Afrikkaa on ilmassa - Milanon Triennale 2014

Nyt blogini alkavat näyttää kovin pastapainotteisilta, sillä jälleen jäljet johtavat Italiaan. Kesäisin se on ollut kyllä tapana, sillä saapasmaassa asuu rakkaita sukulaisia. Nyt tällä hetkellä varsinkin kaksostytöt Emma ja Lena ovat ensimmäisellä Suomen vierailullaan valloittaneet isoenon sydämen. He ovat nyt lähes puolen vuoden ikäisiä ja hymyilevät isoenolle. Siinä on pieni ero suomalaisiin lastenlastenlapsiini. He nimittäin joskus vierastavat isoisoisän ajan kuluttamia kasvoja. Ehkä latinoveri tuo tarpeellisen ripauksen rohkeutta hymyyn. Samaa toivoisi meille kaikille suomalaisille globalisaation erityislahjana – että jotain hyvääkin.

Milanosta viestitään – Afrikkaa on ilmassa

Saamme sähköpostia Milanosta. Viesti koskee Milanon Triennalea nyt syksyllä. Heillä on teemana Afrikka. Tuo teema on myös Venetsian biennalessa. Afrikkaa on ilmassa. Milanon organisaattorit tiedustelevat mahdollisuutta esitellä meidän projektiamme kyseisessä triennalessa.  Mitä tarkoittaa meidän? Meidän tarkoittaa edesmenneen Devecon Oy:n ja siinä alikonsulttina toimineen Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n projektia Libyassa, Hunin keidaskaupungissa. Meidän vielä siitäkin syystä, että olin useita vuosia Libyassa mm. tätä projektia valvomassa. Se tuntuu niin omalta, vaikka nuoret Jussi ja Dynis, vielä nuorempine apulaisineen - ja lisäksi vielä monipuolisen insinöörijoukon avustamina hoitelivatkin luovan työn. Ja olivathan siinä osallisia vielä meidän hienot valvontainsinöörimme, jotka varmistivat lopputuloksen.

Triennalen järjestäjät olivat saaneet tiedot meidän projektistamme Aga Khan Instituutilta. Jufran hallintokeskus oli vuonna 2004 ehdokkaana säätiön palkinnon saajaksi. Tai olimme 23 parhaan joukossa lähes 400 sadan valitun joukosta.. Palkinnon saivat sitten turkkilaisen arkkitehdin suunnittelema pienasuintalo B2, Aleksandrian kirjasto norjalaisen Snöhettanin suunnittelemana, Petronas-tornit Kuala-Lumpurissa, Gondon koulurakennus ourkina Fasossa, Al-Abbasin moskeijan saneerausprojekti Jemenissä, Jerusalemin keskustan revitalisointi sekä vielä idea hiekkasäkkiväestönsuojista. Me jäimme lehdellä soittelemaan. Mutta nyt tuo viesti kiehautti veren! Meitä ei ole unohdettu. Poikani Jussi tosin varoittelee: ”Ehkä siellä on pari A 3 planssia jossain nurkassa!” 

Meidän projektimme oli Aga Khan –palkintoehdokas vuonna 2004. Muuten ainoa suomalaisten saama Aga Khan -palkinto on annettu vuonna 2001 Kahere Eila Poultry Farming School -projektille Guineassa. Eila Kivekäs oli projektin kehittäjä ja aktiivinen äiti. Henkevää arkkitehtuuria tekivät Mikko Heikkinen ja Markku Komonen.  Jufran hallintokeskus taisi tulla Aga Khan –komitean tietoon juuri heidän kauttaan. Kiitosta vaan!

Asia on jo lähes unohtunut – kunnes se on jälleen mielessä

Jufran hallintokeskus on tietysti aina piiloutuneena takaraivoomme. Niin paljon ja niin uskomatonta elämänprosessia sisältyi tuohon tehtävään. Se ei olevain kooste taloista tai niiden piirtämisestä. Se on prosessi, johon kuuluu iso joukko ihmisiä. Tilaajaihmiset etunenässä Ali Aburwais, Adel Maher ja kukkona tunkiolla Haffad Zaidan, paikalliset työmaainsinöörit, meidän omat sadat työtoverimme etunenässä Markku Piispanen, valvontainsinöörit, turkkilaiset urakoitsijaihmiset ja kaikki duunarit viimeiseen betonimieheen ja puuseppään saakka. Se on osa elämäämme, mutta samalla jo muistojen joukkoon siirtynyttä historiaa - tavallaan. Sivusta seuranneille tai näyttelyn katsojille se on jokin projekti jossain tuntemattomassa paikassa; valokuvia, ehkä ainoastaan arkkitehtuuria – tunteetonta kiveä. Mutta silti - mieli on korkealla.

http://www.triennale.it/en/exhibitions/next/3437-africa-big-en

Milanon Triennalessa järjestetään tulevana syksynä “Africa BIG” -niminen arkkitehtuurinäyttely. Afrikka-teema on ollut esillä myös Venetsian Biennalessa. Nyt on kuitenkin kysymyksessä erityisesti urbaani Afrikka. Näyttelyn esipuheessa sanotaan Afrikan urbaanin väestön olevan vuonna 2030 noin 750 miljoonaa asukasta, tuolloin Afrikan urbaani väestö ylittää Euroopan koko väestömäärän.

Erämaan kuuma tuuli pöllytti hiekkaa – kun työt alkoivat

Miehet seisoivat kukkulalla Hunin kaupungin laitamilla Jufran erämaakeitaalla – muinaisten kamelikaravaanien kulkureitillä.. Kädet viittoilevat hiekkadyynien suuntaan. On alkamassa kaupunkisuunnittelu ja rakennussuunnittelu. Olisi rakennettava hallintokeskus ja olisi rakennettava 3000 uutta asuntoa. Kaikki integroidusti ajattelee suomalainen – kompaktia erämaaurbanismia. British Standard pantaisiin uusiin puihin. Siinä piilee suuri suunnittelijan mahdollisuus – jopa pieni intohimo. Paikallisilla oli oma mielipiteensä: uusia asuntoja ei pitäisi rakentaa kiinni nykyiseen kaupunkiin. Uusien asukkaiden ei haluttu rikkovan kaupungin identiteettiä. He voisivat asua erikseen, omissa oloissaan - lähiössä. Hallintokeskukselle olisi löydettävä keskeinen paikka - jostain syrjästä.

Libyalaiselle kaupunkitila ja kaupunkipaikka eivät merkitse mitään. Libyalainen ei koskaan matkaile vieraisiin kyliin tai paikkoihin. Ne kuuluvat asukkaille. Mitään matkailuun viittaavaa katsottavaa ei kylissä myöskään ole. Onhan siellä bulgarialaisten rakentamat tyyppiterveyskeskukset. On korealaisten rakentamat tyyppikoulut. On egyptiläisten rakentamat tyyppikunnanvirastot. On turkkilaisten rakentamat vedenpuhdistuslaitokset ja vesitornit. On pakistanien rakentamat kyliä yhdistävät asfalttibaanat. On vain pölyisiä katuja, tsadilaisten rakentamia taloja ja nigeriläisten rakentamia kauppoja.

  

Huippuunsa ekologinen vanha kaupunki on hylätty. Ekologia oli joskus osa elämää ja rakentamista – nyt totaalimenetetty. Raunioissa asuu nigeriläisiä tai tsadilaisia siirtotyöläisperheitä. Vanhaa ei voi palauttaa. Uuden konseptissa luotetaan havumetsien ihmisiin. Mitä he voivat keksiä?

Onko siellä mitään paikallisten rakentamaa?

Kyllä - ympärillä ovat jäänteet vanhoista kaupungeista, hylätyistä kaupungeista, ihanista ekologisen rakentamisen mestarinäytteistä. Savitiilitalot, paksut seinät, palmunrungot kattopalkkeina, palmunlehvät alakatoissa, ilmankierto painovoimalla, pieni sisäpiha jokaisella perheellä - höysteenä kapeat kadut ja varjoisat kujat. Ne ovat menneisyyttä. Rauniot eivät ketään kiinnosta. Niissä ei ole mitään katsottavaa. Miksi siis uudet asukkaat sijoitettaisiin kylämme yhteyteen?  Ei kai hallintokeskus tule liian lähelle ja tuhoa meidän elämämme yksityisyyttä? Haasteet ovat edessä. Traditio on kadotettu ja hylätty. Ilmastointikoneet surisevat. Miehet viittoilevat. Voiko tässä onnistua?

Siis miten suomalainen suunnittelija suhtautuu tuohon ympäristöön? Onko hänellä oma puumerkkinsä?  Kykeneekö hän löytämään mittakaavan. Nyt tämä pantiin koetukselle. Hallinto oli päätetty epäkeskittää. Talvisin maata hallittaisiin Jufran erämaakeitaalta ja kesäisin Sirten rannikkokaupungista. Ja nyt oli sitten meidän tehtävänämme suunnitella tuo hallintokaupunki uuteen uskoon, asuntoineen ja hallintokeskuksineen. Paikkana oli Hunin keidaskaupunki karavaanien muinaisella pysähdyspaikalla 200 kilometriä Välimeren rannasta etelään.

Konseptisuunnittelussa etsittiin traditiota ja tiiveyttä. Sitten löytyi yhteinen ratkaisu. Libyalaiset sanoivat: ”Tämä on meidän arkkitehtuuriamme.” Se oli paras kiitos.

Palataan alkuun - hiekkaerämaan miehet kohtaavat lumierämaan miehet – syntyykö inspiraatio?

Pikkubussi kiisi Lapin lumista kairaa kohti hirsistä turistihotellia. Kuski joikasi komealla äänellä. Aurinko heijastui taivaanrantaan hetkellisen valoilmiönsä. Oli auringonlasku. Kello oli keskipäivällä vailla yksi. Kyydissä istuivat Ali ja Adel. He olivat 28-vuotiaita. Omaa väkeä Jussi ja Dynis. He olivat 29-vuotiaita. Kohta kaikui hiekkaerämaan sukulaismusiikki. Arojen miesten musiikissa oli hämmästyttävää yhteyttä: Kaipuuta, etäisyyttä, yksinäisyyttä, luonnon kehystämää sanomaa, auringon viileneviä säteitä ja tähtien kiiluvia tienviittoja – ja usein oltiin matkalla kohti rakastettua. Oli kysymyksessä ensimmäinen ammatillinen kohtaaminen. Olimme saaneet suuren työn. Oli piirrettävä hallintokeskus keidaskaupunkiin keskelle Jufran autiomaata. Libyalaiset olivat vailla kokemusta suunnittelusta. Heidän tyylitajunsa oli ns. islamilaisen arkkitehtuurin ja tuuliajon välimaastossa. Suomalaisilla tyylitaju oli tiukassa nykyfunkiksessa. Tästä oli lähdettävä.

  

Suomalaisten ja libyalaisten yhteistyön tuloksena syntyi tällainen hallintokeskuksen malli. Kerrosalaa on yhteensä  72000 k-m2. Systeemi koostuu 6 talotyypistä ja niiden peilikuvista.

  

Saunasta konseptit erämaan keitaalle

Oli ensimmäinen kohtaaminen. Saunan lauteilla kuului jo ”Makbardaija”. Saunan jälkeen tempaistiin skissirullat esiin. Ensin oli rikottava symmetria. Symmetria rikottiin perusyksikön kolmiomuodolla. Kolmiorakennus täydentyi kokonaisuudeksi toisella kolmiolla tai kapearunkoisella L-muotoisella rakennusmassalla. Tiiviit sisäpihat olivat mittakaavan lähtökohta. Jotain perinteistä, jotain salaperäistä, jotain mieltä kiihottavaa. Tästä oli mahdollista ryhtyä rakentamaan laajempaa kokonaisuutta.

  

Jufran hallintokeskus suunniteltiin vuosina 1991 ja 1992. Rakennukset valmistuivat vuosikymmenen loppuun mennessä. Devecon Oy:n suunnittelua johti Libyassa DI Pentti Murole ja Suomessa DI Markku Piispanen. Alikonsulttina toimineen Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n pääsuunnittelijoina olivat arkkitehdit Daniel Bruun ja Jussi Murole. Muita tekijöitä olivat mm. Timo Patomo, Harri Koski, Jukka Lommi, Petteri Nisunen, Timo Vienamo ja Pia Kilpinen. Insinöörisuunnittelun koordinaattorina oli DI Mikko Kaasalainen. Rakennesuunnittelijoina toimivat DI Raimo Nurminen ja DI Kari Yrjölä, sähköstä vastasi ins. Arto Hellsten, LVI:n hoiti DI Seppo Saastamoinen, telestä ja turvallisuudesta vastasi DI Atso Vuorinen, infraa hoiti DI Andy Sadlak ja maisemoinnista vastasivat maisema-arkkitehti Veli-Markku Uski ja sis. arkkit. Liisa Ilveskorpi. Sisustussuunnittelun hoiti Hannele Rågårdh-Helkama.

Seuraavissa kuvateksteissä siteeraan Aga Khan säätiön arkkitehti Galal Abadanin arvioita projektista.

Galal Abadan: “Massing and site integration are among the best design features of the project. Their success is manifested not only in terms of function or aesthetics but also in the symbolic message they convey to the entire community.” Jussi Tiaisen valokuva.

 :

Galal Abadan: “The white cube-like buildings, freely perforated façades, shaded arcades, light-filtering latticework, glass-brick walls and carefully planned limited fenestration have been the principal architectural means employed to enliven and unify. Clarity of form and simplicity of structure of the individual buildings, as well as tension in the grouping of building masses, were essential.” 

  

 Galal Abadan: “The complex creates a unique setting, expressing its political significance and symbolism. Separate buildings have their own individual character within a strong collective identity. The diagonally stepped compositions of the buildings are based on functional needs and technical rationalism, but also trace the geometry of the local historical architecture and crafts.” 

Nyt sitten odotamme – ja menemme avajaisiin Milanoon 10.10. Tervetuloa mukaan! Kunhan nyt olisi ne parikin planssia! Oli tai ei, tulihan blogissa hehkutettua vanhoja muistoja. Hyvä että jaksoit lukea loppuun saakka.