keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kaksi kuolinilmoitusta

Luen sanomalehteä Tallinnasta paluun jälkeisenä päivänä. On tavaksi tullut lukea kuolinilmoitukset entistä tarkemmin. Nyt sain kaksi yllätysviestiä manalle menneistä. Arto Sipinen oli todellakin yllätysviesti. Aivan kuin muistaisin hänet juuri vastikään jossain tavanneeni. Nyt hän on poissa. Juurihan hän kertoi olevansa aikeissa muuttaa pois Töölöstä, kouluaikojen kotiseudultaan, takaisin Munkkaan tai jonnekin länteen. Hän sanoi Töölössä parkkeerauksen olevan mahdotonta.  Toinen suruviesti oli Olli Laineen kuolinilmoitus. Hänen viimeisestä tapaamisesta on jo joitakin vuosia. Aina ohittaessani hänen kotinsa Töölössä olen ajatellut häntä. Tiesin hänen sairastaneen pitkäaikaista sairautta. Mietin hänen tilaansa. Nyt näin sanomalehdestä tapahtuneen. Molemmat viestit ovat varsinkin yön tunteina tulvineet mieleeni. En ollut kummankaan vainajan varsinainen perhetuttu. Olin vain muuten hyvä tuttu. Tunsin olevani jonkinlainen kaveri tai luotettu.

Suhteeni Olli Laineeseen oli aivan erilainen kuin suhteeni Arto Sipiseen. Olli Laine oli metron suunnittelupäällikkönä tärkeä suunnittelustrategi ja kaiken lisäksi tilaaja. Hänen kanssaan käydyistä keskusteluista on vahakantisissa vihoissani useita merkintöjä. Hän myös aikanaan hyväksyi ja esitteli lukuisia suunnitelmia, joissa sain olla mukana. Haluan hieman muistella noita vanhoja asioita. Arto Sipisen kanssa minulla ei ollut minkäänlaista työyhteyttä. Hänen suhteensa muistelen vain ystävyyden asioita, en työasioita.

Olli Laine metron suunnittelupäällikkönä
Olli Laine astui Reino Castrenin johtaman metrotoimiston palvelukseen vuonna 1966. Hänen kanssaan samanaikaisesti toimeen astui Jouko Rantanen. Silloin metron rakennusosaston päällikkönä ja nuorten diplomi-insinöörien suoranaisena esimiehenä oli Berndt-Veli Huhtinen. Metrotoimistossa kuohui. Tekniikan tohtori Reino Castrén potkittiin virastaan vuonna 1967. Hänen puolen vuoden Kalkutan matkansa päätyi Teuvo Auran päätöksellä viraltapanoon. Tilalle astui kaupungin taloustoimistossa palvellut sähköinsinööri, dipl.ins. Unto Valtanen. Unto taas puolestaan nuorensi staabiaan nimittämällä Olli Laineen suunnittelupäälliköksi ja Jouko Rantasen rakennuspäälliköksi. Olli Laine tuli metrotoimistoon Vesi-Pekka Oy:n palveluksesta. Siellä hän oli työskennellyt mm. osakkaana ja johtokunnan jäsenenä vuodesta 1956.

Tämä lehtileike on Olli Laineen kansiosta. ”Vihreä valo syttyi!”

Minä olen saanut tilaisuuden selailla Olli Laineen metroaikaisia kansioita. Hän oli mukana silloin kun suuria ratkaisuja tehtiin. Niin, ratkaisuja jotka tänään ovat toteutuneita. Vuonna 1968 Olli pohtii metron toteuttamista tällaisin ajatuksin: ”Urbanisoituminen ja autoistuminen ovat tuoneet liikkumisen probleemana kaupunkiyhteisöön. Vanha kaupunkirakenne ei sovellu nykyaikaisen liikkumisen tarpeisiin. Kaupunkisuunnittelijat ovat joutuneet vaikeasti ratkaistavan kysymyksen eteen: yritetäänkö parantaa ja täydentää liikenteellisesti vanhaa, kulttuuriarvoja sisältävää kaupunkirakennetta, vai luodaanko uusi, nykyiset liikenteelliset vaatimukset täyttävä kaupunkimalli. Suunnittelijan kannalta viimeksi mainittu vaihtoehto olisi helpommin ratkaistavissa, mutta se yleensä hylätään ja perinteille annetaan niille kuuluva arvo.”

Laine oli omassa harkinnassaan päätynyt sellaiseen johtopäätökseen, että maanalainen, risteysvapaa rautatie eli metro on paras moderni joukkokuljetusväline. Muistiossaan Laine pohtii: ”Miksi Helsingissä niin erinomainen liikenneratkaisu, kuin metro, edelleenkin huopaa vastatuulessa?”

Hän vastaa:
"Metro on pitkäjännitteinen, huomattavasti yli 4 vuoden valtuustojänteen. Se ei tuo nopeasti ratkaisua ja 10-15 vuoden rakentamisen jälkeen se voi hoitaa ainoastaan noin 25 % työpaikkaliikenteestä. Hyvä liikennesuunnitelma ei vielä ole hyvä rakennussuunnitelma. Toteuttamissuunnitelma vaatii reaalisia lähtöarvoja rahoituksesta, työn aiheuttamasta haitasta jne. Näitä kysymyksiä ei ole riittävästi selvitetty. Metro on verorahoilla rakennettava liikenneratkaisu. Tästä syystä se on samalla huomattava sosiaalipoliittinen tulonsiirto-objekti, jonka käsittely ei perustu teknillisiin perusteihin vaan poliittisiin. Jos siis halutaan vanha kaupunkikeskus säilyttää, laajentaa ja monipuolistaa citytoimintaa sekä samalla taloudellisesti ja miellyttävästi hoitaa työpaikkaliikenne tulevaisuuden vaatimukset huomioon ottaen, on metro muiden liikennevälineiden rinnalla erittäin merkittävä ja edullinen liikenneratkaisu."

Rengasmetro oli vuosina 1967-1970 kovasti tapetilla. Rengasmetron kannattajiin kuului mm. Helsingin seutukaavaliitto Lars Hedmanin johdolla. Rengasmetroa mietti myös metrotoimiston suunnittelupäällikkö Olli Laine. Vai mitä todistaa se, että hän on piirtänyt noina vuosina kaikkiin häneltä lainaamiini leikekirjoihin lyijykynällä rengasmetron hahmotelman? Rengasmetro oli perua jo vuonna 1953 laaditusta raideliikennejärjestelmän suunnitelmasta. Seutukaavaliiton vuoden 1968 suunnitelma perustui rengasmetroon ja rengasta sivuaviin heilurilinjoihin. Rautateiden kanssa oli neljä yhteistä asemaa.

Olli Laineen aika metrosuunnittelutoimikunnassa oli vauhdikasta. Hänen johdollaan valmisteltiin monia päätöksiä. Kaupunginvaltuusto päätti Kamppi-Puotinharju osuuden rakentamisesta (7.5.1969). Kaupunginvaltuusto teki myös toivomusponnen, että kaupunki ryhtyisi yhteistyöhön valtion ja naapurikuntien kanssa ja että kaupunki kehittää yhteistyötä valtionrautateiden ja liikenteenharjoittajien kanssa. Tällainen yhteistyön hakeminen oli varmaankin Olli Laineen lempipuuhaa. Hän oli yhteistoimintamies. Toukokuussa 1969 kaupunginhallitus teki päätöksen metron rakentamisen aloittamisesta (12.5.1969). Asiat etenivät. Olli Laineen johdolla metrotoimisto sai valmiiksi ehdotuksen, jonka Helsingin kaupunginvaltuusto sitten hyväksyi. Suunnitelma oli nimeltään Raideliikenteen perusverkko 1971. Rengasmetro oli korvautunut U-metrolla.

Kaupunginvaltuusto teki päätöksen metron keskustalinjauksesta. Kilpailevina vaihtoehtoina olivat Esplanadin linja ja Kaivokadun linja. Viimemainittua kutsuttiin peruslinjaksi. Peruslinja voitti, vastoin kaupunkisuunnittelijoiden kantaa (24.6.1971). Kaupunginhallitus päätti, että Helsingin joukkoliikennejärjestelmän ohjeellisena runkona pidetään raporttia ”Raideliikenteen perusverkko 1971”.

Olli Laine joutui luovimaan erilaisten ristiriitojen sopassa. Hänelle aiheutti päänvaivaa mm. keskustalinjan ratkaisu. Kaupunkisuunnitteluvirasto ajoi voimakkaasti ns. Espan linjaa, kun metrotoimisto puolestaan oli vakuuttunut ns. peruslinjan paremmuudesta. Peruslinja on juuri se linja, joka loppujen lopuksi toteutettiin. Olli Laine joutui myös antamaan sijaa ajatukselle länsimetrosta Munkkiniemen kautta Espooseen. Ilaskivi oli tehnyt päätöksen Ruoholahden metroasemasta ja sillä tavoin ratkaissut asian seutukaavaliiton ja eräiden muiden Munkkiniemen linjausta kannattavien tappioksi. Laine etsi ratkaisua ja hän oli ideoimassa kompromissia. Eräs idea syntyi saunan lauteilla. Olihan tuo aika vielä Kekkosen ja saunomisen etsikkoaikaa.

Olli Laine, Seppo Vehviläinen, Heikki Salmivaara, Kimmo Kaitila ja Pentti Murole piirtelivät Olarin saunalla kuvan esittämän ratkaisun Espoon metrolle - jos sellainen joskus syntyisi. Ruoholahden päätös oli tuolloin jo selvä ja asema oli rakenteilla. Saunojien konsensuksen mukaisesti länsimetro tulisi Munkkiniemen ja Töölön kautta Kamppiin ja siitä Espan kautta Hakaniemeen ja edelleen Pasilaan. Kalasatama oli myös kuvaan piirretty. Ei hassumpaa!

Jouko Rantanen ja Olli Laine väsyivät seitsemässä vuodessa Unto Valtasen vauhtiin ja heidän seuraajikseen tulivat vuonna 1974 Kalevi Arimo ja Timo Niini. Jatkuuko muisteluni Olli Laineesta tästä eteenpäin. Ei jatku. Tiedän Ollin työelämän, perhe-elämän ja toiminnan Rakennusinsinööriliiton Senioreiden piirissä valtaisan ansiokkaaksi. Minun muisteluni tässä koskee vain minun yhteistä aikaani Ollin kanssa. Nyt on Jouko saanut seurakseen Ollin. Jonnekin – tuntemattomaan – muistojen kirjastoon. Olen kiitollinen tilaisuudesta saada työskennellä Olli Laineen kanssa.

Arto Sipinen – Arkkitehti
Toinen kuolinilmoitus oli niin yllättävä. En tahdo uskoa siihen. Sanoin jo, ettei Arto Sipinen ollut suinkaan minun kaverini tai minun perheystäväni. Hän oli kuitenkin jollain mystisellä tavalla sydänystävä. Arto Sipinen on Töölön poikia ja Helsingin Viidennen yhteiskoulun poikia. Hän syntyi vuonna 1936 ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1953. Todella nuori mies ylioppilaaksi päästessään. Arkkitehdin ura oli itsestään selvä tulevaisuuden visio jo keskikoulua käyvälle pojalle. Näin vakuuttaa hänen luokkatoverinsa Kalevi Arimo.
Arto työskenteli opiskeluaikanaan Alvar Aallon toimistossa. Sitten hän oli pari vuotta luokkatoverinsa Jussi Jauhiaisen työtoverina Viljo Revelin toimistossa.

Arto Sipisen monet työt ovat kilpailuvoittojen tulosta. Ensimmäinen voitto vuonna 1964 tuli Lahden keskustakilpailusta yhdessä Jouko Rastimon kanssa. Voitto tuli myös Porin 5. kaupunginosan kilpailusta vuonna 1965. Nämä kaksi ehdotusta liittyivät minunkin nuoruuden töihini, sillä ne olivat olemassa ja ohjenuorana silloin kun Murole oli tekemässä Lahden ja Porin liikennesuunnitelmia vuosina 68-69. Artolla oli siis alkamassa ilmeinen asemakaavoittajan ura. Mutta ei. ”Keltainen jäänsärkijä”, Imatran kaupungintalon kilpailuvoitto 1967 yhdessä Mane Hetzerin kanssa avasi julkisten rakennusten arkkitehtuurin - elämäntyönä. Arto oli perustanut oman toimiston jo vuonna 1965. Kilpailuvoitot toistuivat toistumistaan.  Monet hänen piirtämistään taloista tulivat tutuiksi kokouspaikkoina ja kohtaamispaikkoina. Jotkut talot olivat minulle erityisen tärkeitä. Yksi niistä on 1988 valmistunut Mikkelin Mikaeli. Tärkeä miksi? Siksi että pidin siellä kaksi vuotta talon valmistumisen jälkeen yhden tärkeimmän esitelmäni. Arton työstä jäi pysyvä monumentti. Minun sanani pyörivät sen seinien sisällä ja sitten hävisivät.  Arto Sipisen talo saattaa useinkin olla paikkakunnan ainoa arkkitehtoninen luomus - vanhan kirkon lisäksi. Ajattelen nyt vaikka kesämökkipaikkaani Tammelaa. Tai sitten ajattelen suunnittelutyön kohteena ollutta Raisiota. Tai voinpa ajatella vielä ohikulkupaikkakunta Mäntsälää. Kylässä saattaa olla keskiaikainen kivikirkko tai vain tiilinen normikirkko ja sitten siellä on Sipisen kunnantalo. Siinä kaikki. Muuta ei ole. Vastaavia paikkoja löytyy muitakin. Monia.

Arto Sipisen rakennukset ovat monen kaupungin tai kylän ainoita tunnistettavia rakennuksia. Ne ottavat vastaan ja toivottavat tervetulleiksi. Ehkä niissä toistuu sama teema. Minusta se on hieno teema. Loistava ”hantverkkarin” teema sanoo Sipistä kunnioittava ystäväni.

Helsingissä järjestettiin Kamppi-Töölönlahti aatekilpailu vuonna 1986. Kilpailun palkintolautakunnan puheenjohtajana oli ylipormestari Raimo Ilaskivi ja SAFAn valitsemina tuomareina arkkitehtiprofessorit Vilhelm Helander ja Timo Penttilä. Palkintolautakunnan jäseninä olivat mm. Erkki Tuomioja, Mikko Mansikka ja Lars Hedman. Arto Sipinen työryhmineen teki ehdotuksen nimeltä Pro Finlandia 1. Se oli yksi kolmesta palkitusta. Timo Penttilä kritisoi jo palkintojenjakotilaisuudessa tapaa jakaa ensimmäinen palkinto kolmelle ehdokkaalle. Hän lähetti kolme vuotta kilpailun ratkaisun jälkeen Hesariin yleisönosastokirjoituksen, jossa hän väitti Helsingin keskustasuunnitelmaa säälittävän avuttomaksi. Hän lienee tarkoittanut kilpailun jälkeen valmistunutta osayleiskaavaehdotusta. Näin Penttilä: ”Kolme vuotta sitten liitin Kamppi-Töölönlahti alueen arkkitehtikilpailun palkintolautakunnan pöytäkirjaan jyrkän eriävän mielipiteen ja ennustin että jos kaupunkisuunnitteluvirasto jatkaa alueen suunnittelua kaikkien muiden jäsenten haluaman tasapelin pohjalta, tuloksena on suunnitelma, joka olisi sijoittunut kilpailussa alimpaan luokkaan.”

Tässä kuvassa on tuo Penttilän tasapeli. Keskellä on Pro Finlandia 1 eli Arto Sipisen ja hänen työryhmänsä ehdotus. Ehdotus sai yhden jaetusta kolmesta 1. palkinnosta. Ehdotus palkittiin erityisesti selkeästä ja väljästä Kampin alueen ratkaisusta, hyvästä jalankulun järjestämisestä Mannerheimintien poikki Kampin ja Töölönlahden alueiden saumakohdassa ja ajatuksesta itä-länsisuuntaisten yhteyksien järjestämisestä radan ylittävällä rakentamisella rautatieaseman pohjoispuolella. Ehdotuksen kansiratkaisuja pidettiin ylimitoitettuina ja eräitä aiheita liioiteltuina, mutta supistettuna kokonaisratkaisua pidettiin kehityskelpoisena. Kuvassa vasemmalla on Janne Söderlundin ehdotus ja oikealla Ilmo Valjakan ehdotus.

Arto Sipisen kilpailuehdotus näytti tällaiselta.

Kilpailun jälkeen kolmelta voittaneelta tilattiin jatkoselvityksiä. Arto Sipisen jatkotyössä oli muutoksia tehty erityisesti Eduskuntatalon edustan käsittelyssä. Mannerheimintie ylittävä kansi oli poistettu samoin kuin samalla akselilla ollut suuri rakennusmassa, mahtoiko olla konserttitalo tai vastaava. Myös radan päälle rakentamista oli selkeästi karsittu. Ehdotus oli esillä Milanon Triennalessa 1988.

Arto Sipinen sai tilaisuuden kehitellä ehdotustaan. Tämä malli oli esillä Milanossa. Bingo! Olisin valinnut Sipisen!

Useimmiten tapasin Artsia Jyväskylässä. Juuri muistelimme ystäväni Roger Wingrenin kanssa Aalto-seminaaria Jyväskylässä.  Ilta oli vauhdikas ja viehkeä. Arto oli tapansa mukaan paikalla seurassaan viehättävä Sinikka vaimonsa. Sipisestä oli tullut Jyväskylän ”kaupunkiarkkitehti”. Hänellä oli kaupungissa loistavia kohteita roppakaupalla. Niitä pitää luetella. Jyväskylän yliopiston pääkirjasto 1974, hallintorakennus 1974, musiikkirakennus 1976 ja Jyväskylän yliopiston taiderakennus 1976. Ne olivat ensimmäistä sarjaa. Mattilanniemen ja Ylistönrinteen laitosrakennukset 1984-2004 jatkavat luetteloa. Maakunta-arkisto 2000, tornirakennus Innova 2002 ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-rakennus Dynamo 2003 täydentävät sen. Uskomatonta. Ilmankos ”oma poikani” Pekka Kettunen piti Arto Sipistä erityisessä arvossa ja Jyväskylän omana arkkitehtina.
  
Jyväskylän messutorilla Daniel Bruunin sinkoileva bumerangi viuhuu Sipisen Artsin toimistotalon editse. Matkakeskus, kevyen liikenteen silta rantaväylän yli ja messutori Lutakon porttina olivat ja ovat osa uutta Jyväskylää Pekka Kettunen puhui kaupungin symboleina torista, temppelistä ja tornista. Tässä on tori ja torni. Ehkä messut ovat nykyajan palvontaa ja messutalo nykyajan temppeli. Siinä ne kaikki ovat sulassa sovussa. Arto Sipinen oli bumerangista mielissään. Se synnytti dynamiikkaa. Puhuimme siitä usein. Olen niistä puheista iloinen.


Tämä ei ollut nekrologi. Tämä oli vain muistelua kohtaamisesta kahden hienon miehen kanssa.  Toinen heistä oli insinööri isolla I:llä. Toinen heistä oli Arkkitehti isolla A:lla. Nuo kohtaamiset ovat päättyneet. Niitä tulee ikävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti