sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kauneinko toriaukio?

Olen varma, ettet ollut ajatellut lomapäiviä Bergamossa. No se johtunee tietämättömyydestäsi. Ethän tiennyt Corbusierin pitäneen Bergamon yläkaupungin toria maailman kauneimpana. Nyt kun sinne eksyin vahingossa ja kun hämmästelin torin ominaisuuksia kuulin matkaseurani pojanvaimo Jennin sanovan: ”Tämä on kaunein tori, jonka olen nähnyt!” Tiesikö hän, että Corbusier oli ollut samaa mieltä? Vaikka olisi tiennytkin, se ei alenna mielipiteen arvoa, varsinkaan kun myös minä todistin mielessäni Corbun arvion oikeaksi. Yhdyn myös niihin bergamolaisiin, jotka vuosikymmenten kuluessa ovat ristineet kätensä sen vuoksi, ettei Corbulle annettu tilaisuutta rakentaa omaa monumenttiaan torin varrelle. Tämä alkupuheenvuoro jo lienee tehnyt selväksi, että Pohjois-Italian matkakohteisiin kannattaa ehdottomasti liittää Bergamo.

Julius Caesar nappasi Bergamon Asterixilta ja kumppaneilta
Tämä kaupunki sopii myös perhematkailuun ainakin Asterixin ja Obelixin ystäville. Bergamon ovat monet halunneet valloittaa, mutta kiinnostavaa on, että juuri gallialaiset hallitsivat Bergamoa ajanlaskun alun tienoilla. Rooman keisari Julius Caesar sitten kukisti gallialaiset valtiaat ja antoi asukkaille Rooman kansalaisoikeudet. Venetsialaiset ottivat vallan Rooman hajotessa. He rakensivat yläkaupungin ympärille mahtavan muurin, joka ei sitten estänyt Attilaa hunneineen hävittämästä kaupunkia. Muuri, josta on meidän ihailtavanamme merkittäviä osia, luo hienoa tunnelmaan, kun kävelet pitkin yläkaupungin katuja.


Citta Alta on linnoitettu kaupunginosa. Se on mahtavampi versio samasta tarinasta, jonka voit kokea Tallinnassa Toompealla. Muuritkin ovat samoihin aikoihin rakennettuja.

Piazza Vecchia
Mutta varsinaisena tarinan aiheena oli tori Piazza Vecchia. Torin laidalla on entinen Palazzo Nuovo, sittemmin kaupungintalo ja nykyinen kirjasto Angelo Mai. Tämän rakennuksen suunnitteli alkuun arkkitehti Vincenzo Scamozzi. Joku väitti samaisen miehen suunnitelleen myös rakennuksia Pietariin, mutta se ei liene totta sillä hän kuoli jo vuonna 1616. Vincenzo oli Palladion työkaveri, heillä oli useita yhteisiä projekteja.  Tai olipa hänellä kyllä yksi talo, joka viittaa Venäjään. Se on Palazzo Verlato Putin. Talo kyllä valmistui jo 1615, joten se ei taida liittyä tähän hetkeen tai henkilöihin.


 Piazza Vecchia on itse asiassa kaksiosainen aukio. Keskiaikainen Palazzo Ragione jakaa aukion kahteen osaan. Palazzon alla on suuri loggia. Kirkot pienemmällä aukiolla ovat huippuunsa vaikuttavia.
  

Palazzo Nuovo tai Biblioteca Angelo Mai ei kuitenkaan ole varsinaisesti se puoli toria, joka huimaa katsojan, se on jotenkin tavanomainen – kuitenkin vain kaunis rakennus. Erikoisen kiinnostavaksi rakennuksen tekevät sen pylväiköissä parveilevat nuoret opiskelijat.

Vastakkaisella puolella tapahtuu. Siellä on Venetsian vallan aikainen Palazzo della Ragione, oikeuspalatsi. Palatsin alla on ihana loggia. Tällaiset katetut tilat herättävät aina kysymyksen: miksei meillä? Loggiaa käytetään toritilana, mutta siellä on myös valtava aurinkokello. Miten muuten aurinkokello voi olla katetussa tilassa? Me olimme paikalla pilvisenä päivänä, joten auringon säteiden mystiset tiet jäivät selvittämättä. Varsinaiselta toriaukiolta nousee vaikuttava porrasrakennelma oikeuspalatsin sisäänkäyntiin. Juuri tuo porras luo vahvan tunnelman. On helppoa ja miltei välttämätöntä kuvitella kirjailtuihin viittoihin ja värikkäisiin päähineisiin pukeutunutta kulkuetta hitaasti askeltamassa ylös portaita. Venetsian valtion liput liehuvat! Nyt tuosta kaikesta värikkäästä muistuttaa seinällä vieläkin näkyvä vaakuna.



Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Tuo valtio oli tuhatvuotinen. Venetsian tasavallan perustamisvuotena pidetään vuotta 697 ja se loppui vuona 1797.
  

Piazza Vecchia Bergamossa on katsomisen arvoinen paikka. Jo itse Corbusier piti sitä kauneimpana toriaukiona. Kuvassa näkyy kellotorni Il Campanone. Sen kellot lyövät 100 lyöntiä joka ilta kello 22.

Palazzo della Ragionen takaa tunkeutuvat näkökenttään salaperäisen kerroksellisesti mahtava basilika Santa Maria Maggiore  ja sen kyljessä oleva Cappella Colleoni, suuren sotasankarin itselleen rakentama hautamausoleumi. Itse Tiepolo teki taloon kattofreskot. Suuri naissankari haudattiin ilman morsiamia – rakastetun alaikäisen tyttärensä kanssa. Vasemmalla, ikään kuin kulman takana kadoksissa on Duomo. Kaiken naulaa maisemaan tanakassa asennossa seisova Torre Civica eli Campanone – kellotorni. Sen yli 50 metrin korkeudessa sijaitsevat kellot ilmoittavat sadalla lyönnillä kymmenen aikaan illalla porttien sulkemisesta. Näin on tapahtunut jo 400 vuoden ajan. Niin luulen.
  

Piazza Vecchialta aukeaa Palazzo della Ragionen alta loistelias näkymä Basilica Santa Maria Maggiorelle. Tämä kerroksellisuus tekee tilasarjasta mahtavan. Yllätys seuraa toistaan. Elämysarkkitehtuuria parhaimmillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti