Nalle Buntanpojan madonluvut

Björn Wahlroos, Nalle Buntanpoika, Suomen puolivirallinen oraakkeli sai ansaitun puheenvuoron muutama päivä sitten. Hän sanoi Suomen kaipaavan investointeja. Hän sanoi: ”Meillä on kertakaikkisesti liian kallista tuottaa mitään vientiin.” En aio, enkä pysty kirjoittamaan talouspolitiikasta enkä rahasta. Raha on minulle mysteeri. Sanovat, ettei se ole mitään, se on vain luottamusta. Ilmeisesti rahan ja materian suhteen vaikuttaa häviämättömyyden laki. (Persialainen Nasir al-Din Tusi esitti aineen häviämättömyyden ajatuksen jo 1200-luvulla). Hän ei puhunut rahasta. Onko raha ainetta? Ehkä rahaan pätee tuo laki. Aine muuttuu välillä aineettomaksi, mutta ei koskaan häviä. Lisääntyykö raha, vai onko luottamuksen määrä korkeintaan vakio? Antti Talvitie väitti aikanaan Helsingin metroa vastustaessaan: ”Kun rahaa tungetaan maahan, niin on selkeä luonnonlaki, että se purskahtaa aikanaan maan pintaan rakennusoikeuksina”. No, tämä oli sivujuonne – hauska muuten. Uskon muuten rahan suhteen salaliittoteoriaan. Uskon suurten manipulaatioiden mahdollisuuksiin. Historian ja valtiosysteemien saatossa raha on toiminut liitossa uskon ja vallan kanssa. Sosialismissa raha korvattiin käsitteellä rauha – tarvittiin jokin arvo tai merkitys.. Raha yritettiin unohtaa. Siitä ei hyvää seurannut. Raha tarvitaan.

Niin laitan nyt jälleen tuohon näkyviin minun ”liitot ja ajurit” historiateoriani:

ENNEN VALLAN JA JUMALUSKON LIITTO, AJURINA RAHA

SITTEN VALLAN JA RAHAN LIITTO, AJURINA USKO

SITTEN VALLAN JA SOSIALISMINUSKON LIITTO, AJURINA RAUHA

SITTEN VALLAN JA MARKKINAUSKON LIITTO, AJURINA RAHA

Mutta Nallen huolesta kiinnostuneena ryhdyin kääntelemään vientitilastoja. Varsinainen pointtini on tietysti oman alan vienti – siis konsulttivienti. Mutta ei suinkaan tuon nykyisen käsitteistön mukainen konsulttivienti – sehän on ”information, management, accounting, finance” etc. - konsultointia. Vaan minä tarkastelen nyt kansainvälisen kielenkäytön mukaista ”Design Consulting” tai ”Engineering Consulting” sektoria.  Haluan ensinnäkin selvittää itselleni palvelujen viennin ja tavaraviennin määrää Suomesta ja muista pohjoismaista – vertailun vuoksi. Tämä siksi, että kaikki viisaat, Wahlroos mukaan lukien, puhuvat viennistä ja vain viennistä. Suomi elää tai kuolee viennin kanssa. Ilman vientiä ei ole elämää.

  

Suomi sijoittuu per capita viennin ”maailmantilastossa” hyvin. Olen ottanut tuohon tilastoon Suomen kauppakumppanit, Suomen kehitysyhteistyökumppanit ja vanhat suomalaisen rakentamisen huikeat öljymaat. Ollaan sijalla kahdeksan, Saksan jälkeen, mutta ennen Viroa. Kansantuote korreloi viennin kanssa hyvin. On eräitä poikkeuksia: Viro, jossa pienestä kansantuotteesta per capita huolimatta – tai siitä syystä, on isot vientiluvut.

Rakennusalan konsulttivientiä ryhdyttiin akktiivisesti kehittämään 1970-luvulla. Minun osaltani kaikki alkoi kun Kauppakillassa kokoontuivat kaksi Eeroa, kaksi Penttiä ja Norkku. (Eerot: Paloheimo ja Järviö, Pentit: Ahola ja Murole sekä Norkku Westerberg.) Oli syntynyt ahaa-elämys! On perustettava vientifirma. Koskimiehen Matti keksi nimeksi: DEVECON. Superseksikäs työnimi CONS-EX hylättiin. Se ei soveltunut ranskalaisten kuultavaksi.

Suomalaisella insinöörityön ja arkkitehtityön viennillä oli edellytyksensä ja keinonsa. Huippuresurssina oli suomalainen ammattilainen – insinööri tai arkkitehti! Arkkitehti piirsi kiehtovat viivat, insinöörit sitten sovelsivat viivat todellisuuteen.

Vientiä aloitettaessa oli valtavaa innostusta. Perustettiin vientiryhmiä. Oli Tapiola Consultants, oli Finnmap, oli Finnconsult, oli Finnplanco, oli FAC-lempinimeltään ”fucking architects”! ja vieläkin muita. Uskottiin, että suomalaisen arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun vienti puree. Olihan siitä loistavia esikuvia - itse suunnitteluviennin maestrot: isä ja poika Saarinen, Aalto ja Pietilä. Suomen suunnittelukonsultoinnin vienti alkoi siis arkkitehtien toimesta. Insinöörien kansainvälisyyden kärkihahmona esiintyi dipl.ins. professori Magnus Malmberg. Hän oli poikkeuksellisen näkyvä hahmo kansainvälisen konsulttiyhteisö FIDIC:in tilaisuuksissa, poikkeuksena normisuomalaisuudesta. Jaakko Pöyry sitten tuli suomalaisen konsulttitoiminnan kruunaamattomaksi kuninkaaksi.

 

Jaakko Pöyry on ilman muuta suomalaisen konsulttitoiminnan ”karvainen karhu”. Hänen tarinansa kerrotaan Raimo Seppälän kirjailemassa teoksessa: ”Korvessa karjui se karvainen karhu”, Otava 2004.

Kuvan esittämän tilaston kaivoin vuoden 2010 ”Top 200 Design Firms” -tilastosta. Hollanti ja Tanska ovat kansainvälisen konsultoinnin kymppejä. Suomesta maailman 200 joukkoon mahtui ainoastaan Pöyry, Ruotsista tilastoon pääsivät Sweco ja Ångpannaförening. Tanskasta tietysti Ramboll. Meille tutuilla Poyryllä, WSP:llä ja Rambollilla liikevaihdot olivat vuonna 2010 hyvin lähellä toisiaan runsaassa 500 miljoonassa eurossa ja sijaluku 20. paikkeilla maailmantilastossa. Taulukossa liikevaihdon vertailu firman kotimaan asukaslukuun ei nyt kerro muuta kuin sen, että Suomi sijoittuu Pöyryn ansiosta aika kivasti. Jaska Pöyryn ei tarvitse kääntyä haudassaan.

Viennissä oli vientiä - kuka kumppaniksi?

Tämä on vakavaa tekstiä.. On siis pantava tähän alkuun lukijalle kevennykseksi pieni juttu: Itselläni oli vientiä aloitettaessa ongelma: oli valittava kumppaneita. Kauppakillassa oli perustettu yhtiö, mutta arkkitehdit puuttuivat. Oli tehtävä arvio vientiin soveltuvista arkkitehtitoimistoista. Listalle valittiin vain tutut ja luotetut. Arvostelun perusteena olivat: tehokkuus, henkilökunta, design, virastokontaktit, ulkomaiset suhteet, organisaatio sekä sopeutuvuus. Painotuksia ei todistuksia jaettaessa käytetty, sillä heikoin lenkki saattoi olla juuri se puuttuva lenkki.  Mukaan pääsivät Heikki Castrénin johtama entinen Revellin toimisto (Heka), Toivo Korhosen toimisto (Toke), Erik Kråkströmin toimisto (Kroka), Pentti Aholan toimisto (Ahola), Bengt Lundstenin toimisto (Bengt), JKMP eli Juutilainen-Kairamo-Mikkola-Pallasmaa (Rantabyro), Kaupunkisuunnittelu Oy (Kaupsu), Kristian Gullichsen (Krisse), ATR-toimisto (ATR), Jan Söderlundin toimisto (Janne), Järvinen & Valjakka -toimisto (Simo+Eero), Sirénin toimisto (Siren) sekä vielä Aarno Ruusuvuoren toimisto (Ruusu+Piha).  Erityisniminä mainitaan vielä Annika Piha ja Yrjö Kukkapuro omilla erikoisaloillaan.

Tässä kuvassa sitten näkyy arvoanalyysin lopputulos. Voittaja, eli Heka Castren  & Co, entinen Revelin toimisto, tuleva CJN Oy, valittiin viennin yhteistyökumppaniksi. Heidän mahtava kansainvälisyysreferenssinsä oli Toronton upea kaupungintalo. Design-taidot on mielenkiintoinen arvostelukohde. Parhaiksi disainareiksi on arvioitu Bengt, Rantabyro, Krisse, Janne ja Ruusu+Piha. Kaikki täydellä viitosella. Hekan, Krokan ja Kaupsun pisteet jäävät kolmeen. Ahola saa vaivaisen kakkosen, samaan luokkaan on tipahtanut Siren! Hieman outoa, sillä henkilökunnastaan molemmat saavat hyvät pinnat. Olisikohan niin, että näissä autoritäärisissä toimistoissa pomon design ei saanut luottamusta arvoanalyysin tekijältä - minulta?  No arvosteluhan oli vain yhden miehen subjektiivisuutta. Mitään objektiivisuutta siinä ei etsitty. Siinä etsittiin yhteistyökumppania edessä häämöttävään kansainvälisyyteen.

Kumppanit oli valittu. Vientiin lähdettiin innostunein mutta köykäisin voimin. Kielitaito oli puutteista ykkönen. Opittiin sanoja ja käsitteitä. Kulttuuriakin. Suomalaisille kulttuurin oppiminen olikin suhteellisen helppoa. Ihmeellistä kyllä.

Kirjoitin joskus: Suomalaiset ryhtyivät vientiin metsäsissien mentaliteetilla:

"Metsäsissit nousivat öljykriisin keskeltä ja heitä vietiin vientiin. Öljykriisi toi energiakysymykset. Kattonopeus pudotti ajamisen hurman. Poliitikot ottivat insinöörijohtajien tehtävät. Kaikki oli politiikkaa. Kotimaassa haasteelliset työt tuntuivat loppuvan. Opiskelijaa hirvitti. Nyt insinöörejä vietiin. Vuosisadan alussa suomalainen insinööri oli maailmankansalainen. Hän opiskeli saksaksi ja puhui venäjää. Vientiajan alkaessa suomalainen insinööri oli ummikko. Parhaasta päästä demari tai taistolainen. Tahto synnytti synergian, riskit unohdettiin. Alkoi kulttuurien, kommunikaation ja työtapojen opiskelu. Suomalaiset metsäsissit valloittivat rentoudellaan, rehellisyydellään ja tekniikallaan. Suunnittelijalle ja rakentajalle nämä ajat ovat nyt ohi. Muistoja Lagosista, Jeddasta, Bagdadista, Kostamuksesta, Norilskista, Teheranista, Hanoista,  Addis Abebasta, Tripolista, Colombosta ja Nairobista."

  

Suomalaisen suunnittelutyön ja rakennuspalveluiden kauppa kehittyi vahvasti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Tase oli 0,8 miljardin euron luokkaa plussalla. Mukana vientitilastossa on kotimaisen yrityksen suorittama suunnittelu- tai rakennustyö ulkomailla. Tuonti on tietysti ulkomaisen firman Suomessa suorittamaa työtä. (Omistus ei näihin lukuihin vaikuta). Insinööri- ja arkkitehtityön vienti on puolestaan lähes 300 milj. euroa vuodessa. Valitettavasti tuonti on samaa luokka – se on kasvussa. Rakennuspalveluiden vienti on sentään tasolla 0,6 miljardia euroa. Rakennuspalveluita toisaalta myös tuodaan lähes 0,4 miljardilla eurolla. Suomalaisten rakennusalan firmojen tytäryhtiöt ulkomailla tekevät noin 14 mrd. euron liikevaihdon. Palveluiden vienti Suomesta sisältyy yllä olevan taulukon lukuihin.

Onko globaali vienti tutkimusta?

”Innovaatiot ovat uudistumisen, talouskasvun, kilpailukyvyn ja hyvinvoinninkin moottoreita. Innovaatiot syntyvät markkinoilla, käytön myötä. Innovaatiot muuttavat maailmaa. Tuotekehitys oli aiemmin ”yritykseen ja erehdykseen”, kokeiluun perustuvaa. Nyt on itsestään selvää, että teoreettinen ja soveltava tutkimus tukevat ja tehostavat tuotekehitystä. Sama toimii myös innovaatioiden kehittämisessä. On aika siirtyä ”yrityksen ja erehdyksen mallista”, kokeilevasta toiminnasta systemaattiseen, tutkimustietoon ja teorioihin perustuvaan innovaatiotoimintaan.” Näin sanoo Tekesin ”Tutkimusmatka innovaatioihin” vuodelta 2007.

Minä korostaisin innovaatiota, joka kohdistuu kehittyvän maailman erityisoloihin. Tiedämme, ettei maapallo kestä länsimaisen kulutusyhteiskunnan käytöstapoja levitettynä kehittyviin maihin ja maanosiin. Mikä on vaihtoehto?

Vienti on taatusti innovatiivista. Siihen saattaa liittyä myös tutkimusta. Eniten se kuitenkin vaatii jalkautumista. Globaalilla viennillä en tarkoita vientiä perinteisiin vientimaihimme. Ne ovat Euroopassa. Suomen nykyviennistä 82 % suuntautuu Eurooppaan (Venäjä tietysti mukaan luettuna). Vain 6 % menee Aasian kasvaville markkinoille. Vanhoihin Suomen rakentamisen kohdemaihin eri Lähi-idän öljymaihin onnistumme viemään vain 2 % viennistämme. Suomen pääsaajamaihin kehitysyhteistyössä myymme vaivaisen 0,4 % kaupastamme. Suoraa apua annamme 190 miljoonaa euroa ja kauppaa syntyy 160 miljoonaa euroa.

Suomen viennissä suuntautumisongelma

Suomen viennin suuntautumisessa on selvä jalkautumisen ongelma. Emme ole läsnä Aasian tai Afrikan kehittyvissä maissa. Erityisesti emme ole läsnä maailman kasvavien kaupunkien rakentamisprosesseissa. Nämä prosessit tarvitsevat suunnittelijoita. Ne tarvitsevat innovaatioita – ei repussa mukana kuljetettua – vaan paikan päällä kehitettyä. Innovaatiota, joka on paikallisten ihmisten kanssa yhdessä kehitettyä, paikallisiin olosuhteisiin soveltuvaa - ihmisen mittakaavan omaksuvaa. Juuri tässä mittakaavassa on meidän erityinen mahdollisuutemme. Itserakentaminen ja omatoimisuus, sirkkelisahat ja materiaalitietoisuus, ne ovat arvoja, jotka nykyisessä massiiviyhteiskunnassa ovat katoamassa. Maailman kehittyvien maiden slummit eivät korjaannu pilvenpiirtäjillä ja luotijunilla.

    

Suomen ulkomaanvienti on meille elintärkeää. Vienti keskittyy Eurooppaan ja Venäjälle. Miksi vientimme Aasiaan ja Afrikkaan on aivan surkeata? Vanhoihin öljymaihin, entiseen Suomen rakennusviennin suuriin kohdemaihin, vientimme on myös määrältään varsin vaatimatonta. Kehitysyhteistyön avunsaajamaista vain Vietnam on kohtuullinen kauppakumppanimme. Vientimme Vietnamiin on avunsaajamaiden ylivoimainen ykkönen: 70 milj. euroa vuodessa. Maakohtaista apua annamme Vietnamiin 10 milj. euroa vuodessa.

  

Suomi on muuttunut palveluyhteiskunnaksi. Tarkoittaako se, että nyt on ryhdyttävä ostamaan palveluja ulkomailta? Ei, sen pitäisi tarkoittaa, että pystymme myymään palveluja ulkomaille. Tavaramyyntiin nähden palvelumyyntimme on vähäistä. Suomesta viedään vuodessa palveluja noin 10 miljardin euron edestä, kun  tavaraa viedään viisinkertainen määrä. Emme taida olla vielä aivan oikea palveluyhteiskunta. Tässä taulukossa näkyy sinisellä tavaran myynti, punaisella palvelujen myynti ja vihreällä kahdenvälinen kehitysapu eli juuri se oikea avun muoto, apu jossa antaja ja saaja ovat vuoropuhelussa..

Kehitysyhteistyövienti marginaalissa

“The Consulting Engineering and Architectural Groups, A Swedish and International Survey”, December 2013 paljastaa vuoden 2012 suomalaisen insinööri- ja arkkitehtikonsulttitoiminnan kokonaisvolyymiksi 1,3 mrd. euroa. Tästä rakennussektorin osuus on 39 %, teollisuussektorin osuus 37 % ja infrastruktuurin osuus 24 %. Vientiä oli 22 %, josta 60 % teollisuussektorilla. Varsinaista suoraa vientiä, jolloin maksaja oli ulkomainen taho, oli 12 % liikevaihdosta. Kehitysyhteistyöhön liittyvä insinööri- ja arkkitehtityön konsulttitoiminta on surullisissa lukemissa: määrältään 24 milj. euroa, eli 2 % konsulttitoiminnan kokonaisliikevaihdosta. ”Oikean viennin” määrä on 26 euroa per Suomen asukas. Tanskalaisilla vastaava vienti on 63 per Tanskan asukas. Tanskalaisilla oli tämän lisäksi kotimaan toimintaa vastaava liikevaihto ulkomaisissa tytäryhtiöissä - esimerkkinä Ramboll Suomessa.

Suomen Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liiton toiminnanjohtaja Matti Mannonen sanoo: ”Kehitysyhteistyövientihän on pudonnut aivan marginaaliin, sen osuus suomalaisten konsulttien viennistä on yksinumeroinen prosenttiluku kun kaikki kehitysapu annetaan budjettitukena tai blandaamalla.” Minusta nämä luvut ovat surullisia.

Keskustelin ystäväni kanssa, hän on viettänyt elämänsä kehitysyhteistyön insinööriasioissa. Ihmettelin Suomen rakennusalan ja kaupunkisuunnittelun konsultoinnin viennin tilaa. Hän syytti meitä itseämme. Emme olleet koskaan tuoneet selkeästi kehitysyhteistyön päättäjien tietoon näitä näkemyksiä. Näin se varmaan on, kissan on itse nostettava oma häntänsä. Unohtui nostaa!? Eikö siis ole mitään mainittavaa?

Minulta ei kyllä ollut jäänyt huomaamatta Esko Järvenpään ja Pekka Pulkkisen loistava toiminta kansainvälisen siltasuunnittelun saavutuksissa. Se on ihanaa ja tuotteet toteuttavat Vitruviuksen kolme periaatetta; FIRMITAS, UTILITAS, VENUSTAS. Mutta, nämä kehittyvän maailman laajemmat tarpeet, kohtalon kysymykset, ajatteleeko joku suomalaisten vastuuta?  Yritin vaikuttaa kirjoittamalla Heidille viestin. Hän oli silloin ministerinä. Ei kukaan reagoinut, mutta sehän olikin vain blogi – ilman osoitetta. Kirjoitan tähän sen blogin osoitteen. Siinä se asia oikeastaan sanottiin: http://penttimurole.blogspot.fi/2013/03/viesti-heidille.html .

 

 

Sillat yhdistävät. Jäämmekö katsomaan?