Kotikylästä kotikaupungiksi?

Edellisessä blogissani olin ihmetellyt kotikylän merkitystä ja kysynyt itseltäni ja joiltain muiltakin heidän kotikylänsä tai oikeammin kaupunginosansa olemusta. Olemusta heidän elämässään ja olemusta yhteisöllisyyden tuottajana. Oikeastaan tuo onkin yksi tärkeimmistä kaupunkisuunnittelun kysymyksistä. Miksi siitä puhutaan niin vähän? Siis, kyllä puhutaan ikään kuin byrokratian kielellä. Maankäyttö- ja rakennuslaki sanoo, että yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Asemakaavan tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Nämä ovat varsin hienoja asioita.

Rakastettua kotikylää vanhaan malliin. Olli Kivisen 1960-luvun alussa laatiman suunnitelman mukaan tehtiin hienoa kotikaupunkia Laajasalon Yliskylään. Mene vaikka katsomaan.

Missään ei kuitenkaan sanota, että ”kaupunkikylässä” tulisi olla kotikylän henki. Ihmisten tulisi tuntea alue kodikseen. Mutta, hetkinen! Lähes kaikki ihmiset rakastavat omaa kotipaikkaansa ja kyläänsä. Kaikkine puutteineen se tuntuu olevan paras paikka asua. Näin he sanovat. Muistan aina Vantaan edesmenneen kaupunginjohtajan Erkki Rantalan puhuneen Koivukylästä, kotikaupungistaan. Hän puhui tuosta onnettomaksi tuomitusta kaupunginosasta ikään kuin kotikylästään. Häntä ei tuntunut häiritsevän sekään, että Koivukylän asukkaista 15 % oli maahanmuuttajia. Ystäväni Kari Karanko, hän on juuri muuttanut Vartiokylän rivitalosta Vuosaaren kahvikortteliin. Hän puhuu jo vuoden verran asuttuaan kaupunginosastaan kuin kotikylästään. Odottelee vain Ode Soininvaaran saavan raitiotiensä rakennetuksi läpi Vartiosaaren hänen kotitalonsa nurkalle. Kari mainitsee puhuessaan usein Vuotalon. Se on kotikylän aktiivinen tapahtumapaikka. Hän mainitsee myös monikansallisuuden positiivisena arvona.

Vaikuttaa siis heti alkuunsa siltä, että minun valitteluni kotikylätunteen puutteesta on aivan turha. Ihmiset viihtyvät asuinpaikassaan ja sillä siisti. Asialla ei ole mitään tekemistä suunnittelun laadun tai suunnittelijan taitojen kanssa. Tässä tuntee itsensä lähinnä tarpeettomaksi.

Menen Kruunuvuorelle

Ystäväni soittaa minulle. Häntä tuntui kiinnostavan ajatus kotikylästä. Hän on vannoutunut urbanisti. Hän asuu Porkkalan niemen puskassa. Hän oli käynyt visiitillä Olli Kivisen Laajasalossa, hienosti remonteeratussa yläkerran asunnossa. Vieressä rakennetaan uutta uljasta Kruunuvuorta. Olivat ryhtyneet filosofipoikansa kanssa filosofoimaan. Uudet kerrostalot näyttävät hyviltä, mutta kaupunginosan olemus tuntuu neutronipommin jälkeiseltä todellisuudelta. Hän kehotti minua menemään tutkimusmatkalle ja pyysi arviota oman epäluulonsa tueksi.

Aina eri mieltä

Minulla on kieroutunut luonne. Aina kun joku sanoo jotain, haluan periaatteessa olla eri mieltä – näin väittävät ja ovat varmaan oikeassa. Jos hän olisi ihanasti kehuskellut jo tehtyjä katuja hienoine raitsikkavarauksineen ja pyöräteineen ja sanonut aluetta muutenkin mahtavaksi, olisin ryhtynyt epäilemään. Mutta nyt kun hän kehui vain katuja, mutta puhui kaavan suhteen neutronipommista, asetuin puolustuskannalle.  Oli pakko lähteä katsomaan. No, ei ollut katsottavaa juurikaan, vielä. Sen sijaan ryhdyin ensimmäistä kertaa elämässäni aivan tosissaan katsomaan tuota vanhaa Kivisen asemakaavasysteemiä. Se on jotain totaalisesti yksinkertaista ja selkeää. Se on jotain totaalisesti erilaista kuin mitä nykyinen kaavoitusmalli on. Panen tuohon rinnakkain Kruunuvuoren kaavan à la nykypäivä ja Ylismäen kaavan à la Olli Kivinen. Kuvasta näkyy aikojen muutos. Ehkä se on juuri tämä, joka vanhaa säikyttää.

Olli Kivisen vanhassa Ylismäen kerrostalokaavassa oli asuntopintalaa 96000 k-m2. Koko kaava-alueen pinta-ala korttelipuistoineen  on 0,56 km2. Alueen asukastiheys on 3500 as/km2. Tonttitehokkuus on e=0,55. Uuden osayleiskaava-alueen pinta-ala on 1,3 km2. Uuden osayleiskaava-alueen asukastiheys on  7500 as/km2. Kuvassa näkyvän Kruunuvuoren aloituskorttelin tonttitehokkuus on e=1,1. Se on à la Anttinen Oiva, Arkkitehdit Oy. Asukastiheys koko ensimmäisellä Kruunuvuorenrannan 13 hehtaarin kaava-alueella ilman laajaa suojelualuetta  on 12000 asukasta per km2. Suojelualue mukaan luettuna luku on 6000 as/km2.

Helsingin itäosien kaavoitus on herkkää ja ihmisläheistä. Samaan kategoriaan kuuluvat Hakaniementorin ja Sörnäisten rantatien seudut. Melkein yllättyy, ettei bulevardien tummanruskeata yleiskaavapikseliä ole lainkaan tunkeutunut Helsingin niemen itäpuolen Kruunusiltojen takaisille alueille huolimatta rajuista investoinneista esimerkiksi Kruunuvuoren siltaan. No on sitä pikseliä Itäväylän kohdalla. Mutta hankkeessa jo kerran epäonnistuttiin - vaikka paljon yritettiin. Kulosaarelaiset eivät halunneet naapurikseen kaupungin vuokrataloja. Melu osoittautui uusia asukkaita pienemmäksi haitaksi.

Riitta Jalkasen ja Jari Lepistön signeeraama Kruunuvuorenrannan osayleiskaavaehdotus on päivätty 14.2.2008. Osayleiskaavassa ja siihen liittyvässä maakäyttösuunnitelma-alueessa puhutaan 0,5 miljoonasta asuinkerrosalaneliömetristä ja noin 10 % toimitilaosuudesta. Asukasmääräksi arvioitiin 10000 asukasta. Suunnitelmassa varauduttiin Santahaminaan johtavaan tunnelimetroon ja siltavaihtoehdosta luovuttiin. Kruunuvuorenrannan ja keskustan välistä liikennettä ehdotettiin hoidettavaksi vesiliikenteenä osana kaupungin yhteistariffiliikennettä. Nyt edelleen kehittynyt kaavoitus on melko uskollisesti noudattanut Riitan viitoittamaa polkua. Kruunuvuorenrannan ensimmäinen kaava ja vanha kuva vuodelta 2008 muistuttavat toisiaan. Vaikka uusia tuulia on tullut muodikkaaseen korttelirakenteeseen.

Kruunuvuoren uudisrakennusalueelle asettunee jo osayleiskaavassa arvioitu 10000 asukkaan asukasmäärä. Korttelitehokkuutena varsinaisilla asuinkorttelialueilla on noin e=1, mutta puistoalueet pudottavat asukastiheyden koko uudella alueella tasolle 8000 asukasta neliökilometrillä. Laajasalossa on ennestään noin 17000 asukasta. Heistä pääosa eli 12000 henkeä asuu Yliskylässä. Tämän alueen asukastiheys on 3500 asukasta neliökilometrillä. Asukasluvuissa ei juuri ole hurraamista, ei nykyisissä eikä tulevissa, suhteessa jättimäiseen joukkoliikenneinvestointiin. Onko niin, että Santahamina on tähtäimessä?

Kruunuvuoren suunnittelu perustui vuoden 2002 yleiskaavaan. Kruunuvuoressa pyrittiin kuitenkin korkeaan tehokkuuteen. Sen kertovat osayleiskaavan mitoitusluvut. Laajat puistoalueet ihmetyttävät. Erityisesti ihmetyttää Aarne J. Aarnion kallioiden jättäminen täysin rakentamatta. Muistan hyvin, kun aikoinaan Toke Korhosen toimistossa piirsivät innostuneina tuota aluetta. Muistan hyvin sen kuvan. Siitä piti tulla terassitaloineen ja terassimaisesti laskeutuvine rivitalovyöhykkeineen mahtava valkoisena hehkuva osa Helsingin itäistä maisemaa.  Miten niin valkoisena? No siksi että Tokella kaikki oli mustavalkoista. Minulle on tuntematonta mikä silloin meni lukkoon. Oliko niin, ettei  oikeisto-vasemmisto kartellien ulkopuoliselle Palkki Oy:lle ja Aarne J. Aarniolle haluttu antaa reviiriä? Häntä eivät tukeneet, ei demarit, eivätkä kokoomuslaiset. No ei ihmekään, hänhän oli Kepun miehiä ja Ahti Karjalaisen kannattaja.

Öljysatama oli tuolloin vielä tukevasti paikallaan. Mahtoiko kukaan sen poistumiseen siihen aikaan vakavissaan uskoakaan.  Ei ainakaan öljyteollisuuden vahva lobbari Henrik Lundsten. Huippu juttu, tuo vanha ikämiesystäväni marssi muutama viikko sitten infrapäiville ja muistot vanhoilta ajoilta taas palautuivat. Henrik, hän oli liikennealan huippujuristi. Yhdessä istuimme autopaikkatoimikunnassa tekemässä nykymittapuun mukaan pahoja tekoja. Teimme autopaikkanormeja. Muistutetaan vielä, että alkuaan puheena oleva alue kuului saksalaisille ja sodan jälkeen Neuvostoliitolle ja sitten Suomen kommunistisen puolueen hallintaan. He sitten myivät alueen Aarnelle J:lle. Siitä kaupunki suuttui ja hyvä alue jäi kesannolle. Jopa niin täydellisesti, etteivät edes ”lisää kantakaupunkia”-puuhailijat ole sitä noteeranneet.

  

Vuonna 2009 Helsingin ympäristöjohtaja Pekka Kansanen halusi Kruunuvuoren suojeltavaksi: "Se on yksi helmistä Helsingissä ja lähialueilla vielä jäljellä olevien suojelemattomien alueiden joukossa. Ihan ykköshankkeita!" HS:n mukaan suojeltu virkistysalue olisi sopiva vastapari viereen rakennettavalle Kruunuvuorenrannan merenranta-asuinalueelle: "Vastapainoksi koskematonta luontoa." Ne olivat niitä aikoja.

Vanha kammoksuu uutta – sitä se vain on!

Jotkut uudet kehittämiskohteet tuntuvat hurjilta. Ihailen suunnittelijoiden ja rakennuttajien kuin myös urakoitsijoiden taitoa näiden hankkeiden toteuttamisessa. Itse kuitenkin pelkään mennä noihin konglomeraatteihin. Minulla on jotenkin atavistinen tunne kaupungista. Ajattelen Pariisin Champs-Elyseetä tai Nycin Fifth Avenueta, ajattelen Boulevard Haussmania tai ajattelen Manhattanin Grand Central Terminaalia. Saatan jopa erehtyä ajattelemaan Tokion Shinjukua – no stop, stop, ei ehkä sentään?  Erittäin kirkkaasti ajattelen Pietarin ihanan kiehtovaa selkeyttä. No totta kai ajattelen kotikaupunkini kauppatoria ja Erottajaa, puhumattakaan perunatorista ja Rautatientorin metroasemasta. Vielä Kamppiakin osaan lukea ja ajatella. Mutta nyt pelottaa. Mikä pelottaa? No minua pelottaa, sillä en voi koskaan kuvitella oppivani tuntemaan ja lukemaan monia uusia kaupunkimme superkohteita. Uskon joutuvani liikkumaan kotikaupunkini maanalaisissa gallerioissa vain opaskylttien tai navigaattoreiden opastamana. Kulkiessani jalan näen peilejä, jotka näyttävät tunnelikäytävän mutkan taakse – onko reitti vapaa! Joskus tulee jopa mieleeni, että onpa hyvä, kun on tuo kävelykeppi – edes joku turva. Otan muutamia esimerkkejä. En pahalla tai kritisoidakseni ketään. Vain ihmetelläkseni omaa luulottelemaani kyvyttömyyttä lukea ympäristöäni.

  

Mietiskelen tulevaa Tapiolaa ja tulevaa Kalasatamaa. Otin nyt vain nämä kaksi kohdetta. Tapiola muuten ryhtyy näyttämään Jussi Kauton ja Timo Vormalan visiolta vuodelta 1969. Mies sanoo koiralleen: ”Hyvä että saatiin palveluja”. Olisin voinut valita muitakin. Tekisi mieli hieman ihmetellä tuota Jätkäsaarta. Mutta ei nyt. Miksei Matinkylääkin. En ihmettele hyvässä enkä pahassa tässä yhteydessä sen paremmin Tampereen aseman seutua kuin Turun Kupittaan seutuakaan. Ehkä ihmettelen niitä myöhemmin. Ja Pasilaa.

Helsingin niemen kahta puolta on nousemassa kaksi tornirykelmää, Keilaniemi ja Kalasatama. Vielä yksi sukupolvi sitten ne olisivat olleet mahdottomia. Olisi arveltu merellisen silhuetin tuhoutuvan. Pahan esimerkinä oli silloin 1976 rakennettu yksittäinen Raaden torahammas ja pahan äitinä naapurikaupunki Espoo. Ajat ovat muuttuneet. Kaupungit kilpailevat, mutta sama rakentaja, ystäväni Timo, hän on saanut tilaisuutensa. Timo, eikö yhtään pelota eikä huimaa? Merkki jää.

En ihmettele myöskään suurta kaavoituksen ihmettä eli Keilaniemeä. Helsinki menetti aikanaan pelin, kun pääkonttorien paikkoja jaettiin. Espoo ehti edelle. Taisi olla aikanaan sellainen poliittinen asenne, ettei Helsinkiin tarvita uusia konttoreita. Se taisi olla suorastaan demareiden ja Eki Tuomiojan vahva kanta. Niinpä sitten Nokia kärjessä kaikki asettuivat Raaden hampaan seuraan Kelaniemeen. Syntyi uusi kaupunginosa. Täysin puskasta tai pilvestäkö pitää nykyään sanoa? Ja kaiken ajan kaavoituksen mukaan väärään paikkaan. Oli tällaisiin ilmiöihin totuttu pienessä mittakaavassa jo aiemmin. Joku saattaa muistaa kuinka Nihtisilta pöllähti moottoritien varteen eroavan ministerin pikapäätöksenä.

Kalasatama

Helsingissä ihmeteltiin Keilaniemen kasvua. Oliko sitten ystäväni Jussi Kautto, joka kaupunginkanslian rootelissa ryhtyi etsimään Helsingille Keilaniemen vastakappaletta. Ja siinähän se oli ja odotteli lähes identtisenä, meren rannalla, moottoritien varrella, satama- ja varastoalueiden keskellä, vieläpä metrolinjan lävistämänä, ja puolta lähempänä rautatieasemalta kuin Keilaniemi. Etäisyyttä vain 3,5 kilometriä.

Kuvassa on Kalasatamasta vuonna 2005 järjestetyn arkkitehtikilpailun tulos sekä nykyisin voimassaolevan ajattelun mukainen havainnekuva. Harris- Kjisik esittivät kanavien halkomaa Kalasatamaa. Nyt kanavat ovat hävinneet ja kerrosalakin on huomattavasti korkeampi. Vuoden 2002 yleiskaavassa oli 0,5 milj. k-m2 asuntoja sekä 0,34 milj. k-m2 toimitiloja. Vuonna 2007 lopullisesti hyväksytyn Sörnäistenrannan ja Hermanninrannan osayleiskaavan mukainen kerrosala oli 1,3 milj. k-m2, josta 0,72 milj. k-m2 oli asuntoja. Minusta tuo on hieno alue ja hieno kaava. Tuo Kalasataman keskus torneineen, se askarruttaa. Myöhäistä, mutta silti.

Kapunkisuunnitteluviraston kaavaa koskevan raportin tekstissä sanotaan näin: ”Kalasataman keskuksen rakentaminen metrokortteleihin tulee vahvistamaan uuden kaupunginosan muodostumista Helsingin urbaaniksi osaksi. Torniryhmä Itäväylää ylittävine kansineen tuo uuden kovin erikoisen elementin pääkaupungin maisemaan. Se tulee määrittelemään Kalasataman kaupunginosan juuri Kalasatamaksi. Se erottaa sen kaikista muista alueista”. Runollista juttua. Mutta tuo erottuminen kaikesta muusta – se ei sovi minun isoon kuvaani. Harmonia kyllä. Siis pieni erottuminen, ei totaalierottuminen.

Kalasataman keskus on esimerkkinä juuri sellainen paikka, josta puhuin olevani peloissani. Se on valtaisasti kerrostunut. Voiko sitä lukea? Voiko siellä kulkea? Onko se kylä?  Siis, en minä suunnittelijoita tai rakentajia moiti. Sen sijaan toivotan Hannu Asikaiselle ja muille ystävilleni onnea hankkeen kehittämisessä. Siellä on tainnut olla minun jälkikasvuanikin Kalasataman katupuuhissa. Mutta minä vain kysyn itseltäni, haluanko kotikaupunkiini tämän tyyppistä rakentamista – vielä lisää? Sitä ei ole Pariisissa, eikä sitä ole Köpiksessä, enkä haluaisi sitä Helsinkiin lisää! Eihän minua nuo tornit haittaa. Onhan niitä Manhattanilla. Minua haittaa tuo torneihin liittyvä tuntematon ja kontrolloimaton valtava alamaailma – minun kotikylänikö?

Sosiaaliset vaikutukset

Törmäsin noita asioita ihmetellessäni ihanaan raporttiin nimeltään: ” Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Satamatoiminnoilta vapautuvien alueiden rakentamisen yhdyskuntarakenteelliset ja sosiaaliset vaikutukset.” Raportin tekijöinä olivat Erkki Korhonen, Maria Lindblom, Annukka Lindroos, Jon Maury, Pasi Mäenpää, Mikael Sundman ja Timo Vuolanto. Päivämäärä oli 18.5.2000. He käsittelevät Kalasatamaa ja Jätkäsaarta. Olen aina valitellut sosiaalisten vaikutusten analyysin puutetta maahanmuuttovoittoisessa kasvussa. Nyt on jännää katsoa mitä arvelivat nuo viisaat 19 vuotta sitten. Helsingin kaupunginvaltuusto teki 9.10.2002 päätöksen Vuosaaren sataman rakentamisen aloittamisesta. Raportti siis julkaistiin jo ennen päätöstä. Raportissa on laaja katsaus Helsingin kehittämiseen Jungin ja Saarisen ajoista alkaen. Ehkä kiintoisin ja kokonaisin mitä olen nähnyt. Taisi olla Micke Sundmanin käsialaa. Mutta mitä he arvelevat sosiaalisesta muutoksesta?

He kysyvät:

Asumisihanteet ovat osin muuttuneet kahden viime vuosikymmenen aikana. Urbaani, tiivis asuminen on yhä useamman väestöryhmän tavoittelema asumismuoto. Opiskelusta tulee yhä useammalle elinikäinen, ainakin sivutoiminen harrastuksenomainen työ. Kotiperäinen työ yleistyy. Epänormaalit työsuhteet ja työskentelytavat yleistyvät. Lyhytaikaiset “keikat” lisääntyvät ja ne suuntautuvat sekä Helsinkiin että Helsingistä ulos. Myös väestörakenteen muutokset ja uudet elämäntyylit luovat uusia asumistarpeita. Miten asuntorakentamisessa voitaisiin ennakoida tulevaisuuden sosiaaliset haasteet?

Segregaatio on uhkaavana vaara

Ulkomaisiin esimerkkeihin viitaten on puhuttu myös keskustan slummiutumisesta. Siihen on tosin vaikea uskoa, kun tietää millä innolla kaupungin hyvinvoivia keskeisiä alueita kohennetaan. Miten uudet alueet asettautuvat segregaatioprosessiin?

Kaupunkimiljöötä uhkaa henkilöautoliikenne

Jätkäsaaresta halutaan tehdä kaupunginosa, jossa ei olla riippuvaisia henkilöauton käytöstä. Myös Kalasataman liikenteen pitäisi turvautua maksimaalisesti metro- ja raitiovaunuyhteyksiin.

Tässä ehkä ne ovat kaksi ajatusten ääripäätä. Minun pääni ääripäät. Uneksin jatkuvasti liikkumisesta tuon vaalean kuvan maisemassa, en tuon mustan kuvan maisemassa. Musta kuva on muuten Arkkitehtilehdestä vuodelta 1976 by Pena Myllymäki.

Suunnittelun täytyy olla tietoisesti uuden kaupungin kulttuurista ja sosiaalista tuottamista

Jätkäsaari ja Kalasatama ovat kuitenkin alueita, joita kaupunki valtaa kaupungilta, eivätkä alueita, joita kaupunki valtaa luonnolta. Ranta-alueiden suunnittelussa ei enää riitä pyrkimys rakentaa entinen satama-alue toimivaksi, laadukkaaksi ja hyväksi ympäristöksi. Ei voida ajatella tuotettavan uutta asuinaluetta vaan uutta kaupunkia.

Kulttuurillemme on ominaista kaksijakoisuus, jossa pää sanoo kyselyissä toista kuin käsi kaupassa tekee

Kaupunkilaisista on tullut kuluttajakaupunkilaisia, eikä muutos voi olla vaikuttamatta ihmisten tapaan elää kaupungissa ja kaupungista. Arvojen trendejä koskevissa tutkimuksissa, jotka useimmiten ovat markkinoinnin tarpeisiin tehtyjä, esitetään milloin pehmeiden, milloin henkisten arvojen nousua kovien ja materiaalisten arvojen vastapainoksi. Tällaisia tutkimuksia vastaan asettuu kuitenkin arkinen todellisuus, jonka valossa henkistyminen vaikuttaa enemmän puheilta kuin teoilta.

Shoppailijan taivas ja helvetti

Kuluttaja-kaupunkilainen tietää haluavansa mutta ei tiedä mitä haluaa

Kuluttajakaupunkilainen on taipuvainen luomaan mielikuvia mielihyvän täyteisestä elämästä, joita kohti pyrkiä tavoitteellisella toiminnallaan (työ, säästäminen, kulutus). Kaupunki merkitsee kuluttajakaupunkilaiselle vähemmän rakennettua fyysistä ympäristöä ja enemmän toimintaa, tapahtumista ja tekemistä eli sosiaalista ympäristöä.

Kaupungin sosiaaliset erot olivat tiedossa. Ne eivät ole juurikaan muuttuneet. Tekijät toivoivat Kalasataman ja Jätkäsaaren tuovan toivottua muutosta.

Digitaalisen kaupungin kehkeytyminen ei merkitse kaupungin muuttumista fyysisestä virtuaaliseksi

Etenevä digitalisoituminen merkitsee digitaalisten toimintojen ja tilojen nousemista fyysisen tapahtumisen rinnalle tai niiden lomaan kulttuurisen merkityksenannon objekteina ja sosiaalisen toiminnan kehyksinä. On viitteitä siitä viitteitä siitä, että fyysinen tila ei ole niinkään korvautumassa digitaalisella tai virtuaalisella tilalla kuin tuomassa sille vertailukohdan, viitepisteen tai kilpailijan. “Perinteinen” tilallinen kaupunki tuskin korvautuu virtuaalisella kaupungilla. Sen sijaan digitalisoituminen merkitsee erilaisten telemaattisten järjestelmien mukaantuloa kaupunkisuunnitteluun, kaupunkirakenteeseen ja arkielämään.

Etenkin Afrikasta tulleet tarvitsevat myös suurempia asuntotyyppejä

Koska on todennäköistä ja toivottavaakin, että ulkomaalaisväestön osuus kasvaisi eteläisessä suurpiirissä, heille tarvitaan sopivia kokoontumis- ja toimintatiloja. Jätkäsaaressa pienillä pohjakerroksen liike- ja työtiloilla voisi olla halvemman työvoiman ja perheyrittämisen johdosta hyvät menestymisen edellytykset.

Tämä kuva oli sosiaaliraportissa. Nykyisin vieraskielisten osuus on Eteläisessä suurpiiriissä noin 9 % ja Helsingissä noin 14 %.

Tehdään työn kaupunki

Innovatiivinen ja luova työskentely edellyttää tiheitä kaupunkimaisia kohtaamisia mikä puolestaan vaatii näyttämönsä. Kuitenkaan työ ei menetä kosketusta arkaaiseen puurtamiseen mallia Koskelan Jussi; "tavassa on se työ ja tuska". Työn etiikka säilyttää työn sankaruuden ja puurtamisen vaikeuksien kautta voittoon, vaikka samaan aikaan työllä pärjäämisestä ja menestymisestä on tullut tärkein osa kansainvälistymisen kansallista strategiaa.

Tehdään naisten kaupunki

Naisten kaupunki ei ole vain naisten kaupunki, kuten ei Fellinin samanniminen elokuvakaan ole mikään naiselokuva. Se on omaleimainen suomalainen kaupunki-kulttuurituote, joka on kansainvälisesti kiinnostava; naisten äänioikeus ensimmäisenä Euroopassa ja naisten merkittävä osuus työelämässä erottavat Suomen suurimmasta osasta Eurooppaa ja maailmaa.

Harris-Kjisikin haaveita Kalasataman kanavilta. Uskon jo. Tällaiseen ylellisyyteen ei ole enään varaa. Se oli ennen se, kun Ruoholahden kanavaa tehtiin.

Muistion yhdeksänkohtaisessa loppusuosituksessa suunnittelulta toivotaan toiminnallista monipuolisuutta, sosiaalista monipuolisuutta ja kulttuurista monipuolisuutta. Sitä me kaikki toivomme vieläkin. Raportissa oli mielenkiintoista ajattelua. Jos menneisyyden mietteet nykyisyydestä kiinnostavat, niin klikkaa:

http://www.hel.fi/hel2/ksv/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Esityslistat/liitteet/070100188.pdf