perjantai 16. elokuuta 2013

Rakkaudesta Tallinnaan

Lahden takana, Virossa - sukupolvi sitten - oli satujen maa, veljesmaa. Onneton ja alistettu, köyhä, ristiriitaisen monikansallinen, pitkäsääristen kaunottarien ja kovien hiihtäjien maa. Maa oli osa Neuvostoliittoa, ja sen ihmiset katsoivat vaieten merelle. Näin kirjoitti Debora Vaarandi vuonna 1964 runossaan: Ihmiset katsovat merelle (suomentanut Sirpa Hajba):
Kun päivän savut ovat haihtumassa,
kun vanhojen tornien kuiskeet
kaikuvat kaarikäytävien askeleissa
ja kodittomalta kuulostaa junien ääni,
tulevat ihmiset kaupungista,
pysähtyvät meren rannalle,
ovat vaiti
ja katsovat merelle.
Täällä ja tuolla, yhä uudestaan,
kesäkuun hämyssä,
kun vesi on himmeä
niinkuin lemmestä hehkuva silmä, syksyn viiltävässä sinessä
harittavien linnunvarpaiden ja kirkunan alla
ja harmaan hiljaisuuden edessä,
kun jää on tulossa,
pysähtyvät ihmiset ratapenkereelle
ja katsovat ääneti merelle.
Näen läpi illan kajon
tummat hahmot veden äärellä, kivien päällä,
kallionkielekkeillä,
ääriviivojen kevyessä hohteessa.
Ja läheisempiä kuin koskaan ovat he nyt minulle
sanattomassa kaksinpuhelussa meren kanssa
ja päässään vain ihmisen ajatukset
Mitä varten he muuten tulivat,
pysähtyvät, ovat vaiti
ja katsovat merelle?

  

Ihmiset katsoivat merelle ja vieraan vallan sotilaat katsoivat heidän peräänsä. Tondin kasarmin repaleiset maalinuket kertoivat vielä 5 vuotta itsenäistymisen jälkeen miehityksen kasvottomasta julmuudesta. Siitä kertoivat myös piikkilanka-aidat ja varoituskilvet miinakentistä. Tuon todellisuuden kohtaaminen oli yllättävää ja raadollista, mutta erityisesti nuo rikkiammutut repaleiset maalinuket…

Neuvosto-Virosta muutosyhteiskuntaan
Viron itsenäistymisen prosessi on jännitysnäytelmänä sitä luokkaa, että haluan nyt tähän kunniatauluna kirjata nuo tapahtumat.

·          1985 Mihail Gorbatsov aloittaa glasnost ja perestroika prosessin, apaattisuus muuttuu vilkkaaksi poliittiseksi toiminnaksi.
·          1987 Hirveparg – puistossa pidetään mielenosoitus Ribbentrop – sopimusta vastaan.
·          1987 Edasi – lehdessä julkaistaan Eestin ”omatalousohjelma” IME. Ehdotuksen laativat Edgar Savisaar (37), Siim Kallas (39), Tiit Made (47) ja Mikk Titma (48). Nuoremmat miehet ovat vielä johtoasemissa, Siim Kallas EU-komissaarina ja Edgar Savisaar Tallinnan kaupunginjohtajana.
·          1988 perustetaan kansanrintama ”Rahvarinne”. Kansanrintama ei vaadi eroa Neuvostoliitosta, ainoastaan liittovaltiotyyppistä suvereeniutta.
·          1988 syyskuun 11. päivänä ”laulava vallankumous”. Tallinnan laululavalla 300000 ihmistä.
·          1988 joulukuussa Viron korkein neuvosto vaatii liittovaltiota ja päättää Viron kielen Viron Sosialististen Neuvostotasavallan viralliseksi kieleksi.
·          1989 marraskuussa Viron korkein neuvosto ja Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyvät IME – ohjelmaan perustuvan lain Viron taloudellisesta itsenäisyydestä.
·          1989 marraskuussa Viron korkein neuvosto hyväksyy lain, jonka mukaan maan liittäminen Neuvostoliittoon 1940 oli laiton.
·          1990 helmikuussa perustettiin ”Eesti Kongress”, äänioikeus oli vain henkilöillä, joilla oli Viron kansalaisuus enne 1940 miehitystä.
·          1990 maaliskuussa pidetyissä vaaleissa kansanrintama sai voiton, poliittiset puolueet pääsivät korkeimpaan neuvostoon. Arnold Ruutelista tuli neuvoston puheenjohtaja ja Edgar Savisaaresta pääministeri.
·          1990 maaliskuun lopulla korkein neuvosto päätti, että Neuvostoliiton valta on laiton. Aloitettiin siirtymäkausi, jolla ei ollut määräaikaa.
·          1990 huhtikuussa Mihail Gorbatsov uhkasi poliittisella ja taloudellisella painostuksella, Neuvostoliitto ehdotti erikoisasemaa, jos maa ei eroa – Viro ei suostunut.
·          1990 toukokuussa Viron korkein neuvosto muuttaa maan nimen ”Eesti Vabariikiksi”, palauttaa sinimustavalkoisen lipun ja vaakunan sekä kansallislaulun.
·          1990 toukokuussa Gorbatsov julistaa Virossa tehdyt päätökset laittomiksi.
·          1991 tammikuussa Venäjän federaatio ja Viro tekevät sopimuksen, jolla kummankin osapuolen valtiollinen itsenäisyys tunnustetaan, Boris Jeltsin allekirjoittaa.
·          1991 elokuussa Gennadi janajevin johtama vallankaappausyritys Moskovassa.
·          1991 elokuussa Venäjän federaatio tunnusti Viron itsenäisyyden.
·          1991 syyskuussa Neuvostoliitto tunnusti viron itsenäisyyden.
·          1991 syyskuussa YK ottaa Viron jäsenvaltiokseen.
·          1991 joulukuussa Neuvostoliitto hajosi.
·          1992 tammikuussa Savisaar erosi ja pääministeriksi tuli Tiit Vähi.

Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991. Suomi teki 25.8. päätöksen diplomaattisuhteiden palauttamisesta Viron kanssa. Suomen Tallinnan suurlähetystö aloitti virallisesti toimintansa 16.9.1991. Suomi ei tunnustanut uudelleen Viron tasavaltaa, vaan totesi vuonna 1920 annetun virallinen tunnustuksen riittävän.
·          1992 kesäkuussa hyväksyttiin uusi perustuslaki, maa irtosi ruplasta, syyskuussa korkein neuvosto lakkautettiin ja maassa järjestettiin ”riigikogun” vaalit ja presidentin vaalit. Lennart meri valittiin presidentiksi.


Me Tallinnassa
Olimme toimineet Virossa jo vuodesta 1980. Pääasiallisesti kustansimme ja myimme Tallinnan osoitekarttoja. Hannu Lehto oli aktiivinen Viron kielen harrastaja sekä Tuglas-seuran aktivisti. Hän siirsi virolaista runoutta tietokoneiden muistilevyille. Hän myös johti piskuista Tallinnan toimistoamme Suomesta käsin. Paikallisena toimijana oli diplomi-insinööri Peeter Tiks, hän päivitti kartat ja kuskasi ne Ladallaan Riikaan painettavaksi ja myi kartat sitten Tallinnan kioskeille ja kirjakaupoille. Insinööritöitä ei juuri ollut tarjolla. Maan itsenäistymisprosessi tapahtui suomalaisten kakistellessa vuonna 1991. Edgar Savisaaren kirja "Viron vaaran vuodet", 2005, kertoo mielenkiintoisella tavalla virolaisten kyvystä luovia Mihail Gorbatshovin ja Boris Jeltsinin välistä itsenäisyyteen.
  

Tallinnan vanhan kaupungin kaduilla värimaailma on muuttunut pastellin vaaleaksi ja ajan kulusta kertovat seinät ovat menettäneet puhekykynsä. Taiteilija on rakas vaimoni Liisa.

Vuonna 1995, kesken Libyan vahvaa prosessia, hitaasti muuttuvassa Virossa, päätin arvioida uudelleen Tallinnan toiminnan. Sen on loputtava tai muututtava todelliseksi insinöörityöksi.  Epäilin Peeterin kykyä ja asiakassuhteita. Illallinen venäläisen teatterin kabareeravintolassa kirkasti pääni ja toiminnan tarkoituksenmukaisuuden. Rakastuin samalla Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Halusin hetimiten löytää asunnon kapeilta kujilta. Tiks teki työtä käskettyä ja asuntokaupat solmittiin syksyllä 1995. Toompean Rutu tänavasta oli tulossa toinen kotini. Vieraskirjassa lukee: Se alkoi rakastumisesta kaupunkiin. Loppumattomaan aikaan. Naisiin. Haluan saada ystävät tänne.

 


Rutu-kadun tunnelmaa Toompealla.

Pian sitten tulikin toimistollemme suuri tilaisuus, kun vuonna 1997 saimme tehtäväksi Tallinnan joukkoliikennesuunnitelman. Sitä ennen olimme jo mukana EU:n rahoittamassa QUATTRO-selvityksessä. Oli siis suurta juhlaa päästä optimoimaan Tallinnan joukkoliikennettä. Työ olisi ponnahduslauta suureen menestykseen. Juuri itsenäistyneen veljesmaan suunnittelukulttuuri oli vielä synnytystuskissaan. Olimme onnellisia, kun saimme lusikkamme siihen porisevaan kattilaan. Suuri menestys? Ei, tai ehkä kyllä? Pieni menestys ja ystäviä? Varmasti, kyllä!

Tallinnan joukkoliikenteen kehittäminen; Tallinna Uhistranspordi Optimeerimine
Maan järkyttävän suuri muutos yhdisti unelmat ja lähes toivottoman taloustilanteen. Virolaiset onnistuivat tässä uskomattomassa suorituksessa. Joukkoliikennesuunnitelman esipuheessa kirjoitin 1998 (osittain sarkastisesti) näin:

”Olemme uuden ajan edessä. Markkinatalouden ajattelu on ekspansiivinen ja innovoiva. Markkinatalous antaa yksilölle mahdollisuuksia ja tilaisuuden. Markkinatalous luo ideoita ja kehitystä. Markkinatalous lisää tehokkuutta ja kansantuotetta. EU:n kestävän kehityksen politiikka perustuu kasvuun. Kasvun pysähdys ekologisen tasapainon nimissä on kielletty teoria. Markkinatalouden voima perustuu jatkuvaan kasvuvoimaan. Tätä emme halua kieltää. Mitä on kasvu?
Onko kasvu mekanistinen, taloudellinen, vai onko uusi maailmankäsitys luomassa uudistuvaa arvomaailman kehitystä? Kasvu on kulttuuria, perinteen jalostamista. Perintö, traditio, on suhdettamme aineettomaan perintöön, suhdettamme luontoon, suhdettamme ihmisyyteen ja suhdettamme ihmisten kätten töihin. Kaikki mitä on perinnöksemme annettu.
Tätä perintöä meidän on vaalittava. Meidän kasvumme tärkein ideologia voi olla vain kasvu perinteemme luomassa viitekehyksessä. Muunlainen kasvu johtaa tuhoon. Otammeko perintömme luoman viitekehyksen kasvun lähtökohdaksi?
Tallinnan joukkoliikenteen kehitys - tekniikkaa ja taloutta? Niin viisaat väittävät. Tallinnan joukkoliikenteen optimointi - matematiikkaa ja tietokoneohjelmia? Ei suinkaan! Tallinnan joukkoliikenteen kehittäminen on kulttuuria. Kulttuuria, joka integroituu sosiaaliseen tasa-arvoon, ekologiaan, ihmisyyteen ja arkkitehtoniseen perintöön. Joukkoliikenteellä on symboliarvo. Se liittyy käsitteeseen “omnibuss” - matkustamme yhdessä. ”

Kaiken tiedonsaannin toivottomuuden keskellä projekti eli loistavaa toivon aikaa. Kaikki oli joka hetki näennäisesti valmiina. Näin uskoi meidän paikallisyksikkömme. Karmea totuus paljastui kaksi viikkoa ennen dead-linea. Kommandojoukot kutsuttiin paikalle. Etunenässä Matti Lahdenranta taikuroi suuren kokemuksensa ja liikenneyhtiöiden talouden puolivalmistekirjastonsa avulla raportin merkittävät kehittämisennusteet. Suunnitelmaa sitten noudatettiin – kilpailuttamista lukuun ottamatta. Tällä hetkellä Tallinnan joukkoliikenne on harvinainen ilmiö globaalissa mitassa. Ilmaista joukkoliikennettä emme aikanaan uskaltaneet esittää, emmekä siitä edes uneksineet – nyt se on toimivaa todellisuutta. Tallinnan joukkoliikenteestä voit lukea blogistani ”Tallinnan ilmainen joukkoliikenne”, huhtikuulta 2013.



Joukkoliikenneraportin teknikkomentaliteetilla tartuttiin Tallinnan rikkaaseen perinteeseen, perinteen haltijat vastasivat myönteisesti.

Nurinkurin –Nuuti
Virolaisen muutosyhteiskunnan yskähtelystä huolimatta työ – ja muutkin työt saatiin onnellisesti satamaan. Sain sitten lahjaksi oivan oppikirjan asioiden menosta – se olisi pitänyt lukea ennen projektien alkua: Näin toimittiin Priit Pärnin kirjoittamassa Nurinkurin-Nuutissa (Priit Pärn, WSOY 1989):

”-Sinulla ei taida olla harmainta ajatustakaan meidän ajanlaskustamme, setä sanoi Nuutin kummastuksen nähdessään. -Kalenteri on, poika kulta, luonnollisesti sitä varten, että saisimme tietää missä parhaillaan olemme. Jos olet esimerkiksi huoneessa, voit kalenterista lukea, että HUONE, mutta jos olet sukellusveneessä, on almanakkaan kirjoitettu SUKELLUSVENE. Kuten näet, kaikki on hyvin yksinkertaista ja selvää. Ai, että miten saa tietää mikä päivä tänään on? Setää näin typerä kysymys nauratti. -Hahaa, kannattaako nyt sen takia kalenteria selailla. Katsot vain ympärillesi ja näet heti mikä päivä on. Etkö sinä muka tänään näe että tänään on sunnuntai? Ja sunnuntain jälkeen tulee tavallisesti lauantai. - Ai, huomenna on siis lauantai, Nuuti kysyi, sillä äkkiä hänen mieleensä muistui jotakin. -No hyvä on, kerron sinulle sanoista, setä kajautti ja asettui mukavasti istumaan pallille. -Katsohan Nuuti, sanat ovat Nurinkurilassa sellaisia, että ne merkitsevät aivan päinvastaista. Jos vastaan esimerkiksi ”kyllä” , se pitää käsittää niin, etten sanonut mitään, tai sitten niin, että sanoin ”hei” tai sitten, että vastasin ”ei”. Vielä vaikeampaa on ymmärtää lauseita. Sanotaan nyt vaikka ”omena putoaa”. Se voi tarkoittaa, että ”omena ei putoa” tai vallan ”lamppu putoaa”, mutta myös ”lamppu ei putoa”, mikä ei ole kyllä aivan oikein, sillä.. Tässä kohdin Nuuti keskeytti sedän puhetulvan. Nuuti oli katsonut sattumalta ylös ja huusi nyt: Mutta se putoaa oikeasti!”

Nurinkurin-Nuuti kyläilemässä sedän luona. Maa viheriöi projektikaavioita!

Tarinoita Tallinnasta
Tarinoita Tallinnasta kertyi talon vieraskirjaan. Tässä nyt kolme tarinaa parhaasta päästä:

”Viikon lomalla Tallinnassa heinäkuussa 1996, tunnelmia ja vaikutelmia. Vuonna 1988 aloin lukea Viron kirjallisuutta, ensin Aino Kallasta ja sitten muutakin, ja kirjallisuudesta välittyvä vaikutelma teki minusta Viron ystävän. Silloin en olisi voinut kuvitellakaan tulevani joskus tähän maahan, enkä varsinkaan Hiidenmaalle, Kallaksen maisemiin, nuo saaret kun olivat Puna-armeijan hallussa. Olin Englannissa talvella 1991 kun ”laulava vallankumous” alkoi, ja Persianlahden sodan uutisten seasta koetin saada selville Viron kohtaloa. Mieleen ovat jääneet televisiokuvat virolaisista aseettomina tankkeja vastassa. Ja niin kävi, että saimme vielä nähdä ihmeen, Viron vapautumisen. Tänä kesänä toteutui unelmani, pitempi loma Virossa ja käynti Aino Kallaksen mökillä Kassarilla, mistä melkein vuosikymmenen olin uneksinut. Oli hieno elämys nähdä pikku kamari, jossa hän kirjoitti kuuluisimmat teoksensa; myös kävelyretki Säärelle oli ihmeellinen. Pääsin myös näkemään Haapsalun, jota Ilon Wikland on käyttänyt esikuvanaan kuvituksissaan A. Lindgrenin kirjoihin. Haapsalu oli kiehtova, Hiidenmaa taas paratiisi. Matkamme oli elämys, enkä palaa kotiin samana ihmisenä..... Suurtänu!!” Lalla 20.7.1996 (Laura Honkasalo).

”Yöllä muistelin Penalle lapsuuttani 40-luvun Virossa. Tässä yksi tarina vuodelta 1940 tai 1941: Oli joku Leninin syntymäpäivä tai vastaava ja salossa liehui punalippu. Satoi räntää. Jostain syystä lippu unohtui yöksi paikoilleen. Aamulla havaittiin sitten kauhuissamme, että pyhä lippu olikin jäätynyt ylös, eikä suostunut laskeutumaan. Ei auttanut muu kuin kaataa tanko kiireesti ja repiä riekaleet irti. Uusi lippu värjättiin lakanasta ja kultavärillä maalattiin työkalut ja tähti. Kun oli pula-aika, ei vanhaakaan lippua voinut heittää pois. Vanhat kultakoristeet pestiin pois ja pikkusisko sai kauniit punaiset pöksyt, joiden pyllyssä oli näkyvissä kullan alta haalistumattomat sirppi ja vasara.” Muisteli Iso 9.9.1997 (”Iso” Lahtinen).

”Under några dagar har vi upptäckt Tallin och återupptäckt oss själva; Tallins historia och vår egen. Vi såg på tornen och murarna; vi gick genom gränder och dräng ut på platserna. Vi rörde vid Tallin och vid oss själva men insåg, att allt detta endast var hennes vardagsdräkt - och vår. Att bakom och bortom finns det sanna Tallin och sanningen om våra egna liv, som vi fortsättningsvis vill befästa med murar och torn. ’Din hals är likt David’s torn, den välbefästa. Tusen sköldar hänger på det, hjältarnas alla sköldar.’ HV 4:4. ’Jag är en mur och mina bröst är som tornen på den. Så blev jag i hans ögon en kvinna som var kärlek värd.’ HV 8:10. Maj Lis & Roger 22.9.1997 (Roger Wingren)

Eliel Saarisen Tallinna
Tässä blogissa mennään pyrstö edellä puuhun. Nyt katsotaan Saarisen suurtyötä vuodelta 1911. Saarisen kartat on muutenkin hyvä porauttaa aivotiedostoon Tallinnassa liikkuessa. Onhan Saarisen kädenjälkeä Tallinnan kaupunkirakenteessa huomattavasti enemmän nähtävissä kuin Helsingissä konsanaan.
Tallinnan kaupunki järjesti suunnittelukilpailun vuonna 1912. Kilpailuun tuli viisi ehdotusta, joista kolme hylättiin. Jäljelle jäi Eliel Saarisen lisäksi ruotsalaisten Cyrillus Johansonin ja Axel Ljungrenin ehdotus "Kern". Saarinen otti selkeän voiton. Eliel Saarinen oli ollut Tallinnan kaupungin konsulttina vuodesta 1911. Hän siis tunsi asian jo kilpailuun lähtiessään. Jääviyttä ei kai silloin tunnettu. Hyvä niin.

Suunnitelmaselostuksessaan Eliel Saarinen käyttää mielenkiintoista sanaa: säätelysuunnitelma. Hän haluaa luoda Tallinnalle uuden modernin kaupunginosan: cityn. Hän sanoo: ”Tallinnan on tulevaisuudessa saatava monumentaaliaukioiden ja väljien katujen avulla nykyaikaisen suurkaupungin ilme”. Hänen mukaansa vanhasta kaupungista - siis Tallinnan vanhasta kaupungista - ei voi tulla cityä sen nykyaikaisessa merkityksessä. Sen estävät ”kapeat kadut ja levoton reliefi”.  Saarinen ehdottaa uuden cityn rakennettavaksi kaakkoon suuntautuvalle alueelle Tarton maantien varteen – siis Lasnamäen suuntaan. Juuri näinhän Tallinna kehittyi. Saarisen mitoitus tähtäsi 500 000 asukkaaseen. Ennuste osui harvinaisen oikeaan, sillä vuonna 2000 Tallinnan asukasluku oli lähes tuon suuruinen.


Eliel Saarisen maankäyttösuunnitelma 1912.

Saarinen oli erityisen kiinnostunut katuverkon rakenteesta, monumentaaliaukioista ja liikenteen kehittämisestä, sen eri muodoissaan. Suunnitelman laatimishetkellä Tallinnassa oli 6 henkilöautoa. Trendejä ei tuosta määrästä voitu vedellä. Oli luotettava vaistoon. Saarinen tarkasteli kaikkia liikennemuotoja, paitsi pyöräilyä. Jalankulkijat olivat erityisen huolen aiheena. Autoliikenteen nopeusmahdollisuudet kiehtoivat. Hän kirjoitti: ”Koska kaikilla edellä mainituilla on erilaiset liikkumisnopeudet, usein on tarpeen luoda niille erilliset tiet. Teiden ja katujen risteyskohtiin, joissa
eri liikennevälineet kohtaavat on suunniteltava erityiset apuneuvot. Tietysti tällaisissa risteyksissä eri liikennevälineiden nopeuden on oltava suunnilleen sama, minkä vuoksi nopeat liikennevälineet menettävät huomattavasti aikaa. Koska liikenteen nopeuden merkitys kasvaa meidän aikanamme jatkuvasti ja nopeiden kulkuvälineiden tarjoamat edut on sen vuoksi hyödynnettävä mahdollisimman tarkkaan, on tarkoituksenmukaista kehittää kaupunkia niin, että risteyksiä on mahdollisimman vähän. Risteyksiin tulisi ruuhkien välttämiseksi rakentaa liikenneympyrät. Kaduilla, joilla liikenteen nopeudella ei ole merkitystä, kuormitus tulisi hajauttaa useaan pisteeseen.” Eliel Saarisen suunnitelmaan voi tutustua Karin Hallas-Murulan loistavassa teoksessa: Suurlinn Tallinn, Eliel Saarineni "Suur-Tallinna" Projekt, 1913, Eesti Arhitektuurimuuseum, 2005.



Eliel Saarisen rautatie (sininen)-, raitiotie (punainen)- ja tieverkko (valkoinen) sekä nykyiset pääväylät keltaisella värillä.


Sarja Tallinnaan tehtyjä yleiskaavallisia liikenneverkkosuunnitelmia neuvostokaudella, vasemmalta 1953, 1961 ja 1971. 


Tallinnan nykyistä päätieverkkoa on mielenkiintoista verrata ennen suunniteltuun. Olkaa ystävällisiä ja vertailkaa ennen seuraavaa Tallinnan matkaanne. Minä keskityn pienen perhefillarointioppaan laadintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti