Konstrundan - pitkin rannikkoa

Konstrundan on pääpiirteissään suomenruotsalainen tapahtuma. Nyt, syyskuun alussa oli menossa Konstrundan 2013. Taidetapahtuma ulottui koko rannikkoseudulle Loviisasta Vaasaan ja Pietarsaareen. Konstrundan on alun perin riikinruotsalaista keksintöä. Ensimmäinen tunnettu Konstrundan järjestettiin Skånessa vuonna 1968. Ideana oli ja on, että taitelijat avaavat ateljeensa ihmisille. Työpajalla tapaamisessa syntyy keskustelua ja vuorovaikutusta, ihmiset voivat eläytyä taitelijan työhön – ja ymmärtää. Konstrundan 2013 saavutti hyvän menestyksen. Taiteilijoita oli mukana noin 300 ja yleisöäkin useita tuhansia. Minä pääsin mukaan tienviittoja pystyttämään Kemiössä, Tjudan pedagogiossa.

Tjuda pedagogiolle johdattavat tienviitat pystytettiin Lapdalin tienhaaraan Kemiön ja Paimion väliselle tielle.

Tjuda Pedagogi on muuten Suomen vanhimpia kouluja. Sen perusti Axel Oxenstjerna juuri ennen kuolemaansa vuonna 1649.  Oxenstjerna oli Kustaa II Adolfin uskottu ja valtakunnankansleri. Hän oli hallinnon ja koulutuksen uudistaja. Hänellä oli mm. Kemiönsaari läänityksenään. Siksipä koulun paikaksi tuli Kemiö. Ensimmäisistä koulurakennuksista ei ole jäänteitä, mutta 1700-luvun lopulla rakennettu koulurakennus on nähtävillä ja vierailtavissa Sagalundin ulkoilmamuseossa Kemiön keskustassa. Koulurakennus siirrettiin Sagalundiin vuonna 1914. Tässä koulussa sovellettiin 1800-luvun puolivälistä alkaen opetusmenetelmänä Bell-Lancaster -systeemiä. Mitä se on? Se on sitä, että pitemmälle oppineet koululaiset opastavat tovereitaan. Mainion älykästä! Tämä menetelmä tulisi ehdottomasti ottaa käyttöön nykykoulutuksessa. Siinä saataisiin opettajien stressiä purettua ja oppilaiden yhteishenkeä kasvatettua – jopa syrjäytymistä vähennettyä. Vai onko tuo menetelmä nyt käytössä, kun luokkakokoja kasvatetaan ja opettajaresursseja vähennetään? Haluan valistaa itseäni ja soitan Outille, Lattomeren koulun opettajalle. Hän opettaa yhdistettyä luokkaa, jolla on monen ikäisiä. Outi kannattaa Tjudan koulun vanhan menetelmän uudelleen jalostamista ja käyttöön ottoa, mutta pelkää byrokratian olevan esteenä. Minua, diletanttia, ajatus melkein huimaa!

Atelje Tjuda Pedagogi

Nykyinen Tjuda pedagogion rakennus on vuosisadan alun hirsitalo, joka muistuttaa maalaistaloa, vaikka onkin koulu. Komea sellainen - ilman homevaurioita, mutta sisältä onnettomasti 50-60-lukujen tyyliin pilalle kovalevylastulevysaneerattu. Vanhat kakluunit ja pönttöuunit on kuitenkin onneksi säilytetty. Tässä rakennuksessa toimii vuokralaisena Atelje Tjuda Pedagogi. Ryhmään kuuluu seitsemän taiteilijaa. Osa heistä on ”ammattitaiteilijoita” ja osa ”jälkiammatinharjoittajia” eli ”kolmannen iän eläjiä”, eli ”harmaita panttereita”. Rakennus on suuri ja tarjoaa jopa majoitusmahdollisuuksia taiteilijoille – kunhan systeemi tästä kehittyy. Ateljeena rakennus on toiminnallinen ja hurmaava – vaikka sormet syyhyävätkin tuon viimeisimmän saneerauksen riipimiseksi – tummat hirret hehkuvat valkeaksi maalattujen lastulevyjen alla.

Tjuda pedagogion ateljeetunnelmaan kuuluu grafiikkaprässien tuoma koneromantiikka.

Konstrundanin kaksipäiväinen tilaisuus Tjuda pedagogiossa yllätti myönteisesti yleisömäärän suhteen. Väkeä kävi varmasti kolmatta sataa. Teoksia ei juurikaan myyty, mutta tunnelma oli herkkä ja mahtava. Myyntipotentiaali kuitenkin roikkui ilmassa! Kahvitarjoilu sen sijaan osoittautui varsin kannattavaksi.

 Tjudan taiteilijaryhmän teokset ovat monipuolisia. Pääosin grafiikkaa, mutta myös lasia, kankaita ja valokuvausta Ryhmän jäseniä ovat: Aino Toivettula, Petra Kallio, Lotta Leka, Sara Ilveskorpi, Tuisku Torkkeli, Maikki Ilveskorpi-Reiman ja Liisa Ilveskorpi.

Tjuda pedagogion talossa on myös vakioasukas. Hän ei pelkää talon kummitusta. Hän nukkuu isossa talossa yksin. Hän on tekstiilitaiteilija Teija Puranen. Teijalla on valtavan hieno kokoelma kankaiden malleja. Mutta, miten tehtyjä? No, tietysti digitaalisesti - tietokoneen grafiikkaohjelmilla. EI! Teija tekee kaiken käsin – saksilla paperipaloja leikkelemällä. Lähes uskomattoman taitavaa, näyttävää, käsin kosketeltavaa, materiapitoista. Ihailen tuota työtapaa – se hämmästyttää.

   

Tekstiilitaiteilija Teija Purasen kangasmalli – käsityötä.

Konstrundan perusajatuksena ovat ateljeevierailut ja näin syntyvä vuorovaikutus. Niinpä lähdimme vierailulle eräisiin lähistöllä sijaitseviin luovuuden kammioihin. Aivan totta, paikat kiinnostivat lähes yhtä paljon kuin taiteilijan työt sinänsä, mutta erityisesti kiinnostivat nuo persoonat.

Ritva Kovalainen ensimmäisenä kohteena

Ritva Kovalainen on tunnettu kirjallisista kuvateoksistaan. Meillä kotona löytyivät hänen teoksensa:

Puiden kansa / Tree people / Das wolk der Baum, Hiilinielutuotanto ja Miellotar 2006, (yhdessä Sanna Sepon kanssa); Puhuvat puut  / Talande träd, Kemiönseudun luonnonsuojelu yhdistys 2005; Kallisarvoinen leikkikaluni SAGALUND - Min kostsamma leksak, Sagalundin museo 2000, (Yhdessä Li Näsen ja Pekka Turusen kanssa).

  

 

Hän valokuvaa ja kirjoittaa. Metsä on hänen teemansa. Availin Ritva Kovalaisen kirjoja hänen ihanassa ateljeessaan, metsän keskellä, lammen rannalla. Miltei heti silmiini iski Kovalaisen ihana runo vuorelle.

Lasketko Rouva Vuori,

Kivikamelisi ja Haukkanokkasi rinnalla,

miten tämäkin miljoonas aamu

alkaa eri tavalla kuin kaikki aikaisemmat?

Joka lehti on uusi, joka äännähdys ja jälki.

Vai murehditko, Rouva Vuori,

miten vaikeaa on kirjanpito:

tietää nimet, syntymiset ja kuolemiset,

ja kenen aikaa tänään lasketaan?

Milloin arki, pyhä, ramadan,

lepo, juhla, rukous?

Kuka sukupuuttoon kuoli,

kuka maan valloitti,

kuka kukistui ja kukoisti?

Vai väliäkö hällä?

Pienen pyrähdyksen verran jokainen vain matkasi,

kipinä singahti ja sammui,

maisemaasi hetkiseksi valaisi.

Tämä runo ja kuva ovat Ritva Kovalaisen kirjasta: Kauniiden hevosten maa / Land of Beautiful Horses, Like 2005, siinä kerrotaan Cappadociasta.

Tuo runo on niin koskettava, että ajattelin jatkaa hieman omalla ihmettelylläni, mutta nyt vuorena on Etna. Tämä liittyy nyt jotenkin luovuuden luonteen analysointiin.

Pilviä Etnan yllä, demonit työskentelevät

Katselen vuorta. Vuori lepää raskaan keveänä. Lumi peittää huipun. Oikealla lumi leviää laajasti. Vasemmalla on näkyvissä musta tuhkajuova. Luonnonvoima lepää. Mutta vuoren uumenissa tapahtuu... Voin katsoa tuota lepäävää jättiläistä tuntikausia, päiväkausia. Eräänä päivänä vuori puhuu. Ensin suihkuaa höyryä pääkraatterin sivulta. Sitten alkaa tupruta sakeasti. Musta tuhka nousee mahtavana purkauksena muodostaen pelottavan ja samalla kiehtovana nousevan taivaanpilarin. Onko luovuus tuollaista? Ensin kaikki lepää. On odotuksen hetki. Valkoinen todellisuus odottaa jotain tapahtuvaksi. Kaikki ei ole hetkessä. Hetki vaatii odotuksensa. Sitä edeltää menneisyys: vuosisatojen ja vuosituhansien teot. Menneisyys ja tulevaisuus koskettavat tätä hetkeä. Vuori ei mieti menneisyyttään. Silti sillä on suunnitelma. Nyt suunnitelmaa sotkee öinen ukonilma. Pilvet levittäytyvät savuavan huipun ympärille. Taivas ryhtyy voimanmittelöön vuoren kanssa. Salamat iskevät keskelle kraatterista purkautuvaa massiivista tuhkaa. Taistelu päättyy vuoren voittoon. Sade muuttuu lumeksi ja vuori on yhä valkoisempi.

Aiheuttaako luovuus kriisejä? Vuori on tuhonnut kaupunkeja ja elämää. Onko luovalla ihmisellä, elävällä demonilla samanlaisia voimia. Voiko luova ajattelu tuottaa enemmän kriisejä kuin vähentää niitä? Ihmisen elämä on epälineaarinen. Siihen sisältyy vain silmänräpäys jatkuvuutta. Ihminen yrittää luoda uutta. Hänen otteensa kirpoaa. Hänen luovuutensa harhailee kaaoksen ja monotonian välimailla. Hänelle on ylivoimaista tuottaa harmoniaa.

  

Etna hallitsee, kaupunki odottaa.(minun vuoreni)

Ritva Kovalainen yrittää pelastaa metsän. Kunnioitan hänen yritystään. Ihmisen teknistaloudellinen luovuus on tuottanut hänen havaitsemansa kriisin. Vihreän kullan maa on peruskultansa myynyt ja suonsa kuivattanut, nyt viljellään metsiä. Onko harmonia enää saavutettavissa?

Todistamisen äänet kuuluvat kaikuina Niclaksen ateljeessa

Näissä ajatuksissa suuntaamme seuraavaan kohteeseen. Se on Siion seurakunnan entinen rukoushuone. Huonetta isännöi Niclas Warius. Hän on antiikkiin, sisustuksiin ja arkkitehtuuriin keskittyvä taidevalokuvaaja – Pariisissa opiskellut. Jos Niclas on persoonana kiehtova, on talokin aivan ihana. Värit ja lattiapinta hehkuvat rauhaa. Lattialla iloinen lapsi ja utelias koiran pentu hellivät samaa räsynukkea. Talon hyvään tunnelmaan sekoittuu outoja muistoja. Lapsena, Suomalaisen Yhteiskoulun oppilaana ja koulun vahtimestarin tyttärenpoikana, olin usein Nervanderinkadulla yötä. Siionin seurakunta piti todistuskokouksiaan koulun ruokasalissa. Sinne piti mennä vakoilemaan – usein. Nyt kun olen Niclaksen talossa nuo äänet ryhtyvät kuulumaan. Ne kuuluvat hiljaisena taustakohinana. Ihmiset ja heidän taustakohinansa.

   

Niclas Wariuksen talo – entinen Sionin rukoushuone ja hänen hieno valokuvateoksensa.

Matka jatkuu Taalintehtaalle

Taalintehdas on kylänä, tai melkein kaupunkina - varsinainen riitasointu. Vanhoista teollisuusajoista kertovat hiiliuunit kylän keskellä ovat mahtavaa rakentamistaidetta, niillä on todellakin tarina kerrottavanaan. Ihmettelen – miten tuollainen taideteos on voinut säilyä? Raudanvalajien monumentti. Onhan Taalintehtaalla ollut aikaa kehittyä, sillä raudan valanta alkoi jo vuonna 1686. Muuten samoihin aikoihin kun Tjudan koulu perustettiin. On muutakin mainittavaa: työläisasunnoiksi rakennetut uljaat sivukäytävätalot, Engelin piirtämiksi arvioidut satamamakasiinit, loisteliaat masuunit ja työpajat, vieläpä tsaarittaren Högsåran huussi. Ja sitten se kaikki minkä meidän sukupolvemme (minun) on saanut aikaiseksi. Se soinnun riitaosa. Sukupolvellamme on ollut käsittämätön kaupunkikulttuurivaje.

 Taalintehtaan kolme kaunotarta: hiiliuunien mahtava ”veistospuisto”, sataman makasiinit ja ihanat sivukäytävätalot.

Kohteenamme on Sari Asplund / Sana Design.

Jos minun sukupolveni arkkitehdeilla ja päätöksiä tehneillä poliitikoilla ja vieläpä rakennuslupia myöntäneillä virkamiehillä on ollut kulttuurivaje viime vuosikymmeninä, niin sitä ei ole Taalintehtaan taiteilijoilla. Valitsemme ekskursiomme päätteeksi hyvästä ”teollisuus- ja satamakaupungin” taiteilijavalikoimasta Sari Asplundin pikkutalon kaupungin keskustasta, meren ääreltä. Ihan totta, älkää hymyilkö - Taalintehdas tuntuu kaupungilta.

Sari Asplund on iloinen, kun hän kertoo työstään – siinä on pointti! Rakennustekniikasta kiinnostuneille voidaan kertoa, että Sarin talo on kierrätetty, se on kuljetettu Hiittisistä ja pystytetty Taalintehtaalle – kauan sitten.

Sari Asplund on hurmaava tyyppi. Nytkö hän vasta huomasi olevansa taiteilija? Hän kirjoittaa blogissaan Konstrundanista:

”Olipa mahtava elämys. Ennen alkua jännitin hiukan. Olin varautunut siihen, että tänne tulevat ne kolme, jotka olivat jo aiemmin kertoneet aikovansa tulla piipahtamaan. Että muuten tänne varmaan ei juuri kukaan eksy… Toisin kävi, ja olin ihan ihmeissäni ja iloissani jokaisesta vieraasta! Lauantaina vierailijoita oli 23, sunnuntaina 19. Lauantaina oli enemmän piipahtajia. Ensimmäiset vieraat kuitenkin avasivat tapahtuman minulle ihanimmalla tavalla, mitä ajatella saattaa: olivat aidosti innostuneita, kiinnostuneita, kuuntelivat, katselivat – ja sitten kehuivat. “Ihania oivalluksia! Sä olet oikeasti todella hyvä! Voi, miten upeita ideoita!” Miten tapahtuma, joka alkaa näillä sanoin, voi olla muuta kuin onnistunut? Sunnuntaina oli vielä lauantaita enemmän mahtavia, pitkiä keskusteluja milloin mistäkin aiheesta. Toipumisesta, sosiaalisesta aktiivisuudesta, uskalluksesta kuunnella, mitä sydän sanoo… Ja toki myös valokuvauksesta, muotoilusta, kirjoittamisesta, nettisivuista, rakentamisesta, sisustamisesta, talomme historiasta, muutostamme, sopeutumisesta. Allt mellan himmel och jord.”