Designed for You - petetty lupaus!

Petetty lupaus

Nyt puhutaan brändeistä ja mantranomaisista käsitteistä. Puhutaanko totta? Sain aiheen ihmettelyyn kun astuin Milanossa Finnairin koneeseen maanantai-iltana. Koneen kyljessä luki Designed for You. Disainarina kiinnostuin tuosta.  Mitä se tarkoittanee? Olen Finnair Frequent Traveler ja pidän Finnairista. Siis mitä tuo DESIGNED tarkoittaa ”minun yhtiössäni”? Edellisen pääjohtajan mainosteksti sanoo: "All customers are important to us. Our primary target group, however, consists of the passengers who travel in their work between Asia and Europe irrespective of travel class." (Tuossa se muuten sanottiin – jälkeenpäin ajateltuna.)

Kone on sisustettu kauniin harmaaksi – Airbus 320. Kaikki on siistiä ja uutuuden hohtavaa. Lentoemot ovat ylen ystävällisiä. Vain yksi ongelma: kone ei ollut disainattu minulle – lupauksesta huolimatta. En mahdu istumaan jalkoineni selkänojan ja edessä olevan penkin väliin. Onneksi vaimoni istuu vieressä ja voin vyöryttää jalkojani naapurin puolelle.

Mutta siis tuo lupaus? Sitä ei pidetty minun osaltani. Tuon oheen liittämäni mainosfilmin lupaukset eivät kerro lainkaan turistiluokassa matkustamisesta. Rehellinen lupaus olisi sanonut: Designed for all under 185 cm.

Finnair Designed for You

http://www.youtube.com/watch?v=xd8s-2xZq8g

Brändi on ”lupaus”

Suomen mediaopas sanoo brändin olevan tavaramerkin ympärille muodostunut positiivinen maine.

”Brändin arvo muodostuu nimen tai logon tunnettuudesta, asiakkaiden merkkiuskollisuudesta, brändin mukanaan tuomasta laadun tunteesta ja brändiin liitetyistä mielikuvista. .. Median näkökulmasta brändi tekee tuotteesta houkuttelevan ja lupaa laatua. Onnistunut ja tunnettu brändi luo tuotteelle lisäarvoa ja vahvistaa käyttäjänsä identiteettiä.” Näin viisaat markkinamiehet sanovat, he jotka toivovat markkinoinnin olevan muutakin kuin arpapeliä. Minä olen tuon bränditouhun suhteen skeptikko.

  

    

Brändäyksen käytetyin muoto lienee Atlannin yli kuljetettujen 12 miljoonan orjan polttomerkitseminen. Brändiraudat saattoivat olla hyvin kauniita, kuten vasemmasta kuvasta näkyy. Myös Hitlerin keskitysleireillä 20 miljoonaa vankia brändättiin. Merkeistä puuttui kauneus, pelkkiä standardinumeroita. Samoin tehtiin Roomassa pakoa yrittäneille orjille: FUG oli tuo brändi – fugitivus. Porojen brändäys kertoo merkkien kauneudesta.  Nyt brändin sanotaan olevan lupaus. Hassua!

Nykyaikana olemme täynnä lupauksia. Brändi on ” lupaus” – niin sanovat viisaat. Kestävä kehitys on varmaan myös ”lupaus”. Niin, sepä taitaa ollakin brändi? Vihaan tuota sanaa. On muitakin. Trendi, se lienee myös ”lupaus”. Tuotakin sanaa vihaan. Nyt näyttää siltä, että olisi tehtävä luettelo ”hyvistä” ja ”pahoista”.

Maailman arvokkaimmat nykybrändit ovat Apple, Microsoft, Coca-Cola ja Google. Nokia on pudonnut surkeasti sijalle 72, mutta Ericsson on vielä surkeampi, se on sijalla 90. (Edes hieman lääkettä olympiatappioihin ruotsalaisille). Kuvassa on 20 arvokkainta brändiä Forbesin listan mukaan. Facebook on sijalla 36 ja IKEA sijalla 41.

Ryhdyn miettimään rakennusalan lupauksia. En tiedä onko termeillä jokin merkitys tai sisältö. Ohimennen kyselen ihmisiltä noista termeistä ja brändinomaisista julistuksista. Relevanttiin tämän päivän luetteloon kuuluvat Brundtlandin kestävä kehitys ja Himasen arvokas elämä, mutta yritetäänpä panna kasaan rakennusalan suunnitteluun ainakin tarjouspyyntövaiheessa liitetty nykybrändin eli lupauksen tehtävänkuvaus:

EU direktiivien mukaan kehitetyn tilaaja/tuottajapohjaisen hankintamenettelyn avulla voimme toteuttaa kumppanuuteen perustuvalla allianssiyhteistyöllä toimivaa asukasvuorovaikutteista rakentamista, jossa ekotehokas, hiilineutraali, nollaenergiapohjainen ja kustannustehokas elinkaarimalli takaavat inhimillisen elämän tasa-arvoon perustuvat esteettömyyden ja saavutettavuuden tavoitteet, syrjintää estävällä tavalla, noudattaen kestävän kehityksen mukaista tarvetta tiivistää ja täydentää nykyistä kaupunkia monitilarakennuksilla muuntojoustokykyiseksi kokonaisuudeksi ja samalla estää kaupunkirakenteen hajoaminen.

 Pureeko suunnittelijan valinnassa brändi vai korruptio?

Huh, siinäpä se oli, mutta varmaan jotain puuttuu. Oliko tuttua tekstiä? No pelleilyä tietysti, mutta siinä on kummallinen toden tuntu. Lähes kuin suoraan mediaoppaasta tai tarjouspyynnön tehtävänkuvauksesta.

Rakkaat ystävät, kertokaa vielä puuttuva lenkki tai heikoin lenkki, että saadaan ketju kestäväksi. Minulla on tarjolla yksi, se on suunnittelu. Suunnittelu on jäämässä sivuseikaksi tässä kaikessa prosessoinnissa. Siis sellainen suunnittelu jota tehdään ihmisen aivoilla ja luovuudella. Suunnittelusta on tullut metritavaraa, jota myydään kuin halpaa makkaraa.

  

Suunnittelua myydään kuin makkaraa. Emme etsi syyllisiä. Etsimme ratkaisua. Tilaaja on avainasemassa. Hänen on tiedettävä haluamansa tuotteen laatu ja hintataso. Kilpailevalla suunnittelijalla ei ole mitään edellytyksiä tarjota makkaranpätkää kollegaansa edullisemmin – pätkä vain on pidempi tai lyhyempi. Sen sijaan hän voi tarjota innovaatiota ja luovuutta. Se ei maksa mitään, sille ei ole hintaa, se on pelkkää lisäarvoa. Tuota viimeksi mainittua ei hintakilpailumenettely mittaa.

Itä-Suomen yliopiston professori Tomi Voutilainen moittii Hesarissa kuntien ja valtion hankintaosaamista. (HS 24.2.2014). Jutussa oli kysymyksessä asiatuntijapalveluiden tilaaminen pääkaupunkiseudun kunnissa. Lehden kokoamassa tilastossa oli tietotekniikka-alan, terveyspalvelujen ja insinöörityön lukuja vuodelta 2013. Hesari kirjoittaa: Vuotilaisen mukaan kuntien ja valtion virkamiehet eivät tunne hankintalakia kokonaisuudessaan ja tämä johtaa myös laittomiin tilauksiin. ”Kunnissa tuntuu olevan käsitys, että mikäli 30000 euron tilausraja ei ylity, voidaan elää kuin pellossa.” Voutilainen sanoo Hesarin mukaan vielä näin: ”Hankintojen ketjutusten osalta on aihetta epäillä, että hankinnoissa on mukana tyypillistä rakenteellista korruptiota, jolloin lakia pyritään kiertämään tietoisesti.” Vuotilainen jatkaa: ”Näin hankitaan hyötyjä ja etuja. Palveluita ja tavaroita hankitaan tuttavilta tai hyväksi havaituilta hovihankkijoilta. Syyt voivat olla elinkeino- tai aluepoliittisiakin, mutta tällaisia ei hankintalaki tunne.”

  

Valtio ja kunnat joutuvat noudattamaan hankintalakia. Yksityiset eivät joudu kilpailuttamaan hankintojaan. Yritys voi ostaa konsulttipalveluita luottamuksen perustella. Sen ei tarvitse lähteä hankintamenettelyn keinotekoisiin puolimatemaattisiin laatu/kustannus kuvioihin. Suomessa 30 % konsulttitoimistojen laskutuksesta tulee kunnilta tai valtiolta. Joensuun yliopiston informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori uskoo asiantuntijoiden palkkaukseen sisältyvän virkamiesten osalta hyötyjen ja etujen hankintaa – siis korruptiota. Kyllä – onhan sellaista ilmennyt. Tosin oltuani vuodesta 1963 tähän päivään asiantuntijayrityksen johdossa ja/tai palveluksessa en koskaan – en kertaakaan - törmännyt tarpeeseen lahjoa suomalaista virkamiestä. Hankintalaki on hankintalaki, mutta professorin puheet eivät vastaa todellisuutta.

Pari kiinnostavaa kommenttia – aiemmista blogiyhteyksistä

Tuossa juuri taannoin ystäväni Mattikoo kirjoitti tuttuun tapaansa tuosta ”lupauksesta” näin: ” Arkkitehteja kutsutaan tilaisuuteen, jossa erään puhujan aiheena on “kestävä tulevaisuus”. Kun KEKE eli kestävä kehitys tuli yleiseksi hokemaksi, hermostutin jossakin tilaisuudessa kääntäjää Sauli Rouhista pilkkaamalla fraasin maan rakoon. Kerroin, että kehitys on prosessi, jos se on kestävä, se kestää vain aikansa. Silloin (90-luvulla) ruotsinkielinen käännös oli osuvampi, eli “sustainable development” oli “bärkraftig utveckling”, kantokykyinen kehitys. Se oli jo osuvampi. Ja rehellisempi ilmaisu kuin esim. grynderin myymä 40 v. elinkaarivastuu, kun rakennusfirmat käytännössä eivät ainakaan samalla nimellä ole sopimuksestaan vastaamassa. Eli “kestävä tulevaisuus” on pöljä ilmaisu maailmassa, jossa ainoa kestävä on muutoksen prosessit, ei joku prosessin välivaihe.

Jussi Rautsi taas kirjoittaa olleensa paikalla kun Brundtlandin tiimi tuon ajatuksen keksi: ”Olli Siiralan (arkkit), Riihisen (VTT) ja 60- 70-lukujen suurten sosiologien jälkeen yhteiskuntatiede Helsingin yliopistossa ja muuallakin rutistui feminismin, erilaisten statuskenttien puuhastelun, päivätanssien pariutumisfrekvenssien yms. laskemisen alle. Aalto naureskelee pilven reunalla, jos siellä on, organisaatiotorttua, jolla jostakin syystä on hänen nimensä. Ai niin, sustainable development. Sanan keksi Brundtlandin ryhmässä työskentelevä arkkitehti-yhteiskuntatieteilijä Ellen de Vibe koskemaan Alta-joen suojelua. Satuin olemaan Tromssassa duunissa kun hän sen keksi. Puhuimme asiasta pari kertaa myöhemmin. Hän sanoi, ettei tiennyt keksineensä sanontaa jota hokemalla vältetään puhumasta luonnon järkevästä suojelusta ja tuhoamisesta (jota aina rakennettaessa tapahtuu). Siis mantrahan siitä on tullut. Ja mantraahan ei kukaan uskalla / kykene vastustaa.

Karisma nostaa!

No, tällä erää on mantrat loppuun käsitelty, saman tien on pyyhkäisty pöydältä myös polttomerkit ja brändit. Pesuvatiin ovat menneet professorien puheet korruptiosta ja samaan syssyyn myös Finnairin lupaukset ”minulle suunnitellusta”. Jos pätkimme makkaraa muiden ehdoilla, tulevaisuutemme on menetetty. Globalisaatio ei meidän osaltamme voi tarkoittaa sulautumista. Se tarkoittaa tietoista omaehtoisuutta, itsenäisyyttä, yksilöllisyyttä, karismaa. Kävin juuri kuuntelemassa Jenufan. Karita Mattila on elävä esimerkki kaikesta siitä minkä tarvitsemme kaikkeen muuhun!