Viimeaikoina on totuttu puhumaan vanhuksista. Vanhukset
ovat ensisijassa taakka, mutta ehkä joissain epämääräisissä haaveissa myös
voimavara. Aika vähän puhutaan lapsista. He ovat takuuvarmasti ainoa voimavara
mikä meillä on. Mitä lapset oikein tekevät? Mitä heille opetetaan pitkän
monivuotisen päiväkoti-esikoulu-ala-aste-yläaste-lukio- aikana? Emmehän
oikeastaan tiedä tuosta paljoa. Hieman ihmettelemme Pisa-keskustelua, mutta
emme osaa siihenkään ottaa kantaa. Eihän tuon lasten maailman näkemiseen juuri
tarjota tilaisuuksia. Mitä nyt isovanhempien päivä kerran vuodessa
päiväkodeissa - tai sitten harvinainen tilaisuus päästä lastenlapsen
todistuksenjakoa todistamaan vanhempien ollessa estyneinä.
Mutta, nyt tuli tilaisuus
Kemiönsaarella järjestetään eskarilaisille kotiseutuhistoriaan
liittyviä taidetapahtumia. Kaikki lähtee Sagalundin kotiseutumuseosta. Ensin
tutustutaan museon vanhoihin esineisiin, sitten tanssitaan tanssipedagogin johdolla
tanssi-improvisaatiota, joka liittyy kotiseudun historiaan, sitten siirrytään Tjudan
taidetyöpajaan grafiikan ja keramiikan töitä tekemään. Minä pääsin seuraamaan
kun suomenkielinen ryhmä saapui ateljeen vieraaksi. Lasten tehtävänä oli
maalata grafiikkavärein kuva Sagalundin museossa mieleen jääneestä esineestä –
vanhasta lelusta tai muusta käyttöesineestä. Kuvaa täydennettäisiin muilla
kotoisilla aiheilla lasten ajatusten mukaan. Lopuksi kuva vedostettaisiin vaikuttavan
näköisellä prässillä paperille. Ateljé Tjuda Pedagogi
oli valmistautunut lasten tuloon. Paikalla olivat Tuisku ja Liisa. Opettajana
oli taidekasvattaja Pive.
Ateljé Tjuda Pedagogi
esittelee lasten taidetta 23. toukokuuta 2014. Lasten taidetoimintaa Kemiönsaarella
rahoittavat Svenska Kulturfonden ja Konstsamfundet.
Mitä tapahtuu kun lapset tulevat? Jännittää. Eteisestä
kuuluu aamuvirkeän iloista puhetta.
Sisään astuu neljä poikaa ja viisi tyttöä. Sisään tuli vielä kaksi
ohjaajaa. Ensin esittäydytään. Kun jotain kysytään kädet nousevat innokkaaseen viittaukseen.
Nyt kysytään Sagalundin museossa nähtyjä esineitä. On nähty nokkivia kanoja, autoja,
kahvimyllyjä, kahvikuppeja, veivattu myllyä ja haisteltu jauhettujen
kahvipapujen tuoksua. Keskustelu kiertyi aluksi kahvin ympärille. Eihän kukaan
noista lapsista nyt kahvia ollut juonut. Kauhisteltiin vanhan ajan lapsia.
Heille annettiin ehkä sikurikahvia, mutta ei nyt enää. Nähtiin monia leluja,
puisia autoja ja jäniksenkäpäliä. Olipa vielä itse tehty nukke – sellaisia nykyään
harvemmin näkee. Nuket ostetaan kaupasta – näin sanovat lapset.
Nyt sitten ensimmäisenä tehtävänä on piirrettävä yksi
niistä Sagalundissa nähdyistä esineistä. Tytöt piirtävät nukkeja ja hyrriä,
pojat punaisia ja ruskeita autoja. Sitten leikataan alumiinilevystä piirretyn
kuvan mukainen pala. Tuo pala väritetään grafiikkaväreillä. Jokaiselle annetaan
pensseli. Sitten vielä puetaan jokaiselle ihana värien tuhraama taiteilijaessu.
Joku lapsista haluaa mustaa, pinkkiä, punaista ja vihreätä. Joku tyytyy yhteen
väriin. Joku ei keksi värien paljoudesta suosikkiaan. Väritys vaatii
keskittymistä. Väri otetaan pieneltä lautaselta ja sivellään pitkällä
taiteilijasiveltimellä kiiltävälle metallille.. Metalli ei ime väriä ja kuvat
näyttävät aluksi hyvin suurpiirteisiltä.
Nyt seuraa toinen tehtävä: on piirrettävä lapsi joka
leikkii tuolla juuri maalatulla lelulla. Kuva tehdään uudelle metallilevyn
palaselle. Lasta varten tarvitaan ehkä ohuempi pensseli. Mekonkin voi piirtää.
Pitäisikö vielä piirtää jokin lemmikkieläin? Hyvä. Koira käy tai kissa. Lasten
omat opettajat hieman toppuuttelevat. Menee kuulemma sottaamiseksi. Ovat
varmaan tottuneet toppuuttelemaan. Sotata ei saa. Sottaaminen ei ehkä ole luovaa
taidetta. Minä mietin: noinhan se ajatuksen lento usein aikuisten maailmassakin
katkaistaan. Uudet ajatukset ovat aina vielä hieman sotkussa – kunnes kirkastuvat.
Joku saa valmiiksi ihanan keltaisenkukertavan kissan.
Joku keskittyy jatkuvasti paloautoonsa. Violetit sydämet löytävät paikkansa. Ei
ole aivan helppoa saada aikaan pienipiirteistä kuvaa pelkällä siveltimellä.
Mutta kuvia syntyy. Yksikään lapsista ei mene tuossa hommassa lukkoon. Kaikilla
on luovuus silmissä ja sormenpäissä.
Seuraa tauko. Lapset hihkuvat ilosta. Essut pois ja kaikki
ryntäävät pihalle talviseen auringonpaisteeseen. Leikitään rosvoa ja pollaria. Pöydälle
on sikin sokin värejä, siveltimiä, metallilevyjä, kyniä. Ilmassa leijuu odotus.
Pian syntyy teoksia. Teokset syntyvät prässissä. Maalatut alumiinilevyt
sijoitetaan prässiin ja kukin lapsista vuorollaan pinnistää voimansa
äärimmilleen saadakseen teoksensa painettua. Grafiikkatuote syntyy ja
paljastetaan. Lapset osoittavat suosiotaan joka teokselle huudoin ja taputuksin
teoksen paljastuessa. Kaikki saavat suosiota tasapuolisesti. Seuraa signeeraus.
Se on vaativa ja arvokas tapahtuma. Lopuksi tutkitaan ja arvioidaan kaikki
teokset. Ne odottavat tulevaa näyttelyä 23. toukokuuta Tjudan Pedagogiossa.
Tervetuloa, näette muun muassa nämä ihmeellisyydet.
Käsittämätöntä! Millaisia
teoksia! Peppi teki tämän hunnutetun naisen. Se on aivan fantastinen. Alkuaan
se oli kuitenkin tekijän mukaan mehulätäkköön kaatunut pingviini.
Saga teki tämän
teoksen. Se on aivan ihmeellinen. Miten nuo kuviot ovat voineet syntyä. Ne syntyivät
ja kuva painettiin. Katsokaa tuota tytön hahmoa. Silmiä, suuta ja hiuksia!
Sininen koira seuraa vieressä – vai onko se pupujussi? Sydämet leijuvat.
Nuutti teki tämän
ihanan koiran. Siinä on suuren taiteilijanalun rentoa otetta. Taideopettaja
puhuu nykytaiteen trendeistä maalaustavassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti