Smart Milano, Kandinsky ja taksikuskit

Jokaisessa Milanon taksissa sama kysymys: ”Oletteko kreikkalaisia? Ette näytä kreikkalaisilta, ei varsinkaan tuo mies! Mutta tuo puheen nuotti!” Sisareni selittää: ”Suomi, suomalaisia!” Taksikuski: ”Aivan, nyt kun sanotte, tunnen tuon nuotin, se on lingua nordica.” Sisareni estelee, ei lingua nordica vaan lingua ugro-finnico. Keskustelu laajenee ja siirtyy kielioppiin konjunktioihin. Tyypillistä Milanon takseille, keskustelu on laajaa – asioita syleilevää. Taksi on paikka – sosiaaliympäristö.

Milano on tuttu paikka – omakohtainen sosiaaliympäristö sukulaissuhteiden vuoksi. Jo 40 vuotta sitten oli tapana istua Galleriassa capucinolla ja Camparilla. Nyt oli jälleen aika, kevätauringon paistaessa ja ihmisten iloitessa talven taittumista – ainakin hetkeksi. Koko Duomon tori kuhisee väkeä. Aikaa on kulunut jalankulkukeskustan muodostamisesta. Torin entisten ajoratojen keltaiset kaistaviivat ja ajosuuntanuolet ovat ajan mittaan pois kuluneet. Ei enää jälkeäkään! 

Milanon Duomon hehkuva helmikuun auringonpaiste on houkutellut väkeä – osa Settimana della Modan innoittamana tai maksamana.

Valtava määrä ihmisiä parveilee valossa hohtavan tuomiokirkon edessä. Aurinko hymyilee ja ihmiset hymyilevät. Lapset juoksevat, nuoret parveilevat, vanhukset muodostavat keskustelupiirejä - autoja ei näy. Kyllä kai tekin muistatte, että Milanon kävelykeskusta toteutettiin ilman yhtään keskustatunnelia tai ilman yhtään pysäköintiluolajärjestelmää. Se toteutettiin asettamalla liikennemerkit. Kävikö kaikki helposti? Ei tietenkään, poliittinen kädenvääntö kuului asiaan. Torillakin eläkeläisten keskustelupiirit esittivät mielipiteitä puolesta ja vastaan. Päätökset kuitenkin tehtiin ilman kompromisseja. Kaikki tämä tapahtui Italiassa, jossa taksikuskin mukaan jokaisella on oma ideansa: ”Italialaiset ovat ajattelijoita - kukaan ei pidä byrokratian ratkaisuja oikeina, mutta sitten kuitenkin hyväksyvät ne muristen.” Keskustan ruuhkamaksuvyöhyke Area C on tällainen asia. ”Monet löytävät siitä huonoja puolia, mutta tosiasia on, että liikenne toimii ja päästöt ovat vähentyneet.”

Milanon ruuhkamaksujärjestelmää olen selostanut perusteellisesti blogissani: http://penttimurole.blogspot.it/2013/04/ecopassi-ja-area-c-milanossa.html . 

Duomon tori kuhisee väkeä lauantain auringonpaisteessa - pitkän talvisen sadekauden jälkeen. En löydä enää hakemallakaan katukiveyksestä siinä vuosia säilyneitä ajokaistaviivoja. Ihmiset ovat voittaneet.

Paikalliset taksikuskit tarjoavat oman kiinnostavan sosiaaliympäristön ja seurapiirin, he ovat valmiita keskusteluun. Sisareni sijoitetaan paikallisena taksin etuistuimelle – hän on sanavalmista tyyppiä. Keskustelu alkaa räjähtäen – ilman tunnustelua. Yksi kuljettajista on Enrico. Hän on hoikka mies, mutta täyttää olemuksellaan etupenkin kuin leposohvan nurkkauksen. Hän ajaa autoa käytännössä ilman käsiä. Kädet säestävät valtaisaa sanojen virtaa. Hänen kanssaan käsitellään käynnissä olevien muotimessujen ”katastrofaalinen” taksipolitiikka. Muotiasiakkaita kun kuljetetaan ”mustilla limusiineilla” verotta ja opiskelijoiden kuskaamana. Homma on niin pielessä, että muotiväki tulee hylkäämään Milanon ja on jo itse asiassa valinnut Pariisin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta naurun ja ilon säestyksellä!

  

Oletteko kreikkalaisia? Jokaisessa taksissa sama kysymys. Ette näytä kreikkalaisilta, ei varsinkaan tuo mies! Mutta tuo puheen nuotti!

Kohteena Kandinskyn näyttely

Matkalla torille oli muukin syy kuin vain Campari ja capucino. Kohteena oli Vassily Kandinskyn näyttely Palazzo Realessa. Näyttely oli kotoisin Pariisin Pompidousta. Kandiskylla oli kosmopoliitin elämää tsaarianajan Venäjällä. Vallankumouksessa hän menetti omaisuutensa, eikä häntä taidettu hyväksyä vallankumouksen konstruktivistikaartiin. Kandinsky siirtyikin Saksaan Dessaun Bauhausin taideopettajaksi. Natsien valtaannousu saavutti sitten pisteen, jolloin Bauhaus katsottiin syöpäläisten hommaksi ja lopetettiin. Kandinsky muutti Pariisiin Bois de Boulognen laidalle vuonna 1933 ja maalasi sinisiä unelmia, kunnes joutui taas sodan kurimukseen. Hän kuoli Pariisissa vuonna 1944 näkemättä rauhan tuloa. Tietysti hänellä, niin kuin kaikilla taiteilijoilla oli useita tyylijaksoja. Minua kiinnostavat hänen maalauksensa 20-luvulta. Ne ovat mielenkiintoisia kaupunkisuunnittelun kannalta. Tai paremminkin yhdennäköisyyden vuoksi kaupunkisuunnitelmapiirustusten kannalta. Hänen maalauksissaan kaikki on tila-avaruudessa irrallaan. Kaikki on kuin räjähdyksen jäljiltä, Monimuotoiset osat ovat matkalla kohti tuntematonta, mutta kuitenkin pysähtyneessä tilassa. Mikään harmonia tai osien koherenssi ei hallitse tilaa. Kaikki on kuin katselisi Helsingin uutta yleiskaavaa tai Espoon yleiskaavaa tai lähes mitä tahansa kasvavan nykykaupungin tavoitepiirustusta. Se on mielenkiintoista. Olemme aina olleet matkalla kohti kaaosta – emme kohti harmoniaa.

  

Vassily Kandinskin Musta rasteri ja Pienet maailmat III 20-luvun alkuvuosilta muistuttavat tämän päivän kaupunkisuunnitelmia, liikenteineen päivineen. Se on kiinnostavaa.

Suuteleva taksikuski Pariisista

Kun nyt Pariisista ja takseista ryhdyttiin puhumaan, niin en voi unohtaa ”unohtumattominta” taksimatkaani. Se tapahtui jo niinä vuosina, kun Helsinkiin oltiin vasta suunnittelemassa metroa. Silloin juuri oltiin hahmottelemassa sitä rakennetta, joka on nyt 40 vuotta myöhemmin hahmottumassa.  Asiat olivat tavalla tai toisella kuvitellusti järjestyksessä. Monia asia on nyt muuttumassa päällekkäiseksi mosaiikiksi –Kandinskyn maalausten malliin.

Kysymyksessä oli opintomatka Pariisiin. Näin se meni taksimiehen luomassa sosiaaliympäristössä:

Peugeot-taksi vuosimallia 1970 ylitti Pont Neuf'in ja pysähtyi jysähtäen liikennevaloissa Quai du Louvrella. Kuski veti käsijarrun päälle ja päätti hyökätä! Hän katsoi takapenkillä istuvaa tummaa naista sillä silmällä. Pentti istui takapenkillä kahden naisen välissä. Oikealla puolella istui tumma suomalainen Irma ja vasemmalla puolella istui vaalea pariisilainen Michèle. Taksikuski sukelsi selkänojan yli takapenkille kohti Irmaa. Kuljettajan vieressä istuva Unto repi taksikuskia raivokkaasti takaisin paikalleen. Pentin kädet hamuilivat ihanan Michèlen paljaita rintoja. Niitä peitti vain väljä hippipusero. (Elettiin 70-lukua.) Naapurissa raivoava hässäkkä antoi tilaisuuden kiihkeisiin pikasuudelmiin. Taksikuski oli auton takaosassa puoliksi Irman päällä. Kädet hamusivat hurjasti. Huutoa ja naurua, suudelmia ja riemua. Mistä oli kysymys? 

Oliko kysymys erikoisesta uusimuotoisesta Pariisin taksipalvelusta 70-luvun malliin, vai oliko kysymys sietämättömästä käytöksestä julkisessa kulkuvälineessä?  Ainakin kokemuksesta julkisessa kulkuvälineessä oli kysymys. Retkikunta oli nimittäin tutustumassa Pariisin uuteen huippunykyaikaiseen pikametroon eli RER-systeemiin.   Matka jatkui pitkin Rue du Pont Neuf’ia kohtia Pariisin pörssiä. Siinä juuri oli purkutyön alla Pariisin perinteiset kauppahallit, Baltardin mestariteos, Les Halles, Pariisin ”vatsa”. Hallit peittivät neljän hehtaarin alan. Ne oli rakennettu Napoleonin käskystä. Nyt niitä purettiin Pompidoun käskystä. Hallien paikalle oli tulossa uuden pikametron keskusasema ja laaja maanalainen kauppahalli.

Hurja taksiseurue ei voinut olla näkemättä tuhoa. Olimmehan juuri tulossa ravintolasta, jonka omistaja tapasi käydä ystävänsä Armas J. Pullan kanssa ostoksilla halleilla aamuvarhaisella ennen kapakan avaamista. Kapakka oli ja on Roger La Grenouille, Roger sammakko, latinalaiskortteleissa, Rue des Grands Augustinilla.

Sieltä löytyy Sac du Finlande, joka sisältää Armas J. Pullan teoksia ja kapakassa käyneiden suomalaisten käyntikortteja ja muita viestejä kymmeniltä vuosilta. Iloinen seurue oli tulossa juuri tuosta kapakasta. Toisella taksilla matkustivat Michèlen aviomies, arkkitehti Dominique – onneksi ja insinööri Kimmo sekä arkkitehti Toivo ja hänen ihana vaimonsa Hilkka. Suuntana oli Montmartre ja siellä Le Grenier.

Hallien työmaa ohitettiin onnellisesti ja taksimatkaa pidettiin jo voitettuna kanteena. Jopa hieman surumielisenä saatettiin ajatella: loppuiko se ilo jo? Ei loppunut. Rue Montmartrea syöksyvä auto joutui punaisiin valoihin Rue Reamurin risteyksessä. Unto yrittää vangita lukko-otteella taksikuskin rattinsa ääreen. Irma odottaa jo innoissaan uutta hyökkäystä. Onnistuuko Unto? Ei, kuski riistäytyy otteesta ja syöksähtää kohti takapenkin saalisnaista. Pentti keskittyy Michèlinen ihoon. Taksikuskin ilo loppuu lyhyeen. Valot vaihtuvat vihreäksi. Peugeot syöksähtää Rue Notre Dame de Lorette’a ja Rue Jean Baptiste Pigallea pitkin kohti Place Pigallea. Taas  pysähdys. Rytinää. Naurua. Kiljahduksia. Ympäristö muistuttaa Kala-Kallesta. Kävelijät kadulla tuijottavat menoa taksissa. Auto hytkyy, kaikilla on hauskaa. Kyyti jatkaa Montmartren mäelle pitkin Rue Lepic’iä.  Olemme perillä. Taksi saa erityiset juomarahat huippupalvelusta! Julkinen liikenne toimii korkealla palvelutasolla!

Smart City Milano

Kaikki kaupungit haluavat olla nykyisin SMART. Se on suorastaan muodinomaista. Älykaupungit, älytalot ja älykäs liikenne ovat raporttien ja selvitysten kestohyödykkeitä. Älykäs ihminen vain on vielä keksimättä. Olisiko Milanon Smart City keskittynyt ihmiseen?  Palataanpa nyt hieman Milanon älyarkeen. Mitä on keksitty? Keksintöjen jonkinlaisena tavoiteaikana pidetään vuotta 2015. Silloin on EXPO Milano 2015. 

Tässä on kuva Milanon Isole Digitali asemista. Kiva juttu, mutta oli jälleen uudistettu Italia-kokemus. Systeemi oli kehitetty niin byrokraattiseksi, ettei ajoneuvon " irroitus" onnistunut.

Isole Digitali on hauska idea. Nyt niitä on 15 kappaletta. Alueilla on wifi, informaatiototeemi, vuokrattavia polkupyöriä BikeMI tai pikkuisia sähköautoja (mopedeita) GuidaMI. Voit myös ladata sähköautosi. Klikkaa tästä niin näet lisää:

http://milano.corriere.it/milano/notizie/cronaca/13_ottobre_14/benvenuti-isole-digitali-15-punti-collegarsi-spostarsi-citta-28d0d332-34d3-11e3-b0aa-c50e06d40e68.shtml

Isole Digitali

Smart City Milano on Milanon kaupungin, yliopistojen, tutkimuslaitosten, asukasyhdistysten ja yritysten yhteistyöprojekti. Näkyvä osa projektia ovat digitaaliset saarekkeet “Isole Digitali”. Nyt tällä hetkellä saarekkeita on 15 kappaletta. 12 uutta saareketta aiotaan toteuttaa seuraavan vuoden aikana. Yhden saarekkeen hinta on noin 90000 euroa. Kullakin saarekkeella on WIFI-alue, kosketusnäytöllinen “toteemi”, BikeMi-kaupunkipyöräasema (Systeemissä nyt yhteensä 3300 pyörää ja 187 asemaa, 1,5 milj. vuosittaista käyttökertaa), sekä uutena erikoisuutena GuidaMi-pienoissähköautoasema. Toteemista saa tietoja kaupungin tapahtumista, liikenteestä ja säätilasta, toteemista voi myös lukea sanomalehtiä. Kaupunkipyörien lisäksi mielenkiintoa herättää nyt tuo Le miniauto - quadricicli elettrici. Yhdenistuttavia nelipyöräisiä pienoisajoneuvoja on nyt Milanon kaupungin käytössä 120 kappaletta ja lisää on tulossa. Yhden ajoneuvon hinta on 6000 euroa. Pienoisauton tai “nelipyöräisen mopedin” maksiminopeus on 45 km/h ja autonominen matka-aika 2 tuntia. Kysymyksessä on “FreeDuck” Ducati Energialta. Pikku ajoneuvossa on kaksi 2 kW sähkömoottoria ja 8 patteria 12 V 42 Ah. Laitteesta on saatavissa myös hybridiversio, jossa on 100 cc 4-tahtimoottori akun latausta varten teholtaan 2,2 kW. Sähkövehkeen ajomatka on 60 km ja hybridillä voi ajella yli 200 km yhdellä latauksella.

Milano EXPO 2015 on tavoitteellinen tapahtuma. Sitä ennen halutaan toteuttaa Smart City Milano. Asiaan kuuluu voimakas panostus liikenteen muutokseen.

Car Sharing systeemiin on liittynyt myös yksityinen Daimler-Benzin Car2go. Yhtiö on asettanut käyttöön 450 Smart-autoa. Asemia tulee olemaan kaksi, mutta auton voi jättää mielivaltaiseen paikkaan ja ottaa älypuhelimen ilmoittamasta paikasta. Vastaava autonvuokraussysteemi toimii myös nimellä Enjoy. Systeemillä on tällä hetkellä ajossa lähes 1000 Fiat 500 –autoa. Vuokrahinta on 25 centtiä minuutilta 50 kilometrin matkalla, yli tämän matkan ajettaessa on maksettava 25 senttiä kilometriltä.

Suosittelen matkaa Milanoon. Se on kiva paikka. Jos menet niin kysy vaikka minulta.