Helsinki kasvaa - miksi?

Greater Helsinki Vision

Pekka Korpinen sai aikaan Greater Helsinki Vision -kilpailun. Kilpailulla haluttiin tutkia lähes 2 miljoonan asukkaan seutua. Pekka Korpinen kirjoittaa teoksessaan Helsinki – tulevaisuuden kaupunki, Taloustieto Oy, 2007: ”Mihin laajalla yhteisvalmistelulla tähdätään? Ensinnäkin on hyvä, että seudun kunnilla on yhtenevä käsitys kasvun ja muutoksen aiheuttamista maankäytön tarpeista. Kun nykyinen asuntokanta 1.3 miljoonalle asukkaalle on noin 50 miljoonaa neliömetriä, tarvitaan vuoteen 2050 mennessä väestökasvun (lähes 1 prosentti vuodessa) ja väljyyskehityksen seurauksena ehkä peräti 70 miljoonaa neliömetriä uutta asuntopinta-alaa. Jos Helsingin seudun väkiluku on 2050 tienoilla 2 miljoonaa, voisi siitä tuolloin todennäköisesti jo yhdeksi kaupungiksi fuusioituneella pääkaupunkiseudulla asua 1.4 miljoonaa. Kuuma-kunnissa ja Hyvinkäällä voisi olla 400 000 asukasta ja Sipoossa ja Kirkkonummella kummassakin 100 000 asukasta. Kasvupotentiaali luo optimistisen ja tulevaisuuteen suuntautuneen ilmapiirin, jonka turvin Suur-Helsingin alue voi vakiinnuttaa asemansa yhtenä EU:n dynaamisimmista metropoleista.”

Korpinen oli suurissa luvuissa ja vahvoissa aatoksissa – usko oli tallella, mutta sehän olikin vielä Nokian suuruuden ja tulevaisuudenuskon aikaa.

Kilpailun voittanut ”Emerald” by WSP Group, ratkaisi Helsingin kasvun ongelman rakentamalla voimakkaasti meren saarille Helsingin edustalle. Oikeinko?

Kilpailun jälkeen nousi vahvasti esille tiivistyvän kaupunkirakenteen tavoite. Kaikki palkitut ehdotukset esittivät, että olemassa olevaa kaupunkirakennetta täydennetään ja tiivistetään. Suuri osa ehdotti varsin mittavaakin lisärakentamista nykyisille taajama-alueille.  Avaintekijäksi tässä nähtiin se, että pystytään luomaan sekoittunutta ja monipuolista kaupunkirakennetta. Jatkohankkeen aikana nousi esiin ajatus jopa siitä, että eheä ja jatkuva katuverkko – perinteisten kaupunkien tapaan – voi edistää toimintojen suhteen joustavan ja monipuolisen kaupunkiympäristön rakentumista. Tiivistyvän kaupunkirakenteen katsottiin edistävän kestävää kehitystä.

MAL-neuvottelukunta on asettanut tavoitteeksi Helsingin, jossa asuu yli 700000 asukasta. Tätä tosiasiaa ei ole kyseenalaistettu kenenkään toimesta. Minä nyt hieman yritän! Mikä muuten on MAL?

(Valtio ja Helsingin seudun 14 kuntaa allekirjoittivat 20.6.2012 maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimuksen vuosille 2012 – 2015. Aiesopimus pyrkii vahvistamaan Helsingin seudun toimivuutta ja kilpailukykyä, lisäämään seudun asuntotuotantoa ja sen edellytyksiä sekä vahvistamaan osaltaan metropolipolitiikan tavoitteiden toteutumista MAL 2020 on lähtökohtana myös Helsingin seudun yhteisen maankäyttösuunnitelman laatimiselle. Työ alkaa vuoden 2013 alussa.)

Tuo asukaslukutavoite ei ole aivan uusi. Helsingin yleiskaavassa vuodelta 1960 ja Esikaupunkiliikenteen suunnittelukomitean mietinnössä samoilta ajoilta esitettiin Helsingin asukasluvuksi 700000. Tuohon aikaan ei kuitenkaan uskottu asumisväljyyden nykyiseen tasoon eikä yhden hengen perheisiin yleisimpänä ruokakuntakokona. Ei myöskään uskottu kaupan ja palvelun rakennemuutokseen, joka poisti kivijalkapalvelun ja synnytti laajat periferian elinkeinoalueet. Kaupungin oletettiin siis olevan kerrosalaltaan huomattavasti nykykaupunkia pienempi.

Vuonna 1960 Helsingin kaupungin suunnittelijat ennustivat kaupungin asukasluvun saavuttavan tason 700000 asukasta vuonna 1985. Todellinen asukasluku tuolloin oli sitten 470000 asukasta. Vuonna 1989 Helsingin seutukaavaliitto arvioi Helsingin asukasluvuksi vuonna 2000 tason 500000, siitä sen ennustettiin laskevan hitaasti. Todellinen asukasluku on nyt 600000 asukasta. MAL-neuvottelukunta arvioi Helsingin asukasluvuksi vuonna 2050 noin 700000. Mikä tulee olemaan todellisuus?

Suur-Helsingin väestönkasvun ennustaminen on ollut vaikea tehtävä.

Tilastomiehet pyörittävät – kuka uskoo?

Tällä hetkellä ollaan kritiikittömästi kilpailukykyyn vetoavien tilastomiesten ja tiivistyvän kasvun apostoleiden talutusnuorassa. Kuulun kasvun skeptikoihin. Haluan hieman pyöritellä numeroita. Haluan myös kysyä onko 14 kuntaa juuri se oikea kasvun alue? Vai olisiko kasvualuetta laajennettava ottamalla siihen mukaan lähietäisyydellä olevia todellisia kaupunkeja? Olisiko siis laajennettava MAL-liittoumaa kytkemällä siihen mukaan ”seitsemän kaupunkia”. Seitsemän kaupunkia ovat Riihimäki, Lahti, Hämeenlinna, Porvoo, Loviisa, Lohja ja Raasepori. Näin voitaisiin kierrättää Heikki von Hertzenin keksimä hieno nimi hänen ikiomalle 60-luvun suunnitelmalleen. Hänellä nuo seitsemän kaupunkia olivat: Helsinki ja siihen liitetyt Espoo ja Vantaa, Riihimäki-Hyvinkää, Porvoo-Loviisa, Raasepori, Porkkala, Lohja-Karkkila ja Tuusula.

Heikki von Hertzenin ja Asuntosäätiön ”Seitsemän kaupungin suunnitelma” tähtäsi Espoonlahden ja Störsvikin kaupunkien rakentamiseen säätiön maille Kirkkonummella ja Espoossa. Tarvittaisiinko nyt uusi seitsemän kaupungin suunnitelma, mukana olisivat Raasepori, Lohja, Riihimäki, Hämeenlinna, Lahti, Porvoo ja Loviisa. Nämä ”oikeat” kaupungit turvaisivat seudun kasvupotentiaalin. Kuvassa oikealla täydennykseksi Hertzenin Uusimaa 2010 –suunnitelman kaupunkiyksiköt (kihlakunnat) vuodelta 1966.

Pieni ajatuskoe

Pääkaupunkiseudun realistinen tonttimaavaranto v. 2010 vastaa vain noin 6 vuoden keskimääräistä rakentamistarvetta 30 vuoden keskimääräisellä rakentamisvolyymillä. Kerrostalotonteilla vastaava realistisen varannon riittävyys on noin 4 vuotta ja pientalotonteilla runsaat 10 vuotta. Erityisesti kerrostaloissa tämä merkitsee erittäin niukkaa rakentamismahdollisuutta. Kun Helsinki on MAL-sopimuksen mukaisesti nostanut asuntotuotannon tavoitteen mukaiseen 4500 asuntoon vuodessa, uudet rakentamismahdollisuudet loppuisivat nykyisellä varannolla vuosikymmenen loppuun mennessä. Näin ollen Helsingillä tulee olemaan erittäin suuria vaikeuksia yltää tavoiteltuun tuotantotavoitteeseen. Helppoa ei ole myöskään naapurikaupungeilla, Vantaalla ja Espoolla.

Mitä tarkoittaa Helsingin 4500 asuntoa ja 0,5 miljoonaa k-m2 kaavaa vuodessa. Sehän tarkoittaa helsinkiläisen todellisuuden mukaan noin suurin piirtein 10000 asukkaalle tehtäviä asuntoja, joiden keskimääräinen maa-alan tarve on 250 hehtaaria. Kerrosalaa on kaavoitettava sekä asuintaloille että palveluille. Asuntojen osuus tuosta määrästä on noin 70 %. Tällöin asuntokerrosalaa tulee 350000 k-m2 4500 asunnolle. Kuuden vuoden kaavavaranto on noin 3 milj. k-m2. Vertailun vuoksi: Ruoholahdessa on asuntokaavaa noin 0,6 milj. k-m2., se siis vastaa runsaan yhden vuoden asuinrakentamistavoitetta Helsingissä. Jos mukaan otetaan Ruoholahti saadaan kahden vuoden tavoite täyteen.

Kuva esittää Ilaskiven mietinnön alue-ehdotukset pääkaupunkiseudulla. Vertailun vuoksi kuvaan on lisätty MAL-tavoitteet. Jos MAL-tavoitteet toteutuvat uutta maata tarvitaan punaisten ruutujen osoittama määrä. Ilaskiven mietinnössä löydettiin Helsingin kaupungin alueelta töin tuskin 3 miljoonaa helposti rakennettavaa asuntokerrosneliömetriä. Mukana olivat kuitenkin Jätkäsaari, Pasila, Kalasatama, Viikki ja Koivusaari. Myös Vuosaaren satama oli asuinaluetta. Koko pääkaupunkiseudun alueella asuntoalueita löytyi 12 milj. k-m2. Jos Helsingissä oletetaan 60 % kerrostaloista ja 70 % pientaloista rakennettavan uusille alueille ja vastaavien aluetehokkuuksien olevan 0,6 ja 0,3, uuden maan tarve tulee olemaan noin 90 hehtaaria vuodessa eli 3600 hehtaaria koko tavoiteaikana. Se on 36 km2 Helsingin alueella. Koko 14 kunnan MAL-alueella uuden maan tarve tulee olemaan noin 180 km2. Nyt kysynkin olisiko järkevää ottaa ”seitsemän kaupunkia” mukaan talkoisiin ja pienentää tavoitteita?

MAL-tavoitteetkin ovat jalostuneet. Korpisen jälkeen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä on johtanut ansiokkaasti tuota prosessia. Mitä tuo lähivuosiksi solmittu MAL-sopimus oikein tarkoittaa, jos kehitystä jatketaan tavoitevuoteen 2050? Minä saan MAL-tavoitteen mukaiseksi lopputilanteen asukasluvuksi 1,8 miljoonaa asukasta ja kerrosalaksi 100 milj. k-m2. Vuoden 2010 asukasluku oli 1,3 miljoonaa asukasta ja 14 kunnan asuntokerrosala 63 milj. k-m2. Skeptikko sanoo nyt, että vanhassa asuntokannassa syntyy uudisrakentamisen myötä poistumaa ja vuosituotanto on tuskallista toteuttaa. Asuntokerrosala ei siis nouse odotetulla tavalla. En siis jaksa millään uskoa näihin lukuihin.  Vuosituotannon toteuttamisen tuskaa lisää se tosiasia, että Helsingissä on mahdotonta löytää tarvittavia maa-alueita. Muualla puskia riittää, mutta tavoitteena olisi tiivis kaupunki, ei puskarakentaminen.

MAL-tavoitteiden mukainen rakentaminen 14 kunnan alueella nostaa asuinrakennuskerrosalan 100 miljoonaan kerrosneliömetriin. Se on 1,6 kertaa nykyinen kerrosala. Helsingissä vastaava kerroin olisi 1,43.  Onko Helsingissä mahdollista kaavoittaa uutta asuntokerrosalaa 43 % nykyisen lisäksi? Epäilen tuon olevan tuskallista!

Maahanmuutto – suunnittelun tabu?

Maahanmuutto on suurin muutostekijä. Maahanmuutosta ei kuitenkaan tullut Greater Helsinki Vision -kilpailun teemaa. Olisi pitänyt! Meidän yhteisessä tulevaisuudessamme kasvun moottorina on maahanmuutto. Kaksi kolmasosaa Helsingin seudun kasvusta on maahanmuuttajia. Tämä tarkoittaa, että Helsingin asukasluvun ollessa 700000 ja 14 kunnan alueen asukasluvun ollessa 1,8 miljoonaa meillä on 300000 asukkaan maahanmuuttajayhteisöt. Kuinka suuri osa heistä on ”suomalaistunut” ja kuinka suuri osa ”kotoutunut”? Onko meillä silloin ”etnoyhteisöjä” positiivisessa mielessä, ”China Townien” tapaan, vai onko meillä ”etnoghettoja” negatiivisessa mielessä Rinkebyn tapaan? Vierasmaalaisuus osana elämäämme on vasta alussa. Olemme eräs Euroopan vähiten monikulttuurisia maita. Tämä tarkoittaa, että meillä on mahdollisuus luoda politiikkaamme läntisistä naapurimaista oppien. Milloin uskallamme aloittaa?

Markku Pääskynen kirjoitti näin vuoden 2050 etnokaupungista Nurmijärvellä: "The immigrant, the person, the citizen, Nefer 38 years. Nefer came from Cairo. She used to live in Bab el Khalq until the bombing forced her to leave. Her husband was against the idea of immigration at first, but then he realized their children wouldn't be safe in kindergarten even. Moving to Finland seemed like the wise thing to do. No space in Sweden, Norway or Denmark. Russia, may be it is still a third world country?

In Finland, they got a home in a village in Nurmijärvi, with lots of Egyptians, Syrians, Tunisians and Berbers from Morocco. There was a bazaar, an Iranian village, Jews from Jerusalem and even from Ankara. Ankara and Istanbul have faced the same problems as Cairo: uprisings, shortage of water, pollution and old vehicles. Moderate Islam, the Sufis, is becoming increasingly fashionable, especially ideas originating in Turkey. Nefer likes to listen to Nezih Uzel and Kudsi Erguner, even though she's a Copt. Her husband is working in a neighbour village, in an old people's home like they used to be called – these days they're normal blocks of flats with diverse inhabitants and families with children. The couple's children are in kindergarten part time, because full time day care became the past in the 2010s, when it was realized that childcare at home was less expensive for the tax payer, whether the carers be the parents or professional nannies.

Nefer's husband coaches a football team in his free time. They practice in the new Pasila indoors court, that can hold and audience of 30 000. ”Just think about it”, Nefer's husband once remarked. ”finally immigrants are allowed to take part in designing their own living area, where they work and where they spend their free time.”

Suomi on Puolan ja Slovakian jälkeen vähiten monikulttuurinen maa Euroopassa. Siitä on helppo aloittaa oman strategian kehittely.

Uudenmaan väestönkasvu on jo pitkään painottunut vieraskielisyyteen.

Yhden hengen perheet

Kaupungin huiman kasvuoletuksen osailmiönä havaitaan perhekoon dramaattinen pieneneminen. Se tietysti johtuu ikääntymisestä ja kuolleisuudesta, mutta se johtuu myös avioerojen runsaudesta, sinkkuuntumisesta ja nuorten aikaisesta kotoa lähdöstä. Tämä kaikki pitää asumisväljyyttä korkealla. Asuntojen kokoa ollaan rukkaamassa alaspäin, mutta todellisuus ei seuraa kysyntää. Mielenkiintoista on miten ilmiö vaikuttaa tiiviin asumisen suosioon. Sinkkujen ei luulisi viihtyvän omakotitonteilla. Euroopan tasolla suomalainen asuminen on keskimääräistä. ”Tiivis ja matala” ei pure. Olisiko siis selkeä pyrkimys kerrostaloasumiseen ainoa järkevä tie? Mutta, se olisi yhdistettävä haja-asumisen ankaraan kiinteistöverotukseen ja kertakaikkiseen patoamiseen. Muuten asiat kelluvat.

Suomi on nykyisin Euroopan keskiarvomaita asumismuodon suhteen. Perhekoko pienenee, nyt Helsingissä on yli 50 % perheistä yhden hengen ”perheitä”. Sellaiset perheet eivät ole otollisia omakotiasujia. Perhekoon dramaattinen pieneneminen vaatisi pienempiä asuntoja. Outoa?

Byrokratia vai politiikka – kumpi takkuaa?

Vuonna 1990 Helsingin silloinen ylipormestari Raimo Ilaskivi oli ärsyyntynyt ”suomalaisen asuntopolitiikan surkeasta koko kuvasta”. Hän piti valtioneuvoston ja asuntoministeriön toimimattomuutta surkeimpana asiana asuntokysymyksen hoidossa: ”Nyt kun on käytettävissä oma selvitystyöni ja muita samanaikaisesti valmistuneita raportteja, on olemassa valmiit lakiesitykset ja päätösehdotukset, valtioneuvoston tulisi lyödä nuija pöytään ja lähettää paperit eduskuntaan päätettäväksi tai virkakoneiston ratkottaviksi. Tällaista poliittista tahtoa ja päätöksentekokykyä ei hallituksella ole. Sama virkakoneisto sen alapuolella, joka on luonut asuntopoliittisen umpikujamme saamattomuudellaan, on jälleen ottanut todellisista päätöksentekijöistä täydellisen ylivallan. Se on suomalaisen asuntopolitiikan surkea koko kuva!” Hallituksessa olivat tuolloin pääministerinä Harri Holkeri, valtionvarainministerinä Matti Louekoski, sisäasiainministerinä Jarmo Rantanen, oikeusministerinä Tarja Halonen, ympäristöministerinä Kaj Bärlund ja liikenneministerinä Ilkka Kanerva.

Nyt vuonna 2013 hallitus on esittänyt rakennepoliittisen ohjelman. http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/budjetti/290813/kannanotto.pdf

Paperissa sanotaan metropolihallinnosta näin: "Perustetaan metropolihallinto, jonka päättävä toimielin on vaaleilla valittu valtuusto. Metropolihallinto hoitaisi metropoliselvityshenkilöiden suositusten mukaisesti alueen kilpailukyvyn sekä elinkeino‐ ja innovaatiopolitiikan, maankäytön, asumisen ja liikenteen toteuttamisen sekä segregaatioon, työvoimaan ja maahanmuuttoon liittyvien seudullisten kysymysten ratkaisemisen. Metropolivaltuusto hyväksyisi metropolikaavan ja sen toimeenpano‐osan, joka ohjaisi kuntien päätöksentekoa maankäytön, asumisen ja liikenteen asioissa. Tämän tulee varmistaa se, että valtion kanssa yhdessä päätetyt kaavoitus‐ ja asuntotavoitteet täyttyvät. Metropolihallinto hoitaisi sille osoitetut seudulliset julkishallinnon tehtävät, jotka siirrettäisiin kunnista, kuntayhtymistä ja valtionhallinnosta.” Hallituksessa on pääministerinä Jyrki Katainen, valtionvarainministerinä Jutta Urpilainen, sisäasiainministerinä Päivi  Räsänen, oikeusministerinä Anna-Maija Henriksson, ympäristöministerinä Ville Niinistö ja liikenneministerinä Merja Kyllönen.

Tarvitseeko Ilaskiven jälleen ärsyyntyä?

Kasvu - tahtoa vai pakkoa?

Lopuksi kysytään onko Helsingin kasvu tahtoa vai pakkoa?