Kunnioitettu manan majoille siirtynyt ystäväni Mattikoo
Mäkinen, rakennushallituksen pääjohtaja ja arkkitehtuurin vaikuttaja kommentoi vuonna
2014 blogiani Comon kaupungista kirjoittamallaan runolla jossa on totta tosiaan
aukikirjoitettuna monia ajankohtaisia ongelmia. Mainitaanpa siinä siipirikko
mäkikotkamme, joka nyt hänkin on joutunut jättämään sen, joka hänen ihanassa
aforismissaan oli ihmisen parasta aikaa – elämän.
Mattikoo sanoi yhden asian puuttuvan meidän kaikkivoivassa
yhteiskuntapolitiikassamme, se on vastuu. Näin hän kirjoitti:
TASAPUOLEN TAKAPUOLI
Kun ruma sana sanotahan niin kuin se on
kvartaalitalous
kulutusyhteiskunta
työllisyys ja hyvinvointi
pätkätyö ja pahoinvointi
työttömät ja syrjäytyneet
vähäosaiset ja muut
mutiaiset puukko ja puntari
juntit ja alkoholistit
sosiaali
mitä siitä olethan sen arvoinen
onhan meillä hanki ja jää
halla ja yö kaiken yllä
siipirikko mäkikotka
arvojohtajuus
työryhmät sekä
EU YK WTO ja kohta NATO
ankarat käskyt kohtalon
kansallisen menestyksen strategia
yhteistyö ja yrittäjyys
kumppanuus ja elinkaari
menestys
kilpailukyky
hyväosaiset
optiot ja Kiina…
yksi on joukosta poissa
se ruma sana
vastuu.
Mattikoo oli hallintomies, mutta myös huippuunsa
arkkitehti ja suunnittelija. Suunnittelijan mahdollisuus kantaa vastuuta syntyy luottamuksesta.
Luottamus luo varmuuden antaa vastauksia. Vastauksien antaminen on vastuun
kantamista. (Vastuu – vastaus, ansvar – svar, responsibility – response,
verantwortung – antwort, responsabilità – risposta, responsabilité – réponse, ответственность – ответить)
Jotkut vastaukset vaikuttavat pieniltä. Ne saattavat liittyä katukiveen.
Silloin on parasta muistaa: Kun pidät kädessäsi katukiveä, sinulla on kädessäsi
koko kaupunki.
Muistellaan vastuuta
Risto Jarva teki vuonna 1967 Pertti Maisalan
käsikirjoittaman lyhytfilmin: ”Kaupungissa on tulevaisuus.” Näin sanoo Pertti
Maisalan käsikirjoitus: ”Tänään tehdyt ratkaisut vaikuttavat pitkälle
tulevaisuuteen. Täytyykö meidän kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen, että
joudumme itse elämään köyhässä, hermostuttavassa, epäterveellisessä ja
ikävystyttävässä ympäristössä? Ketä meidän on syytettävä kaupunkiemme vioista?
Valittujen johtajien vastuu on
suuri. Mutta syytteet saamme kohdistaa itseemme. Sillä demokratiaan pyrkivässä
yhteiskunnassa vastuu on jokaisen.”
Pertti Maisala hehkuttaa lisää, hän uskoo kollektiiviliikenteeseen: ”Virkeät ja
eteenpäin pyrkivät ihmiset siirtyvät suurempien mahdollisuuksien luo,
kaupunkiin ja yhä suurempiin kaupunkeihin. Eikä tämä rajoitu vain valtakuntien
sisälle. Jotta parhain osa väestöstämme ei hakeutuisi muualle, meidän on pystyttävä
luomaan Suomeen edes yksi todellinen suurkaupunki, Helsinki. ”
Mikko Mansikka kirjoittaa Sormista ja makkaroista vuoden
2005 Heurekan luentosarjassa. ”Huomasin kyllä, että virkamiehellä, vaikkei hän
olekaan erottamaton, on valtaa ja vastuuta.
Runebergin maaherran henki elää vielä. Virkamiesmoraali punnitaan etenkin
rakennusoikeutta jaettaessa. Yritykset lahjoa ja uhkailla minua olivat sinänsä
vähäpätöisiä, mutta tunsin joskus liikkuvani ohuen laavakuoren päällä.
Kuntavuosieni jälkeen olen ihaillut etenkin pienten kuntien virkamiehiä ja –
naisia. He toimivat usein ankarassa paineessa päättäjien ja asukkaiden välissä.
Hyvien kaavoitusperiaatteiden puolustaminen vaatii rohkeutta ja sitkeyttä.”
Pentti Polvisen ja Wilbur S. Smithin yhteinen toimisto
työsti ns. suurta liikennetutkimusta 60-luvun alkupuolelta. Työ valmistui 1968.
Työn tekijät lienevät kysyneet itseltään ja me kysymme nyt toisiltamme, miten
lopputulos sai sen muodon ja ne ratkaisut? Onko työn teettäjillä vastuu lopputuloksen sisällöstä vai onko
se yksin konsultin heiniä? Ja ketkä
olivat vastuussa? Raportin allekirjoittajina tuttuja virkamiesnimiä meille
sen ajan ihmisille. Aarne Ervi, Reino Castrén, Väinö Skogström, Väinö Suonio,
Antti Koivu, Pentti Lehtomäki, Kaj Nyman, Antero Aarvala, Lars Hedman.
Asko Salokorven mielestä demokratisoimispyrkimyksen pahin
vihollinen on auto. Hän kirjoitti teoksessa ”Alas auton pakkovalta” vuonna 1969
seuraavia sanoja: ”Se on luonut uuden luokkajaon. Se siirtää kansantuloa
köyhiltä rikkaille. Auto on kilpailuyhteiskunnan tiukka ote jäsenistään; se
lietsoo veljen veljeä vastaan, pojan isää vastaan. Auton hegemonian
turvaamiseksi lainsäätäjä ja tulkitsija on asettunut voimakkaamman puolelle
heikkoa vastaan ja siirtänyt vastuun
auton aiheuttamista onnettomuuksista niiden uhrille, jalankulkijalle ja
pyöräilijälle.”
Ruotsin Medicinska
Föreningens Tidskrift kirjoitti vuonna
1968: ”Jos olet toista mieltä, sinulla on vain vähäisiä mahdollisuuksia
vaikuttaa kaupungin kehitykseen. Voit vain äänestää olemassa olevia puolueita.
Suurpääoman omistajat rakentavat kaupungin, byrokraatit ja teknikot apureinaan.
Elinkeinoelämän toivomukset ratkaisevat. Poliitikot, joiden on vastuu, puhuvat muista asioista.”
60-luvun puolestavälistä metron suunnittelupäällikkönä
toimineen Olli Laineen mielestä kaupunkisuunnittelussa asiat kulkevat kuitenkin
hitaasti. Valtuustossa työtilaisuuksien turvaaminen ja asuntotoiminta asettuvat
liikennekysymysten edelle. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kaupungin johdon
on kannettava vastuunsa. Vastuun
kantamisen tulisi ottaa huomioon terve kaupunkikehitys. Tasapainotetussa
kaupunkisysteemissä liikenteen työnjako tulisi hoitaa joukkoliikenteen ja
yksityisauton kesken.
Vuonna 1971
julkaistiin Eero Paloheimon toimittama kirja ”Ympäristönsuunnittelun
kysymyksiä”. Minun osakseni tuli
artikkeli: ”Suunnittelijan ja päätöksentekijän vastuu”. Otanpa tähän muutaman
otteen:
Kirjoitin esimerkiksi tiedonvälityksen ongelmasta. Vastuuperiaatteen
toteuttaminen ilman kirkasta tietoa asioista on näennäistä. Ihmisympäristön
suunnittelua koskevassa päätöksenteossa asiat ovat hyvin monimutkaisia
lainsäädännön, sopimustekniikan tai päätöksentekoprosessin monivaiheisuuden
takia. Piirustusten muodossa esitettävät asiakirjat ylittävät inhimillisen
käsityskyvyn rajat, varsinkin, kun esitystekniikka on usein täysin
ala-arvoista. Ammattimiesten tulisi vaivautua selittämään maallikoille asioiden
todellinen sisältö, muotoseikkojen ja kirjoituspöytäviisauden sijaan.
Tiedonvälityksessä virkamiehiltä luottamusmiehille on
"jäävuori-ilmiö"; päätöksenteko joudutaan tekemään pienen näkyvän
osan perusteella. Tämä tosiasia säilyttää todellisen vastuun suunnittelijalla.
Viittasin arveluttaviin suunnittelumenetelmiin: suunnittelijat
ovat viime vuosina kehittäneet arsenaalikseen monia ns. menetelmiä, joiden
väitetään palvelevan vaihtoehtojen vertailua ja valintaa. Tällaisia ovat mm.
erilaiset painotetut pistelaskumenetelmät, tulevaisuuden ennustamiseen
liittyvät trendimenetelmät, erilaiset aluevertailumenetelmät, sekä käytettyyn
aikaan, kilometreihin tai kustannuksiin perustuvat suoritevertailumenetelmät.
Yhteistä näille menetelmille on sektorikohtaisuus, mikä tekee tulokset
harhaanjohtaviksi ja asettaa päätöksentekijät kokonaisuudesta irrotetun tiedon
eteen. Tämä johtaa esteettisten arvostusten ja talonpoikaisjärjen käytön
arveluttavaan heikkoon asemaan. Tekovaihtoehtojen esittely ja näennäistä tietoa
sisältävät vertailumenetelmät tulisi asettaa omaan arvoonsa.
Sitten olivat käsittelyssä konsultit. Konsultin sanottiin
olevan huono isäntä, mutta hyvä renki. Konsultti voi tehtävän luonteen mukaan
olla teknikko, taiteilija, psykiatri tai pelkkä harjakauppias. Konsultti voi
myöskin olla poliittinen. Yleensä kuitenkin poliittisuus hämärtyy teknokratian
poliittiseen paradoksiin. Konsultin vastuu
tavoitetason suunnittelussa on sama kuin ihmisen tai joukon vastuu. Konsultti luo uusia tarpeita,
Tämä on kiistämätöntä. Jos tarpeettomia tuotteita myydään, vastuu on yhteinen ostajalla ja myyjällä.
Puhutaan futurologiasta tulevaisuuden mahdollisuuksien
systemaattisena analyysinä. Varoitetaan trendiajattelusta. Tulevaisuuden
suunnittelussa erityisen keskeisenä osana tulisi olla ihmisen fyysisen,
sosiaalisen ja psyykkisen tilan eli "kokonaisterveyden" asettamien rajaehtojen
määrittely ja huomioon ottaminen. Tekniikan mahdollisuuksien analyysi
eriytyneenä tutkimusalueena tuottaa helposti suunnitelmia ja tulevaisuuden
kuvia, joissa saavutettavat yhteyskitkaa minimoivat hyödyt ylikorostuvat eikä
haittoja huomata, koskivatpa ne sitten ympäristön fysikaalisia tai kemiallisia
ominaisuuksia, yhteiskunnan sosioekonomista asemaa tai yksilön
psykofysiologista tilaa.
Lopuksi vielä viite asioihin joita ei ole. Suunnittelun vastuuttomuutta ja helpon tien
valitsemista osoittaa se, ettei suunnittelujärjestelmään oteta määrätietoisesti
mukaan sellaisia uusia kysymyksiä, joissa ongelmat ovat jo kärjistyneet. Näitä
ovat esimerkiksi sosiaaliympäristön ja vapaa-aikaympäristön suunnittelu kaavoituksen
yhteydessä. Yhteistyötä tarvittaisiin nuoriso-, terveys-, sosiaali-, ympäristö-
ja poliisiviranomaisten kanssa. Valitettavasti tällaisen yhteistyösuunnittelun
nimi puuttuu virallisen suunnittelujärjestelmän sisällysluettelosta. Eräs
keskeinen kysymys on yksilöiden ja yhteisön etujen ristiriita. Tällä tarkoitan,
etten ole varma onko suunnitteluteknokratian määrittelemä kokonaisetu aina sama
kuin yksilöiden etujen summa.
Tällaista siis mietittiin 50 vuotta sitten. Olisiko
vastuu tullut ajan mittaan hoidettua? Ovatko menetelmät kehittyneet, puhutaanko
asioista totta, onko tiedonvälitys saavuttanut talonpoikaisjärjen tason, onko
yhteiskunnan kokonaisedun havaittu olevan sama kuin yksilöiden etujen summa,
ovatko lapset, vanhukset ja muut vähemmistöryhmät saaneet ansaitsemansa
puheenvuoron? Näin oli ennen.
Ennen oli ennen, nyt on
nyt!
Yhteiskunnallinen vastuu on nyt otsikoissa. Vastuun
epäonnistunut toteuttaminen on johtanut anteeksipyyntöihin. Anteeksipyytäjinä
ovat kansainväliset pörssiyhtiöt. Olemme antamassa kilpailuttamisen ja yksityistämisen
kautta juuri nyt yhä suuremman vallan itsemme ulkopuolelle. Olemme siirtymässä selkeästä
lähivallasta mystiseen kaukovaltaan. Yuval Noah Harari kirjoittaa kirjassaan
Homo Deus, Huomisen lyhyt historia,(Bazar, 2015) monin sanoin yhteiskunnan virtuaalisista
ylärakenteista, jotka ovat lähellä jumaluutta tai taikauskoa. Ne ovat ihmisen
ymmärryksen ulkopuolella, täysin saavuttamattomia. Sellaisia ovat mm. kansainväliset
mielenvaikuttamisen suuryhtiöt kärjessä Google ja Facebook. Voit saada
tahtomasi, mutta jos kysyt jotain, sinulle ei vastata. Vastuu on vastausten
antamista. Kuka vastaa?
Hän sanoo mm. näin: "2000-luvun alussa liberalismia ei uhkaa
filosofinen ajatus jonka mukaan ’ei ole olemassa vapaita yksilöitä’.
Pikemminkin sitä uhkaa konkreettinen teknologia. Käyttöömme tulvii kohta
äärimmäisen hyödyllisiä laitteita, työkaluja ja rakenteita jotka eivät ota
huomioon yksittäisten ihmisten vapaata tahtoa. Pystyvätkö demokratia, vapaat
markkinat ja ihmisoikeudet selviämään tästä kaikesta?” Häneltäkään ei onnistu
tuo vastaaminen. Ainoa johon voimme luottaa, on algoritmi. Sekään ei vastaa.
En ole Harari enkä yhteiskuntapoliitikko. En ole myöskään sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ongelmien tuntija. En myös todellakaan ymmärrä sote-uudistuksen sielunelämää. Joudun turvautumaan tuttavieni ja ystävieni mielipiteisiin. Ystäväni, Ruotsissa toimiva suomalainen lääkäri oli juuri Helsingissä lääkäripäivillä. Hän pitää Suomen terveydenhuoltojärjestelmää hyvässä arvossa. Erityisesti hän puhuu vertailevasti naapurimaan ja meidän johtotason pätevyydestä – meidän eduksemme. Hän kuunteli poliitikkojen perusteluita muutoksen tarpeesta. Hän epäili poliitikkojen ymmärrystä. Tai sitten se oli tietämättömyyttä. Sanoi joutuneensa vaikeuksiin miettiessään ketä voisi kevään vaaleissa äänestää!
Insinööreille luvataan
huimaa tulevaisuutta: noiduttu ympyrä!
Olen insinööri. Luulen ymmärtäväni jotain tekniikasta. Harari
lupaa konkreettisen teknologian olevan meidän suurin uhkamme. Siis tekoäly ja
algoritmi ovat uusia tunteettomia jumaliamme. Minun ajatukseni liikkuvat
teknologian matalissa sfääreissä. Olen jopa niin suuri optimisti, että uskon
ihmisen voittavan tuon nousevan maailmansodan kyborgeja vastaa. Siis alas ja
matalalle! Olen useissa kirjoituksissani perään kuuluttanut sosiaalitieteiden
ja teknologiatieteiden yhteistä tutkimus- ja ratkaisuprosessia. Jossain vaiheessa
EU:n viisaiden strategiana oli näiden tieteenalojen yhtyminen. En kuitenkaan
näe toivottua ilmiötä. Kaupunkien kasvua ja tiiveyttä yllyttävänä tekijänä
mainitaan kilpailukyky. Liikenneinvestointien kasvattaminen erityisesti
rautatieliikenteen osalta nähdään tärkeänä. Yhtenä perusteena ovat
ilmastonmuutoksen päästövähennykset. Ilmeisesti tarkoituksena on lisätä myös
transitoliikennettä haaveillun Jäämeren yhteyden avulla. Nyt kai se sitten
hieman romuttui uusimman raportin kautta. Toivottavasti myös Tallinnan tunnelin
osalta älytään panna jäitä hattuun. On perusteilla yhtiöitä EU:n edellyttämän
kilpailun aikaansaamiseksi. Infrayhtiön osalta luvataan sen säilyvän valtion
omistuksessa. Ei haluta sortua Britannian tai Ruotsin virheisiin. Tämä kaikki
vaikuttaa kiintoisalta, joskin joltain osin arveluttavalta. Erityisenä
pyrkimyksenä on rahoituksen lisääminen. Rahoitusta etsitään
eläkevakuutusyhtiöiltä. Sitä etsitään myös kunnilta ja ehkä tulevilta
maakunnilta. Jotenkin nuo kaikki ovat yhteisiä rahoja. Ministeri kuitenkin
sanoo etteivät ne ole mistään pois. Päästövähennykset kasvuhuoneilmiön
torjunnassa ovat tärkeällä sijalla. On suunnitteilla ajoneuvokannan jättimäinen
muutos. Kirjoitin asiasta pari blogia. Väitin että kysymyksessä on noiduttu
ympyrä. Pata porisee. Toivon sopankeittäjiltä järkeä. Toivon että myös lukevat
tuon Mattikoon runon hitaasti ja ajatuksella.
Pari juttua vielä
John Barrow (s.
1952) on brittiläinen matemaatikko. Hän esittää kirjassaan Impossibility,
ranskalaisbelgialaisen matemaatikon David Ruellen (s. 1935) idean ilmiöistä ja
niiden ennustettavuudesta. Barrow toteaa: "A universe
simple enough to be understood is too simple to produce a mind capable of
understanding it”. Ruellen kuvio sanoo yhteiskuntatieteiden, talouden ja
rahoituksen olevan kuin ilmasto tai elävät olennot. Niitä ei voida analysoida
tai ennakoida. Perustavien laskelmien epävarmuus on erittäin suuri. Ilmiöt ovat
myös monimutkaisia. Näkymätön käsi pitää valtaa. Tämä on muuten yksi minun lempikuvioistani.
Uskon siihen.
Yhteiskunnan hallintorakenteet
ja toimintarakenteet ovat molemmat muutoksessa. Ennen byrokratia hallitsi.
Hariri kirjoittaa byrokratian hallinneen lukutaidon ja laskutaidon avulla.
Kansa oli pimennossa, He uskoivat hallinnon ja hallitsijan jumalaiseen voimaan.
Bisnes ja politiikka olivat byrokratian tiukassa kontrollissa. Asiat ovat
muuttuneet. Jumalalliset hallitsijat ovat hävinneet. (Ei aivan!) Byrokratia on
keskittynyt ja tullut globalisaation sitomaksi. Toiminta on kilpailun kautta
yksityistetty tai yksityistynyt. Toimijoita on kuin sieniä sateella. Kaikki
mahdollinen yksityistetään. Pian myös hautausmaat. Muistosi, sanasi ja tekosi
tallennetaan pilveen ikuisten jälkipolvien ihailtavaksi. Vain omaisuutesi jää
tänne alas. Media on avannut kansalle tietoaukon. Media on itsekin
bisnestoimija. Moniin aateryhmiin jakautunut kansa tirkistelee. Ei kuitenkaan
saa mitään selvää. Politiikka toimii tiiviissä yhteydessä bisneslobbyn kanssa.
Usein aloitteet uudistuksista tulevat bisneslobbylta, ja siirtyvät
poliitikkojen kautta byrokratian toimeenpantaviksi. Netti-informaatio eli some
muodostaa uuden totuuden. Se on sirpaloitunut. Sitä ei todellisuudessa ole. Se
on suuri tunkio. Mutta tunkion metaani, palava voima antaa energiaa
poliittisille ilmiöille.
Mitä ihmettä? Tämän
olemme tienneet jo vuosia. Emme tahdo löytää tarvittavaa yhteistyötä. En muuten
ole aivan varma siitä kumman tieteenalan probleema tai ratkaisu on fokuksen
ulkopuolella. Vai ollaanko jossain jo fokuksessa? Molemmat tieteenalat
kaikkine liitännäisineen olisi kuitenkin sinne saatava samanaikaisesti. Vastuu
ja vastauksien antaminen edellyttävät sitä. Onko vastauksia tulevaisuuden
ongelmiin? Ei ehkä sittenkään. Kaikki on vain suurta arvausta. Kriisi uhkaa.
Kaikki sen haluavat siivota mielestään. Ehdotan tieteenalojen yhteistä
kriisianalyysiä nyt alkaa päälle. Siinä voisi opetella yhteistyötä ja hybridiä.
Muuten, jos roomalaisen sotilasleirin paikalle rakennetun
kaupungin olemus jaksaa kiinnostaa, on siinä siirtolaisasiaa, mutta on myös
hevosten parkkeerausongelmaa, lue tästä: http://penttimurole.blogspot.com/2014/10/como-kuinka-como.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti