Virkamies sanoo, että happi loppuu!

Hapen puute on koronasairaan ongelma. Sama pätee valtionvarainministeriön virkamiehen mukaan myös Suomen talouteen. Totta kai me joudumme nyt olettamaan paljon, sanoi korkea virkamies. Hän esittää oletuksiin perustuvaa perusuraa. Iso kuva maailmasta tukee perusuraa, virkamies ei pidä desimaaleja tärkeinä, uskoo tuohon 6-7 prosentin talousromahdukseen. Mistään ei ole varmaa tietoa. He puhuvat puuttuvista tietokannoista, toimialoittaisista otospohjista, julkisen talouden alijäämästä, arvonlisäyksistä ja välituotteista. Puhuvat vielä V-mallista, U-mallista ja L-mallista. Julkisen talouden alijäämäennuste tuntuu asettuvan 20 miljardin tienoille. Onko se paljon tai vähän. Minusta se ei tunnu paljolta, sillä se on vain kaksi kertaa hävittäjäkaupat. Paljonko on sitten julkinen talous? Paljonko on koko talous? Kokonaiskaavio on minulle ja ehkä jollekulle muullekin sumea.

Sanotaan nyt, että julkisyhteisöjen luoma vuotuinen kansantalouden arvonlisäys ennen koronaa oli 40 miljardia, yritysten arvonlisäys 130 miljardia, kotitalouksien 30 miljardia ja koko Suomen talouden arvonlisäys yhteensä 210 miljardia vuodessa. Suomen bruttokansantuotteeksi laskettaisiin 240 miljardia. Suomi on vientivetoinen, niin sanotaan ja niin kai on. Vienti oli ennen koronaa 100 miljardia. Valtionvelka on 118 miljardia euroa nyt puolessa välissä huhtikuuta. Kunnilla on velkaa noin 20 miljardia. Kotitalouksien velka lienee noin 100 miljardia ja liikeyritysten velka 56 miljardia. Luvut ovat suuria. Koronapanostukset niihin verrattuna tuntuivat pieniltä. Prosentit kieppuvat laajaa kaarta. Toivotaan 3 kuukauden rajoitusten riittävän, ei juuri haluta puhua 6 kuukauden rajoituksista tai sitä pidemmistä. 3 kuukauden rajoitus pudottaisi 5-6 % Suomen bruttokansantuotetta, 6 kuukauden rajoitus 12 %. Miten combo kurotaan, sanoo virkamies. Tuo combo onkin nykyajan muotisana. Mitä se merkitsee?  Se tarkoittaa yhdistelmää. Miksi ei käytetä tätä sanaa. Virkamies uskoo laaja-alaisen taloustieteen analyysiin tuovan asiaan selvyyttä. Mutta selvyys saadaan vasta kuukausien päästä.  Toinen korkea virkamies sanoo talouden nousuun liittyvän mm. työllisyyttä, investointeja, kasvua rakentamiseen, infrainvestointeihin ja kaikkeen mahdolliseen. Paluu entiseen. Se on haaveena. Muutoksen mahdollisuutta ei ehditä nyt pohtia. PS. Jos nyt luulet minun moittivan korkeata virkamiestä, niin erehdyt. Minä pidän heitä korkeassa arvossa ja otan osaa.

Kirjoittelin tuossa taannoin talouselämän tasaantumisesta tai entiseen palautumisesta kriisien jälkeen. Kriiseinä olivat I maailmansota ja espanjalaisflunssa, 30-luvun maailmanlama, II maailmansota, öljykriisi ja 90-luvun alun lama. Tein siitä täysin epätieteellisen mutublogin: https://penttimurole.blogspot.com/2020/03/korona-haukkaa-palan-kansantaloudesta.html.

Taas mennään bruttokansantuotetta ihmettelemään

Nyt halusin vielä hieman laajentaa aiempaa tarkasteluani. Otin mukaan sukulaismaa Italian, pyöräilymaa Tanskan sekä kaukaisen mahtimaan Japanin. Katselin peruutuspeilistä bruttokansantuotetta asukasta kohti 120 vuoden aikana.

Vuosisadan alkupuoliskolla Britannia, Saksa ja Tanska kulkevat yhdessä noin kaksinkertaisella asukasta kohti lasketulla kansantuotteella Suomeen, Italiaan ja Japaniin verrattuna. Toisen maailmansodan järkytysten jälkeen Saksa ja Tanska erottuvat joukosta. Suomi on aluksi Italian seurassa, mutta sotien jälkeen Japani ja Italia nousevat, Suomi seuraa tiiviisti kannoilla, kunnes 1990-lama pudottaa Suomea pahasti, Japani ja Italia karkaavat, Britannia on Suomen seurassa, kirivauhti sitten vie jo Saksan kannoille, Suomi saavuttaa huippunsa 2008, mutta nyt lama rankaisee kaikkia. Parhaiten kestävät Tanska ja Saksa.

Ihmettelin palautumisaikoja. Laittelin kuvioon Suomen, Saksan, Englannin, Tanskan, Japanin ja Italian. Tarkastelin bruttokansantuotteen muutoksia kriisien yhteydessä. Minun taulukkoni alkaa vuodesta 1900 ja päättyy vuoteen 2016. Ensimmäisen maailmansodan ja tuhoisan espanjalaisinfluenssan jälkeen Englannissa kesti 15 vuotta sotaa edeltävän tason saavuttaminen. Suomessa ja Saksassa palautumisaika oli vain pari vuotta. Suuri maailmanlama 1930-luvun alussa pudotti Saksassa kansantuotetta 18 %, palautuminen tapahtui vuonna 1935, viidessä vuodessa. Suomessa ja Britanniassa lamaa edeltänyt taso saavutettiin jo vuonna 1934 ja Tanskassa 1933. Italiassa ja Japanissa lama ei juuri tuntunut. Toinen maailmansota oli suuri koettelemus Saksan taloudelle. Kansantuotteen romahdus oli Saksassa -64 % ja Italiassa -46 %. Kasvu sotaa edeltäneelle ajalle vaati aikaa. Se vaati Saksassa 15 vuotta, sillä vasta 1955 kansantuote saavutti sotaa edeltäneen taso. Näin kävi myös Japanissa, jossa kansantuote romahti -50 %. Italiassa toipuminen oli nopeampi, sillä sotaa edeltänyt taso saavutettiin jo vuonna 1950. Kai muistatte, että kyseessä oli Saksan ja Italian talousihme. Britanniassakin palautuminen vanhalle tasolle vaati 15 vuotta, vaikka romahdus oli vain -15 %. Suomessa kansantuote putosi sodan aikana -10 %. Sodan jälkeen lähdettiin sotakorvausten siivittämänä hitaaseen nousuun ja palautumisaika oli vain pari vuotta. Varsinaista suurta notkahdusta ei meille tullut Saksan, Italian ja Japanin tapaan. Tanskassa -24 % romahdus tapahtui Saksan miehityksen alkaessa. Toipuminen sodanedelliselle tasolle tapahtui vuonna 1948.

Öljykriisi 1973 ei tuonut kansantuotteeseen suoranaista pudotusta. Suomessa kuitenkin tuli 7-8 vuoden stagnaatio. Kehitys pysähtyi. Vertailumaissa pysähdys oli vain 3 vuotta. Lama 1990 iski eniten Suomeen, kansantuote romahti -12 %. Suomen toipuminen vanhalle tasolle kesti 7 vuotta. Saksassa pudotusta oli -4 %. Se oli vain pieni nytkähdys, sillä nousu-uralle pääsy kesti Saksalla vain 2 vuotta ja Britannialla 3 vuotta. Japani, Italia ja Tanska jäivät täysin paitsi tämän laman vaikutuksista. Viimeinen koettelemus ennen koronaa oli vuoden 2008 finanssikriisi ja lama. Suomessa pudotus oli -9 %, Italiassa –8 % ja muissa vertailumaissa -5-6 %. Saksassa pudotus kurottiin kiinni 2 vuodessa ja paineltiin ohi. Japani, Britannia ja Tanska ovat jo saavuttaneet lamaa edeltäneen tason. Vain Suomi ja Italia laahaavat jäljessä.

Kuvasta näkyy Suomen kärsineen pahasti sisällissodan aikaan, kansantuote per capita putosi -28 %, 30-luvun lamasta Suomi pärjäsi hyvin -4 % pudotuksella, II maailmansota oli sekin Suomelle helläkätinen akselivaltoihin verrattuna, Suomessa kansantuote asukasta kohti muuttui -10 %, kun Saksa, Italia ja Japani menettivät 45-65 % kansantuotteestaan. Suomen kärsimykset iskivät vuosien 1990 ja 2008 lamakausissa, kansantuote per asukas romahti -12 % ja -9 %. Nyt koronaviruksen aikana pelotellaan samanlaisilla prosenteilla. Keskustellaan palautumisesta. Virkamiehet arvioivat pudotusta tälle vuodelle, mutta jo ensi vuonna päästäisiin hienoisesti plussalle. Mutta milloin päästään ennen koronaa tasolle? Alempi kuva kertoo, miten kauan on kestänyt tarkastelun kohteena olevien maiden kansantuotteen (per capita) palautuminen tasolle, joka vallitsi ennen kriisiä. Joskus 10 prosentin pudotuksen jälkeen palautuminen on vienyt 2 vuotta joskus 10 vuotta. 5 % prosentin pudotuksen palautuminen on tapahtunut 2-8 vuodessa.

Voiko tästä päätellä jotain?

No, kyllä tästä ainakin sen voi päätellä, että meillä on edessämme pitkä monivuotinen ponnistelu. Ponnistelu mihin? Mitä nyt haluamme? Ovatko halumme muuttuneet? En oikein jaksa uskoa. Ihminen on niin muuttumaton haluineen, toiveineen ja tavoitteineen. Valtaa pitävät haluavat lisää valtaa. Ilmastonmuutos on liian kaukainen asia tositoimien kannalta. Kulinaristit haluavat syödä hyvin. Automiehet ja autonaiset haaveksivat uudesta ladattavasta hybridimaasturista. Kunhan koronasta päästään vanhuksilla on jälleen hyvä laitoksissaan. Kaikki haluavat näpelöidä kännykkäänsä, nuoret ja vanhat. Lapset viihtyvät ilman huolta. Kaikki tarvitsevat enemmän rahaa. Kansa haluaa lämpimään, aurinkorannat häälyvät mielessä. Jaa, kostea sähkötön mökkeily kyllä vähenee, mutta tilalle nousevat villat terasseineen ja säteilylämmittimineen. Poreallaskin tekisi terää. Sanovat että yhteisöllisyys lisääntyy ja perhekeskeisyys. Käykö todella näin? Pelkään pahaa. Nythän olemme juuri tottuneet siihen, ettei sukulaisia tai tuttavia tarvitse (ei voi) tavata. Sehän on alkanut tuntua mukavalta. Kaikki velvollisuuskäynnit ovat taakse jäänyttä elämää. Nyt vihdoin voi keskittyä itseensä. Se on mahtavaa. Kehittää itseään.

Mutta ensin non päästävä koronan uhkasta. Mitä ihmettä tuo koronavirus on oikein syönyt? Ainakin se painaa paljon. Nytkin se painaa paljon enemmän kuin koko pallomme. Joku sanoo sen kuolevan saunassa, amerikkalaiset sanovat sen tykkäävän lihavista, kiinalaiset piilottelevat tuhkauurnatilastoja, bisnesmiehet ovat haukkana hankinnoissa, islamistit sanovat viruksen jumalan lähettämäksi koston nano-aseeksi, Trump ei näe syyllistä viruksessa vaan syyllinen lymyää maailman terveysorganisaatiossa, Soininvaara on tehnyt omat ennusteensa – kiitellytkin, on kirjoittanut asiasta jo kymmenkunta blogia,  tupakoitsijat ovat iloisia – he eivät olekaan riskiryhmä, kasvosuojuksista kiistellään, vallitsee tiedon hurlumhei. Löysin netistä hienon kirjoituksen. Sen oli tehnyt naispuolinen virusopin professori. Kirjoitus oli mahtavan hyvä. Hän selvitti koronaviruksen sielunelämää. Nyt en löydä sitä millään. Olen selannut nettiä tuntikaupalla. Sanon vain sellaisen kirjoituksen olevan olemassa. Jos löydät sen jostain, niin lähetä linkki minulle.

Soitin vielä ystävälleni Roger Wingrenille Pietarsaareen. Halusin hänen kumoavan kaiken sarkasmini koskien meidän tulevaisuuttamme. Hän vapautti minut. Hän uskoi kaiken hyvän olevan muutoksen tiekarttana. Hän uskoi kunnioitukseen. Vanhojen sukupolvien kunnioitukseen, elämän kunnioitukseen, luonnon ja kulttuurin kunnioitukseen, ihmisten kätten töiden kunnioitukseen Tai näin kuvittelin hänen sanoneen. Sanoi vielä kunnioittavansa meidän nuorta pääministeriämme.