Lähdin pienelle iltakävelylle Toompean mäelle. Tämä mäki on
minulle tuttu jo kahdenkymmen vuoden takaa. Vuodesta 1995 saakka on minun toinen
kotini ja urbaani lomamökkini sijainnut tällä mäellä. Olen kirjoittanut Virosta
ja Toompean mäestä useita tarinoita. Laitan niitä tähän blogiin linkkeinä.
Minua on moitittu siitä, että kirjoitan liian pitkiä juttuja. Nyt en kirjoita.
Laitan vain tämän iltakävelyn valokuvat ja lisäksi nuo linkit. Tervetuloa
Toompealle kanssani 2.1.2018.
Tämä kuva on eilispäivältä. Se on otettu uudenvuoden yönä
noin klo. 00:15. Silloin päättyi Tallinnan ja Viron juhlavuoden ilotulitus.
Eestin itsenäisyys sisältää dramaattisia kertomuksia. Vuosi sitten
itsenäisyyspäivänä sain Toompealle kaksi puhelinsoittoa. Voit aloittaa niistä.
Sitten jatkamme kävelyä.
Pitkä Hermanni on symboli. Sinimustavalkea nousi
ensimmäistä kertaa Pitkän Hermannin huipulle 12. joulukuuta 1918. Lippu
poistettiin 21. heinäkuuta 1940 Neuvostoliiton miehitettyä maan. Seuraavana
päivänä sinimustavalkea pantiin takaisin yhdessä punalipun kanssa. Se sai olla
ylhäällä viikon päivät, sitten se katosi.
Saksa valtasi Tallinnan 28.elokuuta 1941, silloin ei tainnut vaihtua
kuin punalippu hakaristilippuun. Vuonna 1944 sinimustavalkea pääsi torniin
jälleen kahdeksi päiväksi. Tämä ihme tapahtui 20-22. syyskuuta. Silloin oli
hakaristilippu laskettu, sinimustavalkea liehui 2 päivää ja punalippu nousi
tilalle. Punalippuvaihetta kestikin sitten 45 vuotta kunnes sinimustavalkea
nousi Pitkän Hermannin huippuun 24.helmikuuta 1989.
Tämän portin takana lepää tai oikeammin elää vastuu Viron
itsenäisyydestä. Portti johtaa Viron parlamenttiin. Portin läpi ovat kulkeneet ensimmäiset
itsenäisen Viron vallankäyttäjät. Heidän kohtalonsa oli traaginen. Juri Vilmsin
kohtalo yhä askarruttaa. Hänet surmattiin Suomessa.
Tuomikirkon ensimmäiset osat on rakennettu 1200-luvulla.
Kirkon edessä olevalla aukiolla saksalaiset ritarit surmasivat Tanskan
kuninkaan vasallit. Murhatyöt jatkuivat kirkon alttarille saakka. Saksalaiset
aatelissuvut hallitsivat maata satoja vuosia, kunnes Hitler heidät komensi
kotiin.
Tässä talossa asui herra Carl Mothander. Talossa asui
myös runsaasti erittäin mielenkiintoista väkeä. Muiden muassa talossa asui suomalainen
kreivitär, joka omisti Tallinnan suurimman koiran. Se oli Tanskandoggi. Oli
yleisesti tunnettua, miten koiran kanssa taistelu oli kreivittären hyvän kunnon
ja sorjan vartalon salaisuus. Talossa oli myös kummitus, jota pakoon
juostessaan ranskalainen upseeri kaatui kuolleena maahan huutaen: ”La dame
blanche, elle me poursuit, elle me poursuit!”
Toompean talojen räystäillä kasvoi ruohoa ja lähes kaikki
rakennukset olivat rappiolla silloin kun minä ryhdyin suorittamaan Toompean
iltakävelyjä. Jotkut ihmiset kuten naapurini Tiina Mägi tekivät kansalaistyötä
vanhan kaupungin hyväksi. Hän vaati erityisesti nuorisoa julkisten tilojen siivous-
ja kunnostustöihin. Nyt pappien ja aateliston Toompeasta on tullut diplomaattien
ja hallinnon kaupunginosa. Katselen
ikkunastani kadulle ja mietin oloja silloin kun Pietari Suuri teki ensivisiittinsä
vuonna 1711. Hänen hevosensa asui minun olohuoneessani.
Toompean kierroksen vakiopaikkoja ovat kaksi
katselupaikkaa. Nyt on pakkasukon kausi, ja Toompea täyttyy vierailijoista.
Katselupaikat ovat tulvillaan vierasta väkeä. He katselevat sitä samaa ihmettä joka
minutkin hurmaa: muuttumattomuutta.
Todellisuudessa Tallinna ja Toompea ovat kokeneet
täydellisen muutoksen. Viro on nyt itsenäinen maa ja tulee sellaisena
säilymään. Kuitenkin on hyvä muistaa mennyt.
Iltakävely on päättynyt ja lähestyn kotikatua. Ikkunasta
hehkuu valoa. Kiitos että olit seuranani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti