lauantai 10. lokakuuta 2015

Aika on pysähtynyt, kehitys on päättynyt?

Hippokrates ymmärsi sanoa jo 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua: ”Elämä on lyhyt, tieto pitkä, tilaisuus kiitävä, kokemus petollinen, päätöksenteko vaikea”.  Jaakko Hämeen-Anttila käsitteleee kirjassaan ajan pysähtyneisyyttä (”Mare Nostrum”, Länsimaisen kulttuurin juurilla, Otava, 2012). Hän korostaa tieteen kehityksen olleen nykäyksittäistä, ei jatkuvaa. Hän sanoo tieteen kehityksessä olleen suvantoja ja taantumusta ja uskoo sellaisen olevan mahdollista myös tulevaisuudessa. Hän kysyy ja vastaa: ”Onko kulttuurin kehittyminen jatkuvaa voimakasta nousua?  Tieteellisen tiedon määrä tuntuu kasvaneen viime aikoina lähes eksponentiaalisesti, mutta se on samalla muuttunut yhä vaikeammin hallittavaksi. Ulkopuolisesta tarkkailijasta voi tuntua, että tiede on irtautunut todellisuuden havainnoinnista ja siirtynyt suhteellisen spekulatiiviseksi ja todellisuudesta vieraantuneeksi tutkimukseksi. Teorioiden rakentaminen toisten, vielä todistamattomien teorioiden varaan tuo mieleen keskiajan skolastisen tutkimuksen. Myöskään maailmankuvaamme oleellisesti muokkaavia suuria tieteellisiä uudistuksia ei viime aikoina ole juuri tapahtunut. Ehkä hillitön tieteellinen toimeliaisuus vain peittääkin alleen sen, ettei mitään todellista suurta kehitystä ole enää tapahtumassa.

Aavistelimme vapaa-aikayhteiskuntaa?
Ilta-Sanomissa vounna 1975 oli dipl.ins. Pentti Murolen juttu nimeltä ”Ajattele itse, auto ei ajattele”. Jutussa mies kysyy autoltaan ”Mitä minä nyt tekisin?”. Ritari X:n auto vastaa: ”Ajattele”. Koko teollinen vallankumous on itse asiassa myös auton kehityshistoriaa ja auton ajattelemaa. Sosiaalitieteiden ja teknisten tieteiden yhteinen foorumi puuttui ja puttuu. EU:n tutkimusviisaiden muutaman vuoden takainen suuri ajatus oli hybridin luominen teknologia- ja taloustieteiden ja sosiaalitieteiden välille. Näin voitaisiin saada muutos hallintaan.

Ongelma taitaa olla siinä, ettei asioita saada samalle pelikentälle, yhteiseen fokukseen. Teknologia- ja taloustieteillä ratkaisu on fokuksen ulkopuolella, sosiaalitieteillä taas ongelma on fokuksen ulkopuolella – vai oliko se juuri päinvastoin?









Niin, mennään siihen Iltiksen juttuun 40 vuoden takaa. Iltiksen jutussa väitettiin tulevaisuudessa olevan seuraavia ilmiöitä:

       perustuotanto vähenee
       tavarantuotanto lähestyy kyllästymisastetta
       palvelusten tuotanto palvelee näennäistarpeita
       vapaa-aika lisääntyy mutta sen henkinen ”tuottavuus” alenee
       työttömien, keinotyötä tekevien ja vanhusten määrä lisääntyy.
(Ajattele itse, auto ei ajattele, 1975, Iltasanomat, Dipl.ins. Pentti Murole.



Perustuotanto muuttuu palvelutuotannoksi, missä informaatiosektori luuraa?
Perustuotannon väheneminen on kyllä kaikkien tiedossa ja hyvin havaittavissa. Olemme siirtymässä palveluyhteiskuntaan, tai olemme jo siellä. Tai olemmeko astumassa jo toisella jalalla informaatioyhteiskuntaan. Tämän muutoksen kuuluisi nyt näkyä jossain. Tilastoja katsomalla sen näkee.

Vuonna 2000 perustuotannon eli maatalouden, kaivostoiminnan ja teollisuuden työvoimaa oli 620000 henkeä. Se tarkoittaa 26 % työvoimasta. Vuonna 2014 osuus oli pudonnut 19 %:in ja määrä 150000 hengellä.  Ensimmäinen väite oli siis oikea. Ainoa mikä hieman ihmetyttää on informaatiosektorin (sisältää myös rahoituksen ja vakuutuksen) vaatimaton osuus ja kasvu. Osuus on 7 % työvoimasta eikä ole muuttunut mitenkään vuodesta 2000!?!

Näkyykö näissä tilastoissa tuo ”keinotyön” tai ”tekotyön” tai ”vapaa-aikatyön” lisääntyminen. Siis oikean työn väheminnen ja ”vapaa-aikatyön” lisääntyminen? Ei näy!












Lähestyykö tavaratuotanto kyllästymisastetta?
Mutta tuo toinen väite. Pitääkö se paikkansa? On ilmeisen selvää ettei näin tapahdukaan. Mitään kyllästymisastetta ei ole olemassa. Rikkaiden yltäkylläisyyden maiden ihmisten rakkaus tarpeettomaan tavaraan näyttää olevan loppumaton. Keltaiset kassit täynnä tavaraa vikkuvat nytkin Helsingin kaduilla ja monilla muilla kaduilla. (Tuo nyt on pikku juttu, mutta symbolinen). Olemme vielä keksineet kierrätyksen tavarantuotantoa edistämään. Väite oli siis väärä.

Ovatko palvelumme turhanpäiväisiä?
Kolmas väite koskee nyt juuri meidän yhteiskuntaamme, palveluyhteiskuntaa. Kuinka suuri osa palveluistamme on ”näennäisiä” ja turhanpäiväisiä? Kun katselemme tilastoista kotitalouksien kulutuksen muutoksia havaitsemme palvelujen käytössä kasvua, mutta kasvun suuruus palvelujen ostamiseen ei ole poikkeava muusta kulutuksesta. Katso kuvaa hieman edempänä. Työvoiman määrässä 15 vuodessa kaupan palvelun ja majoituksen sektori on kasvanut 24 prosentilla ja 150000 työntekijällä ja sotesektori + koulutus 19 prosentilla ja 90000 työntekijällä. Muu julkinen sektori on vähentänyt työvoimaa 8 prosentilla ja 9000 työmtekijällä. Informaatio, rahoitus ja kiinteistöpalvelut työllisti vuonna 2000 vajaa 160000 henkeä ja kasvoi 15 vuodessa 9 % ja 15000 henkeä. Kaupan ja palvelujen sekä informaatio ja rahoitussektorin, mukaan luettuna yhteiskunnalliset palvelut, työvoimamäärä on siis kasvanut 18 %:lla  ja 250000 työntekijällä. Samanaikaisesti teollisuusektori on vähentänyt työvoimaa 114000 henkeä. Informaatiosektori ei näytä vielä päässeen varsinaisesti lentoon, sen kertoo tilasto. Väite siitä, että palvelusektori tuottaisi turhuutta ei varmaankaan sotessa ja koulutuksessa ole oikea. Kaupan ja muun palvelujen osalta turhuuden määrittely riippunee lähinnä elämänkatsomuksesta.

Lisääntyykö kulttuuri osana vapaa-aikaa?
Neljäs väite koski vapaa-ajanvieton henkistä ”tuottavuutta”. Olen tähän blogiin kerännyt erinäisiä tabeleita ihmisten ajankäytöstä. Olen yllättynyt kahdesta asiasta. Ensinnäkin vapaa.ajanvietossa ei näyttäisi olevan mitään merkittävää muutosta, ei määrän eikä laadun suhteen. Vapaa-ajan harrastuksiin tai osallistumiseen ei ole tullut mitään selkeää lisäystä. TV:n katselu on tosin muuttunut osittain tietokoneen käyttöön ja pelaamiseen.

Kulttuuri tai viihde ei ole saanut näkyvästi lisää aikaa ihmisiltä eikä lisää rahaa kotitalouksilta. Kotilauksien kulutuksessa kulttuurin ja vapaa-ajan osuus on 10%. Tässä osuudessa ei ole tapahtunut mitään muutosta viime vuosina. Väite lienee osittain oikea. Virta ei näytä vievän korkeakulttuurin suuntaan eikä myöskään mihinkään suuntaan liittyen osallistumiseen.

Vapaa-aikayhteiskunnan ja tekotyöyhteiskunnan luulisi näkyvän ajankäytössä
Uskoimme kaupunkisuunnittelun megakeinoihin yhdyskuntarakenteen kehittämisessä. Emme aavistelleet tietoyhteiskuntaa vaikka aavistelimmekin palveluyhteiskuntaa ja vapaa-aikayhteiskuntaa. Aavistelimme kyllä työnteon radikaalia muutosta ”tuotannollisesta” työstä ”vapaa-aikatyöksi”. Onko sellaista tapahtunut? Työvoiman uudelleenmuotoutumisen pitäisi olla aluillaan. Viisaat sanovat satojen tuhansien työpaikkojen häviävän. Vielä viisaammat sanovat että nykyisin liikenteessä käytetty henkilöauton kuljettajana vietetty aika eli 5 % ajasta muuttuu sekin vapaa-ajaksi robottiautojen myötä.

Uuden ajan pitäisi näkyä nimenomaan ajankäytössä. Ajankäyttöä on helppo tarkastella. Aikaa kun on aina vain vuodesta toiseen sama määrä vuorokaudessa. Muuttuvan yhteiskunnan ilmiöiden luulisi näkyvän erityisesti kaupungeissa. Luulisi vapaa-aikayhteiskunnan ja vanhusyhteiskunnan ilmiöiden olevan jollain tavalla näkyvissä. Työttömät ovat osa tätä ilmiötä. Heidän määränsä työvoimasta oli vuonna 2000 noin 250000 henkeä ja vuonna 2014 noin 230000 hemkeä. Ilmiö on pysyvä ei väliaikainen. No, katsellaan ajankäyttöä Suomessa. Pitää katsoa suurennuslasilla.
  
Aloitetaan katsomalla suomalaisten ajankäyttöä asuinpaikan mukaan. Eroja ei näyttäisi paljoakaan olevan. Hyvä, helsinkiläiset nukkuvat prosenttiyksikön vähemmäm kuin maalaiset (37,0 % versus 37,6 %). Maalaiset taas tekevät kotitöitä reilusti enemmän helsinkiläisiin verrattuna. Ei ihmekään, lumityöt ja lypsy vaativat veronsa.

Ansiotyöhön maalaiset käyttävät 9,6 % ajastaan. kun helsinkiläisillä menee työntekoon 9,7 %. Kulttuuriin, viihteeseen ja muuhun osallistumiseen helsinkiläiset käyttävät 1,7 % ajastaan, kun taas maalaisilla luku on 1,5 %. Eipä siis metropolikansalainen ole maalaista kylttyyrisempi – ei juuri mitenkään. Onko siis missään suuria eroja? Helsinkiläiset käyttävät enemmän aikaa tietokonepeleihin (3,8 % versus 2,8 %), työmatkoihin (1,1 % versus 0,7 %) ja lastenhoitoon (1,5 % versus 0,9 %). Maalaiset taas käyttävät enemmän aikaa kotitöihin (10,4 % versus 7,0 %), opiskeluun (2,4 % versus 2,0 %)  ja harrastuksiin (1,8 % versus 1,6 %). Ihmellistä, mutta totta! Paitsi, että tilastot – ota niistä selvää. Varmaan väärinkäsitys - kunhan asiantuntijat pääsevät kommentoimaan.

Ansiotyöstä vapaa-aikaan, näkyykö se kulutuksessa?


Jos olisimme näkyvästi menossa kohti vapaa-aikayhteiskuntaa sen luulisi näkyvän kotitalouksien kulutuksessa. Vapaa-aikamenojen osuuden luulisi lisääntyvän. Tämä tilastokeskuksen tiedoista kokoon raavittu vertailu osoittaa osoittaa kuitenkin vapaa-aikamenojen suhteellisesti säilyneen vakiona.  

Vapaa-aikaan käytetään 10 % menoista. Maalla tai kaupungissa – sama juttu. Elintarvikkeissa ja juomissa on suhteellisesti ottaen säästelty noin pari prosenttiyksikköä.  Syömisen ja juomisen osuus oli vuonna 2012 noin 13 % kaikista menoista. Asumisen osuus on suhteellisesti ottaen kaupungeissa 32 %, taajamissa 35 %  ja maaseudulla 33 %. Suhde tai osuus kaikista kuluista ei ole juurikaan muuttunut vuodesta 1985.  Liikenteeseen maalaiset käyttävät 19 % tuloistaan kun kaupungeissa pärjätään 17 %:lla. Tarkistin vielä uusimaalaisten tilanteen. Asumiseen meni vuonna 2012 35 %, liikenteeseen 17 % ja kulttuuriin ja vapaa-aikaan 10 % kotitalouksien menoista. Kaiken kaikkiaan hämmästyin kulutuksen samankaltaisuutta maalla ja kaupungeissa, Uudellamaalla ja taajamissa. Ei käytännössä mutään eroja. Ei absoluuttisesti eikä suhteellisesti.  Olisi voinut kuvitella vapaa-aikayhteiskunnan syntyneen Helsinkiin tai kasvukeskuksiin. Ei mitään näkyvää!

Robottien arvellaan olevan vahvasti mukana tulevaisuuden hoitoalalla. Lehdistö esittelee keskustelevaa ja pussaavaa robottia – siitä kuulemma vanhukset pitävät. Minusta tuo väite oli alentava! Jotkut väittävät robottien toimivan myös seksiterapeutteina ja jopa tehokkaina seksikumppaneina. No, onhan ihmisillä nykyään jo avattarensa – ne kertovat toisesta minästä – siitä oikeasta?

Oxfordin tutkijoiden malli ennustaa suuren tietokoneistumisriskin alaisiksi kuljetusalan ja logistiikan työpaikat. Myös suuri osa avustavista toimisto- ja hallintotyöntekijöistä on riskiryhmässä. Sama koskee tuotantotyöntekijöitä. Tutkijat toteavat hämmästyneensä siitä, että heidän menetelmänsä kategorisoi riskiryhmäksi myös palveluammatit. Tähän juuri on vaikuttanut palvelurobottien kehitys sekä logistiikkaan liittyvä kuviteltu robotiikan kehitys. Tässä on tutkijoiden mukaan suuri pointti.

Aavistelimme myös yksinäisyyttä
Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan yksin oleminen on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Koko väestön tasolla valveillaoloajasta vietettiin yksin noin seitsemän tuntia vuorokaudessa. Tämä tarkoittaa että keskiarvoihminen viettää noin puolet vaiveillaoloajastaan yksin. Yksinolon lisääntyminen on nähtävissä sekä miehillä että naisilla ja kaikissa ikäryhmissä. Eniten yksin viettivät aikaa 65 vuotta täyttäneet naiset. 10–14-vuotiaat lapset olivat yksin keskimäärin kähes 4 tuntia päivässä. Tämä on puoli tuntia enemmän kuin 10 vuotta sitten. Sekä tytöillä että pojilla yksin vietetyn ajan määrä on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana.

Vanhemmat viettävät lastensa kanssa entistä vähemmän aikaa. Alle 10–vuotiaiden lasten kanssa vietettiin aikaa noin viisi ja puoli tuntia päivässä, kun vielä 10 vuotta sitten vanhemmat viettivät lastensa kanssa aikaa kuusi tuntia päivässä. Vaikka äidit viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin isät, hekin viettivät kuitenkin lastensa kanssa vähemmän aikaa nyt kuin 10 vuotta sitten. Trendi on ilmeinen.
  
Vapaa-aikaa vietetään yhä enemmän yksin. Suomalaiset tekivät kotitöitä keskimäärin hieman yli kolme tuntia vuorokaudessa. Yhdessä perheenjäsenen kanssa kotitöitä tehtiin hieman yli tunti. Vapaa-ajan viettäminen yksin on lisääntynyt. Perheenjäsenten kanssa vapaa-aikaa vietettiin vain 23 prosenttia vapaa-ajasta. Kymmenen vuotta sitten kolmasosa vapaa-ajasta vietettiin perheen kanssa. Tuttavien kanssa vapaa-aikaa vietettiin keskimäärin tunti 15 minuuttia ja yhdessä perheenjäsenten ja tuttavien kanssa hieman alle puoli tuntia vuorokaudessa


Hector lauloi yksinäisyydestä, silloin kun emme vielä olleet yksinäisyydessä nykytasolla. ”Kuinka voit väittää (että yksinäinen oot)”  (1975)

Näitkö vanhan miehen,
Joka kärryjänsä työntää?
Niihin kamaa haalii,
Mikä muilta yli jää.
Silmissään vain menneisyyttä,
Sodat, joihin joutui syyttä.
Eilisiin lehtiin valheet eiliset jää.

Niin kuinka siis voit edes väittää
Sä, että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
Ilman, että silmäs suljet,
Huomaat, että sentään
Lähes onnellinen oot.


6 kommenttia:

  1. Kaupunkisuunnittelijoiden ja arkkitehtien pitäisi suunnitella ihmisille niin kuin liikennesuunnittelijoidenkin ts. sanoen heidän pitäisi rakastaa ihmisiä.
    Et kai Pena ole rakastanut autoja enemmän kuin ihmisiä.
    Käsi sydämelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoa on niin helppo rakastaa, siltä kun ei tarvitse odottaa vastarakkautta.

      Poista
  2. Onkohan tuo lasten yksin viettämä aika I padin kanssa vietettyä aikaa? Jos ei, niin sitten on asiat kehnosti.
    Mitenkäs tuo vapaa-aika? Teetkö minä sitä? Termi on mulle outo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä että lapset jäävät yksin padiensa kanssa aikuisten kiireiden vuoksi. Aikuisilla kun on omat padinsa. Vaikka monet viisaat pitävät pelaamista vain kehittävänä on siinä vaara että kädentaidot, muu kuin sorminäppäryys, ja sosiaaliset taidot, muu kuin ”what’s up”-seuranta jäävät vähälle. Pelaisivat edes korttia, tuota entisajan paheellista harrastusta. Liisan mummo heitti lasten pelikortit uuniin, kunnes rupesi yksinäisyydessään pasianssia pelaamaan. Vanhat paheet muuttuvat hyveiksi. Vapaa-aikatyö tai keinotyö, työ josta ei saada varsinaisesti palkkaa, paitsi nyt tulevaa kansalaispalkkaa, sen kuviteltiin olevan nyky-yhteiskunnan henkinen pelastus. Sinä, Aino, kun teet taidetta olet juuri sellainen ”uusi ihminen”. Hyväksyn kyllä myös alituiseen työn kaltaisesti urheilevat ja kuntoilevat tähän tekotyön tekemiseen. Kuntoillessa ajatuskin kirpoaa. Mutta sitähän tuossa blogissani ihmettelin miten vaatimaton tämä muutos on ollut. Kaikki tapahtuu odotettua hitaammin vaikka elämmekin suuren muutoksen yhteiskunnassa – minkä muutoksen, ihminenkö muuttuu viisaammaksi?

      Poista
  3. Jäin miettimään ensimmäistä ennustusta, joka kuului: "perustuotanto vähenee".

    Alkutuotannossa työskentelevien määrä ja osuus koko työvoimasta on tosiaan vähentynyt Suomessa viimeisen 40 vuoden aikana, vieläpä varsin paljon. Mutta onko sen lisäksi, että sen alkutuotannon henkilötyövuodet ovat vähentyneet, myös perustuotannon kokonaismäärä vähentynyt?

    Vaikuttaisi nimittäin tilastoja katsomalla siltä, että tuotanto on voinut jopa kasvaa monella alkutuotannon alueella vuoden 1975 jälkeen, vaikka samaan aikaan alkutuotannon työvoima onkin reilusti vähentynyt. Esimerkiksi metsien hakkuissa (ns. markkinapuun hakkuut) tilastohistorian korkeimmat tuotantovuodet ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Vuonna 1975 markkinahakkuiden kokonaismäärä oli 30 miljoonaa kuutiota. Vuonna 2007 markkinahakkuiden kokonaismäärä oli 57,7 miljoonaa kuutiota. Vaikka vuoden 1975 markkinahakkuiden määrä oli monia muita 1970-luvun vuosia alempi, on metsien hakkuu joka tapauksessa lisääntynyt kymmenillä prosenteilla sen aikaisesta tasosta, vaikka hakkuissa mukana olevan henkilötyövoiman määrä on romahtanut. Tuottavuus on kasvanut.

    Hakkuutilastoja voi lukea sivulta 185 tästä tiedostosta:
    http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/julkaisut/vsk/2013/vsk13_05.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Toisaalta minähän tuossa tarkastelussa ihmettelin lähinnä ihmisten ajankäyttöä. Koneellistunut tuotanto kasvaa ja työvoima vähenee. Mihin mennään, kuka tietää? Mutta silti uskon että mummojen kanssa seurusteleva robotti tarvitsee joukon huoltomiehiä ja naisia. Onneksi. Ainakin pussaikeva robotti.

      Poista