Onnea Libyan uudelle pääministerille!

Joka minut tuntee, tietää että olen toiminut pari vuosikymmentä Libyassa. Kaikki alkoi suomalaisesta Mariasta (Marja), joka oli töissä Yhdistyneiden kansakuntien Tripolin toimistossa ja hänen irakilaisesta professorimiehestään, joka oli töissä Fatah-yliopistossa samaisessa kaupungissa. Oli vuosi 1978 kun Tripolin Transportation Master Plan päätettiin antaa suomalaiselle Devecon Oy:lle? Sopimuksen allekirjoitti kaupunginjohtaja Muhammed Maatuk. Allekirjoitus tapahtui televisiokameroiden loisteessa kaupungintalolla. Käännöstä sopimuksesta ei ollut. Kaikki oli arabiankielistä. Käännöstä ei ehditty tehdä - televisiokamerat odottivat! Minä olin se onneton toinen allekirjoittaja. Tilaisuuden jälkeen ryntäsin toimistollemme Tripolissa. ”Hei äkkiä kääntäjä tänne, mitään muuta ei tarvitse kääntää kuin katsoa ovatko summat oikeat!” Summat olivat oikeat, mutta projektin päätöshetkeä ajatellen turhan pienet.

Tripolin maankäyttöä testaamaan

Niinpä kaikki lähti liikkeelle professori Alin kautta. Noissa maissa hommat hoituvat suhteilla. Hänestä tuli ystäväni. Meillä oli salaisena aseena maankäyttömallien testaus liikennesuunnitelman yhteydessä. Olimmehan tämän metodin välttämättömyyden oppineet Smith-Polvisen surullisesti päättyneestä Helsingin liikennetutkimuksesta. Olimme myös käyttäneet maankäyttötestausta Lahden ja Tampereen liikennesuunnittelussa. Maankäyttötestaus oli siis tarjouksemme salainen ase. Esitimme myös uusia menetelmiä liikennetutkimukseen. Käyttäisimme ilmakuvausta ja ilmakuvatulkintaa maankäytön nykytilan selvittämiseen - tiesimmehän, ettei näissä maissa ollut luotettavaa maankäyttötietoa saatavissa tilastotoimiston hyllyltä.  Kaikella tällä viisaudella ja muutamalla muulla lisäviisaudella täydennettynä vakuutimme Tripolin terävän pään ja pääsimme tuohon alussa kuvattuun allekirjoitustilaisuuteen televisiokameroiden edessä.

Harri Leppänen kirjoitti Libyan ajoistaan teoksen. Hän oli liikennetutkimusprojektin projektipäällikkö. Teoksen nimi oli Gaddafin kunnailla, Into Oy, 2011. ”Illalla Ali tulee hakemaan meidät kotiinsa. Maria loihtii kelpo aterian, jonka nautimme unohtaen vieraskohteliaan pidättyvyyden. Kyytipojaksi saamme jälleen flashia. Tätä menoa maksan kuivumisesta ei ole pelkoa. Toisen yöni Libyassa nukun matkakokemusten uuvuttamana unia näkemättä.”

Ensimmäiseen reissuun liittyy paljon valokuvausta. On saatava muistikuvia paikasta. Harri kirjoittaa: ”Pena haluaa tallentaa ympäristön näkymiä, mutta on turvallisuuspoliisien harhauttamiseksi ottavinaan turistikuvia minusta. Poseeraan lähes jokaisessa kadunkulmassa ja satama-altaan edustalla nojaillen huolettomasti rantabulevardin kaiteeseen.”

Hotellissa tapahtui kummia. Hotellihuoneen ovi suljetaan. Emme pääse ulos. Mistä on kysymys? Meidät on nähty valokuvaavan. Turvallisuusmies tulee hotellihuoneeseen. ”Haluamme tarkistaa filmin”. Mikäpä siinä, sanon ja avaan kameran takaluukun ja vedän filmin oikoisenaan ulos. Hän lähti tarkastamaan. Jälkeenpäin ei mitään kuulunut.

Kysymys on tunnelmasta

Tripolin liikennesuunnitelman ja siihen liittyvien maankäyttötestausten selostaminen on mahdotonta ja tarpeetonta. Mutta tunnelman muistelu on tärkeätä. Olihan silloin kysymys innovaatiosta ja vapaudesta, innostuksesta ja tulevaisuuden uskosta, kommunikaatiosta ja globalisaatiosta. Uskoimmehan me ihmisiin, rakastimme ihmisiä ja ihmiset olivat meidän kanssamme. Ennakkoluulottomasti. Luotimme toisiimme. Suunnittelu on mahdollista vain luottamuksen ilmapiirissä. Siihen sisältyy niin paljon fiktiota ja niin vähän faktaa. Kyllä, raportit ovat täynnä ns. faktaa. Raportit ovat hyllytavaraa. Tripolin kulttuurissa olimme varmoja siitä, mikä meidän kulttuurissamme on hieman epävarmaa, mutta jokseenkin varmaa: kukaan ei lue raportteja! Siis kaikki mikä meillä on antaa, on luottamus tästä tekemisestä. Ja sen perusteella tehdään päätökset. Homma tuli hoidettua. Se loppui niin että tilaajan projektipäällikkö lukitsi kaikki saamansa raportit varastohuoneeseen ja pisti avaimen taskuunsa ilmoittaen, että ”siellä ne nyt ovat, eikä kukaan niitä vie”.

Toiveikkaita uutisia

Miksi nyt aloitin tarinoinnin Libyasta? Aloitin sen siksi että nyt on kuulunut toiveita herättäviä uutisia Libyan mahdollisesta rauhanprosessista. Abdulhamid Dabaiba on valittu väliaikaishallinnon pääministeriksi ja osapuolet Tripolin ja Tobrukin hallinnosta ovat antaneet asialle hyväksyntänsä.

On pakko ryhtyä selvittämään itselleen tapahtumien kulkua. Heti ensitutkimalla havaitsee Libyan asioiden monimutkaisuuden ja hallitsemattomuuden. Jopa siinä määrin, ettei millään tahdo saada asiaa ymmärrettäväksi edes itselleen. Tällaista asiaintilaa taisivat jotkut vanhan hallinnon edustajat ennustella. Minun on ollut tapana soitella tuttavilleni Libyassa. No, ei niitä yhteydenpitoja nyt tukuittain ole. Aika on kuitenkin sellainen, että netistä voit palauttaa mieleesi kaukaisia asioita. Nyt selailen omia muistiinpanojani, katselen kuviani ja näppäilen nettiin yhä uusia hakusanoja. Haluan tietää jotain ja paremmin Libyan historiasta ja erityisesti niistä ajoista joita on sieltä lähtöni ja nykyhetken välissä. Siis vuosina 2000-2020. Haluan myöskin tietää mitä kuuluu niille ihmisille, joiden kanssa olin tekemisissä.

Olen sanonut kautta aikojen hienoimman asiakkaani olevan libyalainen Anwar Sassi. Hän oli ministeri kuningas Idrisin hallituksessa maan itsenäistyttyä. Hän oli ensimmäinen insinööritutkinnon suorittanut libyalainen. Istuttuaan aikansa kotiarestissa Gaddafin tultua valtaan 1969 hän ryhtyi kansallisen öljy-yhtiön hommiin. Niissä hommissa hän tuli tilanneeksi meiltä suomalaisilta ja Devecon Oy:ltä Ras Lanufin öljyteollisuuskaupungin suunnitelmat ja rakennustyön valvonnan. Tämä tapahtui 80-luvulla. Harri Leppänen Tripolissa oli tärkeä yhteyksien luoja. Tehdyt työt poikivat uusia tehtäviä. Niinpä 90-luvun vaihteessa kuului kummia. Jufran keidaskaupungista otettiin yhteyttä. Haffad Zaidan, karismaattinen tyyppi Waddanista halusi meidät. Oli saanut vihjeen Anwarilta. Homma sai laajentuneen momentumin kun valtio halusi hajakeskitysideaan perustuen kehittää kaksi suurta hallintokeskusta, toisen Jufraan ja toisen Sirteen. Tripolista olisi päästävä irti ainoana keskuksena. Maalla oli kolme osaa itä, länsi ja etelä. Suunnittelu ja valvonta hoidettiin National Consulting Bureaun kautta. He olivat vanhoja tuttaviamme. Varsinainen tilaaja oli ODAC, organisaatio hallintokeskuksia varten.

Tässä istuvat iloisella mielellä Ali Shibani, NCB:n johtaja ja Ali Dabaiba, ODAC:in johtaja. On käynnissä kokous, jossa hyväksytään meidän suunnittelukohteitamme. Jos olet niistä kiinnostunut klikkaa tuohon, siinä kerrotaan kyllä muistakin kohteista kuin näiden kahden herran projekteista: http://penttimurole.blogspot.com/2020/01/virtuaalimatkoja-menneisyyteen.html

Tämä ei ole tarina suunnittelusta

Tämä on tarina Libyan kaaoksesta sen jälkeen, kun vallankumousprosessi oli alkanut. Ensimmäinen Libyan sisällissota alkoi vuonna 2011. Puhuvat helmikuun 17 päivän vallankumouksesta 2011. Protestit Gaddafia vastaan olivat alkaneet Zawiassa jo elokuussa 2009. Arabikevät Tunisiassa alkoi joulukuussa 2010. Tunisian presidentti Ben Ali pakeni tammikuun puolessa välissä.  Benghazi oli Libyassa varsinainen arabikevään protestipaikka. Silmiinpistävää sen ajan kuvissa oli naisten aktiivinen osallistuminen liikehdintään kaduilla. YK:n turvallisuusneuvosto jäädytti helmikuussa 2011 Gaddafin ja hänen lähipiirinsä varoja ja matkustusoikeuksia. Helmikuussa 2011 Gaddafin turvallisuusjoukot tulittivat mielenosoittajia Benghazissa. Maaliskuussa 2011 Nato-johtoinen koalitio ryhtyi valvomaan Libyan lentokieltovyöhykettä. Kansainvälinen lentotoiminta koitui turmioksi Gaddafin hallinnon sotilassaattueille. Kaikki kävi nopeasti. Oikeastaan yllättää miten vahva vallankumouspotentiaali vallitsi kansan keskuudessa. Maa oli kuitenkin ollut hieman kuin Viro tai muut neuvostomaat, vallanpitäjiä ei juuri arvosteltu eikä vitsejä kerrottu. Mitä nyt suljetussa piirissä. Jotenkin olisin arvioinut maan kansalaiset myös liian mukavuudenhaluisiksi, jopa laiskoiksi aloittamaan nyt mitään vallankumousaktiviteettia. Toisin kävi. Elokuussa 2011 vallankumoukselliset valtasivat Tripolin. Pääkaupungiksi julistettiin Sirte. Gaddafi murhattiin Sirtessä lokakuussa 2011. Ensimmäinen sisällissota oli ikään kuin ohi.

Ensimmäiset vaalit 2012

Voisiko hurma yhtäkkiä rauhoittua? Kuka valtaa tyhjiön? 40 vuoteen ensimmäiset vaalit pidettiin 2012. Oli suuri vaali-innostus. Naisetkin olivat aktiivisia. Suuri tilaisuus! Äänestysprosentti nousi 60 prosenttiin. Mutta jo vaalien aikaan erilaiset intressiryhmät ryhtyivät vallan jakoon. Oli ammuskelua ja vastakkainasettelua. Suurin vallan jako oli idän, lännen ja etelän välillä. Se oli perinteinen suuri jako, jonka ristiriidat Gaddafi oli pitänyt hallinnassa. Nyt ne pyrkivät purkautumaan. Suuren jaon lisäksi heimoyhteiskunta ja kaupunkiyhteiskunta tarjosivat hyvän alustan erimielisyyksille tai ehkä esteen yksimielisyydelle. Vallan tavoittelijat ovat valmiita uhraamaan paljon - silloin harvoin, kun tilaisuus aukeaa.  Libyassa heitä ilmaantui kuin sieniä sateella. Pelikenttä oli avoin. Alkoi toinen sisällissota. Militiaryhmät olivat valmiiksi aseistettuja. Mistä sodittiin? Vallasta!

Toiset vaalit 2014

Toiset parlamenttivaalit pidettiin vuonna 2014. ISIS julisti kalifaatin 2014. Äänestysprosentti oli surkeat 18 %.  Heinäkuussa 2014 islamistit ottavat Benghazin kontrolliin, lähetystöt sulkeutuvat, ulkolaisia evakuoidaan. Tammikuussa 2015 Libyan armeija (Haftar) ja Tripolin militiaryhmittymä tekevät osittaisen aselevon, YK pyörittää vuoropuhelua Genevessä. Elokuussa 2015 ISIS valtaa Sirten. Tammikuussa 2016 YK kätilöi Tunisiassa uuden väliaikaisen hallituksen Government of National Accord. Parlamentit Tobrukissa ja Tripolissa eivät löydä yksimielisyyttä. Alkuvuodesta 2016 ISIS hyökkää Ras Lanufin öljyterminaaliin, uhkaa myös Bregaa ja Tobrukia. Syyskuussa 2016 Khalifa Haftar ottaa haltuunsa idän öljyterminaalit. Joulukuussa 2017 hallituksen joukot valtaavat Sirten. Huhtikuussa 2019 Haftarin joukot hyökkäävät Tripoliin. Vastustus on yllättävän kova ja Haftar saakin lähtöpassit heinäkuussa 2020. Ulkomaiset osapuolet kuten Turkki ja Venäjä olivat osallisia. Nykyaikaisia aseita raahattiin paikalle. Kansainvälisellä painostuksella syntyi Haftarin vetäytyminen ja linjat vedettiin Sirteen. Egyptin presidentti sanoi Sirtestä Jufraan kulkevan linjan olevan punainen viiva. http://penttimurole.blogspot.com/2020/06/punainen-viiva-sirtesta-jufraan.html 

YK:n yrittää jatkuvasti löytää ratkaisua. Oli ollut Marokon konferenssi 2015, Palermon konferenssi 2016, Berliinin konferenssi 2020, Tunisin konferenssi 2020 ja nyt sitten Geneven konferenssi 2021. Löytyikö nyt ratkaisu? 

YK on ollut aktiivinen yrittäessään saada Libyan jaloilleen. Ehkä kansainvälinen yhteisö näkee tämän ainoaksi mahdollisuudeksi ja velvollisuudeksi. Tuettuaan Gaddafin kaatamista ja vaikutettuaan siihen ratkaisevasti ja jätettyään sitten maan kansainvälisen ja heimojen välisen ja yksilöiden välisen valtataistelun valtaan, ilman koskaan koettua demokratian kokemusta, tämä velvoittaa. Mitä Barack Obama sanoikaan? Barack Obama sanoi pahimmaksi virheekseen, että hän ei onnistunut suunnittelemaan päivää sen jälkeen, kun hänen mielestään oikeutettu puuttuminen Libyan asioihin oli tehty. Ei todellakaan. Sitä eivät osanneet suunnitella sen paremmin Britannian David Cameron kuin Ranskan Nikolas Sarkozy.

Kohti kolmansia vaaleja 2021

Genevessä äänestettiin Libyan uudesta väliaikaisesta hallituksesta. Tai ei vielä hallituksesta vaan presidentistä ja kahdesta varapresidentistä sekä pääministeristä. Kätilönä tilaisuudessa oli YK:n edustaja Stephanie Williams. Hän piti tilaisuudessa hyvän puheen. Ihan totta, kuuntelin sen. Hieman pateettinen kyllä. Ensin äänestettiin eri alueiden ehdokkaista. Kukaan ei saanut tarvittavaa enemmistöä. Sitten muodostettiin neljä listaa, joilla kullakin oli edustajat idästä, lännestä ja etelästä, sekä neljäntenä vielä pääministeriehdokas. Lopuksi oli jäljellä kaksi listaa, joista toisen listan pääministeriehdokkaana olikin vanha tuttava. Hän oli Abdulhamid Dabaiba. Palaan tähän tuttavuuteen. Niin, Abdulhamidin lista sitten voitti äänin 39-32. Hän matkasi sitten kotimaahansa ja sai hyväksymisen maan kahdelta kansanedustuslaitokselta. Nyt juuri hänen pitäisi kertoa uuden hallituksen jäsenet. Ja lista julkistettiin. Viisi ministeriä on naisia. Pääministeri oli luvannut listaa, jossa on 30 % naisia. Nyt jäätiin puoleen väliin tavoitteesta. Ministereitä on 37 henkeä. Paikat jaettiin asukasmäärän mukaan itään, länteen ja etelään. Ministerien määrä on suuri, jos sitä vertaa vaikkapa Suomen ministerikatraaseen. Meillä on 19 ministeriä. Libyan asukasluku on 6,7 miljoonaa kun Suomessa ollaan 5,5 miljoonassa. Libyan BKT on 50 mrd. USD, kun taas Suomen BKT on 280 mrd. USD. Kannattanee muistaa, että Libyan bruttokansantuote per capita oli 70-luvulla yli Suomen.

Libyan kansantalous on öljystä riippuvainen. Bruttokansantuote per asukas oli 70-luvulla kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Kun kansainväliset öljy-yhtiöt lähtivät maasta, tuotanto taantui ja kansantulo putosi. Vallankumouksen aiheuttama romahdus oli ensin vuonna 2011 ja toinen aalto tuli 2013.  Huippuaikaan 70-luvulla raakaöljyä tuotettiin 3 milj. barrelia päivässä, Gaddafin kansallistettua öljytuotannon se oli noin 2 milj. barrelia ja vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen raakaöljyn tuotanto on välillä pysähtynyt, mutta keskiarvo on ollut 0,7 miljoonaa barrelia päivässä. Nyt se on noussut yli miljoonaan barreliin. Öljyn tuotantoa ja kansantuloa kuvaavat käyrät ovat hyvin yhdenmukaisia.

Virtuaalimatkalle Sirteen

Kun virtuaalisesti liikkuu omassa menneisyydessään kiinnostaviksi nousevat tapahtumat jotka sijoittuvat tuttuihin paikkoihin ja erityisesti paikkoihin joiden tekemiseen liittyi omiakin ihmissuhteita. Nyt uusi pääministeri asettautui parlamentin eteen Sirten kongressikeskuksessa. Sirten kongressipalatsi suunniteltiin Suomessa Jussi Jauhiaisen toimiessa arkkitehtina ja pääsuunnittelijana. Libyassa tilaajan edustajana toimi Ali Aborwes. Työ tehtiin organisaatiolle, jonka nimi oli ODAC, Organisation for Development of Administrative Centers. Firman johtajana oli Ali Dabaiba. Nyt hänen serkkunsa Abdulhamid Dabaiba sai juuri siellä pääministeriksi ”vihkimisen”. 25 vuotta on kulunut siitä, kun rakennus valmistui. Suomalaiset suunnittelivat ja valvoivat rakentamista. Esa Laihonen oli pääinsinöörinä valvomassa italialaisen urakoitsijan rakennustyötä. Olen yrittänyt löytää uutislähetyksistä kuvia kongressikeskuksesta nähdäkseni sen nykytilan. Olen saanut myös libyalaisilta ystäviltäni kuvamateriaalia palatsista Gaddafin kaatumiseen johtaneiden taistelujen ajoilta. Katsopa vaikka blogistani: http://penttimurole.blogspot.com/2016/09/uutisia-libyasta-ovatko-talomme-hajalle.html

Rakennus on täynnä singon reikiä. Niitä on sattumanvaraisesti siellä sun täällä. Räiskittynä. Niin kuin nyt tuon sisäänkäynnin päällä. 25 vuotta sitten kaikki oli puhdasta ja uutuuttaan hohtavaa. Toivottavasti Abdulhamid Dabaiba, uusi pääministeri onnistuu rakentamaan maan ja siinä ohessa saamaan myös tämän rakennuksen entiseen loistoonsa. Onhan hän rakennusmies jo koulutukseltaan. Onnea ja menestystä!

1990-alkuvuosikymmen Sirtessä oli useita rakennuskohteita. Yksi oli keskustan 1000 asunnon projekti. Urakoitsija oli turkkilainen Mesa. Työtä johti tilaajan puolelta nuori insinööri nimeltään Abdulhamid Dabaiba. Hän oli Pertti Virtasen suora esimies. Pertti toimi kohteen valvojana. Pertillä oli laaja kokemus suurista työmaista Suomessa ja ulkomailla. Uskon että oppi siirtyi nuorelle tilaajapomolle. Itsekin ihailin aina Sirten käynneilläni Pertin grafiikkoja ja siihen aikaan harvinaista Excel-taitoa. Abdulhamidin ja Pertin yhteistyö sujui hyvin. Talot nousivat. Ja vielä sekin, että samassa huoneessa kanssani tälläkin hetkellä istuva vaimoni Liisa piirteli Veli-Markku Uskin kanssa tuon samaisen alueen ympäristöjuttuja.

Suomalaisdelegaatio Sirten keskustassa tutkimassa rakennusten perustamisolosuhteita noin vuonna 1994. Abdulhamid Dabaiba oli työmaan projektipäällikkö.

Onnea!

Kun puhun libyalaisten ystävieni kanssa he jatkuvasti ikään kuin uskovat kaiken muuttuvan. Kutsuvat minua pian vierailulle. Voitaisiin taas aloittaa hommat. Eivät ehkä muista, että olen 25 vuotta vanhempi kuin noihin Sirten aikoihin. Muistot kuitenkin elävät. Ja toivo. Siis minun toivoni siitä, että vielä kerran näkisin nuo paikat. Toivo taitaa olla turha. Aika ei riitä. Korona ja kaikki. Nyt haluan vain toivottaa onnea ja menestystä Abdulhamidille ja kaikille muille ystävilleni Libyassa.