Arabikevät ja -syksy

Syyria ja Libanon ovat kouristuksissa, Kaksoisvirran maa revittynä, Kuwaitin orastanut esidemokratia päättynyt, Bahrain vaiennut, Emiraatit pullistelevat lännen pörsseissä - lomasijoittajat epäröivät, Saudi-Arabia asentaa suuren aikapommin aineksia, rakastettu Jordania liukuu kohti tuntematonta, Egypti kiehuu, Israel kaiken keskellä hylkää ideaalin demokratiasta, Pohjois- Afrikan tutut maat Algeria, Tunisia ja Libya ovat muuttuneet NO-GO paikoiksi. Tämä kaikki on tapahtunut muutamassa vuodessa. Kuviteltu kehitys on kääntynyt päälaelleen.

Arabikevät antoi illuusion muutoksesta. Nuoret ja naiset saivat tilaisuuden vaikuttaa. Heimoyhteiskunnassa se on ainutlaatuista.  Yhteistyö heimojohtajien kanssa ja taito ylläpitää tasapainotilaa on ollut diktaattoreiden vallan perusta. Tasapainotila ei ole insinööritermein ollut stabiili eikä indifferentti, se on ollut labiili – se on vaatinut jatkuvaa jonglöörin taitoa. Valtion turvallisuuskoneisto on toiminut pääjonglöörinä.

Arabikevät kohdisti maailman huomion Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. Tuo maailma on labiili, saattoiko joku kuvitella, että sinne voidaan ”lähettää” demokratia internetin välityksellä – ohjusten tukemana, ja labiili muuttuu hetken indifferenttiyden kautta stabiiliksi? Mahdotonta!

Nyt kiehunta johti joissain maissa diktaattorin ja hänen eliittinsä (sukulaistensa) poistumiseen vallan ja rahahanojen kahvasta. Heimojohtajat ovat jäljellä ja heidän on stabilisoitava valta-asetelmansa. Se ottaa aikaa, vaatii rahaa, jonglöörin taitoja ja usein aseita. Al Qaida ja ääri-islamistit ovat valppaina. Tällaisia tilaisuuksia tapahtuu vain kerran sadassa vuodessa. Joissain tapauksissa vain kerran 500 vuodessa.

Nyt muistuukin mieleeni erään merkittävän islamistivaltion suurlähettilään ystävällinen neuvo maailman menoa ihmettelevälle suomalaiselle vienti-insinöörille 30 vuoden takaa: ”Mr. Pentti, sinun täytyy ymmärtää, että jos meidän maassamme aukeaa tilaisuus papiston valtaan kerran 500 vuodessa, niin se otetaan vastaan. Valtaan liittyy mahtavia tulonsiirtoja. Ne on hoidettava. Mr. Pentti, etkö muista miten Lutherin valtaan nousu, aikanaan, siirsi katolisen kirkon omaisuuden kuningassuvuille – teidän lännessänne. Nyt meillä on käynnissä omaisuuden takaisinotto kuningassuvuilta papistolle – meidän idässämme.”

Tuleva vientimies kohtaa Libanonin ja Syyrian menneisyyden

Tein ensimmäisen matkani Lähi-itään vuonna 1970. Libanonia kutsuttiin silloin Lähi-idän Sveitsiksi. Beirut oli tuohon aikaan rikastumista kehittävien öljysheikkien lomakeskus ja rahakeskus.  Beirutin amerikkalaiseen yliopistoon lähetettiin pojat ja aktiiviset tyttäret opintoja suorittamaan. Beirut oli myös huvielämän ja lomailun keskus. Paikassa kiehtoi uskontojen sekoittuneisuus. Lomailua helpotti elämän vapaus ja kadulla liikkumisen turvallisuus. Kaupunki oli vain puoleksi ”itämainen”, ehkä yllättävän moderni, mutta kiinnostava. Minareetin kutsut antoivat eksotiikkaa, ranskalaiset korot elämän hurmaa. Hallinto perustui konsensukseen kristityn väestön ja muslimiväestön määrällisestä tasapainosta. Vuodesta 1975 alkaa kaikkien sota kaikkia vastaan. Mukana ovat Syyria, Israel, palestiinalaiset ja kristittyjen omat fraktiot. 70-luvun lopulla puoli miljoonaa ihmistä siirretään kodeistaan. 80-luvulla tilanne jatkuu ja jälleen puoli miljoonaa siirtyy. Oli siis kysymyksessä kaksinkertainen prosessi Karjalan evakuointiin verrattuna. Pakolaisleirit eli tilapäiskaupungit, jota jäivät pysyviksi, pullistelivat silloin ja pullistelevat tänään.

Sotien jälkeistä Beirutin keskustan jälleenrakennussuunnitelmaa, Henri Eddeh -suunnitelmaa (Dar El-Handasah) leimasi kansainvälisyys, kaupunginosatkin nimettiin esikuvien mukaan. Tämä suunnitelma muistuttaa hieman läheltäkin löytyviä nykyvisioita.

Ensimmäisen vierailun aikaan tuo nykyaikainen kaupunki ei kuitenkaan tuntunut idältä, se ei täyttänyt kaukokaipuun mystisiä haaveita. Minun haaveeni oli arabien itä. Niinpä syntyikin päätös tehdä Beirutista pikavisiitti Bagdadiin. Ajattelin Bagdadista löytyvän idän romantiikka – myös asiakkaita. Kuvittelin valkoiseksi kalkittuja taloja, basaareja ja moskeijoita - ihmiset valkoisissa kaavuissaan kansoittamassa kapeita arabikujia. Sinne oli päästävä! Irakin viisumia ei kuitenkaan järjestynyt parissa päivässä, sen sijaan matka Damaskokseen oli helppo toteuttaa. Ei muuta kuin taksiin ja kohti Bekaan laaksoa ja Syyrian rajaa.

Syyrian vierailu yllätti. Olihan maa ja kaupungit rakennuskulttuurin kyllästämiä. Kristittyjen ja muslimien yhteiselo oli silmiinpistävä. Lähes jokaisessa kylässä oli kirkko moskeijan lisäksi. Kävely pitkin Damaskoksen ”Suoraa katua” viestitti Raamatun tarinoista. Tapahtuivat myös ensimmäiset ”virkakohtaamiset”. Lähi-idän vientimarkkinointi oli aloitettu!

Tuo ihana monimuotoisuus, ihmiset hienoilla mausteilla, rakennuskulttuurin kerroksellisuus, tietoisuus ja tahto – kiehtovia elementtejä Syyriasta.

Tilanne nyt on käsittämättömän surullinen, traaginen ja samalla kuviteltavissa. Syyria on ”aina” ollut sulatusuuni. Monet rodut, uskonnot ja heimot ovat kohdanneet. Maata on 2. maailmansodan jälkeen hallinnut alawiittien vähemmistö. Väestön kasvu on ollut voimakas. Kasvuprosentti on ollut viime vuosina 2 %. Syyriassa väestön mediaani-ikä on 21,5 vuotta. Se tarkoittaa, että puolet väestöstä on alle 21,5 vuotiaita. Työttömyydeksi ilmoitetaan 9 %. Syyrian kansantulo on alhainen. Arabimaista vain Gazan alue, Länsiranta ja Jemen ovat tässä suhteessa heikompia.

  

 Eräitä faktoja kansantulosta, kansojen ikärakenteesta ja työttömyydestä: Arabimaat vastaan Suomi.

Kello tikittää

Mitä tapahtuu maalle ja maanosille, joissa väestöstä puolet on alle 20 vuoden ikäisiä? Mihin suuret ikäluokat menevät töihin? Voiko elinkeinoelämä synnyttää työpaikkoja ihmisille, jota haluavat perustaa perheen, ansaita elatuksensa, saada lapsia, huolehtia vanhuksistaan? Tämä on kysymys vailla vastausta.

Yritän etsiä vastausta. Mutta nuo kaikki tuttavani Syyriassa – heihin yhteydet ovat katkenneet.En voi heiltä kysyä, mutta voin kysyä ystävältäni ja kollegaltani Pekka Rautimolta.  Meillä on yhteisiä muistoja arabien tanhuvilta – siispä kysymme häneltä. Pekka on asunut vuosikausia Pohjois-Afrikassa, Kyproksella ja viimeksi Gulfin alueella, lähinnä Dubaissa.

Perustava haaste olemassaolosta

Pekka kommentoi tajunnanvirtaani seuraavasti: ”Siinä luomisen ja suunnittelun maailmassa, jossa olen jo pitempään elänyt, johon kuuluu Arabia, Sub-Saharan Afrikka ja nyt Filippiinit, tuntuu hyötyajattelu olevan päällimmäisin: urban design ja townplanning palvelevat investointeja tai (taloudellisen) hyödyn maksimointia, kaiketi logiikalla - jos ei myy, niin markkina - (ihmiset) eivät ilmeisesti hyväksy/arvosta, ja sillä siisti. Melko yksinkertaista - kysyntä ja tarjonta määräävät, mitä/miten tehdään ja mihin panostetaan. Äly-pohdinta taitaa siinä prosessissa olla kiusallinen sivuseikka.”

Pyydän Pekalta mielipiteitä, teenhän juuri blogia arabikeväästä ja tikittävästä aikapommista (?), jota valtaisa nuorisoväestö köyhissä maissa merkitsee. Haluan kuulla – tikittääkö mikään?

Pekka vastaa: ”Mielestäni tämän aikamme valtaisa maailmanlaajuinen tiedonjako ja tiedottaminen, on saattanut maailman massat liikkeelle ja tietoisiksi monista 'uusista' elämän arvoista - nyt kun maailman väestön sosiaalisen kierron nopeutta on kiihdytetty huikeasti. Mielestäni lyhyellä aikavälillä 'vanhalla maailmalla' ei ole valmiuksia kohdata tätä realiteettia - massat tulevat vyöryttämään - maailman valtiohierarkia muuttuu - tahtovoimainen (ei-länsimainen) nuorisoväestö lähtee liikkeelle. Eli olisin sitä mieltä, että ilmaisullasi 'tikittävästä pommista', on oikeutuksensa - puhuttaessa tästä suuren ikäluokan tulosta.”

Pekka kirjoittaa ”tahtovoimaisesta” nuorisosta. Mielenkiintoinen sana. Hänen mielestään näissä kehittyvissä maissa nuoriso on tahtovoimaista vastakohtana meidän nuorisollemme. Hän kirjoittaa: ”Nuorisoväestöllä, johon viittaat, on valtaosaltaan johtoajatuksenaan ’selviytymisen kasvatus’ ja ’olemassaolon haaste’, heidän tahtonsa ja asenteensa saattavat päihittää monet hyvinvointivaltioiden nuoret, joiden ajatusmaailmasta puuttuu perustava haaste olemassaolosta.”

Ajattelen noita vuosia Syyriassa, Ajattelen myös ihmisiä Libanonissa, toimintaa Saudi Arabiassa, Kuwaitin ensimmäistä suunnitteluviennin tehtävää, Pohjois-Afrikasta puhumattakaan. Suomella oli suurlähetystöt kaikissa arabimaissa. Olimme läsnä. Nyt kun meitä tarvittaisiin - olemme poissa.

Arabikansat eivät ole yksi kulttuuri ja yksi kansa. Pekka Rautimo – arabimaissa vuosikymmeniä elettyään – ei usko, että arabivaltiot pystyisivät luomaan mitään todellista yhteistä tahtoa – ei edes muutaman sukupolven aikana.

Toista oli maurien valtakautena. Heidän maansa oli rauhan maa. Välimerta kutsuttiin ”Valkeaksi mereksi” ja sen takana oli Eurooppa – ”sodan maa”. Maurit katsoivat pelonsekaisin tuntein jatkuvaa sotaa käyvää Eurooppaa kohti. Eurooppalaiset sittemmin lopettivat sodankäynnin tuhat vuotta maurien jälkeen, kaksi sukupolvea sitten – minun aikanani – tapettuaan viimeisessä yhteenotossa 25 miljoonaa siviiliä ja saman verran sotilaita. Puolan väestöstä kuoli 16 %, Neuvostoliiton väestöstä 14 % ja Saksan väestöstä 11 %. Suomessa kuolleita oli 3 % väestöstä.

Umaijadien valtakuntaa hallittiin Damaskuksesta. Pohjoisessa, valkoisen meren takana oli sodan maa - Eurooppa.

Ei kannettu vesi kaivossa pysy

Suomalainen europarlamentaarikko sanoi televisio-ohjelmassa Euroopan vieneen demokratiaa Libyaan, demokratiaa on kannettu myös Tunisiaan ja Egyptiin. Hän kysyi: ”Miksi asiat eivät muutu? Miksi pakolaisvirta ei lopu?” Pekka Rautimo: ”En usko, että mikään ulkopuolinen taho/voima voi vaikuttaa Syyrian tulevaisuuteen. Irakilaisilla on samanlainen tilanne kuin Syyriassa. Jokin 'yhteinen' luja johtaja olisi löydettävä. Demokratia näissä maissa, tämän sukupolven aikana, on sama kuin anarkia - ja mikään ei kehity. Mutta katsotaan.”

Erikoista, Egyptissä, Irakissa ja Tunisiassa lujat johtajat juuri kaadettiin!

Arabien keskinäinen taistelu ei todellisuudessa ole taistelua uskonnosta. Sunnit ja shiiat eivät taistele todellisuudessa profeetan jälkeläisten ja sukulaisten oikeudesta ”uskon perimykseen ja pyhyyteen”. He taistelevat rahasta ja vaikutusvallasta. Taistelu on usein rikkaan ja vaikutusvaltaisen vähemmistön taistelua köyhää enemmistöä vastaan. Jihadisteihin on helppo saada taistelijoita maissa, jossa nuorisolla ei ole muuta ”ihmisarvon” mahdollisuutta. Ei työtä, ei vaimoa, ei perhettä.

Minulla on aina ollut sellainen ajatus, että andalusialaiset ovat kuin suomalaiset. Nyt Pekan innoittamana ajattelen syyrialaisia ja irakilaisia. Miksi heidän kanssaan oli niin helppo toimia? No, he ovat kuin suomalaiset, tekevät ennen kuin ajattelevat, mutta ikään kuin rauhallisesti ja harkiten. Egyptiläiset ovat taas kuin ruotsalaisia: diskuteeraavat ja studeeraavat, ennen kuin tekevät. Pekka: ”Tältä kantilta katsottuna, en usko, että 'mentaaliveljemme' Syyriassa ja Irakissa ovat edes kykeneviä demokratian sanelemiin kompromisseihin. Mielestäni tämän päivän irakilaisia ja syyrialaisia pystyy johtamaan (pitämään kurissa) vain erittäin luja johtaja, joka useinkaan ei ole demokratian keinoin valittu. Syyria on/oli mielestäni ehdottomasti asuttavin arabimaa jossa olen asunut. 90-luvulla ja aina arabikevääseen asti, eri uskontokunnat, eri heimot, jne. elivät yleisesti harmonisessa sovussa. Alawit-yhteisön pitkäaikainen eliittiasema yhteiskunnassa oli vaan pakko hyväksyä, ja sen puitteissakin syntyi Syyriassa 'sosiaalista kiertoa' ja hyvinvointia. Maan huikea turvallisuuskoneisto takasi vuosikymmeniä, ettei esiintynyt yhteiskunnallisia kupruja ja yön pimeilläkin kaduilla oli turvallista kulkea. Ja nyt eri väestönosat taistelevat toisiaan vastaan – surullista.”

Pekka jatkaa analyysiään: ”Gulfin maissa, paitsi Bahrainilla, tulevat eliittisuvut hallitsemaan jatkossakin. Ovat panostaneet huikeasti oman kansan hyvinvointiin niin, että ainakin yksi sukupolvi pysyy ruodussa. Bahrainilla tätä hyvinvoinnin edistämisen keinoa ei ole onnistuttu hyödyntämään/käyttämään - ja voi olla, että entiseen ei ole paluuta, ilman erittäin kovia otteita ja useiden Gulfin maiden tuen jatkumisen myötä.

Doha, Qatar, maailman korkeimman kansantulon pääesikunta.

Saudi Arabian tämän päivän uskomaton panostus yhteiskunnan hyvinvoinnin parantamiseen (rakentaminen) selittyy osin sillä, että tahdotaan vaientaa yhteiskunnan rauhattomat. Tämä Saudi kuningashuoneen ele saattaa mielestäni tulla vähän liian myöhään, kun ilmeisesti Saudi Arabiassa on jo kasvanut yhteiskuntaan tyytymätön sukupolvi ja kv. tiedotusvälineet ruokkivat voimakkaasti tätä kansanosaa. Katsotaan, pystyykö Saudi eliitti 'ostamaan' (bribe) takaisin luopiot lyhyellä aikavälillä.

Jordaniasta en osaa sanoa mitään, kun sen tulevaisuus nykymuodossaan on mielestäni kiinni Israelin ja palestiinalaisten suhteista. Ja Jordanian kohtalon pelissä on niin monia ulkopuolisia vaikuttajia ja takaajia.”

Tässä blogissa on kysymyksiä vailla vastauksia. Kysymykset ovat ratkaisevia tulevaisuutemme kannalta!