Nämä kesäblogit menevät helposti matkailun ja vanhojen
kirjojen puolelle. Niin tämäkin. Kauniina elokuun alun päivänä hyppäsimme
Busteriin ja suuntasimme keulan kohti Salon toria. Halusin tietää hieman
enemmän Salosta ja sen torista. Niinpä avasin kesämökin kirjahyllystä kaksi
kirjaa. Ne ovat V.J. Kallion Salon
historia, Salon seudun Sanomalehti
Oy:n kirjapaino, 1940 ja Kari Alifrostin Salon ja Uskelan historia 1869-1980,
Gummerus Kirjapaino Oy 1996. Käytin tietysti tapani mukaan myös Google Earth
satelliittikuvia saadakseni selville hämäläisten jokireittejä rannikolle ja
nimenomaan Saloon.
Saloon tultaessa ohitetaan Angelniemi puolelta tai
toiselta riippuen siitä kummalta puolelta Kemiönsaarta reitti kulkee. Me
tulimme itäpuolelta Strömman kanavalta. Teijo jää oikealle. Vartsalan jälkeen
aukeaa Halikonlahti. Silloin heräävät muistot Salon seutukaavasta vuodelta
1973.
Salon seutukaavaa
tehtiin Lassi Iharvaaran ja Matti Taustin johdolla. Mukana oli useita alan
hahmoja: Aulis Tenkanen, Seppo Sanaksenaho, Heikki Kaila, Mårten Bondestam,
Ahti Haukkavaara, llkka Pätäri, Pekka Rytilä ja Paavo Uusitalo muiden muassa.
Meidän firmamme suunnitteli tieliikennettä. Mukana oli Teuvo Kolunen.
Sisäasiainministeriö vahvisti 1.7.1973 Salon seutukaavan ensimmäiseksi osaksi valtakunnallista
"vaiheseutukaavojen" kokoelmaa. Seutukaavassa ehdotettiin moottoritie
rakennettavaksi Salon eteläpuolelta. Tuossa se nyt olisi moottoritien silta
edessäni.
Joensuun kartano on
hallinnut Saloa vuosisatoja. Rikalassa oli aikanaan Halikonjoen muinainen
kauppapaikka. Jokien madaltuessa satama siirtyi vähitellen Uskelanjoen
puolelle. Nykyisin rautatieasema, tori
ja satama sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan. Salonjoen varsi on
Meriniityn teollisuusaluetta. Halikonselällä oli seutukaavan 1973 moottoritielinjaus.
Nyt ajetaan pitkin
Salonjokea
Salon tori sijaitsee Salonjoen ja Uskelanjoen varrella.
Joki vaihtaa nimeään torin kohdalla. Tori ja joki ovat hieno yhdistelmä. Mietin
missä Suomen kaupungeissa tämä on onnistunut toteutumaan. En keksi. Auttakaa
minua, jos tiedätte samanlaisen intiimin yhteyden.
Salonjoki torilta
meren rantaan on noin 3,4 kilometrin pituinen.
Sen varrella on vain pienteollisuutta ja hieman suurempaakin. Ei
lainkaan asutusta.
Oikeastaan ihmetyttää, mutta sitten kun muistaa jokiin
laskeneet viemärit ja veden laadun menneinä aikoina tämän ymmärtää. Ei kukaan
halunnut asua kloaakkien varrella. Nykyisin joki on hiljainen. Ei edes kauniina
lauantaipäivänä näy yhtään liikkuvaa venettä. Torin laidalle on kiinnittynyt
vain yksi vene. Minun ja Liisan paatti. Joki on vanhoista ajoista madaltunut.
Ennen aikaan sinne seilasi jopa suuriruhtinaan huvipursi. Sinne seilasivat myös
matkustajalaivat eri linjoilla. 1899 rakennettiin rautatiesilta joen yli.
Suurten riitojen jälkeen se päätettiin tehdä kääntösiltana, koska
kaupunkilaiset halusivat säilyttää vanhan sataman torin läheisyydessä.
Rautatien tulo paikkakunnalle muutti liikenteen muodot. Ihmiset siirtyivät
laivoista junaan. Niin tekivät tavaratkin. Vuonna 1918 tehtiin uusi silta
punaisten räjäytettyä vanhan sillan. Silta tehtiin kiinteänä. Junalla tulevien
ystävien hakeminen asemalta onnistuu veneellä mainiosti, sillä rautatieaseman
etäisyys joen rannasta on vain 200 metriä.
Juhlaa.
Lennart Meri kirjoittaa
Merillä on purjehdittu aikojen alusta. Lennart Meri teki
hienon kirjan purjehduksesta viikinkiaikana. Kirjoitin siitä blogissani: http://penttimurole.blogspot.com/2013/12/ultima-thule-lennart-meri-haaveilee.html Jos sinulla on vähänkin ylimääräistä aikaa
lue tuo blogi. Se on hyvää pohjustusta tälle kertomukselle.
Lennart Meri kuvaa
kirjassaan muinaista merireittiä. Silloin kuvittelivat Varsinais-Suomen
rannikon yhdeksi Britannian kahdestatoista saaresta. Turun seudun nimi oli
Berrice. Hän myös kertoo arabitieteilijä Al Idrisin tietäneen saaristomerellä
olevasta amatsonien saaresta. Kuka tietää?
Salon seutu oli
hämäläisten kauppapaikka
Palaan nyt kuitenkin hieman lähiaikaan eli puolen
vuosituhannen takaisiin vanhoihin aikoihin. 1500-luvulla ja jo sitä ennen Halikonjoen
ja Uskelanjoen on todettu olleen hämäläisten kauppatie merelle. Yhteydet
kulkivat Somerolle ja edelleen Tammelaan ja sieltä Härkätietä Hämeenlinnaan.
Rikala Halikonjoen varrella oli merkittävä muinainen kauppapaikka. ”Hämäläise
tuliva sin kans kaupoil, sitä varten Kuusjoel on viel Hämäläisten kyläkin
hämäläisten korterpaik.” On vielä vanha kehtolaulukin, jota äidit lauloivat
lapsilleen isien ollessa hiiliajossa:
”Heija houva Toramäen Touva,
Rekjo rautta, Kajalan kautta,
Vintilän alta, Hähkänän puolta,
Salon tuolta, Kärkän alta.”
Uskela ja Halikko
olivat otollisia kauppapaikkoja hämäläisille. Hornien suku hallitsi
kulkureittejä. Heillä oli useita kartanoita pitkin Uskelanjoen ja Rekijoen
vartta aina Ypäjälle saakka. Hämäläiset halusivat ilmeisesti vältellä Turun
reittiä, sillä turkulaiset pyrkivät jatkuvasti vaikeuttamaan Kemiön seudun
kauppayhteyksiä Tallinnaan ja Tukholmaan. Matka Salon kautta Tallinnaan oli
huomattavasti lyhyempi. Kartassa näkyvät laivareitit Tallinnaan ja Tukholmaan
valkoisella, jokireitit rannikolta sisämaahan sinisellä ja Hämeen Härkätie sekä
Suuri Rantatie – Kuninkaantie keltaisella.
Tarkemmin
katselemalla nähdään hämäläisten kauppareitti Tammelasta Somerolle ja Haaliin
ja edelleen Saloon (Uskelaan ja Halikkoon). Joki- ja puroreittejä on useita,
Halikonjoen ja Uskelanjoen kautta. Jokia ja puroja pääsee aivan Someron
kulmille. Someron ja Tammelan välissä joki(puro)haarat hipovat toisiaan.
Aleksanteri II halusi
tehdä Salosta kaupungin
Salon maat olivat Joensuun kartanon maita. Tilaa hallitsi
1300-luvulta Hornien suku ja 1700-luvun lopulta Armfeltien suku. Tilan peri
sitten von Knorringien suku. He myivät kartanon vuonna 2001 ”Buntan” poika ”Nalle”
Wahlroosille. Wiurilan kartano kuului myös 1700-luvun lopulta Armfeltien
suvulle. Kartanonherroilla ja rouvilla oli sanansa sanottavana Salon kauppalan
ja sittemmin kaupungin kehityksessä. Kun salolaiset yrittivät saada kylästään
tai epävirallisesta kauppalastaan kaupunkia, kartanonherrat vastustivat. Ilmeisesti
he pelkäsivät oman määräysvaltansa rajoittumista. Aleksanteri II oli kuitenkin
eri mieltä. Hän, eli ”Me Aleksander Toinen Jumalan Armosta, Keisari ja
Itsevaltias koko Venäjänmaan yli, Puolanmaan Tsaari sekä Suomen Suuriruhtinas,
ym., ym., ym.”, antoi Armollisen määräyksen Salon kaupungin perustamisesta
vuonna 1856. Tämä määräys kuitenkin peruttiin hänen itsensä toimesta. Sen
sijaan hän määräsi kauppaoikeuksien lisäämisestä: ”Usiammat semmoiset hyvämaineiset henget, jotka todistuksilla saattavat
näyttää taitavansa tyydyttävästi lukea laskea ja kauppiaskirjoja hoitaa, siellä
saavat kauppaa tehdä, jos vain kauppalan kassaan maksavat läänin Kuvernöörin
määrättävänä olevan vuotuisen ulosteon.” Toiseksi hän määräsi että ”kaikilla niillä hantvärkkäreillä,
käsikeinoilioilla, vapriikin isännillä ja taidemiehillä,
jotka mainitun kartanon luvalla asettuvat kauppalaan, pitää olevan valta
elinkeinoansa harjoittaa”. Lisäksi hän määräsi, että kauppalassa saavat
maakunnan asukkaat ”myödä ja kaupaksi
tarjota semmoisia tavaroita ja tuotteita, joilla asetuksen mukaan maalla
saadaan kauppaa käydä”.
Salon kauppala paloi
heinäkuussa 1887
Uusi Suometar kirjoitti: ”Tänään noin klo 11. e.p.p. syttyi täällä karvari Luhrin ulkohuonerivi
palamaan, josta valkea levisi eriomaisen nopeasti vienon tuulen ja kuumuuden
vallitessa niin laajalle, että muutaman tunnin kuluessa oli kokonaista 16 taloa
raunioina. Joen yli vievä siltakin oli vaarassa. Sähköjohto ja telefooni
tulivat kohta alussa käyttämättömiksi.” Paloa sammuttamaan saapui Turusta
myös höyrylaiva Salo mukanaan vapaaehtoista sammutusväkeä ja yksi ruisku.
Kuvernööri kreivi Creutz lahjoitti palovahinkoa kärsineiden hyväksi 300
markkaa, maasihteeri Rydman 25 markkaa ja kreivi Aug. Armfelt suuremman määrän
ruisjauhoja. Palon vahinkojen arveltiin olleen 600000 markkaa. Salon kauppala
julistettiin itsenäiseksi heti palon jälkeen. Maat lunastettiin valtion
rahoilla ja sitten myytiin huutokaupalla.
Ensimmäinen asemakaava laadittiin vuonna 1888.
Salon laivaliikenne
oli vuosisadan vaihteessa vilkasta. Kuvassa vuodelta 1904 joenvarren satama on
täynnä pieniä purjepaatteja. Salosta purjehdittiin Tallinnaan ja Tukholmaan.
Vientituotteita oli suolasilakka, terva, tuohi, traani, vuodat, voi ja kuivattu
kala. Tukholmaan vietiin myös halkoja ja puuastioita. Tuontitavarana oli kangasta,
ruista, maltaita, hamppua ja käsineitä. Tärkeä tuontitavara oli suola. Suolaa
tarvittiin kalojen säilömiseen ja muutenkin ruuan höystämiseen. Jos ei suolaa
saatu kalastajien saalis pilaantui. Turkulaiset keinottelivat suolan hinnalla.
Kun suolaa tarvittiin, suola loppui ja hinta nousi. Tämän vuoksi saariston,
Uskelan ja Halikon kauppamiehet halusivat suoria yhteyksiä meren yli.
Ensimmäinen
rautatiesilta Uskelanjoen yli rakennettiin vuonna 1899. Silta tehtiin
kääntösiltana, sillä asukkaat vaativat sitkeästi korkeidenkin alusten pääsyä
satamaan. Punaisten räjäytettyä sillan uusi silta tehtiin kiinteänä ja satama
siirtyi sillan eteläpuolelle. Nykyinen silta rakennettiin vuonna 1993.
Mainitsin palon
yhteydessä Salo-laivan. Laiva liikennöi Uusikaupunki-Turku-Salo linjaa. Laiva
oli rakennettu vuonna 1875. Vuonna 1916 saksalainen Zeppelin pommitti
Maarianhaminaa ja laivasta särkyivät ikkunaruudut, porsliinit ja lasit. Vuonna
1918 punaiset upottivat ja polttivat Turussa 14 höyrylaivaa, Salo vaurioitui ja
poistettiin liikenteestä.
Salon rautatieasema
Museovirasto on noteerannut Salon asemanseudun ja vanhan
kauppalamiljöön valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
He kirjoittavat: ”Salon rautatieaseman ympäristö lukuisine rakennuksineen on
lajissaan yksi parhaiten säilyneitä alueita. Bruno Granholmin suunnittelema
Salon asemarakennus on Turun radan ainoa IV luokan tyyppipiirustusten mukaan
rakennettu asemarakennus ja siksi rataosan asema-arkkitehtuurin kannalta
merkittävä. Laajaan asemakokonaisuuteen liittyy Mariankadun varren
uusrenessanssi- ja jugendrakennusten miljöö, joka kuvastaa Salon kauppalan
perustamisen jälkeistä rakennustapaa.
Pääosa Salon rautatieaseman rakennuskannasta on aseman
perustamisen ajalta vuosilta 1898-1899. Asemarakennus, jossa on alun perin
ollut ravintola ja asemapäällikön asunto, on säilyttänyt hyvin alkuperäiset
piirteensä. Asemapuiston alueella on kaksoisvahtitupa ja siltavahdin tupa
talousrakennuksineen sekä asema-aukion reunalla kolme varastorakennusta. Järeä
sirpalesuoja eli vara-asema vuodelta 1940 on graniittilohkareista ladottu
rakennelma keskellä asemapuistoa.”
Akseli Gallen-Kallela
maalasi Salossa Akan ja kissan
Blogia tehdessä törmää yllättäviin juttuihin. Yksi niitä
on Gallen-Kallelan Akan ja kissan
syntypaikka. Minun on pakko soittaa luokkatoverilleni Aiville. Akseli oli hänen
isoisänsä. Aivi kertoo: ”Kaksikymppinen Akseli tapasi mummon ollessaan maalaamassa
Salon lennätinlaitoksen johtajan vänrikki Adam Ernest Axel Lindencronan
muotokuvaa. Akseli ihastui mummon olemukseen. Hän oli jo aiemmin maalannut
Poika ja varis –teoksen. Maalaukset edustivat uutta realismia. Mummo ei ensiksi
suostunut malliksi, mutta kun kuuli palkkiosta, mieli muuttui. Mummo ei
tervehtinyt ketään. Kaikki tunsivat hänet. Hänen kerrotaan sanoneen: ”Emmä mittä
muut kerkkis tekemäänkä sit”.
Akka ja kissa on
Akseli Gallen-Kallelan öljymaalaus vuodelta 1885. Hän maalasi kuvan
torpparintytär Karolina Lindströmistä. Karoliinaa kutsuttiin paikkakunnalla
Lammasmummoksi. Gallen-Kallela itse luonnehti Lammasmummoa näin: "Omituinen
pikkukaupungin originaali. Hänellä ei ollut kotiakaan, vaan hän nukkui yönsä
ladoissa, aitoissa ja ullakoilla missä milloinkin, joskus ulkona pientareella”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti