Muutos 2013

Kaikki on muuttunut

Kuntaliiton seminaarin nimessä puhuttiin liikenteen ja maankäytön suunnittelusta. Nimestä päätellen oli siis vihdoin päädytty muna/kana -kysymyksessä ratkaisuun. Liikennejärjestelmä on siis ensin ja maankäyttö sitten. Asiaa peilattiin monelta kannalta. Liikuttiin uudesta liikennepolitiikasta aina pysäköintiin, vuorovaikutuksesta aina  Pietari-Tukholma kasvukäytävään, älystrategiasta aina ekotehokkuuteen, yhdyskunnan rakennemalleista aina pyöräilyyn ja vihonviimeiseksi lopuksi raitiovaunuista aina maakuntakaavoituksen ja lentoradan problematiikkaan. (Maija Stenvall oli muuten mahtava esiintyvä taiteilija tuossa Heli/lentoratajutussa. Jos työ on noin vivahteikasta ja kivaa, niin sitähän kannattaa tehdä!).

Kun nykypäivän aikana osallistut seminaariin joka käsittelee liikennettä ja maankäyttöä olet nykypäivän ihmeen edessä. Suurin ihme on osanottajien sukupuolenvaihdos. Mutta ennen tämän ihmeen tarkempaa analysointia, pyörittelen paria ajatusta minulle suodusta tilaisuuden avauspuheenvuorosta.  Halusin muistuttaa muutoksesta. Muutos on aina uhka. Se on uhka asioita pyörittävälle byrokratialle, se on uhka bisnekselle ja se luo epävarmuutta poliitikoille. On toimittava vaistolla, tulevaisuudesta ei ole tietoa, kaikki on pelkkää arvausta, ja se antaa tulevaisuudessa tilaisuuden mahtavalle jälkiviisaudelle? Sanotaan kansan äänestävän jaloillaan ja markkinoiden lopulta päättävän kehityksen suunnan – meistä riippumatta.  Uskallatko tässä tilanteessa torjua pelon ja olla iloinen työssäsi? Sitähän minä yritin kysellä: iloa ja unelmaa! Seminaari osoitti vyyhteytyneestä kokonaisuudesta ulos työntyviä ilon pilkahduksia!

Kuntaliiton seminaarissa puhuttiin liikenteestä ja maankäytöstä. Sain kunnian olla aloituspuheenvuoron pitäjä. Muistutin siitä, että ainoa mikä meille tästä elämän työnteosta jää on se, että olimme iloisia työtä tehdessämme. Luomiseen liittyy kohtaaminen ja pyhä epävarmuus. Siksi emme halua pelkästään suunnitella, haluamme myös luoda.

Aalto- yliopisto puhuu

Nyt varmaankin selviää korkeimmalta tieteelliseltä taholta vahvistettuna liikenteen ja maankäytön suunnitteluun liittyvä muna/kana ilmiö: kumpi on ensin, muna vai kana? Professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun laitokselta kertookin kielitieteellisiä havaintojaan Liikenneviraston ohjelmatekstien retoriikasta. Hänen mielestään maankäyttöä ja liikennettä ei tulisi suunnitella ”yhtä jalkaa”. Hän ei myöskään pidä asiallisena sitä, että Liikennevirasto ”synnyttää liikennetarpeita”.  Hänen mielestään liikenteen vertaaminen johonkin niin luonnonmukaiseen ja painovoimaiseen kuin ”virta”, on virheellisten metaforien luomista. Hänen esitelmänsä synnyttää myös kysymyksen siitä ”lisääntyykö liikenne”. Kimmolla oli hauskaa pohdintaa byrokraattien kielenkäytöstä - harvinaista insinööripiireissä, mutta kielellisenä teoretisointina huomattavasti yleisempää arkkitehtien keskuudessa. Johtuneeko siitä, että arkkitehtuurin arvojen ja salattujen merkitysten kuvaaminen sanoilla on usein vaikeata ja siksi joudutaankin helposti kielelliseen koukerointiin. Näin siis Kimmo osoitti alan ammattikunnissa yhteisiä piirteitä ja käytäntöjä – kielellä on hankalaa kuvata niin tekniikkaa, kuin taloutta ja taidettakin.

Sitten iskee nuori nainen

Ruut Rissanen, Tampereen teknillisen yliopiston ja Liikenteen tutkimuskeskus Vernen sorea edustaja on perustanut kavereidensa kanssa kehittämisfoorumin nimeltä ”Lennätin, liikennealan punkkari”.  Heidän klikkinsä katsoo oikeudekseen moittia hallinnon tapaa puhua aidan seipäistä, silloin kuin pitäisi puhua aidasta. Hallinto katsoo olevansa ”mahdollistaja”. Tässä roolissa he puhuvat asioista, jotka eivät kiinnosta Mattia ja Maijaa – käyttäjiä. (Olen ottanut tähän salanimet Ruutin esimerkkihenkilöiden yksityisyydensuojan vuoksi).

Mattia eivät kiinnosta ne juridiset tai hallinnolliset taustat joiden ratkaisua yhteisen maksukortin aikaansaaminen eri liikennevälineille edellyttää (junat, bussit, taksit, citypyörät ja cityautot). Mattia kiinnostaa vain tuo valmis käyttäjän tuote, sen hinta ja käytettävyys. Maijaa ei taas kiinnosta sellainen yritysten ja operaattoreiden yhteistyö, datansiirron ongelmat, maksatukset ja tietosuoja jotka liittyvät jatkuvan matkustusinformaation luomiseen liikkujan älypuhelimeen. Maijaa kiinnostaa tiedon käytettävyys ja palvelun hinta.

Ruutin vauhdikas esitelmä synnyttää toivottua sananvaihtoa ja byrokraattien itsetutkistelua.

Robotiikan hurmaa

Muuten tulee vain mieleeni, että mennäänkö tässä kaikessa robotiikkahuumassa nyt överiksi? Kyllähän se on itsestään selvää, että tuntemattoman suurkaupungin katuvilinässä tai verkostomaisilla metsäautoteillä ja varsinkin myrskyävällä merellä, vaahtoisten karien uhkaamana, on mainiota selvittää sijaintinsa ja saada osviittaa reitin valinnasta, mutta että kone ryhtyisi liikuttamaan ”automaattijalkojasi” tai ”robottiautoasi” tai panisi veneessäsi ”automaattinavigaation” päälle – tuon tilanteen ajankohtaisuuteen en nyt taida täysillä uskoa. Ihmistä taidetaan tarvita tiedontuottamisen ja tapahtumisen väliaineena!

Archigram – ryhmä 60-luvulta pani koko tulevaisuuden kaupungin kävelemään, tuossa se kävelee Hudson joella, Manhattanin sivulla, YK:n palatsin edustalla. Nyt ihmiset istutetaan suoraan aivoihin yhdistetyillä käyttöliittymillä robottiautoihinsa, ja hui – hai!

Sukupuolenvaihdos

Kirjoitin alussa, että kaikki on muuttunut. Kyllä, mentaliteetti on muuttunut. Selkeimmin se näkyy sukupuolen vaihdoksena. Liikenne- ja maankäyttöseminaarin luennoitsijakunnasta hieman alle puolet oli naisia, vastaavasti koko osanottajakunnasta reilu enemmistö oli naisia. Aiemmin liikennepuoli oli absoluuttisen miesvaltainen ala, ja maankäyttöpuolellakin miesvaltaisuus vallitsi. Nyt ala on luonut nahkansa ja vaihtanut sukupuolta. Naiset ovat erittäin hyviä luennoitsijoita. Myönnetään - hakkaavat miespuoliset kollegansa. Mutta, pieni kritiikki – sallittakoon!  Kriittisyyttä ei pidä unohtaa. Asioita on voitava käännellä, pyöritellä, tarjottava yleisön kosketeltavaksi. On ihanaa kun posket hehkuvat, mutta liika hehku vie uskottavuutta! Kohdistan tämän kritiikin erityisesti hallinnon edustajille. Joskus kaipaan vanhan ajan pahoja miespuolisia ”kaiken tietäjiä” – auktoriteettikoneiston parjattuja ikoneja. He olivat ehdottoman luotettavia uskossaan ja heitä oli helpompi kritisoida ja vastustaa kuin noita ihanan myönteisiä naisia hehkuvine poskineen. (Nyt Pentti liikut vaarallisilla alueilla!)

Esimerkiksi kelpaavaa naisenergiaa

Lokakuussa 2013, juuri meidän seminaarimme aikaan, New Yorkin liikennepomo Jeannette Sadik-Khan esitteli kaupungissa tehtyjä uudistuksia erityisesti pyöräteiden ja katuaukioiden suhteen ”shared space” ideologialla. (Kiitos Simon Örnberg vinkistä). Katsokaa video ja havaitkaa katsojien innostus. Jälleen yksi loistava naisluennoitsija, havaitkaa myös hänen hehkuvat poskensa. Niin, kyllä tuolta meidän seminaaristammekin voi ainakin tuon Jeannetten veroisina mainita Ruutin, Leenan, Maijan ja Marjan. Keitä he ovat? Heidät on mainittu tässä blogijutussa toisaalla. Salapoliisityötä!

Siis, tästä videosta voit nähdä mitä NYC:issä ajatellaan ja tehdään juuri nyt:

http://www.ted.com/talks/janette_sadik_khan_new_york_s_streets_not_so_mean_any_more.html

Yllätys

Kuuntelen mielenkiinnolla Markku Pyyn ja Maija Stenvallin esitystä Itäradasta ja Lentoradasta. Heli-rata siirtyi sitten vihdoin vuosien väännön jälkeen muistojen joukkoon. Joskus sitä ihmettelee miksi jotkut asiat – kun ovat kerran päässeet suunnitelmien ihmeelliseen galleriaan – jäävät ikuisuuskysymyksiksi. Nyt on siis selkeä ratkaisu: Pasilasta lentokentän kautta oikoradalle ja pääradalle sekä edelleen mahdolliselle Itäradalle kaartuva linjaus on tosiasia – no paperilla nyt tässä vaiheessa. Rata on merkitty maakuntakaavaan. Voiko panna ajatukset lepoon? Ei, nyt on ajattelua pidettävä vireänä. Esimerkiksi: kun Suomeen joskus puuhataan suurnopeusjunia ne lähtevät tuolta samaiselta Lentoradalta. Pietariin menijät Itärataa Kotkan ja Lappeenrannan kautta suoraan perille, Tukholmaan mennään Klaukkalan ja Salon kautta Turkuun. Tampereelle ja Ouluun menijät paahtavat uutta raidetta Klaukkalasta Riihimäen kautta pohjoiseen. Eurooppaan menijät matkustavat lautalla Tallinnaan ja junamatka alkaa sieltä. En usko vieläkään Tallinnan tunneliin! Mutta mikä olikaan yllätys? Yllätys ja hieman pelottava tulevaisuuden usko hehkui Liikenne- ja viestintäministeriön erityisasiantuntija Hanna Kailaston esityksestä. Hän puhuu Pohjoisesta kasvukäytävästä, joka tarkoittaa yhteyttä Pietariin. Pikavauhtia, 6 vuoden päästä liikevaihtoa toivotaan syntyneeksi 4 miljardin euron edestä ja työpaikkoja olisi syntynyt 40000. Transitoa hellitään.  Matkailuun investoitaisiin 2 mrd. euroa ja se tuottaisi 20000 työpaikkaa. Älyliikenne puolestaan 0,7 miljardin liikevaihdon ja 7000 työpaikkaa. Ekologiallakin onnistuttaisiin luomaan lähes miljardin liikevaihto ja 7000 työpaikkaa. Nyt huimaa!

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo ihmeestä. Infrastruktuurin ja viestinnän kehittäminen luo Venäjän panoksilla muutamassa vuodessa 40000 työpaikkaa. Rajanylitykset lisääntyvät lähes kaksinkertaisiksi. Epäuskoa!

Seminaarin huippujakso

Kuuntelin ystävääni Leena Silfverbergiä – hän kertoi Helsingin vuorovaikutusilmiöistä hienolla sarkasmilla ja todellisuuden maulla. Kohteina olivat mm. Vaasankadun jalankulkukokeilu ja Mechelininkadun pyörätieproblematiikka. Sitten astui estradille Erkki Perälä, nuori kunnallispoliitikko, Kallio-liikkeen perustaja. Hän puhui valtavalla innostuksella - vaikka posket hehkuivat uskottavuus ei kadonnut! Seminaarin huippuunsa vireätä jaksoa jatkoi Hesarin Marja Salmela – Maunulan asukki. Marja kelasi juttua Maunulan mummoista: ”Kenen ehdoilla suunnittelusta vuorovaikutukseen?” Marja sanoi, ettei Maunulan mummoilla ole todellista tilaisuutta vaikuttaa. He haluaisivat osallistua, olla aktiivisia, mutta portit eivät aukea. Nykyinen vuorovaikuttaminen ei toimi!

Sotkenko nyt tähän jotain omaa ajatusmaailmaani? Siispä kysynkin etteikö nykyisille toimiville instituutioille, päiväkodeille, ala-asteille, ylä-asteille, lukioille, vanhankodeille, terveysasemille, kirjastoille, seurakunnille ja järjestöille - mitä niitä kaikessa hyvässä vielä onkaan, olisi asetettavissa ihmisten kohtaamisen velvoitetta? Raskasta! Kyllä! Ja resurssit puuttuvat? Kyllä! Mutta sittenkin! Kolmannen iän ihmisissä on valtavasti energiaa, kokemusta, innostusta. Heidät on saatava mukaan, sosiaalinen esteettömyys on vielä fyysistä esteettömyyttä suurempi juttu!

Tätä kirjoittaessani Hesari yllättää! Samassa numerossa on kolme vaikuttavaa juttua juuri seminaarimme teemoista.

Hesari havainnollistaa kuntien menoja. Näyttäisi siltä, että sinne hyvin mahtuisi tuo Maunulan mummojen ja kaikkien muidenkin mummojen ja pappojen osallistaminen. Kehyskuntien haja-asutusalueiden kiinteistöveron vetäminen tappiin ja tapin yli on ehdottomasti oikeata yhdyskuntarakentamisen politiikkaa. Ja vielä hyvä juttu väistyvästä vihreästä, nyt Meri-Rastilan rantametsän hakkuiden aattona. Hyvä Hesari – joskus näinkin päin, yleensähän mediaa tulee moitittua.

PS. Televisio ja lehdistö pyörittävät poliitikkojen suosiollisella avustuksella Hautala-casea. Käsittämätöntä tyhjän jauhantaa! Greenpeace rinnastetaan terroristeihin tai Al Qaidaan - mieletöntä politikointia!