Mitsubishi ja mies sekoaa!

Mihin mies sekoaa?

Löysin Mattiesko Hytösen pari vuotta vanhan blogin ”sekaisin naisesta”.  Hän kirjoittaa: ”Kuusikymppiset miehet menevät nyt sekaisin nuorista naisista. Minä olen yksi seonneista.” Nuori nainen on hänen mukaansa 27 vuotta häntä nuorempi. No tällä hetkellä Mattiesko on 71-vuotias ja nainen siis 44-vuotias. Toivottavasti ovat vielä onnellisina yhdessä. Mattiesko kirjoittaa: ” Treenaan salilla kuin hullu. Tyttöystäväni sekoitti pääni lopullisesti.” Treenattu vartalo on siis näiden kriteereiden mukaan nuoren naisen perustavaa laatua oleva haave. Haluan laajentaa tietopohjaani. Kysyn omilta naisiltani, nuoremmilta ja vanhemmilta, syvää viisautta – ilman sekoilua. Mikä sekoittaa nuoren naisen pään kun hän nappaa iäkkään miehen? Vastaus tulee kuorossa: ”Pää ei sekoa, silloin on tarkoituksenmukaisuusharkinta käytössä. Nainen etsii mainetta, rahaa ja valtaa.” Yritän inttää – kai sillä viriilillä vanhuksellakin on joku osuutensa tässä kaupassa. Ei mene perille. Mies ei merkitse mitään, eikä viriiliydellä ole väliä. Heti ei kuitenkaan saa kuolla. Ystävyyssuhteet pitää vakiinnuttaa, talo on saatava oman näköiseksi ja purjeveneen pentterin on tultava tutuksi. Tuo kaikki on ilkeämielistä. Eihän 30 vuotta ole ikäero eikä mikään – väittää miehen itsetunto.

Toisaalta luulen tietäväni tai ajattelen nähneeni. Nuori kaunis nainen tarttuu firman pikkujouluissa vanhan miehen polveen, katsoo häntä syvästi silmiin ja sanoo: ”Minä rakastan sinua!” Silloin miehen sydänalassa läikähtää, housun puntissa värähtää ja hetken epäusko muuttuu sekoavan onneksi. Tuo kaunis, kiinteävartaloinen, hän rakastaa minua. Jos se on totta – ja siltä näyttää - kohtaan onnen. Ehdot kiristyvät ja lopuksi mies on valmis jättämään vikkelän, mutta ryppyisen vaimonsa, jo aikuiset lapsensa, lasten lapset hieman kirpaisevat. Mutta tämä uusi lapsi, tytärtä nuorempi, melkein neitsyt. Mies sekosi!

Elämästä voi tulla piinaa. Nyt ei sydänalassa läikähtele, siellä kouristelee. Ollaan yökerhon baanalla ja jytä soi.  Nuori tanssii kappaleen toisensa jälkeen, nuoret miehet tarkkailevat hyväksyvästi. Vanha mies huohottaa, rintaan nappaa, päälaelle koottu hiuskiehkura hajoaa ja paljastaa kaljun, hiki valuu kainaloista housun punttiin - konjakkia!

Mies sekoaa myös autosta

Miten minä sekosin tähän aiheeseen? Onko tämä miehen sekoamisen ainoa fataali tapahtuma – fataali kirjaimellisessa mielessä? On muitakin. Minulla se on nyt auto. Selaan brosyyrejä, luen testituloksia, kuvittelen auton ulkonäköä, ajattelen moottorin ääntä. Kaiken tuon ajattelen, näen ja kuulen neitseellisen puhtaana, käyttämättömänä, vain minulle tarkoitettuna. Erityisesti äänet lumoavat ajatuksissa. Sähkömoottoreiden lievän ujeltavat äänet, ne kuuluvat etuakselilta ja taka-akselilta, kuuluvatko ne todella vai onko kaikki äänetöntä? Vain tuuli suhisee. Jo etukäteen harmittavat suomalaiset nastarenkaiden jyrsimät tiet. Melua ei voi mikään estää niin kauan kuin suomalaisten ajotaito edellyttää piikkirenkaita..

Energiamittarin kilowatit ja bensamittarin minimaaliset arvot, niissä tulee olemaan kiehtovaa jännitystä. Katsooko sitä jokaisen matkan jälkeen energiasaldon? Miten EU-kulutuksen 1,9 l/100 km suhtautuu testiajojen 6,5 l/100 km? Syntyykö CO2-päästöjä vain 44 g/km. Ihan totta. Tuo todellinen kulutus askarruttaa. Minulla on jo hybridiauto. Se on ensimmäisiä Suomeen tuotuja Priuksia. EU-kulutus on 4,5 l/100 km. Todellinen kulutus lämmityksineen ja jäähdytyksineen on 6 l/100 km. Miten käy minun uuden autohaaveeni kanssa?

Mies ostaa viimeistä autoaan

Mitsubishi Outlander PHEV (Plug-in Hybrid Electric Vehicle) on viimeinen auto jonka ostan. Se on kummallinen tunne. Siksi tuo auton vaihto tuntuu niin ratkaisevan tärkeältä. Viisaat väittävät, että nykypolvi on menettänyt kiinnostuksensa autoon. Ajokortteja ei hankita, eikä autoja osteta. Totta toinen puoli! Minun 25-vuotias tyttärenpoikani ei hankkinut ajokorttia. Muutoin kyllä suurperheeni jokaisella aikuisella on ajokortti. Tuossa Helsingissä asuvassa suurperheessä on 13 aikuista ja 6 lasta. Tällä porukalla on yhteensä 6 autoa. Autotiheys on siis 315 henkilöautoa/1000 asukasta. Helsingissä autotiheys on 386 h-autoa /1000 asukasta. Ollaan siis autorakastajina kohtuullisia. Mutta minä ostan nyt autoa ja kuvittelen siitä asioita - miltei näen unta. Haluan kuitenkin hieman kerrata  vanhoja autorakastumisen hurmahetkiä.

Autoilussa siirryttiin uuteen ajatteluun. Citroen 2 CV, sätkä, rättisitikka, oli teekkarin unelma-auto. Cadillacin jousitus, moottoripyörän kulutus, pick-upin kuljetuskyky ja loistava kesäauto katto avattuna. Minun autoni, tuo kuvan mukainen AZ tuli markkinoille vuonna 1956, ostin sen kolariautona vuonna 1958. Moottorin kuutiotilavuus oli briljantti 425 cm3. Nelitahtinen 2-sylinterinen bokserimoottori synnytti kokonaista 14 hevosvoimaa. Vapaakytkin lisäsi ajomukavuutta, liikkeelle lähtiessä ja pysähtyessä ei tarvinnut painaa kytkintä. Huippunopeus asettui tasolle 70 km/h. Alamäessä nopeus saattoi nousta jopa kahdeksaan kymppiin.

Ruma vai kaunis? Kaunis! Citroën Ami 6 oli pitkään ollut 2 CV-kuskin haaveena. Auto edusti Citroëniä parhaimmillaan. Oudon näköinen, monen mielestä selkeästi ruma, mutta Citroën-fanin mielestä kaunis ja persoonallinen, suorastaan inhimillisiä kauneusominaisuuksia hehkuva ilmestys. Kuin lumoava nainen - kyllä, todellakin. Nainen, hellästi kosketeltavaksi, mutta myös valmiina sulavaan dynamiikkaan. Raakuuteen ja rajuuteen ei! Sitä varten olivat Audit, Simcat, Skodat ja Cooperit. Moottorina oli 602 cm3 kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen nelitahtibokseri pikkusiskon tapaan. Tehoa oli kuitenkin

huimasti lisää. Moottori kehräsi kokonaista 28 vanhaa SAE-hevosvoimaa ja antoi huippunopeudeksi 105 km/h.

Citroên DS tuli automaailman ihmeenä markkinoille vuonna 1955. Opiskelijalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin uneksia.  Unelma oli kuitenkin olemassa ja käsin kosketeltavissa. Kesti useita vuosia ennen kuin vaatimattomampi karvalakkimalli ID 19 oli hankittavissa käytettynä laitoksena. Autossa oli kaasunestejousitus, joka piti maavaran kuormituksesta riippumatta vakiona. Paikalla ollessaan auto oli ”rähmällään” maavara minimissä. Käynnistyksen jälkeen se kohosi ihanasti oikeaan asentoon. Tämä keräsi etenkin Neuvostoliiton kaduilla laajan katsojajoukon. Teho ei ollut päätä huimaava, hevosvoimia löytyi 66, mutta hyvä aerodynamiikka tuotti huippunopeudeksi runsaat 160 km/h. Etenkin kuvan mallin kääntyvät kaukovalot edustivat jotain edistyksen huippua. Eikä haitannut vaikka valoja joutui joskus sadeyönä säätämään – säädöt olivat mekaanisia vipupelejä.

Nyt on se hetki – sekoan ja ostan!

Nyt ajat ovat muuttuneet. Muotoilu ei tunnu olevan ratkaisevaa. Kaikki autot näyttävät samanlaisilta. Välillä pellit kupruilevat, välillä oikenevat.  Myös tehot ovat tulleet vähemmän tärkeiksi. Kaikkialla – miltei, Saksaa lukuun ottamatta – vallitsee kattonopeus. Nyt eletään statusarvoilla. Menevät ajavat bemareilla ja audeilla. Nuoria viehättävät nissan juken oudot muodot. Boheemit ajavat picassoilla ja lagunoilla. ”Normaaleiksi” itsensä kuvittelevat ajavat kioilla ja toyotoilla. Perhenaiset saavat pikku fiatin tai nissanin. Menevät naiset käyttävät perheen maastureita. Autoteollisuus haikailee sähköautojen ja hybridien kanssa. Kauppaa ei paljoakaan käydä, mutta odotusarvoissa löytyy. Kuulun tähän joukkoon. Nyt on se hetki. Melkein hypähdin kattoon kun näin Tekniikan Maailmassa PHEV autojen vertailutestin. Siitä se riemu alkoi! Siis sekoan!

  

Autossa on kolme moottoria. Kaksi niistä on sähkömoottoreita. Outoa, että auto täytyy panna päivittäin liekaan. Se saattaa harmittaa?

Menen autokauppaan – sattumanvaraisesti, hetken mielijohteesta? Ei harkitusti, sillä ajattelen ja toivon näkeväni tuon ihme Mitsubishin. Auton joka täyttää kaikki laatukriteerini: ladattava hybridi, neliveto ja peräkoukun mahdollisuus. Näen jo kaukaa – siellä Merituulentien kaupassa on esillä tuo ihme ja himojen kohde. En ehkä näytä potentiaaliselta ostajalta, sillä kimppuuni ei ryntää kukaan. Saan katsella autoihmettä kaikessa rauhassa. Näen myyntipöydän takana kauniin nuoren naisen. Hän on myyntiharjoittelija Johanna. ”Haluaisin ehkä, mutta…” ”Olisi vaihtoauto, mutta…” Hetimiten Johanna ryntää vaihtoautoa tutkimaan ja lähtee sen kanssa koeajolle. ”No, kiinnostaako, parin viikon päästä olisi saatavissa.” Huh, liian äkkiä. Minunhan piti käydä pyytelemässä vertailevia tarjouksia. Ja vielä se Volvon plug-in, sekin kiinnosti. Mutta tuo rauhallinen nuori nainen, myyntiharjoittelija!  Hän sen teki ja lähti saman tien kesälomalle. Minä jäin uneksimaan. En ole vielä koskettanut tai koeajanut. Elän jonkinlaisessa odotuksen huumassa. Tutkin esitettä uudelleen. Otan sen yölukemiseksi. Juuri luettavana oleva Tshehovin "Aro ja muita novelleja", Otava 2011, kertoo hevosmiehistä ja linjaalirattaista Venäjän aroilla. Mitsubishin kaksi sähkömoottoria ja yksi polttomoottori syrjäyttävät nyt tuon hevosvetoisen kulkuneuvon. Brosyyria lukiessa pysyy hereillä. Ajattelen tuon uuden ostetun valloituksen ominaisuuksia. Autossa ja hevosessa niitä on. Ne luetteloidaan ja arvioidaan. Ennen torilla hevosta katsottiin vain hampaista, mutta niinpä nykypäivänä mies saattaa seota autonostossa juuri samalla tavoin – pelkästään myyjän silmiin katsomalla ja vähäisen brosyyria vilkuilemalla..

Turha yritys Linturi, en jaksa odottaa robottiautojen invaasiota

Mitä ajattelen kaikista ominaisuuksista? Niitä ovat mm. ABS, EBD, BOS, HSA, SRS, ECS, ESS, FCM, ACC, LDW, AVAS, 4WD LOCK, Charge mode, Save mode, Eco mode, KOS. Tiedän kyllä, että te ystäväni Ode Soininvaara ja Risto Linturi, teillä on piru mielessä. Te haluatte kieltää minulta - ja kaikilta Suomen miehiltä, kaikki nämä ominaisuudet. Te haluatte ja suorastaan vaaditte, että istun Googlen robottiautoon. No minullahan on tuo Toyota Prius, johon Google on sijoittanut enimmät automaattiajon vimpaimensa. Mistä tiedän että minun kesämökkini pihaan saapuvassa robottiautossa on juuri tuo minun himoitsemani sarja ominaisuuksia? Liisa tuossa vierelläni ihmettelee mahtavatko nuo ominaisuudet vaatia erityistä opiskelua – mahdollista ominaisuuksien ymmärtämiskorttia? Ehkä auto ei hyväksy häntä ratin taakse. Robottiauto sentään hyväksyy kenet tahansa, kunhan sirukortissa on luottoa.

Vanha autoni on saattohoidossa. Jään kaipaukseen.

Ei, jään suureen odotukseen. Suoritan vanhan X-Trailin saattohoitoa. Teen perusteellisen sisäpuhdistuksen ja vien auton kiiltopesuun. Sitten ajan Salon katsastusasemalle kuntotarkastukseen. Hengitykset ja huohotukset mitataan. Kaikki kunnossa, mutta CO2 päästöt kiinnostavat. Miten paljon ryhdyn nyt pelastamaan maailmaa? Uusi auto mainostaa päästöiksi 44 g/km. Katsastusaseman mittari kertoi vanhan auton hengitysilman pitoisuudeksi 243 g/km. Jos nyt sitten ajan ensi vuoden aikana 10000 kilometriä tarkoittaa tämä, että minun vuosittainen CO2-kulutukseni autolla ajossa putoaa 2 tonnia. Kaiken kaikkiaan tämä vaikuttanee siten, että minun vuosipäästöni kokonaisuudessaan vähenevät 20 %. Jos tarkkoja ollaan niin tuon autoihmeen lataus kuluttaa sähköä vuodessa 1500 kWh ja sähkön tuottaminen synnyttää 0,3 tonnia CO2-päästöjä.

Palataan valloituksen seuraavaan vaiheeseen, kunhan olen saanut ihanteeni koeajoon. Silloin selvinnee, etteivät etukäteiskuvitelmat aina vastaa todellisuutta – vaikka tässä ihastuksen vaiheessa usko on täydellinen.