Galina opiskelee Turun Yliopistossa. En tunne häntä,
mutta sain häneltä 45 kysymyksen listan urbanisaation kehityksestä, ongelmista,
urbanisaation tulevaisuudesta Suomessa ja vielä kaupungistumisen tulevaisuudesta
globaalilla tasolla. Galina kirjoittaa sähköpostiviestissään: ”Minä päätin, että sinä voisit auttaa minua
artikkelini kirjoittamisessa. Minä tajuan että sinulla on paljon työtä ilman
minua. Voisi olla, että sinä voisit vastata tekemäni kyselyyn vaikkapa
lyhyesti. Minä uskon, että sinun osaamisesi tässä alassa olisi hyödyksi
minullekin.” Tuo oli kivan tuntuinen pyyntö – joskin laajuudessaan
yllättävä ja ylivoimainen.
Galina tuntuu kivalta nimeltä, se kilisee. Minun
lapsenlapsenlapseni äidillä on myös venäläinen nimi, Natalia. Hän tekee
väitöskirjaa maahanmuuttajien terveydestä. Galina opiskelee Turun yliopiston
School of Economics’issa. Hän opiskelee tulevaisuudentutkimusta. Molemmat ovat
siis olevia ja tulevia tiedenaisia. Heillä on myös yhteinen alkuperä – he ovat
syntyneet Pietarista. Kelvannevat kuitenkin maahanmuuttajiksi. Suomessa asuu kymmeniätuhansia
venäläissyntyisiä. On hienoa, että pääsee osalliseksi tuon mahtavan kansan
kulttuurista ja tuon mahtavan kaupungin ihmisistä – minä nyt jopa verenperinnön
kautta. Aiempaa kanssakäymistä harrasti ennen vallankumousta mummuni veli konemestari
Vihtori. Hän oli töissä Pietarin konepajalla viilarina. Kahinan aikaan hän
liittyi Oskari Tokoin divisioonaan ja saapui Suomeen Britannian armeijan
sotilaana ja vältti Tammisaaren. Mutta nyt ollaan tässä ajassa.
Ryhdyin kahlaamaan Galinan kysymyslistaa läpi. Täytyyhän
luottamukseen vastata luottamuksella. Ryhdyin myös etsimään netistä Galinaa. Kuka
hän on? Törmään välittömästi Turun yliopiston tulevaisuudentutkijoiden blogiin http://futustudents.blogspot.fi/.
Galina – tuntematon tulee hieman tutummaksi. Hän on tuon blogisaitin toinen
toimittaja. Voin sieltä lukea Galinan onnesta: ”Literally, I was shocked! Of course, I agreed. Firstly, I
researched the WFSF, its activities and history, and about Jennifer as a
researcher and as a President of WFSF. Secondly, I wrote a motivation letter
and, finally, Jennifer confirmed the fact of my "employment by WFSF"
8) WoW...I am SOOOOO LUCKY AND HAPPY!!!”
Sitten blogissa esiintyy kuva, jossa Galina on prof.
Johan Galtungin kainalossa World Future Studies Foundationin konferensissa
kesällä 2013. Nyt kylmä hiki nousee selkärankaa pitkin. Minultako tuo
aktiivinen nuori nainen kysyy urbanismista? Hän on osa tulevaisuudentutkijoiden
kansainvälistä yhteisöä – valpas, nuori, hän juuri nyt aloittelee tulevaisuudentutkijan
elämää - minun jälkitulevaisuudessani!
Ajatelkaa, että
tuollainen viehättävä tutkijanalku, joka on saanut Johan Galtungin lempeän
käden hartioilleen - hän kyselee jotain minulta. Kuka on Johan Galtung? Wikipedia
kertoo, vaikka tunnethan tuon nimen, ne kritisoidut mielipiteet, tuon
jättiläisen: http://en.wikipedia.org/wiki/Johan_Galtung
Galina esittää lähes viisikymmentä kysymystä
nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Minä osaan puhua vain lähimenneisyydestä,
tulevaisuuden visioiden suhteen olen tullut joka hetki yhä enemmän skeptiseksi.
Enhän jaksa innostua norpparoboteista enkä uusbulevardeista enkä maamerkkitorneista.
Maailman korkein rakennus ei kiinnosta minua vähääkään. Vielä vähemmän innostun
uuscorbusianisen ajan kaupunkivisioista, puhumattakaan karusellina pyörivistä ikonitaloista.
Olen ymmärtänyt tulevaisuusihmisten olevan
liekeissä (uudempaa muotisanastoa) noiden asioiden suhteen. Miten tällainen
trendivihamielinen kalkkis voisi
vastata tulevaisuudentutkijan kysymyksiin?
Niin trendit. Eduskunnan
tulevaisuusvaliokunnan muutostutkija sanoi heidän tärkeimpänä
tutkimusmenetelmänään olevan trendien herkeämätön seuranta. Pienetkin
trendisignaalit viitoittavat tulevaisuudentutkijan tietä. Tätähän minä en juuri
usko, sillä uusi trendi kaataa vanhan. Tulevaisuutta ei voi perinteisessä
mielessä ”tutkia”. Tulevaisuus ei synny lineaarisen kehityksen kautta. Vain
epälineaariset ilmiöt luovat arvaamatonta tulevaisuutta.
Nyt välähtää
Mutta sitten tajuan. Olenhan juuri nähnyt filmin pallonpelastusvisioista.
Ekopolis filmi kertoo ystäväni Eero Paloheimon visioista ja hänen kiinalaisen
kollegansa liikemies Zhang Yuen visioista. Filmi oli muuten hienosti tehty. Ann-Karin Grönroosille voi nostaa hattua. Miten hän oli
voinut tavoittaa tuon hyväuskoisuuden ja toivorikkauden tunnelmat ja sitten nuo
lohduttomat tunnelmat, nuo surumieliset tunnelmat? Eero uskoi pelastavansa
maailman ekokatastrofilta ideoimalla kiinalaiskansainvälisen tutkimuskeskuksen
Pekingin läheisyydessä sijaitsevaan Mentougoun laaksoon. Keskuksen toivottiin
ja oletettiin saavan huimasti kiinalaista rahoitusta ja houkuttelevan sitten
maailman ekoteollisuuden tutkimusyksiköitä yhteistyöhön. Ideana oli
ekoteollisuuden ”piilaakso”. Neljä vuotta sitten Eero sanoi tuosta hankkeesta: "Instituutit olisivat kansainvälisten
suuryritysten tutkimuskeskuksia, ja yritykset voisivat siten samalla
markkinoida omaa puhtaan tekniikan osaamistaan Kiinassa. Alueelle on tulossa jo
amerikkalaisia investoijia ja uskon, että tulee vielä kova tappelu siitä kuka
sinne pääsee." Ja vielä: ” Jos
olisimme Suomessa, niin arvioisin että 50 vuoden kuluttua, mutta nämä on niin
perhanan sähäkkää porukkaa, että uskallan arvioida viiden vuoden kuluttua
olevan nähtävissä jotain."
Pienoisella jälkiviisaudella Leo Stranius kirjoittaa
vuoden 2013 marraskuussa blogissaan: "Ja kyllä täytyy myöntää, että katsojaa
ainakin vähän ärsyttää Paloheimon lentomatkailu, autoilu, hienot ravintolat ja
kongressisalit, joissa hän projektia pyrkii edistämään. Toisaalta sinnikkyyden
puutteesta Paloheimoa ei voi syyttää. Se, joka ei yritä ja välillä epäonnistu,
ei voi koskaan saavuttaa yhtään mitään. Maailman on kuitenkin vääjäämättä
menossa siihen suuntaan josta Eero Paloheimo on puhunut jo vuosikymmenet.
Toivottavasti tämä ymmärretään pian myös Helsingissä ja Suomessa."
Mentougou EcoValley projektin nyt
haudattuja suunnitelmia voi minuutin verran katsoa oheisesta videosta:
https://www.youtube.com/watch?v=OFYCe3gP4nM#t=52
https://www.youtube.com/watch?v=OFYCe3gP4nM#t=52
Ystäväni Eero
omiensa keskellä. Vasemmalla ekokaupungin esimerkki. Tuollaiseen kaupunkiin
mahtuisi 10000 asukasta. Kaupungin alue
sisältää ravinnon tuotantoon tarvittavan maan. Esimerkkialueen laajuus on 20
km2. Tiheys olisi silloin 500 asukasta per km2. Tiheys on sama kuin Pakilassa. Oikealla
on Mentougoun kiinalainen vastine Silicon Valleylle. Alueelle oli tarkoitus
asuttaa 20000 asukasta - tutkimuslaitosten lisäksi. Aleen pinta-ala on 15 km2
ja asukasmäärä olisi tarkoittanut tiheyttä 1300 as./km2. Tiheys olisi sama kuin
Kulosaaren tiheys. Näillä tiheyksillä ei maailman urbanisaatiota ratkaista. Mutta
onneksi kiitosta tulee: Eeron tyttärenpojan koulukaverit olivat sanoneet
hänellä olevan ”siisti isoisä”. Minusta tämä on kauniimmin sanottu, kuin se mitä
Eero sanoi minulle aikanaan kun yhdessä kehitimme suunnitteluvientiä
arabimaihin. Hän sanoi: ”Minä olen mies, joka ruumiita tekee, sinä taas olet
mies joka ruumiita pesee.”
Jos ei horisontaalia niin vaihtoehtona on tarjolla vertikaalia
Zhang Yue on
aloittanut rakentaa maailman korkeinta rakennusta. Se olisi kymmenen metriä
korkeampi kuin Dubain Burj Khalifa. Loistavaa! Rakennuskustannukset ovat
ilmoitetun arvion mukaan 1300 euroa neliömetriltä. Halpaa siis Suomeen
verrattuna. Täällä tuollainen torni maksaisi vähintään 8000 euroa neliöltä. Rakennuksen
kerrosala on 1 miljoona k-m2. Sehän vastaa Helsingin kahden vuoden
tuotantotavoitetta. Torniin mahtuu kuitenkin vain 10000 asukasta(jossain
sanotaan 20000) ja se olisi yhden vuoden
tarve Helsingissä. Asukkaat vaatinevat päivänvaloa Kiinassakin, vaikka tornin
laajassa alaosassa asuvat siivoojat ja muut köyhät (dokumentin mukaan) eivät
tarvinne kaikilta osin päivänvaloa. Heille riittää led-lampuilla tuotettu
”simuloitu auringonvalo”. Voisi olla kysymyksessä myös ”Silja Serenade” –tyyppinen
talvipuutarhaan katseleva sisätila. Miksei – siellä voisi ilmakin olla
läpinäkyvää!
Muistuupa
mieleeni Harrodsin omistajan, Al Fayedin ehdotus Westendiin rakennetun villan
palvelijoiden asuintiloista: ne voitaisiin sijoittaa kellariin, eivätkä nuo
tilat tarvitse ikkunoita. Totta puhuen vierastyöläiset Lähi-Idässä ja muuallakin
nukkuvat paljolti ikkunattomissa tiloissa. No joskus nyt sumuisilla talvisäillä
tuntuu täällä kotonakin ikkunat hieman tarpeettomilta. Suurin osa vuorokaudesta
eletään keinovalossa.
Sky Cityssä on
ilmeisesti laajaa kasvihuoneviljelyä. Tornin kokonaispinta-ala asukasta kohti
olisi noin 100-50 k-m2 asukaslukutavoitteesta riippuen. Suomalaisen kaupungin
kerrosala kaikkine palvelun, kaupan, teollisuuden, hallinnon ja asumisen
tiloineen on 85 k-m2 asukasta kohti. Tornissa on siis ilmeisen paljon
hukkatilaa. No tuon nyt tajuaa pässikin!
Kiinan
kaupunkiväestö kasvaa vuodessa 20 miljoonalla asukkaalla. Zhangin torneja täytyisi
rakentaa joka vuosi 2000 kappaletta. Koko maailmassa kaupungistumisen
rakentamistarve voitaisiin tyydyttää 5000 tornilla. Bisnes
näyttää loistavalta! Mutta ei taida tuostakaan tornista olla
pallonpelastajaksi.
Tuosta klikkaamalla voit tutustua lähemmin Sky Cityyn ja
ymmärtää sen tarjoaman pelastussanoman. http://www.scmp.com/news/china/article/1288415/worlds-tallest-building-be-built-9-months-drawing-doubts-and-safety
Kiiinalaisen Zhang Yuen intomielisesti esittelemässä Sky Cityssä
voisi asua 10000+ asukasta. Rakennus on korkeudeltaan 886 metriä ja siinä on
206 kerrosta. Rakennuksen kerrosala on 1 milj. k-m2. Rakennuskustannuksiksi
povataan 1 miljardi euroa. Vertailukohtana oleva Dubain Burj Khalifassa on 163
varsinaista käyttökerrosta. Tämän tällä hetkellä maailman korkeimman
rakennuksen torni hipoo 829 metrin korkeustasoa. Rakennus on hoikkarunkoinen ja
siinä on kerrosalaa huomattavasti Sky Cityä vähemmän, eli 500 000 k-m2. Rakennuskustannukset olivat 1,3 miljardia
euroa. Zhangilla oli muuten suuri viisaus tarjoiltavan. Hän sanoi, ettei
maailman ekologinen muutosajattelu lähde köyhistä, ainoa paikka josta tuollainen
ajattelu voi lähteä on rikkaat! (Siksipä mitään ei ole näkyvissä).
Halusiko Galina kuulla
minun kertovan noista pallon pelastamiseen tähtäävistä visioista?
Visionääreinä oli kaksi insinööriä: Eero Paloheimo ja Zhang Yue. Insinöörit
ovat oma ihmislajinsa. Kuulun heihin. Insinöörit eroavat sosiaalitieteilijöistä.
Insinöörit tietävät ratkaisun, mutta he eivät tunnista probleemaa.
Sosiaalitieteilijät puolestaan tunnistavat probleeman, mutta eivät tiedä
ratkaisua. Niinpä meillä on nyt käytettävissä kaksi insinööriratkaisua probleemaan
jonka olemus ei ole täysin kirkas. Olen varma, että nämä kaksi nimenomaista ratkaisua
eivät pelasta palloa. Niistä ei siis ole vastaukseksi Galinalle.
Mitä siis Galina minulta kysyi? Siitähän tämä kaikki
lähti. Ja mitä vastasin hänelle? Galinan kysymykset liittyvät kaupunkien
tulevaisuuteen ja kestävään kehitykseen. En pystynyt antamaan järjellisiä
vastauksia, mutta olen ylpeä, vastasin kuitenkin kaikkiin kysymyksiin. Niitä
oli lähes 50. Nyt postitan ne Galinalle.
Kysymyksessä 43 hän haluaa tietää voidaanko
unelmakaupunkia tehdä kestävän kehityksen periaatteilla. Vastaan kysymyksellä: ”Mikä
on unelmiemme kaupunki?” Jotkut väittävät sen olevan ”Smart City”, robottien
kaupunki, jossa ihminen on lähes sivustakatsojana ja nauttii elämästään.
Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia etsitään kestävän kehityksen nimissä. Kuka antaa
vastauksia? Kaupunkisuunnittelijat
ja arkkitehdit? No ei missään tapauksessa – aihe on liian kuuma! Poliitikot? No
ei voi vähempää kiinnostaa – pomppaa yli vaalikauden! Robottifuturistit?
No, he ovat kyllä mielellään äänessä – aivan kuin he myisivät jotain, tulee
mieleen nuoruuden ajan ihme –ovelta ovelle pölynimurikauppias. Ehdotankin
sitten Galinalle, että hän saisi nuoret keskustelemaan aiheesta – Turussa.
Kysymyksiä seuraa: Mitä asioita voisi täynnään älyä oleva
kaupunki ratkaista? Olen kuunnellut remonttimiestäni. Hän sanoo, että
energiatalot homehtuvat koska ihmiset eivät osaa säätää poistoilmakoneita eikä
muita koneita. Ne vaativat jatkuvaa tarkkailua ja älykästä säätöä. No tästä
tulikin hyvä aasinsilta älykkääseen kaupunkiin. Toimiakseen se vaatii älykkäät
ihmiset! Emme ole vielä tuossa tilanteessa.
Ja viimeisenä kysymyksenä Galina tiedustelee
mielipidettäni kulutuksesta ja kulutusyhteiskunnan muodonmuutoksesta. Vastaan
olevani pessimistinen. Tavat
ja kulutus muuttuvat ainoastaan pakolla. Ne muuttuvat kriisin kautta tai
hinnoittelun kautta. Asian tekee ongelmalliseksi hinnoittelun
poliittinen vaikeus. Hinnoittelu varautumisena tulevaisuuteen tuntuu
mahdottomalta. Tästä on esimerkkinä sujuvuusmaksujen tai sovelletun kiinteistöveron
käyttöönoton poliittiset vaikeudet. Energian hinnoittelu, polttoaineen
hinnoittelu, rakennusoikeuden hinnoittelu, joukkoliikennemaksujen hinnoittelu, päivähoitopalvelujen
hinnoittelu, terveyspalvelujen hinnoittelu, kulutustuotteiden alvi, alkoholin
ja tupakan verotus, kaikki nämä säätelevät kulutusta. Merkittävä osa kulutusta
on ylellisyyttä. Vapaaehtoista muutosta ei ole odotettavissa. Turhakin kulutus
on ja pysyy. Maailmalla kehitysmaiden kulutus kasvaa vääjäämättä. Me otamme
siitä kaiken irti. Rikkaat ja mahtavat, me hyödymme kulutuksesta – siksi sille
ei ole loppua. Kunnes kriisi
pysäyttää!. Tai onko muuta keinoa?
UN
Millennium Development Goal 8 Global Partnership
Voit sitten lisätä Galinan ihailijajoukkoosi. Aikamoinen opiskelija. Nuo kiinalaiset luvut ovat sellaisia, ettei niitä ihan suomalaisella numerotekniikalla ymmärrä. Alkaen väkiluvusta, puolitoista miljardia. Hienoa, että vastasit hänelle. I
VastaaPoistaHei
VastaaPoistaKannattaa lukea meiltä lahjaksi saamaasi kirjaa Thinking Fast and Slow / Daniel Kahneman , ja siitä blogiin liittyen
tulevaisuuden ennustamisen mahdottomuutta...
Nobelistin mielestä maailman johtavat tulevaisuuden ennustukset syntyisivät yhtä hyvin vaikka kanalta joka heittää tikkaa.
(kyytiä saavat myös kaikki osakesijoittajat ja asiantuntijat, jotka voisi tutkimusten mukaan korvata arpakuutiolla)
Esimerkkinä 1900 historian ennustettavuudesta hän korostaa sattuman merkitystä. Esim. 1/8 todennäköisyydellä
Hitler, Stalin ja Mao olisivat voineet kaikki syntyä tyttöinä... olisiko maailma nyt erilainen?
Jussi