Simon Reeven matkat Välimerellä tärppäävät meikäläiseen

Mietin matkojani maailmalla, tutkin satelliittikuvista vanhoja suunnittelukohteita ja asuinpaikkoja, samalla kuuntelin Falunin kisoja. Miksi nyt ryhdyin matkoja miettimään? Se taas johtuu siitä, että olemme Liisan kanssa katselleet kahtena iltana Simon Reeven loisteliasta Välimeren matkailun neljän sarjaa. Hänen sarjansa nimi on Mediterranean with Simon Reeve. Britannia, 2018. Esitysteksti kertoo seikkailevan toimittajan tutustuvan uudessa sarjassaan Välimeren rannikkovaltioiden moniin kasvoihin. https://areena.yle.fi/1-460424 . Todellakin, Simon matkailee ensimmäisessä jaksolla Maltalta Calabriaan ja Albaniaan. Malta ja Calabria tärppäävät meikäläiseen. Toisella jaksolla hän vierailee Kyproksella ja Libanonissa. Molemmat tärppäävät. Kolmas jakso kulkee läpi Libyan Tunisiaan. Molemmat tärppäävät. Neljäs jakso kohdistuu Marokkoon, Gibraltariin ja Espanjaan. Viimeinen jakso ei varsinaisesti tärppää, mutta hieman kuitenkin. Olipa kiinnostavaa. Ei yksin se missä liikuttiin, vaan nimenomaan tuo tyyppi Simon Reeve, ja hänen aiheensa ja asenteensa. Huippu hyvä juttu! Siinä ei ole mitään jenkkiohjelmien tyylistä edestakaista vatvomista eikä turhaa hehkutusta. Keskitytään johonkin tärkeään asiaan kussakin paikassa ja sillä siisti. Koskettelen ja muistelen nyt tämän reissun viitoittamana eräitä omia kokemuksiani.  Siis minä Välimerellä.

Malta

Malta on hiekkakivestä rakennettu helmi. Malta on ollut minulle kymmenien kertojen läpikulkupaikka. Olin aina menossa Libyan Tripoliin tai tulossa takaisin. Malta oli matkan väliasema siksi, että Libya oli asetettu embargoon ja lentoyhteydet oli kielletty. Tätä kesti 1980-2004. Oli matkustettava laivalla Maltalta Tripoliin. Laivamatka kesti yhden yön. Laivamatkan päättyessä Valettan satamaan tai alkaessa sieltä oli koettavissa jotain mahtavan ainutlaatuista: Valettan mahtavat linnoitusmuurit. Maltalla on tilillään kaksi sotahistorian suurta voittoa. Molemmilla kerroilla piiritetty Malta säilyi valloittamattomana vihollisen valtavasta voimasta huolimatta. Ensimmäinen ”siege” oli vuonna 1565, kun Malta onnistui pitämään ottomaanien piiritysjoukot muurien ulkopuolella. Toinen Maltan piiritys tapahtui Hitlerin ja Mussolinin joukkojen voimin 1940-1942. Maltan merkitys olisi ollut suuri Libyassa Suezia kohti etenevän Rommelin panssariarmeijan huollon kannalta. Maltalle tehtiin yli 6000 pommituslentoa. Malta kesti. Maltan kauneus ja harmonia perustuu juuri rakennusmateriaaliin, beigen hohtoiseen kalkkikiveen. Kaikki muurit, kirkot ja asuinrakennukset, ne ovat kaikki tuota samaa kauniin väristä kiveä, sitä kiveä jolla kaupunki makaa. Reeven ohjelmassa puututaan saarella tapahtuneeseen toimittajamurhaan.

Malta on ehdoton paikka. Kaupungin ja kylien harmoninen kauneus on seurausta alueen rakennuskivestä. Uljaat linnoitukset ja lukemattomat koristeelliset kirkot, kiehtovat katumiljööt ja mahtava historia antavat aiheen vierailuun – kunnes korona hellittää. Ylempi kuva on kuvakaappaus Simonin ohjelmasta

Calabria

Simon matkustaa laivalla Maltalta Calabriaan. Hän kertoo mafiasta, Ndranghetasta. Calabria on tullut minulle tutuksi vain yhdellä omakohtaisella vierailulla. Se on tullut enemmänkin tutuksi sisareni Marja-Liisan kautta. Hänen miehensä suku oli Calabriasta. Olimme Marja-Liisan johdattamana Calabrian retkellä, kun sattumalta tapasimme Campo Calabron kadulla sukulaisäidin. Hänen juristipoikansa Antonino Scopelliti oli saanut surmansa mafian ampumana. Äiti pyysi meidät kotiinsa. Kaikkialla oli valokuvia ja lehtileikkeitä surmatusta pojasta. Vanhan äidin yksinäisyys leijui ilmassa. Poika oli aiemmin mafian murhaaman tuomari Giovanni Falconen kolleega. Äiti sanoi riipaisevasti antaneensa anteeksi. Marja-Liisan perhe oli ollut uimarannalla Antoninon kanssa. Vain hetken sattuma pelasti Marja-Liisan sukulaiset matkustamasta serkkupojan autossa uimarannalta ylös kaupunkiin. Antonino surmattiin autoonsa mafian ampumana matkalla rannalta kotiin elokuussa 1991. Olimme kuulleet monia iloisempiakin tarinoita nuoren morsiamen kokemuksista saappaan kärjessä. Tämä toinenkaan ei kyllä kuulu niihin kaikkein iloisimpiin. Se kertoi alueen perinteistä. Patriarkaalinen isoisä oli kuollut, hän oli tilanomistaja. Maatyöläiset tulivat vuorilta hautajaisiin mustiin pukeutuneina, he suutelivat vainajan otsaa hänen viisautensa vuoksi, vainajan käsiä hänen anteliaisuutensa vuoksi ja vainajan jalkoja hänen ahkeruutensa vuoksi.

Vaimoni Liisan akvarellissa näkyy Campo Calabron hautausmaan muuri. Siellä on isoisän hauta. Taustalla siintää itse kaupunki Messinan salmen äärellä.

Kypros

Simon Reeve matkusti Kyprokselle. Minä seuraan intensiivisesti häntä paikoille jotka ovat merkinneet minulle jotain. Kypros on ollut jälleen esillä. Kypros taitaa olla venäläisten veroparatiisi. Nyt juuri tämän päivän Hesarissa kerrottiin ”allekirjoitusten pääagentuurista” Kyproksella. Se liittyi Navalnyin väitettyihin petoksiin. Simon ihmetteli Kyproksella saaren jakautumista kahtia kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan. Kieltämättä outoa. EU-maa josta osa on käytännössä Turkkia.  Simon kävi Nikosiassa pitkään säilynyttä rajavyöhykettä ja vihreää linjaa ihmettelemässä. Olen myös saanut kuulla paljon tarinoita suomalaisista rauhanturvaajista Kyproksella. Meilläkin oli Larnacassa toimisto kolmisen vuotta. Eräänlainen laatikkofirma sekin. Sen nimi oli LT Devecon, aika oli 1993-1995. Ideana oli olla lähellä Lähi-Itää. Ja oltiinhan me lähellä. Ankaraa tarjoustoimintaa harjoitettiin, mutta kala ei tärpännyt.

Siinäpä vientiporukkaa Larnacassa Saudi Arabian Riadia miettimässä. Vasemmalta Simo Järvinen, Pentti Murole, Marcial Echenique, Päivi Nikander, Pertti Schröder, Eija Erkkilä, Pekka Rautimo ja Tuomo Sirkiä.

Simonin ohjelmassa tämä kyläpäällikkö sanoi jotain tärkeätä saaren väestön suuresta railosta. Todettakoon, että kaikki kuvat joissa on tekstiä ovat kuvakaappauksia Simon Reeven videoilta.

 

Libanon

Simonin seuraava kohde oli Libanon. Hänen Beirutin vierailunsa tapahtui vuonna 2018. Silloin satama ei ollut vielä räjähtänyt. Käsittämätön katastrofi. Ylempi kuva näyttää Beirutin satamassa täyttöalueelle suunniteltua ja osittain rakennettua keskustan laajennusta ja alempi kuva tuhoalueen laajuutta. Minulle Beirut näkyy vanhastaan kahtena aikakerroksena. Ensimmäinen kerros oli vuonna 1970. Silloin tein turistimatkan Beirutiin ja sieltä taksilla Damaskokseen. Kaikki oli rauhallista. Beirut oli Lähi-Idän pankkimaailman ja huvittelumaailman keskus. Toinen aikakerros oli erilainen. Libanonin sisällissota oli käyty, kaupungin talot olivat ammusten reijittämiä, uutta Beirutia oltiin suunnittelemassa. Mekin solmimme siteitä ja osallistuimme tarjousten tekoon. Sittemmin kuljimme Beirutin ja Damaskoksen välistä tietä työmatkoilla Pekka Rautimon kanssa. Tien varrella oli suomalaisille tuttu viinitalo nimeltään Château Ksara. Minulla oli ilo tutustua Ksaran omistajaan. Hän on nimeltään Zafer E. Chaoui. Hän oli Suomen kunniakonsuli Libanonissa. Hänen viinitarhansa Beirutin ja Damaskoksen välisen tien varrella Bekaan laaksossa muistan hyvin. Viinitalo on 160 vuotta vanha. Viinikellarien sanotaan periytyneen roomalaisajalta. Olen myös silloin tällöin ostellut Alkosta heidän viiniään: Château Ksara Reserve du Couvent 2014. Hieno viini ja vielä hienommat muistot libanonilaisten kanssa tehdystä yhteistyöstä – ihanista ihmisistä. http://penttimurole.blogspot.com/2013/10/arabikevat-ja-syksy.html

Israel

Libanonista Simon lipsahti Israeliin. En ole koskaan käynyt Israelissa. Olen kyllä lähietäisyydeltä katsellut Israelin rantoja Kuolleen meren vastapuolelta, Jordaniasta. Israelissa kiinnosti kuitenkin yksi Simonin vierailukohde. Se oli suolanpoistolaitos, joka ohjelmassa mainittiin maailman suurimmaksi. Minä kun olin luullut maailman suurimmaksi Saudi Arabian Ras Al-Khairia. Se tuottaa juomavettä 1 milj. m3 päivässä. Israelissa vierailukohteen kokoisia laitoksia on viisi ja ne tuottavat yhteensä 2 milj. m3 päivässä. Hyvä juttu, suuria kaikki. Olemme hieman tutkineet Saharan metsitystä suolanpoistolla käsitellyllä vedellä kastellen. Se ei tunnu mahdolliselta. Pumppausmatkat tulevat liian pitkiksi ja korkeuserokin meren pinnalta kasteltaville alueille on satoja metrejä. Se ei onnistu edes näillä uusilla mahtavilla laitoksilla. Metsänkastelu on volyymiltaan jotain muuta kuin ihmisten juottaminen ja muukin huoltaminen.

Libya

Nyt tulee jännittävää, Simon suuntaa matkansa Libyan rantatielle. Mistä hän maahan saapuu, se ei ohjelmasta selviä. Ensimmäinen videoilla esitetty paikkakunta on Sirte. Se on yli puolimatkan Egyptin rajalta Tunisian rajalle. Rantatien pituus on 2000 kilometriä. Simon ajaa pitkin Sirten kaupungin rantaa ja ihmettelee tuhon määrää. Todellakin kaupungin rantakadulla on noin yhden kilometrin pituinen kortteli, jossa on paljon tuhoja. Rakennukset ovat pääosin kaksikerroksisia yhden perheen taloja.  Sirte, niin kuin muutkin Libyan kaupungit ovat säästyneet tuhoilta. Rantatietä kulkiessaan Simon ei poikkea meidän kohteisiimme kuten Ras Lanufin öljyteollisuuskaupunkiin tai Sirten valtavaan hallintokeskukseen. Niissäkään ei ole suurempia pommitusvaurioita näkyvissä. Hän poikkeaa kyllä Misurataan, joka oli yksi lempipaikoistani Libyassa. Ei kuitenkaan pysähdy Misuratan torilla. Se missä hän poikkeaa, on jotain suurenmoista. Se on Leptis Magna, roomalaiskaupunki. Tai oikeastaan foinikialaiskaupunki ainakin alkuun, sillä foinikialaiset perustivat kaupungin 1100 eaa. Leptis Magnasta oli kotoisin Rooman keisari Septimus Severus, joka eli vuoden 200 paikkeilla. Leptis Magnan kaduilla, kylpylöissä, basilikassa, amfiteatterissa tai teatterin puoliympyrän muotoisessa katsomossa aivan oikeasti on kuulevinaan ääniä, on näkevinään toogaan pukeutuneiden kansalaisten rientävän katuja sandaalit läpsyen, on kuulevinaan soittoa, amfiteatterissa jopa leijonien karjuntaa.

Sirten kuvissa näkyy raunioita punaisen tähden kohdalla. Lippu liehuu liikenneympyrässä, joka oli ISIS-teloituspaikka. Kuva osoittaa Gaddafin murhapaikan ja palatsin sekä meidän suunnittelukohteemme Sirtessä.

 Tripoli

Retkensä lopuksi Libyassa Simon päätyy Tripoliin. Hän ajaa pitkin Tripolin rantakatua ja saapuu torille, joka Italian kolonialismin aikaan oli nimeltään Italian aukio, sitten toisen maailmansodan jälkeen kuningas Idrisin aikaan Itsenäisyysaukio ja Gaddafin valtaan nousun jälkeen Vihreä aukio. Nyt se on Marttyyrien aukio. Minä aloitin Libyassa vierailut vuonna 1976. Silloin torin keskustassa oli vielä kortteli italialaista siirtomaa-arkkitehtuuria – hienoa sellaista, kuten kaikki rakennukset Tripolin keskustassa. Yhtäkkiä kortteli purettiin. Jäljelle jäi korttelin uumenista pieni kaunis moskeija. Ei aikaakaan, kun eräänä yönä moskeija räjäytettiin taivaan tuuliin. Nyt tori sai oikeat hallitsijalle mieluisat mittasuhteet paraatihankkeille. Turkkilainen linna sai kuitenkin säilyttää strategisen asemansa. Tuon linnan muurit liittyvät hieman Suomeen. Erkki Tuomioja kävi siellä vuonna 2000 noutamassa Filippiineiltä Jolon saarelta vapautetut Risto Vahasen ja Seppo Fräntin. Palataan paraatitorille. Torin putsauksen tapahtumasarja sai jatkoa 90-luvun alussa. Vastapäätä linnaa oli kaunis italialainen palatsi. Se oli entinen Italian valtionpankki, silloinen pääministerin toimisto. Tämä rakennustaiteen jalokivi päätettiin saneerata. Urakoitsijaksi valittiin turkkilainen rakentaja ja rakennustyötä valvomaan valittiin Devecon Oy ja sen myötä suomalainen arkkitehti ja suomalainen insinööri. Nimet? Miten mieletöntä, minulla on lista kaikista suomalaisista, jotka 90-luvulla työskentelivät työmaavalvojina Libyassa. Nyt en vaan muista näitä kahta. Ilmoittautukaa, please! Kävin tutkimassa valvojien opastuksella fantastista rakennusta ja sen jykeviä kaltereilla varustettuja pankkiholveja. Mutta sitten tapahtui. Eräänä aamuna rakennus oli räjäytetty. Se hävisi maan pinnalta samalla tavoin kuin naapurissa sijainnut moskeija. Jos eivät painaneet uskon arvot eivät painaneet myöskään rahan arvot. Vihreät arvot raivasivat muun tieltään.

Tuossa se on Tripolin rantatie alemmissa kuvissa nyt ja ennen. Tie oli ihana rantabulevardi silloin kun itse näin paikkakunnan ensi kertaa – mikä se nyt onkaan? No, se on sitä, millaisena Reeve sen näki.  Vasemmassa yläkuvassa on uhkea punainen linna ja oikealla mystisesti ”meidän valvonnassamme” räjähtänyt saneerauskohde, siirtomaa-ajan Italian valtionpankki, sittemmin pääministerin toimisto, jonka itsevaltias suutuspäissään räjäytti. Syy: hulluus.

Kiuaskiviä

Simon Reeven matka jatkui Tunisiaan ja Marokkoon. Tunisia tuli minulle erittäin rakastetuksi paikaksi kymmenien läpikulkumatkojen ja monien tuttavien ansiosta. Kuljetimme lentoembargon aikana Tunisian kautta Libyaan lähinnä valtavia lasteja piirustuksia. Oli tekeillä Sirten ja Jufran ministeriöt ja kongressikeskukset. Kerran tullimiehet jälleen tapansa mukaan kyselivät kassien sisältöä. Niitä oli kuorma-autollinen. No, piirustuksia ja pienoismalleja, niin sanoimme. Päättivät sitten tarkastaa yhden raskaan kassin. Mitä siellä oli? Kiviä. Miksi suomalaiset vievät Libyaan kassilla kiviä? Siellä on kiveä yllin kyllin omasta takaa. Oli selityksen paikka. Veimme paikalle saunan kiuaskiviä. Tunisia ihastuttaa. Rakennusperinnettä kunnioitetaan, uusi arkkitehtuuri on kaunista, harmonista.  Syntyy salainen yhteys vanhaan ja historialliseen. Miksi ranskalainen siirtomaakulttuuri on jättänyt hyvät jäljet, se sotkeutuu kauniisti ns. islamilaiseen arkkitehtuuriin, kun brittiläinen kulttuuri teetti ja teettää puolestaan huonoa jälkeä. Se näkyy rakennuksissa, mutta myös asemakaavoissa, olisiko se British Standard?