Ennen oli ennen ja nyt on
nyt
Tässä on tullut tavaksi kelata menneisyyden, nykyisyyden
ja kuvitellun tulevaisuuden välillä, ja tavaksi on tullut myös hehkuttaa,
silloin kun ennusteet ovat osuneet oikeaan. No useimmiten ne ovat kyllä menneet
täysin metsään. Katso vaikka http://penttimurole.blogspot.fi/2013/11/tulevaisuuden-ennustamisen-mahdottomuus.html
. Nyt kun olen kirjoittamassa joukkoliikenteen kilpailuttamisesta, paperipinoa
kaivaessa käteen osuu ”Seutulippu 10 vuotta” -seminaari vuodelta 1998.
Esityksessäni tulin sanoneeksi vision poliittisen osan toivomussisällöksi:
Uudistuva
kaupunkipoliittinen päätöksenteko
Tietoyhteiskunnan
kansalaiskeskustelu
Kaikki asiakirjat,
suunnitelmat ja poliittinen työskentely ovat julkisia, internet tms.
Lisääntyvä
kaupunginosahallinto
Suunnittelumallit
perustuvat sosioekonomisiin lähtökohtiin
Maankäyttö-, liikenne- ja
ympäristöpolitiikka hoidetaan yhteisen strategian puitteissa
Uudenmaan kunnat toimivat
yhtenä talousyksikkönä liikenneasioissa (laajennettu YTV)
Kuusitoista vuotta on tietysti lyhyt aika, kun yhteiskunnallista
murrosta kehitellään, mutta kun tuota toivomuslistaa katsoo, niin eipä näytä
kehitysvauhti päätä huimaavalta. Vai havaitsetteko jotain? Ehkä liikenteessä
itsessään olisi muutoksen tekijää?
Joukkoliikenteessä nöyrästä
matkustajasta tulee vaativa asiakas. Maaseudun ja kaupungin joukkoliikenteen
selvästi eriytyvät. Maalla sitä olisi vähemmän, mutta kutsuohjattua.
Kaupungissa raitiovaunusta tehtäisiin kolmas olohuone ja joukkoliikennematkasta
osa vapaa-ajan elämystä. Auton ei sanottu mahtuvan kävelykeskustaan.
No, eipä tuostakaan paljon tullut villoja, mutta nyt on
jälleen kerran tilaisuus tarkistaa kehityksen pyörän asentoa. Meillä on
Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari. On muuten mukavaa näin
riippumattomana agenttina, ilman velvollisuuksia tai vaikutusvaltaa, seurata
maailman menoa, sen voi ottaa vaikka dementian torjuntana.
Kokoussali on ihana
Paikallisliikenneliitto järjesti tällä kertaa
tavanomaisen vuosikokouskongressinsa Yrjönkadun G 18 salissa. Paikallisliiton
kokoukset ovat usein mielenkiintoisissa paikoissa. (Kiitos järjestäjät Pekka ja
Harri!) Tämänkertainen paikka eli nykyagenttislangilla
G 18 - talo valmistui vuonna 1884 arkkitehti Sebastian Gripenbergin piirtämänä.
Talossa toimi aluksi Helsingin Suomalainen Tyttökoulu – ensimmäinen laatuaan. Nykyisin rakennus on Svenska folkskolans
vänner – yhdistyksen omistuksessa. Alue onkin vuosisadan vaihteen Helsingin
varsinaista koulualuetta, sillä Vanhan kirkon puiston toisella laidalla oli
Suomen ensimmäinen yhteiskoulu Suomalainen Yhteiskoulu, jonka koulutalo
valmistui vuonna 1890, J.W. Snellmanin entisen kotitalon paikalle. (Tuo
rakennus purettiin 30-luvun lopulla.) Naapurissa on vielä jäljellä Helsingin Suomalaisen
Reaalilyseon eli Ressun koulutalo, joka on vielä lähes samassa tilassa, kuin
miksi se oli laajennettu vuosisadan vaihteessa. SYK:n talon purki muuten
vakuutusyhtiö Suomi - taisivat vakuutusyhtiöt jo vanhastaan olla valitettavan
innokkaita kiinteistökehittäjiä.
Pekka ja Harri Paikallisliikenneliitosta osaavat
valita mielenkiintoisia seminaarisaleja – siitä kiitos! Tämä Helsingin
vanhimman tyttökoulun komea sali (1884) Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa on
aivan mainio paikka. Koulusta tuli myöhemmin Tyttönorssi ja se muutti
Runeberginkadulle.
Kilpailuttaminen alkoi
90-luvulla
1991 maaliskuussa astui voimaan uusi henkilöliikennelaki.
Se mahdollisti bussiliikenteen kilpailuttamisen. Helsingin seudun ensimmäinen
kilpailuttaminen käytiin 1993. Kilpailuttamiseen otettiin aluksi noin 15 %
seutuliikenteestä. Pienimmät liikenteenharjoittajat arvottiin. Mukana
kilpailuttamisen järjestämisessä olivat tutut herrasmiehet: Niilo Järviluoma,
Tero Anttila, Pekka Aalto ja Pertti Heiskanen. Kilpailuttamisen alkuaikojen
suuren aforismin lausui Urpo Vihervaara, Suomen Turistiauton toimitusjohtaja,
kun häntä syytettiin kilpailun hinnoittelun vääristämisestä: ”Kaikkien fysiikan
lakien mukaan kimalainen ei osaa lentää, mutta katsokaa, kyllä se vain
lentää.”
YTV kilpailutti vuosien 1994–96 aikana neljässä osassa
koko seudullisen linja-autoliikenteen. Hinnat laskivat radikaalisti, mutta
turbulenssia syntyi. Tämä oli kuitenkin hyvä alku ja samalla YTV:n juhlaa.
Kysyn Niilo Järviluomalta vielä tapahtuiko kilpailuttamisen alussa jotain
virheitä. Niilon mielestä varsinaisia virheitä ei tapahtunut. Tai ehkä se, että
HKL- bussiliikenne osallistui seutuliikennekilpailuun. Siitä syntyi ongelma.
Helsingin oli myöhemmin kilpailutettava myös oma bussiliikennetuotantonsa.
Joukkoliikenteen kehittäminen pääkaupunkiseudulla sai
lisää pontta kun pääministeri Paavo Lipposen hallitusohjelma keväältä 1996
näyttää vihreätä valoa valtion osallistumiselle seudun hankkeisiin: valtio lupasi
osallistua pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän toteuttamiseen kuntien
yhteisesti hyväksymän suunnitelman mukaisessa hankejärjestyksessä.
Kilpailuttamisen kuuma
peruna
Markkinatalouden innoittamana ajattelemme kilpailun
olevan lähes ainoa ajateltavissa oleva keino yhteiskunnallisen tasapainon
ylläpidossa tai hyvinvoinnin parantamisessa. Kilpailun kautta arvellaan myös
olevan mahdollista synnyttää ”arvokasta elämää”. Kysynkin – ja vastaan:
Kilpaileeko opiskelu vapaa-aikaa vastaan? =EI
Kilpaileeko terveydenhoito sairaanhoitoa vastaan? = EI
Kilpaileeko uskonto ateismia vastaa? = EI
Kilpaileeko kaupunki maaseutua vastaan? = EI
Kilpaileeko mies naista vastaan? = EI, EI
Kilpaileeko joukkoliikenne yksityisautoilua vastaan?
=??????
Nyt kuitenkin puhumme usein joukkoliikenteen tasapäisistä
kilpailuedellytyksistä. Näin ei pitäisi tehdä sillä yksityisautoilu ja
joukkoliikenne kilpailevat eri sarjoissa. Tarvitaan siis tasoitusta, koska
pelataan yhteiskuntagolfia, kaikki samanaikaisesti samalla kentällä. Nykyinen
tasoitus ei ole riittävä.
Joukkoliikenteen kilpailuttaminen on nyt ensimmäistä kertaa pantu pystyyn keskisuurissa kaupungeissa. Tähän
asti on edetty aluksi liikenneluvilla suojatusta itsekannattavasta liikenteestä
sopimusliikenteeseen ilman kilpailua ja sitten kilpailtuun
sopimusliikenteeseen. Kilpailuttamisessa on ikään kuin ostettu metritavaraa,
vaikka toisaalta onkin haikailtu ”yrittäjyyden” palauttamista antamalla
bonuksia lisääntyneestä matkustajamäärästä ja parantuneesta matkustajatyytyväisyydestä.
Näissä asioissa ollaan kuitenkin alkutekijöissä.
EU - lainsäädännön ja palvelusopimusasetuksen mukaan
joukkoliikenne on kilpailutettava, jos liikenteeseen annetaan julkista tukea.
Meillä asia herätti kuumaa keskustelua. Onhan meidän bussiliikenteemme ollut
perinteisesti alkuaan hyvinkin kunnioitettavien perheyritysten hoidossa.
Paikallisliikenteessä joukkoliikenteen hoito on vaatinut kunnalta subventiota. Pikavuoroliikenteessä
on pärjätty melko hyvin lipputuloilla. Kannattavuus on osin turvattu siten,
ettei uusia vuoroja ole sallittu nykyisen sekaan. Kaukoliikenne on hoidettu
markkinataloudellisin periaattein. No, onhan valtio sentään ostanut kaukoliikenteen
vuorojakin vuosittain 20,5 miljoonalla eurolla. Valtio on ostanut lähinnä maaseudun
vakiovuoroliikennettä. Julkista rahaa on
kaupunkien ulkopuoliselle liikenteellekin annettu 166 miljoonaa euroa vuodessa,
kun lasketaan mukaan matkakorvaukset, ostoliikenteet ja lipputuet.
Julkisen liikenteenvuosiliikevaihto on Suomessa yli 3
miljardia euroa vuodessa. Subventiota annetaan suorana tukena tai matkakorvauksina.
Asiakas maksaa kaikesta bussiliikenteestä 60 %. Taksiliikenne on suuri tekijä.
Taksien liikevaihto on lähes sama kuin busseilla. Taksikyydeistä asiakas maksaa
59 %. Outoa ettei Paajasen selvittelemässä 1 miljardin suuruisessa yhteiskunnan
järjestämässä Kela-, koulukuljetus yms. potissa ole päästy etenemään yhdistelyn
suuntaan.
Linja-autoliitto on ollut perinteiden tiukka vaalija.
Kilpailuttamisesta tulikin henkien taisto. Väitettiin viimevuotisen ensimmäisen
kilpailuttamiskierroksen vaativan 200 virkamiestä reittejä suunnittelemaan ja
kilpailuttamista masinoimaan. Tosiasiassa homma hoitui huomattavan
tyylikkäästi. Muutamalta kuntien ja liikenneviraston virkamieheltä taisivat
yöunet mennä ja saipa jokunen konsulttikin asiasta toimeksiannon, mutta että
200 – sellaista ei alkuunkaan tapahtunut.
Kunnallisissa hankinnoissa
markkinaoikeuteen
Kunnallinen hankintojen kilpailuttaminen ei nyt ole
yleisesti ottaen sujunut aivan moitteettomasti. Markkinaoikeuteen on menty turhankin
tiuhaan tahtiin - joskus aivan nurinkurisin perustein. Minäkin olin mukana
aikamoisessa juristirumbassa kun erään kaupungin kilpailuttamalla tehtyä kauppakeskustan
(se oli muuten aivan keskustassa) urakoitsijan ja suunnittelijan valintaa
valmisteltiin markkinaoikeuden käsittelyyn. Hävinnyt kilpailija valitti ja
syytti erityisesti liikenteen suunnitteluun liittyvistä virheratkaisuista
meidän voittaneessa ehdotuksessamme. Massiivisen lausuntomateriaalin
valmistelun jälkeen markkinaoikeus totesi, ettei asia kuulu heille, sillä
kaupunki ei ollut ostamassa mitään vaan myymässä. Kaupunki myi rakennusoikeutta
parhaan tarjouksen tekijälle. Kaupunki arvioi saamiaan ostotarjouksia tuotteen
hinta/laatusuhteen perusteella. Se ei ole hankintalainsäädännön mukaista
kunnallista hankintaa.
Tuostapa tuleekin hyvä aasinsilta ostamisesta myymiseen. Matkahuollon
eläkkeelle siirtynyt entinen toimitusjohtaja Pekka Hongisto piti
Paikallisliikenneliiton kokouksessa hyvän kommenttipuheenvuoron. Hän sanoi että
kuntien pitäisi keskittyä myymään – ei ostamaan. Kunnat voisivat myydä hyvää
joukkoliikennetuotetta asukkailleen. Asialle olisi tärkeätä, että
sosiaalihuollon ja koulukuljetusten jättipotit saataisiin integroitua
yhteiskuljetuksiin. Asukkaat sitten tyytyväisinä ostaisivat hyödyllistä
tuotetta, jonka tuottajat - yrittäjähenkeä uhkuen - pyrkisivät tekemään yhä
houkuttelevammaksi. Pekalta kiva ajattelun takinkääntötemppu – lisää tuota
ajattelun innovaatiota. Mutta Hongistolla oli aiheellinen pelko: hän pelkäsi
tarjonnan keskittyvän ja kilpailijoiden määrän vähenevän. Jos kilpailijoita on
vain yksi, se ei olekaan kilpailua. Hänen huono esimerkkinsä oli
pääkaupunkiseudun jätehuolto. Asia on siten pidettävä kuumana ja
innovatiivisena. Toimiva joukkoliikenne on asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen
kilpailukyvyn hopeinen avain. Arvauskilpailu: mikä on kultainen avain?
Simo Airaksinen esitteli kilpailun tuloksia. Hänen
esityksensä otsikko oli: ”Toimiko kilpailu ja murtuivatko reviirit?” Simon
mielestä vastaukset olivat kyllä ja ei. Esityksessään hän hahmotteli kaksi
tulevaisuuden kuvaa: A ja B. Pekka Hongisto pelotteli kuvalla B.
36 miljoonaa
vuosikilometriä ratkaistu
Nyt sitten kilpailutettiin 8 kaupungin joukkoliikenne.
Miten siinä kävi? Simo Airaksinen kysyi alustuksessaan. ”Toimiko kilpailu ja
murtuivatko reviirit?” Jos nyt hieman tulkitsee, niin hän vastasi ensimmäiseen
kysymykseen ”kyllä” ja toiseen kysymykseen ”ei”. Kaiken kaikkiaan viime vuonna kilpailutettiin
8 Paikallisliikenneliiton jäsenkaupungissa 56
paikallisliikennelinjaa. Kilpailua käytiin
Jyväskylässä, Lahdessa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Oulussa,
Lappeenrannassa ja Porissa. Lisäksi vielä Helsingin seudulla kilpailutettiin
kolme linjaa. Kaiken kaikkiaan Paikallisliikenneliiton jäsenkaupungeissa (Helsingin
seudun linjat poisluettuna) kilpailutettiin 36 milj. vuosittaista
linjakilometriä. joita ajamaan liikennöitsijät velvoitettiin asettamaan 411 bussia. Yhteensä vuosittaiseksi
urakkasummaksi muodostui 82 milj. euroa. Tästä voidaan laskea keskimääräiseksi
kilometrihinnaksi 2,3 euroa per kilometri. Tämän laskelman ulkopuolella ovat Kouvola,
Savonlinna, Kajaani ja Vaasa, joissa myös kilpailua käytiin.
Kilpailutus kahdeksan kaupungin kohteissa (36 milj.
vuosikilometriä) antoi melko suuren hajonnan kilometrihinnoissa. Kilpailu
kuitenkin onnistui, sillä tarjokkaita oli sopivasti. Kaikki kilpailijat olivat
asiantuntijoita alallaan, joten selkeältä alihinnoittelulta vältyttiin. Se
lupaa hyvää tulevaisuudelta.
Markkinaoikeuteen mentiin
ja ympäri käytiin – hyvä!
Jyväskylässä paikallisliikenteen tarjoushomma meni kuitenkin
markkinaoikeuteen. Jyväskylän Liikenne Oy oli katkerana menettäessään ”oman” liikenteensä
ja vei asian markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Valituksessa kohdistettiin huomio
Onnibus Oy:n tilinpäätökseen ja väitettiin oman pääoman olleen negatiivisen.
Lisäksi valittaja väitti Onnibus Oy:n tarjonneen bussikalustoa, jota ei ole
olemassa. Samalla moitittiin myös hankintayksikölle annettua liian suurta
harkintavaltaa. Markkinaoikeus teki sitten ratkaisunsa helmikuun lopulla ja
hylkäsi valituksen. Mutta sitten tapahtui kummia. Jyväskylän Liikenne Oy eli
Koiviston Auto Oy ostikin Jyväskylän liikenteen jälleen itselleen. Kehä oli
sulkeutunut.
Jyväskylän liikenne alkaa uudella kalustolla
heinäkuussa. Bussit ovat ajan hengessä vihertävän kukertavia. Bussin
virtuaalimalli on sijoitettu paikallisliikenteen bussiterminaalin katoksen
eteen. Katos on omien tekemä – arkkitehteina olivat poika Jussi ja kollega
Dynis. Jyväskylä on minulle erittäin mieleinen paikka, siellä on niin paljon muutakin
omien tekemää - ykkösenä Suomen kävelykatujen ykkönen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti