Suuret trendit mylläävät lähes kaaosmaisesti ajatusmaailmaamme.
Kaikki – melkein kaikki – tuntuvat uskovan robottiautoihin, monet uskovat
korkeaan rakentamiseen, joku uskoo lentäviin autoihin – aivan tosissaan. Hyvin
paljon tehdään pyöräilyn eteen, meidän kaupungeistamme uskottaisiin voitavan
tehdä Kööpenhamina tai Amsterdam. Kaiken lisäksi talousteoreetikot uskovat asuntotuotannon
lisäämisen alentavan asuntojen hintoja. Ja vielä uskotaan kaupungin
tiivistämisen lisäävän kansainvälistä kilpailukykyä. Nämä asiat tulevat vastaan
ikään kuin totuuksina. Jatkuvasti. Toimittajat niitä lanseeraavat ja poliitikot
niitä lanseeraavat. Niitä lanseeraavat myös tutkijat. Suunnittelijat ovat
hieman ihmeissään. Olisiko tuohon uskomista? Saadaanko niitä
asemakaavamääräyksiä nyt taipumaan noihin yleiskaavoittajien haaveisiin?
Urakoitsija kiemurtelee kohtuuhintaisuuden, autopaikkojen, esirakentamisen ja
kaavamääräysten ristiaallokossa. Tietää kyllä mitä talo itsessään maksaa. Se on
sen pari tonnia neliöltä. Ja sitten pitäsi tehdä vielä tuote joka menee
kaupaksi. Suuren paradigman muutoksen keskellä on päässyt unohtumaan asunnon
tarvitsijoiden genetiikka ja sen mukana kulttuuri. Unohtunut on myöskin asunnon
elinkaaren ketju omistajien suhteen. Onhan niin, että esim. Helsingissä, jossa
rakennetaan 4500 asuntoa vuodessa, omistajaa vaihtavia käytettyjä asuntoja on 7200
vuodessa. Vuokralaisia on 47 %:ssa asunnoista. He vaihtavat asuntoa – jaa, en
löytänyt tuollaista lukua.
Nousevat trendit,
laskevat trendit – siinä jossain välissä mennään?
Missä järjestyksessä nyt edetään? No edetään siinä
järjestyksessä mikä tuohon alkuun tajunnanvirtana syntyi. Ehkä ei ole parempaa
järjestystä kuin tajunnanvirta. Ruoanlaitossa resepti kertoo tarkasti oikean
työjärjestyksen. Onnistuneet raaka-aineet ja hyväksi tunnettu tekotapa takaavat
makunautinnon. Ruoanlaitossa ei yleensä harjoiteta vuorovaikutusta. Kokki on
pääsuunnittelija ja hän tekee muilta kyselemättä. Hän luo. Syöjät sitten
nauttivat, makuhermot ja näköhermot välittävät ja tunnistavat syöjän onnea.
Yksinsyöjä saattaa kokea nautinnon suuren pöydän nautiskelijoista poiketen.
Yhtä kaikki. Tuo kaikki käy nopeasti. Kaupunki myös luodaan. Kaupunkia luodaan
jatkuvasti. Kaupungin tekeminen on prosessi. Kokkeja on ehkä usean vuosisadan
ajalta. Kaikki on äärimmäisen hidasta. Niin on sen nautiskelukin. Nautiskellaan
yhdessä ja yhä enemmän yksin. Nyt yhtäkkiä olemme tilanteessa jolloin
kehittämisessä nähdään käännepisteitä. Pata porisee, mutta sinne heitetään
äkkiä ja arvaamatta uusia aineksia. Ollaan viimeisen hetken edessä. Jos emme
nyt muuta reseptiä, olemme tuhon omia! Näin pyrkivät sanomaan – tekoviisaat.
Robottiautot
Jotenkin melko typerästi tämä kaikki alkaa näistä
ajovimpaimista. Mutta ne tuntuvat olevan niin lähellä uudistajien sydäntä,
suorastaan kaupunkivallankumouksen ytimessä. Nyt sitten lähden
järjestelmällisesti teilaamaan näitä sydämenasioita. Täysautonomisen auton rintamalta kuuluu
huonoja uutisia. Googlen porukassa on tapahtunut suurimittaista henkilökunnan
katoa. Se kertoo sisäpiiritietoa missionin epäonnistumisen uhasta. Vai tuntuuko
luonnolliselta että väki lähtee sen vuoksi että heillä on liiaksi palkkaa,
vapaa hieronta, gourmet kahvia, ilmainen lastenhoito sekä mainiot bonukset? Puoliautonomiset
autot taas kehittyvät huimaa vauhtia. Yhä uusia apulaitteita tulee kuljettajien
käyttöön. Itsekin nautiskelen aktiivisen vakionopeussäätimen toiminnasta.
Moottoritiellä on hyvä huristella jalat tukevasti lattialla. Jarrutus ja
kaasutus hoituvat automaattisesti. Ja hätäjarrutuksen tueksi vilkuttaa valo
BREAK. Henkilöautojen suhteen on hieman sama dilemma kuin junienkin suhteen.
Koko järjestelmää ei voida automatisoida silloin kun ihminen on pelissä mukana
inhimillisine erehdyksineen. Olosuhteet
ovat myös liiaksi säiden armoilla, yksi jäätynyt vaihde tai hyvä räntäsade sotkee
koko laajan systeemin. Silloin automatiikka pysäyttää armottomasti kaiken. Vaikka
metron automatisaatio meillä surkeasti töppäiltiinkin ovat maailman
automatisoidut metrot esimerkkinä automaation toimivuudesta – suojatuissa
olosuhteissa. Siis lopuksi kaikki ruusuiset kuvitelmat kumoava väite: Meillä ei tule koskaan olemaan toiminnassa täydellistä
robotisoitujen autojen liikennejärjestelmää!
Googlen väki on
eroamassa. Elon Musk sanoo Teslan automaattiauton olevan pian totta. Tesla on
muuten ainoa auto joka pystyy moottoritiellä jonkinlaiseen
automaattiohitukseen. Mutta nyt kun Musk keskittyy tunneleiden poraamiseen saattavat autot jäädä vähemmälle huomiolle. Muuten
sokean miehen autoajelu on tämän päivän robottibanalistiikkaa. Lue vanha
blogini näistä automaation ihmeistä. http://penttimurole.blogspot.com.ee/2013/06/google-driverless-car-ajoneuvokas.html ja http://penttimurole.blogspot.com.ee/2016/11/robottiautot-ja-tietamattomyyden.html
Lentävät autot
Nyt olemme saaneet jälleen lukea ja kuulla ja katsella
lentävien autojen olevan meidän ostoslistallamme aivan muutaman vuoden päässä.
Dubaissa ovat jo palkkaamassa taksikuskeja kiinalaisten kehittämiin lentäviin
takseihin. 60-luvulla kuvittelimme vakavissamme raskaiden kuljetusten siirtyvän
ilmapallokuljetuksiin. Neuvostoliitossa uskottiin helkoptereiden suoriutuvan
kuljetustehtävistä ja tiet voitiin jättää tekemättä. Ne ovat paljolti vieläkin
tekemättä. Lentävät autot poistavat kaupungin liikenneruuhkat. Niin ajatteli
muiden ohella jopa kuuluisa arkkitehtiprofessorimme Aarne Ervi astuessaan
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikön virkaan. Mitä
mahtaa ajatella ystävämme Mikko Aho hänen nyt tarttuessaan Helsingin uuden
kaupunkisuunnittelua, rakentamista ja kiinteistöjä ohjaavan jättiviraston ohjaussauvaan.
Nostaako kaupunkiympäristömme virasto meidän liikenteemme taivaalle? Minä
voin vastata tuohon: Lentävät kamerat ja
lentävät ostoskassit ovat leikkiä ja harrastelua. Mikään meidän
tulevaisuudessamme ei tuota niin halpaa energiaa että me voisimme liikkua
lentämällä. Surisevat koppakuoriaiset taivaalla voivat olla suosittua
rahakkaiden leikkiä, ne eivät ole mummojen ja pappojen kauppakasseja. Lentävät autot eivät tule olemaan
jokanaisen ja jokamiehen kulkuneuvo, ei maalla eikä kaupungeissa, ei meillä
eikä muualla.
Drone, se on
suomeksi käännettynä kuhnuri, tai kyllä se nyt näissä yhteyksissä tarkoittaa
miehittämätöntä ilma-alusta tai tiedustelulennokkia. Nyt ovat kiinalaiset
lanseeranneet markkinoille taksikuhnurin. Se on tarkoitettu surisemaan meidän
kaupungeissamme. Tässä laitteessa potkurit pyörivät sähköllä. Toimintasäteeksi
ilmoitetaan 40-50 km. Mukaan mahtuu yksi henkilö ja läppäri. Ajatteletko tämän
laitteen ratkaisevan meidän liikkumisongelmamme, vai uskotko enemmän Elon
Muskin Hyperloopiin? Minä en usko kumpaankaan.
Ylikorkea rakentaminen
Somessa näen tavan takaa nuorten ihmisten (niin epäilen,
todisteet puuttuvat) lausuvan myönteisiä kannanottoja korkean rakentamisen
puolesta. Helsingin suunnitelmakartat täyttyvät pikkumanhattaneista.
Suunnittelun ideologit, etupäässä taloustieteilijät, Ode Soininvaaran johdolla,
he haluavat tiivistää ja ja lisätä korkeutta. Muutamia vuosia sitten suosittu
tiivis ja matala on hävinnyt muistojen galleriaan. Nyt on vaihdettu tiiviiseen
ja korkeaan. Rakentamisen ammattilaiset toppuuttelevat korkeuden suhteen. Korkeat
talot tulevat kalliiksi. Rakennuskustannus neliötä kohti saattaa olla
puolitoistakertainen normaaliin verrattuna. Kummallista, tonttihinnan,
esirakentamisen tai kunnallistekniikan vähenevä osuus kerrosneliötä kohti ei
tunnu vaikuttavan asunnon hintaa alentavasti. Lisäkustannuksia tulee hisseistä,
porrashuoneista, palonkestosta sekä sammutusjärjestelmistä. On jopa kuulunut
pelastuslaitosten suunnasta sellaista, etteivät he voi taata ylikorkeiden
rakennusten palonsuojelua. Tarvitaan talokohtaisesti omaa henkilökuntaa. Korkeat talot eivät ole lapsiperheiden taloja.
Lapset eivät voi yksin liikkua sisään tai ulos. Hissiä saavat käyttää vain
teinit. Esiteinit joutuvat kävelemään. Ajatelkaa pikkuista raskaan repun kanssa
nousemassa 25. kerrokseen. Huutoyhteys hiekkalaatikolle – vanha kriteeri - se ei
enää olekaan validi. Nykyään pienilläkin lapsilla on kännykät. Sitä paitsi
lapset ovat päiväkodeissa ja äidit töissä. Vanha maksimi kahdeksan kerrosta ei
siis enään päde. Huutoetäisyys oli 8 kerrosta. Totuus on kuitenkin ettei ylikorkealla
rakentamisella voi hoitaa kuin marginaalia asuntotarpeesta. Se on kallista
rakentamista. Se tuhoaa miljöön. Siitä
on luovuttava. Ja siitä luovutaan. Kiinalaiset eivät siitä luovu, mutta me
luovumme. En silti ole aivan kategorinen. Jos joku rakentaa sellaisia korkeita
taloja kuin Edu Kairamon ja Kyösti Levomäen Itäkeskuksen torni – nyt asunnoiksi
muutettuna, sallin niitä valittuihin paikkoihin – harkitusti. Tuossa talossa 80
neliön asunnon neliöhinta tuntuu olevan 6000:-. Matalammissa uudisrakennuksissa
samalla seudulla neliö tuntuu maksavan 5000:-. Aivan Edun tornin naapurista saa
käytetyn asunnon hintaan 3500:-/m2. Kalasataman 35 kerroksen tornissa uuden
kaksion hinnat pyörivät kuudessa tonnissa neliöltä. Ne ovat vuokratontilla. Hermannissa
saisi saman kokoisen vanhan asunnon hintaan 4000 tonnia neliöltä.
Ylikorkeata rakentamista ei voi puoltaa
kohtuuhintaisuudella. Sitä ei voi myöskään puolustaa mainosihmisten keksimillä
korulauseilla, jotka liittyvät vaikkapa Tapiolan puutarhakaupunkiin: ”Muodoltaan
pyöreät tornit täydentävät alueen omaleimaista asuntorakentamista, mikä on
ollut ympäristölle tunnusomaista puutarhakaupungin syntyajoista lähtien.
Vaihtelevat tornien korkeudet tuovat kaupunkikuvaan elävyyttä.”
Corbusier sovitti
Ville Contemporaine -suunnitelmaa Pariisin keskustaan julkaisemalla Plan Voisin
-suunnitelman vuonna 1925. Corbusier suunnitteli kaupungin valon ja terveyden
ideologialla. Tutkimukset ovat sittemmin osoittaneet hänen syvärunkoiset
pilvenpiirtäjäkaupunkinsa hyvin epäedulliseksi valon kannalta. Vanha perinteinen
umpikorttelikaupunki on parempi. Kiinalaiset ja Kauko-Itä, mukaan luettuna
Gulfin öljymaat ovat innostuneet Corbun opeista. Me olemme nyt päässeet samaan innostukseen.
Toivottavasti me siitä pian luovumme. Tulokset eivät vastaa odotuksia.
Pyöräilykaupunki
Kaupunkiuudistajien haave on tehdä meillekin Kööpenhamina
tai Amsterdam. Etäisysyyksiltään, maastoltaan ja mittakaavaltaan, se ei ole
mahdollista. Kaupungit ovat rakenteeltaan erilaisia. Me emme voi puristaa
etäisyyksiä läheskään samalle tasolle kuin ne ovat näissä
esimerkkikaupungeissa. Emme saa etäisyyksiä verrannollisiksi edes ansiokkaalla
baanojen rakentamistouhulla. Emme Mechelininkadun emmekä Hämeentien
polkupyöräistämisellä. Emme myöskään pääväylien bulevardisoimisella. Kaikki mitä pyöräilyn hyväksi tehdään on
ihanaa. Olen itsekin innokas sähköpyörailijä. Helsingistä ei voi kuitenkaan tulla tekemälläkään ympärivuotista
pyöräilykaupunkia Köpiksen tai Amsterdamin malliin.
Liikkuminen
Kööpenhaminassa on tunnetusti pyöräilypainotteista. Tässä kuvassa näkyy
kaupunkirakenne ja kulkutapajakaumat. Asukasluvut ovat yllättävän
samansuuruisia. Vain asukastiheyksissä on eroa. Köpiksen kunnan 600000 asukasta
asuvat tiheydellä 6900 asukasta per km2.
Helsingissä 630000 ihmistä asuu puolella tiheydellä eli 2900 asukasta per km2.
Kevyen liikenteen osuus matkoista on samansuuruinen. Ainoa ero on se, että
tanskalaiset eivät juuri kävele ja että helsinkiläiset eivät juuri pyöräile.
Joukkoliikenneosuus ja autoilun osuus ovat kutakuinkin samansuuruisia.
Keltaiset alueet osoittavat suurin piirtein kerrostaloasutuksen sijoittumista.
Helsinki on Köpikseen verrattuna hyvinkin räjähtänyt.
Kohtuuhintaiset asunnot
Saan jatkuvasti lukea kohtuuhintaisten asuntojen tarpeesta.
Asuntojen tarve on ilmeinen. Yhteiskunta tukee asunnontarvitsijoita. Suomessa
myydään vuosittain 100000 asuntoa. Niistä 60000 on vanhoja, käytettyjä
asuntoja. Lähes 40000 on uusia asuntoja. Uusista yhteiskunnan tukemia
ARA-asuntoja on noin 8000. Asuntomarkkinat
ovat tällä hetkellä noin 17 miljardia euroa vuositasolla. Helsingin osuus
näistä kaupoista on noin 21 % eli runsaat 3 miljardia euroa.
Helsingissä
myytävän vanhan kerrostaloasunnon keskihinta on 4200 €/m2. Halvimmillaan
Helsingistä saa vanhan asunnon Jakomäestä tai Kontulasta. Siellä ne maksavat
2000 €/m2. Uudesta asunnosta joutuu maksamaan keskimäärin 5300 €/m2. Kalleimmat
asunnot löytyvät Eirasta ja Kaivopuistosta. Hintaa on 7000 €/m2. Hinnat
putoavat muualla maassa rajusti. Uudenmaan ulkopuolella käytettyjen kerrostaloasuntojen
hinnat ovat 1500 €/m2 ja uusien asuntojen hinnat 2800 €/m2. Haarukkaa siis
löytyy kohtuuhintaiselle asumiselle kaikkialla – jopa Helsingin sisällä.
Minä uskon saavutettavuuden määräävän asunnon hinnan. Eräs
vanhojen aikojen ykkösväittämä – ainakin minulla – on, että kaupunkialueella
asumiskustannusten ja liikennekustannusten summa on vakio. Näin siis rikas tai
lainahanojen lähellä oleva perhe voi ostaa asunnon Eirasta ja elellä ilman
autoa ja ajaa raitiovaunulla torille. Köyhempi joutuu ostamaan asunnon puoleen
hintaan Järvenpäästä tai Lohjalta, mutta joutuu sitten panemaan perheensä
liikekannalle, autoihin, busseihin ja juniin. Kustannusten summa on vakio.
Tästä seuraa se, että hyvän saavutettavuuden alueella ei voi olla
”kohtuuhintaista” asuntoa ilman että yhteiskunta tukee asunnon ostajaa aivan
samoin kuin se tukee joukkoliikenteen käyttäjää. Eräät asiantuntijat sanovat
juuri asuntojen tukemisen Hitas-tyyppisellä järjestelyllä nostavan asuntojen
hintoja. Kirjoittelinpa rahankäytöstä liikkumiseen ja vertailin sitä muuhun:
Asuntoja myydään
100000 kpl vuodessa. Näistä 60000 asuntoa on vanhoja ja 40000 uusia. Koko
maassa uusista asuntoaloituksista neljännes on omakotitaloja. PKS:n osuus koko
asuntokaupasta on noin 44 %, Helsingin tästä noin puolet. Bisnes on nyt 17 miljardia vuositasolla. Vertailun
vuoksi kotitaloudet käyttävät liikenteeseen yhteensä 24 mrd euroa vuodessa. Autoja
ostetaan vuodessa 10 miljardilla eurolla. Uusia autoja ostetaan 120000 kpl ja
käytettyjä autoja 500000 kpl vuodessa.
Pääsenpä nyt sitten lopuksi väittämään ettei asunnon
hinnan kohtuullistamista voi rakennuskustannuksia halventamalla synnyttää.
Talon rakentaminen maksaa noin 2000 euroa neliömetriltä. Tontin hinta nousee paikasta
riippuen lähes saman suuruiseksi kuin rakennuskustannus. Lisäksi tulevat
erilaiset esirakennuskustannukset ja vaikkapa erityiset joukkoliikenneinvestoinnit.
Muuten lueskelin juuri Rakennusteollisuuden VTT:ltä tilaamaa rakentamisen
verotusta koskevaa selvitystä. No, siitä selviää että verot muodostavat asunnon
hinnasta lähes puolet. Suurimpana pottina arvonlisäverot. Ja kylläpä kai siinä
asunnon ostoon tarvittavan rahan tienaamisessa on verottajalla iso käpälänsä
mukana. Teoriassa asunnon hintaa pystyttäisiin parhaiten kohtuullistamaan
verotusta keventämällä. Mutta hupsista, silloin tulisivat ”bernerit”. Suuri
markkinahäiriö.
Loppukaneettina
siis väitän ettei asuntojen ostohintojen ”halpuuttaminen” ole mahdollista
lisäämällä tiivistä ”kansiautopaikka-asumista” korkean saavutettavuuden
alueilla. Halpuutusta syntyy laajentamalla ”metropolialuetta” ja
parantamalla joukkoliikenteen tehokasta vaikutusaluetta.
Kulttuuri ja kotoutuminen
Suomi kasvaa maahanmuuton kautta. Suomen kantaväestö vähenee.
Koko maassa ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut runsaalla 20000 asukkaalla
vuodessa ja suomalaistaustainen vähentynyt noin 5000 asukkaalla vuodessa.
Helsinki imee ulkomaalaistaustaisia. Viime vuosina Helsingin
ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut 5000 asukkaalla
vuodessa ja suomalaistaustainen väestö 3500 asukkaalla vuodessa.
Saldo on kasvua 8500 asukkaalla vuodessa. Koko maan saldo on kasvua 25000 asukkaalla
vuodessa. PKS:n ulkopuolisessa Suomessa ulkomaalaistaustaisen väestön määrä on
tällä hetkellä 4 % koko väestöstä. PKS:n alueella se on 14 %.
Mielenkiintoinen
kippura kertoo Suomen väestön muutoksesta. Helsinkiä ja muuta pääkaupunkiseutua
myöten suomalaistaustainen väestö näyttää miinuskasvua. Koko kasvu on
maahanmuuton varassa. Tilastoissa ei valitettavasti vielä näy vuotta 2016.
Helsingin väestönkasvun kuva ei näytä kovinkaan huolestuttavalta. En tarkoita
huolestuttavuutta siksi että pelkäisin ulkomaalaistaustaisia. He voivat olla
ilmeinen rikkaus. Suoranaista rodunjalostusta. Huolestun siksi ettei asumisen
strategioissa eikä yleiskaavoissa lainkaan tunnu näkyvän tämä muutos. Olen
joskus aiemmin kirjoittanut ulos ihmetykseni siitä, ettei koko laajassa päätöksenteossa
olleessa tarkistetussa Helsingin yleiskaava-aineistossa esiinny kertaakaan
sanaa maahanmuutto, pakolaisuus,
monikulttuurisuus tai muuttoliike.
Nuo muut asiat vaikuttavat niin selkeiltä. Maahanmuuton
ja väestön kulttuurien suhteen olen ymmällä. Kotouttaminen laajasti
ymmärrettynä ei voi onnistua eikä sen kuulu onnistua. Sen voi havaita jo
suomalaisen siirtolaisuuden hitaasta kotoutumisesta. Vieläkin taidetaan
Michiganin haaleissa muistella siirtolaisuuden ikimuistoisia alkuaikoja.
Erityistä oli amerikkalaisessa lehdistössä mainittu suomalaisten työmiesten itsepäinen
mieltymys ammattiyhdistysliikkeeseen ja sitä kautta pahamaineisuus kunnon
kapitalismin kannalta. Pekka Kettunen kerran esitelmässään kehotti harkitsemaan
Amerikoissa menestyksen saavuttanutta ajatusta antaa latinosiirtolaisten
asettua yhteen oman näköisilleen asuntoaluille China Townien tapaan.
Katutaidetta
puolivälissä latinokaupunkia ja puolalaiskaupunkia
Asuimme Liisan kanssa Brooklynnissä pari kuukautta. Meistä
pohjoiseen oli puolalaiskaupunki, etelässä olivat latinokaupunki ja
juutalaiskaupunki. Minusta kaikki toimi hienosti. Jotkut tätä pitävät
katastrofina. Ei tuo Rinkeby nyt suurelta menestykseltä näytä. Jotain mystistä
tässä on. Sitä epävarmuutta asioiden tietämisessä lisää viimeistä edellisessä
blogissani mainittu tanskalaisten shariajuttu. Niin, haluan ehkä sanoa että
asia olisi nostettava agendalle. Ja ottaa keskusteluun mukaan näitä tulokkaita.
Heitä on jo paljon. Ja he muodostavat koko kasvun. He ovat kuitenkin
heterogeninen ryhmä. He eivät ole yksi ryhmä. Heidän keskuudessaan
ymmärtämättömyys, itsekkyys ja rasismi saattavat – ja ovatkin – kantaväestöä kovempana
- aivan pinnalla. Tehtävä ei siis ole helppo. Vai luulitteko maahanmuuton nyt päättyneeksi? Maailman rauhoittuneeksi?
Tervehdys Pentti
VastaaPoistaKiitos taas kiinnostavasta tekstistä. Olen kanssasi samaa mieltä. Pari kohtaa jäi kuitenkin vähän epäselväksi ja pisti miettimään. Kirjoitit:
”Loppukaneettina siis väitän ettei asuntojen ostohintojen ”halpuuttaminen” ole mahdollista lisäämällä tiivistä ”kansiautopaikka-asumista” korkean saavutettavuuden alueilla.”
Tällä rakentamistavalla on oma hintoja hillitsevä vaikutuksensa, jos asuntoja tuotetaan keskustoihin (ei pelkästään Helsinkiin tai pääkaupunkiseudun kaupunkikeskustoihin) jalankulkukaupungin alueelle tai hyviin joukkoliikennekaupungin kaupunginosiin siten, että autopaikat myydään tai vuokrataan erikseen ja sijainnista sekä kysynnästä riippuen vähintään kolmasosa, puolet tai jopa pääosa asunnoista on autottomille asukkaille. Näin vahvistetaan hintajärjestelmää, jossa autopaikaton asunto on halvempi kuin autopaikallinen. Kun autopaikat samalla rakennetaan tehokkaisiin pysäköintitaloihin, syntyy myös säästöä, joka kilpalutilanteessa vaikuttaa hintatasoon. Asuntojen pitää tietenkin olla myös viihtyisiä niin, että kysyntä on todellista ja jatkuvaa, myös pienemmissä kaupungeissa.
”Halpuutusta syntyy laajentamalla ”metropolialuetta” ja parantamalla joukkoliikenteen tehokasta vaikutusaluetta”
Tätä jäin miettimään. Asia pitäisi pystyä sanomaan selvemmin ja tarkemmin. Itse olen puhunut joukkoliikennekaupungin kaupunkikudoksen uudistamisesta, täydennysrakentamisesta ja laajentamisesta. Enkä tarkoita pelkästään pääkaupunkiseutua, vaan kaikkia niitä kaupunkeja, joihin joukkoliikennekaupungin kaupunkikudos ehti rakentua niin laajaksi ja vahvaksi, että kaupungit luokittuvat joukkoliikennekaupungeiksi. (Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä Kuopio, Lahti). Jos siis tuo ”laajentamalla ’metropolialuetta’ ja parantamalla joukkoliikenteen tehokasta vaikutusaluetta” on tulkittavissa niin, että kyse on joukkoliikennekaupungin kudoksen uudistamisesta, täydentämisestä ja laajentamisesta, olen samaa mieltä. Jos tarkoitat jotain muuta, niin sitä pitää miettiä.
Kuopiossa pidin aikanaan tavoitteena, että uusia asuntoja pitää olla tarjolla kaikkien kaupunkikudosten alueilla. Hyviä tontteja piti olla ensisijaisesti joukkoliikennekaupungin ja jalankulkukaupungin alueiden täydennysrakentamiseen ja laajentamiseen. Tontteja piti tietenkin olla myös autokaupungin alueilla, mutta nekin pyrittiin liittämään joukkoliikennekaupungin alueisiin, jotta asuminen ei olisi liian autoriippuvaista.
Terveisin Leo
hyvä pohdintaa
VastaaPoistaPanen sulle maakuntatiedostoni, jossa myös kielitiedot v. 2015. Silloin ei kotimaankielinen väki vähentynyt vielä 5000, mutta kai jo 2016, koska syntyvyys romahti
Asuntopohdintasi muuten OK, mutta markkinataloutta et huomioi loppuun saakka: on kova paine Pääkaup seudulle ja jos et rakenna tarpeeksi, hinnat nousevat.
Sekin oli hyvä oivallus. että pitäis miettiä maahan muuttaneita, muutama kommentti:
- vasta 10-15 v kuluttua pääosa tulee omistusmarkkinoille, venäjän puhujat kai nopeimmin
- he pääosin muuttavat vaatimattomimpiin asuntoihin ja aika ahtaasti, muuhun ei raha riitä
- Vuosaarta pidetään somalien paikkana, mutta se on aika monipuolisesti sekoittunutta, tosin siellä Aurinkorannan asunnot maksavat 2000 enemmän kuin muut
arto
Korkeita rakennuksia nousee ja tulee nousemaan keskustoihin ja varsinkin ratojen asemien läheisyyteen. Espoon metro on tästä hyvä esimerkki. Hissi sekä palo-ja pelastustoimien kustannukset nousevat merkittävästi rakennuksien korkeuden noustessa. On määrättyjä kerrosrajoja, jolloin tapahtuu hyppäyksiä. Pysäköinti paikat ovat myös ongelma. On paljon sellaista vapaa-ajan toimintaa, jolloin ei kertakaikkiaan tulla toimeen ilman autoa. Asemien läheisyydessä rakennetaan yleensä pienempiä asuntoja, koska niille on nyt kysyntää. Varsinkin sijoittajat hamuavat isompia määriä alimmista kerroksista, esim. eläkekassat, pankit, sato ,jne. Mielenkiintoista on nähdä, miten elämä tällaisissa sekataloissa hoituu. Monesti ei kovalla hinnalla ostava ei edes tiedä, että muuttaakin vuokrataloon. Tästä on jo kokemuksia, että tällaisessa vuokratalossa on jouduttu mm. kerhotiloja sulkemaan särkemisen ja sotkemisen takia. KETÄHÄN näihin muuttaa, kun vuokrat nousevat. Ettei vain sosiaaliselle asukaskunnalle, joitten vuokrat maksaa uhteiskunta, jopa maahanmuuttajille.
VastaaPoistaKeilaniemessä olin mukana vielä eläkkeellä ollessakin ja siihen nousee 4 tornia metroaseman viereen ja kehä katetaan 500 metrin matkalta. Neliöhinnat varmaan lähentelevät yläkerrassa 10 000 euroa. Parkkipaikat tulee osin vuoropysäköintinä metroaseman parkkialueelle.
Pentti Sirola
Eläkeläinen
YLIKORKEA RAKENTAMINEN
VastaaPoistaVihdoinkin joku kirjoittaa asiasta, josta olen lähipiirissäni jankuttanut jo vuosia ja lähes samoin argumentein! Kiitos Pena.
Omaa kokemustakin on; Asuimme Genevessä 30-kerroksisen tornin 10. kerroksessa, enkä suosittele kenellekään. Hissijonot aamuisin, hissit huollossa tai joku taas muuttamassa ja 8-vuotias lapsi pihalla jne.
Siihen aikaan 1975-77 olin töissä UNECE:n (YK:n Euroopan taloudellinen komissio) sihteeristössä, missä meillä kiersi paljon ammattijulkaisuja. Kerran näin RibaJournalissa (Royal Institute of British Architects) pikku-uutisen, jonka mukaan The Royal Society for the Promotion of High-rise Construction - tms- oli lakkauttanut itse itsensä, koska oli todennut olevansa väärällä asialla. Siis 70-luvun puolivälissä. Silloin ei meillä ollut kopiokoneita je lehti katosi omille teilleen enkä saanut tietoa talteen. Muutama vuosi sitten rupesin sitä kaipaamaan ja spostitin kyselyn RibaJournalille - eivät viitsineet vastata. Tästä sisuuntuneena kahlasin aikani netissä /High-rise construction ja löysin sieltä muistaakseni kanadalaisvetoisen kansainvälisen tutkimuksen, jonka mukaan läntisissä teollisuusmaissa ylikorkea asuntorakentaminen maksaa kolmanneksen enemmän kuin tavallinen, mutta ylikorkean kannan ylläpito kolme kertaa enemmän. Ajattele!
Ei ole ihme, että suunnittelijat ja rakentajat haluavat lisää torneja (haluaako kukaan muu?) sillä laskevathan he saavansa kolmanneksen enemmän hekin. Mutta kun nämä ovat häipyneet rahoineen, ja kuluu parikymmentä vuotta, nousee asukkaiden ja omistajien keskuudesta sellainen parku, että nykyinen putkiremonttipulputus on kuin kärpäsen surinaa korvissamme. Tornirakentaminen ei ole kestävää kehitystä, piste.
Pelkään pahoin, että kunhan rakennusliikkeet ovat saaneet kehitetyksi osaamisen ja teknilliset investointinsa tornihommiin, käy kuten aikanaan elementtitehtaiden kanssa - pitää löytää lisää käyttöä, jotta kaikki saadaan kuoletetuksi. Ja rakennusliikkeillähän on keinonsa saada lisää. Pelkään myös, että nyt on jo annettu pirulle pikkusormi Kalasatamassa ja Keilaniemessä ja Tampereella.
Pahinta on asiantuntematon ja todellisuutta ymmärtämätön tornitaloasumisen ihannointi, jota julkisuudessa harrastetaan. Lobataanko tätäkin?
Taas tuli loistava blogikirjoitus - oivaltava, analyyttinen, tilastoin, kuvin ja grafiikalla höystetty teksti - ja vielä hauskasti kirjoitettu. Kuten monesti aikaisemmin, minun teki mieli jatkaa siitä, ei kommentilla, vaan pienellä esseellä. Tiistaina jalastani kuitenkin löydettiin laskimotukos, nyt pohje särkee ja pienikin liikkuminen kotona on vaivalloista. Ei tee mieli muuta kuin löhötä sohvalla, jossa jalan saa oikeaan asentoon.
VastaaPoistaSen verran kuitenkin sanon, että lähes kaikessa olen samaa mieltä kanssasi. Sen olin minäkin huomannut, ettei yleiskaavamateriaalissa ole mitään maahanmuutosta. Kuitenkin kaavan tavoitevuotena 2050 tai kohta sen jälkeen suomalaiset jäävät vähemmistöön omassa pääkaupungissaan. Pitäisikö siis Malmin lentokenttä suunnitella arabilaisen kasbahin periaatteella ja Vartiosaaren rakentamisessa ottaa mallia Pietarin esikaupungeista?
Korkean rakentamisen vastustamisessa saitkin jo tukea eilen HS:ssä tanskalaiselta kaupunkisuunnittelugurulta Jan Gehliltä ja Veikko Vaskolta yllä.
Pääasia on kuitenkin: Helsingin ja PKS-alueen kasvua on määrätietoisesti ja voimakkaasti hidastettava. Siihen asiaan palaan varmaan myöhemmin.