaisia ei varsinaisesti lasketa. Taistelussa terrorismia vastaan menestys on ollut heikko. Vuoden 1967 jälkeen ainakin 800000 palestiinalaista on ollut vangittuna ja tällä hetkellä vangittuja lienee noin 5000. Kauimmin vankilassa istuneet ovat olleet siellä lähes 40 vuotta.  Palestiinalaiset ovat tehneet tuhansia terrori-iskuja. Arabien terrori-iskut israelilaisia vastaan alkoivat jo 1920-luvulla. Israelilaiset ovat vastanneet samalla mitalla ja vielä lujemmin valtiollisen kurinpidon keinoin. Jos terrorismi on tulosta yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta ja luokkayhteiskunnasta sen pitäisi päättyä silloin kun vallitsee tasa-arvo ja luokattomuus. Israelissa ei vallitse tasa-arvo eikä luokattomuus. Lienee jopa niin että juutalaisten kesken, niin kuin myös arabien kesken, vallitsevat molemmat ongelmat. Tämä nostaa maan kokonaisongelmat korkeampaan potenssiin. Sekä juutalaiset että palestiinalaiset edustavat maailman kansojen älykästä fraktiota. Niinpä he eivät ole helpoimpia kesytettäviä osapuolia. Kesyttäjiksi eivät ole kelvanneet herra Obama, eikä siihen kelpaa myöskään herra Trump. Ainoa mikä kesyttäisi on raha. Sitä ei kellään näytä olevan riittävästi – ja sen jakamisen periaatteista ei ole yksimielisyyttä.

Israelin turvallisuusviranomaisten laatima lista kertoo vuosikymmenittäin terrorismissa kuolleiden israelilaisten lukumäärän. Kuuden päivän sodan jälkeisenä aikana vuodesta 1967 nykypäivään palestiinalaiset ovat murhanneet noin 2500 juutalaista. Samana aikana israelilaisten ja arabien välisissä sotatoimissa on kuollut 8000 juutalaista ja vastapuolella 80000 arabia.

Terrorismi on hirveä ilmiö. Terrorismi koskettaa siviilien arkipäivää. Mutta terrorismin juuret syntyvät sodissa. Sodissa tapetaan silmittömästi. Israelin sodissa, tai arabien järjettömissä sodissa Israelin kukistamiseksi, niissä surmansa saaneet olivat ihmisiä hekin, ei vain sotilaita!

Israelin tilanteen voisi kuvitella olevan jonkinlainen ennuste sille mitä muualla voi tapahtua. On rodullinen ristiriita. On rasismi.  Valtakunnan väestöstä neljännes on islamisteja. He taistelevat olemassaolonsa puolesta. He eivät ole maahanmuuttajia. He ovat kantaväestöä. Juutalaiset ja palestiinalaiset ovat geneettisesti läheisiä serkkuja. Juutalaiset ovat myös kantaväestöä. Heillä on serkkujensa kanssa ristiriita vallasta ja ristiriita maasta. Leppymätön! Mutta ei tappamalla ratkaistavissa!

Nyt kun terrorismia käytetään koston ja oikeutuksen aseena saattaa olla, että juuri nuo valitut tappamisen keinot voisivat olla todellisuutta muuallakin. Laskin israelilaisista lähteitä käyttäen viimeisen seitsemän vuoden aikana tehdyistä murhateoista toteuttamistavan. Havaitsin puukottamisen olevan terroristien ykkösmenetelmä hirvittävissä teoissaan. Puukottamalla suoritettiin lähes kolmannes murhateoista. Autolla tappaminen on Israelin todellisuudessa 12% osuudella merkittävä sekin. Massiivisimmat teot ja suurin osa niistä tapahtuvat ampumalla. Israelissa suuri osa teoista kohdistuu sotilashenkilöihin. Tällaisia tapauksia oli viidennes kaikista murhateoista. Myös rabbit ja heidän perheenjäsenensä ovat huomattavan usein murhatekojen kohteina.

Takaako diktatuuri turvallisuuden?

Yhteiskunnallinen turvattomuus on sukua terrorismille. Nyt on tapana puhua turvallisuudesta. Kysytään, onko paikka turvallinen, voiko sinne mennä lomailemaan, voiko siellä asua? Kansainvälisissä tutkimuksissa Suomi on saanut erittäin korkeita arvosanoja hyvänä asuinpaikkana. Kun katselee nimenomaan turvallisiksi nimettyjä kaupunkeja, listalta löytyy Tokio, Amsterdam, Osaka, Melbourne, Toronto, Tukholma ja Singapore. Helsinkiä ei löydy näiltä listoilta. Miksi? En tiedä. Meillä ei ole näkyvää segregaatiota. Meillä ei ole kaupunginosia joihin poliisi suostuu menemään vain suurella joukolla ja mellakkavarusteissa. Niitä on runsaasti jo naapurimaassamme Ruotsissa.  Silti emme ole listoilla. Kummallista. Vuoden 2017 Numbeon ”Safety index” maailman kaupungeista laittaa mitalisijoille Abu Dhabin, Dohan ja Munchenin. Pistesijoille pääsevät Singapore, Quebec ja Taipei. Helsinki on sijalla 27. Edelle menevät mm. Kööpenhamina ja Tallinna.

Maailma on muuttunut. Se on muuttunut turvattomammaksi. On outoa, että Hrutshovin Moskovassa, Assadin Damaskoksessa, Gaddafin Tripolissa, Saddamin Bagdadissa, Nasserin Kairossa ja Boumedienen Algerissa meikäläinen kavereineen voi iltaisin kuljeksia vanhan kaupungin pimeillä kujilla pelkäämättä joutuvansa panttivangiksi tai muuten vain mukiloiduksi. Sen sijaan kukaan meikäläinen ei kyllä lähtenyt iltakävelylle New Yorkin Harlemiin. Saattaa olla, että hieman varovaisuutta tuntien kuljeksi jopa Lontoon Sohossa tai Helsingin Punavuoressa. Nyt kun kaikkiin noihin maihin on saatu kylvettyä ”demokratian siemen”, ne ovat muuttuneet turvattomiksi ja minulle muistojen haaveeksi. Ikuisestiko? No minun ikuisuudelleni ainakin.

Selittäkää nyt minulle tätä dilemmaa. Onko siis nyt niin, ettei näissä maissa jotka mainitsin ollut yhteiskunnallista epätasa-arvoa? No, oli varmaan! Oli hyvin varakkaita ja oli hyvin köyhiä. Mutta, mutta! Eivät ne maan varakkaat yleensä liikuskelleet iltahämärissä noilla rapistuvilla vanhan kaupungin kujilla. Ajelivat limusiineillaan villalta pikkupalatsille ja takaisin. Eivät kohdanneet. Mutta meikäläinen pystyi liikkumaan turvallisesti noiden paikkojen hämärillä kujilla. Kunhan ei vaan kameralla liiaksi osoitellut ihmisiin. Videokamaraa voi kyllä vapaasti käyttää, mutta ei stillkuvaa.  Pysäytetty kuva puuttuu ihmisen elämään ja pysäyttää sen toisen haltuun. Videokamera elää elämää, ei pysäytä eikä varasta hetkeä.

Niin siis jatkakaamme pohdintaa. Poistaako tiukka diktatuuri turvattomuuden kaduilla? Voidaanko kaikki potentiaaliset rikolliset sulkea vankiloihin ja sillä tavoin turvasta elämä kaduilla ja kujilla?

Teinpä tilanteesta kuvan. Voiko rikokset välttää panemalla kaikki potentiaaliset tyypit telkien taakse. Tässä kaaviossa on edustava joukko maailman valtioita. Vaaka-akselilla on vankilassa istuvien määrä suhteessa väkilukuun. Eniten vankiloihin ja vastaavaan ”kotihoitoon” teljettyä väkeä on USA:ssa. Heitä on 690 henkeä 100000 asukasta kohti. Suomessa vankiloissa on 55 ihmistä 100000 asukasta kohti. Israelissa vangittujen luku on 265.  Minkäänlaista riippuvuutta joka osoittaisi suuren vankien määrän vähentävän murhien määrää ei ole näkyvissä.

Murhien maailmanennätys

Murhien maailmaennätys on El Salvadorissa. Se on 6,2 miljoonan asukkaan kahvivaltio Väli-Amerikassa.  Murhia tehdään kokonaista 109 kappaletta vuodessa 100000 asukasta kohti. Kakkosena on Venezuela (57), kolmantena Etelä Afrikka (34) ja neljäntenä Brasilia (27). Näissä maissa vankiloissa istuu paljon väkeä. El Salvadorissa 541, Venezuelassa 159, Etelä Afrikassa 292 ja Brasiliassa 307 vankia per 100000 asukasta. Jätin nämä neljä murhamaata pois kuvasta. Olisivat pilanneet mittakaavan. Nyt kuvan huipulla ovat Meksiko ja myös Venäjä. Kun Suomessa tehdään 1,6 murhaa vuodessa 100000 asukasta kohti, niin Meksikossa murhaluku on 16 ja Venäjällä 11. Palestiinalaisten terrori erottuu Israelissa suurella vankimäärällä, mutta ei suinkaan suurella murhien määrällä. Israelissa murhataan 1,4 ihmistä vuodessa per 100000 asukasta – siis vähemmän kuin Suomessa. Vankiloissa on väkeä 265 henkeä per 100000 asukasta.

Suomen murhaluku onkin suuri verrattuna muihin pohjoismaihin tai Eurooppaan yleensä. Vain Belgiassa ja entisissä Itäblokin maissa päästään suurempiin lukuihin. Venäjä johtaa tilastoa.

Tullaanko tässä jonkinlaiseen johtopäätökseen? Onko olemassa jotain oikeata strategiaa? Onko juuri monikansallisuus ja monikulttuurisuus syynä turvattomuuteen ja henkirikosten määrään? On pakko vielä tehdä yksi kuva ja yksi riippuvuus. Otin eräiden maiden ulkomailla syntyneen väestön osuuden koko väestöstä ja vertasin sitä murhien lukumäärään. Hupsista! Tilasto kertoo murhien vähenevän, kun muualla syntyneiden osuus kasvaa.

Joitakin ihmisiä tämä kuva saattaa lohduttaa. Jotkut voivat pitää sitä tilaston väärinkäyttönä. Tilasto nyt kuitenkin kertoo murhia olevan vähemmän niissä maissa, joissa on paljon muualla syntyneitä. Keitä he ovat? Sitä ei tilasto kerro. Havaitsemme ainakin Suomessa olevan vähän muualla syntyneitä ja läntisiä naapurimaitaan enemmän murhia. Ruotsissa on paljon muualla syntyneitä, mutta vähemmän surmantekoja. Sveitsissä on eniten muualla syntyneitä ja surmantöitä suhteellisesti alle puolet meidän tilastostamme. Tätä saa kukin tulkita mielensä mukaan.

Tässä jutussa en pystynyt antamaan edes itselleni muuta vastausta kuin ”pakkotyön”. Jos turvapaikanhakijat tai sen saaneet kuljeksivat päivästä toiseen porukalla Al Arabiataa tarjoavan pitserian ja joukkomajapaikan väliä ja kulkiessaan pohtivat keinoja maailmanparannukseen olemme heidän kanssaan hukassa. On kehitettävä työpakko! Miten? Siihen minulla ei ole vastausta. Tästä olen varma: Jos mitään ei keksitä ovet on pantava kiinni. Siis keksimään!