Kaupunkilainen stressien vallassa?

Onkohan nyt menossa erityinen innostusviikko? On tunnettua, että Suomessa olemme ikään kuin masentuneita - innostusta tarvittaisiin. Autoradiosta kuultuna ilmeinen innostustieteen professori kertoi vähintään 10 % ihmisistä innostuvan työssään. Hän oli sitä mieltä, että ihmisen olisi todella huolestuttava - jos hän ei koskaan innostu - siis ilmeisesti vaivuttava stressiin.  Aika suuri osa meistä on innostumattomassa tilassa ja potentiaalisesti riskiryhmää. Tämähän selvästi vaivaa minuakin. Olen tullut skeptiseksi,  enkä tahdo innostua. Olin juuri yrittämässä innostumista. Se tapahtui Helsingin uudistetussa Torikorttelissa. Oli tarjolla esitelmä ja brunssi. Minua todella kiinnosti tuo ajatus: ”Stress free area® -aistiystävällistä suunnittelua kaupunkiympäristössä*.  Nuo sanatkin ovat niin ihania: ”aistiystävällistä”. Olen aina moittinut kaupunkejamme aistillisuuden puutteesta.

En tahdo millään innostua

Esitelmöitsijänä oli Margit Sjöroos, hän on Conbalance –nimisen firman johtaja. Hän on rekisteröinyt hyvinvointialan innovaationsa brändinimellä *Stress free area®.  Tilaisuuden kutsussa kerrotaan: ”Kyse on yksilöstä tai kulttuurista riippumattomasta neurofysiologisesta suunnittelusta, joka huomioi fyysisen, digitaalisen ja mentaalisen ympäristön välisen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille. Urban storyssa toteutettava pilotointi on ensimmäinen laatuaan maailmassa.”  Kyse on siis suunnittelusta – siksi se kiinnostaa.

Urbanstory sijaitsee torikortteleissa Katariinankadulta avautuvalla Goviniuksen sisäpihalla, ikkunassa lukee: designmyymälä, uusi luxus, aktivismin keskus, taiteen kohtaamispaikka, espressobaari, kirjalainaamo, erilainen.  (Huh, onpa teksti!) Kannattaa muuten käväistä, siellä on ihana pikku kahvila Raw Food ja kahvilassa kaksi yritteliästä nuorta naista hienoine tarjoiluineen, kuvassa Inka ja Maria esittelevät kahvilaa.

Kauppalehdestä löydän lisää tietoa esitelmöitsijästä. Lehden artikkelissa Margit Sjöroos sanoo: ”Minua kiinnostaa ihmisten ikivanha hermosto. Meillä on ikään kuin kahdet aivot: matelija-nisäkkään ja luolamiehen. Jälkimmäinen mahdollistaa abstraktin ajattelun ja kielen. Stressireaktiot kumpuavat vanhasta biologisesta taustasta.” Artikkelissa hän puhuu myös ”perifeerisen näkökentän suojaamattomuudesta”. Se taas tarkoittaa, että ihminen vaistoaa jos joku kulkee hänen suojaamattoman selkänsä takaa, kyse on vanhasta selviytymisvietistä. Nyt tullaan pointtiin: esitelmässään hän sanoi kaupunkilaisten pelkäävän ja stressautuvan maalaisia helpommin. Hän sanoi, että korkeat talot pelottavat. Hän puhui paljon melusta. Hän puhui lapsista, jotka stressautuvat kaupungin melusta jo äidin vatsassa. Hän uskoo vakaasti innovoimaansa bisnekseen.

Enhän tuota kaupunkien huonoa stressitilannetta maaseutuun verrattuna aivan purematta niellyt. Oli lähdettävä kaivamaan lähteitä. Ja hups! Löytyi Douglas Mental Health University Instituutin tutkimus, joka osoittaa kaupunkilaisilla olevan kolmanneksen suurempi taipumus ahdistukseen ja stressiin maalaisiin verrattuna.

"Previous findings have shown that the risk for anxiety disorders is 21 percent higher for people from the city, who also have a 39 percent increase for mood disorders," says co-author Jens Pruessner, a Douglas researcher. "In addition, the incidence for schizophrenia is almost doubled for individuals who are born and brought up in cities. These values are a cause for concern and determining the biology behind this is the first step to remedy the trend."

