Pyöräilyllä voi olla erilaisia tarkoituksia. Yksi
pyöräilee mahdollisimman nopeasti kotoa työpaikalle ja takaisin. Yksi vie
lastansa päiväkotiin nykyaikana yleistyneellä tavarapyörällä, toinen vetää
peräkärryä. Yksi ajaa pyörällä ostoksille. Perhe pyöräilee lasten kanssa, ehkä
ilman tietoista päämäärää. Lapset ajavat pyörällä kouluun, jos ei sen suhteen
ole asetettu rajoituksia. Minua kiinnostaa ikäihmispyöräily. Eipä ihmekään -
olenhan juuri sellainen. Olen jopa harhautunut suosittelemaan
meikäläisenikäisille jalkakäytävällä pyöräilyä. Sehän on lainvastaista ja
rikos. Olen siis kansalaistottelematon. Kirjoitan nyt ikäihmispyöräilystä
Tallinnassa ja erityisesti sen vanhassa kaupungissa. Jotkut väittävät Tallinnassa pyöräilyä
vaaralliseksi tai heikon pyörätieverkon vuoksi jopa vaaralliseksi. No sanotaan
nyt, että Tallinnassa autoilijat elävät jonkinlaista formulahuumaa. Ohi on
päästävä, varsinkin jos edellä on suomalainen auto. Mutta tässä blogissa ei
olla aikeissa pyöräillä rallimiesten seassa liikenteessä. Tässä on kysymys
ikäihmispyöräilystä puistoissa ja vanhan kaupungin kaduilla.
Pyörä odottaa
rauhallisena polkijaansa. Akussa on virtaa. Polkijallakaan ei ole minnekään
kiire. Kevät on puhkeamassa. Tallinna on täynnä mielenkiintoisa paikkoja. Historia
suorastaan havisee. Itse asiassa olen kirjoitellut Tallinnan pyöräilystä jo
aiemminkin. Tässä näitä blogiosoitteita:
Ikäihminen sähköpyörän
selkään
Nyt siis puhutaan kiireettömästä ikäihmispyöräilystä. Ei
olla minnekään menossa. Katsellaan ja ihmetellään. Minne siis kannattaisi
mennä? Minun lähtöpaikkani on Toompean mäki. Sinulle se saattaa olla määränpää.
Katselen siis kaupunkia satunnaisen tulijan kannalta ehkä väärästä vinkkelistä.
Alakaupungista tänne pääsee kahta pyörällä ajettavaa reittiä: Toompean kadun
kautta tai Pikk Jalan kautta. Lyhin reitti on Pikk Jalg eli Pitkä jalka. Nousu
ylittää kaikki pyöräteiden jyrkkyysnormit. On noustava taluttamaan. Meille sähköpyöräileville vanhuksille ajaminenkin
saattaa onnistua. Pikk Jalg oli muuten linnoitusaikaan ainoa mäelle johtava
reitti. Olenkin joskus bloggaillut tarinan ruotsalaisesta herrasmiehestä, joka
sai vuoden 1923 mallisen Fordinsa katua ylös, kunhan oli saanut työntöavukseen Klubi
Seiska-palkalla paikallisia pikkupoikia ja sotilaita. Se on muuten aika kiva
blogi, vaikka sen itse sanonkin. Se kertoo tallinnalaisista ihmisistä kreivien
aikaan. http://penttimurole.blogspot.fi/2014/03/eilgasse-katson-ikkunasta.html
Hirvepark
Ensin ajamme Hirvipuistoon. Toompealle noustessa (saman
nimistä katua pitkin) oikealla on Harjumaki ja vasemmalla Hirvipuisto. Hirveparkin
juhlavana seinustana havaitset heti Ruotsi bastionin mahtavat muurit. Puisto
rakennettiin vuonna 1865 bastionin edustalla olleen vesihaudan paikalle.
Bastionit oli rakennettu pari sataa vuotta aikaisemmin. Silloin elettiin ruotsinvallan
aikoja. Virolaisissa kirjoissa muistellaan ruotsalaisia paremmiksi
hallitusherroiksi kuin saksalaisia tai venäläisiä. Erik
Dahlberg (1625-1703) oli ruotsalainen sotamarsalkka, arkkitehti ja
linnoitusinsinööri. Hän sovelsi uusimpia oppeja kaupungin puolustusjärjestelmän
kehittämisessä. Uudet rakenteet tarvittiin ruutiaseiden tultua käyttöön
katapulttikauden jälkeen. Vihollinen piti saada etäämmälle päävarustuksista.
Nuo Dahlbergin innovaation tulokset ovat nyt juuri tämän ikäihmispyöräilyn tyyssijana.
Nyt voit pyöräillä
vanhan vallihaudan pohjalla ja ihailla noita jyhkeitä seinämiä. Ehkä myös
tiedät, että tuon muurin sisuksissa kulkee 1600-luvun lopulla rakennettu Bastionikäik-niminen
puolustustunneli. Siellä voit vierailla menemällä sisään Kiek in de Kökin
tykkitornista. Pyörän voit jättää hetkeksi Euroopan suurimman tykkitornin
juurelle.
Tiedätkö mistä tuo tykkitornin nimi tulee? No, se on ”kurkistus
keittiöön”. Sotilaiden sanottiin nähneen tornin huipulta savukorsteenin kautta
ihmisten keittiöön. Näkemisen kanssa taisi olla tarua, mutta ehkä herkullinen
ruoan tuoksu nousi vartiomiehen nenään.
Hirvepark on
mielenkiintoinen puisto. Se sisältää harvinaisia puulajeja. Arvokkaimmaksi
sanotaan Acer Platanoides ”Cucullatum”. Se taitaa olla nimeltään myös Norjan
vaahtera. Tuon puun kuva on tässä. Nyt se on vielä lehdetön. Lehdet tulevat
olemaan erikoisia muodoltaan. Hieman käpristyneitä. Syksyllä se vaahteroiden
tapaan hehkuu värikkäänä. Puisto kuuluu vanhan kaupungin ohella UNESCO:n
maailmanperintölistalle. Puistossa kasvaa yli sata erilaista puulajia.
Muuten puistossa voi ikäihminen kruisailla monilla
hiekkakäytävillä ja pysähdellä mietiskelemään puistonpenkeillä. Minä saan
siellä helposti kulumaan tunnin tai kaksi. Erityisesti puihin tutustuminen käy helposti
opastaulujen avulla. Ja liikkuminenhan ei haittaa heikkojalkaistakaan, kun on
sähköpyörä alla. Puistossa on lasten leikkikentän lisäksi sopivia paikkoja
oleskelulle tai vaikkapa piknikille. Myös vessakoppi on paikallaan.
Pyörällä puistoon
pääsee ajamalla Wismarilta johtavaa ramppia pitkin. Muuten yhteydet ovat
portaiden kautta. Portaissa raskasta sähköpyörää on työlästä kuljettaa. Tämäkin
mahtava porras Pitkän Hermannin juurella on lähes mahdoton kuljettava, mutta se
on kaunis katseltava. Pitkän Hermannin huipulla liehuu sinimustavalkoinen.
Puistolla on merkitystä myös nykypäivän itsenäisen Viron
asukkaille. Kansa kokoontui juuri Hirveparkissa Viron uudelleen itsenäistymisen
alkuhetkillä 23. elokuuta 1987. He protestoivat Molotov-Ribbentrop -sopimusta.
Tuossa sopimuksessa 48 vuotta aikaisemmin Hitler ja Stalin olivat sopineet
Baltian ja Suomen kuuluvan Neuvostoliiton valtapiiriin. Miliisi ei puuttunut
mielenosoitukseen. Pitkän Hermannin huipulla liehui punalippu. Noorte Hääl –lehti
kirjoitti mielenosoituksen jälkeen: ”Toompealla ei tule milloinkaan liehumaan
porvarillisen tasavallan lippu; sellainen unelma on vain poliittinen
spekulaatio ja yksi näytös likaisessa pelissä.” Sinimustavalkoinen liehui
tornin huipulla 1,5 vuotta mielenosoituksen jälkeen.
Toompark ja Snelli tiik
Hirveparkin rauhaisan ja tuulelta suojatun oleskelun
jälkeen on aika siirtyä Toomparkin puolelle. Se tapahtuu pyörällä ajamalla
rampista ylös Wismarille ja sitten Toompean kadun kautta tai vaihtoehtoisesti Toompuiesteetä
pitkin Falgiteen ylittäen. Oikealla on ihailtavissa mahtavana nouseva Pikk
Hermann ja Tallinnan 1300-luvulla rakennetun linnan jyhkeät muurit. Näkymä on dramaattinen.
Tallinnan linnanmuurien ja tornien historiasta voit saada
seikkaperäistä klikkaamalla tätä blogia:
Snellin tiikki on
minun ehdoton lempparini. Sen yläpuolella kohoavat uhkeat Toompen linnan
muurit.
Puiston keskeinen elementti on Snelli tiik. Se on
vallihauta, jossa vesi välkehtii. Vallihaudan reunalla on maavalli. Kutsun
sitä ”punkaharjuksi”. Linnoitusharjua pitkin pyöräily on aina ehdoton osa minun
pyöräilyreittiini. Siihen sisältyy pysähdyksiä ja istuntoja mahtavien puiden
alla. Vallihaudan varrella voi ajaa kolmellakin eri reitillä. Ylin reitti on kapea polku korkealla muurin
juurella. Reitti on hieman uskalias. Seuraava reitti on muurien välissä
pohjalla. Kolmas on tuo mainittu ”punkaharju” vallin päällä ja neljäs reitti
kulkee varustusten ulkopuolella pitkin vesirajaa. Vallihauta kunnostettiin
varsinaisesti puistoksi vasta 1970-luvulla.
Nyt se on Tallinnan idyllinen helmi. Puistossa sijaitsee myös
urheilukenttä ja koirien ulkoilupuisto.
Tornien aukio
Ryhdyn luettelemaan tornien nimiä: Luostarinportti,
Saunatorni, Kultajalan torni, Nunnientakainen torni, Koismäen torni, Platen torni,
Eppingin torni ja Grusbekentakainen torni. Paksu Margareta on tornirivin
päätteenä, mutta tornit eivät siihen lopu. Ne jatkuvat vielä sataman puolella.
Niitä ovat Stoltingin torni, Hattorpentakainen torni, Bremenin torni,
Hellemannin torni, Virun portti, Assauwen torni. Kun vielä jatketaan muurin kiertämistä,
tullaan jälleen Kiek de Kök –tornille ja sen vieressä nähdään Neitsitorni sekä
Lyhike jalan porttitorni. Pikk jalan porttitornin kohtaamme jyrkän alamäen
jälkeen. Tuosta mäestä jo varoittelin erityisesti ylöspäin pyrittäessä.
Alaspäin meno on helpompaa, mutta varsinkin portin kohdalla hieman ahistaa. Tornit
eivät vielä loppuneet tähän. Toompean linnan korvalla ovat vielä Landskronan
torni ja Nuolenterottajan torni. Vierailijan dementiantorjuntaa olisi opetella
nuo kaikki torninien nimet ulkoa. Minä ne kyllä joskus osasin ja taisin nyt
blogia tehdessäni oppia ne uudelleen.
Toompuisto jatkuu
suoraan Tornien aukiolle. Näkymä on huimaava.
Usean tornin rivistö on jotain harvinaisen hienoa eurooppalaisessa
kaupungissa. Tornien rivistö muureineen rakennettiin 700 vuotta sitten.
