Minulla on yksi kahden ja puolen kuukauden
sairaalakokemus ja kaksi yhden viikon mittaista sairaalakokemusta. Minulla on
myös omaisia, joilla on viikkojen sairaalakokemuksia. Nyt juuri kuluneella
viikolla olen ollut sairaalassa omaistani katsomassa. Ja joka kerta yllätyn!
Tällainen liikennemerkki
kertoo sairaalasta. Tässä blogissa ihmetellään sairaalaväen käsittämätöntä
motivaatiota.
En ylläty siitä, että huippumodernissa sairaalassa WC-
altaan viemäri on tukossa. Enkä siitäkään, että vessan oven sulkija on niin
voimakas, ettei rollaattorilla kulkeva vanhus pääse ovesta ilman apua. En myöskään
ylläty siitä, että näillä helteillä potilashuoneen oven välissä on pidettävä
vierailijoille tarkoitettua jakkaraa, koska ilman väkisin auki pidettyä ovea
huoneeseen tulee tukahduttavan kuuma - vieras sitten seisoskelee nurkassa tai
istuu potilaan sängyllä.
Tekniikka pettää, ihminen
ei
Miksi minä näistä yllättyisin, nämähän ovat kaikki vain
tekniikkaa. Ne ovat myös helposti korjattavissa, kunhan vain joku kerkiäisi tai
ajattelisi. Miksi muuten ei tällaisia yksinkertaisia asioita saada toimimaan – nehän
ovat vain tekniikkaa? Kyllä kai me yleisesti ajattelemme että tekniikka pelaa,
ihmiset vain pettävät. Nyt kuitenkin jälleen vaikuttaa siltä, että
kaikki on toisin!
Kädestä pitämisen vallankumous
Mutta nyt pääsemme otsikon asiaan, lähes
käsittämättömältä tuntuvaan tosiasiaan: järjestään ja kaikissa minun
kokemissani paikoissa sairaalahenkilökunta on huippuunsa ystävällistä. He
hymyilevät, he puhuvat ystävällisesti, he vastaavat kysyttäessä ja kysyvät
vastatakseen - jos joku näyttää kysyvältä. Viimeksi tänään minua auttoi
punkkiepäilyksissäni terveyskeskuksen ihastuttavan varmaotteinen ja samalla
hersyvästi naurava terveydenhoitaja. Samoin tänään kohtasin sairaanhoitajan,
joka oli juuri saanut kylvetettyä lähiomaiseni paraatikuntoon. Hänen oli
täytynyt pakottaa omaiseni suihkuun – ”kun minulla oli siinä pieni väliaika –
nyt menenkin sitten varsinaisiin työhommiin”. Siis väliaikatyönä
rollaattoripotilaan täyspesu!
Miten ihmiskoneisto voi saada tällaisen
käyttäytymismallin? Miten tuollaisen käyttäytymismallin syntyminen on
mahdollista jättimäisessä organisaatiossa?
Sama malli tuntuu myös toimivan päiväkodeissa ja VR:n junissa.
Minun kokemukseni päiväkodista ovat kuitenkin tosin hyvin
vähäisiä, ne rajoittuvat isovanhempien päivään. Ja isovanhempien päivänä tapaa
yllättäen toisia isovanhempia. Isovanhempien kohtaaminen saattaa olla
riemastuttavaa. Lapset voivat siinä hetkeksi jäädä sivurooliin. Todisteena:
http://penttimurole.blogspot.fi/2013/03/paivakoti-onnelassa-tapaat-tuttuja.html
Vanhainkoteja on paljon moitittu, samoin
pitkäaikaissairaiden sairaalaosastoja. Minun vierailijakokemukseni noissa
paikoissa ovat hyviä.
VR:n junissa ystävällinen kondari saattaa olla
positiivisen aamunavauksen ratkaiseva laukaisija. Ehkä kaikki toimii tuo toimii
myös verovirastossa ja poliisiasemalla? Verovirastossa ja poliisiasemalla
käynnit ovat kuitenkin meikäläisellä hyvin harvinaisia, joten tuo ehkä
pantakoon satunnaisten arvausten piikkiin. Vanhainkodista tulen saamaan
kokemuksia aikanaan. En siis ole kypsä omakohtaisiin kommentteihin
tulevaisuuteni sijoitusympäristön osalta.
Jos nyt jonkin alan
sähköposteja tulee jatkuvana virtana, palomuureista huolimatta, ne ovat
koulutusta. Sinua ollaan valmiita kouluttamaan kirjoittamaan, puhumaan,
neuvottelemaan, olemaan stressivapaa, joogaamaan, mitä vielä? No vaikka mitä. Koulutuksessa
saatetaan arpoa tavoitteita, Fingerporin malliin, mutta siellä saatetaan myös kouluttaa
muodin visuaalista markkinointia, toimittajan etiikkaa, tulevaisuuden
ennakointia tai portaali-ilmeen suunnittelua, puhumattakaan selfie-kuvien
ottotekniikasta tai ripsienhoitokursseista.
Minulla sairaalassa ainoa todellinen
ongelma oli piuhoihin sotkeutuminen
Noin vuosi sitten tapahtuneen sairaalareissuni ongelma ei
suinkaan ollut hoito tai paranemisen hitaus. Eikä missään tapauksessa
henkilökunta. Se oli piuhoihin sotkeutuminen. Jos siviilielämässä ihminen
sotkeutuu erilaisiin piuhoihin, niin sairaalaelämässä tämä on saletti.
Tavanomaisten kännykän laturipiuhojen ja vanhojen vääräpiikkisten laturien
piuhojen, silmälasipiuhojen ja tietokoneen laturipiuhojen ja niihin
sotkeutuneiden hiiripiuhojen lisäksi tulevat sängyn säätimen piuhat, hoitajan
kutsukellon ja radion piuhat, hengitystukilaitteen piuhat sekä
hengitystukilaitteen varsinaiset letkut. Nuo kun vielä sekoittuvat ”sorsan”
hieman ruosteelle vivahtavaan peltikoriin. Valokatkaisin on tuntemattomassa
paikassa – ulottumattomissa. Kun kytket tietokoneen laturin asianmukaisesti
seinään alkaa vikavirtahälytys ja ikään kuin ilmastointilaitteen humina. Kaikki
mikä on teknistä, on sotkussa. Onneksi tuossa sotkussa ei ole varsinaisia
lääketieteellisen hoidon piuhoja – ainakaan paljoa. Siis jälleen se oli
tekniikka, joka oli solmussa. Hoitsut sen sijaan ovat ihania, keskustelevia,
hoitavat, paijailevat, lepertelevät – kaikkea sopivina annoksina.
Jos nyt tietokoneen
akun latauksen lasku synnyttää todellisen parkourin, niin samanlaisia seurauksia
saattaa olla kännykän laturin katoamisesta pyykkikoppaan tai Ipadin
kätkeytymisestä sanomalehden alle, puhumattakaan Nintendon putoamisesta
kesämökin ulkomakkiin. Tätä ei kuitenkaan voi verrata sairaalan
potilashuoneiden johtovyyhdistä selviämistaisteluun. Kaikesta katastrofista
huolimatta ihana hoitoväki vain hymyilee ja pitää kädestä! Kiitos heille tuosta
käsittämättömästä motivaatiosta.
Olet, Pena, loistoesimerkki positiivisesta asennoitumisesta ja hyvästä huumorista. Kiva. I
VastaaPoistaMinulla on täysin samanlaisia kokemuksia sairaaloista, TAYSsia myöten. Ihmettelen yhä niiden ihmisten jaksamista ja ystävällisyyttä! Tosin piuhoihin en paljon ole sotkeutunut, ja jos jokin on yön liikunnan vuoksi irronnut, yhtävällinen hoitaja tulee heti kiinnittämään sen.
VastaaPoistaKyllä sitä todellakin täytyy positiivisesti ihmetellä, kuinka sairaalan henkilökunnalla, lähinnä hoitajilla kaikesta kiireestä huolimatta riittää aikaa ja ystävällisyyttä, joskus aika vaativillekin potilaille.
VastaaPoista