Galina K

Galina opiskelee Turun Yliopistossa. En tunne häntä, mutta sain häneltä 45 kysymyksen listan urbanisaation kehityksestä, ongelmista, urbanisaation tulevaisuudesta Suomessa ja vielä kaupungistumisen tulevaisuudesta globaalilla tasolla. Galina kirjoittaa sähköpostiviestissään: ”Minä päätin, että sinä voisit auttaa minua artikkelini kirjoittamisessa. Minä tajuan että sinulla on paljon työtä ilman minua. Voisi olla, että sinä voisit vastata tekemäni kyselyyn vaikkapa lyhyesti. Minä uskon, että sinun osaamisesi tässä alassa olisi hyödyksi minullekin.” Tuo oli kivan tuntuinen pyyntö – joskin laajuudessaan yllättävä ja ylivoimainen.

Galina tuntuu kivalta nimeltä, se kilisee. Minun lapsenlapsenlapseni äidillä on myös venäläinen nimi, Natalia. Hän tekee väitöskirjaa maahanmuuttajien terveydestä. Galina opiskelee Turun yliopiston School of Economics’issa. Hän opiskelee tulevaisuudentutkimusta. Molemmat ovat siis olevia ja tulevia tiedenaisia. Heillä on myös yhteinen alkuperä – he ovat syntyneet Pietarista. Kelvannevat kuitenkin maahanmuuttajiksi. Suomessa asuu kymmeniätuhansia venäläissyntyisiä. On hienoa, että pääsee osalliseksi tuon mahtavan kansan kulttuurista ja tuon mahtavan kaupungin ihmisistä – minä nyt jopa verenperinnön kautta. Aiempaa kanssakäymistä harrasti ennen vallankumousta mummuni veli konemestari Vihtori. Hän oli töissä Pietarin konepajalla viilarina. Kahinan aikaan hän liittyi Oskari Tokoin divisioonaan ja saapui Suomeen Britannian armeijan sotilaana ja vältti Tammisaaren. Mutta nyt ollaan tässä ajassa.

Ryhdyin kahlaamaan Galinan kysymyslistaa läpi. Täytyyhän luottamukseen vastata luottamuksella. Ryhdyin myös etsimään netistä Galinaa. Kuka hän on? Törmään välittömästi Turun yliopiston tulevaisuudentutkijoiden blogiin http://futustudents.blogspot.fi/. Galina – tuntematon tulee hieman tutummaksi. Hän on tuon blogisaitin toinen toimittaja. Voin sieltä lukea Galinan onnesta: ”Literally, I was shocked! Of course, I agreed. Firstly, I researched the WFSF, its activities and history, and about Jennifer as a researcher and as a President of WFSF. Secondly, I wrote a motivation letter and, finally, Jennifer confirmed the fact of my "employment by WFSF" 8) WoW...I am SOOOOO LUCKY AND HAPPY!!!”

Sitten blogissa esiintyy kuva, jossa Galina on prof. Johan Galtungin kainalossa World Future Studies Foundationin konferensissa kesällä 2013. Nyt kylmä hiki nousee selkärankaa pitkin. Minultako tuo aktiivinen nuori nainen kysyy urbanismista? Hän on osa tulevaisuudentutkijoiden kansainvälistä yhteisöä – valpas, nuori, hän juuri nyt aloittelee tulevaisuudentutkijan elämää - minun jälkitulevaisuudessani!

  

Ajatelkaa, että tuollainen viehättävä tutkijanalku, joka on saanut Johan Galtungin lempeän käden hartioilleen - hän kyselee jotain minulta. Kuka on Johan Galtung? Wikipedia kertoo, vaikka tunnethan tuon nimen, ne kritisoidut mielipiteet, tuon jättiläisen: http://en.wikipedia.org/wiki/Johan_Galtung

Galina esittää lähes viisikymmentä kysymystä nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Minä osaan puhua vain lähimenneisyydestä, tulevaisuuden visioiden suhteen olen tullut joka hetki yhä enemmän skeptiseksi. Enhän jaksa innostua norpparoboteista enkä uusbulevardeista enkä maamerkkitorneista. Maailman korkein rakennus ei kiinnosta minua vähääkään. Vielä vähemmän innostun uuscorbusianisen ajan kaupunkivisioista, puhumattakaan karusellina pyörivistä ikonitaloista. Olen ymmärtänyt tulevaisuusihmisten olevan liekeissä (uudempaa muotisanastoa) noiden asioiden suhteen. Miten tällainen trendivihamielinen kalkkis voisi vastata tulevaisuudentutkijan kysymyksiin?

  

Niin trendit. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan muutostutkija sanoi heidän tärkeimpänä tutkimusmenetelmänään olevan trendien herkeämätön seuranta. Pienetkin trendisignaalit viitoittavat tulevaisuudentutkijan tietä. Tätähän minä en juuri usko, sillä uusi trendi kaataa vanhan. Tulevaisuutta ei voi perinteisessä mielessä ”tutkia”. Tulevaisuus ei synny lineaarisen kehityksen kautta. Vain epälineaariset ilmiöt luovat arvaamatonta tulevaisuutta.

Nyt välähtää

Mutta sitten tajuan. Olenhan juuri nähnyt filmin pallonpelastusvisioista. Ekopolis filmi kertoo ystäväni Eero Paloheimon visioista ja hänen kiinalaisen kollegansa liikemies Zhang Yuen visioista. Filmi oli muuten hienosti tehty. Ann-Karin Grönroosille voi nostaa hattua. Miten hän oli voinut tavoittaa tuon hyväuskoisuuden ja toivorikkauden tunnelmat ja sitten nuo lohduttomat tunnelmat, nuo surumieliset tunnelmat? Eero uskoi pelastavansa maailman ekokatastrofilta ideoimalla kiinalaiskansainvälisen tutkimuskeskuksen Pekingin läheisyydessä sijaitsevaan Mentougoun laaksoon. Keskuksen toivottiin ja oletettiin saavan huimasti kiinalaista rahoitusta ja houkuttelevan sitten maailman ekoteollisuuden tutkimusyksiköitä yhteistyöhön. Ideana oli ekoteollisuuden ”piilaakso”. Neljä vuotta sitten Eero sanoi tuosta hankkeesta: "Instituutit olisivat kansainvälisten suuryritysten tutkimuskeskuksia, ja yritykset voisivat siten samalla markkinoida omaa puhtaan tekniikan osaamistaan Kiinassa. Alueelle on tulossa jo amerikkalaisia investoijia ja uskon, että tulee vielä kova tappelu siitä kuka sinne pääsee." Ja vielä: ” Jos olisimme Suomessa, niin arvioisin että 50 vuoden kuluttua, mutta nämä on niin perhanan sähäkkää porukkaa, että uskallan arvioida viiden vuoden kuluttua olevan nähtävissä jotain."

Pienoisella jälkiviisaudella Leo Stranius kirjoittaa vuoden 2013 marraskuussa blogissaan: "Ja kyllä täytyy myöntää, että katsojaa ainakin vähän ärsyttää Paloheimon lentomatkailu, autoilu, hienot ravintolat ja kongressisalit, joissa hän projektia pyrkii edistämään. Toisaalta sinnikkyyden puutteesta Paloheimoa ei voi syyttää. Se, joka ei yritä ja välillä epäonnistu, ei voi koskaan saavuttaa yhtään mitään. Maailman on kuitenkin vääjäämättä menossa siihen suuntaan josta Eero Paloheimo on puhunut jo vuosikymmenet. Toivottavasti tämä ymmärretään pian myös Helsingissä ja Suomessa."

Mentougou EcoValley projektin nyt haudattuja suunnitelmia voi minuutin verran katsoa oheisesta videosta:

https://www.youtube.com/watch?v=OFYCe3gP4nM#t=52

Ystäväni Eero omiensa keskellä. Vasemmalla ekokaupungin esimerkki. Tuollaiseen kaupunkiin mahtuisi 10000  asukasta. Kaupungin alue sisältää ravinnon tuotantoon tarvittavan maan. Esimerkkialueen laajuus on 20 km2. Tiheys olisi silloin 500 asukasta per km2. Tiheys on sama kuin Pakilassa. Oikealla on Mentougoun kiinalainen vastine Silicon Valleylle. Alueelle oli tarkoitus asuttaa 20000 asukasta - tutkimuslaitosten lisäksi. Aleen pinta-ala on 15 km2 ja asukasmäärä olisi tarkoittanut tiheyttä 1300 as./km2. Tiheys olisi sama kuin Kulosaaren tiheys. Näillä tiheyksillä ei maailman urbanisaatiota ratkaista. Mutta onneksi kiitosta tulee: Eeron tyttärenpojan koulukaverit olivat sanoneet hänellä olevan ”siisti isoisä”. Minusta tämä on kauniimmin sanottu, kuin se mitä Eero sanoi minulle aikanaan kun yhdessä kehitimme suunnitteluvientiä arabimaihin. Hän sanoi: ”Minä olen mies, joka ruumiita tekee, sinä taas olet mies joka ruumiita pesee.”

Jos ei horisontaalia niin vaihtoehtona on tarjolla vertikaalia

Zhang Yue on aloittanut rakentaa maailman korkeinta rakennusta. Se olisi kymmenen metriä korkeampi kuin Dubain Burj Khalifa. Loistavaa! Rakennuskustannukset ovat ilmoitetun arvion mukaan 1300 euroa neliömetriltä. Halpaa siis Suomeen verrattuna. Täällä tuollainen torni maksaisi vähintään 8000 euroa neliöltä. Rakennuksen kerrosala on 1 miljoona k-m2. Sehän vastaa Helsingin kahden vuoden tuotantotavoitetta. Torniin mahtuu kuitenkin vain 10000 asukasta(jossain sanotaan 20000)  ja se olisi yhden vuoden tarve Helsingissä. Asukkaat vaatinevat päivänvaloa Kiinassakin, vaikka tornin laajassa alaosassa asuvat siivoojat ja muut köyhät (dokumentin mukaan) eivät tarvinne kaikilta osin päivänvaloa. Heille riittää led-lampuilla tuotettu ”simuloitu auringonvalo”. Voisi olla kysymyksessä myös ”Silja Serenade” –tyyppinen talvipuutarhaan katseleva sisätila. Miksei – siellä voisi ilmakin olla läpinäkyvää!

Muistuupa mieleeni Harrodsin omistajan, Al Fayedin ehdotus Westendiin rakennetun villan palvelijoiden asuintiloista: ne voitaisiin sijoittaa kellariin, eivätkä nuo tilat tarvitse ikkunoita. Totta puhuen vierastyöläiset Lähi-Idässä ja muuallakin nukkuvat paljolti ikkunattomissa tiloissa. No joskus nyt sumuisilla talvisäillä tuntuu täällä kotonakin ikkunat hieman tarpeettomilta. Suurin osa vuorokaudesta eletään keinovalossa.

Sky Cityssä on ilmeisesti laajaa kasvihuoneviljelyä. Tornin kokonaispinta-ala asukasta kohti olisi noin 100-50 k-m2 asukaslukutavoitteesta riippuen. Suomalaisen kaupungin kerrosala kaikkine palvelun, kaupan, teollisuuden, hallinnon ja asumisen tiloineen on 85 k-m2 asukasta kohti. Tornissa on siis ilmeisen paljon hukkatilaa. No tuon nyt tajuaa pässikin!

Kiinan kaupunkiväestö kasvaa vuodessa 20 miljoonalla asukkaalla. Zhangin torneja täytyisi rakentaa joka vuosi 2000 kappaletta. Koko maailmassa kaupungistumisen rakentamistarve voitaisiin tyydyttää 5000 tornilla. Bisnes näyttää loistavalta! Mutta ei taida tuostakaan tornista olla pallonpelastajaksi.

Tuosta klikkaamalla voit tutustua lähemmin Sky Cityyn ja ymmärtää sen tarjoaman pelastussanoman. http://www.scmp.com/news/china/article/1288415/worlds-tallest-building-be-built-9-months-drawing-doubts-and-safety

  

Kiiinalaisen Zhang Yuen intomielisesti esittelemässä Sky Cityssä voisi asua 10000+ asukasta. Rakennus on korkeudeltaan 886 metriä ja siinä on 206 kerrosta. Rakennuksen kerrosala on 1 milj. k-m2. Rakennuskustannuksiksi povataan 1 miljardi euroa. Vertailukohtana oleva Dubain Burj Khalifassa on 163 varsinaista käyttökerrosta. Tämän tällä hetkellä maailman korkeimman rakennuksen torni hipoo 829 metrin korkeustasoa. Rakennus on hoikkarunkoinen ja siinä on kerrosalaa huomattavasti Sky Cityä vähemmän, eli 500 000 k-m2.  Rakennuskustannukset olivat 1,3 miljardia euroa. Zhangilla oli muuten suuri viisaus tarjoiltavan. Hän sanoi, ettei maailman ekologinen muutosajattelu lähde köyhistä, ainoa paikka josta tuollainen ajattelu voi lähteä on rikkaat! (Siksipä mitään ei ole näkyvissä).

Halusiko Galina kuulla minun kertovan noista pallon pelastamiseen tähtäävistä visioista?

Visionääreinä oli kaksi insinööriä: Eero Paloheimo ja Zhang Yue. Insinöörit ovat oma ihmislajinsa. Kuulun heihin. Insinöörit eroavat sosiaalitieteilijöistä. Insinöörit tietävät ratkaisun, mutta he eivät tunnista probleemaa. Sosiaalitieteilijät puolestaan tunnistavat probleeman, mutta eivät tiedä ratkaisua. Niinpä meillä on nyt käytettävissä kaksi insinööriratkaisua probleemaan jonka olemus ei ole täysin kirkas. Olen varma, että nämä kaksi nimenomaista ratkaisua eivät pelasta palloa. Niistä ei siis ole vastaukseksi Galinalle.

Mitä siis Galina minulta kysyi? Siitähän tämä kaikki lähti. Ja mitä vastasin hänelle? Galinan kysymykset liittyvät kaupunkien tulevaisuuteen ja kestävään kehitykseen. En pystynyt antamaan järjellisiä vastauksia, mutta olen ylpeä, vastasin kuitenkin kaikkiin kysymyksiin. Niitä oli lähes 50. Nyt postitan ne Galinalle.

Kysymyksessä 43 hän haluaa tietää voidaanko unelmakaupunkia tehdä kestävän kehityksen periaatteilla. Vastaan kysymyksellä: ”Mikä on unelmiemme kaupunki?” Jotkut väittävät sen olevan ”Smart City”, robottien kaupunki, jossa ihminen on lähes sivustakatsojana ja nauttii elämästään. Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia etsitään kestävän kehityksen nimissä. Kuka antaa vastauksia? Kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit? No ei missään tapauksessa – aihe on liian kuuma! Poliitikot? No ei voi vähempää kiinnostaa – pomppaa yli vaalikauden! Robottifuturistit? No, he ovat kyllä mielellään äänessä – aivan kuin he myisivät jotain, tulee mieleen nuoruuden ajan ihme –ovelta ovelle pölynimurikauppias. Ehdotankin sitten Galinalle, että hän saisi nuoret keskustelemaan aiheesta – Turussa.

Kysymyksiä seuraa: Mitä asioita voisi täynnään älyä oleva kaupunki ratkaista? Olen kuunnellut remonttimiestäni. Hän sanoo, että energiatalot homehtuvat koska ihmiset eivät osaa säätää poistoilmakoneita eikä muita koneita. Ne vaativat jatkuvaa tarkkailua ja älykästä säätöä. No tästä tulikin hyvä aasinsilta älykkääseen kaupunkiin. Toimiakseen se vaatii älykkäät ihmiset! Emme ole vielä tuossa tilanteessa.

Ja viimeisenä kysymyksenä Galina tiedustelee mielipidettäni kulutuksesta ja kulutusyhteiskunnan muodonmuutoksesta. Vastaan olevani pessimistinen. Tavat ja kulutus muuttuvat ainoastaan pakolla. Ne muuttuvat kriisin kautta tai hinnoittelun kautta. Asian tekee ongelmalliseksi hinnoittelun poliittinen vaikeus. Hinnoittelu varautumisena tulevaisuuteen tuntuu mahdottomalta. Tästä on esimerkkinä sujuvuusmaksujen tai sovelletun kiinteistöveron käyttöönoton poliittiset vaikeudet. Energian hinnoittelu, polttoaineen hinnoittelu, rakennusoikeuden hinnoittelu, joukkoliikennemaksujen hinnoittelu, päivähoitopalvelujen hinnoittelu, terveyspalvelujen hinnoittelu, kulutustuotteiden alvi, alkoholin ja tupakan verotus, kaikki nämä säätelevät kulutusta. Merkittävä osa kulutusta on ylellisyyttä. Vapaaehtoista muutosta ei ole odotettavissa. Turhakin kulutus on ja pysyy. Maailmalla kehitysmaiden kulutus kasvaa vääjäämättä. Me otamme siitä kaiken irti. Rikkaat ja mahtavat, me hyödymme kulutuksesta – siksi sille ei ole loppua. Kunnes kriisi pysäyttää!. Tai onko muuta keinoa?

UN Millennium Development Goal 8 Global Partnership

https://www.youtube.com/watch?v=EXDDNFLDiFw&list=PL3B3A7606FE4C0886