maanantai 6. elokuuta 2018

Salojärven kutsu


Olen juuri tullut takaisin meren äärelle. Mietin järven ja meren eroa. Molemmilla on omat piirteensä. Meri on ihana ja rannaton. Jyhkeät graniittirannat ovat meren kuluttamia. Järvi on lumoava. Juuri sen lehtevät rannat ovat sitä. Järvipaikkani on Tammelassa, Lounais-Hämeen maisemissa. Oksjärvi on halkaisijaltaan yhden kilometrin mittainen. Vettä on syvimmillään viitisen metriä. Se on päätejärvi soiden, metsien ja vähäisten peltojen ympäröimänä. Vesi on hieman ruskehtavaa. Ennen se oli juomavettämme. Nyt ei enää. Mökkejä järven rannoilla ei ole montakaan. Ehkä kolmekymmentä. Järven kuningaslintu oli aikoinaan kuikka. Syksyisin kuikkaparvet harjoittelivat lentoonlähtöä pitkää muuttomatkaa varten. Nyt järven vieressä sijaitseva Isosuo on otettu turvetuotannon käyttöön ja kuikat ovat lähes hävinneet. Näimme vain yhden kuikkaparin järvellä kajauttelemassa komeita huutojaan. Joutsenet ovat tulleet tilalle. Mahtava joutsenuros kierteli emosensa ja viiden poikasensa kanssa rannallamme. Uusi ilmiö on myös lumpeiden rynnäkkö rannoillemme. Ne ovat kauniita, mutta ne valtaavat vesipeiliä. Ulpukat saavat väistyä.

Järvi ei ole kuin meri. Järvi on hienovarainen ja herkkäsieluinen. Veden pinnalla kulkee monenlaisia vesikiitäjiä. Pinnan alla ui suuria salakkaparvia. Pienet ahvenet seuraillevat. Parven kalat ovat kuitenkin liian suuria pikkuahventen suupalaksi. Kalat käyvät antamassa ihohoitoa minun jaloilleni. Se tuntuu hauskalta. Miksi ne kerääntyvät jalkojeni ympärille? Tuntuu kivalta. Olen ikäänkuin olemassa.

Järven tunnelmia Oksjärveltä ja meren tunnelmia Purunpäältä.

Nyt on kuuma kesä. Toimet ovat sään mukaisia. Sieniä ei kuivan kesän vuoksi ole noussut. Kävimme myös tutkailemassa taattua mustatorvisienien elinpiiriä. Mitään ei ole näkyvissä. Liisa ei pääse lempipuuhaansa. Toivottavasti maan alla on jotain muhimassa. Merkkinä tulevasta syksystä on kuitenkin pienen pieniä kanttarellin alkuja. Elämme siis toivossa.

Laituri
Alkavat päivän työt. On rakennettava laituri kulkukuntoon. Puuha on jokavuotinen. Jäät työntävät laiturin paikoiltaan. Minä konkkakoipena tarvitsen myös kaiteen uimaan mennäkseni. Se on tämän kesän haaste. Tähän asti Liisa on joutunut taluttelemaan minut laiturin päähän. Sateisella säällä keppi liukastelee. Nyt työ on tehty. Esteettömyys on toteutettu. Pääsen yksin uimaan ja takaisin. Se on arjen ja juhlan hurmaa! Uskotko?

Laituriin tehtiin tukeva koivukaide. Nyt on isännän hyvä astella kaiteesta tukien. Katajaiset vinotuet takaavat laiturikaiteen tukevuuden. Esteettisestä puolesta huolehti Liisa, tunnettu siltaestetiikan ammattilainen.
Onnellinen uimari järvessä omin voimin. Onko sinilevää? On hieman, mutta laiturin valmistuessa pieni tuuli puhalsi sinilevät toiseen päähän järveä. Kelpasi uiskennella lumpeiden joukossa.

Talo Oksjärvellä on vankkaa kelotyötä. Kelot matkasivat paikalle Lapista 40 vuotta sitten. Joku väitti, etteivät ne viihdy etelän ilmastossa. Väite oli väärä. Kelojen ihana harmaus rauhoittaa sielua. Italialaiset sisarenlapseni väittivät nuoruudessaan taloa kivikauden aikaiseksi. Heidän isoäitinsä huudahti Che pace, che nature! Talossa eletään vanhanajan mökkitunnelmissa: ei sähköä, ei televisiota, ei radiota. Kynttilät valaisevat iltatunnelmaa.

Sisarenpoikani näki mökissä Tempo di Pietran – kivikauden, Mr. Jamal Jordaniasta väitti taas kaiken kuumuuden tulevan häntä kohti.

Takassa poltetaan halkoja. Takan kivet ovat metsästä löydettyjä vanhan navetan kivilouhimon jäänteitä. Takan otsakivi painaa lähes 1000 kiloa. Sen siirtäminen paikalleen vaati yhdeltä mieheltä vipujen käyttöä. Siinä ei tarvittu nostureita eikä moottoroituja nostokoneita. Tämä kuva ei muuten ole tältä kesältä. Näettehän ikkunoissa jäätä. Nyt helteen aikana ei takkaan pantu tulta. Siksi tämä vanha kuva. Palavien puiden tarina outoine hahmoineen on ylivoimainen visuaalinen viihdyke. Se voittaa kaiken elektronisen.  Hirrestä roikkuvat irakilaiset vyönauhat muistuttavat työajan retkistä. Muistuu mieleen myös libyalainen asiakkaani: ”No danger animals here?” Hän oli innostunut teenkeitosta avotulella. Sanoi teen silloin olevan paljon maukkaampaa.

Kirjoittelin joskus blogin itsenäisyyspäivästä metsäpeitossa. Siinä on lisää tarinaa Oksjärven maisemista ja tulesta. http://penttimurole.blogspot.com/2016/12/itsenaisyyspaivaa-metsanpeitossa.html

Saunan Aitokiukaassa palaa tuli. Savu leviää ilta-auringon kilossa. Kanootti odottelee melojiansa. Hiljainen salojärvi houkuttelee syliinsä. Nyt on työnnettävä kanootti vesille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti