Design – muotoilua, suunnittelua vai ohjelmointia?

Tässä joutuu ihmettelemään mitä me oikein olemme. Olemmeko urheilukansaa vai olemmeko sotilaskansaa vai ehkä jopa kulttuurikansaa? Mistä meidät ulkomailla tunnetaan? Onko ikonimme Sibelius vai onko se Räikkönen? Viime vuosina on tullut tavaksi puhua Design-Suomesta tai Design-Helsingistä tai design-kaikesta. Jopa Helsingin uudessa strategiassa lanseerattiin outo kolmiodraama: Design, digitaalisuus ja dialogi.

Siinä sanaillaan nykyjargonia hulvattomalla tavalla: ”Helsinki on omaperäinen kontrastien kaupunki. Avoin, osallistava ja omintakeinen kulttuurimme synnyttää jatkuvasti uutta ja odottamatonta. Nämä yhdistettynä kaupungin toimivuuteen ja luotettavuuteen, maailmanluokan koulutukseen ja kulttuuritarjontaan, korkeaan teknologiseen osaamiseen, avoimen datan esimerkilliseen hyödyntämiseen sekä designin kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen luovat edellytyksiä niin virikkeelliseen arkeen kuin merkityksellisten ratkaisujen hakemiseen globaaleihin haasteisiin.”

Helsingin julkisen ilmeen uudistus yllätti. Puhuttiin vaahtokarkeista. Minäkin uhosin blogissani. Olin sitten esitelmätilaisuudessa. Power Point- slaideissa uusi ilme ja aaltoviiva toimivat hyvin. Se siitä. Sitä olen ihmetellyt, että mihin kaksikielisyys on hävinnyt? Oliko tämä etukäteiskosto Ahvenanmaan tytölle, joka ei halunnut Suomen ja Islanninkieltä Pohjoismaiden Neuvostoon.

http://penttimurole.blogspot.fi/2017/06/helsinki-rakas-vaahtokarkkimme.html

Oikeastaan melkoisen hulvatonta sanamuotoilua – tuo strategian teksti. Puhuvat designin kokonaisvaltaisesta ymmärtämisestä. Tässä minulla tökkii. En näytä ymmärtävän. Kas kun tuossa jutussa ei puhuttu mitään nykyisestä aivan uutukaisesta aikamme designtuotteesta: palvelumuotoilusta? Vinoilenpa hieman! Voiko palvelua muotoilla? Onko palvelulla muoto, jota voisi muotoilla? Ketkä muotoilevat palveluja? Niin, sitähän minun rakkaat ystäväni Mari ja Pia ilmeisesti juuri haluavat tehdä asiakkaiden onneksi ja siunaukseksi. Mitä on palvelumuotoilu ja miksi palvelujen muotoilemiseksi tarvitaan graafikkoja tai Ateneumin käyneitä taiteen maistereita? Ei kai palvelujen muotoilussa ole kysymys varsinaisesti muodon annosta. Luulisi sosiologien ja antropologien olevan oikeita ihmisiä muotoilemaan palveluja.  Jos taas tarvitaan opaskylttejä tai lippuautomaatteja, pankkitiskejä tai porraskaiteita, niin ymmärtäisin laitteen muotoilun tarvitsevan muodon ammattilaista. Olen seurannut viimeaikaista keskustelua ja osallistunutkin siihen parilla blogilla. On ollut kysymys hieman oudoista ilmiöistä joita nämä palvelumuotoilijat konsultteineen ovat saattaneet matkaansaattaa. Metroon on vanhojen maestrojen tuhkaksi poltetun opastusjärjestelmän päälle luotu uusi A, D, I, O, S- järjestelmä. Kansalaiset hämmästelevät, mutta tekijät ja tilaajat kehuskelevat. (Anteeksi ystäväni Matti). Helsingin visuaalinen ilme on alasmonteerattu vaakunakehyksellä varustettuun Helsinki-sanaan. Vaahtokarkki-ilme hukkuu yleiseen mainosmassaan, tässäkin tapauksessa tekijät tai ainakin tilaajat kehuskelevat. Olisiko muita varteenotettavia esimerkkejä. Onko toisaalta kansainvälisiä menestyksiä?

Minä ihailen esineiden muotoilua. Haluaisin sen olevan vieläkin suomalaisiin liittyvä tuote. Kyllä, on meillä Fiskars ja Iittala ja Marimekko. On vielä hienoja teollisuustuotteita Wärtsilää ja Planmecaa myöten. Alan nyt perkaamaan eräitä käsiin sattuvia viimeaikaisia menestystarinoita. Pitäisikö aloittaa urheilusta, taloustieteistä vai viihteestä? No, ole huoletta, ei tämä mitään tiedettä ole, kunhan sekavaa tajunnanvirtaa.

Aloitan urheilusta

Niin tässä on ongelma. En löydä mistään sellaista maailmanlistaa, jossa maamme menestys olisi helpolla tavalla nähtävissä. No, olympiamitalit edustavat tietysti aika laajaa kirjoa urheilulajeja.

Suomen mitalisaldo kesäolympialaisissa on ajan mittaan huvennut uhkaavasti. 1920-luvun runsaat parikymmentä mitalia on vaihtunut Rion yhteen pronssiin. Se oli nyrkkeilijä Mira Potkonen. Talviolympialaisissa Sotshissa tuli sentään viisi mitalia joista yksi kulta. Se oli Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven voitto parisprintissä.

Kuva kertoo katoavasta kunniasta. Mitalien määrä kesä- ja talviolympialaisissa on laskenut kuin lehmän häntä. Ei ole urheilusta Suomen maailmanmaineen tekijäksi.

On sittenkin: kilpa-autoilu!

Maailmalla tunnetuin suomalaisten urheilulaji on Formula Yksi. Siellä toimivat parhaiden tienaavat suomalaismiehet Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas. Heillä taitaa olla vuosipalkka 10 miljoonan taalan tienoilla. Sebastian Vettel sentään vetää 50 miljoonaa taalaa vuodessa ja Lewis Hamilton 40 miljoonan paikkeilla. Formulakuskit eivät pärjää jalkapalloilijoille, joiden huiput Cristiano Rolando ja Lionel Messi nettoavat 80-90 miljoonaa taalaa vuodessa. Jalkapallossa meillä ei ole sijaa. Jääkiekossa on. Jääkiekkoilijoista ehdottomat huiput ansaitsevat 13 miljoonaa. Heillä on muuten 14 miljoonan katto. Suomalaisista Mikko Koivu vetää huippuliksaa 9 milj. USD vuodessa. Nuoret tähdet kuten Patrik Laine saanevat tyytyä alokaspalkkaan 1 milj. dollaria vuodessa. Voi surku.

Ryhdyin tuossa ihmettelemään suomalaisten menestystä googlettamisen maagisissa osumissa. Halusin tietää, kuka on suosituin suomalainen. Katselin vuositasolla ja kaikelta ajalta. Kaiken ajan ykkönen on Bengt Holmström, Nobel-voittaja. Mannerheim on kakkosena, mutta sitten onki Valtteri Bottas pronssisijoilla. Hän hakkaa Jussi Halla-ahon ja Kimi Räikkösen. Jos vuositason tärppejä tarkastellaan, Bottas on ykkönen, Räikkönen kakkonen ja kolmantena Linus Torvalds. Siinä merkittävimmät suomalaiset. Linda Liukas pääsi listoille, se oli hienoa. Oli tässä yksi kummallisuus. Itse asiassa Li Andersson sai 40 miljoonaa klikkausta. Arvelin hänellä olevan kansainvälisen kaiman ja laitoin hänelle vain suomenkielisen osumien määrän. Oliko väärin? PS. Nyt tulee korjaus. Olin unohtanut tarkistaa Alvar Aallon osumat. Hän onkin Suomen kunkku. Hänellä on 9,5 miljoonaa osumaa. Mutta vielä! Suomen kuningatar on Saara Aalto. Hänellä on yli 11 mijoonaa osumaa.

Luovuus kauppatavarana?

Pienellä maalla luovuus saattaisi olla erityinen kauppatavara. Onko suomalaisilla jokin erityinen luovuusominaisuus? Liittyisikö se enemmän kulttuuriin kuin tekniikkaan? Olisimmeko taloudessa jotenkin nerokkaita? Kun tuota mietin, ajattelen viimeaikojen ilmiöitä.  Aivan viimepäivien uutinen on Helsinki GSE. Pääministeri Sipilä sanoo: ”Uudella taloustieteen yksiköllä on merkittävä rooli tutkimuksessa ja korkeatasoisessa lainvalmistelussa”.  Hän iloitsee, kun saa esitellä ideaan yhdessä Bengt Holmströmin kanssa. Holmström sai viime vuonna Nobelin taloustieteestä. Se on Suomen neljäs Nobel. Edeltäjiä ovat Frans Emil Sillanpää, A. I.  Virtanen ja Martti Ahtisaari. Oli vielä Ragnar Granit, mutta hän oli palkinnon saadessaan Ruotsin kansalainen. Taidetta, tiedettä ja poliittista luovuutta. Nyt taloustiedettä. Holmström sanoo: "Suomalainen kansantaloustiede elää eräänlaista huippukautta”. Tässä nousukiidossa Sipilän hallitus perustaa taloustieteen yksikön. Luvataan 15 professuuria. Mukana ovat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Svenska Handelshögskolan. Tukijoina vielä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Suomen Pankki. Jos ja kun on kysymyksessä kansainvälinen hanke, huudahdan: ”Eläköön!” Kaikki eivät ole varmoja suomalaisen taloustieteen voimasta. HS:n mielipidekirjoittaja Veikko Halttunen sanoo suomalaisten taloustieteilijöiden antavan hyviä vastauksia vääriin kysymyksiin. Hän sanoo vielä taloustieteitä näköalattomiksi ja sisäsiittoisiksi. Mitäs sanot tähän ystäväni Pekka Korpinen?

Yksi iloisista uutisista on suomalaisten menestys kansainvälisissä lukiolaisten fysiikkaolympialaisissa. Suomen lukiolaisille hopeaa ja pronssia fysiikkaolympialaisissa Jaavalla. Suomi menestyi hyvin sunnuntaina 23.7.2017 päättyneissä lukiolaisten 48. Kansainvälisissä fysiikkaolympialaisissa Indonesian Jaavalla. Kilpailuun osallistui 86 maata ja noin 400 lukiolaista. Suomalaisten joukkueesta Matias Arola Kerttulin lukiosta sai hopeaa ja Aleksi Kononen Jyväskylän lyseon lukiosta pronssia. Suomen joukkue kuuluivat lisäksi Mika Nurmela Oulunkylän yhteiskoulusta, Oskari Ojavuo Helsingin Suomalaisesta yhteiskoulusta ja Kaarlo Sukuvaara Lahden yhteiskoulun lukiosta. No heittäydytään skeptikoiksi. Voitimme kyllä muut pohjoismaat, mutta kultamitalit jäivät Kauko-Itään. Hopea ei riitä. On saatava kultaa!

Mutta Kiinassa tulikin kultaa!

Linda Liukas on meidän yhteinen ylpeytemme. Hän voitti Kiinassa China Academy of Art’in pääpalkinnon. Se tuli kirjasarjasta, joka kertoo pikkuneiti Rubysta. ”Kesken talvisten leikkien Ruby ystävineen keksii rakentaa internetin. Mutta onko se paikka? Internetin salat aukeavat Rubyn iloisessa seurassa. Onko internet pilvi vai läjä johtoja? Millä tavoin tieto huristelee verkossa? Miksi netissä tarvitaan ihmisiä? Näin sanailee kirjasta kertova mainosteksti. Linda on saanut muitakin palkintoja, joukossa Euroopan komission myöntämä Digital Champion –arvonimi vuonna 2013. Vuonna 2014 Liukas sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon tulevaisuuteen suuntautuneen lastenkulttuurin kehittämisestä. Hello Ruby –konsepti voitti Viestintäalan tutkimussäätiön Think INK –kilpailun pääpalkinnon vuonna 2015. Hän aloitti kirjantekoa työskennellessään jenkeissä. Siellä hän sai vuonna 2014 joukkorahoitusta kirjalleen hakemansa 10000 taalan sijaan 380000 taalaa.

Vuonna 2017 Linda Liukas sai Hello Ruby -kirjasta 130 000 euron arvoisen DIA Gold –palkinnon. Palkinnon antajat sanovat pyrkivänsä uudelleenarvioimaan nykysuunnittelua ja pyrkivänsä edistämään tulevaisuuteen tähtäävän innovaation käyttöönottoa. Taideteollisen korkeakoulun professorin Yrjö Sotamaan mukaan tämä on suurin design-palkinto, jonka suomalainen yritys on koskaan voittanut Kiinassa. Sotamaa on toiminut pitkään Kiinassa designalan kehittämisen asiantuntijana

Suomen Nuorkauppakamarit ry ja Positiivarit Oy ovat jälleen jakaneet positiivisimman suomalaisen kunniamaininnan. Sitä on tehty vuodesta 1993. Katri Helena sai ensimmäisenä tittelin. Suomen kannalta kansainvälisesti menestyneitä positiivia ovat mm. Alexander Stubb 2009 ja Teemu Selänne 2007. Nyt valittiin laulaja Saara Aalto. Palkinnon antajat kiittävät häntä ”valoisasta persoonasta, sitkeydestä ja rohkeudesta kulkea omaa tietään kohti unelmiaan". Aalto tuli kansainvälisesti tunnetuksi viime vuonna, kun hän osallistui Britannian X-Factor-ohjelmaan. Aalto sijoittui kilpailussa toiseksi.

Tiesitkö että Ikean haarukasta voi tehdä taidetta, jos luovuutta riittää. Tämä on Tuomo Torkkelin, eläkkeellä olevan kaivinkonemiehen luovuutta. Tämä ei ole toistaiseksi saanut muita palkintoja kuin tekijälle luovuuden riemua.

Yritän etsiskellä kansainvälisiä palkintoja. A-lehtien Dialogi Oy on palkittu kansainvälisesti asiakaslehdistään. Se on hienoa. Mutta heidänkin jargoninsa on ärsyttävää. Tai se siis ärsyttää tällaista vanhan kansan insinööriä. Näin he sanailevat: ”Julkaisusuunnittelussa designin tehtävä ja päämäärä on käyttöliittymän poistaminen, oli kyseessä painettu media tai digitaalinen ympäristö. Tavoite siis on, että itse sisällöstä tulee käyttöliittymä, ja että lähettäjän ja vastaanottajan välillä on mahdollisimman vähän häiritsevää kohinaa ja turhia toiminnallisuuksia. Design on puhtaasti funktionaalista ajattelua.”

Yksi kiinnostava palkinto on annettu Merivaara Oy:lle. Se on Red Dot ‑palkinto Q-Flow™-  leikkausvalaisimelle. Red Dot Awardin järjestää Design Zentrum Nordrhein Westfalen, ja se on yksi maailman suurimmista design-kilpailuista. Palkinto myönnettiin Product Design 2017 ‑sarjassa. Q-Flow‑valaisimen ominaisuuksien ansiosta kirurgit erottavat kudokset ja verisuonet aiempaa paremmin sekä näkevät ihon värin luonnollisesti. Lisäksi valaisimessa on integroitu 4K-kamerateknologia.

Muotiyliopisto – Aalto

Maallikkoa yllättää suomalaisten muotisuunnittelijoiden menestys maailmalla. Erityisesti yllättyy, kun sanovat ja kirjoittavat sen olevan Aalto-yliopisto joka näitä muodintekijöitä tuottaa. Meikäläinen kun vielä jotenkin ajattelee Aalto-yliopiston teknilliseksi korkeakouluksi. Ei, se on Aalto University School of Arts, Design and Architecture, joka näitä taiteilijoita tuottaa. Vuonna 2016 Aallon Bachelor-ohjelma (Fashion Bachelor's Programme) rankattiin maailman kolmanneksi ja Master’s Programme maailman viidenneksitoista.  Maria Korkeila nimettiin  Hyères-muotikilpailun finalistiksi vuonna 2016. Hän sanailee ihanasti: “I'm feeling overjoyed, quite stunned, excited and a bit overwhelmed about the news of being a Hyères finalist, as it has been something of a dream since I first started at Aalto. I guess it hasn't really sunk in yet... I wouldn't be here if it weren't for our teachers, staff and studios.  So, I'd like to give a big thanks to them.”

Onpa mahtavan hienoa, kun antaa opinahjolleen tällaisen kiitoksen. Jotenkin tuo tuollainen euforinen innostus on meillä rakennusalan opiskelijoilla jäänyt saamatta. Milteipä kateeksi käy. Tässä kuvassa on suomalaisten huippusuorituksia. Kumpuavatko ne metsästä vai suuresta kaupungista? Sitä ajattelen. Sehän oli itse Jean Sibelius, joka sanoi suuren teoksen syntyvän vain metsässä tai suuressa kaupungissa. Ja meillä kun ei ole kuin tuo metsä! No, jos oikein ajattelee, kyllä noissa teoksissa Korkeilan vasemmanpuoleista keltaista luomusta lukuun ottamatta jotain metsänpeikkoa on. Oranssimustat peikkopuvut ovat Irene Kostaksen. Keskimmäinen on Hanne Jurmun ja Anton Vartiaisen luomus. Oikealla on Rolf Ekrothia.

On keksittävä uusi sana, mikä?

Arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu olisivat tietysti meikäläisen mielestä hyviä vientituotteita. Ne ajat ovat kuitenkin ohi.  Taiteessa ja siinä erityisesti ”muotoilussa” suuria kansainvälisesti tunnettuja sankareita olivat moninkertaiset mitalinaiset ja -miehet Aino Aalto, Dora Jung, Timo Sarpaneva, Tapio Wirkkala, Rut Bryk, Kaj Franck, Ilmari Tapiovaara, Birger Kaipiainen ja vielä monet muut. Äh, tuo muotoilu on paha sana, ”teollinen muotoilu ” on jo parempi, tai sitten aivan oikeasti ”taide”. Arkkitehtuurissa loistavina tähtinä kansainvälisellä taivaalla olivat isä ja poika Saarinen, Aalto, Revel, Pietilä, Siren ja muitakin. Nyt juuri kun vientiä ja kansainvälisyyttä olisi edistettävä, meiltä puuttuvat nuo ihmiset. Meillä on nyt uudenlaiset ihmiset. Pelinkehittäjät, palvelumuotoilijat….

Sekä teollisiin muotoilijoihin että arkkitehteihin on aina liittynyt sana ”design”.  ”Industrial Design tai ”Architectural Design”. Nyt kun katselen Helsinki Design Week -videoita, havaitsen ”design-käsitteen” lähes täysin muuttuneen. Design tarkoittaa kaupan edistämistä tai design tarkoittaa politiikkaa tai design tarkoittaa vuorovaikutusta. Havaitsen myös, että tilaisuuden pääsponsoreina olivat kansainvälinen hotelliyritys joka ”rakastaa designia” ja kansainvälinen konsulttitoimisto joka tekee ja myy designia. Design saattaa esitysten mukaan olla tulevaisuuden suunnittelua tai elinikäisen oppimisen suunnittelua. Niin, design tarkoittaa suunnittelua. Sitähän se tarkoittaa. Siis Designmaa-Suomi tai Design-Helsinki eivät tarkoita mitään muotoiluun tai taiteeseen tai arkkitehtuuriin tai vaikkapa urbanismiin liittyvää. Kaikki hyvin, mutta olen pettynyt. Nyt kun sen tajusin. Onko keksittävä jokin uusi sana?

Tässä on Milanon Triennalessa jaettuja palkintoja suomalaisille muotoilijoille. Niminä olivat suurelta osin nuo yllämainitut muotoilun mestarit, naiset ja miehet. Onko niin, etteivät nämä ajat koskaan palaa! On uusi aika.