Ajatelkaa aikaa. Siitä on 70 sukupolvea. Uskallammeko edes ajatella
tulevaisuuttamme yhtä tai kahta sukupolvea pitemmälle?
Olemme nyt kiertäneet vanhan kaupungin puistoja ja
torneja katsellen. Olemme istuskelleet puiston penkeillä ja katselleet
ohikulkevien ihmisten hehkeyttä. Olemme myös ajatelleet ajan ihmettä. Sen on
tarjonnut meille Tallinnan monisatavuotinen ajan kulu, josta todisteena ovat kaikki
nuo muurit, vallit ja tornit. Emmehän ole vielä väsyneitä?
Vanhan kaupungin
kierroksen ulkoreitti kulkee muurien, tornien ja vallihautojen kiehtovassa
ympäristössä, ihanien puistojen ja linnoitusinsinöörien maisemateosten
kehystämänä. Reitin pituus on 5 kilometriä.
Muurien sisäpuolella
Ei, haluamme vielä kierrellä vanhassa kaupungissa,
muurien sisäpuolella. Minulla on muutama katu, joita haluan ehdottomasti ajaa.
Yksi niistä on Nunnelta lähtevä katu, jonka nimi alituiseen vaihtuu. Katu
kulkee tornien muurin takana, kaupungin puolella. Aluksi se nimi on Väike
Kloostri, sitten nimeksi muuttuu Gümnaasiumi,
sen jälkeen nimi on Kooli ja lopuksi Laboratooriumi.
Tämä katu on minun
vakiokohteeni. Sillä on monta nimeä. Muuten, ehdotan tarkistamaan renkaiden
ilmanpaineen ennen kadulle menoa. Katu on todella perunapelto - mutta täynnä
tunnelmaa. Tällä kadulla vielä seinät puhuvat ja kertovat tarinoita. Haluan
kuunnella niitä. Kurkista sisään porttikonkeihin. Näet ihmeitä. Voit päätyä
sisään erityisen tunnelmalliseen kirkkoon.
Katu päättyy Hobuveskille. Mitä tarkoittaa tuo nimi? No
hobu on tietysti hepo. Ja veski on mylly. Pyöreässä talossa hevoset aikoinaan
pyörittivät myllyä. Kadulta alkaa yksi lempikaduistani. Sen nimi on Lai
(leveä). Kadun molemmissa päissä nousevat mahtavat kirkontornit kuin naulat.
Olavisten kirkon torni kadun pohjoispäässä oli aikanaan Euroopan toiseksi
korkein kirkontorni. Vain Bremenissä oli korkeampi. Toiseen suuntaan
katsottaessa kadun naulana on Toomkirik, Toompen mäellä.
Nyt alkaa vapaa kiertely kadulta toiselle. Toreille ja
aukioille. Se vaatii aikaa. Mutta se on laatuaikaa!
Vanhassa
kaupungissa on loisteliasta pyöräillä – autot eivät häiritse, mutta
turistiryhmät joskus pakottavat väistelemään. Mutta meillä ei ole kiirettä. Pyöräily vanhan kaupungin jokaisen kadun läpi
ottaa aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelen. Tuossapa onkin kartta kaikille
ohjeeksi, matkaa kertyy noin 15 kilometriä, jouduthan väkisin ajamaan jotkut
kadut kahteen kertaan. Tämän ”valaisevan” kuvan olin piirtänyt vieraskirjaani
Toompealla päiväyksen mukaan vuonna 1996. Reitit ovat säilyneet samoina.
Ympäristö vaan on rajusti muuttunut. Ystäväni Ain Valdmann on panostanut vanhan
kaupungin katujen kunnostukseen. Katuja on päällystetty uudelleen ja
autoliikennettä säännöstelty. Mutta vielä riittää ”mukulakivikatuja”
ajettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti