Tallinnan Nevski katedraalin
huipulla ortodoksiristi polkee jalkoihinsa puolikuun. Pariisin terrori-iskut
ovat nostaneet keskusteluun sananvapauden. Haluamme jäälleen polkea puolikuuta. Niin
kauan kuin sota jatkuu voimme kohdata yhä vaikeampia hetkiä. Olisi tehtävä
rauha.
Katselen
TV:stä dokumenttiohjelmaa Syyriasta. Huudan välillä ääneen! Ei – tämä ei voi
olla totta! Kaksitoistakesäinen poika puhuu paatoksella ja vakavasti, nopeasti
ja kiihkeästi. Hän haluaa kostaa Jumalan nimeen ja nimissä. Hän haluaa sotaan
ja rintamalle. Dokumentti siirtyy koululuokkaan. Hurmahenkinen opettaja
huudattaa oppilaita kuorossa. Jumalan nimeen - kuolema pettureille! Puhuva
pikkupoika huutaa mukana. Jumalan nimeen! Dokumentti siirtyy kadulle. Kadulla
tunnistan nuo Aleppon ihanat luonnonkivijulkisivut. Muistan tuon ihanan
kaupungin. Muistan myös mahdollisuuden toimia tuossa kaupungissa
asiantuntijana. Ajattelen kaupungin keskustassa olevaa linnoitusvuorta ja
lukuisia karavaaniseraljeja – olimmehan silkkitien solmukohdassa.
Dokumentti
ei anna armoa muisteluun. Korttelin nuoret miehet siirtyvät rintamalle. Rintama
on kahden korttelin päässä. Rintama on hiekkapusseista ja kivenlohkareista
tehty pesäke. Pesäke on kalustettu rikkinäisillä toimistotuoleilla.
Hiekkapusseista roikkuu iskulauseita ja Koraanin säkeitä. Pesäkettä tuijottavat
rikki ammuttujen talojen mustat ikkuna-aukot. Jossain siellä pölyn ja rojun
seassa kyyhöttää tarkka-ampuja. He ovat vaarallisimpia. Kaduille levitetään
pressuja näköesteeksi. Muuten eivät lapset voi leikkiä, eikä mummo hakea vettä,
saatikka että voisi käydä ostamassa vihanneksia kadulle ajavasta pickupista.
Pressu antaa näkösuojaa. Juuri eilen oli leikkivään pikkupoikaan osunut –
joskin lievästi. Yhtäkkiä ilmassa pörisee helikopteri. Lapset tuijottavat
taivaalle. Tynnyripommia pelätään. Kukaan ei mene suojaan. Onhan Jumala
päättänyt kuolinhetken. Jos on kuoltava, kuollaan. Suojaan ei kannata mennä.
Jos ei kuolla, ylistetään Jumalan suuruutta. Jos joku kuitenkin kuolee,
ylistetään Jumalan suuruutta. Dokumentti päättyy siihen kun kaksitoistakesäinen
saa maastopuseron ja ikioman kalashnikovin. Hän lähtee paljain jaloin, pyssy
olalla - rintamalle. Hän huutaa Jumalan suuruutta. Hän on valmis kuolemaan
marttyyrikuoleman – 12-vuotiaana! Huom! Ohjelma tulee uusintana keskiviikkona 21.1. klo 23:05 YLE ykköseltä.
Lapset rintamamiehinä Aleppossa
Tunnistanko
tämän nykyisen tilanteen ja nämä ihmiset. Tunnistanko nuo mustaan puetut hahmot
Charlie Hedbon edustalla, tunnistanko syyskuun yhdennentoista egyptiläishahmot
dokumentissa kuvattuna pankkiautomaatilla ennen iskuja, tunnistanko kalifaatin
mustia lippuja heiluttavat partaiset hahmot tuulisella hiekka-aavikolla
Palmyran tiellä, tunnistanko Misuratan tutulla torilta Tripoliin lähtevät taistelijat
pickupeissaan?
En tunnista, sillä en ole koskaan omassa
elämässäni nähnyt noita ihmisiä militantteina. Olen nähnyt heidät
teepaidoissaan ja sandaaleissaan vesipiippua kurnuttamassa, tai yliopiston
käytävillä laiskasti ovenpieliin nojailemassa, tai työpaikalla kiivaassa
keskustelussa Tunisian ja Egyptin välisestä futismatsista, yleensä muistan
heidät teellä ja keskustelemassa, kokouspöydässä Ramadanin aikaan klo 2 yöllä, ruuan laitossa ja television tuijottelussa,
mutta harvemmin varsinaisesti ahertamassa. Koskaan en ole nähnyt heidän
juoksevan tai muuten varsinaisesti kiiruhtavan. Hyvä ystäväni irakilaisprofessori
oli kerran luonani Tallinnassa. Hän lähes myöhästyi laivasta ja joutui
juoksemaan läpi Muugan sataman. Jälkeenpäin hän totesi: ”Juoksin ensimmäistä
kertaa viiteentoista vuoteen.”
Onko
nyt menossa jotain historiallista ja ainutlaatuista?
Mahdollisesti
ennen näkemätöntä? Voiko tätä meidän aikaamme verrata johonkin ennen
tapahtuneeseen? Muistellaan: Kai muistatte, että Hampurin pommituksessa yhdessä
aallossa kuoli 40000 ihmistä? Kai muistatte senkin, että Hitler tapatti
systemaattisesti viiden vuoden aikana 6 miljoonaa juutalaista. Ettehän ole
sitäkään unohtaneet, että Stalin hoiteli miljoonia kansalaisiaan 30-luvulla, ennen
toista maailmansotaa - ”rauhanomaisesti”. Siinä ohessa meni suomalaisia kommunismiin
uskovia noin 6000 henkeä. Muistattehan vielä senkin, että Viipurin
vapauttamisen jälkeen, vuonna 1918, suojeluskuntalaiset panivat venäläiset Viipurissa
asuneet siviilit vaimoineen ja lapsineen muuria vasten, ja teloittivat mennen
tullen ensi alkuun 200 ihmistä, myöhemmin saman verran lisää. Saatoitteko
unohtaa Pol Potin 1 miljoonaa uhria? Tai muistuiko mieleen Hiroshima? Siinä
kuoli kerralla 100000 ihmistä ja myöhemmin paljon lisää. Nagasakin pommi tappoi
kerralla 50000 ihmistä. Tai oletteko sitä mieltä, että sodassa saa tehdä mitä
vain, terrorismia on vain rauhanaikainen toiminta. No olkoon. Sitten muistutan Ruandan
ja Jugoslavian etnisistä puhdistuksista. Ruandassa tapettiin lähes miljoona
syytöntä ihmistä ja Jugoslavian hajoamissodissa sai surmansa neljännesmiljoonaa
ihmistä. Pohjois-Irlannissa tapettiin lähes 4000 ihmistä. Irlannista tuli
muslimimaailmalle malli ja esimerkki. Ensimmäiset arabiterroristit taidettiin
kouluttaa irlantilaisten toimesta. Suomeakin kutsuttiin sympatialla ”Firlandaksi”.
Missään noissa edellä kuvatuissa
tapahtumissa muslimit tai islamistit eivät olleet tappajia. Hetkinen,
luulitteko etten ole lukenut Mika Waltariani. Hän kertoo loisteliaalla tavalla
muslimien ja erityisesti ottomaanien hienostuneista tappamistavoista – mutta sehän
oli ennen näitä aikoja.
Terrorismissa surmansa saaneita on
viime vuosikymmeninä ollut 500 - 1000 henkeä kymmen-vuotiskausittain. Yhteensä
näitä varsinaisten sotatoimialueiden ulkopuolella kuolleita on noin 10000
henkeä vuodesta 1960 lähtien. Aluksi lentokoneiden kaappaukset ja tuhoaminen
olivat yleisiä. Kaiken kaikkiaan vuoden 1960 jälkeen lentokoneissa ja lentokentillä
surmattiin 830 henkeä. Vuonna 2001 traaginen syyskuun 11. päivä nosti kerralla
kymmenvuotistilaston yli 4000 surmansa saaneeseen. Nyt aivan äskettäin
suoritetut ISIS- kalifaatin teloitukset (Deir ez-Zor Syyriassa) ja Boko Haramin
teloitukset Nigeriassa ovat yhdessä Bagdadin pommien kanssa pitäneet tämän nyt
elettävän vuosikymmenen tason korkealla.
Terroriteot
järkyttävät, mutta eivät ole toistaiseksi massamurhan välineitä?
Maailmassa
kuolee vuosittain murhissa noin 6 ihmistä 100000 asukasta kohti, itsemurhissa
vastaava luku on 8, ja liikenneonnettomuuksissa 10. Terrorismiin kuolee 0,01
ihmistä 100000 asukasta kohti vuodessa. On melko yllättävää miten terrorismi
koetaan niin suurena yhteiskunnallisena uhkana kuin se koetaan. Me julistamme
sotia terrorismia vastaan, kun vastaavasti sotia ei julisteta itsemurhissa tai
liikenneonnettomuuksissa kuolemista vastaan, saatikka murhissa kuolemista
vastaan. On 600 kertaa todennäköisempää että sinut murhataan, kuin että joudut
terrorismin uhriksi ja 1000 kertaa todennäköisempää, että kuolet
liikenneonnettomuudessa. Helpottaako?
Jos
olet kiinnostunut murha- yms. tilastoista niin klikkaa tuota blogia: http://penttimurole.blogspot.fi/2013/09/vananaiste-suvi-innoittaa.html
Tässä kuvassa ja mittakaavassa ei
saa lainkaan näkyviin terrorismissa kuolleiden määrää. Se on nimittäin 0,01
kuolemaa 100000 asukasta kohti vuodessa. Tilastoa tutkimalla havaitset, ettei
islamin maissa tehdä lainkaan itsemurhia, tai sitten niistä ei tilastomiehille
kerrota. Koraani kieltää itsemurhan. Liikennekuolemien fatalismi taas näkyy islamilaisessa
maailmassa selkeästi. Se kun on Jumalan päätös, eikä sillä ole tekemistä
ajotavan kanssa.
Kamikazeista
jihadisteihin
Terrorismi
kohdistuu aineettomiin arvoihin. Onko terrorismi siis yhteiskunnallista?? Terrorismi
ei itse asiassa lainkaan kohdistu niihin ihmisiin, jotka joutuvat
välikappaleiksi ja ikään kuin uhratuiksi. Terrorismi on ainoa tapa, jolla
tekijä voi päästä koko maailman tietoisuuteen. Juuri tämä julkisuus on
itsetarkoitus ja tavoite. Ei niinkään vahingon tuottaminen. Tässä sodat eroavat
terrorismista. Sotaan sisältyy terroria, mutta sillä pyritään nimenomaan pysyvään
vallan muutokseen, alistamiseen ja anastukseen - julkisuus on lähes kielteistä.
Putin otti Krimin – se ei ole terrorismia. Nyt hän ottaa toisen palan Ukrainaa –
sekään ei ole terrorismia. Kun tsetseenit haluavat itsenäistyä – se on
terrorismia.
Muslimit
ovat kiistatta tehneet suurimman osan sotien jälkeisistä terroriteoista.
Muslimit ovat myös erikoistuneet itsemurhaiskuihin kamikaze-lentäjien
viitoittamalla tiellä. Kamikaze -lentäjille uskoteltiin heidän muuttuvan
jumaliksi kuollessaan. Samaa uskovat islamin itsemurhapommittajat ja
marttyyrit. Kaiken lisäksi myös lähisukulaisille on taattu pääsylippu
paratiisiin. Kamikaze-lentäjät tuhosivat lähes 100 amerikkalaista sotalaivaa ja
vaurioittivat useaa sataa laivaa. Heidän iskuissaan kuoli 5000 amerikkalaissotilasta.
Amerikkalaiset eivät lainkaan kertoneet kotirintamalla kamikaze-lentäjien
toiminnasta. Sillä pelättiin olevan suuri psykologinen vaikutus kotirintaman
taistelutahtoon. Sama pätee terrorismiin – terrorismi on puhtaasti psykologista
sotaa. Muistan pikkupoikana piirrelleeni Zero-lentokoneiden kuvia ja
ajatelleeni pelonsekaisesti kamikaze-miesten kohtaloa. Me siis kuitenkin
tiesimme tästä. Ehkä saksalainen propaganda yritti tuhon häämöttäessä nostaa
näiden rohkeiden jumalaksi pyrkivien avulla rakoilevaa voitonuskoa.
Itsemurhapommittaja syöksynässä Zero-koneella
kohti jumaluutta II maailmansodassa.
Sodan
viimeisinä päivinä kolme kamikaze-joukkoja johtanutta amiraalia suoritti oman
kuolemanlentonsa, he eivät halunneet
antautua vangeiksi. Mukanaan heillä oli kullakin oma samurai-miekkansa. Koko
kamikaze-operaatiota johtanut vara-amiraali Takijirō Ōnishi teki seppuku-itsemurhan
sotatoimien päätyttyä. Hän pyysi anteeksi miehiltä, jotka oli lähettänyt
turhaan kuolemaan. Oman tekonsa hän selitti sovitusuhriksi näille miehilleen ja
näiden omaisille. Hän halusi tuhkansa ripoteltavaksi mereen. Näin hän uskoi
pääsevänsä miestensä seuraan ikuisuudessa. Epäilenpä tuota!
Olisiko
tuttavissani ainesta terroristeiksi?
Minun
piti ajatella niitä ihmisiä, niitä luonteenpiirteiden inhimillisiä
hallitsijoita, joiden kanssa olen saanut tilaisuuden työskennellä ja joihin
olen voinut tutustua. Olisiko heissä ainesta terroristeiksi? Ajattelen niitä
algerialaisia, niitä tunisialaisia, niitä libyalaisia, niitä egyptiläisiä,
niitä libanonilaisia, niitä jordanialaisia, niitä syyrialaisia, niitä
irakilaisia, niitä kuwaitilaisia ja niitä saudeja - joihin tutustuin. Olisiko
heissä erityistä ainesta terroristeiksi? Ovatko he juuri sellaisia kiihkeän
uskon sokaisemia kuin tuo kaksitoistavuotias ja hänen opettajansa? Minun 30
vuoden kokemukseni mukaan eivät ole. Tai eivät olleet – minun kokemuksistani kun
on aikaa kymmenisen vuotta.
Huima seikkailu oli alkanut.
Seikkailu Haffad Zaidanin kanssa. Tällä miehellä ei ollut vajausta
itseluottamuksessa. Hänen viittoilemassaan suunnassa alkoi unohtumaton
ihmissuhteiden ketju. Ystävyys, sanan parhaassa merkityksessä. Tilaisuus oppia
ymmärtämään aavikon lasten ensimmäistä kouluja käynyttä sukupolvea. Oppia
ymmärtämään keidaskansan elintavan vahvoja, loisteliaita juuria. Oppia
ihmisyyttä ja erämaan miesten suhdetta ystävyyteen. Oppia syömään keitaan
vihanneksia, nauttimaan ihanista lammasherkuista. Ja paljosta muusta hyvästä.
Puhumattakaan taatelipalmuista juoksutettavasta erämaan virvokkeesta lägbistä.
Ei koskaan eikä hetkeksikään tullut mieleen nykypäivän mahdollisuus. Miten tämä
on mahdollista? Ja kaikki meidän hyvää tarkoittavien ansiotako?
Hiekalta
tulleet arabit kohtasivat metsästä tulleet suomalaiset
Heikkoa
itsetuntoa peitettiin pintakiillolla ja pintakovuudella. Erityisen
traumaattinen oli suhde vanhoihin siirtomaaisäntiin. ”Katsovat nenänvartta
pitkin!” Meillä suomalaisilla ei onneksi ole tällaista ominaisuutta. Tulimme
metsistä suunnilleen samaan aikaan kun arabit tulivat hiekalta. Eroa on
kuitenkin arabeissakin siirtomaaisäntien kansallisuuden mukaan. Ranskan
entisillä hallintoalueilla ihmiset oppivat koulussa ranskan kielen ja puhuvat
sitä sujuvasti. Se antaa ranskalaisten alueiden arabeille suurta helpotusta
integroiduttaessa Kanadan tai Euroopan ranskankielisille alueille. Syyrian
monikulttuurisuus ja ranskankielinen maailma teki tämän nyt rikkirevityn
kansakunnan silmissäni erityisen sivistyneeksi. Kun ajattelen syyrialaisia
tuttavaperheitä, heidän tapaansa keskustella, mies ja vaimo, suomalaiselle
vieraalla kohteliaisuudella – perhepiirissä. Sama vaikutelma tuli lukuisilla
matkoillani Tunisiassa. Tunisiassa myös koulutetut naiset osallistuivat
näkyvästi työelämään. Aikanaan koin suuren yllätyksen kun sekä Bagdadin että
Tripolin kaupungininsinöörit olivat naisia. Kirjoitin kirjassani myös Kuwaitin
naisista, he tekivät minuun suuren vaikutuksen:
Kuwaitin
nainen
Kuwait
eli 70-luvulla liberalisoitumisen aikaa. Maassa otettiin demokratian
ensiaskeleita. Naiset olivat vahvassa asemassa. Matriarkaalisuus teki
voimakkaan vaikutuksen. Entisten beduiinien naiset olivat kuvankauniita. He
eivät käyttäneet aviomiehensä sukunimeä. Bader Al Rifai, Kuwaitin kaupungininsinööri,
oli opiskeluaikanaan viettänyt useina kesinä lomaa Tampereella. Yhteiset
projektit toivat hänet jälleen Suomeen. Nyt vaimonsa kanssa. Heillä oli
vaikeuksia suomalaisissa hotelleissa - nimiensä vuoksi. Olivathan he ilmeinen
susipari.
Kuwaitilaisessa
yhteisössä miehet pakenivat kotoaan yhtenä iltana viikossa. He viettivät
miesten iltaa. Whiskyä kului runsain mitoin. Syömingit olivat ruhtinaalliset.
Paikalliset luuttutrubaduurit toivat iltaan viihdettä. Kotiin lähdettiin puolen
yön jälkeen. ”One for the road” oli piripintainen whiskylasi auton
kojelaudalla. Juuri perustettu pörssi huumasi. Toiminta lähenteli uhkapeliä.
Pörssin kaatuessa miljonäärit menettivät omaisuutensa. Näin kävi ystävälleni,
jonka huvipurreksi muutetun perinteisen kalastusaluksen kannella olin saanut
ihailla kuuman meren auringonlaskuja. Hän surmasi itsensä.
Irakin
hyökkäys Kuwaitiin tuhosi rauhan illuusion. Kuwait oli aina ollut piikki Irakin
ja Saudi-Arabian lihassa. Sota jatkui Irakin tuhoamisella niin fyysisesti kuin
henkisesti. Nyt fundamentalistit ovat saaneet enemmistön parlamenttiin. Maa on
vaipumassa papiston ja inkvisition ikeeseen. Kuwaitin nainen on alistettu,
hänen kauneutensa kätketty viitan alle. Ilosanoma: kerran he vielä nousevat!
Ylistetään
libyalaisia
Olen
kirjoittanut laajasti suhteestani arabeihin ystävinä ja työtovereina -
asiakkainakin. Olen kertonut parhaasta kautta aikojen asiakkaastani, Anwar
Sassista. Hän on libyalainen, ensimmäinen maassa valmistunut insinööri. Hän oli
viisas tilaajamme tehdessämme Ras Lanufin uutta kaupunkia Sirten lahdella. Olen
myös kertonut keidaskaupungin patruunasta Hafad Zaidanista ja nuoresta
konkkonenäisestä hurmurista Ali Aburowaisista. (Nykyään Ali on kolmen lapsen
vakaa isä, hurmailuhommat ovat taakse jäänyttä elämää, vaikka vesipiippu vielä
savuaakin.) Kaikki he olivat minun elämäni tärkeitä ihmisiä. Olisiko heissä
terroristiainesta tai mielenlaatua?
Libyan naisissa on ainesta
insinööreiksi, kunhan nyt vain pistäisivät kukkotappelua käyvät miehensä
järjestykseen. Kokemus osittaa, että muslimi ja kristitty voivat hyvinkin
viihtyä yhdessä, sukupuolesta riippumatta..
Arabikevät
muuttui arabisyksyksi
Amerikkalaisten
ja eurooppalaisten strategien suunnitelmat muslimimaailman
pakkodemokratisoimiseksi ovat epäonnistuneet - ja vielä aivan surkealla
tavalla. Nyt mietitään miten tilanne voitaisiin palauttaa. Mistä löytyvät ne
itsekkäät johtajat, jotka keräävät taivaan tuuliin hajonneen vallan yksiin käsiin.
Voih! Minne me hukkasimme kaikki hyvät Alit, Saddamit ja Muammarit. Heidät
olisi pitänyt palkata aikanaan asiantuntijoiksi. Tehdä kauppaa ja neuvotella,
maksaa rahalla. Ei olisi mogattu. Onko nyt kaikki liian myöhäistä? Napattiinko
se valta jo – peruuttamattomasti?
Analyysiä
tämän epäonnistumisen syistä on saanut turhaan odottaa. Maallikkona ajattelee syiden olevan
kulttuurisia ja taloudellisia. Sotimalla ei yleensä synny demokratiaa. Ei synny
lasta eikä paskaa, sanovat viisaat. Monet näistä maista ovat hyvin hauraita ja
eristyneitä. Niissä vallitsee heimoyhteiskunnan päätöksenteko ja moraali.
Lapset kyllä opiskelevat ulkomailla ja vaikuttavat ”länsimaisilta”. Opiskelun
päätyttyä he palaavat kotiin, menevät naimisiin ja ovat jälleen osa omaa
kulttuuriaan. Kulttuuri ei salli itsenäistymistä ja eristäytymistä. Perhe on
yhtä, ja vanhoja on kunnioitettava, lapset ovat kurissa ja herran nuhteessa. Sheikit
päättävät taivaan ja maan asiat. Vain rakkaudesta, rahasta ja ruuasta päättävät
naiset. On keskityttävä hyvinvoinnin luomiseen oman perheen piirissä. Talous on
hoidettava perinteisin tavoin. Perheen kannalta on parasta naittaa serkut
keskenään. Omaisuus säilyy isovanhempien valvonnassa. Saavutetuista
etuoikeuksista ei luovuta. Epätasa-arvon säilyttäminen on yhteiskunnan
koossapitämistä. Valtaa ei voi panna uusjakoon mies ja ääni periaatteella.
Tätä
kaikkea uskovat puolustavansa terroristit. He pyrkivät säilyttämään omaa kansallista
kulttuuriaan ja perinteisiä valtarakenteita. Globalisaatio on heidän isoäideilleen
ja heille itselleen symboli pahasta. He haluavat pysäyttää vyöryvän
globalisaation. He yrittävät sitä asein ja niin se ei onnistu. Se onnistuisi
paremmin ilman kalashnikovia. Ei ole olemassa oikeutettua sotaa. Rauha on aina
oikeutettu. Pyyntö:
Hyvät sodan osapuolet, voitteko
ryhtyä neuvottelemaan rauhasta? Sodan rahoilla voidaan tehdä huikea määrä
rauhan työtä. Ja sen verran voi kaupanteossa sananvapaudessakin tinkiä, että
jätetään sovinnolla virtuaaliolennot Herran rauhaan - jos se on rauhan hinta.
Nuorisotyöttömyys on Libyassa,
Gazan alueella ja Länsirannalla 50 %. Monissa keskeisissä muslimimaissa
nuorisotyöttömyys on yli 30 %. Väestön mediaani-ikä on kaikissa muslimimaissa
alle 30 vuotta, useissa alle 20 vuotta. Suomessa mediaani-ikä on 42 vuotta. Mediaani-ikä
tarkoittaa, että puolet kansasta on tätä nuorempia. Valtavalla koulunsa
päättäneellä nuorisoväestöllä ei ole näissä maissa mitään realistisia
työmahdollisuuksia. Kouluttamattomille kunniallisia vaihtoehtoja ovat
siirtolaisuus tai marttyyrikuolema. Lampedusan tie johtaa syrjäytyneeseen
orjakansalaisen osaan. Marttyyriuden tie johtaa paratiisiin. Näin sanovat
turbaanipäät.
Oletko Pentti oikeasti sitä mieltä, että rauhanneuvotteluiden aluksi voitaisiin sopia osapuolten kesken, että Muhammed ja Jeesus ovat virtuaaliolentoja vai mitä tuolla töksäyksellä halusit sanoa? Hyvältä kirjoitukseltasi meni mielestäni pohjaa pois. Itse koetan pitää mielessäni saksanopettajaltani opitun lausahduksen "Leben und leben lassen".
VastaaPoistaOlen sitä mieltä, että kauppaa pitää käydä ja tinkiä. Se on arabien tapa. Jeesus on Koraanissa tärkeä profeetta, Hän kuluu samaan sakkiin Muhammedin kanssa. Sodan lopettaminen edellyttää myös kristityiltä nöyrtymistä - jopa juutalaisilta. Islam on aivan yhtä pätevä uskonto kuin kristiusko. Eivät ole edes pakanoita, Yksi ja sama jumala. ja yhteiset profeetat, - suurimmaksi osaksi. Uskonveljet tässä ovat tukkanuottasilla. Rauha olisi tehtävä! Saksanopettajat olivat minun nuoruudessan, sodan aikan, enemmänkin "leben und sterben lassen" -kannalla.
PoistaPS. En ole äärimmäisyyksien kannattaja, Siksi pitäisi kyllä varoa näitä vastauksia - joutuu pian leimatuksi ja se istuu kuin räkä sormessa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaOlet aivan oikeassa, että globalisaatiota, koulutusta ja sen tuomaa sivitystä ei saada aikaan kalashnikoveilla.
VastaaPoistaMutta mistä ihmeestä se johtuu, että debatointi eri uskotojen välillä saa melkeinpä takuuvarmasti aikaan ison riidan.
No aivan samoinhan käy länsimaissa politiikasta debatointi, ei länsimaissa ainakaan vielä historian-tapahtumia lukuunottamatta ole otettettu avuksi kalashnikoveja.
No, nyt lipsahti virhe, kyllä tämä Krimin haltuunotto ja Ukrainan nykytilanne puhuu täysin toista.
Muslimi,-arabimaissa tuhoamistilanteet uskoakseni mobilisoivat ns. ääriryhmät uskonnon nimissä.
>Tätä kaikkea uskovat puolustavansa terroristit. He pyrkivät säilyttämään omaa kansallista kulttuuriaan ja perinteisiä valtarakenteita.
VastaaPoistaOlen yllä olevasta Pentin kanssa eri mieltä.
al-Qaida, ISIS, Boko Haram, Ansar al-Shariah, Jund al-Khilafan, al-Nusra, jne.
Jos ottaa selvää näiden ryhmien taustasta, paljastuu etteivät ne ole kansallinen kulttuuri tai perinteet. Kyseessä on Wahabbismi/Salafismi joka on suhteellisen uusi ultrakonservatiivinen reformiliike (liike pitää jopa minareetteja islamin vastaisena).
Liikkeen synty ajoittuu 1700-luvun alkuun Saudi-Arabian niemimaalla jossa se teki allianssin Saudi -kuningashuoneen kanssa 1744. Wahabbismi missio alkoi 1960-luvulla kun Saudit saivat valtavasti öljytuloja ja avasivat rahahanat. Saudi Arabia on kuluttanut kymmeniä miljardeja dollareita kirjoihin, kouluihin, stipendeihin, keskuksiin, ja yliopistoihin ja yli tuhanteen moskeijaan ympäri maailman. Joidenkin arvioiden mukaan 80% rahasta joka on käytetty Islamin opetukseen on tullut Saudi Arabiasta viimeiset vuosikymmenet. Tsetsenit, Englantilaiset ja Indonesialaiset nuoret, jotka lähtevät opiskelemaan islamia ulkomaille stipendin turvin, tulevat takaisin uskoen täysin erilaiseen Islamiin kuin mihin heidän vanhempansa uskoivat.
Huolimatta valtavasta rahamäärästä Wahabbismi ei ole missään maassa enemmistönä. Ei edes Saudi Arabiassa. Egyptissä Salafistit saivat n. 20% äänistä.
Olet oikeassa. Olin liian pinnallinen. Kiitos kommentista, se on aiheellinen. Mutta näillä mainitsemillasi järjestöillä on hengellisten johtajiensa lisäksi maalliset taustavoimansa ja rahoittajansa. Kaikki ne pyrkivät ennen kaikkea valtaan. Luther jo aikanaan valtaan pyrkiessään ymmärsi maallisen ja hengellisen vallan symbioosin voiman. Niin nämäkin. En usko, että Bagdadin sunnimuslimi ohjatessaan pommiautoaan kohti shiiojen vihannestoria on menossa kostamaan 100 sukupolvea sitten tapahtunutta väärää kalifin valintaa. En myöskään usko, että työtön ranskalainen lähiönuorukainen miettii mielessään 800-luvulla alkuun pantujen salafistioppien kehityskaarta. Hän on saanut värväriltä tiedon uuden ja ihmisarvoisen elämän mahdollisuudesta kalifaatissa. Siellä on mahdollisuus perustaa perhe ja elää kunnioitettuna. Vaihtoehtona marttyyrikuolema, joka sekin on parempi kuin ranskalainen lähiökurjuus.
PoistaNo, taitaa riittää 60 sukupolvea
PoistaAnonyymi.
VastaaPoistaTuskin sinun terroristit puolustavat sitä mitä blogin pitäjä tarkoitti.
Minun mielestäni he hyvin julmasti protestoivat jotain asiaa vastaan, minkä historiasta he eivät ymmärrä mitään.
Mistä syystä he eivät ymmärrä? Olisiko näin, että heillä uskon sotilailla ei ole edes lukutaitoa.
Näin ollen heitä on kaiketi aika helppo manipuloida julmiin tekoihin, jotka eivät kuulu sivistyneeseen maailmaan.