Pruessner, with his colleagues from the Central Institute of Mental Health in Mannheim,

"These findings suggest that different brain regions are sensitive to the experience of city living during different times across the lifespan," says Pruessner. "Future studies need to clarify the link between psychopathology and these affects in individuals with mental disorders. These findings contribute to our understanding of urban environmental risk for mental disorders and health in general. They further point to a new approach to interface social sciences, neurosciences and public policy to respond to the major health challenge of urbanization."

Tutkimuslähteet:

“City living and urban upbringing affect neural social stress processing in humans.” Nature, 2011.

Stress in the city: Brain activity and biology behind mood disorders of urbanites." ScienceDaily, 23 June 2011.

  

Tutkijat kertovat viisaudessaan ihmisten erilaisuudesta. Jotkut tarvitsevat stressiä suorituksen alkuvoimana, toiset tarttuvat stressin vaikutuksesta pulloon ja vaipuvat yhä syvemmälle. Teepä tuohon pätevä malli!

Stressivapaat alueet osaksi kaupunkia?

Margit Sjöroos onkin mitä ilmeisimmin jonkinlainen guru. Oli ärsyttävän mielenkiintoista kuunnella hänen esitystään. Hän puhui kauniisti ja innostuneesti, radiossa kuultu ”innostusprofessori” olisi ollut häneen tyytyväinen. Mutta Margit oli huolestunut, hän oli erityisesti huolissaan kaupunkisuunnittelijoiden ”pysähtyneisyydestä”. Hän ei ollut saanut vastakaikua, kun hän oli pyrkinyt myymään omaa ajatteluaan osaksi kaupunkisuunnittelun prosessia. Jotkut olivat kuulemma oikein ärtyneet. No, minähän uskon tuon olevan totta. Reviirit on ankarasti vartioituja. Alueelle pyrkijät koetaan saalistajiksi.  Mahtuuko tuohon armoitettuun joukkoon yleensäkään uusia ammattilaisia – saatikka uusia guruja?

Keitä siellä oikeastaan nyt on? Tiedän siellä olevan kaavoittajia, maisemasuunnittelijoita, kaavatalousasiantuntijoita, liikennesuunnittelijoita, kunnallisteknikkoja, paikkatietoeksperttejä,  sosiologeja, pohjarakennusinsinöörejä, kiinteistötalouden asiantuntijoita joukkoliikenneasiantuntijoita, ympäristösuunnittelijoita, pyöräilyasiantuntijoita, viitoitus- ja opastuseksperttejä, valaistussuunnittelijoita, ympäristötaiteen tekijöitä, rakennuttajia, kustannuslaskijoita,  aikataulusuunnittelijoita, palveluvarustussuunnittelijoita, maanmittausteknikoita, energia- ja teleinsinöörejä ja vielä viimeisenä mutta ei vähimmän tärkeänä vuorovaikutussuunnittelijoita. Luulisi tuohon joukkoon vielä hyvinkin mahtuvan yhden stressivapaan alueen suunnittelijan. Mutta ei! Kamelin selkä katkeaa! 

Suunnittelijat ja toteuttajat muodostavat kirjavan joukon. Ihmiselle siinä ympäristöä ollaan tekemässä – se on tietty. Ihminen on vaativa suunnittelukohde – jo yksilönä. Suunnittelijat ovat kuitenkin käytännössä tekemässä keskiarvoyhteiskuntaa. Keskimääräisesti stressittömän yhteiskunnan tavoite saattaa olla niin vaativa, että siinä suunnittelijat ovat ensimmäisenä stressin uhreja.

Tärkeimmät ammatit ovat stressin tyyssijoita

Britanniassa kaikista työperäisistä sairastumisista 40 % on stressiin liittyviä. Eniten stressaantuvat sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, opettajat ja kotiavustajat. Myös hallinto ja maanpuolustus ovat korkealla stressitilastoissa. Tärkeimpinä syinä työpaikkastressiin ovat työpaineet, johdon puuttuva tuki sekä työpaikan huono henki, jopa kiusaaminen. (Ulkomaan kielissä puhuvat pullistelusta, olisikohan tuo meillä puhuttu kiusaaminen itse asiassa ns. kiusaajan itsetehostusta eli pullistelua, siinä ”kiusattu” on vain sijaiskärsijä, ei varsinainen kohde?)

Amerikassa 2/3 lääkärivisiiteistä tehdään stressiin liittyvien oireiden vuoksi. Suomessa vastikään tehty tutkimus osoittaa, että suomalaisille eniten stressiä aiheuttaa oma kumppani. Suomalaisille yksittäisiä stressaavimpia arkipäivän tilanteita ovat työpalaverit ja työhön liittyvät esiintymiset (32 % vastaajista), ruoanlaitto (32 %) ja lastenhoito (28 %).

  

Joskus aikanaan tein ikioman kaavioni ihmisten ongelmista. Tein sitten myös oman ”sukututkimuksen” lasten ja vanhusten - ja kaikkien siltä väliltä - suhteesta näihin ongelmiin. Jotkut havainnot olivat mielenkiintoisia. Vanhuksilla ja lapsilla oli yhteisiä pelkoja. Yllättävä oli ”sodan uhka”. Sellaista stressiä ei keski-ikäisillä ollut. Myös” rikollisuus” oli lasten ja vanhusten yhteinen pelko.

  

Viivi sen tietää, suomalainen tutkimus osoittaa, että oma kumppani on pahin stressin aiheuttaja. Tee sitten siihen stress free area.

Mistä kaupunki-ihmisen pelastaja?

Kun nyt ajattelemme Margit Sjöroosin puhetta stressivapaista alueista ja sitten ajattelemme kaupunkisuunnittelua noiden kanadalaisten ja saksalaisten tutkimusten pohjalta olemme pakosta hieman ymmällä. Tähän asti on olut selvää, että kaupunki ja urbanisaatio pystyvät tarjoamaan monipuolisen palvelujen kirjon ja sillä tavoin tyydyttämään ihmisten perustarpeet. Ja nyt yhtäkkiä luemme tiedemiesten osoittaneen kuinka dramaattisesti kaupunki lisää aikamme yleisintä sairautta – stressiä. Mistä on kysymys? Onko stressi ja sen seurauksena kumuloituvat muut taudit pahempi uhka ihmisille kuin ekologian edellyttämä tiivis kaupunki on kuviteltu hyöty?  Niin, siis sosioekonomisesti tietysti! Emmehän ole ennen pystyneet, emmekä pysty nyt, näissä laskelmissamme arvioimaan ihmisen sielun ja ruumiin hyvinvoinnin arvoa. Se ei ole osa ekonomistien laskentakaavaa.

Mitkä asiat tuossa mustassa murheen taulussa olisivat sellaisia jotka Stress free areat voisivat pelastaa? En löydä selkeää yhteyttä. Ymmärrän kaupunkisuunnittelijan ärtymyksen. Hän kun ei hallitse alkeellisellakaan tavalla tuon taulun perusongelmia, ei edes niitä jotka liittyvät tavalla tai toisella maankäyttöön, miten hän voisi ottaa vastuulleen tuon stressin? Mihin se muuten liittyy? Kuka tekee laskelmat ja määrittelee hyöty/kustannussuhteen - niitähän nykyään aina tarvitaan - kaikki perustuu talouteen (näennäis-)?

Olen surullinen

Margit Sjöroosin hieno idea Stress free area tavaramerkkeineen on samalla tavalla ihanne ja haave kuin ystäväni Eero Paloheimon Ecocity. Maailmassa tällaisia asioita ei voi rekisteröidä keksintönä yhden gurun nimeen. Vaikka näillä rekisteröinneillä ei tavoiteltaisikaan maallista mammonaa – vain kunniaa, ne eivät etene. Vain tavara, bulkkituote, brändi, se voidaan tuotesuojata, valmistaa, varastoida, kuljettaa ja myydä ja ostaa, hieman käyttää ja sitten siirtää kaatopaikalle. Stress free area ja Ecocity voivat toteutua ainoastaan yhteisenä omaisuutena. Ne eivät ole tavara, ne ovat leijuva aate valtavan prosessin suuressa pyörteessä!