Sadepilvet
roikkuivat alhaalla. Juuri nyt oli näin harvinainen sääilmiö tälle kesälle. Olimmehan
pelänneet liiallista kuumuutta, ja saimme tämän kesän harvinaisen ihanuuden –
sateen meitä hellimässä. Illallispöytä oli varmuuden vuoksi katettu latoon.
Tuttua illallisväkeä oli 18 henkeä. Heistä viisi oli lapsia. Ennen aterian
alkua vallitsee aina kiihkeä odotus. Lapsilla on nälkä ja vanhempien makuhermot
ovat jo kiihottuneet. Ne enteilevät Teemu-kokin tulevien makunautintojen
laatua.
Poikalasten
odotukseen saadaan lievikettä, kun keksimme avata pitkään unohduksissa olleen laatikon
joka sisältää kokoelman iki-ihania peltiautoja vuosikymmenten takaa. Liikenneinsinöörinkin
sydän läpättää niitä katsoessa. Tyttöjä kiinnostaa eniten rumpalinalle.
Alkumalja
nautittiin pihalla, sateen lempeän lievittävää iskua vasta odoteltiin. André Clouet Grande Reserve Blanc de Noirs oli
alkujuomana. Minua huvittavat aina nuo viineihin liitetyt makumääreet. Tämän
juoman väitettiin olevan erittäin
kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, omenainen, mineraalinen,
hennon paahteinen ja robusti. Juoma oli todella hyvä, mutta tuo
paahteinen. Kielikorvani ja makuhermojeni yhdistelmä ei kerro mitään hennon
paahteisuuden ja yleensäkään paahteisuuden ilmiöstä. Samppanjalasit olivat
ojennuksessa, kun Teemu Eemelin avustamana kantoi pöytään tonnikalatartaria ja korianterimajoneesia sekä uusia perunoita,
joiden päällä oli punajuurigraavattua lohta ja kuivattua keltuaista.
Teemun kuva
Alkuruoka
syötiin sitten suunnitelman mukaisesti ladossa. Pitkä pöytä oli kyhätty kahden
pöydän yhdistelmänä. Toinen valkoisen liinan peittämistä pöydistä on minun
lapsuuteni kesien pöytä. Se on isoisän tekemä Kuuselan pöytä. Kuuselassa
Salonsaaressa Päijänteellä olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät. Tuon pöydän pinnalla näkyvät vuosikymmenten
uurteet ja jäljet. Itseasiassa näen
silmissäni nuo seurueet vanhoilta ajoilta. Nyt pöytä oli valkoisella liinalla
peitettynä, sillä pöytään tuotiin alkuruoka. Alkuruokana oli kampasimpukkacarpacccio, hummeria, aiolia,
korianteriöljyä ja kurkkua. Viinipullo oli kauniin tyylikäs: itävaltalainen
Bründlmayer Grüner Veltliner 2016.
Viinin sanotaan olevan kuiva, hapokas, viheromenainen, raparperinen,
limettinen, kevyen aprikoosinen, mineraalinen, hennon mausteinen. Hei, nyt lupaan,
etten enää julkaise, enkä kritisoi näitä viinimääreitä.
Toinen
alkuruoka oli jamon iberico kinkkua,
keltuaiskreemiä ja pinaattikeittoa. Jamon Iberico on muuten Espanjan ja
Portugalin alueella mustista possuista valmistettu kinkku. Aluksi possuja lihotetaan ohralla ja maissilla. Sen jälkeen
possut elelevät laidunmailla ja tammilehdoissa syöden luonnollista ravintoa:
ruohoa, yrttejä, tammenterhoja ja juuria. Ennen teurastamista possuille
syötetään vain tammenterhoja ja oliiveja. Kinkut suolataan ja niitä kuivataan pari
kuukautta, jonka jälkeen kypsytysaika on 1-4 vuotta. Näin syntyy lihansyöjän
herkku.
Seuraavaksi
eteemme kannettiin kalaruoka. Kala-annos oli paistettu puna-ahven tiikeriravulla ja herneillä sekä kauden kukkia. Viininä
tarjoiltiin La Chablisienne Chablis 'le
finage' 2017. Oi tätä herkuttelua. Kukat oli muuten kerätty täältä omilta
tantereilta. Olivatko maitohorsman ja ruiskaunokin kukkia? Kaunis annos ja sitäkin maittavampi. Teemun kuva
Herkuttelu
jatkui. Pääruokana tarjottiin naudan
sisäfilettä, puffattua kvinoaa ja naattiporkkanaa. Kvinoa eli kinua on eteläamerikkalainen
ruokakasvi. Kvinoan tunnetuimpia sukulaisia ovat jauhosavikka, punajuuri ja
pinaatti. Jauhosavikkaa olisi muuten löytynyt täältä kotitontiltakin.
Kerroinhan tuosta villiyrttiruokailusta Eemelin valmistamana blogissani http://penttimurole.blogspot.com/2018/06/eemelin-juhannussalaatti-luonnon.html
. Viininä oli mahtava punaviini Marques de Riscal Reserva Magnum 2014.
Peruutan lupaukseni. Alkon sivuston mukaan se on: täyteläinen, tanniininen,
herukkainen, kirsikkainen, nahkainen. Kaikki tuo menee kaaliin, mutta tuo nahkainen.
Nahkaa en ole koskaan juonut ja syönytkin vain paistettuna. Anteeksi nyt taas. Mikä
se nyt on kun annan noiden viininmaistajien omituisten määreiden häiritä
ruokarauhaani`?
.
Siirrytään
jälkiruokiin. Ensimmäinen suussa sulava jälkiruoka oli suklaamousse, mantelicrumble ja kirsikkasorbet. Jälkiruoat tuntuvat
sopivan hyvin meikäläiselle vaarille. Sanoihan entinen mieskin: ”Syälään me
vanhat näitä pehmosia sanoi vaari, kun jälkiruuista aloitti.” Teemun kuva
Ja
vielä vaarin ja lasten iloksi toinenkin jälkiruoka: mansikoita, mansikkamoussea, sitruunamarenkia, mascarponevaahtoa ja
sitruunamelissajäätelöä. Viininä oli
Château Guiraud 1996. Voi tätä päättymätöntä herkuttelua. Mansikkamousse oli piilotettu
valkosuklaapalloon. Mansikkaa ei näy. Mascarpone on italialainen lehmänmaidosta
valmistettu tuorejuusto. No sen varmaan tiesittekin. Nimen alkuperästä on kuitenkin
erilaisia versioita. Joku väittää nimen tulevan espanjalaisesta sanonnasta más que bueno – enemmän kuin hyvää. Minä
yhdyn tuohon todennäköisesti väärään tulkintaan. Teemun kuva
Kiittelen
kokkia – Teemu Skogbergia, tyttärenpoikaani ja kiittelen vielä Eemeli
Honkasaloa, Liisan tyttärenpoikaa, nuorta ruokataiteesta kiinnostunutta kokinapulaista.
Ja sitten kiittelen kaikkia vieraita ja vielä päivänsankaritarta rakastamaani
Liisaa. Saran kuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti