Apua - Ape 50!

Edellinen autojuttuni jo varmaan kertoi erikoisesta innostuksestani liikkuviin koneisiin. Tai oikeastaan innostuksesta vanhanaikaisiin liikkuviin koneisiin. Ehkä tuo kaikki periytyy Teekkarien Autokerhon ajoilta 50-luvulta.

Autokerhon ajoneuvot olivat pääosin itse korjattavissa. Ensin käytössä oli ns. pulla-auto, tai oikeammin aivan oikea 30-luvun leipäauto mallia Chevrolet 1939. Pakkaskäynnistyminen oli ongelma ja siksi Pakilan pakkasessa seisotun yön jälkeen oli kaivettava hehkuvia hiiliä keskuslämmityspannusta ja lämmitettävä öljypohjaa. Varsinainen autoerikoisuus oli sodan jälkeinen Trojan pikkubussi. Auton moottorin suhteen voi esittää kompakysymyksen: Mikä on auto, jossa on kampiakseliin kiertokangilla kiinnitettynä 6 mäntää, moottori on kaksitahtinen, mutta kaasuseos ei kulje kampikammion kautta ja vielä kaiken lisäksi moottorissa on kaksi sytytystulppaa ja neljä varsinaista työmäntää? Tuo auto on Trojan, jonka moottorissa kaasuseos työnnetään sylinteriin kahden polttoainemännän avulla, venttiileinä toimivat jousiventtiilit takaiskuventtiileinä. Neljä työmäntää toimii pareina ja kahdelle männälle tarvittiin siten yksi sytytystulppa. Auto toimi loistavasti, ainoana ongelmana oli kannentiivisteen toistuva palaminen. Tämäkin auto ihmeellisineen moottoriratkaisuineen oli ymmärrettävä mekaaninen laite. Sellainen, jonka ymmärtäminen teknisesti on mahdollista ja joiden korjauksen voi suorittaa kotikonsteilla. Kaudella 1955-1956  Teekkarien Autokerhon puheenjohtajana oli Seppo Mikkola, varapuheenjohtajana Tapani Piipponen ja rahastonhoitajana Antero Eräneva .Tuohon aikaan minut nimitettiin kunniakkaaseen virkaan Teekkarien autokerhon kalustonhoitajaksi eli kalunpääksi.

Vasemmalla ”Pulla-auto”, Chevrolet Delivery Van 1939, oikealla Trojanin ihmeellinen 2-tahtimoottori, jossa on kuusi mäntää, kaksi sytytystulppaa, öljy ruiskutetaan bensaseokseen jonka polttoainemäntä työntää palotilaan – ihmettä kerrakseen.

Nyt ajattelin muistella vanhoja ja ryhtyä remonttimieheksi, kohteena juuri tällainen ymmärrettävä mekaanissähköinen laite vailla tietokoneita. Kaikki hyvin, mutta asiat eivät lutviudu, Ape ei antaudu minulle. Seuraa pieni selostus. (Jos tunnet jonkun, joka tulee auttamaan minua – maksua vastaa – tervetuloa).

Ape - tuotannossa yhtäjaksoisesti 65 vuotta

Italian kaduilla pärisee alinomaa pieniä kolmipyöräisiä avolavaisia koppiajoneuvoja. Ne ovat Piaggio -tehtaan valmisteita. Kuljetuslaitteen merkki on Ape 50. Luku 50 kertoo, että moottorin kuutiotilavuus on 50 cm3. Laite on siis mopo. Tehdas on sama, joka tekee Vespa -skoottereita. Tuo kolmipyöräinen herättää tunteita. Näet siitä erilaisia versioita: Kapeilla vuoripoluilla kulkee istuimilla varustettuja ”mummokuljettimia”. Kaupungeissa remonttireiskat päristelevät näillä ihmekoneilla työmaalta toiselle. Puutarhurit kuljettavat kasvin taimia ja multasäkkejä. Laitteesta on moneen käyttöön. Kaksipyöräiseen kyllästynyt perheenäitikin ajaa ostoksille Apella. Koira istuu korissa avolavalla.

Ape 50 kehitettiin Vespan suunnittelijan, lentokoneinsinööri Corradino D'Ascanio’n idean pohjalta, Vespa-skootterin moottoritekniikkaan perustuen. Valmistus aloitettiin vuonna 1948 ja se jatkuu yhä. Valmistuslinjalla on ollut useita kokoja moottoritilavuuden ja korin suhteen. Intiassa Apea käytetään laajasti tuk-tuk -taksina, siellä moottorin tilavuus on 200 cm3.

Tästä linkistä voit tutkia kun Auto Motor und Sport testaa Apea: (http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=8gdNKWdGIHY#t=75s

 

Apella on useita olomuotoja.

Ape 50, tekniset tiedot

Moottorin kuutiotilavuus: 49,8 cm3

Moottorin teho: 2,5 hv.

Maksimi nopeus: 50 km/h.

Kulutus: 2,7 l/100 km.

Vaihteita: 3 eteen ja 3 taakse.

Kaasutin: Dell’Orto SHBC 18/16A

Hyötykuorma: 200 kg.

Polttoaine: 2 % öljysekoitus.

Apen moottorin ja voimansiirtojärjestelmän halkileikkauskuva sekä kytkinpaketti, tuohon olisi päästävä kiinni.

Miksi apua?

Nyt minulla on tällainen Ape, mutta se on rikki. Kytkin luistaa ja kytkinlevyt on vaihdettava. Moottori kyllä pärisee iloisesti. Helppo juttu, tuollaisia kytkinlevyjä on tullut vaihdettua autoihin ja moottoripyöriin. Edellinen omistaja on jo levyt hankkinut. Tee se itse hommia! Ryhdyn purkuhommiin. Moottori on ensin saatava ulos lavan alta. Sen on oltava todella simppeliä - näin ajattelin .Totuus paljastuu ankeammaksi.  Moottorin irrottaminen ei nyt sitten olekaan aivan yksinkertainen temppu. Vetoakselit ovat kiinteästi - rakenteellisesti -  ankkuroitu tasauspyörästöön. Minähän luulin niiden olevan rihloilla ulosvedettävissä. Ohjekirja kertoo neulalaakereiden hallintaongelmista. Arvaako tuohon koskea?  Tilaa on vähän. Kytkinlaatikon puolella irrottaminen vielä onnistuu, mutta sylinterin puolella toimintatilaa on käsittämättömän vähän. Vaihteensiirtovaijerit ovat erittäin ahtaassa tilassa moottorin ja lavan välissä, nekin olisi irrotettava. Auton perä pitäisi voida nostaa ilmaan, jotta moottori ja pyöränripustus voidaan irrottaa. Olisi hankittava talja tai rakennettava tellinki.  Jalkapuolen miehen, siis minun, toimintamahdollisuuteni rajoittavat toimintaa. Eikö tämä käykään kädenkäänteessä? Niksit osaavalle kaikki olisi helppoa, mutta minulle asiat käyvät ylivoimaisiksi. Italiankieliset ”demontaggio” – ohjeetkin tuottavat käännösvaikeuksia. Luovutan! Nyt on löydettävä ammattimies asennushommiin.

Otan yhteyttä korjaamoihin. Kaikki kertovat ei koskevansa Apeen. Ei työkaluja, ei miehiä, jotka vielä muistaisivat!” Etsin netistä Apen myyjää. Sellainen löytyy Heinolasta: Westmac. Lähettelen kyselyn: mistä verstas? Ei vastausta!

Onnellinen Apen omistaja ja hänen keskeneräinen työmaansa. Kuka tulee apuun?