Onkohan nyt menossa erityinen innostusviikko? On
tunnettua, että Suomessa olemme ikään kuin masentuneita - innostusta
tarvittaisiin. Autoradiosta kuultuna ilmeinen innostustieteen professori kertoi
vähintään 10 % ihmisistä innostuvan työssään. Hän oli sitä mieltä, että ihmisen
olisi todella huolestuttava - jos hän ei koskaan innostu - siis ilmeisesti
vaivuttava stressiin. Aika suuri osa
meistä on innostumattomassa tilassa ja potentiaalisesti riskiryhmää. Tämähän
selvästi vaivaa minuakin. Olen tullut skeptiseksi, enkä tahdo innostua. Olin juuri yrittämässä
innostumista. Se tapahtui Helsingin uudistetussa Torikorttelissa. Oli tarjolla
esitelmä ja brunssi. Minua todella kiinnosti tuo ajatus: ”Stress free area® -aistiystävällistä suunnittelua
kaupunkiympäristössä*. Nuo sanatkin ovat
niin ihania: ”aistiystävällistä”. Olen aina moittinut kaupunkejamme
aistillisuuden puutteesta.
En tahdo millään innostua
Esitelmöitsijänä oli Margit Sjöroos, hän on Conbalance
–nimisen firman johtaja. Hän on rekisteröinyt hyvinvointialan innovaationsa
brändinimellä *Stress free area®. Tilaisuuden kutsussa kerrotaan: ”Kyse on
yksilöstä tai kulttuurista riippumattomasta neurofysiologisesta suunnittelusta,
joka huomioi fyysisen, digitaalisen ja mentaalisen ympäristön välisen
merkityksen ihmisen hyvinvoinnille. Urban
storyssa toteutettava pilotointi on ensimmäinen laatuaan maailmassa.” Kyse on siis suunnittelusta – siksi se
kiinnostaa.
Urbanstory sijaitsee torikortteleissa Katariinankadulta avautuvalla Goviniuksen
sisäpihalla, ikkunassa lukee: designmyymälä, uusi luxus, aktivismin keskus,
taiteen kohtaamispaikka, espressobaari, kirjalainaamo, erilainen. (Huh, onpa teksti!) Kannattaa muuten
käväistä, siellä on ihana pikku kahvila Raw
Food ja kahvilassa kaksi
yritteliästä nuorta naista hienoine
tarjoiluineen, kuvassa Inka ja Maria esittelevät kahvilaa.
Kauppalehdestä löydän lisää tietoa esitelmöitsijästä. Lehden
artikkelissa Margit Sjöroos sanoo: ”Minua kiinnostaa ihmisten ikivanha
hermosto. Meillä on ikään kuin kahdet aivot: matelija-nisäkkään ja luolamiehen.
Jälkimmäinen mahdollistaa abstraktin ajattelun ja kielen. Stressireaktiot
kumpuavat vanhasta biologisesta taustasta.” Artikkelissa hän puhuu myös ”perifeerisen
näkökentän suojaamattomuudesta”. Se taas tarkoittaa, että ihminen vaistoaa jos
joku kulkee hänen suojaamattoman selkänsä takaa, kyse on vanhasta
selviytymisvietistä. Nyt tullaan pointtiin: esitelmässään hän sanoi
kaupunkilaisten pelkäävän ja stressautuvan maalaisia helpommin. Hän sanoi, että
korkeat talot pelottavat. Hän puhui paljon melusta. Hän puhui lapsista, jotka
stressautuvat kaupungin melusta jo äidin vatsassa. Hän uskoo vakaasti
innovoimaansa bisnekseen.
Enhän tuota kaupunkien huonoa stressitilannetta
maaseutuun verrattuna aivan purematta niellyt. Oli lähdettävä kaivamaan
lähteitä. Ja hups! Löytyi Douglas Mental Health University Instituutin tutkimus,
joka osoittaa kaupunkilaisilla olevan kolmanneksen suurempi taipumus
ahdistukseen ja stressiin maalaisiin verrattuna.
"Previous findings have shown that the
risk for anxiety disorders is 21 percent higher for people from the city, who
also have a 39 percent increase for mood disorders," says co-author Jens
Pruessner, a Douglas researcher. "In addition, the incidence for
schizophrenia is almost doubled for individuals who are born and brought up in
cities. These values are a cause for concern and determining the biology behind
this is the first step to remedy the trend."
Pruessner, with his colleagues from the Central
Institute of Mental Health in Mannheim,
"These findings suggest that different
brain regions are sensitive to the experience of city living during different
times across the lifespan," says Pruessner. "Future studies need to
clarify the link between psychopathology and these affects in individuals with
mental disorders. These findings contribute to our understanding of urban
environmental risk for mental disorders and health in general. They further
point to a new approach to interface social sciences, neurosciences and public
policy to respond to the major health challenge of urbanization."
Tutkimuslähteet:
“City living and
urban upbringing affect neural social stress processing in humans.” Nature, 2011.
Stress in the city: Brain activity and biology
behind mood disorders of urbanites." ScienceDaily, 23 June 2011.
Tutkijat kertovat
viisaudessaan ihmisten erilaisuudesta. Jotkut tarvitsevat stressiä suorituksen
alkuvoimana, toiset tarttuvat stressin vaikutuksesta pulloon ja vaipuvat yhä
syvemmälle. Teepä tuohon pätevä malli!
Stressivapaat alueet
osaksi kaupunkia?
Margit Sjöroos onkin mitä ilmeisimmin jonkinlainen guru.
Oli ärsyttävän mielenkiintoista kuunnella hänen esitystään. Hän puhui kauniisti
ja innostuneesti, radiossa kuultu ”innostusprofessori” olisi ollut häneen
tyytyväinen. Mutta Margit oli huolestunut, hän oli erityisesti huolissaan
kaupunkisuunnittelijoiden ”pysähtyneisyydestä”. Hän ei ollut saanut vastakaikua,
kun hän oli pyrkinyt myymään omaa ajatteluaan osaksi kaupunkisuunnittelun
prosessia. Jotkut olivat kuulemma oikein ärtyneet. No, minähän uskon tuon
olevan totta. Reviirit on ankarasti vartioituja. Alueelle pyrkijät koetaan
saalistajiksi. Mahtuuko tuohon
armoitettuun joukkoon yleensäkään uusia ammattilaisia – saatikka uusia guruja?
Keitä siellä oikeastaan nyt on? Tiedän siellä olevan
kaavoittajia, maisemasuunnittelijoita, kaavatalousasiantuntijoita,
liikennesuunnittelijoita, kunnallisteknikkoja, paikkatietoeksperttejä, sosiologeja, pohjarakennusinsinöörejä,
kiinteistötalouden asiantuntijoita joukkoliikenneasiantuntijoita,
ympäristösuunnittelijoita, pyöräilyasiantuntijoita, viitoitus- ja opastuseksperttejä,
valaistussuunnittelijoita, ympäristötaiteen tekijöitä, rakennuttajia,
kustannuslaskijoita, aikataulusuunnittelijoita,
palveluvarustussuunnittelijoita, maanmittausteknikoita, energia- ja
teleinsinöörejä ja vielä viimeisenä mutta ei vähimmän tärkeänä
vuorovaikutussuunnittelijoita. Luulisi tuohon joukkoon vielä hyvinkin mahtuvan
yhden stressivapaan alueen suunnittelijan. Mutta ei! Kamelin selkä katkeaa!
Suunnittelijat ja
toteuttajat muodostavat kirjavan joukon. Ihmiselle siinä ympäristöä ollaan
tekemässä – se on tietty. Ihminen on vaativa suunnittelukohde – jo yksilönä.
Suunnittelijat ovat kuitenkin käytännössä tekemässä keskiarvoyhteiskuntaa. Keskimääräisesti
stressittömän yhteiskunnan tavoite saattaa olla niin vaativa, että siinä
suunnittelijat ovat ensimmäisenä stressin uhreja.
Tärkeimmät ammatit ovat
stressin tyyssijoita
Britanniassa kaikista työperäisistä sairastumisista 40 %
on stressiin liittyviä. Eniten stressaantuvat sairaanhoitajat,
sosiaalityöntekijät, opettajat ja kotiavustajat. Myös hallinto ja maanpuolustus
ovat korkealla stressitilastoissa. Tärkeimpinä syinä työpaikkastressiin ovat
työpaineet, johdon puuttuva tuki sekä työpaikan huono henki, jopa kiusaaminen.
(Ulkomaan kielissä puhuvat pullistelusta, olisikohan tuo meillä puhuttu
kiusaaminen itse asiassa ns. kiusaajan itsetehostusta eli pullistelua, siinä ”kiusattu”
on vain sijaiskärsijä, ei varsinainen kohde?)
Amerikassa 2/3 lääkärivisiiteistä tehdään stressiin
liittyvien oireiden vuoksi. Suomessa vastikään tehty tutkimus osoittaa, että
suomalaisille eniten stressiä aiheuttaa oma kumppani. Suomalaisille yksittäisiä
stressaavimpia arkipäivän tilanteita ovat työpalaverit ja työhön liittyvät
esiintymiset (32 % vastaajista), ruoanlaitto (32 %) ja lastenhoito (28 %).
Joskus aikanaan
tein ikioman kaavioni ihmisten ongelmista. Tein sitten myös oman
”sukututkimuksen” lasten ja vanhusten - ja kaikkien siltä väliltä - suhteesta
näihin ongelmiin. Jotkut havainnot olivat mielenkiintoisia. Vanhuksilla ja
lapsilla oli yhteisiä pelkoja. Yllättävä oli ”sodan uhka”. Sellaista stressiä
ei keski-ikäisillä ollut. Myös” rikollisuus” oli lasten ja vanhusten yhteinen
pelko.
Viivi sen tietää,
suomalainen tutkimus osoittaa, että oma kumppani on pahin stressin aiheuttaja.
Tee sitten siihen stress free area.
Mistä kaupunki-ihmisen pelastaja?
Kun nyt ajattelemme Margit Sjöroosin puhetta
stressivapaista alueista ja sitten ajattelemme kaupunkisuunnittelua noiden
kanadalaisten ja saksalaisten tutkimusten pohjalta olemme pakosta hieman
ymmällä. Tähän asti on olut selvää, että kaupunki ja urbanisaatio pystyvät
tarjoamaan monipuolisen palvelujen kirjon ja sillä tavoin tyydyttämään ihmisten
perustarpeet. Ja nyt yhtäkkiä luemme tiedemiesten osoittaneen kuinka
dramaattisesti kaupunki lisää aikamme yleisintä sairautta – stressiä. Mistä on
kysymys? Onko stressi ja sen seurauksena kumuloituvat muut taudit pahempi uhka
ihmisille kuin ekologian edellyttämä tiivis kaupunki on kuviteltu hyöty? Niin, siis sosioekonomisesti tietysti!
Emmehän ole ennen pystyneet, emmekä pysty nyt, näissä laskelmissamme arvioimaan
ihmisen sielun ja ruumiin hyvinvoinnin arvoa. Se ei ole osa ekonomistien
laskentakaavaa.
Mitkä asiat tuossa mustassa murheen taulussa olisivat
sellaisia jotka Stress free areat voisivat pelastaa? En löydä selkeää yhteyttä.
Ymmärrän kaupunkisuunnittelijan ärtymyksen. Hän kun ei hallitse
alkeellisellakaan tavalla tuon taulun perusongelmia, ei edes niitä jotka
liittyvät tavalla tai toisella maankäyttöön, miten hän voisi ottaa vastuulleen
tuon stressin? Mihin se muuten liittyy? Kuka tekee laskelmat ja määrittelee
hyöty/kustannussuhteen - niitähän nykyään aina tarvitaan - kaikki perustuu talouteen (näennäis-)?
Olen surullinen
Margit Sjöroosin hieno idea Stress free area tavaramerkkeineen on samalla tavalla ihanne ja
haave kuin ystäväni Eero Paloheimon Ecocity.
Maailmassa tällaisia asioita ei voi rekisteröidä keksintönä yhden gurun
nimeen. Vaikka näillä rekisteröinneillä ei tavoiteltaisikaan maallista mammonaa
– vain kunniaa, ne eivät etene. Vain tavara, bulkkituote, brändi, se voidaan tuotesuojata,
valmistaa, varastoida, kuljettaa ja myydä ja ostaa, hieman käyttää ja sitten
siirtää kaatopaikalle. Stress free area ja Ecocity voivat toteutua ainoastaan
yhteisenä omaisuutena. Ne eivät ole tavara, ne ovat leijuva aate valtavan
prosessin suuressa pyörteessä!
Minua jäi mietityttämään, kun Sjöroos sanoi, että kaupungin häly ja ihmispaljous aiheuttavat stressihormonien erityksen: koemme uhkaa, tulee pakene tai taistele -reaktio. Olen lukenut viime aikoina paljon yksinäisyydestä aivotutkimuksen näkökulmasta. Myös yksinäisyys laukaisee saman reaktion. Joten eikö suomalaisella maaseudulla asuva kärsisi sitten taas stressistä yksinäisyyden takia? Kun yksinäisyys jatkuu kyllin pitkään, ihmisen koko elimistö ilmeisesti jää valmiustilaan, aavistaa vaaran, koska lähellä ei ole omaa heimoa. Kaupungissa taas heimo on lähellä, sen kun painelee kahvilaan. Ristiriitaista!
VastaaPoistaHei Lalla, kiitos vaan että veit minut tuonne katselemaan ja kuuntelemaan, kyllä tuo aihe ja erityisesti nyt nuo sinunkin ristiriitaisksi havaitsemasi jutut olisi hyvä ottaa ajattelun kartalle, ne eivät nyt ol esiellä.
PoistaKaupunkisosiologian löydöksistä voidaan olla montaa mieltä. Samaa mieltä ollaan yleisesti siitä, että kaupunkitila koetaan sitä turvallisemmaksi mitä enemmän siellä on ihmisiä. Downtowniin meno on yksinäisen ihmisen pelastus. Kapakka ei siellä ole ainoa vaihtoehto. Tämän huomaa Helsingin ydinkeskustan käytön lisääntymisestä. Minun ikäiseni eli kulutuskykyiset eläkeläiset hakeutuvat entistä useammin keskustan kahviloihin, tavarataloihin. Läppärin voi pitää mukana milloin mitäkin varten. Vaarallisinta on juuttua kodin hiljaisuuteen.
PoistaMielestäni Margit ei ota kantaa niinkään ihmissuhdeasioihin (yksinäisyys, jne) kuin alkoisiin ärsykkeisiin. Otetaan esimerkiksi kaksi onnelllista pariskuntaa, jolla on ystäviä ja joista toinen (pariskunta) asuu kaupungissa ja toinen maaseudulla. Olen taipuvainen uskomaan, että maaseudulla asuvilla stressitasot ovat pienemmät kuin kaupunkiserkuilla. Tämän ei tarvitse tarkoittaa, etteikö kaupunkiasuminen voisi olla siellä asuvien mielestä hauskaa vaan enemmänkin Margit hakee tapoja, joilla kaupunkisuunnittelussa mentäisiin stressittömiä ratkaisuja kohden silloin kun se on mahdollista. Jos koululaisten viihtyvyys kasvaa ja kurinpidolliset toimeniteet vähenevät sillä että luokissa on tekstiilimatot niin MIKSI ihmeessä sitä ei sitten tehdä? Näitä esimerkkejä Margit kertoi useita ja useat esittämänsä ratkaisuvaihtoehdot olivat niin järkeenkäypiä, että yhdyn erään mukana olleen kysymykseen: miksi tämä ei tapahdu jo?
PoistaOlen samaa mieltä Tarjan kanssa. Stressittömässä kaupunkitilassa on kyse juurikin ulkoisista tekijöistä. Esimerkiksi liikennemelu on merkittävä tekijä. Jos joutuu kävelemään päivittäin autoliikenteen keskellä tai makuuhuoneen ikkunasta kuuluu liikenteen äänet on kyse tekijöistä, jotka varmasti stressaavat, mutta jotka ovat poistettavissa kaupunkisuunnittelulla, kunhan tahtoa vain löytyy.
VastaaPoista