Kizin kirkot ja lentäjän myytti

Matka jatkuu kohti Äänisjärven pohjoisosia. Laivamme lipuessa aamuauringon kilossa kohti Kizin kirkkosaarta ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Lähestymme merkittävintä karjalaisuuden monumenttia. Saari oli tuttu entuudestaan, mutta nyt sää ja saapumisaika suosivat meitä. Mutta tuolla kaukaisuudessa siintävällä kesäkirkolla oli outo ilmiö. Oliko se näköharha? Kirkko oli läpinäkyvä sipulikattojen alapuoliselta osalta. Se ei ollut näköharha! Kirkon sisään oli rakennettu 30 vuotta sitten teräksinen tukirakennelma, eikä kirkkoa voinut käyttää, saatikka että siellä olisi voinut vierailla. Nyt, sitten viime kerran, kirkon puuosat oli purettu ja sipulit kelluivat taivaalla tyhjän päällä. Hirsirakenteiden korjaustyö oli käynnissä. Kun työ parin kolmen vuoden työn jälkeen on valmis, niin Kristuksen kirkastumisen kirkko ottaa jälleen vastaan ihastuneet ja hartaat kävijät. Laiva lähestyi kirkkosaarta – aamuaurinko hehkui tyynen veden pinnasta..

  

Laiva lähestyy kirkkosaarta. Kizin kirkot näyttäytyvät lähes varjokuvina auringon kilossa. Mutta jokin näyttää kummalliselta. Kesäkirkon huippunsa hieno hopeisin haapapaanuin katettu sipulirakennelma kellui ilmassa tyhjän päällä. Mistä on kysymys? Pian asia selviää luonnollisella tavalla. Puurakenteet teräsristikoin tuetun talvikirkon alaosasta on purettu. Lähempää nähtynä asiat selviävät, uudet hirsivarvit nousevat ja koittaa aika, jolloin kesäkirkko jälleen avautuu yleisölle.

Kizin kirkot intohimon kohteena

Tiesin ystäväni Olli Lehtovuoren intohimon näitä kirkkoja kohtaan. Hän oli kirjoittanut Hesariin hienon artikkelin vuonna 1997 (HS 13.7.1997) sekä toisen artikkelin Puu-julkaisuun vuonna 1998 (Puu 1/1998). Olli Lehtovuori piti näitä kirkkoja ensisijaisen tärkeinä suojelukohteina, jopa niin, että kun aikanaan ryhdyttiin Viipurin kirjaston saneerausta puuhaamaan, Ollin mielestä Kizin kirkot olisivat ansainneet ykkösstatuksen. Tästähän olenkin kertonut blogissani  http://penttimurole.blogspot.fi/2013/05/alvar-aalto-ja-www.html. Olli tuosta blogista minua torui. Hän ei suostunut tarinan pahaksi pojaksi. Muutinkin sitten tekstiä hieman ja vapautin Ollin elinikäisestä kuormasta. Sillä kaikki mitä pilveen kirjoitetaan, sen sieltä joku ennen pitkää totuutena louhii. Homma hoidossa ja ystävyys tallella.

Vasemmalla oleva kesäkirkko rakennettiin vuonna 1714. Kirkon sisään rakennettu teräksinen tukirakennelma on näkyvissä. Alaosan hirsirakenteita korjataan ja uudistetaan. Työ näyttää taidokkaalta. Kuvassa myös kellotorni joka rakennettiin nykyiseen muotoonsa 1874. Piilossa oleva talvikirkko rakennettiin vuonna 1764.

Lars Pettersson Muroleen kanavalta

Hesarin jutussaan Olli Lehtovuori korostaa professori Lars Petterssonin merkittävää roolia. Lars Pettersson (1918-1993) oli naimisissa äitini pikkuserkun kanssa. Helvi Hokkanen, Larsin vaimo ja Eeron äiti oli piirustuksen opettaja ja taitava taidemaalari - taulut koristavat vieläkin meidän kotimme seinää. Vierailimme vuosittain Suomenlinnassa 40-luvulla. Tuolloin Lars Pettersson toimi Suomenlinnan intendenttinä. Hän asui Ehrensvärdin aukion kaarevassa talossa. Lars Pettersson on muuten kotoisin Ruoveden Muroleen kanavalta. Reposaaressa syntynyt merikapteeni Johan Walfrid Pettersson (1875-1943) muutti vaimonsa Elin Alina Kraftenbergin kanssa Visuveden rannalla sijaitsevaan Riemun torppaan vuosisadan alussa. Johan Pettersson, Larsin isä, toimi aluksi Tampere-laivan kapteenina, sittemmin Pohjola-laivan kapteenina. Vuonna 1915 Pettersson siirtyi Muroleen kanavan kasööriksi, jota virkaa hän hoiti lähes kuolemaansa, vuoteen 1940 saakka. Muroleen kanava oli siis Lars Petterssonin synnyinkoti. Sukulaiseni kertovat kauhujuttuja raivostuneesta taidehistorian professorista joka olisi halunnut suomentaa nimensä kanavan nimen mukaan – olihan se hänen kotipaikkansa. Sen nimen oli jo minun isoisäni kerinnyt omia ja suojata. Olihan hänkin Muroleelta kotoisin, Ylisen torpasta. Tässä siis sähköinen kipinöintikohta. Koskaan tämä ihmeellinen nimiasia ei tullut esiin myöhemmin. Olihan Larsin poika Eero minun hyvä työtoverini ja me äitini kautta suorastaan puolisukulaisia. Lars Pettersson teki mahtavan elämäntyön, siinä ei nimestä ollut haittaa.

Olli Lehtovuori piirsi tämän kuvan kesäkirkosta eli Kristuksen kirkastumisen kirkosta.

Kuka on Kizin todellinen pelastaja?

Olli kirjoittaa minulle lähettämässään muistiossa: ”Kizi on Luoteis-Venäjän tärkein turistikohde. Kävijöitä on vuosittain noin 100000. Kävijöille kerrotaan legendaa kirkon rakentajasta Nestorista ja nyt myös Saxellista - Kizin kirkkojen pelastajasta. Lars Petterssonin osuudesta ei ole puhuttu HS/97 jutun jälkeen mitään.”

Olli Lehtovuori kirjoitti vuonna 1997 Hesariin artikkelin Kizin saaren rakennuksista kansanomaisen puuarkkitehtuurin huippusaavutuksena. Hän muistutti Lars Petterssonin suurtyöstä. Suurimman työn tekivät kuitenkin 10 sukupolvea sitten noiden kirkkojen rakentajat.

Kuka on Saxell ja puhutaanko Petterssonista? Olli on onneksi väärässä. Juuri nyt, siellä käydessämme, opas selvittää kirkkojen tarinaa. Hän sanoo suomalaisen professorin Lars Petterssonin suorittaneen sodan aikana perusteellisen tutkimuksen kirkkojen rakenteista ja arkkitehtuurista. Hups! Nyt en muista mainitsiko hän nimeä – jos hän ei maininnut, niin minä sain tilaisuuden valistaa tässä asiassa. Hän sanoo myös tämän aineiston olleen/olevan paikallisten suunnittelijoiden käytössä. ”Ja tämän aineiston olemassaolo on mahdollistanut käynnissä olevan saneeraustyön.”

Olli kirjoitti Hesarin jutussaan: ”Vuonna 1993 kuollutta taidehistorian professori Lars Petterssonia voidaan pitää Kizan puukirkkojen pelastajana. Hän hyödynsi sodanaikaista aineistoa väitöskirjassaan Äänisniemen kirkollinen puuarkkitehtuuri,1950.” Lars Pettersson joutui ja pääsi tutkimaan kirkollisen rakentamisen kulttuuriaarteita Itä-Karjalassa - Mannerheimin hyväksyttyä muinaistieteellisen toimikunnan tekemän suojeluesityksen. Itä-karjalan töitä aloittaessaan hän oli 23-vuotias talvisodan etulinjan vänrikki. Kizin kirkkosaari oli Petterssonin tärkein tutkimuskohde. Se pyrittiin myös jättämään varsinaisen sotatoimialueen ulkopuolelle. Pääesikunta kielsi muiden kuin tutkijoiden pääsyn rakennuksiin. Kaiken kaikkiin Pettersson avustajineen tutki Itä-Karjalassa 24 puukirkkoa ja 97 tsasounaa.

Mitä nyt tapahtuu?

Restaurointi on käynnissä UNESCO:n edustajien valvomana. Suomalaisia ei näy järjestön asiantuntijoiden joukossa. Kizin saneeraustöitä selostetaan oheisilla venäläisillä nettisivuilla Suomen kielellä. Käännöksissä kilisee Karjalan kaiku. Mutta kannattaa hieman tutkia.

Siis klikkaa http://fulr.karelia.ru/cgi-bin/flib/fin/view_kaleidoskop.cgi?id=103&material=114.

Kun olet tutkinut Kizin kirkkojen korjaustöiden etenemistä voit myös klikata suomalais-ugrilaisten kielten sivustoihin: http://fulr.karelia.ru/cgi-bin/flib/fin/view_fulr_mir.cgi?id=118.

Kristuksen kirkastamisen kirkko eli kesäkirkko on kengitetty teräsrakenteilla. Nyt hirsirakenteet nousevat kohti kupoleiden korkeutta. Työ näyttää taidokkaalta. Hirsiä paikataan ja vaihdetaan. Vanhat hirret käytetään. Rakennuksen vakaus on turvattu uudella perustuksella. Nämä kuvat ovat asiaa esittelevältä nettisivustolta. Kirkon sanotaan olevan valmis sisustuksineen kolmen vuoden päästä.

On jotenkin ihanaa ja samalla yllättävää, että venäläisillä sivustoilla esitellään suomalais-ugrilaisuutta. Itsehän olemme tämän hämmästyttävän laajan suomalaisuuden perheen pyrkineet aktiivisesti unohtamaan. Mitä nyt 

Ville Haapasalo ansiokkaissa dokumenteissaan yrittää meitä muistuttaa maailman katoavaisuudesta.

Ikonostaasit matkalla Suomeen ja takaisin

Kesällä 1943 valtaosa arvokkaista ikoneista evakuoitiin Suomeen ja restauroitiin kansallismuseossa. Sodan päätyttyä museolla oli tarkoitus järjestää ikoneista näyttely, mutta Mannerheim kielsi tämän. Vuonna 1944 Suomeen evakuoidut ikonit palautettiin Neuvostoliittoon sinetöidyssä junavaunussa. Talvikirkon ikonit olivat pelastuneiden joukossa. Osa ikoneista, mm. kesäkirkon ikonit jäivät kiireessä Petroskoihin. Niistä tuhoutui suuri osa tulipaloissa ja ”neuvostovallan järjestyksenpidossa”. Tuo viimeksi mainittu lainaus oli Olli Lehtovuoren artikkelista, niin kuin suurin osa tämän jutun muistakin faktatiedoista.

  

Jumalan Äidin kuolon uneen nukkumisen kirkon seinällä on tuo ihana maalaus. Liisan mukaan se muistuttaa Boschin töitä. Siinä selviävät helvetin salat. Taivaallisia iloja ei tarkemmin kuvata. Muistuu mieleeni Mika Waltarin Hakimissa Turun kirkollisoppineen selitys asialle: Kirkko on tutkimuksissaan tarkoin selvittänyt helvetin olosuhteet, siksi ne voidaan tarkoin kuvata. Taivaan olosuhteiden suhteen tutkimukset ovat vielä kesken. Siksi niitä ei ole tarkemmin kuvattu. Sama pätee näköjään myös itäisessä ristinkirkossa. Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja tarkastele tulevaisuuttasi.

Lentäjän myytit

Kuka on sitten Saxell? Hän on Laus-Dei Saxell, suomalainen lentäjä, joka kertoi saaneensa käskyn tuhota sellaiset kohteet, joita partisaanit voisivat käyttää suojapaikkana. Yksi potentiaalisista kohteista oli Kizin kirkkosaari monine rakennuksineen. Saxell kertoo kahden Fokkerin laivueen lähestyneen saarta talvella 1941. Nähdessään kirkot talvimaisemassa hän kertoo havainneensa, ettei partisaaneista näy jälkiä ja jätti toteuttamatta tuhoamiskäskyn. Hän sai sankarin viitan. Vuonna 1999 itsenäisyyspäivänä 83-vuotias Saxell vastaanotti Suomen Leijonan 1 luokan ritarimerkin urotekonsa vuoksi. Kunniamerkkiä ehdotettiin erään kulttuuriyhdistyksen toimesta. Yhdistyksen mukaan ”Saxellin toiminta on ollut Suomen puolustusvoimille suureksi kunniaksi, sillä hän jätti ehjäksi korvaamattoman arkkitehtuurimuistomerkin, joka on nykyään koko Venäjän-Karjalan symboli.” Muuten sodan aikana käskyn täyttämättä jättämisestä ei varmaankaan olisi annettu kunniamerkkejä! Alkoi mediamylläkkä. Useat lehdet ja TV tekivät juttuja Saxellista.

Vuonna 1999 ”Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallinen palvelin” kertoo Saxellista näin: http://gov.karelia.ru/News/1999/Leader/1007_f.html

Jos joku sattuisi olemaan kiinnostunut lentotoiminnasta Kizin kirkkojen läheisyydessä noina epäiltyinä pommitusaikeiden aikoina, niin klikkaa tuosta, sieltä löytyy seikkaperäistä tietoa: http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-KishinKirkot.html

Johtopäätös lienee sellainen, että tuo sankariteko on yhtä epätodellinen kuin useimmat legendat ovat. Ja tapahtuihan kaikki legendaarisessa ympäristössä. Kirkkojen kauniit nimet ovat osa tuota legendaa: ”Kristuksen Kirkastumisen Kirkko”, kesäkirkko ja ”Pyhän Jumalan Äidin Suojeluksen Kirkko”, talvikirkko, sekä Jumalan Äidin Kuolonuneen Nukkumisen Kirkko”.

Nämä kirkot ja tämän saaren jättää taakseen sydän virkistyneenä ja sielu lämpimänä.

 .

Etualalla Pyhän Jumalan Äidin suojeluksen kirkko ja kellotorni, taustalla Kristuksen kirkastamisen kirkko. Varsinaista kirkkoaluetta ympäröi tukeva hirsivarustus.