Kulttuureista ikäihmisiin ja uusista kaupunginosista junalla Kiinaan

Oli syksyn ansiokas seminaariviikko. Ensin menin Arkkitehtuurimuseolle katsomaan ”Interplay of Cultures” näyttelyn avajaismenoa. Sitten oli vuorossa mahtava vierailu Markku Piispasen kotiin, Unioninkadun ullakkoasuntoon – varsinaiseen patriisiasuntoon. Siellä tapasin isännän ja hänen viehättävän Iiris vaimonsa lisäksi Ooke Lehtovuoren ja Eero Oulasvirran. Mistähän aiheesta mekin virkeät vanhukset mahdoimme seminaaria pitää? Seuraavana oli vuorossa Kampin Laiturilla pidetty uusia asuinalueita esittävä seminaari. Puhujina olivat ikihana Tarja Laine, hän esitteli Vantaan Kivistöä. Helsingin Kalasatamasta kuulimme Tuomas Hakalaa, hän esitteli suorastaan oppikirjanomaisella viisaudella vallitsevia kaavoitusperiaatteita. Jatkoa seurasi, kun Espoon Pekka Vikkula selvitteli Espoon Keran suunnittelua. Neljännen seminaarin aiheena olivat rautatiet. Reijo Lehtisen luotsaama Pro Rautatiet esitteli asiantuntijoiden mielipiteitä rautateiden logistiikan kehittelystä. Logistiikka on integroituvien kuljetusten hämäräalue nyt nettikaupan ja sitä seuraavien pakettivirtojen maailmassa. Ja vielä viikolle osui yksi seminaari. Se oli kaikkein kansoitetuin. Asia oli ilmeisesti lähellä kansalaisten omaa välitöntä tulevaisuutta. Oli nimittäin kysymys ikäihmisten ja muistisairaiden erityisvaatimuksista asumisen ja liikkumisen suhteen. Nyt esittelen väläyksiä ja mieleen juontumia tästä valtaisan tapahtumarikkaasta viikosta.

Interplay of Cultures

Veikko Vasko ja Hennu Kjisik olivat avainhenkilöitä pannessaan alkuun Cities in Crisis opetusohjelman entisen Teknillisen Korkeakoulun, nykyisen Aalto-yliopiston arkkitehtiosastolla 25 vuotta sitten. Kursseilla on käynyt opiskelijoita lähes kolmestakymmenestä maasta.. Nyt opetusohjelman nimi on Interplay of Cultures. Toimintaa johtaa varadekaani ja arkkitehti Saija Hollmén. Saija on kehittänyt arkkitehtuurin ja insinööritieteiden välistä yhteistyötä. Ohjelma nostaa esille huolen maailman tilasta: ”Globalisaatio, ilmastonmuutos ja kaupungistuminen muuttavat elinympäristöämme. Haasteet ovat globaaleja. Niiden ratkomiseen tarvitaan arkkitehtuurin, muotoilun ja tekniikan kaltaisten alojen yhteistyötä. Rakennetun ympäristön suunnittelulla on keskeinen rooli ilmiöiden torjunnassa ja lievittämisessä.” Insinöörit ovat tiettävästi tekemässä varsin laajassa mitassa ympäristöä ja siksi on ilahduttavaa nähdä arkkitehtien ottaneen opetusprosessiin mukaan nuo ”tekniikan kaltaiset alat”. Olipa muuten hauskasti sanottu! Insinöörit pääsivät arkkitehtuurin kaltaisten alojen hyvään seuraan.

Näyttely oli asiallinen ja hieno. Siellä kerrottiin yli 400 opiskelijan osallistuneen suomalaisten järjestämille kursseille. Soitin Veikko Vaskolle ja pyysin häntä sanomaan jotain tästä toiminnasta. Hän siteerasi oppilaitaan: ”Kurssi muutti elämäni! Kurssi muutti ammatillisen asenteeni! Kurssi johti jatko-opintoihin.” Soitin vielä Taru Niskaselle. Hän sanoi: ”Avaa silmät, arkkitehdit näkevät muuta maailmaa, hieno kokemus, joutuvat miettimään kehitysmaiden epätotunnaisia kokonaisuuksia ja elämän ehtoja.”

Kari Silfverberg haluaa hieman täsmentää. Hän lähettää sähköpostin ja muistuttaa kansainvälisen toiminnan alkaneen pienessä mittakaavassa jo 1970-luvun lopulla. Hän itse laati 70-luvulla diplomityön Tansanian alue- ja ympäristösuunnittelusta. Ville Venermo ja Kari järjestivät lukuvuonna 1979-80 osaston ensimmäisen kehitysmaiden yhdyskuntasuunnittelua käsittelevän kurssin. Hän vielä kertoo Ville Venermon, Outi Berghällin ja Juhani Koposen kanssa pystyyn pannusta Urban upgrading-aiheisesta tutkimushankkeesta Iringan ja Mbeyan kaupungeissa Tansaniassa. Vuonna 1985 käynnistyi sitten Aarne Nevanlinnan johtama kehitysyhteistyöosaston rahoittama pitkäaikainen (1985-1992) Masters-kurssi afrikkalaisille ja Sri Lankalaisille arkkitehdeille. Niin ja on kai muistettava kurssitoverini Matti Viitasaaren pitkäaikainen työ Tampereella Afrikan vesialan insinöörien koulutuksessa. Ja paljon muuta. Voitaisiin muistella myös Olli Kivisen ansioita. Hän oli sentään perustamassa Benghazin yliopistoon kaupunkisuunnittelun osastoa. Työskentelyä Ollin kanssa muistelen mielihyvällä. Olihan myös hyvä tarkoitus perustaa Project and Training Centre lähinnä ulkomaisille opiskelijoille. Meni jotenkin mynkään.

Arkkitehtuurin laitoksella on Interplay of Cultures ja Rakennetun ympäristön laitoksella Sustainable Global Technologies (SGT). Ne toimivat Aalto World in Transition Research LAB (Aalto Wit LAB) -tutkijaverkoston alaisina. Hieman tuntuu viisaansekavalta. Eikä se vielä parin tunnin nettiselailun jälkeenkään totta puhuen aivan selvinnyt. Mutta olen ihastunut ja ylpeä tästä kaikesta.

Vanhat parrat pärisevät

Toinen mainitsemistani ”seminaareista” oli vanhojen herrojen kokoontuminen Iiris Piispasen mainioiden etiopialaisten dorovot-kanaherkkujen ääreen. Emme keskustelleet juurikaan tulevaisuuden haasteista. Kaikki me 30-luvun alkupuolella syntyneet keskitymme enemmänkin menneisyyden muisteluun. Erityisesti opiskeluaikaiset kommerverkit tuntuvat olevan lähellä mielen maisemaa. Olli Lehtovuori ihmetteli sitä, miten Markku oli kaapannut vaimokseen kaupungin kauneimman naisen. Olli ja Markku olivat olleet opiskeluaikana Otaniemessä solukavereita. Kerrottavaa riitti. Koko yön kiehuneet kananmunat olivat ehkä kiinnostavin aihe. Aamulla mustien munien sisällä ollutta kananmunan jäännettä maisteltiin. Se ei ollut hyvän makuista. Puhutaan myös työmuistoista. Markulla asiat lipsahtavat helposti Etiopian aikaan. Olihan Markku nuorena miehenä Etiopian rakennusministeriön ykkösmies. Hän veti Addiksen rakentamiseen Aarne Ruusuvuoren ja Bertel Ekengrenin. Ystävämme Bertel saa ansaittuja kehuja älykkäänä miehenä ja huippusuunnittelijana. Ekestä puhutaan pitkään. Kaikilla meillä on hänestä hyviä kokemuksia.  

Olli puolestaan tekee vielä kirjaa ja kirjoituksia järkiperäisestä rakentamisesta. Häntä kiinnostaa varovaisesti Pakilan rakennusoikeuksien korottaminen 0,4 tasolle. Ehdottaa koerakentamista Sysimetsäntien tyhjään kortteliin. Kertoo jopa lähettäneensä asiasta ylipormestarille kirjeen. Ei ole saanut vastausta.  Ooken mielestä korkea rakentaminenkin on paikallaan oikeassa paikassa. Soitankin hänelle nyt aamutuimaan ja kysyn hänen mielipidettään juuri julkistetusta Pasilan tornirykelmästä. Minua se asia hieman naurattaa. Siis miten ajat muuttuvat. Teimme joskus Salmisen Pekan kanssa Pasilaan 30-kerroksiset kaksoistornit. Ne tyrmättiin kaupungin silhuettiin sopimattomina ja kapitalismin kukkasina. Näin nopeasti kaikki voi muuttua. Niin mitä Ooke sanookaan Pasilasta? Hän on tyytyväinen. Tornit ovat juuri siinä paikassa mihin niitä voisi rakentaa. Ryhtyy sitten puhumaan ihailemastaan Stadionin tornista. Se oli aikoinaan suosittu itsemurhapaikka. Kun rakensivat häkin, poistivat kaupunkilaisilta heidän ansaitsemansa hyvän palvelun.

Eero Oulasvirta osallistuu elämänmenoon Metro-lehden mielipidepalstalla nimimerkillä Epatto. Tarkistinkin mikä on nyt hänen viimeisin tekstinsä. No, tämän päivän 4.10.2018 lehdestä löytyi kolme uunituoretta tekstiä. Epatto lentää korkealla. Ikä ei rajoita lentokorkeutta. Päinvastoin se näyttää sitä lisäävän. On pakko kai ruveta katselemaan tuota HS Metro-lehteä, ei muuten mutta tuosta Epatosta ryhdyin kiinnostumaan. Aloitin siis tämän kappaleen aivan väärin. Ainakin yksi meistä liikkuu myös yhteisessä makrotason tulevaisuudessamme. Mitä tarkoittaa tuo sana epatto? Joku sanoo sen tarkoittavan vastarannankiiskeä. Se ei sovellu Eeroon, sillä hän ei ole vastarannalla.

Laiturilla esiteltiin kolmea koota: Kivistöä, Kalasatamaa ja Keraa

Laiturilla oli kosolti väkeä. Jussi-Pekka Alanen tuossa ja Tero Vanhanen tuossa. Esitykset ovat mainioita. Tarja Laine puhui Kivistöstä, Tuomas Hakala Kalasatamasta ja Pekka Vikkula Kerasta. Kommentaattoreina toimivat Aija Staffans ja Tommy Lindgren, molemmat Aalto-yliopistosta sekä kaupunkisosiologi Pasi Mäenpää Helsingin yliopistosta. Kaikki hankkeet edustavat nyt muodissa olevaa umpikorttelirakentamista.

Kivistö on lähellä sydäntäni. Ehkä se on jonkinlainen sukusairaus, sillä se on myös lähellä Liisan sydäntä ja lähellä Jussin sydäntä. Liisa oli tekemässä Kehäradan ympäristösuunnittelua ja Jussi teki aseman suunnitelmat. Minä taas puuhailin vuosia aiemmin koko kaupunginosan konseptin kanssa ja sitten Kehäradan konseptin kanssa.  Trev ja Hennu voittivat Marja-Vantaan kilpailun vuonna 2007.  Nyt kaupunginosan rakentaminen on jo pitkällä. Kivistö tarjoaa valmistuttuaan asumista 15000 ihmiselle. Tarja esitteli tilannetta ansaitusti ylpeydellä. Evoluutio kilpailuehdotuksesta todellisuuteen johtaa suuriin muutoksiin. Kilpailuehdotuksen kiehtovat isoympyrät hävisivät. Se ei tee kilpailuinstituutiota tarpeettomaksi. Mutta minut se tekee hieman surulliseksi. Kivistössä myynnissä olevien isojen asuntojen velaton neliöhinta näyttää olevan €4000:- per neliö. Yksiöiden hinta on €5500:- neliöltä.

Pekka Vikkula esitteli Keran uutta asuin- ja työaluetta Espoossa rantaradan varrella. Alueen vanhojen teollisuuskiinteistöjen poistuttua asukasluku olisi 14000. Työtiloja olisi valmiilla alueella noin 150000 k-m2. Kaavaehdotus perustuu Kera Challenge –kilpailun voittajaehdotukseen Co-op city, joka palkittiin myös Nordic Built Cities – kilpailussa toisella palkinnolla. Suunnitelman tekijöinä olivat B&M Arkkitehtuuritoimisto, WSP, Päivi Raivio ja Setlementtiasunnot Oy.

Sompasaari on uutta merellistä Helsinkiä. Se on Kalasataman 20000 asukkaan rantakaupungin 3000 asukkaan kaupunginosa.  Kalastaman alueesta järjestettiin arkkitehtikilpailu vuonna 2005. Kilpailun voitti Harris-Kjisik. He taitavat olla kestovoittajia näissä kilpailuissa. Kilpailuehdotuksessa kanavat halkoivat aluetta. Nyt kanavat ovat hävinneet, mutta näköakselit näyttävät säilyneen.  Alla on kuvia Sompasaaren rakenteilla olevista kortteleista. Myynnissä olevien asuntojen velaton hinta yksiöiden osalta on noin €9000:- neliötä. Isoissa asunnoissa neliöhinta on €6000:-. Tuomas Hakala esitteli meille kaavoitusprosessin kulkua. Hieno juttu kaiken kaikkiaan.

Katselin hieman myynnissä olevien kovan rahan uusasuntojen velattomia neliöhintoja Kivistössä ja Sompasaaressa.  Näyttää siltä että 25 neliön yksiön ostaja joutuu Kivistössä maksamaan 150000 euroa, kun Sompasaaressa rahaa pitää olla jo 250000.  Isommasta 80 neliön kämpästä joutuu Kivistössä maksamaan 310000 euroa. Sompasaaressa rahaa on löydyttävä 520000 euroa. Melkoinen hintaero. Vilkaisin myös Redin tornien hintoja. Redin Majakan neliöhinnat näyttävät olevan reilusti päälle 12000 euroa. Redin Loistossa löytyy asuntoja myös 6000-8000 euron velattomilla hinnoilla ja sitten sielläkin näitä 13000 euron neliöhintaisia loistokämppiä. Vuokratontilla oleva kerrostaloasunto on noin viidenneksen omalla tontilla sijaitsevaa asuntoa halvempi. Omakotitaloissa tontin osuus on puolet asunnon hinnasta.

Pihakansi – hyväkö juttu?

Eräs asia jäi tuossa hieman mietityttämään. Nyt on tapana sijoittaa autot umpikorttelirakentamisen pihakansien alle. Ratkaisu on sinänsä hyvä, mutta eräs asia askarruttaa. Pihat istutetaan ja puut kasvavat, nurmikoita kastellaan. Ihmiset viihtyvät. 30 vuoden päästä tulee remontti.  Kansi on korjattava. Puut ja multa poistetaan. Remontin jälkeen kaikki alkaa alusta. Pihoille ei koskaan kasva ihmisiän ikäisiä puita. Onko tämä pihakansipolitiikka nyt se ainoa oikea? Olisiko sittenkin tehtävä parkkitaloja tai sitten autot pantaisiin kallioon?

Kirjoittelin jossain vaiheessa blogin, jossa sivutaan Kalasataman suunnitteluhistoriaa:

http://penttimurole.blogspot.com/2017/04/matti-saapasnahkatornissa.html

Muistisairaat ja ikäihmiset

Tämä kongressiviikko on uuvuttava sinulle lukija. Minulla se lipsahti ohi melkein huomaamatta. Askel kyllä hieman hidastui, kun menin Paasitorniin eli työväentalolle ikäihmisten seminaariin. Seminaarin järjestivät Ympäristöministeriö, Ikäinstituutti ja MAL-verkosto. Seminaarissa julkistettiin ”Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö” –opas. Se löytyy täältä . Yleisöä oli luentosalin täydeltä. Vain yksi paikka oli vapaana. Joukossa oli ikäihmisiä, mutta suuri enemmistö yleisöstä oli nuoria tai keski-ikäisiä naisia. He taitavat olla niitä joita ikäihmisten elämä kiinnostaa tai sitten he saavat leipänsä meidän hoitamisestamme. En ehtinyt tilaisuuteen aivan sen alkuun, joten voin kertoa vain osasta tiedon antia. Kuuntelen Erja Rappen esitelmää muistisairaiden tai ikäihmisten asuinympäristön suunnittelusta ja rakentamisesta. Vanhukset pitäisi saada asumaan muiden ihmisten keskelle. Heitä ei pidä sijoittaa eristettyihin ”kustaankartanoihin”. Olisi hyvä, jos ikääntyneiden asuminen olisi lähellä päiväkotia, ehkä samassa talossa. On huolehdittava ulkotiloista, siellä on oltava paikkoja joissa istahtaa, on oltava kuviottomia tai oikein kuvioituja pintoja huippaamisen estämiseksi. Kukat ja tuoksut ovat hyviä asioita, kodin ikkunasta pitäisi näkyä luontoa – kesällä vihreätä, asunnon ovi ei saisi kätkeytyä seinään, esteettömyys on ykköskysymys - paljon tärkeitä asioita jotka olisi muistettava suunnittelussa. Itse asiassa hyvinkin yksinkertaisia asioita. Opas on tärkeä. Sen pitäisi olla suunnittelijoiden pöydällä ja aivoissa. Kun kerroin tästä seminaarista ystävälleni Veikolle, hän kertoi, että ennen vanhaan vanhat pantiin asumaan hautausmaan viereen kirkon äärelle. Nyt meidät vanhat halutaan kauppakeskusten päälle. Ajat muuttuvat. Olemmeko me vanhat jo muuttuneet?  Jää kysymään?

Seminaariyleisön määrästä päätellen muistisairaiden ja ikäihmisten ympäristöä käsittelevä seminaari oli selvästi suosituin näistä viikon seminaaritapahtumista. En kylläkään nähnyt siellä juurikaan suunnitteluväkeä. No, lukekoon sitten opaskirjaa.

Rautateillä Kiinaan

Ja vihdoin viimeiseen viikon seminaareista. Se käsitteli rautateiden logistiikkaa ja kuljetusmaailman muutoksia. Kaikki olemme varmaan huomanneet pakettiautojen ja kuorma-autojen suuret määrät liikenneympäristössämme. Kaupunkikeskustoissa ilmiö on erityisen silmiinpistävä. Nettikauppa ja kotiinkuljetukset lisääntyvät hyökyaallon tavoin. Mitä olisi tehtävä. Voitaisiinko kuljetuksia yhdistellä tehokkaammin? Voisiko rautateillä oli suurempi rooli pitkämatkaisissa kuljetuksissa. Olisiko aika uudelle paradigmalle? Vaatisiko nykyinen hajautettu järjestelmä keskittämistä ja yhteistyötä. Syntyisikö siitä skaalaetuja? Voitaisiinko järjestelmää tehostaa yksittäisten yritysten kysyntäohjattujen jakeluverkostojen avulla? Huipputärkeitä kysymyksiä.

Varsinaisen konkretian osalta mielenkiintoisin oli Anu Kujansuun esitelmä kouvolalaisen kuljetusyrityksen Kiinan juna projektista. Byrokratiaa tarvitaan ja regulaatiota tarvitaan, mutta toiminta syntyy yritysten innovaation kautta. Onnea yritykselle. Hieno esitelmä. Tähän päättyi Pentin seminaariviikko.

Hyvää syksyä. Syksy on hienoa aikaa!