maanantai 6. kesäkuuta 2016

Albert Speer - Hitlerin lumottu!

Albert Speer kirjoittaa 27.4.1945 sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikaan rnbergin vankilanmuurien sisällä saksalaisten suhteesta Neuvostoliittoon ja kommunismiin hieman yllättävällä tavalla: ”Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto osoitti suurta kiinnostusta Saksaan luultavasti sillä ajatuksella, että valta Saksassa tarkoittaisi valtaa Euroopassa.  Mutta tuolloin kaikki heidän agenttinsa ja heidän yrityksensä tehdä vallankaappauksia tai kapinayrityksiä, ne epäonnistuivat. He vehkeilivät sosiaalidemokraatteja vastaa, vanhaa sotilasvaltaa vastaa, byrokratiaa vastaan ja vielä voimassa ollutta porvarillista yhteiskuntaa vastaan.

Nyt tätä maailmaa ei enää ollut olemassa. Suurmaanomistus oli hävinnyt, teollisuus hajalle pommitettu, yhteiskuntaluokat kadonneet, ja kaikista oli tullut samanlaisia, saman kurjuuden osia. Kun viimeisten sotakuukausien aikana ja yksittäisinä hetkinä sen jälkeenkin näin ihmisiä kaduilla, kuinka epätoivoisia he olivat ja kuinka heidän voimansa olivat loppumassa; ajattelin että sellaiselle joka nyt tulisi ja näyttäisi heille tulevaisuuden, puhuisi toivosta, vaikka pienestäkin, häntä kuunneltaisiin. Silloin minusta tuntui, ettei Venäjä ole koskaan ollut niin lähellä kuin noina kuukausina voittamaan saksalaisten sielut puolelleen. Ja Stalin puhui niin kuin hän olisi tuon ymmärtänyt. Mutta ei, tuossa tilanteessa Stalin toimi kuitenkin kuin Hitler, tai niin kuin kaikki maailmanvalloittajat näyttävät toimivan. Ranskan valloituksen jälkeen Hitler ei suinkaan yrittänyt valloittaa ranskalaisten sieluja vaan Ranskan provinsseja, samalla tavoin Stalin ei välittänyt saksalaisista ihmisistä, vaan hän tavoitteli Itä-Preussia, Sleesiaa ja Pommeria, osaksi itselleen, osaksi lahjuksina muille Itä-Euroopan kansoille. Sitten hän kansoitti keskeisen Saksan panssarivaunuilla ja satraapeilla. Ja vasta nyt, kun hän on pelannut pois kaikki psykologiset mahdollisuutensa, hän antaa pienen kommunistisen puolueen yrittää voittaa massat puolelleen. Kun hän otti Köningsbergin, hän menetti Saksan.”

Albert Speer, Adolf Hitlerin arkkitehti, joutui virumaan 20 vuotta Spandaun vankilassa. Hän piti päiväkirjaa ja muisteli mennyttä elämäänsä. Hän joutui vankilaan 40-vuotiaana ja pääsi sitten ulos 60-vuotiaana.  Kuollessaan hän oli 76-vuotias. Hänen Ruotsissa painetussa kirjassaan on Yrsa Steniuksen jälkisanat.

Tuo on jännittävää. Speer puhuu kirjassaan paljon siitä kuinka Hitler vihasi eniten niitä, joita hän eniten ihaili. Hän sanoo niin olleen juutalaisten suhteen, he olivat henkisesti niin vahvoja että heidät piti tuhota. Samalla lailla hän ihaili Stalinin lujuutta ja peräänantamattomuutta. Juuri siksi bolsevikit piti tuhota. Eikä vain ihmiset vaan myös kaupungit. Pietari oli tuhottava niin, ettei jää kiveä kiven päälle. Vain hänen ikioma Germaniansa vaalisi hänen muistoansa. Speer kertoo Hitlerin pitäneen hyvin tärkeänä että Germanian jättihalli valmistuu ennen hänen kuolemaansa. Sillä vasta hänen puhuttuaan arjalaiselle kansalle ja maailman kansoille tuossa hallista se pyhittyisi ja saisi sille kuuluvan arvon.

20 vuoden aikana vankilassa riittää unia ja mietteitä. Ne tulevat, Ne kiertyvät omaan itseen. Mitään ei ole tehtävissä menneisyyden muuttamiseen. Ehkä voi selitellä parhain päin. Ehkä voi yrittää unohdusta. Kuitenkin pieni ylpeys tunkee esiin. Sanat tulevat kuitenkin autenttisina – se kiinnostaa.

Speer puntaroi vielä Stalinin ajatusmaailmaa: ”Mikä oli kaiken takana? Oliko se georgialaiseen mieleen syvälle juurtunut epäluulo kaikkea kohtaan - miehellä joka ei koskaan elämässään ollut pelannut uhkapeliä? Vai oliko se ehkä realistin vaistoa siitä, ettei Moskova voi koskaan voittaa saksalaista työväestöä maailmanvallankumousta toteuttamaan? Vai oliko hän sittenkin niin varma vallankumouksen voitosta kurjuuden kourissa olevan mantereen suhteen? Taitaa kuitenkin olla niin, että hänellä oli epäilys kommunistisen maailmankatsomuksen triumfin suhteen. Kuvaavaa on, ettei hän lähettänyt ketään Radek’ia tai Levine’ä Eurooppaan vuoden 1918 tapaan. Hän lähetti sen sijaan kirveellä veistetyt sotamarsalkat.”

Keitä ovat nuo Speerin mainitsemat Radek ja Levine?
Hän ei selvittänyt asiaa tarkemmin joten minun oli pakko tarkistaa asiaa. Ensin kysyin vaimoltani Liisalta. Hän varmaan entisenä taistolaisena muistaisi suuret ideologit. Hän kyllä muisti Levinen, mutta ei Radekia. . Oli siis turvauduttava pilvitietoon. Karl Radek oli nykyisessä Ukrainassa Lvovissa syntynyt poliittinen aktivisti. Hän oli mukana suljetussa junassa, joka kuljetti Leninin ja 27 muuta bolsevikkia Sveitsistä Saksan läpi Venäjälle vuonna 1917. Saksalaiset toivoivat Leninin saavan itärintaman sodan loppumaan. He siis itse asiassa käynnistivät vallankumouksen sallimalla koko ideologiliigan matkustamisen Venäjälle tsaaria kaatamaan. Radekista tuli kommunistisen puoleen silmäätekeviä ensin Moskovassa ja Saksassa. Kominternin jäsenenä hänellä oli vaikutusvaltaa. Hän uskoi maailmanvallankumoukseen. Hän oli myös perustamassa Saksan sosiaalidemokraattista puoluetta, niin kuin myöhemmin myös kommunistista puoluetta. Tätä siis Speer tarkoitti kun sanoi Stalinin lähettäneen Radekin saksalaisia käännyttämään. Stalin oli juuri vallankumouksen alkaessa vapautunut nelivuotisesta vankeudestaan ja saattoi jopa olla konkreettisesti Radekia lähettämässä.. Joku sanoo Radekin olleen viimeinen todellinen internationalisti. Hänet surmattiin Stalinin toimesta Berijan tarhoissa vuonna 1939.

Radek ja Buharin kominternin kokouksessa vuonna 1920. Buharin oli sittemmin eräs Neuvostoliiton vaikutusvaltaisimpia poliitikkoja. Hänen oltuaan eri mieltä Stalinin kanssa maatalouden pakkokollektivisoinnin suhteen sukset menivät ristiin. Stalinin politiikan arvostelu johti lopulta hänen teloitukseensa. Buharin pidätettiin 1937 ja hänet tuomittiin maaliskuussa 1938 osana Stalinin puhdistuksia "salaliitosta kaataa neuvostovaltio". Hän "tunnusti" rikoksensa ja joutui NKVD:n ampumaksi. Radek puolestaan tuomittiin 10 vuoden pakkotyöhön Berijan tarhoihin, mutta katsottiin sitten parhaaksi ampua pois päiviltä.

Kuka oli sitten Levine?
Miksi Speer mainitsee hänet? Isaac Don Levine syntyi Venäjällä, Ukrainan alueella vuonna 1892. Hän osallistui anti-tsaristisiin ryhmiin, mutta emigroitui Yhdysvaltoihin jo ennen vallankumousta vuonna 1911. Hän toimi lehtimiehenä Kansas Starissa ja koosti vuonna 1917 artikkeleistaan kirjan Venäjän vallankumous. Pilvestä löysin hänestä mielenkiintoisen kirjoituksen. Tuo kirjoitus ei ratkaissut alkuperäistä kysymystä, mutta mielenkiintoista kyllä jossain kohtaa suomalaisilla oli sormensa pelissä.

Tällaista ilmenee: Alkuvuonna 1919 punatukkainen nuorimies paksusankaisine silmälaseineen yritti päästä Helsingistä junalla Pietariin. Isaac Don Levine esitteli rajalla Chicago Daily News lehdistökortin ja kirjeen rajavartioille tunnistamattomalta Neuvostovallan Byroolta New Yorkissa. Punakaartilaiset valmistautuivat kantamaan hänet väkisin Suomen puolelle. Silloin saapui paikalle Eino Rahja, Leninin auttaja ja ystävä. Rahja tunnisti New Yorkin Byroon kirjeen allekirjoittajan ja opasti sitten Levinen Pietariin. Levine eli pitkän elämän. Hän kuoli 89-vuotiaana vuonna 1981. Hän oli Amerikassa ainoa kirjeenvaihtaja, joka todella pystyi analysoimaan Venäjällä tapahtunutta kehitystä, niin ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen kun toisen maalimansodan aikaan – ja sen jälkeen. Hän vieraili Venäjällä jälleen 20-luvulla. Vuonna 1923 julkaistiin Lenin elämäkerta. Levine kirjoitti: “Lenin was not a genius. He did not introduce a new idea into the character of our social structure .... Lenin invented nothing ... he did not change the inner character of the state .... His spiritual weapons were not new, they were as ancient as human society, namely violence, benevolent despotism.” No saattoipa tuollainen teksti olla haavilla oloa uuden valtiaan suuntaan?

Mutta tilanne muuttui. Stalin kurmoitti ja surmautti Levinen vanhoja ystäviä. Levinestä tuli Stalinin terrorismin vastustaja. Hänellä olikin sitten porttikielto, kunnes Hruštšov kutsui hänet kotimaahansa vuonna 1964. Tuolloin hän lausui: “There is continuity to the history of Russia. The Revolution was a social epileptic fit, but not a break with the past. In her phrenetic rush into the future, Russia met her past.”

Bolsevismin ihailijasta oli tullut Stalinin terrorismin vastustaja. Vuonna 1917, silloin kun hän vielä uskoi Venäjän nousevaan demokratiaan, hän kirjoitti: “If democracy goes down in Russia, beware of the dark forces. They will take over.”

Lopuksi kysymys. Miksi Albert Speer mainitsi Levinen nimen vankilapäiväkirjoissaan? Ehkä se johtui siitä, että Levine löysi totalitarismista samankaltaisuuksia niin Stalinin Venäjällä kuin Hitlerin Saksassa. Hän kirjoitti: ”The modern phenomenon of the state becoming an instrument of social hatred as exemplified under the Nazis is the consequence of the Bolshevik success in organizing hatred against all classes except the proletariat, a small minority in Russia. Hitler’s anti-Semitism is patterned after the Bolsheviks’ state persecution. The only known effective weapon against such hatred and oppression is the Anglo-Saxon system of justice, theoretically the only classless system of justice yet devised.”

Nyt on palattava Speeriin
Nuo kaksi mainittua henkilöä johtivat minut harhapoluille. Toisaalta harhapolut osoittavat kiinnostuksen Speerin henkilöä kohtaan olevan hieman huteraa. On vaikea saada selvää tuosta miehestä. Hän oli onnistunut Nürnbergin oikeudenkäynnissä keplottelemaan itsensä 12 henkiin jätetyn natsijohtajan joukkoon. Kaikkiaan tuossa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli paikalla 22 syytettyä, joita 10 päästiin hirttämään. Göring onnistui tekemään itsemurhan hampaaseen kätketyllä syanidikapselilla paria tuntia ennen hirttämistä. On pakko muistella noita nimiä. Miksi? Tämän ikäisen sota-ajan lapsen mielessä ne ovat ja aina ne kuullessaan jokin kysymys rävähtää. No ei kyllä mitään sympatioita herää varsinaisiin natsipoliitikkoihin, niitä piti jo silloin kekkaloivana kepuliväkenä. Mutta nuo kenraalieverstit ja muut sodanjohtajat, heissä kulminoitui Sturmien ja Messerschmidtien henki. Keitel, Jodl, Dönitz, Raeder ja Rommel olivat noita pikkupojan mieleen syöpyneitä nimiä. Wüstenfuchs Rommel ei tosin ollut syytettynä, sillä Hitler oli pakottanut hänet tekemään itsemurhan jo vuonna 1944. Hän piti natseja huijarijoukkona. Kummallista, mutta niin se on, silloin pikkupojan mieli taisteli saksalaisten kanssa yhteistä vihollista vastaan. Ja sen muistaa. Saksan natsioikeudenkäynneissä muuten hirttonaru kiristyi kaiken kaikkiaan 25 kertaa. Toisen maailmansodan kuolonuhrien määrä oli 25 milj. sotilasta ja 60 milj. siviiliä. Siihen nähden tuo 24 on suhteellisen pieni luku.

Speeristä tuli Hitlerin arkkitehti vuonna 1934. Hän oli liittynyt natsipuolueen jäseneksi vuonna 1931, ollessaan 26-vuotias. Kuvassa Speer esittelee ihailemalleen johtajalle Berliinin tulevan ”Maailman-kaupungin” riemukaarta. Ihailu oli molemminpuolista.

Arkkitehtivalta sokaisee
Speer näkee kirjassaan unia arkkitehtuurivaltansa päivistä. Hän on sokea kaikelle muulle. Hän kirjoittaa lukemattomista matkoistaan Hitlerin kanssa avoautolla pitkin ja poikin Saksaa. Hän kertoo nähneensä teiden yli vedettyjä banderolleja, joissa oli juutalaisvastaisia tekstejä henkeen ”juutalaiset on hävitettävä”. Hän ei kuitenkaan sanojensa mukaan ajatellut sen tarkoittavan mitään konkreettista. Ei vaikka hän Hitlerin hovissa ja päämajassa oli joutunut kuulemaan jatkuvasti diktaattorin yksinpuhelua, jonka kohteena oli juutalaisten ja bolsevikien tuhoaminen. Juutalaisten siksi, että he masinoivat saksalaisvihamielisyyttä ja sotaa Saksaa vastaan, ja bolsevikit siksi, että he tahtovat juutalaisten neuvosta tuhota Saksan ja ulottaa maailmanvallankumouksen aluksi yli Euroopan ja lopuksi kautta maailman. Siksi oli luotava vastavoima ja se oli Saksa ja uuden maailmanvallan keskukseksi oli tuleva Germania ja tämän leslulsen suunnittelisi Albert Speer  - Führerin ajatusten pohjalta.

Speer kirjoittaa Hitlerin taikavoimasta, miten se koostui hänen arkkitehtuurifantasioistaan, hänen charmistaan, hänen huolenpidostaan maailmasta, hänen lumoavista silmistään ja hänen ilmeisestä ujoudestaan. Toisaalta Speer sanoo vasta sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä nähneensä ne uskomattomat rikokset ja julmuudet joihin Hitler oli syyllistynyt. ”Viime kädessä ja loppujen lopuksi ne olivat sitä mitä Hitler todella oli.” Tässä on kuva Hitleristä 20-luvulta. Hän otti oppitunteja mimiikassa, ilmeisenä tarkoituksena käyttää taitojaan tulevassa elämässään. Näillä taidoilla hän hurmasi arkkitehtinsa.

Hitler halusi itse olla arkkitehti – olisipa onnistunut!
Hitlerin nuoruuden haaveet arkkitehtina kohdistuvat erityisesti Itävallan Linziin. Varsinaisena arkkitehtina oli Herman Giesler. Hitlerin tarkoituksena oli rakentaa nuoruuden koulukaupunkiinsa Linziin valtaisa eurooppalainen kulttuurikeskus. Siellä olisi ollut monia kulttuurilaitoksia kaiken huippuna suuri ooppera- ja konserttitalo. Linzin naapurikylässä syntyneelle Anton Brucknerille suunniteltiin tietysti hänelle omistettua rakennusta. Monumentaalisten hallintorakennusten lisäksi kaupunkiin olisi tullut ”Führer Museum”, hotelli, asemuseo, stadion, kirjasto sekä torni, joka olisi myös tuleva diktaattorin hautapaikka. Myös mahtava puistoalue oli suunnitteilla. Tonavan yli oli tarkoitus rakentaa mahtava riippusilta. Albert Speer esitteli Linziä yhtenä ”johtajakaupungeista”. Tämä edellytti hänen mukaansa uudistettua rakennuskulttuuria.
  
Linzissä Siren korvasi Speerin, Bruckner sai ansaitsemansa talon.

Linz kyllä sitten ajan myötä kasvoi ja Brucknerhaus -konserttitalo sai päivänvalon vuonna 1974 Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelemana. Herbert von Karajan johti vihkiäiskonserttia. Hän oli muuten aikanaan Saksan natsi-puolueen jäsen, tai sanotaanko hieman kiistelty jäsen. Hän liittyi puolueeseen runsaasti parikymppisenä. Nuorena ja lahjakkaana orkesterinjohtajana hänellä oli Saksassa vahva asema. Syntinsä vuoksi hän oli sodan jälkeen venäläisten vaatimuksesta johtamiskiellossa vuoteen 1948.

Wagner ja Bruckner olivat Hitlerin kestosuosikkeja. Niinpä ensimmäisenä toukokuuta vuonna 1945 natsi-Saksan vielä toimivassa radiossa esitettiin Brucknerin 7. sinfonian Adagio-osa ennen ilmoitusta Adolf Hitlerin kuolemasta. Adagio oli alkuaan sävelletty Richard Wagnerin kuoleman muistoksi.  Saattaa arvata kuka oli ohjeistanut radionsa toimittajia sävellysten valinnassa. Saattoi olla kunniaksi vainajalle, mutta ei teokselle ja sen tekijälle.

Speerin mielestä Hitler oli hengeltään pikku-kaupunkilainen. Vaikka hänen maailmanvisionsa olivat giganttisia, hänen ajatuksensa harhailivat pienissä kaupungeissa. Esimerkkinä oli hänen koulukaupunkinsa Linz. Viimeisinä päivinään Berliinin bunkkerissa Hitler tutki Linzin pienoismallia. Linz oli ollut hänen koulukaupunkinsa ja sinne hän halusi tulla haudatuksi. On hyytävää ajatella, miten kaiken sen ihmisarvon alennuksen jälkeen, jonka tuo mies oli aikaansaanut, hän katselee kaupunkia – ei ihmisten paikkana vaan hänen omien sairaiden ajatustensa muistomerkkinä.

Germania – Maailman Imperiumin pääkaupunki
Adolf Hitler antoi vuonna 1937 Albert Speerin tehtäväksi Berliinin muuttamisen Germaniaksi. Kaupungista piti tuleman Suur-Saksan Maailman Imperiumin pääkaupunki ja samalla sivistyneen maailman keskus. Speerin toimisto työskenteli vauhdikkaasti ja jo seuraavana vuonna tammikuun 28. päivänä suunnitelmaa esiteltiin yleisölle. Vastaanotto oli odotettavan innostunut. Sanomalehdet kirjoittivat kuinka Berliinin kivierämaasta nyt nousee tuhatvuotisen valtakunnan pääkaupunki. Jopa amerikkalainen lehdistö julisti Hitlerin ja Speerin yhteisen projektin modernin ajan kunnianhimoisimmaksi hankkeeksi. Hitler sai syntymäpäivälahjaksi kaupungin valtaisan pienoismallin. Sitä hän mielellään esitteli valtakunnan kansliassaan. Hän vaati uuden Speerin suunnitteleman kanslian lattiat loistavan kiillotetuiksi. Silloin vierailevat ihmiset tuntisivat olevansa epävarmalla maaperällä.

Hitler puolestaan tunsi olonsa varmaksi suunnitellessaan Germaniaa. Kaikessa yhteydessä mainitaan Germanian olevan Führerin ideoiden mukaan suunniteltu. Speer oli heiluttanut kynää. Varsinaisesti Hitler oli kuitenkin kiinnostunut vain valtaisasta bulevardista. Oheisessa pikkukuvassa sijoitin bulevardin ja sen varrelle suunnitellut rakennusmassat satelliittikuvan päälle. Se on tarkoitettu toimimaan oppaana seuraavalla Berliinin matkalla.

Keskeinen osa hankkeesta oli seitsemän kilometriä pitkä suurbulevardi. Suuri halli, Volkshalle oli tärkein rakennus valtiopäivätalon läheisyydessä. Sitä verrattiin Pietarin kirkkoon Roomassa, olihan se tilavuudeltaan 16-kertainen kirkkoon verrattuna. Sen korkeus oli 300 metriä, eli se oli Eiffel tornin korkuinen. Halliin olisi mahtunut 180000 henkeä. 118 metriä korkea riemukaari oli osa suunnitelmaa. Riemukaaren seiniin piti kaivertaa ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden 1,8 miljoonan saksalaisen sotilaan nimet. Kaiken piti olla suurempaa kuin jossain muualla. Rakennusten käytävien piti olla pitempiä kuin Versaillesissa, riemukaaren piti olla sellainen että Etoilen riemukaari mahtuu jalkojen väliin, kupolien korkeuden piti olla mieluiten sama kuin Eiffel-tornissa, aukioiden piti olla selvästi laajempia kuin Place de la Concorde, stadionille piti mahtua moninkertaisesti enemmän väkeä kuin millään muulla stadionilla. Mitä vielä, en jaksa enää, hengästyn


Hitler ja Speer taisivat olla aivan tosissaan kun he loivat tulevan imperiumin pääkaupunkia. Jotain pilaakin uskallettiin tehdä Speerin verstaassa. Speerin vankilapäiväkirjassa on kaksi pilakuvaa suunnittelun ajoilta. Vasemmassa kuvassa suuret jättimäiset nosturit nostelevat pilarin pätkiä, mutta hupsista nosturin koukkuun onkin epähuomiossa tarttunut valtakunnankanslian rakennus yhtenä palana. Toisessa kuvassa kotka, joka istuu maapallon päällä kupolin huipulla, kurottaa kaulaansa nähdäkseen alas Führer Platzille.  Sieltä kuuluu: Heil, Heil! 

5 kommenttia:

  1. Kannattaa katsoa Yrsa Steniuksen kirjoitukisa Speeristä. Tärkeitä on myös Walter Frentzin valokuvat, joihin kuuluu blogissasi oleva kuva raunioituneesta Hitleristä katsomassa Lintzin pienoismallia.

    Ehkä paras analyysi, oikein luettuna, natsismista löytyy modernin urheiluelokuvan pioneerin Lenin Riefenstahlin OMISTA muistelmista (Riefenstahl Leni. A Memoir. New York 1995). Riefenstahlin sisäpiirin kuvaukset osoittavat, miten aivan pienet asiat voivat saada aikaa megaluokan katastrofin kunhan ne osuvat samalle vektorille.

    Hitlerillä ja hänen hovillaan ei Riefenstahlin kokemusten perusteella ollut mitään suurta suunnitelmaa eikä johdonmukaisia tavoitteita edes suur-Saksasta. Valtavissa paraateissa johtajat saattoivat pölistä mitä vain ja todella kilpailla kenen räätäli on tehnyt komeamman univormun.

    Riefenstahlin kuvauksen perusteella natsismin voitto oli suuren sekoilun tulosta, siis historian sattumaa. Speerin kaltainen rationalistinen teknikko löysi tuhansien kaltaistensa lailla helposti paikkansa tässä sekamelskassa. Nykyään tunnetuin on ehkä Ferdinand Porsche.

    Riefenstahl on tärkeä myös siksi, että hän teki filmeissään natsismin paraati- ja muusta arkkitehtuurista vahan brändin (arkkitehtuurihan elää aina kahta elämää, kuvissa ja todellisuudessa). Riefenstahlin muistelmissa on aika paljonkin hänen vierailuistaan Suomessa. Urheilujohtajana kaupunginjohtaja von Frenckell ihaili Riefenstahlia ja järjesti vierailut.

    Hämmästyttävintä tässä(kin)katastrofissa oli, että se saattoi kypsyä melko rauhassa aivan keskellä Eurooppaa. Oikeastaan ainoa vastustaja oli outo istepäinen monarkia, siis Britannia. Tuntuuko tutulta?

    VastaaPoista
  2. Kaikenlaista kirjoitusvirhettä tulee mutta kai tuosta selvän saa (en tarkoita Lintsiä). Jonkinlaista täydennystä Speerin ja natsismin high-tech teknokratiakuvaan tuonee sekin, että Saksan sotatarviketeollisuuden tuotantohuippu saavutettiin K.L. Oeschin mukaan v. 1944 (ks Suomen kohtalon hetket Kannaksella 1944). Tämä on hämmästyttävä saavutus Speeriltä, koska saksalaisten itsensä ollessa kuolemassa jo kaikilla rintamilla, tuotanto pyöri pitkälti maahanmuuttajien varassa. Metalliin tarvittava malmi tuli Ruotsista. Politiikkapuoli ja sodanjohto oli siis jo täysin sekaisin ja jumissa, mutta teknologian kehittäminen, tuotteistaminen ja tuotanto (orjatyövoimalla) toimi erittäin hyvin. Onko tämä on eräs näkökulma maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun?

    VastaaPoista
  3. Speer on kiehtonut minua kauan. Ilmeisen lahjakas mies, hyvä organisaattori, mutta monen hyvän taiteilijan tavoin hiukan naiivi ja opportunistinen. Miten toteuttaa itseään ja selviytyä diktatuurin alla, se on varmasti taitolaji. Speer oli ansiokas ja selviytyi hyvin, liian hyvin. Hänen loputtomat keskustelunsa arkkitehtuurista Hitlerin kanssa ovat voineet olla varsin nautinnollisia hänelle itselleen. Kaikki diktaattorit ovat tarvinneet arkkitehteja voidakseen toteuttaa suuruudenhullut unelmansa, mutta Hitlerillä saattoi olla keskimääräistä diktaattoria huomattavasti laajempia näkemyksiä aiheesta. Speer häikäistyi tietysti kaikesta tästä. - Mutta minulle Speer on ollut voittopuolisesti sittenkin sympaattinen henkilö. (Kuten myös nerokas Riefensthal.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Speerin ja Riefenstahlin välillä on sentään se ero, että Riefenstahl ei ollut poliitikko eikä hän osallistunut Hitlerin rikoksiin, vaikka valjastikin taiteensa propagandan palvelukseen.

      Poista
  4. Asiat alkaa vanheta vuosien kuluessa, mutta totuus Hitleristä tulee 2 sukupolven kuluttua, Hitlerillä oli 2 äpärää ja Eevalla 1 poika ja Hitler oli lahjoittanut jokaiselle kultaisen taskukellon, mutta Evan lapsi ei ole Aatun vaan Australian maanviljelijän, jonka tilalla Aatu oli esimiehenä ja kuoli 1977, hän saapui austraaliaan 1946, sodan uhrina Evav ja äpäränsä kanssa, Sveitsiläis-Italialaina maanviljelijänä, sodan uhrina Melbourneen oleville kultakentille, olen nähnyt äpärien kellot, mutta 3 kellon omista ei vain tiedä, ettei ole Aatun suvun jatkajan ja hänen jälkipolvi tuo asian tulevaisuudessa

    VastaaPoista