perjantai 8. syyskuuta 2017

Elokuvakerho Pietarissa

Aina sitä ihminen joutuu vastaamaan kysymyksiin: ”mikä on sun mielestä paras sejase? No, vastauksena kysymykseen luettelen nyt omia mieltymyksiäni. Paras auto on Mitsubishi ladattava hybridi, kolmekymmentä vuotta se oli Citroen. Paras ruoka on tattirisotto Liisan tekemänä. Pikkupoikana se oli makaronilaatikko äidin tekemänä. Paras fillari on Cannondale Boschin sähkömoottorilla varustettuna. Pikkupoikana fillarit olivat toista maata – ei ollut valinnanvaraa. Paras ruohonleikkuri on Jönsered, nyt kun Oleniuksen konekorjaamo pani sen loistokuntoon. Paras vene on Buster. Pian se joutuu Liisan latoon talvehtimaan. Paras mopo on Ape 50 kolmipyörä, kunhan joku vihdoin saisi sen kytkimen kuntoon. Veikkokaan kaikkine taitoineen ei onnistunut. Paras viini on Valpolicellan Amarone, silloin kun sitä raatsii ostaa. Arkikäytössä riittää Superiore. Paras leffa on Klaus Härön ”Postia pappi Jaakobille”. Tämä on nyt ajankohtaista, kun leffakerhomme teki matkan Pietariin. Löytyikö sieltä parempi?

Mikä on kaupungeista paras?
Kotikaupunki voittaa kilvan. Tallinna toisena kotikaupunkina saattaa kyllä hetkittäin olla ykkönen. Jos niistä tehdään kaksoiskaupunkeja molemmat menettävät. Onpa hullu ajatus! Jos kotikaupunkeja ei lasketa, eikä Italian Cinque Terren tapaisia pikkukaupunkeja Liguriassa, silloin tiukkaa taistoa minun sielustani käyvät Pariisi ja Pietari. Niissä kiehtoo mahtavuus ja monumentaalisuus. Helppoa ei ole sittenkään. On kyllä kaksi kaupunkia, joita minun on vaikea jättää listan ulkopuolelle. Ne ovat Bologna ja Firenze. Kunhan vain ette houkuttele muistelemaan Sienaa tai Venetsiaa. Tämä on tuskallista. Uskotaan nyt: Pariisi ja Pietari.

Jotta eivät nuo kaksi pienempää jalokiveä suuttuisi minulle, on sentään pakko laittaa kuvat muistuttamaan monista retkistä ja ihanista tunnelmista. Mikähän vuosi se oli, kun nuori -  tunnustetaan jo keski-ikäinen – mies nojailee Sienan torin mainioon nojailupylvääseen. Simo Järvisen kanssa puhuimme usein Ponte Vechiosta. Miten sellaisen ilmiön saisi Suomeen, jonnekin, modernina inkarnaationa. Siitä puhuimme.

Ensin annos Pariisia

Pariisissa Haussman rakensi 1800-luvulla mahtavat katujen akselistot. Napoleon III oli käskyn antajana. Sanovat nämä bulevardit tehdyiksi kaupunkirahvaan kurissa pitämiseksi.   Hänen bulevardisuunnitelmansa teki Pariisista Pariisin ja yhden minun lempikaupungeistani. Vaikka olivathan nämä kuvassa näkyvät Tuileriesin ja Champs-Elyseen keskeiset akselit olemassa jo ennen Haussmannia.

Jäi hieman kaihertamaan tuo Napoleon III:n ja Hausmannin suunnittelemien ja sitten rakennettujen bulevardien määrä. Otinpa ja mittasinpa nuo heidän tekemikseen sanotut bulevardit. Ne on piirretty sinisellä värillä satelliittikuvan päälle. Orientoitumisen vuoksi kuvassa näkyvät punaisella värillä Champs-Élysées ja Rue de Rivoli. Champs- Élysées rakennettiin jo 1600-luvun loppupuolella itse Aurinkokuninkaan toimesta. Ludvig XIV oli muuten sukulaissielu aikalaisensa Pietari I:n kanssa. Heillä molemmilla oli sellainen käsitys, että: ”itsensä suurentelu oli paras ja miellyttävin tapa suvereeniteetin säilyttämiseksi”.  Rue de Rivolin rakentaminen täyteen mittaansa oli ensimmäinen toteutus Haussmanin kadunrakennuspaketissa 1852. Niin siis kysymys: kuinka monta kilometriä bulevardeja kyseiset herrat suunnittelivat ja toteuttivat? Oliko se enemmän vai vähemmän kuin nyt tapetilla olevat Helsingin 18 bulevardikilometriä. Oli se enemmän. Nämä kunnianhimoiset herra suunnittelivat ja pääosin rakensivat kansan raivokkaasti vastustaessa 147 kilometriä uusia bulevardeja – meidän iloksemme. No viimeiset näistä toteutuivat vasta 1900-luvun alkuvuosina. Meillä ollaan hieman nopeampitempoisia, sillä bulevardit aiotaan rakentaa 30 vuodessa.

Pietari on käsittämätön kaupunki vanhassa kauneudessaan
 Sen historiallisten osien kiehtovuus on uskomaton. Katuverkko syntyi alkuaan italialaisperäisen arkkitehdin Domenico Trezzinin toimesta. Varmaankin itsenä Pietarin merkittävällä myötävaikutuksella. Vai kerkesikö hän siihen aikaan suunnitella kaupunkia. Hänhän kävi Suurta Pohjan Sotaa juuri kaupungin rakentamisen alkuaikoina, 1700-luvun alkuvuosina. Ruotsin suurvallalla oli vastassaan Venäjä ja sen liittolaisina Tanska, Saksi, Puola-Liettua ja sodan loppuvaiheessa vielä Preussi ja Hannover. Alkujaan sotijoita oli Ruotsin puolella noin 100000 ja Venäjän puolella noin 250000. Kaatuneita syntyi sotaväessä Ruotsin puolella 25000 ja Venäjän puolella 100000. Ollaan me skandinaavit ja kaikkinaiset Hakkapeliitat kovia sotimaan – tulee aina vähintään neljä vihollista nitistettyä ennekuin itse saa surmansa! Ruotsin varsinaiset tappiot alkoivat Pultavalla vuonna 1707. Suomessa oli isoviha. Venäläiset joukot mellastivat ja raiskasivat pitkin Suomea. Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.

Silloin kun Pietarin suunnittelu oli aktiivisesti käynnissä, riehui Suuri Pohjan Sota.  Sitä kesti vuodesta 1700 vuoteen 1721. Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi menetti mm. suomensukuisten Inkerinmaan, eli juuri sen alueen jolle Pietari oli jo sodan aikana päättänyt rakentaa uuden pääkaupunkinsa. Pietarissa rakennettiin ensimmäiseksi Pietarin ja Paavalin linnoitus kirkkoineen, yliopistoineen ym. Työt alkoivat 1703 ja homma valmistui 1740. Suunnittelijana oli Luganon järveltä kotoisin oleva arkkitehti Domenico Trezzini. Hänellä oli läheiset suhteet Pietariin. Hän oli mm. Pietarin pojan kummisetä. Trezzini kuoli vuonna 1737. Trezzini loi Pietarin barokin, rakennustyylin jota edustaa mm. vuonna 1725 valmistunut Tallinnan Kadriorun palatsi.

Elokuvakerhon retki Pietarissa tapahtui kaiken kaikkiaan vain Pietarin Pietarissa. Yläkuva osoittaa millainen oli Pietari vuonna 1744. Pietari itse oli kuollut jo vuonna 1725, joten aivan tällaisena hän ei kaupunkiaan nähnyt. Me liikuimme vain tällä suppealla alueella. Kohteitamme olivat laivaterminaalin jonotuksesta päästyämme Erarta taidemuso kävelymatkan päässä laivaterminaalista, Sokos Palace Bridge hotelli – ehdottomasti suositeltava, Rodina Kino Nevski prospektin läheisyydessä – siinä kaikki. Ei, yksi unohtui. Menimme Lenfilmin studioille. Valitettavasti opasta ei ollut paikalla, joten vierailu studioilla jäi tyngäksi. Oli kuitenkin komeat sisääntulohallit, kuten alla oleva kuva kertoo. No ravintolakokemuksista voisi mainita Erartan mainion ravintolan – oli jonkun valitsema Pietarin parhaaksi! Ainakin hinta/laatu oli paikallaan. Laatu oli huippua, hinnat kohtuulliset. Europeiskajan kahvila kuului pakolliseen ohjelmaan. Olen muuten kirjoittanut blogin Europeiskajasta ja muutenkin Pietarista. Jos kiinnostaa klikkaa:


Matkakokemuksista kiinnostavin on aina nähdä Pietarin kauneus.  Yllätyksenä on keskustan katujen loistava kunto, murhaavat ajonopeudet eivät yllätä. Jaa, taksisysteemi taisi yllättää. Jonkunlaista uberia kaikkialla. Jos hotellin respa tilaa taksin ilmoitetaan ruutupaperilla auton merkki, auton väri ja joku numero. Samoin ilmoitetaan hinta. No se on kolmen kilometrin matkasta esimerkiksi 4 euroa. Jos menet ottamaan itse jakamistaloustaksin hotellin edestä sama matka maksaa 15 euroa.  Sepon kuvassa Pietarin ja Paavalin kirkon torni taistelee paikasta kaupunkikuvassa valaisinpylvään kanssa.  Jonotus laivaterminaalissa kauhistuttaa. Syöminen on hyvää. Suosittelen Erartan uutta ravintolaa. Lenfilmin studioille kannattaa mennä silloin kun opas on paikalla.

Elokuvakerhon missio
Elokuvakerhon pääasiallinen missio on katsoa elokuvia. Varsin tärkeä osa missiota on elokuvien arvostelu. Se tapahtuu jossain kapakassa lähellä teatteria. Silloin ei keskitytä kulinaarisiin nautintoihin vaan juuri nähdyn elokuvan arvosteluun. Nytkin Pietarin suurkaupungissa notkuvien Europeiskajan pöytien sijaan ahtauduimme läheisen pitserian nurkkapöytään. Elokuvan arvostelu alkaa lyömällä näpit pöytään. Kädessä on viisi sormea, joten arvostelu on yhdestä viiteen. No, en ole vielä kertonut filmistä, joten en voi kertoa ennenaikaisesti arvostelun tuloksesta. Sanon kuitenkin, ettei koskaan ole ollut niin yllätyksellistä filmiä, ettäkö se olisi voittanut tuon tutun leffakerhoporukan arvostelun yllätyksellisyyden.

1911 rakennettu elokuvateatteri on osa Venäjän elokuvan historiaa. Siellä taidettiin esittää ensimmäisiä venäläisiä elokuvia. Lumièren veljekset kävivät muuten esittämässä elokuvaa jo vuonna 1896. Taisi olla samalla reissulla, kun he kävivät Helsingissäkin. Kyllä oli. Lumièren veljekset kävivät Helsingin Seurahuoneella juuri samana vuonna. Silloin he esittivät kuuluisan junafilminsä.

Kiertueella esitettiin useita alle minuutin mittaisia filmin pätkiä. Esimerkkinä on kuulu: ”L'Arrivée d'un Train à la Ciotat”.   Filmin pituus on 55 sekuntia.




Google-kääntäjä kertoo paikallisten mielipiteitä Rodina Kinosta
Nyt kun me elämme digitalisaation aikaa, meidän on totuttava Google-kääntäjän uudistamaan Suomen kieleen. Elämme muutosyhteiskunnassa. Halusinkin valaista Rodina Kinon mainetta paikallisten katsojien silmissä. Voimme sitten suhteuttaa valintamme paikalliseen makuun.

Näin he sanailevat:
Mukavat istuimet, paljon tilaa rivien väliin, älykäs yleisö, joka on erittäin miellyttävä. "Ilman popcorn .... ja se käy hyvin!" Yksi harvoista elokuvateatterit, jossa ihmiset tulevat katsomaan elokuvaa, hyvä elokuva, ja et kuule smacking ruokaa, joka ei voi vaan iloita. Kuin ehdolliset ihmisiä, jotka tulivat elokuva: paljon vähemmän pureskelua, chavkuyuschihi puhuu puhelimeen (vaikka etiketti teatterissa voit vastata puheluun), ja muut, ei myydä alkoholijuomia, ja näin ollen ei juominen ja röyhtäilee. Tallennettu ilmapiiri ja tunne tämän teatterin, ei vain huoneen potreblyateley elokuva. Juliste eroaa muista elokuvateatterit: merkitsevästi enemmän laadukkaita elokuvien ja ajatella ihmisiä. Miinukset: Älä estetty korjauksia. Tuolit huoneessa ovat vanhoja ja vähän jalkatilaa. Puute naisten wc. Vuonna naistenhuoneessa pitkä jono ennen istunnon ja valtava istunnon jälkeen. Pieni kahvila. "epäsovinnainen teatteri". Tuli ensimmäistä "kotimaa" äskettäin yllättyi sisätilat teatteri, se on todellinen palatsi! On mahdollista kävellä ja katsella kaiken kauneuden pitkään. Olen iloinen, että elokuva ei ole popcorn! Kuten seulonnat ulkomaisia ​​elokuvia alkuperäiskielellä käännös- ja harvinaisia ​​elokuvia. Ei ole kovin kätevää, ei vaatekaappi. "ilmakehän elokuva". Rodina on vanha teatteri sydämessä Pietarin lähellä elokuvateatteri erityinen tunnelma, joka erottaa sen verkkojärjestelmiä suunniteltu suurille jatkuva suuren yleisön Ohjelma eroaa myös verkon elokuvateattereissa. Usein elokuvia näytetään kerran (minkä takia kehotan teitä hoitaa etukäteen pereobremenit lippu) Täällä voit myös katsella elokuvia alkuperäiskielellä. "Elokuvassa - niin loma". Sata vuotta ole käynyt elokuvissa, ja päätti lopulta päästä pois täällä "Francophoniehen" Sokurov. Sijoita heti halunnut: mukava, kaunis, ylellinen historiallinen sisustus (rakennetussa 1914-1915 varten Pietarin luotto yhteiskunta). Kun ensimmäinen vierailu tuli vielä muutaman kerran. Kumma kyllä, juhlasalissa oli paljon helpompi nähdä kuin pieni: on olemassa parempia tuoleja, näyttö, kaiutin. Kehotan teitä valitsemaan Näyttää, se oli hänen. Tila wc ("teatteri alkaa ripustin!") - erittäin hyvä. On ilmeistä, että elokuva hyvin ja seuraa rakkaudella. Pitäisi ehdottomasti mennä, varsinkin ne, jotka ovat jo oleskellut liian pitkä edessä kodin DVD-soitin.

Siinä "uudella kansainmvälisellä suomella" hienot arviot. Niihin voi jopa yhtyä. Minäkin iloitsin, ettei ollut tuota ”smacking”. No, talo oli palatsi. Vessoja joku moitti. Ne olivat extraprimat. Vieressä on muuten toinen teatteri nimeltään Dom Kino. Siellä esitetään kansainvälisiä filmejä dubbaamatta. Emme sinne eksyneet. Mutta ensi kerralla!

Elokuva – vihdoin
Valituksi tuli Tulip Fever. Filmillä ei ollut mitään tekemistä venäläisten kanssa. Paitsi ehkä olikin. Filmi kuvasi Amsterdamin tapahtumia juuri niihin aikoihin, kun meidän tuleva suurtsaarimme Pietari oli Hollannissa tutustumassa elämään ja laivanrakennukseen. Filmissä panostettiin paljon kanavaelämän kuvaukseen. Kanavan varret kuhisivat tai jopa ylikuhisivat elämää. Oikeastaan se kuhina oli hysteerisen mieletöntä. Se juuri kiehtoi minua. Toinen asia mikä kiehtoi, oli herrasväen pukeutuminen ja asuntojen sisustus. Minä en lainkaan elokuvan katselun aikaan päässyt perille kapakassa tapahtuvasta kaupanteosta. Sehän se oli se tulppaanikuume. Maailman ensimmäinen pörssikaupan yritys. Nurin meni todellisuudessa. Mutta nurin se oli minun mielikuvituksessakin, koska luulin sitä touhua vain innostuneeksi kapakkaelämäksi. Jälkeenpäin harmittaa erityisesti yksi juttu. Luulin siinä olleen jotain autenttista hollantilaisympäristöä. Pettymys. Itse asiassa filmiä ei oltu lainkaan kuvattu Hollannissa. Se oli kuvattu Englannissa. Filmiä sanottiin etukäteisarvioinneissa varsinaiseksi tihkuvaksi seksipommiksi. Olen liian vanha. Minusta filmin seksi oli kaunista. Annoin filmille 5 sormea. Olisi kai pitänyt pyrkiä kaikkien muiden keskiarvoon. Nyt menin vikaan itsekkäällä tavalla.

Outoa. En havainnut filmin olevan trilleri, enkä havainnut sen olevan varsinaisesti seksikäs. Minusta siinä oli ajankuvaa ja hienoa kuvausta. Naisnäyttelijät hyviä. Miehistä ei lukua.  Ensi-ilta Suomessa on 22. päivä syyskuuta. Maailman ensi-ilta oli kai syyskuun alussa. Kansainväliset arvostelut ovat nihkeitä. 4-6 kymmenestä. Eipä heru pisteitä, eikä ole menemistä Oscar-skabaan. Olin väärässä. Annoin filmille 5/5. 

Arvostelu
Miten meidän kerhomme arvosteli filmin? Tässä seuraa kerhon ansiokkaan sihteerin, rakkaan Siljan kooste:
-kaaoksinen, väritön mestariteos Hollannista, -ihanaa 1600-luvun hälisevää elämää, hienoja nopeita päällekkäisiä siirtymiä, hyvä leikkaus,  -niin kaunis nainen että saa anteeksi pettämisen, -naurettava juoni, -hieno ajankuva ensimmäisestä pörssiromahduksesta jäi vain sivuosaan kun herttasarja nousi pääosaan, -kuin sarja hollantilaisia maalauksia, -haisi elämälle, -interiöörit, valo ja värimaailma kuin vanhoista maalauksista, -kaunista seksiä ja vähemmän kaunista seksiä, -vehkeilyä aina luostaria myöten, -tasapaksu, -ylinäytelty kuin selkokieliset uutiset, -kuin suomi-neukkuyhteistyö, -loppu höpönpöpöä ja sitten kysymys: ”kuinka paljon jää jäljelle kun tarina katoaa?” Sormia filmi sai keskiarvona 2,9 /5.


Pietarin reissu sai onnellisen lopun. Laivalla kokki oli vaihtunut ja menomatkan heikko suoritus korvautui aivan loistavalla illallisella. Päätimme jo uusista kohteista. Ensi keväänä menemme Prahaan.

5 kommenttia:

  1. Hei Pentti!
    Tuo paras leffa, Klaus Härön ”Postia pappi Jaakobille”. On myös minun mielestä hyvä ja puhutteleva.
    Katsoin sen itse kaksi kertaa, kun se todellakin oli ja on hyvä.
    Pietarin historiallinen kaupunki on mielestäni arkkitehtehtoonisesti upea luomus.
    Mutta kaiketi siellä nämä aikaansaannokset tässä tarkoituksessa on saatu aikaan muiden. kuin silloisten Venäläisten arkkitehtien toimesta.
    Kaiketi Engel ja monet muut arkkitehdit, jotka eivät olleet Venäläisiä ovat saaneet aikaiseksi nämä rakennukset.

    VastaaPoista
  2. Pena, olen kyllä täysin addiktoitunut blogeihisi. Melkein aina olen samaa mieltä, mutta haluaisin jatkaa, täydentää. Ongelma on siinä, että olet niin poskettoman produktiivinen. Jos kommentoin sinun kuukausi sitten tekemää blogikirjoitusta, lukeeko sitä enää kukaan, edes sinä itse?
    Nyt kuitenkin kommentoin, vaikka se sitten menisi aamuyöhön. "Paras se ja se" aiheesta voisi kiistellä loputtomasti. Minusta paras Härön elokuva on "Äideistä parhain", paras elokuva ylipäätään Vittorio de Sican "Polkupyörävaras" (jonka loppu saa minulle aina kyyneleet silmiin) ja paras venäläinen Heifetzin Tshehov-filmatisointi "Nainen rannalla" - vaikka Eisensteinin "Iivana Julma" on toisella tapaa paras.
    Kaupungeista parhaiksi nostat Pariisin ja Pietarin. Valinta on perusteltu. Olen ehkä käynyt liian usein Pariisissa. Sen keskusta ja etenkin metro on liian tungostunut, mutta syrjempänä on viehättäviä rauhallisia paikkoja. Oletko muuten tutustunut keskikokoisiin ranskalaiskaupunkeihin? Lyon, Montpellier, Bordeaux, Tours, Dijon, Nancy, Besancon, Strasbourg jne. Useimmissa ihana vanha kävelykeskusta ja tyylikkäät ratikat (ilman inhottavia mainoksia)? Entä Italiassa Perugia, opiskeluaikani keskiaikainen löytö?
    Pietari on kyllä fantastinen. Jopa keskusta-alue on täysin sopusuhtainen. Sen huomaa etenkin kanavaristeilyllä Fontanka-kanavalla. Ei ainuttakaan mittasuhteista poikkeavaa, modernia "laatikkoa". Suosittelen vielä käymään Tsarskoje Selossa, Katariina II:n palatsissa ja Pavlovskissa siinä lähellä. Ja vielä: poliittis-historiallinen museo keskustassa on ihan mielenkiintoinen.
    Itse olen taas lähdössä Pietariin, tällä kertaa aiheena on vuoden 1917 tapahtumat ja oppaana entinen Moskovan suurlähettiläs Heikki Talvitie.

    VastaaPoista
  3. Heikki kommentissaan sanoi Pietarin suunnittelun olleen ulkomaisten arkkitehtien käsissä. Niin paljolta olikin. Mutta ei aivan. Lauri kertoi myös kivassa kommentissaan paikoista Pietarissa. Innostuin siitä itsekin niin paljon, että laitoin nyt itselleni opiksi ja viisaudeksi listan lyhyen kaavan mukaan Pietarin merkittävimmistä arkkitehdeista. Kyllä siinä italialaisuus ja ranskalaisuus korostuvat.

    Domenico Andrea Trezzini (1670 - 1734 Pietari) oli sveitsiläissyntyinen arkkitehti, jonka Pietari I kutsui kaupunkiaan rakentamaan. Vuonna 1703 hän aloitti Kronstadtin linnoituksen ja Pietari-Paavalin linnoituksen suunnittelun kirkkoineen, yliopistoineen kaikkineen a paljon muuta. Hän laati myös mallipiirustuksia asuintaloja varten eri yhteiskuntaluokille. Trezzinin tyylisuunta oli venäläinen barokki.

    Kuvanveistäjä ja arkkitehti Bartolomeo Carlo Rastrelli (1675-1744), kutsuttiin paikalle Pietari Suuren toimesta vuonna 1716. Hän teki kuvapatsaita mm. tsaarista itsestään. Isäänsä kuuluisammaksi tuli hänen poikansa arkkitehti Bartolomeo Francesco Rastrelli (1700-1771). Hän saneerasi Pietarhovin suurta palatsia sekä Katariinan palatsia Tsarskoje Selossa.

    Jean-Baptiste Michel Vallin de la Mothe (1729 –1800) oli alkuaan ranskalainen. Hänestä tuli Katariina Suuren suosikkiarkkitehti, niinpä hän sai tehdäkseen Talvipalatsin laajennuksen eli Pienen Eremitaasin. Piirsipä hän myös Ysupovin Moika-palatsin, missä Rasputin murhattiin.

    Listallamme venäläinen, vaikkakin isänsä kautta saksalainen arkkitehti nimeltä Yury Felten (1730-1801). Hän oli Katariina Suuren hoviarkkitehti ja osallistui moneen tärkeään projektiin erityisesti Tsarskoje Selossa. Hän oli myös taitava insinööri. Hän suunnitteli Pietari Suuren ratsastajapatsaan jalustakiven siirtolaitteiston. Väitetäänhän että se olisi suurin ihmisen koskaan siirtämä kivilohkare - suurempi kuin Virolahdelta tuotu Aleksanterin pylväs Palatsiaukiolla. Senhän taas suunnitteli

    Giacomo Quarenghi (1744-1817) toi palladiolaisen ajattelun Pietariin. Hänen suuria töitään oli Englantilainen palatsi Pietarhovissa. Hän asettui sittemmin Tsarskoje Seloon, jossa Aleksanterin palatsi oli hänen työnään. Katariina Suuri rakasti Quarenghin töitä. Hänen poikansa Paavali taas vihasi kaikkea mitä äiti rakasti. Siksipä kai Ciacomon suuret hommat hiipuivat.

    Andrey Voronikhin (1759-1814) on venäläinen arkkitehti. Näin voitaneen sanoa. Hänen kuuluisa sukunsa on asunut Venäjällä jo 1500-luvulta, todennäköisesti ennenkin. Suku on Stroganoff. Hän on venäläisen Empire-tyylin perustajia. Kazanin kirkko Nevski Prospektin varrella on hänen suunnittelemansa, samoin kaivosyliopisto.

    Jean-François Thomas de Thomon (1760 –1813), ranskalainen uusklassisti, teki mm. Pietarin pörssin komean rakennuksen. Hänen työtään ovat Vasilin saaren kärjessä pörssirakennuksen edessä sijaitsevat Rostra-pylväät. Pylväät pystytettiin vuonna 1810.

    Carlo Rossi (1775-1849) oli empire-tyylin suuri arkkitehti Pietarissa. Hänen töitään ovat mm. Venäläisen Museon entinen Mihailovskin palatsi, Aleksanterin teatteri sekä Pääesikunnan rakennus mahtavine portikoineen ja veistoksineen.

    Auguste de Montferrand, ranskalaisvenäläinen uusklassisti (1786 –1858), piirsi Iisakin kirkon. Hän myös valvoi graniittipilareiden teon Suomen puolla. Hänen suunnittelemansa kupoli oli ensimmäisiä valurautakupoleja maailmassa. Kirkon rakennustyö alkoi vuonna 1818 ja kirkko vihittiin vuonna 1858. ”Rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa”.

    VastaaPoista
  4. Taas hieno blogi, kiitos Pena! Sinusta olisi pitänyt tulla taidehistorioitsija. Tosin silloin olisimme menettäneet taitavan liikennesuunnittelijan. Ehkä kuitenkin parempi näin.

    Kommenttisi omaan blogiisi on ansiokas luettelo Pietarissa toimineista ulkomaalaisista arkkitehdeista ja heidän töistään. Luettelosta puuttuu, aivan oikein, Heikin mainitsema Carl Ludvig Engel. Hän laati Pietarissa ollessaan omaan lukuunsa luonnokset suuresta kirkosta Pietariin ja teatterista Moskovaan. Ne lienevät olleen eräänlaisia ”käyntikortteja etenkin keisaria ajatellen” eikä niitä ollut tarkoituskaan rakentaa. Myös kilpailuvoitto edustavasta yksityistalosta Pietariin jäi toteuttamatta. (Jarkko Sinisalo museoviraston julkaisussa ”Engelin merkintöjä” 2015).
    Ennen Pietaria Engel työskenteli kolmisen vuotta Tallinnan kaupunginrakennusmestarina ja ehti suunnitella sinne muutaman rakennuksen ennen kiinnitystään Helsingin uudisrakennuskomitean arkkitehdiksi. Mutta se onkin jo toinen tarina.

    VastaaPoista
  5. Puuttuu toinenkin merkittävä henkilö: Pavlovskin palatsin ja puiston pääarkkitehti Charles Cameron. Muut tosin jatkoivat hänen työtään. Ehdottomasti näkemisen arvoinen.

    VastaaPoista